Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Korona hysteria. Ei vaan voi ymmärtää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä tapahtui pari vuotta sitten. Nukuimme miehen kanssa rauhallisesti sängyssä, kun aamuyöllä havahduin siihen, että peittoni yläosa (jonka olin vetänyt ihan kasvojani vasten, kun oli niin kylmä) painui yhtäkkiä alaspäin, aivan kuin joku olisi painanut sitä kädellään. Sitten tuntui aivan kuin käsi olisi kevyesti painanut ja silitellyt peittoani, suhinakin kuului. Olin jähmettynyt paikoilleni. Seuraavaksi tunsin painon tunteen vatsallani, jolloin sanoin vihaisesti ääneen "lopeta", ja tunne hävisi heti.
Nukahdin uudelleen melko nopeasti, mutta aamulla tuo kokemus mietitytti minua. Unta se ei ollut, siitä olen varma. En ole kertonut tuosta kenellekään, edes miehelleni. Kyseisessä asunnossamme ei muuten tapahtunut mitään tuollaista erikoista, mutta tuntui silti helpottavalta muuttaa sieltä pian pois.
Miehesi halusi vähän hellyyttä?
Vierailija kirjoitti:
Olin keskustassa hoitamassa työasioita. Tavoitteena oli mennä sitten kotiin, päivä oli ollut jo pitkä. Minulle tuli kuitenkin tunne, että pitää lähteä vanhempien luo. "Keskustelin" hetken itseni kanssa, mennäkö nyt vai mennäkö huomenna niin kuin oli alkuperäinen tarkoitus.
Menin, ja tapasin isän sisaren ja puolionsa, he olivat tulleet tervehtimään. Näin jo makuuhuoneen ovelta, että tänään minun tosiaan piti tulla, sillä isä ei enää montaa tuntia eläisi. Kun kyläilijät olivat lähteneet, vaihdoimme sairaalle puhtaan pyjaman ja lakanat. Jo tässä vaiheessa hän hengitti työläästi, ja ei kulunut tuntiakaan, kun isä hengitti viimeisen kerran.
Kahta vuotta aikaisemmin, kun siirryin rakennuksesta toiseen työasioita ajatellen, sain alitajunnalta tiedon, sen, että isällä on aivosyöpä. Aikanaan lääkäri teki tämän diagnoosin, eikä mitään ollut tehtävissä.
Oliko isäsi jotenkin sairas tai oliko hänellä ollut oireita, josta aavistit diagnoosin vai oliko hän ihan terve silloin? Kuulostaa aika kammottavalta.
Minullakin ollut kokemuksia tuosta hattumiehestä, joskus on vähän eri muotoinen mutta silti, vihaa ja pahaa energiaa uhkuva ja erittäin pelottava.
Heräsin yöllä ja kuuntelin, miten hamsterimme juosta huristi juoksupyörässään. Ihastelin vielä sitä, että nykyinen puinen juoksupyörä ei pidä mitään vinguntaa kuten se häkkiin kuulunut muovinen, joka meni rikki. Nousin mennäkseni vessaan. Vasta silloin muistin, että hamsuhan juoksenteli jo taivaan nurmikoilla, tai aavikoilla siis, onhan se aavikolta kotoisin :D Hamsun kuolemasta oli muutama viikko aikaa. Juoksupyörää kuunnellessani olin ollut täysin hereillä.
Kyseessä oli varmaankin muistijälki. Hamsteri oli minulle ollut hyvin rakas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minullakin ollut kokemuksia tuosta hattumiehestä, joskus on vähän eri muotoinen mutta silti, vihaa ja pahaa energiaa uhkuva ja erittäin pelottava.
Haluatko (tai joku muu) kertoa tarkemmin/yksityiskohtaisemmin näistä kohtaamisista? Siis tunnelma/miltä näytti/tuntui/mitä teki/miten tilanne eteni jne? Aika kiinnostava aihe ja oliko niin, että toinen yleisesti koko maailmalla nähty harha on vanha akka/noita? Jollain siitä kokemuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vuokrasimme talon maalta, omistaja kertoi vähän vaivaantuneena edellisten asukkaiden kokeneen jotain häiriköintiä siellä. Ei otettu asiaa vakavasti kun ajateltiin että varmaan ollut jotain henk.koht. ja olihan meillä koira. Pari päivää muuton jälkeen herättiin yöllä kun joku paukutti makkarin ikkunaa, ei mikään oksa vaan selvästi ihminen. Kun koira alkoi haukkua pauke lakkasi. Vähän tuon jälkeen olin illalla tupakalla ja aloin kuulla metsässä karmivaa ns tivolimusiikkia, kun lähdin koira rinnalla kävelemään sinne musiikki loppui ja näin jonkun juoksevan. Sitten kuistilta löytyi lihapulla jossa neula, joku koetti surmata koiramme. :(Alettiin pitää sillä kuonokoppaa. Yhtenä päivänä mies oli lähtenyt kyläilemään ja ottanut koiran mukaan kun kaverinsa lapset piti koirista niin kovasti, olin suihkussa ja luulin kuulevani miehen tulevan kotiin. Kun menin keittiöön, pöydällä oli kuollut päästäinen tms otus. Kissaahan meillä ei ole joten häirikkö oli tuonut pikku lahjan! Olimme yhteydessä poliisiin ja siellä oltiin aika vaivautuneita, sillä eivät olleet osanneet edellisille vuokralaisillekaan sanoa muuta kuin tyyliin ostakaa koira.
Muutimme pois. Vielä tänäkin päivänä mietin, kuka se häirikkö oli ja millä motiivein liikenteessä.
Pidit ovea auki vai oliko häiriköllä avain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin ollut kokemuksia tuosta hattumiehestä, joskus on vähän eri muotoinen mutta silti, vihaa ja pahaa energiaa uhkuva ja erittäin pelottava.
Haluatko (tai joku muu) kertoa tarkemmin/yksityiskohtaisemmin näistä kohtaamisista? Siis tunnelma/miltä näytti/tuntui/mitä teki/miten tilanne eteni jne? Aika kiinnostava aihe ja oliko niin, että toinen yleisesti koko maailmalla nähty harha on vanha akka/noita? Jollain siitä kokemuksia?
No mulla se oli vaan paniikinomainen tila mikä päällä, ja muistan vaan että tuijotti mua, en uskaltanut liikkua, unihalvaus tilassa tämä. Jos on pakko sanoa sukupuoli niin kyllä enemmän miesmäinen muoto. Mut en ole tätä hattumiestä nähnyt kuin 3 kertaa elämän aikana, yksi alle koulu ikäisenä, silloin oli kumartuneena mun ylle, 2 kerta teini ikäisenä, silloin se liikkui vähän kerrallaan ja tuli mua kohti, mut sain hätkähdettyä itseni hereille, 3 kerta oli ammattikoulu aikana, silloinkin tuijotti mua ja muistan hokeeneeni Jeesus nimea, mut kuulin ilkeää naurua pääni sisältä ja nimeni sanottavan ja että ei Jeesus voi sua auttaa. En ole siis uskovainen, mut olin kuullut että tätä nimeä hokemalla pahat henget väistyy.
Aluksi mummoni kertoma tarina. Hän oli jäänyt leskeksi nuorena ja muutaman vuoden kuluttua menossa uudelleen naimisiin. Häiden jälkeisenä aamuna kävellessään keittiöön pöydälle oli katettu ensimmäisistä häistään lahjaksi saatu kahviastiasto. Kukaan talossa olleista ei ollut sitä tehnyt.
Itse olen aina nähnyt enneunia tai unia missä tapahtuu jotain mitä samalla hetkellä tapahtuu jollekin läheiselleni. Lapsena näin monesti unta että äidilleni tapahtuu jotain pahaa. Hänellä oli mielenterveysongelmia sekä alkoholiongelma. Hän oli paljon poissa kotoa. Kun heräsin tällaisesta unesta keskellä yötä, soitin joko silloiselle isäpuolelleni tai tuttavapapille jotka olivat ainoita jotka uskoivat että nyt on jotain pielessä. Jompi kumpi heistä siis lähti tarkistamaan tilanteen sinne, missä tiesin tai arvelin äidin olevan. Joka kerta hän oli yrittämässä/yrittänyt itsemurhaa ja saivat hänet hoitoon. Tosin sitten kun hän oikeasti kuoli, en nähnyt mitään enteitä.
Pari kesää sitten näin kaksi unta itsemurhasta. Ensimmäisessä unessa vuosia sitten tuntemani ihminen halusi jäädä taloon jonka olimme joidenkin muiden ihmisten kanssa sytyttämässä palamaan. Hän vannotti että en kertoisi asiasta muille koska hän halusi kuolla. Pidin sanani. Toisessa unessa oli kukkulan päällä synkkänä yönä kolkko autiotalo, sellainen klassisen kummitustalon näköinen. Sen yläkerran ikkunasta näin hirrestä riippuvan ruumiin joka muistutti sisartani nuorena, mutta myös parasta ystävääni. Sitten näin vielä kolmannen unen. Siinä sisareni kertoi minulle mitä hänelle oli sattunut kuukautta aikaisemmin. Valve-elämässä tiesin mitä oli sattunut mutta en yksityiskohtaisesti koska asia oli hänelle erittäin traumaattinen ja vaikea ja siihen liittyi vaarallisia henkilöitä. Unessa hän siis "näytti" minulle mitä oli tapahtunut ja ketkä olivat osallisia ja yhtäkkiä yksi näistä henkilöistä otti aseen ja painoi sen siskoni päähän ja laukaisi. Näin kun "kuoleman aalto" (en osaa paremmin kuvailla) levisi hänen päässään ja säpsähdin hereille haukkoen henkeä, oli aikainen aamu. Ensimmäinen ajatukseni oli neutraali "ehkä parempi näin". Ihmettelin ajatusta kun pääsin kunnolla hereille. Myöhemmin samana päivänä tuli samalla tavalla neutraali ajatus "tämä päivämäärä on siskoni kuolinpäivä". Ohitin ajatuksen. Seuraavana päivänä kävi ilmi että siskoni oli riistänyt itseltään hengen juuri sillä hetkellä kun heräsin tuosta unesta. Olen tyytyväinen siitä että sain unessa selville miksi hän päätyi ratkaisuunsa ja ketkä olivat sen pahan tapahtuman takana joka ajoi hänet lopulliseen ratkaisuunsa.
Asuin kerran yksin 70-luvulla rakennetussa paritalossa, jonka toinen asunto oli tyhjillään. Olin käymässä nukkumaan kun yhtäkkiä sängyn toisella puolella olevan komeron suunnalta alkoi kuulua sellaista rahinaa, niin kuin vartijan radiopuhelimesta. Kuului myös kuin joku mies olisi toisessa päässä puhunut radiopuhelimeen. Menin paniikkiin ja juoksin yövaatteisillani ulos pakkaseen. Olin tajunnut ottaa puhelimen mukaani ja soitin hädissäni parin kilometrin päässä asuvan siskoni miehelle ja hän tuli nopeasti autolla tarkistamaan tilanteen. Hän kävi koko asunnon läpi kättä pidemmän kanssa mutta ei löytänyt ketään eikä mitään. Tuossa talossa oli paljastunut iso homevaurio, luulen että se sekoitti aivoni. Muutin asunnosta pois parin kuukauden kuluttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noin kymmenvuotiaana leikin yksin ulkona iltahämärissä kun havaitsin taskuni pohjalla kolikoita ja päätin käydä ostamassa tikkarin. Kioskilla ei ollut ketään ja tilaisuus teki kirjaimellisesti varkaan, laitoin lakupötköjä sekä tikkarin taskuun. Ulkona tuli kuitenkin välittömästi huono omatunto ja käännyin alatakseni kioskiin, mutta se olikin kiinni ja ovi lukossa! Ohi kävellyt koiranulkoiluttaja huikkasi "se on mennyt kahdeksalta kiinni!" Taskussani olivat kuitenkin edelleen lakut ja tikkarit.
Minulla on vähän samantapainen tarina.
Yläasteikäisinä löysimme kaverin kanssa maasta kolikon/kolikoita (en muista summaa, oli markka-aika). Tiesimme että se on tasaraha Tupla-patukkaan lähikaupassamme. Kello oli vartin yli kahdeksan illalla, arvelimme kaupan menneen jo kiinni, mutta lähdimme kuitenkin varalta katsomaan. Yllättäen ovi olikin vielä auki ja saimme ostettua patukan. Söimme sen kaupan pihassa. Teki mieli lisää. Päätimme katsoa olisiko kaupan rappurallin alle tippunut rahaa. Ja äläs mitään! Siellä oli taas Tupla-patukan suuruinen kolikko! Menimme sisälle ostamaan toista. Kaupan kassa sanoi happamana, että kauppa on mennyt kiinni kahdeksalta, näköjään hän ei tänään muista lukita ovea ollenkaan. Mutta myi meille kuitenkin patukan, ja käveli perässämme lukitsemaan oven.
Eilen istuin olohuoneessa, kasvot ulko-ovea päin.
Väliovi oli kiinni, kerrottakoon nyt että se aukenee pikkueteiseen päin, ei siis olohuoneeseeni.
Eli sen aukaisemiseksi jonkun pitäisi olla oven takana sitä aukaisemassa.
Eilen kuitenkin näin, kun kiinni ollut väliovi alkoi aukeamaan ja siis ihan kunnolla, ainakin 15 senttiä ennen kuin ehdin katsomaan.
Eteisessä ei ketään, ulkona ei ketään ja ulko-ovi oli kiinni ja lukossa.
Ovet ja ikkunat olivat kiinni, enkä usko vedon voivan aukaista tuota väliovea noin, ei ole ennenkään käynyt noin.
En tajua, mitä ihmettä tapahtui/miten ovi yhtäkkiä alkoi aukeamaan noin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauan sitten sunnuntaina tuli puhelu Kanadasta, kuulosti aivan siltä että tuli niin kaukaa. Esitteli olevansa jostain virastosta, ei jäänyt mieleen mistä tarkemmin. Toisti nimeni ja kysyi olenko kyseinen henkilö. Myönsin olevani ja sitten kysyi minulta olenko minä tai mieheni ostanut Kanadasta sieltä ja sieltä, paikan nimikään ei jäänyt mieleeni maata. Vastasin ei. En viitsinyt tarkentaa että minulla ei ole miestäkään.
Tämä tapahtui 1990-luvun lopulla käydessäni lukiota. Kävelin muutaman kilometrin koulumatkan talvisin, ja olin taas eräänä pimeänä pakkasaamuna matkalla. Vastaan tuli koiranulkoiluttaja, joka seisoi kohdalle tullessani tien reunassa selkä minuun päin koiran haistellessa ojassa. Jostain mieleeni tuli, että entinen alakoukuaikainen luokkakaverini (sanotaan häntä vaikka Petriksi) siinä ulkoiluttaa koiraansa. En ollut koskaan nähnyt kyseistä poikaa koulumatkallani, enkä edes tiedä oliko hänellä koiraa, mutta siinä hetkessä olin varma asiasta. En itse asiassa ollut kuullut koko ihmisestä mitään yläkoulun jälkeen, oletin hänen jatkaneen johonkin ammattikouluun.
En siis sanonut mitään ohi mennessäni, enkä jäänyt tuijottamaan, kun toinen kerran seisoi selin. Myöhemmin saman päivän aikana koulussa tiedettiin kertoa, että samainen "Petri" oli edellisenä päivänä tehnyt itsemurhan. Olin ihan ällikällä lyöty siitä, miten olin luullut nähneeni hänet aamulla pimeällä tiellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaadoin kahvia ja kävin vessassa, tulin takaisin niin kuppi oli tyhjä, emäntä kyllä hymyili oudosti, mutta ei ollut todisteita mihin kahvi katosi... Edelleen vuosikymmenen mysteeri.
Kerran olin talon vahtina vanhempieni edellisessä talossa.
Asunnossa oli laajoja homeongelmia, se paljastui vasta myöhemmin mutta olivat onneksi vuokralla ja lähtivät pois.
Talona okt ja voin vannoa, että esim joku kävi sisällä kun olin suihkussa. Paha vaan että olin lukinnut ulko-oven. Ja koira, joka haukkui jokaisen tulijan, minutkin vaikka kävin lähes joka päivä, oli hiljaa sisällä.
Menin niin paniikkiin, että otin koiran ulos ja soitin sedälleni, tuijotin siis koko ajan asunnon ainoaa ovea. Asunto sen verran maalla, että välillä kävi virolaiskoplia yms.
Setä tuli, oli ottanut kaksi serkkuni mukaan. Koko talo käytiin läpi, myös sängynalustat ja vintin joka sopukka. Ei ketään ei missään. Kuitenkaan en ole kuvitellut asiaa, että joku oli siellä, siitä olen varma.
Myöhemmin sain kuulla asunnossa pelatun paljon spiritismiä ja mm siskoni nähneen ja kuulleen vaikka mitä - hänen huoneensa oli vintin vieressä yläkerrassa. Itse näin kerran siellä jotakin, jota en ole kyennyt selittämään itselleni vieläkään.
Nykyään talo on käsittääkseni tyhjillään ja se on minusta hyvä, jotain siellä on olipa se homeen oudot oireet tai jotain pahempaa.
Kaksi sukulaistani ovat ilmeisesti vaistonneet lähestyvän kuolemansa muutama päivä ennen kuolemaansa. Kumpikin nimittäin puhui asiasta oma-aloitteisesti ja rauhallisesti. Kumpikin kuoli siis muutama päivä tapauksen jälkeen. Kummallakin kuolema oli odotettavissa lähiaikoina mutta ei niin pian että muutaman päivän päästä eli kummankin kuolema tuli tavallaan yllätyksenä että se tapahtui niin äkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole mikään yliluonnollinen juttu, mutta on jäänyt vaivaamaan. Minulla oli joskus kaveri, jonka kanssa välillä näimme ja se oli silloin minulle tärkeää, yhteyttä pidimme fb:ssä. Hän oli yksi harvoista kavereistani. Hän sitten jossain vaiheessa, ilman selityksiä, poisti minut kavereista ja lopetti yhteydenpidon siihen. En vieläkään tiedä enkä ymmärrä miksi, ehkä olin pahoittanut hänen mielensä. En ole kehdannut peräänkään kysellä, toisaalta, ehkä asia olisi sillä selvinnyt. Olen kyllä sosiaalisesti aika kömpelö, joten luultavasti tein jotain väärin. Tästä on vuosia aikaa, mutta vieläkin välillä vaivaa.
Sama homma itselläni. Jopa kahdesti. Toisen kanssa näimme useammin ja toisen kanssa kerran. Vielä viimeisessä viestissään tämä jälkimmäinen iloitsi, että kaverustuimme. Meillä oli hyvin samankaltaisia ajatuksia ym.
Tämä ensimmäinen oli kyllä todella kiireinen opintojensa kanssa ja jonkin sortin burn out oli jossain vaiheessa.
Eli jos täällä on keski-Suomesta muutama vuosi sitten kirjoitelleet kaksi parikymppistä naista, niin kiinnostaisi kovasti tietää syyt. Kun kumpikaan ei vaikuttanut mitenkään loukkaantuneelta ym.. Enkä mielestäni sanonut mitään pahaa, ymmärsin tämän toisen burn outin jne.
Mulla on käynyt todistettavasti niin, että FB on poistanut kaverin kavereista, vaikka kumpikaan EI OLE poistanut toista kavereistaan! Kumpikin luuli, että toinen on poistanut, kunnes tää toinen jostain syystä kysyi, että "oot poistanut mut kavereista?" Silloin vasta kävi ilmi, että tosiaan kumpikaan ei ollut poistanut, vaan luullut, että toinen oli poistanut... Että ehkä teillä sama juttu, ja siellä se toinen ihmettelee samaa, että miksi sinä poistit hänet ja lopetit yhteydenpidon?! Että ottakaahan yhteyttä ja kysykää suoraan! Kuinkakohan monta hyvää ystävyytä fb tälleen pilannut?!
Istahdin ikkunalaudalle kahvikupin ja tupakan kanssa nauttimaan kevätpäivästä kun tajusin, ettei ole sytkää. Kävin kaivelemassa sytkän takin taskusta ja palatessani oli kuppi poissa. Kurkistin ikkunasta että olisiko se voinut pudota, mutta en nähnyt matalassa heinikossa vihreitä sirpaleita. Menin keittiöön ja kuppi oli pöydällä. Tyhjänä. Tuijotin vaan sitä pitkään ennenkuin uskalsin koskea.
Samassa asunnossa painava koristeviuhka tipahti päähäni keskellä yötä ja suihkussa ollessani joku koetti tulla vessan ovesta sisään. Olin tuolloin masentunut ja myöhemmin sain kuulla, että talo oli julistettu asumiskelvottomaksi homeen vuoksi ja purettu joten olisiko aivoni vaan sekoilleet masennuksen ja homeitiöiden vuoksi. Vai oliko kyse jostain muustakin, talo oli rakennettu 40-luvulla ja kivenheiton päässä oli hautausmaa.
Minulle on vuosien aikana sattunut tilanteita, joissa näen jonkun kaverin, työkaverin ym. julkisella paikalla esim. kahvilassa, kaupassa. Tämä ihminen katsoo suoraan minuun ja tietysti moikkaan. Mutta hän ei vastaa moikkaukseen, vaan tuijottaa ilmeettömänä kohti.
Välit on kunnossa, ei siis mitään syytä olla moikkaamatta tai olla tulematta juttelemaan.
Esim. kerran olin toisen kaverin kanssa kahvilassa, jossa tuollainen tilanne tapahtui, ihmetteli kun ei itse nähnyt henkilöä jota moikkasin.
Ei ole mt tai muutakaan syytä, josta johtuisi.
Mistä voi olla kyse?
Ei, vaan Homo Sapiensin aivotoiminta.