Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Vähän yli kolme vuotta sitten aloin tapailla silloista naisystävääni, ja olimme kesällä lämpimällä säällä istumassa hänen kanssa kaupungilla eräässä puistossa veden äärellä juomia nauttimassa. Paikalle pyöräili sattumalta eräs vanha miespuolinen kaverini, joka tietysti istahti siihen juttelemaan. Yhtäkkiä tämä kaverini kysyy naisystävältäni, että olikohan se sinun sisko jonka näin tuolla Lidlissä tässä ihan vasta? Olimme naisystäväni kanssa melko hölmistyneitä, että miten hän voi tuollaista päätellä? Tämä kaverini ei ollut koskaan aiemmin tavannut naisystävääni, saati tiennyt mitään hänen perhesuhteistaan. Naisystävälläni kylläkin oli kaksi siskoa, mutta eihän kaverini voinut sitä tietää, ja heistäkin toinen asui kauempana. Yritin kysellä että kukahan se mahtoi olla, mutta kaverinikaan ei nimeä muistanut, ja sen verran selvisi että se saattoi olla yksi minun naispuolinen tuttu, jonka kaverinikin on joskus tavannut, mutta kuitenkin. Miten kaverini saattoi päätellä, että se on naisystäväni sisko, vaikka he eivät ole edes yhtään saman näköisiä, ja tosiaankin ei hän tiennyt, että naisystävälläni edes on siskoja. Arvoitukseksi siis jäi, että mistä hän sen siskon keksi, vaikka ei edes tuntenut silloista naisystävääni entuudestaan mitenkään? Noh, tämä kaverini on vähän sellainen yksinkertainen ja suppeaa elämää elävä aikamiespoika, joka saattaa yhdistellä asioita vähän oman mielen mukaan, joten olisiko sitten osaselitys siinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihmisiä, joiden lähtiessä elämään jää iso aukko. Siitä menee niin rikki, että on kuin katastrofi olisi iskenyt. Samalla tapaa kuin hirmumyrskyt, myös ihmiset pystyvät aiheuttamaan toisilleen vahinkoa ja jättämään jälkiä, joko hyvässä tai pahassa. Epävarmuus, ahdistus ja sekavuus. Monet menettävät tässä pelissä itsetuntonsa, eivätkä ymmärrä, missä on vika. Tuntuu vain pahalta. Saattaa jopa tuntua siltä, että vika on omassa itsessä. Näiden ihmisten kanssa ei ole mahdollista istua alas ja selvittää asioita...
Monien ihmisten kohdalla on jäänyt vaivaamaan se, miksi ovat kohdelleet minua kohtuuttomasti ja huonosti - sukulaiset, kaverit, opettajat, täysin satunnaisetkin ihmiset. Olen aika herkkä, ja lapsena ja nuorempana olin myös tosi miellyttämishaluinen. En aina osannut pitää puoliani konfliktitilanteissa, koska tahdoin kaikkien vain pitävän minusta. Vähitellen huomasin, ettei siitä ollut mitään apua, kiltteys ei tehnyt minusta yhtään sen pidetympää ihmistä.
Vasta viime vuosina olen oppinut pitämään tiukasti puoliani, ja olen esimerkiksi karsinut kaikki myrkylliset kaverit ja sukulaiset elämästäni. En haluaisi olla katkera, mutta minua on kuitenkin jäänyt vaivaamaan tunne, että nuo ikävät ihmiset eivät koskaan saaneet minulta tekemisiinsä sellaista reaktiota kuin olisivat ansainneet. Eivätkä varmaan ole itse edes koskaan tajunneet epäreilua toimintaansa. On monia, joille sanoisin niin paljon, jos vain tulisi tilaisuus.
Rakastuin 15 vuotta sitten työkaveriini palavasti ja tunne oli molemmin puolinen. Molemmat kuitenkin seurustelimme tahoillamme ja tämän takia erosinkin poikaystävästäni.
Tälle elämäni rakkaudelle olikin hiukan liian iso kynnys jättää omansa ja vieläpä työkaverin takia., joten hän ei sitä tehnyt vaan jatkoi suhdettaan.
Yhden baari-illan jälkeen kuitenkin ajauduimme luokseni ja vietimme uskomattoman yön.
Suhde ei kuitenkaan edelleenkään edennyt vaan löysin uuden miehen ja olen hänen kanssaan nykyään naimisissa.
Muutama vuosi tämän jälkeen tapasimme jälleen baarissa (emme ole enää samassa työpaikassa) ja mies totesi kaverilleen, että olen hänen elämänsä nainen, mutta minä en halunnut häntä.
En siinä kohtaan tajunnut sanoa asiaan mitään, mutta asia on jäänyt vaivaamaan.
Mitä helvettiä? Hän oli se, joka ei halunnut silloin aikanaan jättää tyttöystäväänsä minun takia ja jatkoin elämääni.
Ajattelen kuitenkin asiaa todella usein, koska hän on edelleen se yksi ja ainoa, joka saa todella sukat pyörimään jaloissa.
Vierailija kirjoitti:
Rakastuin 15 vuotta sitten työkaveriini palavasti ja tunne oli molemmin puolinen. Molemmat kuitenkin seurustelimme tahoillamme ja tämän takia erosinkin poikaystävästäni.
Tälle elämäni rakkaudelle olikin hiukan liian iso kynnys jättää omansa ja vieläpä työkaverin takia., joten hän ei sitä tehnyt vaan jatkoi suhdettaan.
Yhden baari-illan jälkeen kuitenkin ajauduimme luokseni ja vietimme uskomattoman yön.
Suhde ei kuitenkaan edelleenkään edennyt vaan löysin uuden miehen ja olen hänen kanssaan nykyään naimisissa.
Muutama vuosi tämän jälkeen tapasimme jälleen baarissa (emme ole enää samassa työpaikassa) ja mies totesi kaverilleen, että olen hänen elämänsä nainen, mutta minä en halunnut häntä.
En siinä kohtaan tajunnut sanoa asiaan mitään, mutta asia on jäänyt vaivaamaan.
Mitä helvettiä? Hän oli se, joka ei halunnut silloin aikanaan jättää tyttöystäväänsä minun takia ja jatkoin elämääni.
Ajattelen kuitenkin asiaa todella usein, koska hän on edelleen se yksi ja ainoa, joka saa todella sukat pyörimään jaloissa.
Siirsi vastuun sinulle. Kun et jäänyt kakkosnaiseksi pyörimään vakituisen tyttöystävän rinnalle, niin otti kai sen torjuntana.
Parempi varmaan ettette päätyneet yhteen, vaikuttaa mieheltä joka ei ota vastuuta teoistaan. Ja pettääkin vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, koko se syyskuun 2001 kaksoistorni-, hallintorakennus- ja Pentagon-hässäkkä. Oliko se siis muslimien tekemä terrori-isku vai mikä? Miksi se tehtiin, toisinsanoen? Oli järkyttävää aikaa kyllä.
Tiedän että tää ihminen on sekaisin mutta... "noituus okkultismi joga uskontona" :DD hienosti kyl menee jos lihasten venyttely ja kehon rentouttaminen on noituutta ja okkultismia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinahahmoja? Täh???
Nää jutut ei liity kyllä aiheeseen mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Muistan lapsena (olin juuri aloittanut ala-asteen) joskus 7-8 vuotiaana seuraavan tilanteen. Ja leikin siis paljon itsekseni myös välitunneilla, mitään parasta kaveria tms ei ollut vaikka välillä menin hippaleikkeihin yms mukaan.
No, olin taas leikkimässä itsekseni koulumme lähimetsässä (siihen aikaan ei valvonta ollut ihan niin tarkkaa kuin nykyään) alueella johon kuitenkin kuului koulun kello välitunnin loppumisen merkiksi. Muistan yhä, että leikin mielikuvitusleikkiä, johon uppouduin todella.
Tai siis muistan yhä aikuisena juuri tuon mielikuvitusleikin hahmot yms tavalla, mitä en muista toisista lapsuuteni mielikuvitusleikeistäni enää yhtä hyvin? Leikin siis kuvittelemani rölli hahmon kanssa ja alussa leikki oli hauska. Kuitenkin yhtäkkiä rölli "muuttui" vaan pelottavaksi ja leikki ahdistavaksi.
En osaa tarkemmin selittää asiaa - sen tiedän että olin yksin leikkimässä mielikuvistusleikkiä, mutta sitä röllin muuttumista en ymmärrä vieläkään? Miksi lapsi kuvittelisi mielikuvituskaverinsa yhtäkkiä pelottavaksi?
En ole ikinä juossut yhtä lujaa takaisin koulun pihalle välituntivalvojien luo, vaikkakaan en uskaltanut mitään sanoa. Ei varmasti mikään pelottavin kokemus ketjusta, mutta lapsena oli aika karmivaa.
Lapsen mieli on usein sellainen, että se voi muuttua hyvinkin pian. Joku aiemmin kivalle tuntuva asia tai leikki ei yhtäkkiä enään tunnukkaan kivalle tai toisin päin. Myös jos lapsi uskoo voimakkaasti johonkin mielikuvitusystävään, hahmoon tai olentoon, niin se voi alkaa uskomaan siihen liiankin voimakkaasti, jolloin se saattaa alkaa tuntumaan pelottavaltakin. Joten eiköhän tuo ollut ihan normaalia lapsen mielen vaihtelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsena oltiin perheen ja parin tuttavan kanssa saaressa ja sekä minä, että vuotta nuorempi veljeni näimme saman. Vedessä meni jokin tosi iso, tumma hahmo, jota pelästyttiin aivan sikana. Aikuiset olivat siis kauempana, kun tutkimme saarta ja leikimme.
Aikuisena olen miettinyt ns järkeviä syitä, kuten esim jokin eläin, jota emme vaan tunnistaneet silloin lapsina. Karhu, hirvi, villisika, peura, ilves(?) jne elukoita on suomessa pitkä lista, jotka osaavat uida. Yksikään aikuinen ei nähnyt siis kyseistä otusta.
Vieläkin puistattaa muistella koko asiaa, vaikka järki sanoo että en välttämättä enää kunnolla muista hahmoa. Järki myös nyt aikuisena sanoo sen olleen eläin, vaikka lapsena se näytti jotenkin epäselvän inhimilliseltä.
Kun juostiin saaren toiseen osaan aikuisten luo äiti lohdutteli itkuuni juurikin tuolla "hirvi tai joku se vain oli, ei ne mitään tee jos uimassa ovat" tms. Kun aikuiset menivät katsomaan oli otus/eläin jo hävinnyt. Karmivan asian tekee se, että sekä minulla ja veljellä muistikuvat otuksesta eivät sovi oikein mihinkään eläimeen.
Tosin oltiin silloin vielä pieniä ja koska olimme ainoat jotka sen vedessä uineen otuksen näkivät, niin paha sanoa enää mikä siellä meni? Kukaan aikuinen, kun sitä tosiaan ei nähnyt ja minun ja veljen muistikuvissa varmaan saattanut muisto vääristyä ajan saatossa.
Silti vieläkin puistattaa ja muistan, että sillä reissulla emme veljen kanssa uimaan menneet!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisareni väitti, että meni kertomaan erään tuttavaperheemme isälle, että minulle tulee perheestä eräs esine mieleen. Oli niin, että tämä lievästi sanottuna hölmö mielleyhtymä oli tullut minulle parisen vuotta ennen tätä, ja sisarellani oli tapana kiusata minua siten, että jos sanoin, että minulle tulee jostakusta jotain mieleen, niin hän sanoi, että hänellä on salapuhelin, jolla soittaa hänelle ja kertoo tuon ja hän myös kerran muka soitti tällä salapuhelimellaan tälle perheelle tästä. Tämä perhe asui maalla isämme naapurissa, ja kerran kun olimme sisareni kanssa isän luona ja meille kai tuli jotain kinaa jostakin, hän sanoi, että hän käy kertomassa tuon mielleyhtymän jos en tee jotakin. Hän sitten otti potkukelkan ja lähti. Soitin sitten jonkin ajan päästä naapuritaloon, ja siellä vastasi perheen isä ja kysyin, onko sisartani näkynyt, ja hän vastasi, että ei. Sisareni on väittänyt aina näihin päiviin saakka, että kertoi sen ja perheen isää oli vain naurattanut tuo juttu. Hän myös väittää sanoneensa, että jos minä soitan sinne, siellä sanotaan, ettei sisartani ole näkynyt. Vuosi oli muistaakseni 2000 ja silloin oli kevättalvi. En siis edelleenkään tiedä varmasti, kertoiko hän sen vai ei, ja aluksi olin ehdottomasti sitä mieltä, että hän vain narraa, mutta nykyään en ole ollenkaan varma. Luulisi, että hän olisi jo myöntänyt sen, jos ei oikeasti olisi kertonut. :D
Onneksi päädyit tänne kysymään, etkä mennyt millekään puoskarille huijattavaksi.
Kirjoitit, että silloin oli kevättalvi. Hyvä kun kirjoitit tuon, sillä se on avain ratkaisuun tapauksessasi.
Jos et ole jo muuttanut pois naapurisi läheltä, se kannattaa tehdä nopeasti. Samalla nimi kannattaa vaihtaa. On nimittäin aivan selvää, että sisaresi kävi kertomassa asian. Nyt, kohta 20 vuoden jälkeen, asian tietää koko naapurin suku sekä työkaverit jne. Etkö ole kaupassa ja muualla huomannut virneitä, joita sinun suuntaan tulee. Etkö tunne niitä selässäsi?
Kyllä olikin ajattelematon teko sinulta mennä siskolle moista kertomaan. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten omat ajatukset kannattaisi pitää omina. Tuota et noudattanut ja nyt sinulla on riesa koko loppuelämäsi ajan.
Olen tavannut perheen isän pari kertaa viime aikoina. Muistaneekohan koko juttua enää. Ei varmaan. Ihan mukavia juttutuokiomme ovat olleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ShellyCherrie kirjoitti:
Joskus lapsena seisoin bussipysäkillä kun aloin tuntea vetämistä ja tajusin sekä takissani että repussani olevien heijastimien sojottavan vaakasuorana metsään, koetin kiskoa heijastimia takaisin ja silloin bussi tuli ja vetäminen loppui.
Parikymppisenä olin menossa kaupungille kun metrossa pieni tyttö rattaissa alkoi hokea "Kikka! Kikka!",hymyilin ja naurahdin että "taidan olla vaan väärä Kikka." En miettinyt asiaa sen kummemmin, lapsi oli vain sotkenut minut johonkin toiseen punatukkaiseen Kirstiin jota myös Kikaksi kutsutaan. Mutta sitten liukuportaissa ventovieras nainen tuli halaamaan hokien "Kikka! Tuu kaljalle!" eikä meinannut uskoa ettei tunneta. Ja kirsikkana kakun päälle joku puliukko seurasi pyörällään melkein kotipihaan mölisten mitäpä muuta, kuin Kikkaa. Oli niin friikki kokemus että pelkäsin seuraavana päivänä poistua kotoa.
Keitin kahvia ja seurasin sen tippumista pannuun mainoslehtiä selaillen kun ovikello soi, menin katsomaan ja siellä oli joku kaupustelija. Totesin että ei kiitos ja menin ottamaan kahvia paitsi että kahviapa ei enää ollut, oli vain tilkka pohjalla. Ymmärrän että ajatuksissaan "autopilotilla" voi juoda mukillisen mutta puoli pannua?
Olin isovanhemmillani käymässä ja autoin maalaamaan pihavajaa päälläni niskalenkkitoppi ja sortsit, selkä paloi siinä puuhastellessa mikä nyt vielä on normaalia mutta sen lisäksi selkään myös ilmestyi suuri käden jälki, vaarini kämmentäkin isompi. Jälki oikein loisti valkoisena punaisessa nahassa ja näkyi kauan.
Mietin ensin, voisitko olla edesmenneen laulaja Kikan näköinen mutta sitten luin että olet punatukkainen ja Kikan huippusuosiohan oli joskus 80-luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin kymmenvuotiaana leikin yksin ulkona iltahämärissä kun havaitsin taskuni pohjalla kolikoita ja päätin käydä ostamassa tikkarin. Kioskilla ei ollut ketään ja tilaisuus teki kirjaimellisesti varkaan, laitoin lakupötköjä sekä tikkarin taskuun. Ulkona tuli kuitenkin välittömästi huono omatunto ja käännyin alatakseni kioskiin, mutta se olikin kiinni ja ovi lukossa! Ohi kävellyt koiranulkoiluttaja huikkasi "se on mennyt kahdeksalta kiinni!" Taskussani olivat kuitenkin edelleen lakut ja tikkarit.
Vierailija kirjoitti:
Noin kymmenvuotiaana leikin yksin ulkona iltahämärissä kun havaitsin taskuni pohjalla kolikoita ja päätin käydä ostamassa tikkarin. Kioskilla ei ollut ketään ja tilaisuus teki kirjaimellisesti varkaan, laitoin lakupötköjä sekä tikkarin taskuun. Ulkona tuli kuitenkin välittömästi huono omatunto ja käännyin alatakseni kioskiin, mutta se olikin kiinni ja ovi lukossa! Ohi kävellyt koiranulkoiluttaja huikkasi "se on mennyt kahdeksalta kiinni!" Taskussani olivat kuitenkin edelleen lakut ja tikkarit.
Eli piditkö ne itselläsi etkä koskaan kertonut asiasta ennen kuin nyt?
Vierailija kirjoitti:
Noin kymmenvuotiaana leikin yksin ulkona iltahämärissä kun havaitsin taskuni pohjalla kolikoita ja päätin käydä ostamassa tikkarin. Kioskilla ei ollut ketään ja tilaisuus teki kirjaimellisesti varkaan, laitoin lakupötköjä sekä tikkarin taskuun. Ulkona tuli kuitenkin välittömästi huono omatunto ja käännyin alatakseni kioskiin, mutta se olikin kiinni ja ovi lukossa! Ohi kävellyt koiranulkoiluttaja huikkasi "se on mennyt kahdeksalta kiinni!" Taskussani olivat kuitenkin edelleen lakut ja tikkarit.
Olisiko ovi jäänyt lukitsematta ja poistuessasi kolahtanut kunnolla kiinnilukkoon, tai myyjä oli takatilassa käydessäsi ja lukitsi oven poistuttuasi.
Vierailija kirjoitti:
Monien ihmisten kohdalla on jäänyt vaivaamaan se, miksi ovat kohdelleet minua kohtuuttomasti ja huonosti - sukulaiset, kaverit, opettajat, täysin satunnaisetkin ihmiset. Olen aika herkkä, ja lapsena ja nuorempana olin myös tosi miellyttämishaluinen. En aina osannut pitää puoliani konfliktitilanteissa, koska tahdoin kaikkien vain pitävän minusta. Vähitellen huomasin, ettei siitä ollut mitään apua, kiltteys ei tehnyt minusta yhtään sen pidetympää ihmistä.
Vasta viime vuosina olen oppinut pitämään tiukasti puoliani, ja olen esimerkiksi karsinut kaikki myrkylliset kaverit ja sukulaiset elämästäni. En haluaisi olla katkera, mutta minua on kuitenkin jäänyt vaivaamaan tunne, että nuo ikävät ihmiset eivät koskaan saaneet minulta tekemisiinsä sellaista reaktiota kuin olisivat ansainneet. Eivätkä varmaan ole itse edes koskaan tajunneet epäreilua toimintaansa. On monia, joille sanoisin niin paljon, jos vain tulisi tilaisuus.
Mulla on tuo sama. Olen ihmisiä miellyttämällä ja puolesta tekemällä esim. töissä yrittänyt saada hyväksyntää ja arvostusta. Niin ei useinkaan käynyt, vaan kuulin itsestäni mm. ivallisia mainintoja tai sitten kuulin, että henkilökohtaisia asioitani oli käsitelty ikävässä valossa, ilman syytä.
Onneksi lapseni ovat pärjänneet paremmin, he osaavat perustella mielipiteensä, eivät avaudu omista asioistaan liiaksi ja muutenkin ovat fiksumpia, vaikka en heille osannut olla niin hyvä äiti, kuin olisin halunnut.
Päätin pitkästä aikaa lukea Harry Potteria ja kun tutkin kirjahyllyäni havaitsin ihmeekseni, että minulla onkin 2 samaa Potter-sarjan kirjaa! Toisessa on yliviivattu kirjaston leima ja sen muistankin ostaneeni kirjaston poistomyynnistä mutta mistä se toinen, uudenveroinen, on tullut? Ja milloin?
Meillekin käy usein näin!! Se on ihan uskomatonta. Ja juuri tuollaisia pieniä juttuja, jompi kumpi esimerkiksi mainitsee jonkin satunnaisen asian (esim. kappaleen, säveltäjän tai kaupungin), niin hetkeä myöhemmin se mainitaan jossain muuallakin, vaikka katsomassamme sarjassa tai tv-mainoksessa.
Juuri eilenkin miehelläni oli hikka, joka ei meinannut loppua millään. Katsoimme telkkaria ja käänsimme sattumalta kanavan sarjaan, jota emme ikinä muuten katso. Ja siinä todettiin saman tien "ehkä hänellä on hikka" tjsp.
Kerran katsoimme toimintaleffaa, jossa oli menossa tappelu. Totesin miehelleni sankarista: "nyt ei kyllä mee ihan putkeen", ja saman tien sankaria lyötiin niin, että hän iskeytyi päin jotain lämpöputkea...
Nämä jaksavat kyllä huvittaa :D