Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun aloitin lukion eräässä sisäoppilaitoksessa syksyllä 2003, samaan kouluun tuli kymppiluokalle eräs henkilö, joka asui tämän lukuvuoden samassa soluasunnossa kuin minä. Tulin hänen kanssaan aluksi hyvin toimeen ja hän oli minulle ystävällinen, mutta jo saman lukuvuoden keväällä hän oli minulle ilkeä suunnilleen joka toinen kerta, kun sanoin hänelle jotain eikä pyytänyt enää minua mukaan mihinkään. Kun kysyin, miksi hän ei enää pyydä minua mukaan mihinkään kivaan, hän vastasi, että koska vastaan aina pyyntöön kieltävästi. Sanoin sitten monta kertaa, että kyllä minä nyt haluan lähteä ja olin aivan tosissani, mutta se ei auttanut. Tämä henkilö myös oli tekemisissä niiden henkilöiden kanssa, joihin olin tutustunut ollessani itse kymppiluokalla edellisenä vuonna. Olisin halunnut olla myös näidenkin kanssa tekemisissä, ja heidän kanssaan olin tullut myös hyvin toimeen eivätkä he kuitenkaan koskaan olleet ilkeitä minulle. Olin kuitenkin luonteeltani sellainen, että en jaksanut olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa etenkään toisten samanikäisten kanssa hirveän paljon, mutta olisin halunnut opetella sitä, mutta en sitten saanut enää olla tämänkään kaverin kanssa tekemisissä muuten kuin oppitunneilla, vaikka hän tiesi varsin hyvin, että olisin halunnut olla. Ihmettelen vain, että miksi hän ei enää pyytänyt minua mukaan, vaikka tolkutin monta kertaa, että haluan. Mielestäni tuokin on kyllä kiusaamista, jos tietää, että toinen haluaa tulla mukaan, mutta silti jättää pyytämättä.
Jos muutit mielesi vain sen takia, että hän sanoi syyn siihen, miksei pyydä enää mukaan, niin ei se ole aitoa haluamista.
Mitä järkeä olisi sanoa, että haluaa jotain, jos ei kuitenkaan oikeasti halua? Jos tuo ei ole aitoa haluamista, mitä se mielestänne on?
Huomion kerjäämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsena makuuhuoneeni oli vanhempien makkarin vieressä.Yksin ollessani tapasin lojua sängyssä lukemassa.Yhtäkkiä makuuhuoneen sälekaapistoja pitkin vedettiin ylös ja alas,niinkuin koiran häntä olisi vedellyt.Meillä oli koira,kyllä.Tätä sattui vain yksin talossa ollessani.Mutta kerran kun koiramme oli isäni kanssa varmuudella pois talosta,tuli sama tuttu ääni taas makkarista.Makasin peiton alla turvassa pitkään.....
Asuin poikaystäväni kanssa vanhan okt.yläkerrassa olevassa asunnossa.Oli yö ja nukuimme.Yhtäkkiä poikaystäväni ravisteli minua olkapäistä ja hoki nimeäni ja sanoi herää herää. Heräsin ja katsoin poikaystävääni,joka nukkui vieressäni,herätin hänet ja kysyin miksi minut herätit.Sanoi nukkuneensa koko ajan.Ja oli kyllä sikeässä unessa.Kukahan minut herätti...
Muuttaessamme vanhaan taloomme.Yöllä noin kello kaksi kuului portaista jumalaton ryminä ja kolina,niinkuin raskaita askelia ylös ja alas rappuja olisi juossut monta henkilöä.Mies kurkkasi rappuun,kun katsoimme vielä jotain leffaa alakerrassa.Ketään/mitään siellä tietenkään ollut.Uskon että talonväki kävi tsekkaamassa kuka oli muuttanut heidän taloonsa.Olemme perheiden kanssa tuttuja edesmenneen talonväen kanssa.ns.Uutta sukupolvea,heidän vanhoista naapureistaan ja olivat hyviä ystäviä.Tämän jälkeen ei ole rampattu/häiritty minua kertaakaan.
Nukuin kahden lapseni kanssa samassa makkarissa talomme yläkerrassa.Tai minä en nukkunut,ainoastaan lapset nukkuivat.Minulla oli uniongelmia.Makasin siis sängyssä täysin hereillä.Vanha okt. minun parisänky oli huoneen keskellä ja lasten kerrosänky seinän vieressä.Yhtäkkiä huoneeseen lensi kirkas pala ikkunan läpi.
Se asettui lapseni kerrossängyn laitaan kiinni.Ajattelin että valo se vaan heijastaa jostain ulkoa,mutta pala pysyi siinä,ehkä hieman lepattaen.Menin peiton alle ja katselin palaa,siinä se lepatteli.Yhtäkkiä huone tuli täyteen kirkasta valkoista valoa.Nousin ylös sängystä ja katsoin,että onko auton valot.Ei mitään valoa tai mitään mistä tuo olisi voinut heijastaa huoneeseemme ei ulkoa tullut.Yö ulkona oli täysin normaali,huoneessa valoisaa,kuin päivällä.Ja valo oli kirkas,se täytti myös kaikki nurkat lattiasta kattoon.Mulla oli raskas päivä ollut takana,ja olin pahalla mielellä mennyt nukkumaan.Menin takaisin sänkyyn ja peiton alle sieltä kurkein arasti valoa,valo oli ja pysyi.Yhtäkkiä minut valtasi suunnaton rauha ja rakkaus.Niin suuri,ettei se ole ihmisestä.Kaikki on hyvin,ei ole mitään pelättävää.Nukahdin ja aamulla valo oli poissa.Enkelikö? Itse uskon näin. Olisiko kellään vastaavaa kokemusta? Mikä voisi olla..?? Olisi kiva tietää...
Vanhan mummulani ylitse lensi valopallo.Tuli naapurista,luulin ilotulitusraketiksi,mutta eikös ne välky jotenkin.Tai ns.hätäraketti.Laskeutui pellolle mummulani lähelle vajan taa.Iltapimeällä en viitsinyt lähteä pimeään pellolle rämpimään/katsomaan mikä tuo oli.Oli siis värillinen pallo ja lensi vaihtaen suuntaa.En enää muista oliko vihreä vai oranssi,jompikumpi näistä.
Selityksiä/omia vastaavia kokemuksia kellään....
Vierailija kirjoitti:
Olin yksin syrjäisellä mökillä varhain keväällä. Yöllä heräsin aavemaiseen huutoon. Oli kuin vauva olisi rääkynyt epätoivoisesti ulkona.
Päivällä henkimaailman asioihin on helppo suhtautua filosofisesti, mutta yöllä pimeässä, kuun kumottaessa, tuli nekin vaihtoehdot mieleen. Entisaikojen ei-toivotut hylätyt vauvat ja muuta "mukavaa" kummitteli mielessä.
kuitenkin terästin itseni. Tuolla pimeässä ja kylmässä ulkona hangessa on ehkä pikkuinen ihmistaimi!
Puin päälleni, otin taskulampun ja ei kun ulos.
Lähdin ääntä kohti. ääni tuntui vaihtavan suuntaa. oli aavemaista kuun heittäessä varjoja hangelle. Itku oli sydäntäsärkevää ulinaa ja rääkymistä.
Pian ääni johdatti minut naapurin maatilalle. Talon sisällä oli valot ja isäntä vaelsi pellolla. Tiesin että jotain on tapahtunut!
menin juttelemaan isännän kanssa joka selitti, että hän tässä yrittää karkoittaa yhtä lemmenkipeää kollin-retkua joka on iskenyt silmänsä emännän muotovalio-siiamilaisrouvaan. kollinketale on jo useana yönä majaillut talon nurkilla serenadiaan esittäen ja pitänyt heitä valveilla ja rouvan siamilainen on myös lemmenkaihoissaan pitänyt sirkusta kotona. meteli on karmea ja verhot ja tapetit piloilla. Siamilais-rouvalle on katsottu jo sovelias sulho, joka tulee pian kyläilemään, mutta pitää vahtia ettei se kollinretku kiilaa väliin. isäntä yritti karkoittaa sitä heittelemällä lumipalloja.
opin siitä, että lemmenkipeän kollin mouru kuulostaa tosi aavemaiselta ja erehdyttävästi vauvan itkulta.
Sama kokemus. Teininä pelästyin kerran pahasti, kun ulkoa kuului kauhea lapsen parku, sellainen ulina, kuin joku tekisi kuolemaa. Luulin, että pikkusiskolle on käynyt pahasti. Ryntäsin ulos, ja pihapolkua löntysti kissa, joka päästi suustaan kamalaa mölinää, vaikka näytti olevan ihan kunnossa.
Täällä Oulussa ainakin kuului kun täällä oli. Tuntui ja kuului. Olin hereillä. Ainakin minä kuulin.
Vierailija kirjoitti:
Juu, on se jännä että täällä Perämerellä on nyt parin vuoden sisään ollut yhtäkkiä useita maanjäristyksiä. Mutta eihän niistä kannata puhua, kun täytyy pitää yllä mielikuvaa, ettei meillä sellaisia ole ja on niiiin vakaa tää maaperä.
Maanjäristys kuulostaa vähän kuin voimakkaalta ukkosen jyrinältä tai siltä niin kuin viereisellä tiellä menisi jokin armottoman suuri ja äänekäs, maata tärisyttävä ajoneuvo. Se ääni ja järinä tavallaan liikkuu samalla lailla.
Maanjäristys ei kuulosta yhtään miltään. Elokuvissa vain niihin laitetaan äänitehosteet. Olen itse asunut maassa, jossa on maanjäristyksiä ja kokemuksesta tiedän, että ei niihin liity ääntä.
Yliluonkilistaaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mistä syystä sain potkut koeaikana edellisestä työpaikastani. Olin töissä aina ajoissa, venyin ja paukuin asiakaspalvelussa, pidin ammattimaisen otteeni vaikka asiakkaat olisivat laukoneet miten pahoja törkeyksiä tahansa, siedin muiden työntekijöiden ala-arvoista kohtelua, ilmoittauduin vapaaehtoiseksi kartettuihin joulunpyhien työvuoroihin jne. Silti potkut tulivat täysin puskista, ilman mitään ennakkovaroitusta. Kysyessäni syytä työsuhteen purkamiseen minulle ei sanottu juuri mitään.
Vielä tänäpäivänäkin haluaisin tietää mikä minussa ärsytti niin paljon, että minut piti heivata ilman kunnollista perustetta pois.
Sama juttu mulla, vetosi koeaikaan jota ei oltu suullisesti eikä kirjallisesti sovittu, piti olla 2 kuukautta, esimiehen pomo soitti mulle ja sano et palauta työvaatteet ja avaimet, ei tartte tulla töihin, syytä tivatessani änkytti vaan et ei johdu siitä et olisit surkea, sit kysyin uudestaan, valehteli et mua ois jouduttu patistaa töihin? Ei pitänyt paikkansa, kehuttiin ahkeruutta, nopeutta yms, koskaan en saanut syytä tietää ja liitto oli työnantajan puolella,
Nykyään tuntuu olevan ihan normaalia, että työnantajat kikkailevat koeajoilla, työkokeiluilla sun muilla kepulikonsteilla esim. osa-aikaisuuksilla ettei vahingossakaan tarvitse maksaa lomarahoja tai lounastaukoja. Pitäisi työkkärin tai jonkun korkeamman tahon alkaa hieman vahtimaan jos joku työpaikka hakee samoihin työtehtäviin jatkuvasti parin kk välein uutta tekijää. Jännä miten työntekijä joutuu työkkärin kanssa tappelemaan ettei saisi karenssia aiheettomien potkujen takia, mutta työnantajataho ei ole millään tavoin selvitysvelvollinen vaikka pyörittäisi työntekijöitä sisään ja ulos huvikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun aloitin lukion eräässä sisäoppilaitoksessa syksyllä 2003, samaan kouluun tuli kymppiluokalle eräs henkilö, joka asui tämän lukuvuoden samassa soluasunnossa kuin minä. Tulin hänen kanssaan aluksi hyvin toimeen ja hän oli minulle ystävällinen, mutta jo saman lukuvuoden keväällä hän oli minulle ilkeä suunnilleen joka toinen kerta, kun sanoin hänelle jotain eikä pyytänyt enää minua mukaan mihinkään. Kun kysyin, miksi hän ei enää pyydä minua mukaan mihinkään kivaan, hän vastasi, että koska vastaan aina pyyntöön kieltävästi. Sanoin sitten monta kertaa, että kyllä minä nyt haluan lähteä ja olin aivan tosissani, mutta se ei auttanut. Tämä henkilö myös oli tekemisissä niiden henkilöiden kanssa, joihin olin tutustunut ollessani itse kymppiluokalla edellisenä vuonna. Olisin halunnut olla myös näidenkin kanssa tekemisissä, ja heidän kanssaan olin tullut myös hyvin toimeen eivätkä he kuitenkaan koskaan olleet ilkeitä minulle. Olin kuitenkin luonteeltani sellainen, että en jaksanut olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa etenkään toisten samanikäisten kanssa hirveän paljon, mutta olisin halunnut opetella sitä, mutta en sitten saanut enää olla tämänkään kaverin kanssa tekemisissä muuten kuin oppitunneilla, vaikka hän tiesi varsin hyvin, että olisin halunnut olla. Ihmettelen vain, että miksi hän ei enää pyytänyt minua mukaan, vaikka tolkutin monta kertaa, että haluan. Mielestäni tuokin on kyllä kiusaamista, jos tietää, että toinen haluaa tulla mukaan, mutta silti jättää pyytämättä.
Jos muutit mielesi vain sen takia, että hän sanoi syyn siihen, miksei pyydä enää mukaan, niin ei se ole aitoa haluamista.
Mitä järkeä olisi sanoa, että haluaa jotain, jos ei kuitenkaan oikeasti halua? Jos tuo ei ole aitoa haluamista, mitä se mielestänne on?
Huomion kerjäämistä.
Vai niin. No minä en ainakaan mitään huomiota kerjännyt. Mutta nyt jälkeenpäin mietin, että miksi koskaan pidin kyseistä henkilöä kaverinani.
Lapsena (siis alle kouluikäisenä)näin aina iltaisin ennen nukahtamista sellaisia pisteitä ilmassa. Ne pisteet olivat samanlaisia mitä näät kun suljet silmät ja katsot jotain valoisaa. Siispä eräänä yönä heräsin unestani. Jälleen kerran näin näitä pisteitä. Nämä pisteet sitten yhdistyivät miehiksi joilla oli aseet. Ja siis eivät olleet mitenkään oikeita ihmisiä. Tämän nähtyäni juoksin täysiä heidän läpi käytävää pitkin vanhempien huoneeseeni. He eivät sitten tietenkään uskoneet minua. Tämä on jäänyt selkeästi muistiini. Kouluun mennessäni lopetin näiden pisteiden näkemisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen mies ja opiskelin vielä muutama vuosi sitten. Luokallani oli nätti, mukava ja saman ikäinen nainen, jonka kanssa juttu luisti ja oli muutenkin helppoa. Olimme päivittäin muutaman kuukauden yhdessä koulussa luentojen välissä, ruokailun aikana ja pari ryhmätyötäkin ehdittiin yhdessä väkertää.
Yhtäkkiä kuitenkin, syystä mikä ei koskaan minulle ole selvinnyt, tämä nainen lopetti yhteydenpidon kuin seinään. Ei viestitellyt, ei halunnut olla seurassani koululla ja vältteli selvästi.
Yritin selvittää syytä tuolloin, mutta en saanut häneltä käytännössä mitään selitystä mitä tapahtui. Päätin antaa hänelle tilaa, enkä väkisin yrittänyt pitää häneen yhteyttä. Tämän jälkeen hän ei edes tervehtinyt minua, emmekä ole ole olleet missään tekemisissä.
Omituista..
Naisella saattoi olla joku luonnehäirio. Itselleni käynyt muutaman kerran niin, että hyvissä merkeissä alkanut ystävyys katkeaa ilman syytä kuin seinään. On tullut vain voimakas tunne, etten pysty enää tapaamaan henkilöä. En ole osannut selittää käytöstäni muulla, kuin että kyseessä on jotain vaikka aspergeriin viittaavaa. Aina ollut itsestään selvää, että tuo toinen osapuoli ei ole tehnyt mitään, ansaitakseen moisen kohtelun. En ole ollut ylpeä käytöksestäni vaan nolottaa ja hävettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies ja opiskelin vielä muutama vuosi sitten. Luokallani oli nätti, mukava ja saman ikäinen nainen, jonka kanssa juttu luisti ja oli muutenkin helppoa. Olimme päivittäin muutaman kuukauden yhdessä koulussa luentojen välissä, ruokailun aikana ja pari ryhmätyötäkin ehdittiin yhdessä väkertää.
Yhtäkkiä kuitenkin, syystä mikä ei koskaan minulle ole selvinnyt, tämä nainen lopetti yhteydenpidon kuin seinään. Ei viestitellyt, ei halunnut olla seurassani koululla ja vältteli selvästi.
Yritin selvittää syytä tuolloin, mutta en saanut häneltä käytännössä mitään selitystä mitä tapahtui. Päätin antaa hänelle tilaa, enkä väkisin yrittänyt pitää häneen yhteyttä. Tämän jälkeen hän ei edes tervehtinyt minua, emmekä ole ole olleet missään tekemisissä.
Omituista..
Naisella saattoi olla joku luonnehäirio. Itselleni käynyt muutaman kerran niin, että hyvissä merkeissä alkanut ystävyys katkeaa ilman syytä kuin seinään. On tullut vain voimakas tunne, etten pysty enää tapaamaan henkilöä. En ole osannut selittää käytöstäni muulla, kuin että kyseessä on jotain vaikka aspergeriin viittaavaa. Aina ollut itsestään selvää, että tuo toinen osapuoli ei ole tehnyt mitään, ansaitakseen moisen kohtelun. En ole ollut ylpeä käytöksestäni vaan nolottaa ja hävettää.
Minä veikkaan, että sillä oli mustasukkainen ja kontrolloiva kumppani joka käski katkaisemaan välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen nähnyt tuollaisia pisteitä lapsena! Muistan että ainakin kerran ne kihisivät uhkaavasti ja ikään ajoivat takaa. Olin tuolloin puoliksi unessa ja unissa”juoksin” pakoon näitä pisteitä pitkin olohuoneen sohvia. Isäni sitten tuli herättämään ja vei sänkyyn. Ei enää kouluikäisenä vaivanneet.
Vierailija kirjoitti:
Markus kirjoitti:
1. Toin joskus etelänmatkalta Nirvanan In Utero -kasetin. Kuuntelin sitä paljon. Eräänä päivänä laitoin sen taas soimaan, mutta kasetti oli täynnä tyhjää. Wtf?
2. Ajoin valtatietä noin neljän aikaan aamulla, oli hieman hämärä kesäaamu. Vihreä valopallo sujahti tien yli. Joutui kyllä tupakalle pysähtymään tien laitaan miettimään että mitähän minä näin, vai tekikö väsymys jo tepposet.
3. Eräässä työkohteessa (vanha, käytöstä poistettu tehdas) olin työkaverin kanssa tutkimassa paikkoja. Tulimme yhden oven luokse, johon meidän avaimet eivät sopineet. Hetken tuumailimme että mitenkäs tämä on mahdollista, meillä pitäisi kyllä olla kulku jokaiseen tilaan mikä täällä on. Siinä ihmetellessä joku KOPUTTI tuohon oveen. Kyllä muutes kylmäsi. Kukaan ei vastannut kun huhuilimme. Päätimme lähteä sukkelaan pois. Molemmat muistamme tapauksen edelleen..
4. Tässä ei ole mitään yliluonnollista, mutta silti häiritsee ja jaan tuskani teille :). Kävin koulua 90-luvulla teollisuuspaikkakunnalla. Vielä neljänteen luokkaan asti olin ihan tavallinen poika, jolla oli kavereita eikä koulussa mitään suurempia ongelmia. Viidennellä luokalla tulikin sitten kerralla kylmä suihku naamalle, ja se kesti siihen asti, kun tulin mopoikään.
Normaali aamu, kävelin koulun pihalla kohti kaveriporukan rinkiä (oli tapana hengailla sellaisessa ympärän muotoisessa asetelmassa..). Kun olin parin metrin päässä, kuului ringistä "hei, nyt se tulee" ja kaverit laittoivat takin kaulukset ylös sekä huput päähän ja lähtivät kaikki eri suuntiin. Siinä vähän aikaa yksinäni ihmettelin että mitähän nyt? Noh, siitä alkoi sitten vuosia kestänyt yksinäisyys. Joka aamu, jokanen välitunti, jokainen koulumatka... Kaikki piti tehdä yksin. Ärsyynnyin asiasta ja tuppasin sitten väkisin porukkaan mukaan. Tästähän ei tietenkään pidetty, vaan sain osakseni pilkkaa sekä joskus myös pienimuotoista väkivaltaa. Välillä en jaksanut kuunnella nälvimistä, vaan olin sitten yksikseni. Vuorotöissä oleva äitini, sekä reissutöissä ollut isäni eivät tienneet asiasta mitään, vietin yksinäni kotosalla aikaa kun ei kavereitakaan ollut. Tilanne muuttui tosiaan ysiluokalla, kun löytyi muitakin ketkä mopoilla tykkäsivät ajella ja niitä rassata. Ammattikouluun menin toiselle paikkakunnalle, ja sieltä löytyikin sitten hyviäkin ystäviä.
Selviydyin tästä ihmeen hyvin. Tai noh, näin 35-vuotiaana asia edelleen palaa mieliin, joten jonkinlaisia traumoja on kyllä. Sitä minä vaan mietin, että miksi näin kävi?
Mitä tein väärin? Miksi noin yhtä-äkkiä minusta tulikin sylkykuppi?
Liekö olut Raisa Räsäsen vankilakoppi tai jonkun muun kadonneen? Syitä sille miksi mitään ääntä ei kuulunut pitää vielä tosin kehitellä?
Itse paskoisin housuihin, inhoan suurinta osaa tyhjiä tuotantolaitoksia, mitä tahansa, niissä on jotaikin vihamielistä.
Se ei kyllä ole tyhjä, mutta ei kyllä aluksi ollut ollenkaan kivaa siivota aamuisin isoa tehdashallia ennen työntekijöiden tuloa. Varsinkaan, kun en tiennyt mistä sinne saa valot...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies ja opiskelin vielä muutama vuosi sitten. Luokallani oli nätti, mukava ja saman ikäinen nainen, jonka kanssa juttu luisti ja oli muutenkin helppoa. Olimme päivittäin muutaman kuukauden yhdessä koulussa luentojen välissä, ruokailun aikana ja pari ryhmätyötäkin ehdittiin yhdessä väkertää.
Yhtäkkiä kuitenkin, syystä mikä ei koskaan minulle ole selvinnyt, tämä nainen lopetti yhteydenpidon kuin seinään. Ei viestitellyt, ei halunnut olla seurassani koululla ja vältteli selvästi.
Yritin selvittää syytä tuolloin, mutta en saanut häneltä käytännössä mitään selitystä mitä tapahtui. Päätin antaa hänelle tilaa, enkä väkisin yrittänyt pitää häneen yhteyttä. Tämän jälkeen hän ei edes tervehtinyt minua, emmekä ole ole olleet missään tekemisissä.
Omituista..
Naisella saattoi olla joku luonnehäirio. Itselleni käynyt muutaman kerran niin, että hyvissä merkeissä alkanut ystävyys katkeaa ilman syytä kuin seinään. On tullut vain voimakas tunne, etten pysty enää tapaamaan henkilöä. En ole osannut selittää käytöstäni muulla, kuin että kyseessä on jotain vaikka aspergeriin viittaavaa. Aina ollut itsestään selvää, että tuo toinen osapuoli ei ole tehnyt mitään, ansaitakseen moisen kohtelun. En ole ollut ylpeä käytöksestäni vaan nolottaa ja hävettää.
Minä veikkaan, että sillä oli mustasukkainen ja kontrolloiva kumppani joka käski katkaisemaan välit.
Hyvin mahdollista. Hänellä oli puoliso. Mitään flirttiä tms en hänen suuntaan tehnyt, olin vain ystävällinen oma itseni. Olen miettinyt, jos hän tulkitsi olemukseni väärin ja siten, että olisin hänestä kiinnostunut ja siitä sitten ahdistui?
Olisi kuitenkin voinut asiasta keskustella niin kuin aikuiset keskustelevat eikä pistää täysin ignoreen koko hommaa.
Mihin katosi Antti Hanhivaara?
Miksei Antin kaverit ikinä osallistuneet etsintöihin?
Miksi lapin poliisi ei tutkinut asiaa kunnolla?
Miksi naapurin todistus useammasta ihmisestä Antin asunnolla kiinnostanut poliisia?
Miksi rajavalvojan kertomus korvakorulla varustetusta kuskista sivuutettiin täysin? (Antin kaveri poisti kaikki kuvat jälkeenpäin missä hänen korvakoru näkyi.)
Miksi krp ei vieläkään ole ottanut asiaa tutkiakseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, on se jännä että täällä Perämerellä on nyt parin vuoden sisään ollut yhtäkkiä useita maanjäristyksiä. Mutta eihän niistä kannata puhua, kun täytyy pitää yllä mielikuvaa, ettei meillä sellaisia ole ja on niiiin vakaa tää maaperä.
Maanjäristys kuulostaa vähän kuin voimakkaalta ukkosen jyrinältä tai siltä niin kuin viereisellä tiellä menisi jokin armottoman suuri ja äänekäs, maata tärisyttävä ajoneuvo. Se ääni ja järinä tavallaan liikkuu samalla lailla.
Maanjäristys ei kuulosta yhtään miltään. Elokuvissa vain niihin laitetaan äänitehosteet. Olen itse asunut maassa, jossa on maanjäristyksiä ja kokemuksesta tiedän, että ei niihin liity ääntä.
Kyllä niihin nyt vaan liittyy - ainakin noihin, jotka täällä Perämerellä on ollut. Minäkin olen niitä kokenut ja tuo yllä oleva kuvaus äänistä osui nappiin.
Riita poikki ja voita väliin! Valistunut arvaukseni geologina (asia on enemmän seismologien alaa) on tämä: järistys aiheuttanee ääniä vain lähellä järistyksen keskusta.
Perämeren maanjäristykset johtunevat erittäin todennäköisesti kallioperän hitaasta palautumisesta/noususta viime jääkauden jään painon aiheuttaman painuman jälkeen (glasiaali-isostasia). Nämä järistykset ovat pieniä, joten jos ne huomaa, täytyy olla hyvin lähellä maanjäristyksen keskusta – ja kuulohavainto lienee silloin myös uskottava. Nämä järistykset tapahtuvat yleensä myös lähellä pintaa, joten ääniaallon synty vaikuttaa hyvinkin mahdolliselta.
Toinen kirjoittaja puolestaan asuu todennäköisesti laattarajalla, joissa järistykset ovat isoja ja aallot kulkevat pitkiä matkoja. Tällöin havaitaan vaan maan liike, eikä itse järistyksestä mahdollisesti syntynyttä ääntä. (Syvät järistykset ja merenpinnan alla tapahtuvat järistykset tuskin aiheuttavat ääntä).
Minä kuulin Oulussa myös tämän järistyksen. En tietenkään tiennyt heti kyseessä olleen järistyksen. Kuvittelin että joku ajoi jollain koneelle liian läheltä kotini seinää. Mahdollisesti ääni siis lähti tässä tapauksessa rakenteiden paukkeesta?
Olin 90-luvun alussa eräänä iltana serkkuni ja sisareni kanssa leikkimässä päiväkodin leikkipuistossa, joka sijaitsi serkkuni kodin vieressä. Yhtäkkiä paikalle tuli joku keski-ikäinen nainen, joka käski meidän poistua leikkipuistosta ja uhkasi myös soittaa poliisit, jos emme tee niin. Muistaakseni lähdimme sitten melkein heti pois, mutta mietin vain, että soittikohan hän poliisit paikalle. Hän ei muistaakseni nähnyt meidän poistuvan. Sisareni on sanonut, että oli tuona samana iltana kylvyssä serkun perheen asunnossa ja oli kuullut poliisiauton sireenien ääntä. Ja teimmekö me väärin, kun olimme leikkimässä illalla päiväkodin leikkipuistossa?
Vierailija kirjoitti:
Olin 90-luvun alussa eräänä iltana serkkuni ja sisareni kanssa leikkimässä päiväkodin leikkipuistossa, joka sijaitsi serkkuni kodin vieressä. Yhtäkkiä paikalle tuli joku keski-ikäinen nainen, joka käski meidän poistua leikkipuistosta ja uhkasi myös soittaa poliisit, jos emme tee niin. Muistaakseni lähdimme sitten melkein heti pois, mutta mietin vain, että soittikohan hän poliisit paikalle. Hän ei muistaakseni nähnyt meidän poistuvan. Sisareni on sanonut, että oli tuona samana iltana kylvyssä serkun perheen asunnossa ja oli kuullut poliisiauton sireenien ääntä. Ja teimmekö me väärin, kun olimme leikkimässä illalla päiväkodin leikkipuistossa?
Ei päiväkodin leikkipuistoon saa mennä illalla. Tavalliseen leikkipuistoon saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 90-luvun alussa eräänä iltana serkkuni ja sisareni kanssa leikkimässä päiväkodin leikkipuistossa, joka sijaitsi serkkuni kodin vieressä. Yhtäkkiä paikalle tuli joku keski-ikäinen nainen, joka käski meidän poistua leikkipuistosta ja uhkasi myös soittaa poliisit, jos emme tee niin. Muistaakseni lähdimme sitten melkein heti pois, mutta mietin vain, että soittikohan hän poliisit paikalle. Hän ei muistaakseni nähnyt meidän poistuvan. Sisareni on sanonut, että oli tuona samana iltana kylvyssä serkun perheen asunnossa ja oli kuullut poliisiauton sireenien ääntä. Ja teimmekö me väärin, kun olimme leikkimässä illalla päiväkodin leikkipuistossa?
Ei päiväkodin leikkipuistoon saa mennä illalla. Tavalliseen leikkipuistoon saa.
Päiväkodin piha on julkista aluetta. Sinne saa mennä leikkimään sen jälkeen kun päiväkodin toiminta on loppu. Ajat ovat yleensä portilla. Se ilmoitus 'asiaton oleskelu kiellety' tarkoittaa muuta kuin leikkimistä. Meidän talon lähellä on kaksi päiväkotia. Molempien pihat ovat iltaisin täynnä leikkisiä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 90-luvun alussa eräänä iltana serkkuni ja sisareni kanssa leikkimässä päiväkodin leikkipuistossa, joka sijaitsi serkkuni kodin vieressä. Yhtäkkiä paikalle tuli joku keski-ikäinen nainen, joka käski meidän poistua leikkipuistosta ja uhkasi myös soittaa poliisit, jos emme tee niin. Muistaakseni lähdimme sitten melkein heti pois, mutta mietin vain, että soittikohan hän poliisit paikalle. Hän ei muistaakseni nähnyt meidän poistuvan. Sisareni on sanonut, että oli tuona samana iltana kylvyssä serkun perheen asunnossa ja oli kuullut poliisiauton sireenien ääntä. Ja teimmekö me väärin, kun olimme leikkimässä illalla päiväkodin leikkipuistossa?
Ei päiväkodin leikkipuistoon saa mennä illalla. Tavalliseen leikkipuistoon saa.
Päiväkodin piha on julkista aluetta. Sinne saa mennä leikkimään sen jälkeen kun päiväkodin toiminta on loppu. Ajat ovat yleensä portilla. Se ilmoitus 'asiaton oleskelu kiellety' tarkoittaa muuta kuin leikkimistä. Meidän talon lähellä on kaksi päiväkotia. Molempien pihat ovat iltaisin täynnä leikkisiä lapsia.
Julkisen puolen päiväkotien leikkipuistoihin saa viedä lapsia leikkimään silloin kun päiväkoti on suljettuna. Yksityisiin kai ei saa, jos ei ole erikseen kerrottu toisin.
Mutta tietenkään nuo mahdollisesti väärässä paikassa leikkimään erehtyneet lapset eivät mihinkään syyllistyneet, eikä juttu ollut poliisiasia. Se uhkaillut nainen oli tympeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kaksi kertaa kokenut näköhäiriön, jossa koko maailma heilahtaa silmieni edessä. Siis näkökenttäni jotenkin keinahtaa kauttaaltaan. Toinen kerta vieläpä tapahtui sairaalassa. Tämä kestää vain ihan sekunnin, mutta tosiaan koko näkökenttä heilahtaa ja palaa sitten suoraan.
Olen nuorempana myös kokenut joitakin kertoja migreeniauroja ilman varsinaista migreenipäänsärkyä. Ne loppuivat lasten syntymän jälkeen. Veikkaan tässä olevan kyseessä joku samantyyppinen ilmiö.
Minulla on kerran elämässäni ollut samanlainen kokemus, säikähdin älyttömästi. Aivan yhtäkkiä, näkökenttä kääntyi ikäänkuin sivuttain. Siis aivan kuin kääntäisi kuvaa 90 astetta ja kaikki mitä näin oli sivuttain. Vaikea selittää, kesti silmänräpäyksen ja palautui ennalleen. Yritin lääkärille kertoa, ei selvästi ymmärtänyt mitä selitin.
Alue: Aihe vapaa
Räisäsen.