Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Tyttåreni, silloin suunnilleen puolen vuoden ikäinen, istui vauvanistuimessaan. Vilkaisin häntä siinä ohimennessäni ja yhtäkkiä hänen kasvojensa paikalla vilahti hyvin selvästi melko vanhan naisen kasvot. Kasvot eivät olleet mitenkään tutut, ihan vieraan ihmisen olivat. Kasvolla oli jotenkin hiukan kova ja katkera ilme, mikä hätkähdytti. Se oli tosiaan vain ohimenevä vilahdus mutta jäi lähtemättömästi mieleen hiukan pelottavana. Tästä on aikaa useita vuosikymmeniä ja tytärkin ylittänyt keski-iän, mutta ei hän mitenkään muistuta sitä näkemääni naista, eli ei se mikään tulevaisuuden näky ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tyttåreni, silloin suunnilleen puolen vuoden ikäinen, istui vauvanistuimessaan. Vilkaisin häntä siinä ohimennessäni ja yhtäkkiä hänen kasvojensa paikalla vilahti hyvin selvästi melko vanhan naisen kasvot. Kasvot eivät olleet mitenkään tutut, ihan vieraan ihmisen olivat. Kasvolla oli jotenkin hiukan kova ja katkera ilme, mikä hätkähdytti. Se oli tosiaan vain ohimenevä vilahdus mutta jäi lähtemättömästi mieleen hiukan pelottavana. Tästä on aikaa useita vuosikymmeniä ja tytärkin ylittänyt keski-iän, mutta ei hän mitenkään muistuta sitä näkemääni naista, eli ei se mikään tulevaisuuden näky ollut.
Mulle kävi näin molempien exien kohdalla kirkkaassa päivänvalossa. Kasvot ikäänkuin muuntuivat vanhoiksi versioiksi, isiänsä muistuttaviksi ja takaisin. Selvinpäin. Hämmentävää.
Olin lenkittämässä koiraa ja vastaan tuli 2 mummoa keppeihin nojaten, ihmisrakas koirani alkoi äkkiä murisemaan ja nolona pyytelin anteeksi kun samassa mummot olivat kohdallani ja anteeksipyynnöt tarttuvat kurkkuuni nähdessä toisen mummon silmät. Pikimustat, ei mitään pupilleja ym . Toinen mummo katsoi alas kasvot huivin peitossa, joten tämän silmiä en nähnyt enkä kyllä tahtonut nähdäkään ! Myöhemmin tajusin, että mummot olivat myös olleet muutenkin uppo- outoja vaikka tiesin kaikki naapuristossa asuvat nimiltä ja kasvoilta.
Toisella kertaa, ollessani yksin iltalenkillä samoilla paikoilla kuulin meluvallin takaa äänekästä askelten tömistelyä, joka myötäili omia askeleitani ja loppui heti kun pysähdyin. Kaiku se ei ollut.
Vuosia näiden tapausten jälkeen vedin iltahämärissä lastani pulkalla ohi golfkentän jolla ei tietenkään ollut ketään pelaamassa keskellä talvea, kun samassa poika kysyi että mihin tuo täti juoksee tuon vauvan kansssa? Pyysin toistamaan ja toisti, osoittaen samalla tyhjää golfkenttää.
Mahdolliset selitykset?
Tapaus 1: piilarit. Toisaalta minun on vaikea uskoa, että noin kuusikymppiset mummelit viitsivät leikkiä piilolinsseillä.
Tapaus 2: Pilailu. Naapuristossa asui kuitenkin lähinnä ikäkkäämpää väkeä, keski-ikäisiä ja vanhuksia sekä yksi vauva, minä olin ainoa nuorisoa joten on vaikea uskoa jonkun naapurin kiusanneen.
Ja tapaus : Mielikuvitus. Lapsi tuntui kuitenkin olevan täysin vakavissaan (et sie äiti näe ?) eikä väittänyt että kentällä juoksee dinosaurus tms vaan tosissaan puhui tädistä ja vauvasta.
Mustasilmäinen mummeli lienee käyttänyt silmätippoja tms.
Vierailija kirjoitti:
Rakas mummoni oli kuolinvuoteellaan syövän uuvuttamana. Ei enää tehnyt mitään, eli siis aivan viimeisiä päiviään, ehkä viimeistään. Makasi silmät kiinni. Yhtäkkiä hän avasi silmänsä niin auki kun ne saa, nosti kätensä (mitä hän ei ollut pitkään aikaan enää jaksanut tehdä) ja osoitti ympärillä olevien läheisten ohi katonrajaan ja hymyili. "Tuolla on kasvot", hän nauroi. Sitten hän palasi taas normaalitilaansa.
Muutama vuosi tämän jälkeen myös äitini mummo (jep, eli vanhaksi) makasi viimeisinä päivinään sairaalassa. Hän teki ihan saman homman.
Olen nähnyt kuolevien nostavan kätensä ja katsovan ylös. Olen siis hoitaja. Ajattelisin että voisi liittyä hapenpuutteeseen tms viimeisellä hetkellä? Olen ymmärtänyt että se ihan viiminen hetki on suht autuas olotila, en ole nähnyt kenenkään karjuen kuolevan. Juuri ennen kuin taju menee, kai voi nähdä valoja ylänäkökentässä tms?
Kaikki saavat toki uskoa mitä haluavat jos se lohduttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelin vuosia sitten TKKssa ja asuin teeķkarikylässä solukämpässä. Smökkibileistä kotiuduttuani lankapuhelin soi ja salainen ihailijani soitti. Hän kertoi miten kauniilta olin näyttänyt ja luki minulle runoja joita oli kirjoittanut minusta. Juttelimme pitkään kaikista asioista ja hän ei pyynnöistäni huolimatta suostunut kertomaan minulle kuka hän on. Puhelut loppuivat, kun aloin seurustella kurssikaverini kanssa. Minua on jäänyt vaivaamaan kuka soittelija oli. Ääntä en tunnistanut, joten hän ei ollut kukaan lähipiiristäni ja takaisin soittoon hän ei vastannut. Tämä jää varmaan ikuiseksi mysteeriksi.
Olisiko mitenkään voinut olla se sama henkilö kurssiltasi jonka kanssa aloit seurustella?
Tuo tuli minullekin mieleen. Mutta toisaalta luulisi, että tämä poikakaveri olisi tunnustanut nuo aikaisemmat soittelunsa.
Olimme tapailleet nykyisen mieheni kanssa pari kertaa, mutta emme koskaan suudelleet vielä. Kuumotti ajatus suutelemisesta.
Sitten taisi olla kolmas tapaamiskerta kun mieheni tuli luokseni illalliselle. Syötiin ensin.
Sitten siirryimme olohuoneen sohvalle.
Kun sitten suutelimme, kuului yhtäkkiä kauhea pamaus juuri sillä hetkellä kun ensi kertaa kielemme koskettivat toisiaan. Säikähdimme pamausta ja suutelu keskeytyi.
Huoneen toisella puolella oleva kokolasinen pöytä halkesi kolmeksi kappaleeksi itsestään, eikä pöydällä ollut muuta kuin iittalan yksi tuikku eikä siinäkään ollut tulta.
Voimakas ja ikimuistoinen suudelma etten sanoisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin lenkittämässä koiraa ja vastaan tuli 2 mummoa keppeihin nojaten, ihmisrakas koirani alkoi äkkiä murisemaan ja nolona pyytelin anteeksi kun samassa mummot olivat kohdallani ja anteeksipyynnöt tarttuvat kurkkuuni nähdessä toisen mummon silmät. Pikimustat, ei mitään pupilleja ym . Toinen mummo katsoi alas kasvot huivin peitossa, joten tämän silmiä en nähnyt enkä kyllä tahtonut nähdäkään ! Myöhemmin tajusin, että mummot olivat myös olleet muutenkin uppo- outoja vaikka tiesin kaikki naapuristossa asuvat nimiltä ja kasvoilta.
Toisella kertaa, ollessani yksin iltalenkillä samoilla paikoilla kuulin meluvallin takaa äänekästä askelten tömistelyä, joka myötäili omia askeleitani ja loppui heti kun pysähdyin. Kaiku se ei ollut.
Vuosia näiden tapausten jälkeen vedin iltahämärissä lastani pulkalla ohi golfkentän jolla ei tietenkään ollut ketään pelaamassa keskellä talvea, kun samassa poika kysyi että mihin tuo täti juoksee tuon vauvan kansssa? Pyysin toistamaan ja toisti, osoittaen samalla tyhjää golfkenttää.
Mahdolliset selitykset?
Tapaus 1: piilarit. Toisaalta minun on vaikea uskoa, että noin kuusikymppiset mummelit viitsivät leikkiä piilolinsseillä.
Tapaus 2: Pilailu. Naapuristossa asui kuitenkin lähinnä ikäkkäämpää väkeä, keski-ikäisiä ja vanhuksia sekä yksi vauva, minä olin ainoa nuorisoa joten on vaikea uskoa jonkun naapurin kiusanneen.
Ja tapaus : Mielikuvitus. Lapsi tuntui kuitenkin olevan täysin vakavissaan (et sie äiti näe ?) eikä väittänyt että kentällä juoksee dinosaurus tms vaan tosissaan puhui tädistä ja vauvasta.
Pupilleja laajentavat silmätipat ja valaistus, jotka yhdessä antoivat vaikutelman mustista silmistä? Mummot saattoivat olla jossai kylässä. Noita kahta muuta en osaa selittää, mutta hitsin karmea tuo "nainen kantaa vauvaa"-juttu ! Tiedätkö alueen historiaa?
Vierailija kirjoitti:
Olin lenkittämässä koiraa ja vastaan tuli 2 mummoa keppeihin nojaten, ihmisrakas koirani alkoi äkkiä murisemaan ja nolona pyytelin anteeksi kun samassa mummot olivat kohdallani ja anteeksipyynnöt tarttuvat kurkkuuni nähdessä toisen mummon silmät. Pikimustat, ei mitään pupilleja ym . Toinen mummo katsoi alas kasvot huivin peitossa, joten tämän silmiä en nähnyt enkä kyllä tahtonut nähdäkään ! Myöhemmin tajusin, että mummot olivat myös olleet muutenkin uppo- outoja vaikka tiesin kaikki naapuristossa asuvat nimiltä ja kasvoilta.
Toisella kertaa, ollessani yksin iltalenkillä samoilla paikoilla kuulin meluvallin takaa äänekästä askelten tömistelyä, joka myötäili omia askeleitani ja loppui heti kun pysähdyin. Kaiku se ei ollut.
Vuosia näiden tapausten jälkeen vedin iltahämärissä lastani pulkalla ohi golfkentän jolla ei tietenkään ollut ketään pelaamassa keskellä talvea, kun samassa poika kysyi että mihin tuo täti juoksee tuon vauvan kansssa? Pyysin toistamaan ja toisti, osoittaen samalla tyhjää golfkenttää.
Mahdolliset selitykset?
Tapaus 1: piilarit. Toisaalta minun on vaikea uskoa, että noin kuusikymppiset mummelit viitsivät leikkiä piilolinsseillä.
Tapaus 2: Pilailu. Naapuristossa asui kuitenkin lähinnä ikäkkäämpää väkeä, keski-ikäisiä ja vanhuksia sekä yksi vauva, minä olin ainoa nuorisoa joten on vaikea uskoa jonkun naapurin kiusanneen.
Ja tapaus : Mielikuvitus. Lapsi tuntui kuitenkin olevan täysin vakavissaan (et sie äiti näe ?) eikä väittänyt että kentällä juoksee dinosaurus tms vaan tosissaan puhui tädistä ja vauvasta.
Kuusikymppinen ”mummeli” joka käyttää keppejä ja vielä kaksin kappalein? Tiedoksesi, kuusikymppinen ei ole mikään mummeli, vaan yleensä vielä virkeä työelämässä oleva vanhempi nainen. Kuusikymppiset pelaa golfia, laskettelee ja ajaa autoa, ei kulje huivi päässä kumarassa keppien kanssa. En ole koskaan tavannut kuusikymppistä joka käyttää keppejä, kävelysauvoja ennemminkin. Oletkohan keksinyt koko jutun, vai arvioitko iän noin väärin? Mitä muuta se kertoo havaintokyvystäsi. Tai sitten olet todella nuori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin joskus 2000-luvun alussa erään moottoritiesillan vieressä ja vieritin lunta alas, koska se oli niin hauskaa. Kohta ohi ajoi auto, joka hidasti ja jonka kuljettaja heristi sormeaan minulle. En ymmärtänyt, miksi hän teki niin. Kohta ohi ajoi toinen auto, jonka kuljettaja huusi minulle: Lopeta se lumen pudottaminen ja heti! Lähdin sitten melkein heti pois paikalta, koska otti päähän tuon kuljettajan käytös. Ihmettelin, että mitä pahaa siinä lumen vierittämisessä on, koska siitä ei ollut mitään haittaa kenellekään, mutta he ilmeisesti luulivat, että vieritin lunta moottoritielle, vaikka olin aivan selvästi sellaisessa kohdassa, josta ei olisi mitenkään voinut mennä lunta sinne. Vai olisiko muuta selitystä?
Vierititkö autojen katoille sitä lunta sieltä sillalta? Jollet, niin siellä ovat taas olleet oman elämänsä poliisit asialla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lenkittämässä koiraa ja vastaan tuli 2 mummoa keppeihin nojaten, ihmisrakas koirani alkoi äkkiä murisemaan ja nolona pyytelin anteeksi kun samassa mummot olivat kohdallani ja anteeksipyynnöt tarttuvat kurkkuuni nähdessä toisen mummon silmät. Pikimustat, ei mitään pupilleja ym . Toinen mummo katsoi alas kasvot huivin peitossa, joten tämän silmiä en nähnyt enkä kyllä tahtonut nähdäkään ! Myöhemmin tajusin, että mummot olivat myös olleet muutenkin uppo- outoja vaikka tiesin kaikki naapuristossa asuvat nimiltä ja kasvoilta.
Toisella kertaa, ollessani yksin iltalenkillä samoilla paikoilla kuulin meluvallin takaa äänekästä askelten tömistelyä, joka myötäili omia askeleitani ja loppui heti kun pysähdyin. Kaiku se ei ollut.
Vuosia näiden tapausten jälkeen vedin iltahämärissä lastani pulkalla ohi golfkentän jolla ei tietenkään ollut ketään pelaamassa keskellä talvea, kun samassa poika kysyi että mihin tuo täti juoksee tuon vauvan kansssa? Pyysin toistamaan ja toisti, osoittaen samalla tyhjää golfkenttää.
Mahdolliset selitykset?
Tapaus 1: piilarit. Toisaalta minun on vaikea uskoa, että noin kuusikymppiset mummelit viitsivät leikkiä piilolinsseillä.
Tapaus 2: Pilailu. Naapuristossa asui kuitenkin lähinnä ikäkkäämpää väkeä, keski-ikäisiä ja vanhuksia sekä yksi vauva, minä olin ainoa nuorisoa joten on vaikea uskoa jonkun naapurin kiusanneen.
Ja tapaus : Mielikuvitus. Lapsi tuntui kuitenkin olevan täysin vakavissaan (et sie äiti näe ?) eikä väittänyt että kentällä juoksee dinosaurus tms vaan tosissaan puhui tädistä ja vauvasta.
Kuusikymppinen ”mummeli” joka käyttää keppejä ja vielä kaksin kappalein? Tiedoksesi, kuusikymppinen ei ole mikään mummeli, vaan yleensä vielä virkeä työelämässä oleva vanhempi nainen. Kuusikymppiset pelaa golfia, laskettelee ja ajaa autoa, ei kulje huivi päässä kumarassa keppien kanssa. En ole koskaan tavannut kuusikymppistä joka käyttää keppejä, kävelysauvoja ennemminkin. Oletkohan keksinyt koko jutun, vai arvioitko iän noin väärin? Mitä muuta se kertoo havaintokyvystäsi. Tai sitten olet todella nuori.
Käsitin kirjoittajan olleen tuolloin nuori " alueen ainoa nuorisoa" ja aikaakin on tapauksesta luultavasti kulunut joten en takertuisi mokomaan pikkuseikkaan. Ja yleensähän iät jaotelaan karkeasti että 20 v on nuori, 40v keski-ikäinen, 60v vanhus jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka aloitti tämän keskustelun?
https://www.vauva.fi/keskustelu/3305881/onko-taalla-muita-eduskuntavaal…
Minulla oli kerran Facebook-kavereissa eräs entinen luokkakaverini, mutta sitten hän jostakin syystä poisti minut kavereistaan. Olin vähän ennen tätä poistoa ilmoittanut Facebookissa, että syön blinejä muikunmädin, smetanan ja punasipulin kera. Kerroin tästä sitten sisarelleni, ja hän sanoi tästä kaverista, että se on sellainen tyyppi, jollaisen kanssa minun ei kannata olla missään tekemisissä, koska on sellainen rasistinen juntti ja tuskin edes tietää, mitä blinit ovat. Mutta en olisi yhtään yllättynyt, jos hän olisi tuon takia poistanut kavereistaan, koska blinit ovat alun perin venäläinen ruoka ja luultavasti tämä kaveri suhtautuu Venäjään ja venäläisiin vihamielisesti ja eikö kuitenkin luulisi, että moni suomalainen tietää, että ne ovat venäläinen ruoka? Mutta se nyt ei ole täysin varmasti selvinnyt, että johtuiko juuri tuosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle on sattunut kolme tapausta.
Ensimmäinen kävi joskus 90-luvun alussa. Olin ratsastusleirillä sellaisessa vanhanaikaisessa maatalossa ja keskellä yötä piti päästä vessaan. Maatalossa oli vain ulkohuusit. Lähdin kävelemään pihan poikki ja minulla oli koko ajan sellainen olo, että joku katselee minua. Ilmassa oli sellainen kesäinen aamu-usva ja yritin katsoa ympärilleni, mutta mitään en nähnyt. Kävely muuttui nopeammaksi ja pääsin vihdoin vessaan. Kun olin sulkemassa ovea niin näin ehkä n 50 metrin päässä niityn toisella puolella miehen, jolla oli punainen flanellipaita päällä ja kädessä viikate. Mies vain seisoi paikallaan ja katseli minua. Taisin kirkaista ja suljin vessaan oven. Olin todellakin kauhusta jäykkänä ja yritin järkeillä, että mielikuvitus on tehnyt tepposensa. Sisällä vessassa kuitenkin havahduin siihen, että minun oli mentävä miehen ohitse päästäkseni takaisin maataloon. Kun vihdoin uskalsin avata oven uudelleen, hahmo oli edelleen samassa paikassa ja tuijotti intensiivisesti minua. Lähdin juoksemaan majapaikalleni enkä ikinä ole juossut yhtä kovaa kuin silloin. Sivusilmästä näin, että mies ei hievahtanutkaan paikaltaan. Sen sijaan se alkoi nauramaan kovaan ääneen. Se nauru siinä aamu-usvassa tuntui jotenkin niin karmivalta. Pääsin takaisin huoneeseeni ja edelleen tänä päivänäkään en osaa selittää tätä tapausta.
Toinen tapaus sattui pari vuotta sitten autolomalla Ruotsin puolella. Olimme edenneet Uumajaan, jossa päätimme yöpyä. Aloin etsiä hotelleita ja löysinkin erään hotellin Uumajan keskustassa. Kävimme kysymässä vapaita huoneita ja hotellissa oli enää yksi huone vapaana, jonka sitten päätimme ottaa. Hotelli (Stora Hotellet) on varsin korkeatasoinen ja sisutustyyliltään tummahko. Illalla kun olimme menossa nukkumaan mieheni sanoi, että hänellä on sellainen tunne, että emme ole yksin huoneessa. Minä naurahdin ja vastasin, että älä nyt hulluja puhu. Koska oli kesä ja valoisaa, niin laitoimme pimennysverhot kiinni, jolloin huoneesta tuli säkkipimeä. Me kummatkin yritimme saada unen päästä kiinni, mutta huoneen tunnelmassa oli jotain todella ahdistavaa. Tuntui jotenkin, että hengittäminen oli vaikeaa ja hetken päästä tunnin, että joku kosketti minun jalkaan. Säpsähdin ja laitoin valot päällä. Mies oli myös täysin hereillä ja kertoi, että jokin oli liikuttanut hänen hiuksia. Pyysin, että hän avaa pimennysverhot. Saman tien kun hän sen teki, ilma muuttuikuin veitsellä leikaten. Huoneessa pystyi jälleen hengittää ja sellainen ahdistava tunnelma lakkasi. Edelleen en osaa selittää tätä yötä. Tässä vielä kuvia hotellista, jossa yövyimme https://storahotelletumea.se/vara-gastrum/aventyr
Viimeinen tarina on hieman hauskakin. Yövyimme vanhempieni luona. Talo on lapsuuden kotini. Sellainen moderni omakotitalo, jossa minulla ei ole koskaan ollut mitään yliluonnollisia kokemuksia. Miehini kävi keskellä yötä vessassa ja vessaan mennessä, hänen piti ohittaa veljeni huone, joka on käytävän varrella. Hän kertoi, että vanhempieni koira ei nukkunut tavallisessa paikassa huoneen vieressä. Kun hän meni huoneen ohi, valot syttyivät yhtäkkiä huoneeseen. Hän säpsähti ja meni vessaan. Varmaan joku katkaisin vika? Kun hän tuli vessasta ulos, huone oli jälleen pimeänä ja hän ajatteli kuvitelleensa tilanteen. Kuitenkin jälleen kerran kun hän ohitti huoneen valot syttyivät. Kun hän tuli viereeni, hän herätti ja onnistui säikäyttämään minut. Aamulla aamiaispöydässä kerroimme, mitä yöllä oli tapahtunut ja vanhempani alkoivat nauraa! Isä kertoi asentaneensa liiketunnistimet alakertaan. Kuka asentaa valoliiketunnistimia sisälle? 😀 Selvisi kuitenkin tämä ”kummitustarina”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakas mummoni oli kuolinvuoteellaan syövän uuvuttamana. Ei enää tehnyt mitään, eli siis aivan viimeisiä päiviään, ehkä viimeistään. Makasi silmät kiinni. Yhtäkkiä hän avasi silmänsä niin auki kun ne saa, nosti kätensä (mitä hän ei ollut pitkään aikaan enää jaksanut tehdä) ja osoitti ympärillä olevien läheisten ohi katonrajaan ja hymyili. "Tuolla on kasvot", hän nauroi. Sitten hän palasi taas normaalitilaansa.
Muutama vuosi tämän jälkeen myös äitini mummo (jep, eli vanhaksi) makasi viimeisinä päivinään sairaalassa. Hän teki ihan saman homman.
Olen nähnyt kuolevien nostavan kätensä ja katsovan ylös. Olen siis hoitaja. Ajattelisin että voisi liittyä hapenpuutteeseen tms viimeisellä hetkellä? Olen ymmärtänyt että se ihan viiminen hetki on suht autuas olotila, en ole nähnyt kenenkään karjuen kuolevan. Juuri ennen kuin taju menee, kai voi nähdä valoja ylänäkökentässä tms?
Kaikki saavat toki uskoa mitä haluavat jos se lohduttaa.
Aivojen aktiivisuuden romahtaessa ne yrittävät pitää itsensä käynnissä. Vireystila nousee yli tavallisen, mistä johtuu tunne, että elämä vilisee ohi elokuvan lailla. Kyse on ns. hyperajattelusta.
Kaikki on hyvin, tässä ja nyt yhtä aikaa. Tämä on tutkittu asia.
Olen omassa ympäristössäni huomannut, että epävakaan ja hypomaanisen adhd-ihmisen aivot toimivat samaan tapaan. Vireystilan muutokset, etenkin kun on menossa erityisen levoton kausi, saavat henkilön ajan-ja paikantajun sekaisin. Hän ei erota muiden persoonaa täysin omastaan ja sattaa taantua itsekin eri ikäkauteen tai itse kuvittelemaansa ajanjaksoon. On ihmettelyn aihe jos joku ei tiedä samaa kuin hän, vaikka kyse olisi ennen ko. ihmisen syntymää edeltävästä ajasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
(Alustuksena: pyrin puhumaan puhelimessa asiat aina mahdollisimman nopeasti, mieluummin hoidan yhteydenpidon tekstiviesteillä.)
Todella usein kun lopetan puhelun, niin ruudulla näkyy puheliaikana 01.11. Tämä on myös syntymäpäiväni. Katson myös kelloa monesti tuohon aikaan tai 11.11.
Toki tämä voi selittyä sattumallakin, ja sillä, että vaan kiinnitän huomion noihin aikoihin. Mutta usein niitä tulee.
Hyvää syntymäpäivää! 😊
Kiitos! 😄 Luin tämän vasta nyt, mutta onnittelut lämmittävät silti 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
(Alustuksena: pyrin puhumaan puhelimessa asiat aina mahdollisimman nopeasti, mieluummin hoidan yhteydenpidon tekstiviesteillä.)
Todella usein kun lopetan puhelun, niin ruudulla näkyy puheliaikana 01.11. Tämä on myös syntymäpäiväni. Katson myös kelloa monesti tuohon aikaan tai 11.11.
Toki tämä voi selittyä sattumallakin, ja sillä, että vaan kiinnitän huomion noihin aikoihin. Mutta usein niitä tulee.
Hyvää syntymäpäivää! 😊
Kiitos! 😄 Luin tämän vasta nyt, mutta onnittelut lämmittävät silti 😊
Oho! Huomaa tämä päivämäärä. Taas 11.11. 😮😂 Sattumaa kyllä taas.
Vierailija kirjoitti:
Toinen tapaus sattui pari vuotta sitten autolomalla Ruotsin puolella. Olimme edenneet Uumajaan, jossa päätimme yöpyä. Aloin etsiä hotelleita ja löysinkin erään hotellin Uumajan keskustassa. Kävimme kysymässä vapaita huoneita ja hotellissa oli enää yksi huone vapaana, jonka sitten päätimme ottaa. Hotelli (Stora Hotellet) on varsin korkeatasoinen ja sisutustyyliltään tummahko. Illalla kun olimme menossa nukkumaan mieheni sanoi, että hänellä on sellainen tunne, että emme ole yksin huoneessa. Minä naurahdin ja vastasin, että älä nyt hulluja puhu. Koska oli kesä ja valoisaa, niin laitoimme pimennysverhot kiinni, jolloin huoneesta tuli säkkipimeä. Me kummatkin yritimme saada unen päästä kiinni, mutta huoneen tunnelmassa oli jotain todella ahdistavaa. Tuntui jotenkin, että hengittäminen oli vaikeaa ja hetken päästä tunnin, että joku kosketti minun jalkaan. Säpsähdin ja laitoin valot päällä. Mies oli myös täysin hereillä ja kertoi, että jokin oli liikuttanut hänen hiuksia. Pyysin, että hän avaa pimennysverhot. Saman tien kun hän sen teki, ilma muuttuikuin veitsellä leikaten. Huoneessa pystyi jälleen hengittää ja sellainen ahdistava tunnelma lakkasi. Edelleen en osaa selittää tätä yötä. Tässä vielä kuvia hotellista, jossa yövyimme https://storahotelletumea.se/vara-gastrum/aventyr
”.
Meidän perhe oli yhden yön tuossa samassa hotellissa pari vuotta sitten. Ei aistittu mitään erikoista. Hieno hotelli.
Aivot järjestävät lähdöstä miellyttävän. Ei siellä oikeasti ole ketään.