Lue keskustelun säännöt.
2kk vauva ja ero edessä
19.12.2017 |
En enää jaksa. Olen viimeiset puoli vuotta yrittänyt miehelleni kertoa läheisyyden kaipuustani, kun suhteestamme puuttuu selvästi fyysinen kipinä. Joudun välillä ihan ruinaamaan että saisin edes suudella hänen kanssaan. Vauvan synnyttyä aika on tietysti ollut kaiken läheisyyden suhteen kortilla, mutta sitten kun meillä on sitä kahdenkeskistä harvinaista aikaa, en tuttuun tyyliin saa mitään. Kaipaan seksiä, suudelmia, halauksia, lämpöä. Ja etenkin nyt,kun koko syksy on muutenkin ollut minun lähisuvussani yhtä myllerrystä. Mies vain sanoo että on kyllä tukenani hoitamalla mahdollisimman paljon vauvaa. Olen yrittänyt sanoa että kaipaisin tukimuotona ihan konkreettisesti olkapäätä ja läheisyyttä.. En sellaista saa. Tuputtaa minua vain "hoitoon", kun olen uupunut ja itken.
Tällä hetkellä olen niin väsynyt, etten millään jaksaisi alkaa asunnon etsintään ja siinä samalla hoitaa kaikkia käytännön asioita, mutta en enää viihdy täällä kotonakaan, kylmässä suhteessa. Tiuskimme toisillemme ja olen niin kyllästynyt, ettei minua kiinnosta miehelle edes puhua muuta kuin äksyilemällä. Vaikka miestäni rakastankin,meillä ei taida olla mitään muuta yhteistä kuin tuo vauva, eikä hänkään ole sieltä helpoimmasta päästä. Kolmekymppisiä olemme ja yhteistä taivalta 3 vuotta takana.
Antakaa nyt jotain voimasanoja, että pääsemme tästä jotenkin yli. Minulla ei siihen enää uskomus tai oma jaksaminen riitä.
Kommentit (37)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna sen lapsen isän nyt hoitaa vauvaa mahdollisimman paljon, jotta sinä voit levätä ja jaksat sitten tavallista elämää paremmin. Tuossa elämänvaiheessa se fyysinen läheisyys on kortilla erittäin monella, eikä se mikään hyvä syy ole erota. Nyt asiat tärkeysjärjestykseen.
Jutelkaa neuvolassa, pyytäkää kotiapua ja parisuhdeterapiasta voisi hyötyä. Myös mies voi kärsiä masennuksesta vauva-aikana.
Meillä samanlaista. Tosin ei ole vauvaa.
Miten olisi esimerkiksi pariterapia näin ihan alkuun? Eikö se ero nyt kuitenkin ole se viimeinen vaihtoehto? Nyt kun teillä on lapsikin, niin ihan vähän pitäisi kyllä tehdä töitä sen suhteen eteen, eikä luovuttaa ennen kuin edes tiedätte, mistä kiikastaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta olen miettinyt, että onko se vauvallekaan hyvä kasvuympäristö, jos vanhemmat vain kinastelevat, tappelevat ja huutavat keskenään? Emme aina huuda, mutta joskus tilanne voi siihenkin kärjistyä. Kerran jopa niin että minua oltiin heittämässä ulos... Eikö lapsen parasta tulisi ajatella? Ap
Vierailija kirjoitti:
Mutta olen miettinyt, että onko se vauvallekaan hyvä kasvuympäristö, jos vanhemmat vain kinastelevat, tappelevat ja huutavat keskenään? Emme aina huuda, mutta joskus tilanne voi siihenkin kärjistyä. Kerran jopa niin että minua oltiin heittämässä ulos... Eikö lapsen parasta tulisi ajatella? Ap
Älä sitten huuda ja tappele. Ja jos kinaa tulee tuosta läheisyydestä, niin koeta kasvaa aikuiseksi, rauhoitu. Oikeasti keskittykää sen vauvan tarpeisiin, nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata tuossa vaiheessa nyt alkaa erohommiin. Kannattaa sen sijaan jutella neuvolassa ja hakea jutteluapua sieltä, että se oma ajatus selkiytyy.
Miehellekin tilanne voi olla ihan uudenlainen ja sielläkin suunnalla on hormonit sekaisin. Useinhan se on nainen joka käpertyy äitiyteen eikä "kaipaa" siihen muuta ensimmäisiin kuukausiin. Se ei silti poissulje sitä, että miehelläkin voi olla vastaavia tuntoja.
Hyvä suhde saattaa päättyä ihan turhaan vauvavuonna, kun kukaan ei ole "oma itsensä".
Todennäköisesti parempaa on vielä edessä. Jos sinua ei pahoinpidellä tai muuten hyväksikäytetä tai riistetä, niin todennäköisesti moni asia on huomattavasti paremmin, jos nyt selviätte seuraavasta 3 vuodesta. 2 kk on tosi lyhyt aika tehdä mitään päätelmiä parisuhteesta vauva-arjen keskellä.
Jotain toimia kuitenkin lienee hyvä yrittää, että keskusteluyhteys pysyy kaiken keskellä. Omien tunteiden sanoittamista ja armonantoa itselle. Se oikeasti auttaa.
Voimia vauva-arkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten se raskaus sai alkunsa jos teillä ei ole läheisyyttä?
Soita perheneuvolaan ja menkää sinne. Meillä miehen kanssa alle 1v lapsi ja vauva aika on ollut tosi haastavaa. Antaisin mitä vaan jos mies edes hiukan ottaisi vastuuta vauvasta, jotta saisin levätä. Eli sikäli yritä ajatella positiivisen kautta mies edes hoitaa lastaan. Meillä ei ole vaihtanut yhtään vaippaa. Läheisyys on siis tällä hetkellä viimeisimpinä listallani, kun mieheni ei edes hoida lasta. Käy vaan töissä ja ravaa harrastuksissa. Meillä meni useampi kuukautta niin, että mä vaan miehelle jatkuvasti valitin että olen ihan loppu ja haluan hänen osallistuvan enemmän. Ei ottanut onkeensa ja puhuin asiasta myös neuvolassa. Sieltä ohjasivat perheneuvolaan ja nyt olemme alkaneet käydä siellä. Sitä kautta sain kotiin perhetyöntekijän, jotta saan kerran viikossa nukkua 3h. Tilanne ei ole vielä miehen kanssa muuttunut, mutta ensimmäisen perheneuvolakerran jälkeen tajusin, että parempi pitää mölyt mahassa kotona ja vaan yrittää sinnitellä. Pahaa oloa ja pettymystä mieheen on järkevämpi sitten purkaa siellä kun on puolueeton ihminen kolmantena paikalla. Muuten se vain lietsoo negatiivista energiaa. Meillä ei ole tukiverkkoja kotikaupungissamme, mutta olen neuvolan kehoituksesta matkannut säännöllisesti omien vanhempieni luokse. Itse olen nyt hoksannut sen, että tärkeintä on vaan että itse saa levätä. Jos ei mieheltä saa apua pitää mennä sinne mistä sitä saa. Itselleni oli iso kynnys hakea apua ja sanoa muillekin kun miehelleni ääneen etten enää jaksa. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli puoli vuotta ollut vaisumpaa? Se ei ole aika eikä mikään. Me olemme nyt olleet 11 vuotta yhdessä, ja siihen on kyllä mahtunut puolen vuoden vaisuja ajanjaksoja. Ja aina niistä on palattu normaaliin entistä vahvempina. Silloin me ollaan lähinnä pahoiteltu tilannetta toisillemme, läheisyyttä ja ystävällisiä sanoja ei ole aina niissä kuormittavissa tilanteissa löytynyt. Mutta sitten sitä suhdetta on taas alettu rakentamaan kun vaikeimmasta on päästy ylitse ja se yhteys toiseen aina löytynyt uudelleen.
Pitkiin suhteisiin mahtuu kaikkiin huonoja kausia. Raskaus ja lapsen syntymä voi kriisiyttää, toisen masennus, väsymys, henkilökohtaiset elämänkriisit, sairaudet.
Me ollaan ymmärretty ja vieläkin onnellisesti yhdessä. Pahin oli ehkä juuri tuo esikoisen syntymä, 6kk aikana ei yhtään seksiä (raskaus+vauvavuosi ekat 3kk), senkin jälkeen yhdyntä oli kamalaa ja kivuliasta vielä vuoden. Kyllä siinä kaikki kärsi, myös se henkinen yhteys.
Sellaista elämä on. Suhteessa pitää antaa toiselle tilaa kasvaa, ehkä isä tarvitsee sitä nyt uuden edessä. Kun tahtoa on eikä parisuhteessa ole "tuon kummempaa" ongelmaa, on se ratkaistavissa antamalla toiselle aikaa, tilaa ja ymmärrystä. Puolin ja toisin. Tilanteen ne ei ole toivoton. Jos ja kun teillä on loppuelämä edessä, on puoli vuotta ja vuosikokous lyhyt aika nähdä enemmän vaivaa sen eteen, toisaalta taas hetkeksi laskea vaatimustasoa uuden edessä.
-kaksikymppisenä lapsen saanut
Vierailija kirjoitti:
Miten se raskaus sai alkunsa jos teillä ei ole läheisyyttä?
Silloin sitä vielä oli, mutta kaikki loppui kuin seinään n. 3kk päästä siitä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta olen miettinyt, että onko se vauvallekaan hyvä kasvuympäristö, jos vanhemmat vain kinastelevat, tappelevat ja huutavat keskenään? Emme aina huuda, mutta joskus tilanne voi siihenkin kärjistyä. Kerran jopa niin että minua oltiin heittämässä ulos... Eikö lapsen parasta tulisi ajatella? Ap
Sä meinaat, että vauvalle on parasta, että ette edes yritä ratkaista ongelmianne, vaan evätty häneltä mahdollisuuden ydinperheeseen heti alkuun? Nyt terapiaan mars!
Miten te luulette että sinne neuvolaan päästään yhdessä?!? Meillä vastaava tilanne, lapsi vaan jo 10kk ja tätä jatkunut syntymästä asti. Mies arkisin töissä työmatkoineen n.7-19. Ja ei , töistä ei voi olla pois jonkin terapian vuoksi. Sairasloma ainoa pätevä syy.
Vierailija kirjoitti:
Miten te luulette että sinne neuvolaan päästään yhdessä?!? Meillä vastaava tilanne, lapsi vaan jo 10kk ja tätä jatkunut syntymästä asti. Mies arkisin töissä työmatkoineen n.7-19. Ja ei , töistä ei voi olla pois jonkin terapian vuoksi. Sairasloma ainoa pätevä syy.
Samaa mietin! Miehellä 2-vuototyö. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mutta olen miettinyt, että onko se vauvallekaan hyvä kasvuympäristö, jos vanhemmat vain kinastelevat, tappelevat ja huutavat keskenään? Emme aina huuda, mutta joskus tilanne voi siihenkin kärjistyä. Kerran jopa niin että minua oltiin heittämässä ulos... Eikö lapsen parasta tulisi ajatella? Ap
Minäkin olen kahden lapsen vauva-aikana huutanut puolisoni kanssa kilpaa. Ei sillä huutamisella ole väliä, jos se lopulta kuitenkin johtaa siihen, että yhteys löytyy.
Riita, huutaminen on yleensä oikeasti "avunhuuto". Se kertoo siitä, että joku asia ei ole kohdillaan tai toinen puolisoista (tai molemmat) tuntee, että eivät tule kuulluksi. Jos aina törmää samaan asiaan, niin kannattaa itse alkaa miettiä miksi samaa riitaa käy uudestaan. Kokeilla uutta tapaa kohdata asia tai jopa sitten yrittää jättää koko aihe.
Vaikeaa se kyllä on kaiken väsymyksen ja hormonihurinan keskellä, mut armoa itsellesi ja miehellesi ja vauvalle rakkautta ja lämpöä.
Olet etuoikeutettu, kun sinulla on suuresti lapsestaan välittävä mies rinnallasi <3 Anna sen asian kantaa.
Vierailija kirjoitti:
Miten te luulette että sinne neuvolaan päästään yhdessä?!? Meillä vastaava tilanne, lapsi vaan jo 10kk ja tätä jatkunut syntymästä asti. Mies arkisin töissä työmatkoineen n.7-19. Ja ei , töistä ei voi olla pois jonkin terapian vuoksi. Sairasloma ainoa pätevä syy.
Terapia/lääkäri/hoitaja jne käynnit ovat _LUVALLISIA_ käyntejä, kun niistä vaan ottaa käyntitodistuksen.
Miten sitä voisi sitten hakea sairaslomaakaan, jos lääkärissä/hoitajalla ei saisi käydä? Tai jos vaikka on jokin sairaslomaa vaatimaton asia (esimerkiksi vaikka käynti gynekologilla ilman että siitä saa sairaslomaa), niin ei työnantaja voi sitä kieltää. Se on tosin mahdollista, että työnantaja ei maksa siltä ajalta, mutta se on taas eri asia. Silloin mietitään, että mikä on tärkeää. Se muutaman tunnin palkka vai se hyvinvointi, jota ei voi rahalla ostaa.
Lisäksi työnantaja voi vaatia, että käynnit pyritään järjestämään työajan ulkopuolelle, mutta ei silti voi evätä sellaista, jos se ei järjesty.
Nämä tietysti on uusia asioita, kun on vasta vauvan saanut, mutta tosiaan ihmisen oikeus on mennä lääkäriin vaikka olisi työajalla. Eli varatkaa vaan aikaa, ja jos ei onnistu sinne työn ulkopuolelle, niin sitten työajalle. Usein esim perheneuvolan neuvolapsykologi (tai vastaava) ottaa aikaa varatessa huomioon perheen tarpeet, joten hyvinkin se aika voi löytyä sopivalta viikolta ja ajalta.
Ei se työnantajakaan halua työntekijän perheen rikkoutumista edistää.
Nyt naiset vaan hoitamaan asiaa eteenpäin.
Ja voimia vauva-arkeen edelleen <3
Olimme olleet kolme vuotta naimisissa, kun esikoinen syntyi. Seuraava vuosi oli täysin PIIP PIIP, vaikka lapsi oli helppo. Olin varma, että avioliittomme ei enää korjaannu entiselleen, eroa ajattelin joka ainoa päivä. Mutta tuon vuoden jälkeen läheisyys vähitellen taas löytyi.
Kun seuraava lapsi tuli, vajosimme taas syvälle, mutta nyt luotin siihen, että tästä vielä noustaan, ja niin tapahtuikin.
Kolmas lapsi on vammainen. Pimeyttä kesti kymmenen vuotta. Teimme lapsen tultua yhteisen päätöksen, että kumpikaan ei tästä lipeä. Se päätös on myös pitänyt. Ja suureksi ihmeekseni viimeisen vuoden aikana välillemme on taas kasvanut takaisin läheisyys, jonka luulin jo lopullisesti kadonneen.
Älkää antako helpolla periksi. 23 vuotta tulee meillä täyteen.
Hormoonit puhuu.