2kk vauva ja ero edessä

Samaa mieltä edellisen kanssa. Jos vetoat, että ette kuitenkaan pääsisi terapiaan, niin sitten et edes halua parannusta tilanteeseenne ja silloin teitä ei voi kyllä auttaakaan. Ja 2-vuototyöhän nimeomaan mahdollistaa käynnit. Ja jos mikään ei käy, niin sitten menette yksityiselle terapiaan vaikka viikonloppuna. Maksaa aivan varmasti itsensä takaisin ja on tuhat kertaa halvempaa, kuin ero.

Vierailija kirjoitti:

Olimme olleet kolme vuotta naimisissa, kun esikoinen syntyi. Seuraava vuosi oli täysin PIIP PIIP, vaikka lapsi oli helppo. Olin varma, että avioliittomme ei enää korjaannu entiselleen, eroa ajattelin joka ainoa päivä. Mutta tuon vuoden jälkeen läheisyys vähitellen taas löytyi.

Kun seuraava lapsi tuli, vajosimme taas syvälle, mutta nyt luotin siihen, että tästä vielä noustaan, ja niin tapahtuikin.

Kolmas lapsi on vammainen. Pimeyttä kesti kymmenen vuotta. Teimme lapsen tultua yhteisen päätöksen, että kumpikaan ei tästä lipeä. Se päätös on myös pitänyt. Ja suureksi ihmeekseni viimeisen vuoden aikana välillemme on taas kasvanut takaisin läheisyys, jonka luulin jo lopullisesti kadonneen.

Älkää antako helpolla periksi. 23 vuotta tulee meillä täyteen.

Höpöböbö. Erossa olisitte onnellisempi. ETKÖ OLE YHTÄÄN LUKENUT PALSTAA?????????????????????!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ei kyllä missään nimessä kannata erota vauva-aikana pelkän läheisyyden puutteen vuoksi. Vauvavuosi on poikkeustila elämässä ja sen perusteella ei voi päätellä millaista elämä tulee olemaan kaikki ne vuodet sen jälkeen. Suoraan sanottuna parisuhteen voi laittaa hyllylle tuossa tilanteessa hetkeksi ja keskittyä vauvaan ja siihen, että toivut synnytyksestä ja hormonitoimintasi tasaantuu. Ja jos kerran rakastat miestäsi, niin todellakin kannattaa yrittää jaksaa tämän vaiheen yli.

Tosin sanoit, että miehesi oli kerran riidan keskellä heittämässä sinua ulos? Se kuulostaa ikävältä eikä todellakaan ole ok. Toivottavasti et joudu pelkäämään kotonasi. Silloin otan ekan kappaleeni takaisin.

Täällä taas se, joka tässä ketjussa aiemmin kertoi, että oli hakeutunut miehensä kanssa perheneuvolaan. Meillä mies ei olisi sinne suostunut lähtemään, mutta sanoin ettei meillä ole muita vaihtoehtoja ja lopulta suostui. Itsekin ensin tuota stressasin että miten mies pääsee töistä, mutta kun aika tuli niin hän oli sanonut töissä, että lapsella on sellainen neuvola johon on mentävä ja niin oli hyvin onnistunut. Sen enempää ei tarvinnut selittää. Katsoimme myös yksityisellä olevia terapeutteja ja jos ei olisi muuten ollut mahdollista olisin varannut ajan sinne. Minullakin oli mielessä, että ero tässä tulee ja ajattelin että vauvalla on parempi ilman kahta riitelevää vanhempaa. Terapiassa hoksasin, että kyllä ne asiat joskus olisi kuitenkin pitänyt selvittää erosi tai ei, koska meillä on yhteinen lapsi jolla on oikeus molempiin vanhempiin. Nyt olen antanut itselleni asiassa aikalisän ja kuten sanoin pidän mölyt mahassa ja kerron niistä sitten siellä perheneuvolassa. Muuten yritän vaan keskittyä hyvään. Vietän aikaa sukulaisteni kanssa ja annan nyt miehelle sitä tilaa hengittää ja levätä jota itsekin toivoi. Pitää vaan luottaa, että tämä kantaa ja pääsemme selvittämään asioita kun olemme molemmat levänneet tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Miten se raskaus sai alkunsa jos teillä ei ole läheisyyttä?

Vauva sai alkunsa lähes vuosi sitten, läheisyyden kaipuuta ap kirjoitti olleen puoli vuotta. 

Sulla on babyblues tai synnytyksen jälkeinen masennus! Enemmän tai vähemmän todellisuutta kaikille just synnyttäneille että itkettää ja masentaa. Puhu neuvolassa. Älä missään nimessä tuollaisen syyn takia eroa.

Myös mies voi olla masentunut ja ahdistunut. Se ei tarkoita että rakastaisi sinua tai vauvaa yhtään sen vähemmän. Ehkä hänelle tilanne vaatii totuttelua ja ilmenee noin. Itse ymmärrän miestäsi, minua on toki kaikkien helppo ymmärtää kun olen nainen, hormonit jne jne. Mutta kyllä miehelläkin voi olla masennusta. Siis tämä on vaan yksi mahdollisuus, en tietenkään voi tietää miten todellisuudessa on.

Miehesi ei todennäköisesti tule muuuttumaan... Yksi ratkaisu olisi yrittää olla välittämättä hänestä, antaa hänen hoitaa vauvaa ja erota sitten kun olet paremmissa voimissa.

Olen kokenut suhteen jossa ei ollut riittävästi läheisyyttä, ei se siitä mitenkään miksikään parantunut vaikka mitä yritin. Toista ei voi muuttaa.

Mua vaivaa miksi naisten aina vaan pitää jaksaa ja ymmärtää, ilman apua ja tukea kumppanilta. Hoitaa lasta yksin vaikka hammasta purren ja toivoa että joskus helpottaa. Sitten niellä pettymys toista vanhempaa kohtaan ja jatkaa elämää.

Tämä toinen saa vapaamatkustaa. Ei tarvitse ottaa vastuuta. Terapiaankin pitää pakottaa, kun ei itseä kiinnosta muuttaa asioita.

Joskus lapsen myötä vaan paljastuu toisen itsekkyys ja kypsymättömyys. Ja kun on äärirajoilla väsynyt, ei jaksa kantaa kahden osaa.

Erittäin hyvä neuvo on se, että vauva-aikana ei saa erota. Just sen takia, että vauvan syntymä muuttaa teitä molempia eikä siihen voi oikeastaan kauheasti edes varautua, koska ei etukäteen tiedä kaikkea.

Elämä menee hetkeksi mullinmallin.

Ja sen takia siitä vauvavuodesta johtuvista syistä ei saisi erota.

Teillä on nyt vastuu lapsesta ja ainoa oikea teko on, että haette apua. Haet apua omaan jaksamiseesi ja haette yhdessä miehen kanssa apua teidän parisuhteeseen. Erolla kannattaa alkaa uhkailla vasta, kun ihan jokainen kivi on käännetty. Sinä vaan yrität nyt löytää nopeaa ja helppoa ratkaisua.

Mutta jos yhtään pysähdyt miettimään, niin mitä se eroaminen varsinaisesti ratkaisee? Lisääntyykö sinun resurssit, jaksaminen tai läheisyys sillä, että muutat eroon miehestäsi?

Olin itse vauvan kanssa yksin ja selvisin. Voin vakuuttaa, ettei se sovi kaikille.

-hoida itsesi kuntoon lääkärin tai neuvolan kautta

-hoida parisuhteesi kuntoon kirkon, perheneuvolan tai yksityisen perheterapeutin kautta

-hoida turvaverkostosi kuntoon, eli vastaanota perhetyötä, kotiapuan  tmv. mitä kotikunnallasi onkaan tarjolla

Onko kaikki kuitenkaan miehen syytä?

Jos nyt eroat, niin luuletko 2kk ikäisen vauvan äitinä saavasi yhtäkkiä sitä läheisyyttä jostain muualta? Järki käteen nyt. Vauva on teille nyt se ykkösprioriteetti. Anna ajan kulua, kyllä se läheisyyskin varmaan palaa vielä.

Älä nyt tee mitään hätiköityä päätöstä. Ei se ero varmaankaan ratkaise kaikkea. Anna miehelle fyysisesti tilaa, ehkä häntä ahdistaa pyyntösi läheisyydestä. Keskity lepoon, vauvaan ja muihin läheisiin ja siihen että keskusteluyhteys säilyy mieheen. Anna hänen hoitaa vauvaa paljon, näe ystävää, lue kirjaa, liiku etc. kun voit tai vaan nuku. Tehkää jotakin kivaa jos jaksatte kun vauva nukkuu, ilman vaatimuksia läheisyydestä.

Terapia olisi hyvä juttu.

Vuoden päästä voi olla ihan toinen tilanne niin parisuhteessa kuin vauvan kanssa.

Tässä pari pyytämääsi voimasanaa.

%&¤#"! idiotismia! 

Kysy mieheltäsi suoraan, eikö enää rakasta, vai miksi vetäytyy? Haluaako elämältä jotain muuta? Selvitä mistä on kysymys. Puhukaa rehellisesti, vaikka se satuttaa. Koska lapsi on niin pieni ei kannata erota noin vain, miehelläkin on vastuunsa lapsesta ja sinun jaksamisesta. Jos sinä et enää kiinnosta, kai edes lapsi sentään? Voitteko päästä johonkin sopimukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se raskaus sai alkunsa jos teillä ei ole läheisyyttä?

Silloin sitä vielä oli, mutta kaikki loppui kuin seinään n. 3kk päästä siitä. Ap

Et eroa, et ainakaan nyt!

Meillä loppui seksi, kun tulin raskaaksi - mies pelkäsi satuttavansa sikiötä, syntyvää vauvaa. Synnytyksen jälkeen oli maitorumba ja olo muutenkin väsynyt eikä varmasti kumpikaan ollut hehkeimmillään. Kaikki normalisoitui ja patin vuoden kuluttua raskaaksi tulemisesta kaikki oli paremmin kuin hyvin.

Eli anna aikaa omalle hormonimyllerryksellesi ja miehen sopeutumiselle uuteen tilanteeseen. Voithan sinä itse yrittää kaivautua kainaloon ja silitellä ja pitää hyvänä.

Ota kaikki miehen alu vastaan ja anna hänen hoitaa vauvaa, käy sillä aikaa itse tuulettumassa vaikka metsälenkillä, tapaa ystäviä jne.