Miehen ex kävi kotonani poissa ollessamme
Uusperheeni muutti äskettäin uuteen kotiin. Tänään selvisi, että miehen ex on käynyt täällä silloin, kun emme ole olleet itse kotona. Mieheni lapsi oli halunnut esitellä äidilleen huoneensa. Huoneen esittely sinänsä olisi ollut ok, jos olisimme olleet itse kotona, mutta nyt tuntuu ikävältä. Mielestäni todella tökeröä exältäkin tulla toisten kotiin noin vain. Mielestäni hänen olisi pitänyt sanoa lapselle, että tulee toisen kerran, kun mekin kotona. Ko. nainen tuli eron jälkeen entiseen kotiinsa, joka siis eron jälkeen oli miehen koti, kuin omaansa ovikelloja soittelematta. Silloin jouduimme sanomaan, että moinen ei käy. Olisi siis nytkin pitänyt erikseen sanoa etukäteen, että tänne ei sitten tulla noin vaan, kun ei näköjään itse tajua.
Ex on hyvin utelias. Ihan varmasti on kurkistellut muuallekin kuin lapsen huoneeseen. Miten joillain ei ole yhtään rajoja ja hienotunteisuutta? Ärsyttää.
Kommentit (286)
Vierailija kirjoitti:
Käsittääköhän kaikki kommentoijat, että se lapsen huone on jonkun toisten ihmisten asunnossa? Kyse ei siis ole mikään lapsen askartelema puumaja julkisessa puistossa vaan aikuisten (ei-sukulaisten) hallintaoikeudellinen asunto.
Tällä ex-rouvalla ei ollut lupaa, aikuisten esittämää kutsua, avainta - ei yhtään mitään oikeutta tulla asuntoon. Nämä pelisäännöt kyllä käydään läpi kun asuntoon muutetaan.
Kiinnostaa kuulla millä perusteella on oikeus mennä toisten ihmisten kotiin, käsitin ap:n avauksesta, että asunnossa asui muitakin ihmisiä kuin se lapsi? Ymmärsin myös, että kyseinen lapsi oli alaikäinen?
Tämä kiteyttää uusperhe- käsitteen. "Lapsen huone jonkun toisten ihmisten asunnossa"ja "toisten ihmisten koti".
Miettikää hyvät ihmiset sitä eroa kahteen kertaan ennen kuin omat lapsenne ovat "jonkun ihmisen asunnossa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alapeukuttajien mielestä on ok, että vieraat ihmiset oleskelevat kotonanne, kun ette itse ole siellä?
Samassa taloudessa asuvan lapsen äiti ei ole vieras ihminen vaan osa perhettä. Niin se vain menee uusperheissä: niissä on usein enemmän kuin 4 aikuista.
Oletko itse uusperheellinen? Myös minun exälläni on uusi vaimo ja koti. Ei tulisi mieleenkään mennä sinne. En todellakaan ole osa heidän perhettään, vaikka lapseni toki ovat osa isänsä perhettä. Exät eivät ole osa perhettä.
Ap
Olisit heti aloituksessa kertonut että olet adoptoinut miehesi lapsen. Muutenhan sukulaissuhteet säilyvät, vai lakkaatko itse olemasta jommankumman vanhempasi lapsi jossain vaiheessa?
Oletpa hassun hauska. Lapset ovat osa molempien vanhempiensa perheitä. Ex puolisoiden välinen sukulaisuus loppuu avioeroon. Lapsen äidille olisi syytä riittää lapsen kanssa olo omilla viikoillaan, kuten tapaamissopimuksessa lukee.
Ap
Kuule yksi äitipuoli ei sanele, olenko lapseeni yhteydessä vai en. Minä vastaan hänelle jos hän minua tarvitsee, minä soitan hänelle jotta hän tietää että rakastan häntä silloinkin, kun emme ole yhdessä. Ja jos hän pyytää minua katsomaan tai kuuntelemaan jotain tärkeää, vaikka omaa huonettaan, todellakin minä priorisoin lapsen tunteet, en sinun. Sinä olet aikuinen ihminen, ja olet tieten lähtenyt uusperheeseen. Käyttäydy sitten kuin aikuinen.
En minä mitään sanele vaan mieheni, sinun exäsi. Saat toki soittaa mutta lapsi ei aina vastaa jos on isänsä kanssa uimahallissa tai jalkapalloharjoituksissa, turha silloin minulle soittaa ja huutaa puhelimessa äidin rakkaudesta.
Jos sinä yrität tulla meille kotiin omin luvin ovesta niin tiedät, että entinen miehesi käännyttää sinut jo ovelta takaisin. Siinä on turha minulle huutaa ja huoritella, lapsesi ahdistuu ja minä tapasin miehesikin vasta vuosia eronne jälkeen. Sinä olet tieten lähtenyt avioliitostanne niin käyttäydy sitten kuin aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Käsittääköhän kaikki kommentoijat, että se lapsen huone on jonkun toisten ihmisten asunnossa? Kyse ei siis ole mikään lapsen askartelema puumaja julkisessa puistossa vaan aikuisten (ei-sukulaisten) hallintaoikeudellinen asunto.
Tällä ex-rouvalla ei ollut lupaa, aikuisten esittämää kutsua, avainta - ei yhtään mitään oikeutta tulla asuntoon. Nämä pelisäännöt kyllä käydään läpi kun asuntoon muutetaan.
Kiinnostaa kuulla millä perusteella on oikeus mennä toisten ihmisten kotiin, käsitin ap:n avauksesta, että asunnossa asui muitakin ihmisiä kuin se lapsi? Ymmärsin myös, että kyseinen lapsi oli alaikäinen?
Täytyy toivoa, että ap muistaa aina kysyä mieheltään luvan, kun kutsuu hallintaoikeudelliseen asuntoon vieraita. Meillä muilla on koti, myös lasten koti, jonne lapsi saa kutsua, kenet haluaa. Siis sillä oletuksella, että lapsi on tarpeeksi vanha olemaan tuntikausia yksin kotona kuten ap:n miehen lapsi joutuu olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alapeukuttajien mielestä on ok, että vieraat ihmiset oleskelevat kotonanne, kun ette itse ole siellä?
Samassa taloudessa asuvan lapsen äiti ei ole vieras ihminen vaan osa perhettä. Niin se vain menee uusperheissä: niissä on usein enemmän kuin 4 aikuista.
Oletko itse uusperheellinen? Myös minun exälläni on uusi vaimo ja koti. Ei tulisi mieleenkään mennä sinne. En todellakaan ole osa heidän perhettään, vaikka lapseni toki ovat osa isänsä perhettä. Exät eivät ole osa perhettä.
Ap
Olisit heti aloituksessa kertonut että olet adoptoinut miehesi lapsen. Muutenhan sukulaissuhteet säilyvät, vai lakkaatko itse olemasta jommankumman vanhempasi lapsi jossain vaiheessa?
Oletpa hassun hauska. Lapset ovat osa molempien vanhempiensa perheitä. Ex puolisoiden välinen sukulaisuus loppuu avioeroon. Lapsen äidille olisi syytä riittää lapsen kanssa olo omilla viikoillaan, kuten tapaamissopimuksessa lukee.
Ap
Kuule yksi äitipuoli ei sanele, olenko lapseeni yhteydessä vai en. Minä vastaan hänelle jos hän minua tarvitsee, minä soitan hänelle jotta hän tietää että rakastan häntä silloinkin, kun emme ole yhdessä. Ja jos hän pyytää minua katsomaan tai kuuntelemaan jotain tärkeää, vaikka omaa huonettaan, todellakin minä priorisoin lapsen tunteet, en sinun. Sinä olet aikuinen ihminen, ja olet tieten lähtenyt uusperheeseen. Käyttäydy sitten kuin aikuinen.
Äitipuoli on siis tervetullut myös sinun kotiiao milloim vain lapsi kutsuu, vaikket ole kotona?
Eksän lapsen äidinkin olisi pitänyt päästä meille, minä en olisi saanut tulla edes taloyhtiön pihaan lasta hakemaan... onneksi äidit haluavat lapsen kirjoille omaan asuntoonsa ja kun suomessa ollaan kirjoilla vain yhdessä asunnossa, niin kyllä se niin on, että ne jotka virallisesti asunnossa asuvat, omistavat ja maksavat sen, päättävät myös sen ketä asunnossa käy. Ei asunnossa lain mukaan vierailulla oleva lapsi.
No siinä ämmässä oli niin paljon vikaa muutakin, puhumattakaan munattomasta miehestä, niin parempi ilman sitä uuspers...hettä.
Toivottavasti lapsikin tietää olevansa vain vierailulla, ettei erehdy luulemaan kodikseen.
Sinä sekoitat nyt asioita. Äitipuolella ei olisi kotiini mitään asiaa. Sen sijaan jos lapsi olisi kutsunut isänsä käymään huoneessaan katsomaan askartelujaan, ymmärtäisin täysin. Tottakai olettaisin myös, että hänen isänsä ei olisi puuhaillut kotonani muuta.
Mutta hän seurusteleekin fiksun ja kohteliaan ihmisen kanssa, joka ei ikinä aloittaisi sotaa siitä, paljonko lapsi saa nähdä äitiään.

Lapsen koti. Lapsen äiti. Olisiko lapsen sallittu tuoda sinne luokkakaveri? Entä sisarus? Mummo? Kaikkien mielestä kyllä. Jos lapsi on tarpeeksi vanha ollakseen yksin kotona, ja hänellä on oma avain, hänen pitäisi voida myös kutsua sinne vaikkapa nyt mummo.
Miten sitten ei äitiä? Nyt ei puhuta mistään kenestä vaan random tyypistä.
Esim. meillä lapset kysyvät luvan kutsuessaan jonkun meille.
Mä veikkaan, että ne bioäidit eivät varmaan tykkäisi jos kotiin tultuaan siellä olisikin _yllättäen_ äitipuoli ihmettelemässä...
Vierailija kirjoitti:
Tämä ainakin avaa sitä, millaisista asioista erolapset joutuvat kärsimään.
He eivät ole syypäitä mihinkään, mutta heille luetaan tiukka laki, miten elämää vastedes eletään.Siinä on sitten mustasukkaiset nyxät latelemassa sääntöjään ja pykäliään.
- Lapsiparat!
Meillä todellakin saisi lasten äiti tulla katsomaan lasten huonetta, olin paikalla tai en! . Hänkin on utelias, ja varmaan sivusilmällä pälyilisi muitakin tiloja, mutta mitä se nyt haittaa, kun tärkeät paperit sun muut pidämme lapsiltakin piilossa, niin ei niitä kukaan vieraskaan sattumalta pääse näkemään. Lapsesta voi olla tosi mukavaa että äiti on kiinnostunut hänen huoneestaan isän luona. Sen sijaan minä latelen kyllä omassa kodissani säännöt, joista voidaan keskustella, mikäli löytyy paremmat perusteet toimia juuri päinvastoin kuin minä omassa kodissani määrään.
Vierailija kirjoitti:
Käsittääköhän kaikki kommentoijat, että se lapsen huone on jonkun toisten ihmisten asunnossa? Kyse ei siis ole mikään lapsen askartelema puumaja julkisessa puistossa vaan aikuisten (ei-sukulaisten) hallintaoikeudellinen asunto.
Tällä ex-rouvalla ei ollut lupaa, aikuisten esittämää kutsua, avainta - ei yhtään mitään oikeutta tulla asuntoon. Nämä pelisäännöt kyllä käydään läpi kun asuntoon muutetaan.
Kiinnostaa kuulla millä perusteella on oikeus mennä toisten ihmisten kotiin, käsitin ap:n avauksesta, että asunnossa asui muitakin ihmisiä kuin se lapsi? Ymmärsin myös, että kyseinen lapsi oli alaikäinen?
Siis nyt menin sekaisin. Kenen vieras lapsi siellä aloittajan ja miehen asunnossa asuu, mä luulin että lapsi oli sen miehen mutta kyseessä onkin joku vieras lapsi joka ei ole sukua kummallekaan? Millä oikeudella tämä vieras (puumajasta karannut?) lapsi sinne on päässyt?
Ps. mitä tarkoittaa hallintaoikeudellinen asunto, ihan uusi termi jopa av:lla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittääköhän kaikki kommentoijat, että se lapsen huone on jonkun toisten ihmisten asunnossa? Kyse ei siis ole mikään lapsen askartelema puumaja julkisessa puistossa vaan aikuisten (ei-sukulaisten) hallintaoikeudellinen asunto.
Tällä ex-rouvalla ei ollut lupaa, aikuisten esittämää kutsua, avainta - ei yhtään mitään oikeutta tulla asuntoon. Nämä pelisäännöt kyllä käydään läpi kun asuntoon muutetaan.
Kiinnostaa kuulla millä perusteella on oikeus mennä toisten ihmisten kotiin, käsitin ap:n avauksesta, että asunnossa asui muitakin ihmisiä kuin se lapsi? Ymmärsin myös, että kyseinen lapsi oli alaikäinen?
Lapsen koti. Lapsen äiti. Olisiko lapsen sallittu tuoda sinne luokkakaveri? Entä sisarus? Mummo? Kaikkien mielestä kyllä. Jos lapsi on tarpeeksi vanha ollakseen yksin kotona, ja hänellä on oma avain, hänen pitäisi voida myös kutsua sinne vaikkapa nyt mummo.
Miten sitten ei äitiä? Nyt ei puhuta mistään kenestä vaan random tyypistä.
Ongelmahan on se, että miehen ex pelottaa.
Eikä ap muutenkaan pidä miehen lapsesta. Hänhän ikävästi muistuttaa miehen elämästä ennen häntä.
Hän vain sietää miehen "ja sen toisen naisen" lasta, koska hänen on pakko.
Hän haukkuu lapsen äitiä, ja tulee siinä kertoneeksi enemmän itsestään.
Turhaa draamailua, lasta rakastetaan ja varmasti kahden kodin verran mutta SIVISTYNEET ihmiset kunnioittavat myös toisiaan ja toistensa kotirauhaa. Ei ole niin iso vaiva kunnioittaa kotirauhaa. Lapsen etu ei ole tuppaavat vanhemmat.
Jos exä on vaihtamassa työpäivän jälkeen kotiasua ja hyppelee kodissaan alusvaatteissa niin mahtaa olla kiva ylläripylläri kun entinen siippa ja sen uusi rakkauden kohde marssii sisään samalla oven avauksella katsomaan lapsen huonetta.
Toivon siis kaikille tuppaaville tiikerimammoille ja gepardi-isukeille hauskat kotivideot tilannetta mahdollisimman kulahtaneissa sloggeissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittääköhän kaikki kommentoijat, että se lapsen huone on jonkun toisten ihmisten asunnossa? Kyse ei siis ole mikään lapsen askartelema puumaja julkisessa puistossa vaan aikuisten (ei-sukulaisten) hallintaoikeudellinen asunto.
Tällä ex-rouvalla ei ollut lupaa, aikuisten esittämää kutsua, avainta - ei yhtään mitään oikeutta tulla asuntoon. Nämä pelisäännöt kyllä käydään läpi kun asuntoon muutetaan.
Kiinnostaa kuulla millä perusteella on oikeus mennä toisten ihmisten kotiin, käsitin ap:n avauksesta, että asunnossa asui muitakin ihmisiä kuin se lapsi? Ymmärsin myös, että kyseinen lapsi oli alaikäinen?
Lapsen koti. Lapsen äiti. Olisiko lapsen sallittu tuoda sinne luokkakaveri? Entä sisarus? Mummo? Kaikkien mielestä kyllä. Jos lapsi on tarpeeksi vanha ollakseen yksin kotona, ja hänellä on oma avain, hänen pitäisi voida myös kutsua sinne vaikkapa nyt mummo.
Miten sitten ei äitiä? Nyt ei puhuta mistään kenestä vaan random tyypistä.Esim. meillä lapset kysyvät luvan kutsuessaan jonkun meille.
Mä veikkaan, että ne bioäidit eivät varmaan tykkäisi jos kotiin tultuaan siellä olisikin _yllättäen_ äitipuoli ihmettelemässä...
Se vieraillut henkilö ei ollutkaan lapsen äitiPUOLI, vaan oma äiti... Kuinka tyhmä pitää olla että luulee että sinä olet äitipuolena sama asia kui hän äitinä? Nähtävästi aika tyhmä ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alapeukuttajien mielestä on ok, että vieraat ihmiset oleskelevat kotonanne, kun ette itse ole siellä?
Samassa taloudessa asuvan lapsen äiti ei ole vieras ihminen vaan osa perhettä. Niin se vain menee uusperheissä: niissä on usein enemmän kuin 4 aikuista.
Oletko itse uusperheellinen? Myös minun exälläni on uusi vaimo ja koti. Ei tulisi mieleenkään mennä sinne. En todellakaan ole osa heidän perhettään, vaikka lapseni toki ovat osa isänsä perhettä. Exät eivät ole osa perhettä.
Ap
Olisit heti aloituksessa kertonut että olet adoptoinut miehesi lapsen. Muutenhan sukulaissuhteet säilyvät, vai lakkaatko itse olemasta jommankumman vanhempasi lapsi jossain vaiheessa?
Oletpa hassun hauska. Lapset ovat osa molempien vanhempiensa perheitä. Ex puolisoiden välinen sukulaisuus loppuu avioeroon. Lapsen äidille olisi syytä riittää lapsen kanssa olo omilla viikoillaan, kuten tapaamissopimuksessa lukee.
Ap
Kuule yksi äitipuoli ei sanele, olenko lapseeni yhteydessä vai en. Minä vastaan hänelle jos hän minua tarvitsee, minä soitan hänelle jotta hän tietää että rakastan häntä silloinkin, kun emme ole yhdessä. Ja jos hän pyytää minua katsomaan tai kuuntelemaan jotain tärkeää, vaikka omaa huonettaan, todellakin minä priorisoin lapsen tunteet, en sinun. Sinä olet aikuinen ihminen, ja olet tieten lähtenyt uusperheeseen. Käyttäydy sitten kuin aikuinen.
Äitipuoli on siis tervetullut myös sinun kotiiao milloim vain lapsi kutsuu, vaikket ole kotona?
Eksän lapsen äidinkin olisi pitänyt päästä meille, minä en olisi saanut tulla edes taloyhtiön pihaan lasta hakemaan... onneksi äidit haluavat lapsen kirjoille omaan asuntoonsa ja kun suomessa ollaan kirjoilla vain yhdessä asunnossa, niin kyllä se niin on, että ne jotka virallisesti asunnossa asuvat, omistavat ja maksavat sen, päättävät myös sen ketä asunnossa käy. Ei asunnossa lain mukaan vierailulla oleva lapsi.
No siinä ämmässä oli niin paljon vikaa muutakin, puhumattakaan munattomasta miehestä, niin parempi ilman sitä uuspers...hettä.
Toivottavasti lapsikin tietää olevansa vain vierailulla, ettei erehdy luulemaan kodikseen.
Sinä sekoitat nyt asioita. Äitipuolella ei olisi kotiini mitään asiaa. Sen sijaan jos lapsi olisi kutsunut isänsä käymään huoneessaan katsomaan askartelujaan, ymmärtäisin täysin. Tottakai olettaisin myös, että hänen isänsä ei olisi puuhaillut kotonani muuta.
Mutta hän seurusteleekin fiksun ja kohteliaan ihmisen kanssa, joka ei ikinä aloittaisi sotaa siitä, paljonko lapsi saa nähdä äitiään.
Eli jos lapsi haluaa esitellä äitinsä luona olevan huoneen äitipuolelleen, ihmiselle, jonka kanssa hän voi viettää puolet ajasta, se ei sovi? Lapselle on siis ookoo sanoa, ettei hän saa päästää äitipuoltaan omaan huoneeseensa? Miten se nyt menee yhteen sen kanssa, että lapsella on oikeus kutsua kotiinsa (yleensä vielä äidin luona se virallinen) kenet tahansa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittääköhän kaikki kommentoijat, että se lapsen huone on jonkun toisten ihmisten asunnossa? Kyse ei siis ole mikään lapsen askartelema puumaja julkisessa puistossa vaan aikuisten (ei-sukulaisten) hallintaoikeudellinen asunto.
Tällä ex-rouvalla ei ollut lupaa, aikuisten esittämää kutsua, avainta - ei yhtään mitään oikeutta tulla asuntoon. Nämä pelisäännöt kyllä käydään läpi kun asuntoon muutetaan.
Kiinnostaa kuulla millä perusteella on oikeus mennä toisten ihmisten kotiin, käsitin ap:n avauksesta, että asunnossa asui muitakin ihmisiä kuin se lapsi? Ymmärsin myös, että kyseinen lapsi oli alaikäinen?
Täytyy toivoa, että ap muistaa aina kysyä mieheltään luvan, kun kutsuu hallintaoikeudelliseen asuntoon vieraita. Meillä muilla on koti, myös lasten koti, jonne lapsi saa kutsua, kenet haluaa. Siis sillä oletuksella, että lapsi on tarpeeksi vanha olemaan tuntikausia yksin kotona kuten ap:n miehen lapsi joutuu olemaan.
Ai kiva, teille siis saattaa yllättäen tupsahtaa vaikka kymmenen lapsen kaveria yökylään ja naapurin vähän yksinkertainen vanhapoikakin toivotetaan sunnuntai-aamuna klo. 6 tervetulleeksi jos lapsi näin haluaa?
Kyllä mä ainakin kysäisen mieheltäni että passaako mun kaverin tulla pariksi tunniksi illalla käymään. Mies samoin kysyy multa. Ja lapset varmistaa että voiko kavereita tulla vai ei. Ihan perus kohteliaisuus- ja käytössäännöt koskee kaikkia perheen jäseniä ja aikuiset on ne ketkä talon asioista päättää.
Mahtavaa, minulla on siis eronkin jälkeen oikeus mennä kutsumatta entisen puolisoni kotiin! Seuraan vain lapseni vanavedessä koska vanhemman rakkaus ylittää kaikki esteet.
Otan tämän keskusteluketjun mukaan todisteeksi jos exäni yrittää jotain mumista vastaan kotirauhasta.
Vierailija kirjoitti:
Turhaa draamailua, lasta rakastetaan ja varmasti kahden kodin verran mutta SIVISTYNEET ihmiset kunnioittavat myös toisiaan ja toistensa kotirauhaa. Ei ole niin iso vaiva kunnioittaa kotirauhaa. Lapsen etu ei ole tuppaavat vanhemmat.
Jos exä on vaihtamassa työpäivän jälkeen kotiasua ja hyppelee kodissaan alusvaatteissa niin mahtaa olla kiva ylläripylläri kun entinen siippa ja sen uusi rakkauden kohde marssii sisään samalla oven avauksella katsomaan lapsen huonetta.
Toivon siis kaikille tuppaaville tiikerimammoille ja gepardi-isukeille hauskat kotivideot tilannetta mahdollisimman kulahtaneissa sloggeissa.
Ehkäpä lapsi aistii aapeen kireän suhtautumisen äitiinsä, ja järkeili että vierailu on paras kun hän ei ole kotona?
Muistan omasta lapsuudestani useita tilanteita, kun olin mielestäni hoitanut asiat fiksusti ja ottanut muut huomioon ja sain haukut.
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa, minulla on siis eronkin jälkeen oikeus mennä kutsumatta entisen puolisoni kotiin! Seuraan vain lapseni vanavedessä koska vanhemman rakkaus ylittää kaikki esteet.
Otan tämän keskusteluketjun mukaan todisteeksi jos exäni yrittää jotain mumista vastaan kotirauhasta.
Jep jep. Erosta on jo 20 vuotta, aikuinen lapsi asuu jo muualla omillaan mutta exän talossa on vielä lapsen oma huone ja sehän on jännä nähdä vaikka viikoittain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alapeukuttajien mielestä on ok, että vieraat ihmiset oleskelevat kotonanne, kun ette itse ole siellä?
Samassa taloudessa asuvan lapsen äiti ei ole vieras ihminen vaan osa perhettä. Niin se vain menee uusperheissä: niissä on usein enemmän kuin 4 aikuista.
Oletko itse uusperheellinen? Myös minun exälläni on uusi vaimo ja koti. Ei tulisi mieleenkään mennä sinne. En todellakaan ole osa heidän perhettään, vaikka lapseni toki ovat osa isänsä perhettä. Exät eivät ole osa perhettä.
Ap
Olisit heti aloituksessa kertonut että olet adoptoinut miehesi lapsen. Muutenhan sukulaissuhteet säilyvät, vai lakkaatko itse olemasta jommankumman vanhempasi lapsi jossain vaiheessa?
Oletpa hassun hauska. Lapset ovat osa molempien vanhempiensa perheitä. Ex puolisoiden välinen sukulaisuus loppuu avioeroon. Lapsen äidille olisi syytä riittää lapsen kanssa olo omilla viikoillaan, kuten tapaamissopimuksessa lukee.
Ap
Kuule yksi äitipuoli ei sanele, olenko lapseeni yhteydessä vai en. Minä vastaan hänelle jos hän minua tarvitsee, minä soitan hänelle jotta hän tietää että rakastan häntä silloinkin, kun emme ole yhdessä. Ja jos hän pyytää minua katsomaan tai kuuntelemaan jotain tärkeää, vaikka omaa huonettaan, todellakin minä priorisoin lapsen tunteet, en sinun. Sinä olet aikuinen ihminen, ja olet tieten lähtenyt uusperheeseen. Käyttäydy sitten kuin aikuinen.
Äitipuoli on siis tervetullut myös sinun kotiiao milloim vain lapsi kutsuu, vaikket ole kotona?
Eksän lapsen äidinkin olisi pitänyt päästä meille, minä en olisi saanut tulla edes taloyhtiön pihaan lasta hakemaan... onneksi äidit haluavat lapsen kirjoille omaan asuntoonsa ja kun suomessa ollaan kirjoilla vain yhdessä asunnossa, niin kyllä se niin on, että ne jotka virallisesti asunnossa asuvat, omistavat ja maksavat sen, päättävät myös sen ketä asunnossa käy. Ei asunnossa lain mukaan vierailulla oleva lapsi.
No siinä ämmässä oli niin paljon vikaa muutakin, puhumattakaan munattomasta miehestä, niin parempi ilman sitä uuspers...hettä.
Toivottavasti lapsikin tietää olevansa vain vierailulla, ettei erehdy luulemaan kodikseen.
Sinä sekoitat nyt asioita. Äitipuolella ei olisi kotiini mitään asiaa. Sen sijaan jos lapsi olisi kutsunut isänsä käymään huoneessaan katsomaan askartelujaan, ymmärtäisin täysin. Tottakai olettaisin myös, että hänen isänsä ei olisi puuhaillut kotonani muuta.
Mutta hän seurusteleekin fiksun ja kohteliaan ihmisen kanssa, joka ei ikinä aloittaisi sotaa siitä, paljonko lapsi saa nähdä äitiään.
Kyllä se lapsen äiti piti huolen eron jälkeisestä päivästä 1 asri, että alle kouluikäinen lapsi osasi selittää, että hän on kirjoilla äidin luona ja vain äidin luona on hänen kotinsa. Isän luona ei olla kotona. Tähän tarvittiin lastenvalvoja ja sosiaaliviranomaiset kieltämään nämä isän luona ei ole kotia-puheet. Jo ennen äitipuolen kuvioihin tuloa.
Vierailija kirjoitti:
Turhaa draamailua, lasta rakastetaan ja varmasti kahden kodin verran mutta SIVISTYNEET ihmiset kunnioittavat myös toisiaan ja toistensa kotirauhaa. Ei ole niin iso vaiva kunnioittaa kotirauhaa. Lapsen etu ei ole tuppaavat vanhemmat.
Jos exä on vaihtamassa työpäivän jälkeen kotiasua ja hyppelee kodissaan alusvaatteissa niin mahtaa olla kiva ylläripylläri kun entinen siippa ja sen uusi rakkauden kohde marssii sisään samalla oven avauksella katsomaan lapsen huonetta.
Toivon siis kaikille tuppaaville tiikerimammoille ja gepardi-isukeille hauskat kotivideot tilannetta mahdollisimman kulahtaneissa sloggeissa.
Ajatella, että jotkut käy uimahalleissa!!
Siellä näkee toisia ihmisiä ihan alasti, hui.
Sloggitkin on riisuttu.
Semmosta se avioero - ja ottoperhe-elämä on. Eteisessä on vähän trafiikkia.
Antakaa lasten asua yhden katon alla ja hoitakaa te vanhemmat itse viikkomuutot. Teiltähän sen luulisi käyvän.
Odotatte lapsilta vaikeampia asioita kuin mihin itse kykenette. Hävetkää!
Vierailija kirjoitti:
Lapsellani on huone myös isänsä luona. Tuntuisi oudolta, että lapseni ei voisi pyytää äitiään katsomaan huonettaan omaan kotiinsa. Vai eikö se olekaan oikeastaan hänen kotinsa, vaan vain sinun ja sinun lasten?
Minua kiinnostaa lapseni asiat, hänen askartelunsa ja julisteensa, ei eksän asiat.
Huonetta saa tulla katsomaan. Silloin kun aikuisetkin ovat kotona.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä ap:n kanssa, vieraat tulevat kutsusta mutta ei alaikäisen kutsusta ilman asunnossa asuvien ja asunnosta vastaavien aikuisten lupaa.
Toisilla ihmisillä ei ole ymmärrystä miten on kohteliasta ja huomaavaista käyttäytyä. Tuossa tilanteessa olisi lapsen äidin täytynyt sanoa, että joku toinen kerta kun isikin on kotona.
Minä en kuvittele olevani mieheni lapsen äiti vaan lapsesta välittävä ja rakastava aikuinen ihminen. Minä en kuvittele, että minulla on päätösvalta vanhempien yli lapsen asioissa, vanhemmat päättää. Toki jos ei ole mahdollisuutta varmistaa asiaa vanhemmilta niin lasta täytyy hätätilanteessa suojella. Lapsen huoneeseen tutustuminen ei ole hätätila, lapsen huoneen tulipalossa lapsen pelastaminen palavasta huoneesta on hätätilanne. Minä en kuvittele meneväni mieheni ex-vaimon kotiin ilman kutsua häneltä, mieheni kehoitus "tule vaan katsomaan lapsen huonetta" ei riitä.
Itse luotan siihen, että kunnioittamalla toisten ihmisten reviiriä ja oikeuksia, valtaa on oikea tapa rakentaa luottamusta ja kunnioitusta vaikeissakin tilanteissa. Yritän edes toimia oikein ja se on sitten muiden ihmisten asia miten he kohtelevat minua vastavuoroisesti. Kunnioitan myös omia rajojani ja oikeuksiani ja odotan sitä vastaavasti muilta ihmisiltä.
Sinulla ei olekaan mitään asiaa miehesi exvaimon kotiin, sillä sinulla EI OLE lapsia siellä asumassa. Eikö se nyt jo mene kaaliin, että se että sinä menet exän asuntoon on ERI ASIA kuin se että miehen exvaimo tulee TEIDÄN asuntoonne. Ei siis SINUN, vaan TEIDÄN, ja tuo TE käsittää miehesi, ja miehesi ja entisen vaimon YHTEISEN lapsen. Se on siis eri asia kuin se että sinä menet katsomaan exän asuntoon jotain randomhuonetta, kuin että se eksä tulee teille katsomaan OMAN LAPSENSA, siis HÄNEN, ja MIEHESI YHTEISEN lapsen huonetta.
Taitaa harmittaa että miehelläsi on ylipäätään eksä, ja vielä lapsi hänen kanssaan. Pus.
No ei nyt ole niin iso juttu, että pitäis noin pillastua. Tai siis ei ihme, että maailma niin sekaisin kun ei osata ottaa chillisti edes jos äiti käy katsomassa lapsensa uuden huoneen lapsen kutsumana.