Onko äitiyden todellakin oltava " VI##U MITÄ PASCAA " ? Onko muunlaista äiti-lapsi-elämää?

Niin, no elämä yleensä on välillä paskaa, ja suurimman osan aikaa ihan tavallista normiarkea, ja sit on niitä tosi hyviä juttuja. Ei ne hyvät jutut tuntuisi miltään jos elämä olis pelkkää juhlaa ja ruusuilla tanssimista. Tavallinenkin arki tuntuu ihan jees-elämältä kun on kokenut sitä paskaakin. Näihin asioihin ei sinänsä liity se että onko sulla lapsia vai ei. Yleensä ihmisen elämänlaatuun vaikuttaa aika moni asia, esim. työ/työttömyys, raha/rahattomuus, parisuhde/sinkkuus, ystävät/yksinäisyys, sukulaiset, terveys, varsinkin mielenterveys, asenne, elämänarvot, asuinpaikka, harrastukset jne. lista on melko pitkä.

Ei se että olet tehnyt omaan perheeseesi yhden tai useamman pienen ihmisen puolisosi kanssa muuta kaikkia muita asioita joksikin toiseksi. Samalla tavalla sulla oli lapsuuden perheessäkin niitä muita perheenjäseniä, ei me kukaan olla mitään koeputkiaikuisia, vaan ihminen on laumaeläin, oma porukka on yleensä kaikilla ympärillä, edes jonkinlainen, ja se tarkoittaa sitä että muiden ihmisten kanssa pitää osata tulla toimeen jotta itsellä ei pää hajoa.

Esim. minun elämääni ei ole lapsi huonontanut millään tavalla, vaan päinvastoin, se että on lapsi huolehdittavana on lisämotivaatio pärjätä ja mennä eteenpäin, ja pitää parempaa huolta myös itsestä.

En osaa kuvitella miten joku voi menettää oman elämänsä kun lapsi syntyy, jos elämän menettää se tarkoittaa että on kuollut. Elämää on ihan kaikki mitä teet, ihan sama koska, kuinka ja kenen kanssa, mutta elämää se on, ja yleensä suurimpaan osaan asioita pystyy itse vaikuttamaan. Kunhan lakien mukaan elelee niin voi tehdä mitä vaan, rahaa toki yleensä tarvitaan moniin juttuihin ja sitä lähes kaikkien pitää itselleen itse hommata, ja yleensä ne lapsetkin on ihan itse tehtyjä, ei niitä kukaan tule sulle väkisin kämppään tuomaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkäsin vauvavuotta kun siitä niin peloteltiin. Sitten kun vauva syntyi, niin en kokenut elämää vauvan kanssa vaikeaksi. Eikä vauva ollut varsinaisesti mikään helppo tapaus, mutta silti olin 100 % positiivisesti yllättynyt siitä minkälaista se arki onkaan. Sehän oli ihan kivaa eikä mitään helvettiä.

Kuka sinua pelotteli? Mistä tiesit mitään vauva- tai lapsiarjesta etukäteen? Tätä en ymmärrä, kun ihmisillähän on niin kiire ennen lasta, etteivät he ehdi lapsiasioita miettiä millään tavalla.

Öööööö? Rankasta vauvavuodesta ja äitien zombieolostahan kirjoitetaan jatkuvasti mediassa. Raskausaikana aihetta käsitellään neuvolakäynneillä ja perhevalmennuksessa. Eikä saa unohtaa keskustelupalstoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti menettää oman elämänsä. Vauvan kanssa on tietenkin ihan suloista ja pikkulapsiaika samoin. Mutta sitten alkaa olla todella rankkaa ja tylsää, kun lapsi menee kouluun. Ei jaksaisi enää ollenkaan. Miten sitä jaksaa koko elämän, en voi ymmärtää.

Mikä tämä mystinen "oma elämä" on joka yllättäen menetetään kun saa lapsen?

Silloin luulisi saavan isomman elämän, äitoyden myötä, olettaen että on siihen aidosti valmis enkä enmäähaluukkaantätäenää-tapaus.

Isomman elämän? Kotona olemista, samanlaista elämää päivät pitkät, arkea, ruoan tekemistä? Mitä ihmettä puhut? Kyllä on täytynyt olla todella köyhä elämä, jos aika lapsen kanssa tuntuu isolta elämältä.

Tarkoitti "henkisesti" isomman elämän eli joidenkin sydän laajenee rakkaudesta lapseensa.

Tekisivät mitätahansa lapsensa puolesta.

Jossakin äidit kertovat raskauskiloistaan, täytyy kuitenkin mainita ,ettei meidän suvussa kukaan ole lihonnut lasten jälkeen. Onko siinä jotain väärää jos tunnustan olevani onnellinen perheellinen. On aina ollut hyvät välit isovanhempiin, naapurissa asuu hauskoja ihmisiä, joiden kanssa voi viettää aikaa. Lapsilla on paljon kavereita. Lapset ovat meillä aina matkoilla mukana, muualla maailmalla lapsia todella arvostetaan. Minä otan myös siskon lapset mukaan matkoille, mummikin on usein ollut mukana. Tietenkin elämässä auttaa jos rahat riittää siihen kaikkeen, johon on tottunut ennestään, on ystäviä ja ne hyvät verkostot. mitä se tarkoittaa, että on vankina neljän seinän sisällä ja tulee heti hulluksi jos vauva itkee? Ja mitä varten sitä lasta pitää 2 tuntia iltasin nukuttaa, meillä ne vaan nukahtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkäsin vauvavuotta kun siitä niin peloteltiin. Sitten kun vauva syntyi, niin en kokenut elämää vauvan kanssa vaikeaksi. Eikä vauva ollut varsinaisesti mikään helppo tapaus, mutta silti olin 100 % positiivisesti yllättynyt siitä minkälaista se arki onkaan. Sehän oli ihan kivaa eikä mitään helvettiä.

Kuka sinua pelotteli? Mistä tiesit mitään vauva- tai lapsiarjesta etukäteen? Tätä en ymmärrä, kun ihmisillähän on niin kiire ennen lasta, etteivät he ehdi lapsiasioita miettiä millään tavalla.

Öööööö? Rankasta vauvavuodesta ja äitien zombieolostahan kirjoitetaan jatkuvasti mediassa. Raskausaikana aihetta käsitellään neuvolakäynneillä ja perhevalmennuksessa. Eikä saa unohtaa keskustelupalstoja.

Tuo on totta.

Lisäksi media luo kuvan timmitreenatusta mammasta ja naisilla muutenkin hirevät paineet, vaikka ne on ihan ookoo.

Oma elämäni on vain parantunut lapsen myötä. Joskus vaikeita hetkiä on, mutta niin olisi ilman lastakin. Jos lapsiarki olisi jokaisessa kodissa vain ja ainoastaan yhtä painajaista, niin miten ihmeessä monet päätyvät tekemään lapsia vielä toisen ja kolmannenkin.. En tahdo vähätellä sitä, että joillakin voi haastavan lapsen kanssa olla todella vaikeaa, mutta en silti haluaisi uskoa, että lähes joka kodissa lapsiarki olisi pelkkää p##skaa. Tai sitten olen vain onnekas ja olen saanut erityisen helposti rakastettavan lapsen, vaikeuksista huolimatta.