Lue keskustelun säännöt.
Vanhempani koettivat kasvattaa minusta vahvan ihmisen , saivat häiriintyneen hermoraunion
16.12.2017 |
Saatoivat lähteä lauantai-aamuna asioille mitään viestiä jättämättä niin, että heräsin tyhjää kotiin ja sitten tuli suoraan sanoen vittuilua kun löysivät minut itkemästä paniikissa, herättyäni tyhjään asuntoon.. olin ehkä 8v kun tekivät tuon ensimmäisen kerran. Yölamppu vietiin neljännellä luokalla pois, jotta oppisin ettei pimeää tarvitse pelätä ja kerran isä telkesi minut huoneeni yhteydessä olevaan vaatehuoneeseen näyttääkseen ettei siellä ole kummituksia, pissasin housuun ja sain huudot. Kaiken tämän tarkoituksena oli kasvattaa peloton, itsenäinen ihminen. Voitte varmaan arvata, ettei mennyt kovin hyvin?
Olen 41-vuotias, minulla on diagnisoitu paniikkihäiriö, masennus ja dissosisaatiohäiriö, lisäksi kärsin unettomuudesta. Kaikki suhteeni ovat kaatuneet siihen, että olen niin pelokas ja takertuva . Minulla on yksi lapsi, teini-ikäinen poika joka asuu isällään toisella puolella suomea. Olen työkyvyttömyyseläkeellä.
Aamuni alkaa lääkecoctaililla, olen ollut osastohoidossa ja jokin aika sitten kokeiltiin sähköhoitoa, mikä on hauska juttu kun muisti menee loppupäiväksi .D
Vanhempani häpeävät minua, hullua tytärtä. Kerran kysyin äidiltä puhelimessa, miksi he kasvattivat minut hulluksi ja tuli luuri korvaan. Tai siis punaista luuria. Äiti ei tahdo myöntää, eikä isäkään että heidän hieno kasvatussuunnitelmansa meni "hiukan" mönkään!
Kohta on joulu enkä todellakaan aio mennä istumaan vanhempieni luokse jäätävään hiljaisuuteen , vietän joulun mielummin yksin .
Kommentit (27)
Tiedän ihmisen, joka kuulemma pikkulapsena nostettiin hattuhyllylle, jotta olisi siellä "säilössä" kun vanhempi poikkesi muualle, jopa pitempäänkin. Lapsi oli siis sen verran iso että älysi yrittää olla putoamatta, mutta ei uskaltanut vielä hypätä. Tuossa ei kuitenkaan tainnut olla kyse samanlaisesta ns kasvatuksesta kuin ap:lla, vaan käytännön ratkaisusta, mutta tuli ahdistuksesta mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä uskon, että aikuisena ehtii karaistua, silloin kun se on oma valinta. Tuen ja kannustan sitten lapsiani olemaan rohkeita ja autan, jos homma kaatuu.
t.lapsena rangaistu huono äiti
Lapsi ja vielä nuorikin tarvitsee aikuisen kannattelemaan ja tukemaan, mitä vahvemman turvan ja hyväksynnän saa, sitä vahvemmaksi yleensä kasvaa. Vähitellen lapsi oppii selvitymään itse tilanteista ja tunteista, kun on saanut riittävästi apua ja jakamista, vasta sitten pystyy toimimaan omassa varassa. Liika itsenäistymisen korostaminen aiheuttaa vain traumatisoituneita ja turvattomia ihmisiä. Olen töissä lastenpsykiatrialla ja nähnyt ihan käytännössäkin, että näin se menee.
Tämä on mielenkiintoinen keskustelu.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kans sellainen kasvatus, että ei tuettu, vaan rangaistiin ja ajateltiin, että siitä mä opin, että tee miten halutaan.
En tiedä, mitä sinulle kävi äitiytesi kanssa, mutta itselläni epäonnistuu äitiys, luultavasti lapsuuteni takia. En halua lapsilleni samaa mitä itse sain, mutta päinvastoin kuin vittumaiset ämmät kehuu täällä tekevänsä kaiken päinvastoin, (jos heitä vaikkapa lyötiin) en pysty.
Sinä nyt oletkin ihan omaa luokkaasi. Ilkeä, vittumainen ja kylmä. Ap on sentään säilyttänyt inhimmillisyytensä ja lämpönsä. Ero paistaa tekstistä heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monista vanhemmista on hienoa, kun jo pienet lapset ovat niin "itsenäisiä" ja "pärjääviä".
Kiitos tästä aloituksesta. Minä kun olen saanut kritiikkiä siitä, että karaise lasta.
Olen omalla laillani paskaäiti, mutta lapsen pelkoja en ole väheksynyt.