Ikää 33, tutkinnollani en saa töitä, teen pätkätöitä hanttihommissa eikä säästöjä. Miten tässä voi edes harkita lapsen hankkimista?

Vierailija kirjoitti:

Hae keväällä opiskelemaan, pääset syksyllä aloittamaan. Yritä saada edellisiä opintojasi hyödynneyttyä, opiskele ripeästi. Hanki opinnoillesi rahoitus ja jätä hanttihommat, keskity vain opintoihin.

Älä lähde enää tekemään mitään tuhottoman pitkää tutkintoa, esim. amk-tutkinnon saisit varmasti nopeasti pakettiin, tai joku maisteriohjelma. Riippuen siis taustastasi.

Ja ennen kaikkea, opiskele sitä, mikä kiinnostaa! Toki työllistymisnäkökulma on tärkeä, mutta asian pitää kiinnostaa ja motivoida. Entä olisiko ulkomailla tutkinnollesi käyttöä? Olisiko mahdollisuus lähteä joksikin aikaa?

Jos et nyt ole tyytyväinen elämääsi, tuskin vauva sitä tiilannetta parantaisi juuri nyt. Joillekin lapsi on elämän tarkoitus ja muulla ei niin väliä, ja pystyy hyvillä mielin elämään miehen tuloilla. Joillekin sellainen ei sovi. Olemme erilaisia. On ihan järkevää ajatella näitä asioita. Ja on aivan normaalia haluta oma mielekäs ura/työ ja pystyä osallistumaan kuluihin.

Korkeakoulutetuille naisille varsinkin sen tutkinnon eteen on tehty töitä, oma ala on osa identiteettia, työn halutaan olevan motivoivaa, ei vain työtä. Eri asia kuin kaupan kassalla, hoitajalla tai vaikka siivoojalla.

Katsokaa tilannetta uudestaan, kun olet päässyt kiinni uusiin opintoihin ja uusi suunta on selvillä. Helpompi edes aloittaa uudet opinnot nyt, kuin jättää aloittamatta ja hankkiutua raskaaksi.

Tässä on kyllä niin typerä neuvo kuin olla ja voi. Uuden koulun jälkeen ap onkin jo päälle 35v, raskautuminen vaikeutuu vuosi vuodelta, se on totuus. Tuskinpa oppilaitoksesta käännyttävät iän takia, mutta lapsenhankintaa ei voi noin vaan venyttää. Muista ap se. Eli kyllä, kaikenmuun voi tehdä myöhemmin. Ja onko sitä lopulta niin väliä mitä työtä sitä tekee? Ap llakin on kuitenkin töitä,joista saa rahaa. Ja jos mies on valmis elättämään perheensä niin tilannehan on täydellinen! Lasta ei kadu ap. Ja voihan se olla että äippäloman jälkeen työkin tuntuu erilaiselta kuin nyt. Että saatkin lapsesta ihan uutta motivaatiota ja työn merkitys asettuu oikeisiin mittasuhteisiin. Harvalla meistä on mikään hieno työ, suurin osa ihmisistä kuitenkin ihan tavallisissa töissä rahan takia. Työ on vain työtä, muu elämä kuten perhe menee edelle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hae keväällä opiskelemaan, pääset syksyllä aloittamaan. Yritä saada edellisiä opintojasi hyödynneyttyä, opiskele ripeästi. Hanki opinnoillesi rahoitus ja jätä hanttihommat, keskity vain opintoihin.

Älä lähde enää tekemään mitään tuhottoman pitkää tutkintoa, esim. amk-tutkinnon saisit varmasti nopeasti pakettiin, tai joku maisteriohjelma. Riippuen siis taustastasi.

Ja ennen kaikkea, opiskele sitä, mikä kiinnostaa! Toki työllistymisnäkökulma on tärkeä, mutta asian pitää kiinnostaa ja motivoida. Entä olisiko ulkomailla tutkinnollesi käyttöä? Olisiko mahdollisuus lähteä joksikin aikaa?

Jos et nyt ole tyytyväinen elämääsi, tuskin vauva sitä tiilannetta parantaisi juuri nyt. Joillekin lapsi on elämän tarkoitus ja muulla ei niin väliä, ja pystyy hyvillä mielin elämään miehen tuloilla. Joillekin sellainen ei sovi. Olemme erilaisia. On ihan järkevää ajatella näitä asioita. Ja on aivan normaalia haluta oma mielekäs ura/työ ja pystyä osallistumaan kuluihin.

Korkeakoulutetuille naisille varsinkin sen tutkinnon eteen on tehty töitä, oma ala on osa identiteettia, työn halutaan olevan motivoivaa, ei vain työtä. Eri asia kuin kaupan kassalla, hoitajalla tai vaikka siivoojalla.

Katsokaa tilannetta uudestaan, kun olet päässyt kiinni uusiin opintoihin ja uusi suunta on selvillä. Helpompi edes aloittaa uudet opinnot nyt, kuin jättää aloittamatta ja hankkiutua raskaaksi.

Tässä on kyllä niin typerä neuvo kuin olla ja voi. Uuden koulun jälkeen ap onkin jo päälle 35v, raskautuminen vaikeutuu vuosi vuodelta, se on totuus. Tuskinpa oppilaitoksesta käännyttävät iän takia, mutta lapsenhankintaa ei voi noin vaan venyttää. Muista ap se. Eli kyllä, kaikenmuun voi tehdä myöhemmin. Ja onko sitä lopulta niin väliä mitä työtä sitä tekee? Ap llakin on kuitenkin töitä,joista saa rahaa. Ja jos mies on valmis elättämään perheensä niin tilannehan on täydellinen! Lasta ei kadu ap. Ja voihan se olla että äippäloman jälkeen työkin tuntuu erilaiselta kuin nyt. Että saatkin lapsesta ihan uutta motivaatiota ja työn merkitys asettuu oikeisiin mittasuhteisiin. Harvalla meistä on mikään hieno työ, suurin osa ihmisistä kuitenkin ihan tavallisissa töissä rahan takia. Työ on vain työtä, muu elämä kuten perhe menee edelle

Asetun tälle kannalle, harva saa kaiken yhtä aikaa. Elämässä on arvioitava riskejä ja tehtävä valintoja. Lapsen kasvattaminen aikuisuuteen kestää parikymmentä vuotta, ja niin pitkänä aikana moni asia muuttuu joka tapauksessa, mitään varmaa ei ole. Maailma muuttuu nopeasti. - Tuohon työntekoon; itse perustin perheen 2000, heti ammattiin valmistuttuani, joten olin minimiäitiysrahalla, mies pienipalkkainen työharjoittelija. Hyvin tuli sekin lapsi silti kasvatettua. Yliopistossa aloitin vasta myöhemmin, kun tilanne mahdollisti. Olen nyt unelma-alallani, mutta koska sen työllistävyys on epävarmaa (mikäpä ei olisi), maksoin ensin asuntolainan ei-niin-kutsumuksellisella duunariammatillani, siivoamalla. Olen nyt 38-vuotiaana valmistumassa, pitkä työprojekti sovittuna, jatko-opinnot suunnitteilla, velaton, kohta aikuisen lapsen äiti. Samoja asioita voi tehdä myös eri järjestyksessä. Meidänkin tilanne olisi nyt ihan toinen, jos olisin yrittänyt sitä keskivertoputkea.

Vierailija kirjoitti:

Ikää 33, tutkinnollani en saa töitä, teen pätkätöitä hanttihommissa eikä säästöjä. Miten tässä voi edes harkita lapsen hankkimista?...

Koulutukseni meni hukkaan, vaikka käytin siihen monta vuotta. Teen sesonkiluonteisesti töitä matalapalkka-alalla,miltei kaikki menee kädestä suuhun. Lähinnä nollasopimuksia ja tulot epäsäännölliset.

Lisäksi inhoan työtäni. Haluaisin mielekkään ja paremmin palkatun työn, jossa voisin hyödyntää koulutustani. Joka päivä turhauttaa raahautua töihin, ja elämää leimaa jatkuva epävarmuus. Uusi koulutus lienee hankittava, jotta pääsisin pois tästä tilanteesta.

Mies on vakitöissä ja tienaa hyvin. Ura parhaimmillaan. Lapsista on jutellut ja mielellään kaksi olisi kiva saada. Mulle se tarkoittaisi henkilökohtaista köyhyyttä, hanttihommiin jäämistä, miehen varassa elämistä ja koulutussuunnitelmien lykkääntymistä/lopullista hautaamista.

Kun olin tuossa iässä, olin jo ehtinyt muutaman vuoden saada esimakua siitä mitä tuleman pitää, eli n. 30 vuotiaana alkoi jo useamman vuoden mittainen työura "pätkimään", jotenkin näkyi selvästi kun yrityksillä alkoi palkkaamishalut heikkenemään kautta linjan, ja sitten kohta tulikin jo vuosi 2008 finanssikriiseineen.

Ja nyt on sitten ikää 45 vuotta, käytännössä yli 10 vuotta työttömyyttä takana, joskaan en suinkaan ole mikään holisti tai muutakaan.

On vain tullut monta kertaa hämmästeltyä, miten umpityperän vihamielisesti tämä meidän "systeemi" suhtautuu minunkaltaisiin jotka on koulunsa käyneet ja työuratkin saaneet alulle, mutta sitten ajettu jo kokonaisia toimialoja "alas", siis rakennemuutoksesta kysymys pitkälti.

Ja rakennemuutoksissa ruorissa on tietenkin aina valtion hallitus. Jos lääkäri, ruokakauppias ja kiinteistönomistaja on pakko saada velkarahalla tyytyväiseksi, kyllähän se tarkoittaa sitä ilman muuta, että minun kaltaisillani kansainvälisellekin kilpailulle alttiilla aloilla työskentelevät ajetaan sitten vaikka väkipakolla työttömiksi.

Oma suositukseni on, että pyyhi kaikella tällä ns. "värisilmää" ja varaudu siihen että saatat joutua olemaan köyhä, mutta huolehdi myös siitä että voit sitten tehdä mitä haluat, eli älä usko mitään näitä eduskunnan ja hallinnon työttömiä vastaan ajamia painostustoimia, vaan pysy sinnikkäästi niissä harrasteissa ja ammatillisissa jutuissa mitä SINÄ haluat.

Jos Suomi jonain päivänä alkaa RANKAISEMAAN siitä että sinä et perustuslaillisten oikeuksiesi mukaisesti tee ITSELLESI HUONOA SOPIMUSTA, sinä päivänä tässä maassa on todennäköisesti jo isoja ongelmia muuallakin, eli mielestäni kannattaa jo nyt tehdä se päätös siitä, että se ammatti mitä juuri nyt alat opettelemaan, se olisi sitten sellainen ammatti joka mahdollisesti olisi kelvollinen ammatti jossakin ulkomaillakin. Tämä siksi, jos Suomi ajetaan sellaiseen tilaan että vaihtoehdoksi ei jää muuta kuin lähteä pakoon koko maasta, siinä vaiheessa on tietenkin parempi olla joku hyvä osaaminen joltain alalta, mille on kysyntää jossain muussa länsimaassa.

Kyllä, vaikeaa on, mutta kun vaihtoehtojakaan ei kauheasti ole (ei varsinkaan hallituksen ja eturyhmittymien haaveilemat halpatyöt)

Yleensä ottaen, pidän em. tilannetta siis aikalailla äärimmilleen vietynä jos Suomesta joutuisi ihan oikeasti pakenemaan.

Oma veikkaukseni on että asiat korjataan kyllä, siinä vain menee tolkuttoman pitkän aikaa, mutta siitä huolimatta kehoitan ja suosittelen suhtautumaan harrastus ja ammatinvalintajuttuihisi niin, että jos todella tulee erittäin huonot ajat, olet tällöin ainakin henkisesti valmis myös vaihtamaan maisemaa ja tiedät että sinulla on jotakin osaamista mitä jossain muualla tarvitaan mistä maksetaan rahaakin siis.

Vierailija kirjoitti:

Hankkiudu eroon tuosta nöyrästä asenteesta. Täällä puhutaan aina että mies elättää perheen kun nainen hoitaa kotona lapsia. Mutta asia on niin, että lapsia hoitava nainen mahdollistaa sen, että mies jatkaa urallaan ja tienaa. Mies on velkaa naiselle, kun tämä hoitaa yhteisiä lapsia. Ei toisin päin. Vaadi kunnon korvaus, jos ryhdyt lapsia hoitamaan.

Sääli, että parisuhteesta niin usein tehdään jonkinlainen vastakkainasettelu. Toiselta vaatiminen ei kuitenkaan pidemmän päälle ole parisuhteen kannalta hyvä juttu. Miksi noista asioista ei voi rauhassa, tasavertaisesti jutella? Pohtia, miten kummankin rahallinen toimeentulo turvataan.

Nöyrästä asenteesta ilman muuta hankkiudu eroon.

Sillä ei ole mitään väliä oletko rikas tai köyhä. Hankkiudu yleensäkin ottaen kaikista sinuun negatiivisesti suhtautuvista ihmisistä eroon.

Pärjäät heti paljon paremmin, kun teet nuo asiat, et tarvitse euroakaan lisää.

Ja sitten niitä eurojakin alkaa saamaan paremmin, kun asioita vain sinuun myönteisesti suhtautuvien kanssa, samoin sopimuksia tehdessä turha olla mitenkään vaatimaton, laita vaan hinnoittelut keskimääräiselle tasolle vähintään, halpahinnoista sinä et hyödy mitään.

Jos mies haluaa lapsia kanssasi hänen täytyy tehdä taloudellisia myönnytyksiä, koska todennäköisesti sinun urasi jää olemattomaksi. Kunnon uraa tuskin enää pystyy tekemään, jos tuossa iässä pitäisi vielä opiskella uudelleen ja tehdä ne lapsetkin ja saada työura alkuun. Kaiken sen tekeminen samaan aikaan taitaa olla yivoimaista, vaikka olisi kuinka uuttera. Lapsillekin pitäisi taata riittävästi aikaa, jos heitä maailmaan saattaa. 

Taitaa olla keskustelun paikka aviomiehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Jos mies haluaa lapsia kanssasi hänen täytyy tehdä taloudellisia myönnytyksiä, koska todennäköisesti sinun urasi jää olemattomaksi. Kunnon uraa tuskin enää pystyy tekemään, jos tuossa iässä pitäisi vielä opiskella uudelleen ja tehdä ne lapsetkin ja saada työura alkuun. Kaiken sen tekeminen samaan aikaan taitaa olla yivoimaista, vaikka olisi kuinka uuttera. Lapsillekin pitäisi taata riittävästi aikaa, jos heitä maailmaan saattaa. 

Taitaa olla keskustelun paikka aviomiehen kanssa.

Haluan vain saada järkevän työn järkevällä palkalla. Ei fyysisiä duunaritöitä enää. Mitään huippu-uraa en kaipaa, mutta jotain muuta kuin kaupan kassalla istumista tai siivousta tms.

Tuntuisi tosi rankalta jättää oma elämä ja alkaa vain tehdä lapsia. Yhteen lapseen olen valmis, mutta haluan myös palata töihin vauva-ajan jälkeen.Ja sen uuden tutkinnonkin meinaan vielä hommata. En usko, että yksi lapsi haaveitani estää. Kahteen en ole valmis.

Hän ei muuten ole aviomieheni, emme edes asu vielä yhdessä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miten helvetissä kaikilla naisilla on aina hyvätuloinen mies!?!?

Ihan siis uteliasuuttani vaan ihmettelen.

Varmaan samasta syystä miehillä on kaunis ja seksikäs vaimo :D

Ap.n nyt varmaan kannattaa ensin edes asua miehen kanssa yhdessä, että toimiiko se ylipäätään.

Noin yleisesti sanon, ettei lasten hankintaa kadu, ja on parempi tehdä lapset nuorena.

Elämä kantaa kyllä!

Itse sain esikoiseni 23-vuotiaana, mikä ei ole edes kovin nuori ikä. Tuolloin minulla oli ammattikoulu käytynä, kahdeltakin alalta. Töitä olin tehnyt jonkun verran. Työttömänä en ollut ollut päivääkään.

Seuraavat kaksi lasta syntyivät vuoden välein, ja se oli minulle sopiva tahti.

Lapset olivat alle kouluikäisiä, kun liitto lasten isän kanssa päättyi eroon. Jäin kolmen alle kouluikäisen kanssa yksin, isä tapasi lapsiaan pari kertaa kuussa.

Kävin yhden aikuiskoulutuksen kurssin, ja kun nuorin oli 3-vuotias, hain töitä, mitä sainkin.

Tottakai oli rankkaa käydä töissä, ihan perus duunarityö, ja hoitaa lapset. Seurustella koitin pari kertaa, muttei niistä miehistä mihinkään ollut.

Nyt lapset ovat jo koululaisia, vanhin yläkoulussa. Elämä on helpottanut kovasti, ja raskaimmat vuodet ovat takana. Töitä olen kerennyt tekemään. Ei tämä mikään uraputki ole, mutta alallani on kuitenkin töitä riittämiin, työttömäksi ei tarvitse jäädä.

En koe jääneeni mistään paitsi. Olen hieman aloittajaa vanhempi, mutta alle nelikymppinen kuitenkin.

Moni sanoo, että nyt sulla elämä alkaa, ja alkaa vapaus, kun lapset on kasvatettu. Moni on sanonut, että olisipa itsekin tehnyt lapset nuorena.

Minä en kylläkään asiaa koe noin, ne raskaimmat vuodet,kun lapset olivat pieniä, olivat myös elämäni parhaimpia. Lisääkin lapsia olisin halunnut, mutta nyt meni näin.

Toki olisin halunnut läytää rinnalleni miehen, kenen kanssa arkeni jakaa, mutta olen ollut jo niin pitkään yksin, etten tiedä, osaisinko enää olla suhteessa. Tai haluaisinko kuitenkaan.

Mitä muuttaisin? Koska olen haaveillut vielä yhdestä lapsesta, olisin tehnyt sen yhden vielä, vaikka yksin. Eikai se vieläkään myöhäistä ole, ja asiaa aina välillä mietin. Päätöstä en ole tehnyt.

Jos ja kun pitää valita vuosikausien köyhyyden välttämisen ja lasten saamisen välillä, valinta on helppo. En halua enää koskaan olla köyhä. Lapset eivät tuo elämään niin paljon hyvää kuin se, ettei tarvitse stressata pärjäämisestä.

Parrakas nainen kirjoitti:

Kun omat lapseni olivat taaperoita, olimme silloisen vaimoni kanssa kumpikin opiskelijoita. Ylimääräiset leivänpäälliset tein iltatöillä ja satunnaisilla keikkahommilla. Aina ei edes ollut autoa, joten hautaa se perkeleen Audi, omakotitalo ja valkoinen aita. Hyvin se meni, älä siis pelkää.

No jos vaimo on silloinen niin ei tainnut kovin hyvin mennä.

Vierailija kirjoitti:

Hän ei muuten ole aviomieheni, emme edes asu vielä yhdessä.

Ap

Puhuit aloituksessa miehestä ja että mies toivoo lapsia. Ihmekö sitten, jos lukijat saavat sen käsityksen, että olette naimisissa? Miehestä puhutaan yleensä kun ollaan naimisissa. Avomies on avomies ja jos ei asuta yhdessä, silloin on kyseessä joko poikaystävä tai miesystävä, iästä riippuen. Kolmekymppiset alkavat olla jo miesystäviä, parikymppisiä voi kutsua vielä poikaystäväksi.

Jos ette kerran edes asu yhdessä (oletteko edes kihloissa?) niin sitä suuremmalla syyllä on ison keskustelun ja neuvonpidon paikka, jos mies toivoo lapsia. Sinun tilanteessa ei kannata ryhtyä lastentekoon ilman avioliittoa ja kunnollista taloudellista sitoutumista miehen puolelta. 

Jos sinulla ei ole edes koulutusta vastaavaa työtä, sillä ei ole mitään merkitystä, teetkö lapsen nyt. Jos siis oikeasti haluat lapsia etkä tee niitä vain ulkoisista syistä. Jos eroatte, mies maksaa elareita tai lapset voivat asua miehen luona.

Vierailija kirjoitti:

Jos ja kun pitää valita vuosikausien köyhyyden välttämisen ja lasten saamisen välillä, valinta on helppo. En halua enää koskaan olla köyhä. Lapset eivät tuo elämään niin paljon hyvää kuin se, ettei tarvitse stressata pärjäämisestä.

Ja silloin vasta tarvitseekin stressata pärjäämisestä, kun pitää huolehtia muista itsensä lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Hankkiudu eroon tuosta nöyrästä asenteesta. Täällä puhutaan aina että mies elättää perheen kun nainen hoitaa kotona lapsia. Mutta asia on niin, että lapsia hoitava nainen mahdollistaa sen, että mies jatkaa urallaan ja tienaa. Mies on velkaa naiselle, kun tämä hoitaa yhteisiä lapsia. Ei toisin päin. Vaadi kunnon korvaus, jos ryhdyt lapsia hoitamaan.

Aika harvan suomalaisen miehen nettopalkalla maksetaan mitään "eläkekorvauksia" äidin kotonaoloajasta. Sen hoitaa valtio erilaisten tukien muodossa, koska ne on veroina kerätty miehen, siis isän, palkasta.

Pitää uskoa unelmiinsa! Kyllä ne kantavat! 👏😊

Aloitin juuri opiskelut uudelleen 32-vuotiaana, ensimmäinen lapsi syntyy kuukauden päästä, mies on työtön, ei ehkä koskaan saa töitä. Nyt olen äitiyslomalla pienipalkkaisesta vakituisesta osa-aikatyöstä, jota teen opiskelujen ohessa. On pitänyt tottua ajatukseen, ettei luultavasti koskaan tule olemaan varaa autoon saati omistusasuntoon. Silti olen raskaana ollessa ollut onnellisempi kuin pitkään aikaan, ja miehen kanssa menee hyvin. Jos olisi vakavarainen mies, ei puuttuisi mitään. Minun näkökulmastani on ylellisyyttä miettiä omaa taloudellista itsenäisyyttä, mikäli mies on sellainen jonka kanssa haluaa perheen. Kaikilla työkavereilla on keskiluokkainen elämä juuri keskituloisen miehen mahdollistamana. Näin se vain usein menee.

Jos koet, ettei molempia voi saada, lasta ja hyvää työpaikkaa, (miksei?) kumpi on sinulle tärkempi? Kumpikaan ei ole itsestäänselvyys, vaikka vain toista lähtisi yrittämään. Kuten edeltävät kommentoineet, jos lapsen haluaa, se kannattaa tehdä piakkoin. Uudelleen opiskelussa on myös omat riskinsä, ja kouluihin pääseminen on vaikeutunut entisestään.

Omalla kohdalla toivon parasta, vaikka tiedän että huonosti voi käydä, olen kuitenkin yrittänyt. Köyhällä ei oikeastaan ole muuta.

Sama tilanne, tuli hankittua turha koulutus, silti tehnyt kuljetusalan töitä, mutta terveys ei enään kestä näitä hommia, pakko yrittää uudelleenkouluttautua mutta saattaa mennä vuosia ennenkö pääsee kouluun, enkyllä toista turhake koulutusta haluaisi, nyt minulla onjo selkeä suunta mihin haluan....