Lapsuuden ruokatraumat

Äiti sai joskus mummolta punssinappeja ja laittoi ne keittiön kaappiin ihan ylähyllylle. Joskus sitten pieninä veljen kanssa makeanhimoissamme saatiin idea kiipeillä sen verran, että saadaan punssinappipussi käsiimme. Hetki siinä kesti ja sitten voitonriemuisina rohmuttiin pussi auki ja pari namua suuhun kerralla. Ja hyi helvetti, että maistui pahalta pienen tytön suussa! :D sen jälkeen en ole punssinappeihin koskenutkaan. Ties vaikka nyt aikuisiällä pitäisinkin niistä.

Koulussa joskus oli niin oksettavaa kalaseljankaa, että meinasi ihan oikeasti oksennus tulla. Enpä ole myöhemminkään siitä ruuasta innostunut.

Ai niin. Tämä ei ole varsinaisesti trauma eikä lapsuudesta, mutta hassua silti:

Toisen asteen koulussa oli vähän omaperäinen kokki n. 100 ihmisen koulussa. Kerran listalla oli appelsiiniyllätys niminen ruoka ja ihmeteltiin, että mitähän se on.

No... Oli se kieltämättä yllätys, kun kokonainen appelsiini oli leivottu jauhelihan sisään murekkeen tavoin 😂😂

Joskus hän myös lintsasi töistään ja oli jättäny keittolan ovelle laatikollisen roiskeläppiä 1 per naama. Hän teki sen monta kertaa.

Keittäjästä ei päässyt eroon, kun se oli sukua reksille... Keittäjä ei ollut vain huvittava, vaan myös vaarallinen, koska keittiöhygienia ja allergiat oli täysin tuntematon käsite hänelle. Luokkatoverini sai shokin syötyään pähkinää ruuassa, kun keittäjä väitti ettei ollut.

Lopulta aloin syömään asuntolassa omia ruokia monen muun ihmisen tavoin.

Isoimmat traumat on, kun äiti teki maksakastiketta, mitä en voinut sitää. Kaksi tuntia istuin ruokapöydässä yökkäämäässä ja kaikki oli pakko syödä. Kylmänä se oli vielä pahempaa. Hyi hitto, onneksi tätä ruokaa tehtiin vain kerran.

Kouluruoistakin kuvottavimmat on maksa- ja veriruoat. Ja sadistinen opettaja, joka annosteli kunnolla ruokaa lautaselle, jos huomasi että joku ei siitä pitänyt.

Yläasteella vaihdoin kasvisruokavalioon ja säästyin kaikilta sisäelin ällötyksiltä ja muilta läski-veriklimppisoosseilta.

Vierailija kirjoitti:

Äityliini teki maksamakkarakeittoa. En nauttinut.

Hyi helkkari! Maksamakkara on ihan ok leivän päällä joskus, mutta keittoa, yöööök!

Oma trauma on vispipuuro. Se vaaleanpunainen. En voinut sietää sitä, ja koulussa oli sitä "usein" (siltä se tuntui ainakin) jälkkärinä. Istuin ja istuin ruokalassa enkä saanut sitä alas. Lopulta opettaja hermostuneena kysyi, että kuka haluaa syödä Tiinan vispipuuron, ja aina oli monta vapaaehtoista.

Kesäkeitto. Siskon kanssa "syötiin" ja itkettiin aina pari tuntia kerrallaan. Äiti teki tätä kuvotusta joka toinen viikko. Hirveä lemu leijaili pienessä asunnossa monta päivää.

Sanomattakin selvää, sisko tai minä emme kumpikaan syö kesäkeittoa. Pelkkä haju nostaa oksennuksen kurkkuun.

Kaurapuuroa oli joka aamu pakko syödä. Eipä ole aikuisena maistunut.

Muistan päiväkodissa inhonneeni yli kaiken päiväkodin pizzaa. Kun jo haistoinkin sen, että pizzaa on uunissa, alkoi ällöttää. Sitten sitä sai väkisin syödä päiväkodin hoitajien katseiden alla kun kiltti olin. Söin siitä ihan mini palasia koska se etoi ja sitten sai kuulla, että syöhän kunnolla. En voi käsittää miksi inhosin tuota pizzaa, mutta ehkä päiväkodin pizzassa oli jotenkin tosi hirveä haju minun nokkaani.

Muistan yhden kerran yhden pojan oksentaneen tämän pizzan lautaselle vieressäni. Närpin vieressä pizzaa itsekin pidätellen oksennusta. Kamala muisto :D Oliko se niin pahaa vai oliko pojalla oksennustauti?

Nykyään pizza on suurta herkkuani. Einespizzat ja saarioisten lätyt ei tosin maistu.

Aikuisten kyllä pitäisi päästä tuollaisista traumoista yli. Mutta mammat senkun yöäkkäilee. Lapsellista touhua.

Koulun kanaviillokki oli minusta hyvää, kunnes seassa oli kananpalanen, jossa oli mukana paksu verisuonen pätkä. En onneksi joutunut syömään sitä, mutta jo sen näkeminen...

Molemmat päiväkodista, ikää on ollut mulla joku 4-5v. Sekasienikastike, hoitajat laittoi ruuan lautaselle ja kaikki piti syödä.  Oli ihan helkkarin suolaista, enkä pitänyt mausta. Istuin tunnin sen lautasen ääressä ja vannoin että ikinä ne sieniä syö, enkä ole syönyt. Äiti oli hoitajille ihan helkkarin vihainen, koska itse piti sienikastikkeista. Toinen on mustaherukat, kokonaisia herukoita, en ollut aiemmin niitä syönyt ja näyttivät oudoilta, taas sama homma eli koko kulhollinen oli pakko syödä. En syö tuoreita mustaherukoita, hilloa ja mehua menee kyllä, eli maku ei ole se ongelma vaan se muoto. Oksettaa kun näenkin niitä marjoja.

Vierailija kirjoitti:

Karjalanpaisti. Mulle on jäänyt traumat siitä, kun joskus suuhuni oli eksynyt iso pala läskiä. Hyi.

Nämä ihmiset erottaa jo kaukaa. Minäkin suhtaudun hiukan varauksella lihakastikkeisiin paitsi parissa paikassa, joissa tiedän, että liha on laadukasta, eikä siinä ole mitään ällöttäviä ylläreitä. Saman ilmiön näin viimeksi, kun tuttavaperhe tuli luokseni syömään. Paria ekaa lihanpalaa käänneltiin varovasti ja mahdollisimman huomaamattomasti lautasella ja maistettiin varovasti. Aikuiset siis! Ymmärrän oikein hyvin, miksi. Ruokaa haettiin vielä muutamaan otteesen lisääkin, kun oli ensin todettu, ettei tarjottava ole sitkeää ja rustoista.

Sienet, mitkä ja missä muodossa tahansa. Ala-asteella oli järkyn pahan makuista sienikastiketta. Koko ruokailun ajan itkua pidätellen yritin syödä, ei vaan pystynyt. Helvetinmoisen saarnan kuunneltuani keittiön emännältä sain jättää syömättä. Sen jälkeen en ole vapaaehtoisesti sieniä syönyt. Jos en näe, niin haistan ja maistan kyllä, jos jossain ruuassa sientä on. Hyi, nousi ihan kylmänväreet...

Ei varsinaisesti trauma, mutta lihakeitoista ynnä muista närpin ne lihat aina ja jätin ne perunat. Tietysti piti jäädä ruokalaan syömään perunatkin loppuun. En vain pidä niistä, nihkeitä nahkeita palleroita, muusikin semmoista tahmaa. Ranskalaisetkaan eivät maistu. Jenkkityyliin maustettuina ja uunissa paistettuina ne menevät kyllä, mutta muuten en perunaa syö käytännössä koskaan. Harmi sinänsä, ihan hyvää ruokaa, kotimaista, edullista ja ekologista. Mutta kun plääh. Voi miksi ei bataatti kasva näissä leveysasteissa?

Tilliliha.

Muistan sen vieläkin elävästi. Olin n.5v ja sunnuntaina äiti oli ostanut ja lämmittänyt kaupan tillilihaa. Kerrankin tarjolla suurta herkkua, ja pakko oli syödä "vaikkei tykkää". Istuin pöydässä sen kylmän aterian ääressä tuntikaupalla ja itkua tuhertaen se oli pakko syödä viimeistä palaa myöten- muuten ei saanut nousta. Viimeinen pala alas ja juoksin täysiä vessaan oksentamaan. ja siitäkin sai huudot.

Nyt olen 36v ja vieläkin tulee yökkäysrefleksi pelkästä tillin hajusta.

Ylivoimaisesti kauhein koulun tilliliha, harmaata ja limaista sotkua jossa killui läskisiä lihanpaloja, yök.

Hyvänä kakkosena koulun muut läskilihakasrikkeet joilla vaan oli eri nimiä mutta samaa kuraa kuitenkin.

Minulla ei oikein ole mitään ruokatraumoja, koskaan ei ole pakotettu syömään mitään. Kaikki ruoka ei tosin mieleisintä. Ällöttävin mikä tulee mieleen on koulun eineslihapullista monta kertaa löytynyt joku jänteen pala tms. joka nitkui hampaissa, hyh. Lapsuudessa lähes joka aamu syöty aamupuuro myös tökki välillä kovasti, olisipa ollut useammin tarjolla jotain muuta.

Valkokastike, silli ja perunat :X Se valkoinen kastike oli jotenkin klimppistä.

Jostain syystä mulla on lapsena tarjottu vain hyvää ruokaa. Vaikka oltiin köyhiäkin. Jopa koulussa tilliliha ja kanaviillokki oli tosi hyviä. Jauhelihakastike eiollut kovin hyvää, mutta sekin syötävää.

Aikuisena on sitt nlöytynyt ruokia, joita en syö: En syö eineslihapullia, enkä keitettyä makkaraa. Mutta ei nekään nyt mitään traumoja ole, en vaan tykkää.

maksalaatikko ja uunimakkara koulussa, onneksi äidin luvalla ei tarvinnut syödä

Hehhehe..itellä ällöttävin ruokakokemus on yks perinneruoka, jonka varsinaista nimeä en muista..olisko ollu klimppisoppa tai joku sen sellainen. Etelä-Pohjanmaalla siis keitettiin kaiketi maitokastikkeeseen rusinoita ja leipäjuustoa! Haisi aivan oksennukselle... mummu oli muuten kyllä aivan ihana ja sen toiset ruuat oli oikein hyviä😂