Lue keskustelun säännöt.
Meillä on kolme teini-ikäistä. Kukaan ei ole koskaan haistatellut meille vanhemmille tai kiljunut, ettei me ymmärretä mitään.
14.12.2017 |
En tajua, miksi teinien huono käytös on jotenkin hyväksyttävää ja oletus on se, että kaikki paiskovat ovia ja haistattelevat vanhemmilleen. En ole koskaan kokenut, että meillä olisi ollut mitään ongelmia teinien tai lasten kasvattamisessa muutenkaan. Vauvavuodet olivat rankkoja, samoin se aika, kun oli uhmaa. Teini-ikäisten kanssa ainoat "ongelmat" ovat lähinnä sellaisia, että saavatko he tarpeeksi unta (kun ei illalla nukuta ja aamulla on pakko herätä kouluun), onko tarpeeksi vapaa-aikaa läksyiltä ja harrastuksilta, miten kavereiden kanssa menee jne. Eikä nekään mitään ongelmia ole, ikäkauteen kuuluvia asioita vain.
Lapset ovat erilaisia, enkä nyt väitä, että meidän kasvattamat lapset olisivat yhtään sen paremmin kasvatettuja kuin muidenkaan. Sitä ihmettelen, että haistattelua ja huonoa käytöstä pidetään normaalina ja asiaan kuuluvana teinien kanssa?
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäonnekseni aloin seurustella miehen kanssa, joka ei ollut voinut elää murrosiän uhmaa kotonaan. Miehellä paljon psyykepuolen ongelmia, mutta ei ikinä äitinsä seurassa mitään ongelmaa. Olin itse teini-ikäinen, kun aloimme seurustella ajattelin jo sillon, kun katsoin heidän perhe-elämäänsä, että se ei ollut tervettä. Ihminen irtautuu vanhemmistaan itsenäiseksi yksilöksi. Joskus tämä tukahdutetaan - se on sääli yksilöä kohtaan ja tässä tapauksessa myös minä olin kärsijänä.
Uhma siis kuuluu ihmisen kasvuun olennaisena osana.