Lue keskustelun säännöt.
Mielikuvat "Prismaperheestä" laskee lapsentekohaluja? Mikä keskiluokkaisessa ydinperheessä on niin kamalaa?
"Taajamassa sijaitseva iso omakotitalo, pihassa seisovat Volvo ja kultainennoutaja, samanlaisiin tuulipukuihin pukeutunut nelihenkinen ”prismaperhe”, joka suhaa automarketissa metsästämässä alennusjauhelihaa.
Tällaisia mielikuvia nuoret aikuiset liittävät lapsiperheisiin – ja muun muassa tällaiset mielikuvat heikentävät heidän perheellistymishalujaan, kertoo tuore Väestöliiton perhebarometri."
Kommentit (478)
Itselläni ainakin eniten niitä perheenperustamishaluja vie suomalainen iloton parisuhdemalli. Tavataan joku tyyppi, jonka kanssa pitäisi sitoutua rakastamaan ikuisiksia ajoiksi eikä ollenkaan ymmärretä eikä haluta ymmärtää, ettei se rakastuminen joskus vuosia sitten takaa yhtään mitään.
Ihmiset ovat kuitenkin vain ihmisiä eikä kukaan jaksa pelkästään sitä yhtä ja samaa vuodesta toiseen. Pahimmillaan vuosikymmenestä toiseen. On todella surullista katsella pareja, joista näkee jo pitkälle seksuaalisen turhautumisen ja ilottomuuden. Ikäänkuin sellainen näivettynyt elämänilo paistaa läpi. Se on hirveää katsottavaa.
En halua sitoutua sellaiseen. En halua kuolla ja näivettyä parisuhteessa. En todellakaan halua olla se pari siellä prismassa, josta näkee jo pitkälle, kuinka ahdistuneita ollaan, kun on jouduttu tekemään liikaa kompromisseja eikä nähdä tietä ulos. Vaatimukset ovat liian kovia, mustavalkoisia ja suorastaan lapsellisia.
Sama kun söisi vain yhtä ruokaa 10 vuotta putkeen. Vaikka se on lempiruokaa niin kyllä se tulee jo korvistakin ulos, jos ei muka ikinä saisi koskaan mitään muuta. On vaikea löytää ihminen, joka ajattelee samalla tavalla. Itse en todella pistä pahakseni, jos mies käy silloin tällöin vieraissa - mielestäni se on vain tervettä vaihtelua ja tekee hyvää ihmisen psyykkeelle. Kyse on biologiasta ja senkin tarpeiden tyydyttämisestä. Haluaisin löytää puolison, joka antaa minulle saman mahdollisuuden ja muodostaa kanssani hyvän parisuhteen tätä kautta. En hötkyile helposti enkä todellakaan pienestä enkä ajattele mustavalkoisesti. Että katselllaan nyt löytyykö vaiko eikö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän elämä ois hohdokkaampaa ilman lapsia. Todellakin. Ei tarttis kantaa vastuuta kuin itsestään, joku ei ois jatkuvasti sekottamassa kämppää sitä mukaa kuin sitä saa siivottua, vois käyttää rahaa paljon vapaammin, aikatauluttaa elämänsä töineen/opiskeluineen/vapaa-aikoineen ihan miten huvittaa, syödä mitä huvittaa miettimättä että lapset haluaa sitä makaronilaatikkoa. Joskus nämä asiat harmittavat, ja kadehdin lapsettomia ystäviä.
Mutta mä halusin tulla äidiksi. Halusin todella palavasti. Ehkä se on puhdasta biologiaa. Jos olisin vain miettinyt järjellä, että on paljon hauskempaa olla lapseton, mua olisi jäänyt todella kalvamaan etten saa olla kenenkään äiti. Musta tuntuu ihmeelliseltä että joku ei tunne niin, mutta varmaan vapaaehtoisesti lapsettomista tuntuu ihmeelliseltä että joku haluaa lapsia. Ihan jopa niin kovasti, että tuntee ettei itsellä ole oikeastaan edes tarkoitusta jos ei lisäänny.
Tämän aloin ymmärtämään vasta näin 32 vuotiaana, uusi kumppani on hankittu ja nyt yhteinen koti pian, työelämä on ollut vakaana jo muutaman vuoden, tuli semmoinen tyhjyys jota joku täällä on kuvaillut, vaikka elämäni on mukavaa näin, niin tuntuu että jokin syvempi sisältö siihen puuttuu, hirvittää kyllä mitä kaikkia velvoitteita lapsi tuo mutta uskon että se on kaikki sen arvoista ja yhden kanssa jotenkin aina 2 aikuista ja 4 isovanhempaa jotka lupasi auttaa selviää :) Ymmärrän että joku ei ole vaan ikinä halunnut lapsia, itsekin heräsin koko asiaan vasta hiljattain ja nämä tunteet on ollut niin uusia ja ihmeellisiä. Uskon että vielä ehdin hyvin saamaan 1-2 lasta, jos hedelmällisyydessä tämän ikäisenä jo häikkää niin olisi ollut varmaan jo aiemminkin, alle kolmekymppisenä olin niin hukassa itseni kanssa etten olisi mitenkään ollut vanhemmaksi soveltuva.
Valitettavasti töissä ne ikävimmät tyypit on ne viisikymppiset lapsettomat naiset, toinen on elänyt vielä yksin koko elämänsä ja toinen onnettomassa parisuhteessa, niin kulmikkaita ja oma napa se tärkein, kovia arvostelemaan muita, lieneekö sattumaa...
Mun esikoiseni on sun ikäisesi. Sain hänet 24-vuotiaana. Siihen aikaan sanottiin, että ensin ammatti sekä työpaikka ja kun "juoksut on juostu", on lasten aika. Niitä "juoksuja" vaan oli siihen aikaan paljon vähemmän kuin nykyisin. Ei tavallinen vastavalmistunut sairaanhoitaja voinut uneksiakaan jostain Japanin tai Brasilian matkasta. Yhtä hyvin olisi voinut uneksia kuulennosta. "Juoksut tuli juostua" siis jo varsin nuorena ja sen vuoksi lasten aikakin oli nuorena.
Äitinikin sai minut vajaa 23 vuotiaana. Ennen elämä oli erilaista, varmasti tämä nykymeno vaikuttaa miksi lastenteko ei nuorena kiinnosta, mulla on paljon samanlaisia kavereita. Ennen oli normi perustaa perhe nuorena, nykyään saa elää vapaampaa elämää ja on paljon muuta mielenkiintoista. Haluan myös tehdä lapset onnelliseen liittoon, edellinen suhde päättyi 6v jälkeen, odotimme eri asioita suhteelta eikä lapsia siihen kaivattu, olimme hukassa ja yhdessä vääristä syistä, kummallakaan ei ollut aiemmin kuin 1 suhde joten aika kokemattomiakin olimme ja nuoria, aika kauan sinniteltiin yhdessä ja toivottiin parasta.Onneks näin, nykyisen mieheni kanssa osaan jopa kuvitella eläväni perhe-elämää. Äitinikin puhui että ennen vaan ihmiset pysyi yhdessä vaikka onnettomina, kun oli pakko, nykyään ihmiset toisaalta eroaa liiankin helposti.
t. nro 172
Vierailija kirjoitti:
Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä. Kun vertaan omaa nuoruuttani, maailma oli aika erilainen. Ei ollut samassa määrin kaikkea kivaa, mitä olisi voinut tehdä ennen perheen perustamista. Nyt esim saa lennot Helsinki - New York - Helsinki alle 400€ eli jos tienaa nettona 1600 €/kk, viikon nettopalkalla saa jo lennot Nykiin. Ei viikon nettopalkalla aiemmin päässyt rapakon taakse. Silloin tehtiin pari interrailia, muutama festarireissu, käytiin discoissa ja kun se alkoi tympiä, olikin jo sopiva hetki perustaa perhe. Ei myöskään ollut samassa määrin tapahtumia, ei kahviloita eikä nuorilla ollut pahemmin rahaa käydä ravintoloissa syömässäkään. Kodin ulkopuolisia harrastuksiakin oli paljon vähemmän kuin nykyisin. Elämä ei siis ihan hirveästi muuttunut, kun hankki lapsia. Samaa arkea elämä oli siihenkin asti ollut muutamaa valonpilkahdusta lukuunottamatta.
Siihen aikaan oli myös töitä, vaikkei ollut kummempaa koulutustakaan. Lapsi ei myöskään ollut samanlainen kustannuskysymys kuin nykyisin. "Lapsi tuo leivän tullessaan" piti ihan oikeasti paikkansa, koska veroprosentti pieneni sen mukaan, mitä enemmän oli lapsia. Lisäksi oli vielä nk perheverotus ja jos jäi yksinhuoltajaksi, sai verotukseen myös yksinhuoltajavähennyksen. Nykyisin nettopalkat ovat samat, olipa lapsia tai ei. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jokainen lapsi laskee perheen elintasoa.
Lapsi on oikeasti yksi suurimmista riskeistä, mitä ihminen voi elämänsä aikana ottaa. Ei nimittäin ole mitään takuita, että syntyvä lapsi on terve. Tai että lapsi pysyisi terveenä. Voihan sitä suunnitella etukäteen vaikka minkälaista perhe-elämää ja työuran jatkamista lapsista huolimatta, mutta jos raskauden tai synnytyksen aikana tai sen jälkeen meneekin jotain pieleen, suunnitelmasi muuttuvat ja ravaatkin lääkäreissä, kuntoutuksissa, erilaisissa terapioissa yms ja koitat jotenkin saada työnantajasi ymmärtämään, että sun nyt on vaan pakko ne asiat hoitaa ensin ja työt tulevat vasta sen jälkeen.
Ööh siis oletko sitä mieltä, että yksinasuvien pitäisi maksaa veron muodossa sakkoja siitä, että eivät ole lisääntyneet? Pk-seutu tyhjenisi aika nopeasti, nytkin pienipalkkaiset asuvat usein soluissa koska palkka ei riitä elämiseen muuten.
Henna 84 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Mä oon 33-vuotias ja mun mies 5 vuotta vanhempi.. Meillä on yksi 6–vuotias tyttö, eikä meillä ole ikinä ollut norovirusta eikä parvorojkoa..Matkustellaan säännöllisesti ja harrastetaan intensiivisesti ( myös seksiä) ...ollaan siitä onnellisessa asemassa että rahaa on , ja iso paritalo Helsingissä...Isovanhemmat asuvat vieressä ja vievät/hakevat eskarista, ja muutenkin haluavat nähdä tyttöä lähes joka päivä...pitää muistaa ettei kaikkien lapsiperheellisten elämä ole kamalaa, ehkä se salaisuus on siinä että hankkii vaan sen yhden lapsen..
Voi jeesus. :D Ei ole varmaan mitään tekemistä helppoudeswsa rahalla ja sillä, että isovanhemmat ovat koko ajan apuna? :D :D
Kokeilepa samaa pienituloisena ilman isovanhempia. Kuulen mielelläni, mitä kuvittelisit sen vaikuttavan? Ihanko edelleen vain se lapsiluku vaikuttaisi? :D
En vaihtaisi tätä perhe-elämää mihinkään. Yksi teini-ikäinen lapsi (aivan mahtava tyyppi), asutaan Helsingissä lähellä keskustaa. Matkusteltu ollaan jo silloin, kun lapsi oli taaperoikäinen, kaupunkimatkoja käytännössä kaikki. Muutenkin ollut aina mukana museoissa, ravintolassa syömässä, missä tahansa. Arki sujuu hyvin, miehen kanssa aina tehty asiat tasapuolisesti. Molemmat käyvät töissä ja koti ja lapsi hoidetaan yhdessä. Isovanhemmat asuvat kaukana, joten sellaisia tukiverkkoja meillä ei ole koskaan ollut. Ei lapsiperhearjen tarvitse olla tylsää ja sitä, että luopuisi omista toiveistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
uraäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Hmm, kolme lasta, eikä mistään mainitsemastasi ole tarvinnut luopua. Olemme lapsiperhe, muttemme mikään tuulipuku-Prisma-perhe
Näihin viesteihin tiivistyy syyt miksi Prismaperhe vaikuttaa pelottavalta ajatukselta.
Koska aina pitäisi olla enemmän. Prismaperhe on se perhe joka asuu rintamamiestalossa mutta jonka vaimo haaveilee unelmatalosta, käy kotimaassa matkalla mutta haaveilee ulkomaanmatkasta). Saman perheen mies ajaa Toyota Avensiksella mutta haaveilee katumaasturista, katselee formuloita taulutelkkarista mutta haaveilee kotiteatterista. Jne.
Prismaperhe on keskiluokkaa mutta haluaisi olla ylempää keskiluokkaa. Se mikä oli 80-luvulla hyvää ja riittävää, ei ole hyvää eikä riittävää enää.
Koko ajan pitäisi olla "menemässä etennpäin" kohti jotain parempaa, eli lisää luksusta ja Instassa/Facessa paremmalta näyttävää elämää jota sillä Dubaihin muuttaneella lukion kauneimmalla tytöllä ja hänen huippujuristimiehellään on.
Koskaan siihen ei päästä, eikä koskaan olla tyytyväisiä.
Siksi, ei kiitos Prismaperheilylle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä. Kun vertaan omaa nuoruuttani, maailma oli aika erilainen. Ei ollut samassa määrin kaikkea kivaa, mitä olisi voinut tehdä ennen perheen perustamista. Nyt esim saa lennot Helsinki - New York - Helsinki alle 400€ eli jos tienaa nettona 1600 €/kk, viikon nettopalkalla saa jo lennot Nykiin. Ei viikon nettopalkalla aiemmin päässyt rapakon taakse. Silloin tehtiin pari interrailia, muutama festarireissu, käytiin discoissa ja kun se alkoi tympiä, olikin jo sopiva hetki perustaa perhe. Ei myöskään ollut samassa määrin tapahtumia, ei kahviloita eikä nuorilla ollut pahemmin rahaa käydä ravintoloissa syömässäkään. Kodin ulkopuolisia harrastuksiakin oli paljon vähemmän kuin nykyisin. Elämä ei siis ihan hirveästi muuttunut, kun hankki lapsia. Samaa arkea elämä oli siihenkin asti ollut muutamaa valonpilkahdusta lukuunottamatta.
Siihen aikaan oli myös töitä, vaikkei ollut kummempaa koulutustakaan. Lapsi ei myöskään ollut samanlainen kustannuskysymys kuin nykyisin. "Lapsi tuo leivän tullessaan" piti ihan oikeasti paikkansa, koska veroprosentti pieneni sen mukaan, mitä enemmän oli lapsia. Lisäksi oli vielä nk perheverotus ja jos jäi yksinhuoltajaksi, sai verotukseen myös yksinhuoltajavähennyksen. Nykyisin nettopalkat ovat samat, olipa lapsia tai ei. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jokainen lapsi laskee perheen elintasoa.
Lapsi on oikeasti yksi suurimmista riskeistä, mitä ihminen voi elämänsä aikana ottaa. Ei nimittäin ole mitään takuita, että syntyvä lapsi on terve. Tai että lapsi pysyisi terveenä. Voihan sitä suunnitella etukäteen vaikka minkälaista perhe-elämää ja työuran jatkamista lapsista huolimatta, mutta jos raskauden tai synnytyksen aikana tai sen jälkeen meneekin jotain pieleen, suunnitelmasi muuttuvat ja ravaatkin lääkäreissä, kuntoutuksissa, erilaisissa terapioissa yms ja koitat jotenkin saada työnantajasi ymmärtämään, että sun nyt on vaan pakko ne asiat hoitaa ensin ja työt tulevat vasta sen jälkeen.
Ööh siis oletko sitä mieltä, että yksinasuvien pitäisi maksaa veron muodossa sakkoja siitä, että eivät ole lisääntyneet? Pk-seutu tyhjenisi aika nopeasti, nytkin pienipalkkaiset asuvat usein soluissa koska palkka ei riitä elämiseen muuten.
En ole sitä mieltä. Kerroin tuon vain siksi, että aikaisemmin lapsen saaminen ei vaikuttanut elintasoon samalla tavalla kuin nykyisin, koska yhteiskunta tuki lapsiperheitä eri tavalla. Tuki eri tavalla myös perheitä, joissa oli vain yksi työssäkäyvä aikuinen (yksinhuoltajaperhe, kotiäitiperhe). Nykyinen tukijärjestelmä on luonut nk kannustinloukkuja kun taas tuo aikaisempi tapa jopa kannusti tekemään enemmän lapsia ja enemmän töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielikuva suomalaisesta prismaperheestä on ainakin näin naimattoman 30+ miehen näkökulmasta suorastaan puistattava: Minut redusoitaisiin aseksuaaliksi vaippakassien kantajaksi ja autonkuljettajaksi, jolla on pelkkiä velvollisuuksia ja pelkkä välinearvo. Kun seuraa ruuhkavuosia elävien perheellisten kavereiden stressaavaa elämää, ei mielikuva juuri muuksi muutu.
Ei sillä, että vaippakasseissa ja lasten kuskaamisessa olisi lopulta yhtään mitään vikaa; kyse on enemmän mielikuvista ja arvomaailmasta, sekä siitä miten yhteiskunta konkreettisesti tukee (tai on tukematta) näitä.
Oma näkemykseni hyvästä perhe-elämästä on enemmän latinalaisen maailman kaltainen, jossa miehen paikkaan perheen päänä liitetään yhteiskunnallisestikin tietynlaista tervettä ylpeyttä, arvokkuutta, ja jopa seksuaalista voimaa. Suomessa tällaista mallia ei juurikaan näe - päinvastoin.
Myös sellainen perhemalli voisi mahdollisesti toimia, jossa miehellä on varallisuutta niin että pystyy hyppäämään pois oravanpyörästä, ja elättämään nuoremman vaimonsa ja perheensä. Kun yhteiskunnallinen status on lunastettu varallisuudella eikä työelämä stressaa liikaa, käy vaippakassienkin kuskaus hymyssä suin. :)
Siksi koska ennen tavallinen luotettava mies sai koko paketin, samoin kuin nainenkin.
Enää nainen ei halua tätä. Elämän tulee olla "matka". Siinä on vaiheita, tapahtumia, ja erilaisia miehiä.
18-vuotiaana seurustellaankin jännemmän pojan eikä tulevan insinörtin kanssa, vaikka sillä on vähän sellainen maine kun se petti Janicaa. Insinörtti odottelee vuoroaan.
28-vuotiaana insinörtti pääsee todistamaan juoksunsa juosseelle naiselle, playerien puolesta, etteivät kaikki miehet ole sikoja. Hän hankkii talon, matkat ja kaiken mitä perhe tarvitsee.
38-vuotiaana naisen puheissa alkaa toistumaan fraasit "ihanan kevyttä" ja "Uusi Minä". Nainen haluaa uuden koulutuksen, asunnon keskustasta ja sosiaalisia tapahtumia. Insinörtti vaihtuu boheemimieheen.
Ennen insinörtillä oli nuori ja nätti tyttöystävä, uskollinen vaimo ja turvattu vanhuus yhdessä oman kullan kanssa. Nyt insinörtti saa vain ruuhkavuodet. Miehet ovat syystäkin skeptisiä sen suhteen kannattaako leikkiiin ryhtyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapsi (nyt 15-v.) on huippuihana. Elämä hänen kanssaan on ollut hauskaa ja antoisaa. Hän on matkustanut mukavasti mukana pienestä asti. Mieskin on viihtynyt lapsen kanssa, joten olen päässyt omiin harrastuksiini ja menoihini. Olen todella kiitollinen hänestä. Ainoa asia mikä on tullut yllätyksenä, on välillä todella kovaksi yltyvä huoli lapsesta. Sen puuttumisen näen kyllä etuna lapsettomuudessa.
Hyvää kannattaa odottaa kirjoitti:
Mielikuva suomalaisesta prismaperheestä on ainakin näin naimattoman 30+ miehen näkökulmasta suorastaan puistattava: Minut redusoitaisiin aseksuaaliksi vaippakassien kantajaksi ja autonkuljettajaksi, jolla on pelkkiä velvollisuuksia ja pelkkä välinearvo. Kun seuraa ruuhkavuosia elävien perheellisten kavereiden stressaavaa elämää, ei mielikuva juuri muuksi muutu.
Ei sillä, että vaippakasseissa ja lasten kuskaamisessa olisi lopulta yhtään mitään vikaa; kyse on enemmän mielikuvista ja arvomaailmasta, sekä siitä miten yhteiskunta konkreettisesti tukee (tai on tukematta) näitä.
Oma näkemykseni hyvästä perhe-elämästä on enemmän latinalaisen maailman kaltainen, jossa miehen paikkaan perheen päänä liitetään yhteiskunnallisestikin tietynlaista tervettä ylpeyttä, arvokkuutta, ja jopa seksuaalista voimaa. Suomessa tällaista mallia ei juurikaan näe - päinvastoin.
Myös sellainen perhemalli voisi mahdollisesti toimia, jossa miehellä on varallisuutta niin että pystyy hyppäämään pois oravanpyörästä, ja elättämään nuoremman vaimonsa ja perheensä. Kun yhteiskunnallinen status on lunastettu varallisuudella eikä työelämä stressaa liikaa, käy vaippakassienkin kuskaus hymyssä suin. :)
Sinun pitää arvostaa itse itseäsi enemmän eikä etsiä ulkopuolelta arvostusta ja nostoa jonkinlaiseen machon asemaan. Jokaisessa kulttuurissa on kipupisteensä! Luultavasti sopisit hyvin isäksi, joka huomaa rakastavansa lastaan ja lapsensa äitiä ihan normaalisti riittävällä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi (nyt 15-v.) on huippuihana. Elämä hänen kanssaan on ollut hauskaa ja antoisaa. Hän on matkustanut mukavasti mukana pienestä asti. Mieskin on viihtynyt lapsen kanssa, joten olen päässyt omiin harrastuksiini ja menoihini. Olen todella kiitollinen hänestä. Ainoa asia mikä on tullut yllätyksenä, on välillä todella kovaksi yltyvä huoli lapsesta. Sen puuttumisen näen kyllä etuna lapsettomuudessa.
Minulla on vähän nuorempi esiteini ja on kiva seurata lapsen kasvua ja tukea siinä. Kaverit ovat jo tärkeitä mutta silti vanhemmat ovat se tukipilari, niin kuin pitääkin. Olen kiitollinen lapsestani ja voin elää sitä elämää, jota toivoin.
Mikä näiden perhe-elämän ja lasten ihanuutta ylistävien kommenttien tarkoitus on?
Emme me lapsettomat ajattele, että kaikkien lapsiperheiden elämä on perseestä, kyllä me tiedämme sanomattakin, että jotkut siitä aidosti nauttivat. Mutta vaikka se olisikin joillekin maailman paras ja upein juttu, me emme silti halua sitä itsellemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
12121212 kirjoitti:
Siksi koska ennen tavallinen luotettava mies sai koko paketin, samoin kuin nainenkin.
Enää nainen ei halua tätä. Elämän tulee olla "matka". Siinä on vaiheita, tapahtumia, ja erilaisia miehiä.
18-vuotiaana seurustellaankin jännemmän pojan eikä tulevan insinörtin kanssa, vaikka sillä on vähän sellainen maine kun se petti Janicaa. Insinörtti odottelee vuoroaan.
28-vuotiaana insinörtti pääsee todistamaan juoksunsa juosseelle naiselle, playerien puolesta, etteivät kaikki miehet ole sikoja. Hän hankkii talon, matkat ja kaiken mitä perhe tarvitsee.
38-vuotiaana naisen puheissa alkaa toistumaan fraasit "ihanan kevyttä" ja "Uusi Minä". Nainen haluaa uuden koulutuksen, asunnon keskustasta ja sosiaalisia tapahtumia. Insinörtti vaihtuu boheemimieheen.
Ennen insinörtillä oli nuori ja nätti tyttöystävä, uskollinen vaimo ja turvattu vanhuus yhdessä oman kullan kanssa. Nyt insinörtti saa vain ruuhkavuodet. Miehet ovat syystäkin skeptisiä sen suhteen kannattaako leikkiiin ryhtyä.
Voisin lisätä tähän historiallisen huomion että Prismaperheet ja keskiluokan kulta-aika tulevat jäämään lyhyiksi ajanjaksoiksi historiassa.
Suurimman osan ajasta ihmiskunnassa on vallinnut tilanne johon nyt ollaan palaamassa. Kun selkeä naimisiin nuorina- yhdessä ikuisesti-malli on väistymässä tapailun, kokeilun, panojärjestelyiden tms tieltä...johtaa se samalla alfa-beta-mallin paluuseen.
Seuraakin alfojen kultakausi kun markkinoilla on lukuisia nuoria sinkkunaisia, ja vanhallekin alfalle riittää eronneita/velanaisia. Miesten seksivietti varmistaa että tavisnaisellekin on tarjolla komeita miehiä, kunhan ei vaadi sitoutumista.
On vaikea nähdä muuta lopputulosta kuin se että betamiehet joustavat tiettyyn pisteeseen asti ("odota vain sitä oikeaa, kyllä ne tytöt siitä rauhoittuvat kunhan ovat juosseet juoksunsa"), mutta lopulta ymmärtävät ettei kuvio ole heille kannattava.
Tällä hetkellä voin nähdä pariutumisen kannattavana seuraavissa tapauksissa:
- mies on komea ja saisi halutessaan helposti muitakin naisia
- mies on ansioiden/statuksen osalta ylempää keskiluokkaa
- mies löytää yksisarvisen
Vierailija kirjoitti:
Mikä näiden perhe-elämän ja lasten ihanuutta ylistävien kommenttien tarkoitus on?
Emme me lapsettomat ajattele, että kaikkien lapsiperheiden elämä on perseestä, kyllä me tiedämme sanomattakin, että jotkut siitä aidosti nauttivat. Mutta vaikka se olisikin joillekin maailman paras ja upein juttu, me emme silti halua sitä itsellemme.
Niin, mitä sitten? Minulle on aivan sama, miten sinä tai muut elävät ja onko lapsia vai ei. Mutta kun ketjuissa hehkutetaan lapsettomuuden ihanuutta, onko sitten kiellettyä kertoa, miten kivaa lasten kanssa on?! En ymmärrä näiden äärivouhottajien suoranaista vihaa toista kohtaan. Se on älytöntä!
Vierailija kirjoitti:
Miksi ostaa ruuat mistään muualta kuin Prismasta? Se on halvin ja valikoimat ovat hyvät. Citymarketista voi sitten hakea mitä ei Prismasta löydy.
Komppi tälle! Missä lapsettomat pariskunnat ja sinkut sitten käy kaupassa, kun Suomessa ei juurikaan ole erikseen leipomoita, hedelmäkioskeja ja lihakauppoja?
12121212 kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Siksi koska ennen tavallinen luotettava mies sai koko paketin, samoin kuin nainenkin.
Enää nainen ei halua tätä. Elämän tulee olla "matka". Siinä on vaiheita, tapahtumia, ja erilaisia miehiä.
18-vuotiaana seurustellaankin jännemmän pojan eikä tulevan insinörtin kanssa, vaikka sillä on vähän sellainen maine kun se petti Janicaa. Insinörtti odottelee vuoroaan.
28-vuotiaana insinörtti pääsee todistamaan juoksunsa juosseelle naiselle, playerien puolesta, etteivät kaikki miehet ole sikoja. Hän hankkii talon, matkat ja kaiken mitä perhe tarvitsee.
38-vuotiaana naisen puheissa alkaa toistumaan fraasit "ihanan kevyttä" ja "Uusi Minä". Nainen haluaa uuden koulutuksen, asunnon keskustasta ja sosiaalisia tapahtumia. Insinörtti vaihtuu boheemimieheen.
Ennen insinörtillä oli nuori ja nätti tyttöystävä, uskollinen vaimo ja turvattu vanhuus yhdessä oman kullan kanssa. Nyt insinörtti saa vain ruuhkavuodet. Miehet ovat syystäkin skeptisiä sen suhteen kannattaako leikkiiin ryhtyä.Voisin lisätä tähän historiallisen huomion että Prismaperheet ja keskiluokan kulta-aika tulevat jäämään lyhyiksi ajanjaksoiksi historiassa.
Suurimman osan ajasta ihmiskunnassa on vallinnut tilanne johon nyt ollaan palaamassa. Kun selkeä naimisiin nuorina- yhdessä ikuisesti-malli on väistymässä tapailun, kokeilun, panojärjestelyiden tms tieltä...johtaa se samalla alfa-beta-mallin paluuseen.
Seuraakin alfojen kultakausi kun markkinoilla on lukuisia nuoria sinkkunaisia, ja vanhallekin alfalle riittää eronneita/velanaisia. Miesten seksivietti varmistaa että tavisnaisellekin on tarjolla komeita miehiä, kunhan ei vaadi sitoutumista.
On vaikea nähdä muuta lopputulosta kuin se että betamiehet joustavat tiettyyn pisteeseen asti ("odota vain sitä oikeaa, kyllä ne tytöt siitä rauhoittuvat kunhan ovat juosseet juoksunsa"), mutta lopulta ymmärtävät ettei kuvio ole heille kannattava.
Tällä hetkellä voin nähdä pariutumisen kannattavana seuraavissa tapauksissa:
- mies on komea ja saisi halutessaan helposti muitakin naisia
- mies on ansioiden/statuksen osalta ylempää keskiluokkaa
- mies löytää yksisarvisen
Et taida uskoa itsekään tuohon sepustukseen? Olet tainut jäädä naisen jättämäksi ja olet katketoitunut? Suurin osa kaipaa kuitenkin parisuhdetta, joka kestää ja kumppania, johon luottaa. Jos sitä ei löydy, ei elämä siihenkään kaadu.
12121212 kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Siksi koska ennen tavallinen luotettava mies sai koko paketin, samoin kuin nainenkin.
Enää nainen ei halua tätä. Elämän tulee olla "matka". Siinä on vaiheita, tapahtumia, ja erilaisia miehiä.
18-vuotiaana seurustellaankin jännemmän pojan eikä tulevan insinörtin kanssa, vaikka sillä on vähän sellainen maine kun se petti Janicaa. Insinörtti odottelee vuoroaan.
28-vuotiaana insinörtti pääsee todistamaan juoksunsa juosseelle naiselle, playerien puolesta, etteivät kaikki miehet ole sikoja. Hän hankkii talon, matkat ja kaiken mitä perhe tarvitsee.
38-vuotiaana naisen puheissa alkaa toistumaan fraasit "ihanan kevyttä" ja "Uusi Minä". Nainen haluaa uuden koulutuksen, asunnon keskustasta ja sosiaalisia tapahtumia. Insinörtti vaihtuu boheemimieheen.
Ennen insinörtillä oli nuori ja nätti tyttöystävä, uskollinen vaimo ja turvattu vanhuus yhdessä oman kullan kanssa. Nyt insinörtti saa vain ruuhkavuodet. Miehet ovat syystäkin skeptisiä sen suhteen kannattaako leikkiiin ryhtyä.Voisin lisätä tähän historiallisen huomion että Prismaperheet ja keskiluokan kulta-aika tulevat jäämään lyhyiksi ajanjaksoiksi historiassa.
Suurimman osan ajasta ihmiskunnassa on vallinnut tilanne johon nyt ollaan palaamassa. Kun selkeä naimisiin nuorina- yhdessä ikuisesti-malli on väistymässä tapailun, kokeilun, panojärjestelyiden tms tieltä...johtaa se samalla alfa-beta-mallin paluuseen.
Seuraakin alfojen kultakausi kun markkinoilla on lukuisia nuoria sinkkunaisia, ja vanhallekin alfalle riittää eronneita/velanaisia. Miesten seksivietti varmistaa että tavisnaisellekin on tarjolla komeita miehiä, kunhan ei vaadi sitoutumista.
On vaikea nähdä muuta lopputulosta kuin se että betamiehet joustavat tiettyyn pisteeseen asti ("odota vain sitä oikeaa, kyllä ne tytöt siitä rauhoittuvat kunhan ovat juosseet juoksunsa"), mutta lopulta ymmärtävät ettei kuvio ole heille kannattava.
Tällä hetkellä voin nähdä pariutumisen kannattavana seuraavissa tapauksissa:
- mies on komea ja saisi halutessaan helposti muitakin naisia
- mies on ansioiden/statuksen osalta ylempää keskiluokkaa
- mies löytää yksisarvisen
Ketju on pilalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ostaa ruuat mistään muualta kuin Prismasta? Se on halvin ja valikoimat ovat hyvät. Citymarketista voi sitten hakea mitä ei Prismasta löydy.
Komppi tälle! Missä lapsettomat pariskunnat ja sinkut sitten käy kaupassa, kun Suomessa ei juurikaan ole erikseen leipomoita, hedelmäkioskeja ja lihakauppoja?
En ole lapseton, mutta käyn ihan vaan pienessä K-Marketissa sekä lisäksi Hakaniemen hallissa ja Helsingin keskustan pienissä erikoisliikkeissä. Joskus myös Stockan herkussa. Luomujoulukinkun tilasin taas suoraan tuottajalta.
Jep. Koska suurin osa ei ole hyvätuloisia/varakkaita/molempia, joilla isovanhemmat asuvat naapurissa ja auttavat päivittäin, kannattaisi vielä miettiä.
Vai oliko se vain oma valinta että synnyit köyhään juoppoperheeseen etkä varakkaaseen ja tasapainoiseen, oma vika kun et ole hankkinut hyviä olosuhteita? Siltä välillä tuntuu kun lukee näitä helpolla elämässä päässeitä... Itse en hanki lapsia koska olen juurikin köyhästä perheestä, juoppojen vanhempien kodista päässyt ilman mitään tukiverkkoa edes työelämään kiinni. Ei mitään pelkoa, että tekisin lapsen tähän yhtälöön.