Lue keskustelun säännöt.
Mielikuvat "Prismaperheestä" laskee lapsentekohaluja? Mikä keskiluokkaisessa ydinperheessä on niin kamalaa?
"Taajamassa sijaitseva iso omakotitalo, pihassa seisovat Volvo ja kultainennoutaja, samanlaisiin tuulipukuihin pukeutunut nelihenkinen ”prismaperhe”, joka suhaa automarketissa metsästämässä alennusjauhelihaa.
Tällaisia mielikuvia nuoret aikuiset liittävät lapsiperheisiin – ja muun muassa tällaiset mielikuvat heikentävät heidän perheellistymishalujaan, kertoo tuore Väestöliiton perhebarometri."
Kommentit (478)
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa ja kamalaa...No, en minä ainakaan halua luopua edes harrastuksistani, vaikka olen tosiaan ihan tavisharrastelija, en ollenkaan huippu/tavoitteellinen.
Ja kun naisia aina parjataan niin kuinka moni 20-40-vuotias mieskään on kiinnostunut lopettamaan futiksen/lumilautailun/salilla käymisen/juoksun/golfin/tenniksen ja vaihtamaan tämän päivittäiseen vaunutteluun lähipuistossa? Lauantai-illan leffan/illanistujaisten/keikan/matsin/pelisession/saunomisen tilalle legolinnan rakentaminen ja purku, siivousta ja iltasatua? Töistä pois kotitöitä tekemään vähintään vuodeksi? Oman Spotify-listan vaihtaminen hevisaurukseen ja fröbelin palikoihin? Lomalla Valioliigan matsin tai Malediivien sijaan autoreissu Puuhamaahan ha Muumimaailmaan? Kavereitten synttäreiden ja tupareiden sijaan viikonlopuksi anoppilaan perunamaata kääntämään ja nurmikkoa leikkaamaan ja leikittämään lapsen serkkuja? Kavereiden häihin autolla vaippalaukku kainalossa ja kotiinlähtö viimeistään klo 19? Kesäpäivänä rannan ja terassin sijaan ohjelmassa hiekkalaatikolla istuminen, keinulle vauhdin antaminen ja oksennuksen siivoaminen auton takapenkiltä? Töistä ei lepäämään/harrastuksiin vaan kaasu pohjassa päiväkodille ja kokkaamaan?
Se on just tuollaista, jos teet siitä sellaista. :D
Miten vältät puoletkaan noista asioista, jos on lapsia? Vaipat on otettava mukaan häihin, keinulle on annettava vauhtia, hiekkalaatikolla on istuttava ja taputeltava kakkuja, koska se tekee lapsen onnelliseksi, oksennukset on siivottava, töistä on kotiin usein kiire, Fröbelin palikat soi ja jos sinne saunaankin pääsee, niin joko komentelet siellä kinastelevia sisaruksia tai vähintäänkin se taapero tulee huutelemaan "äiti, äiti".
Lapsissa on paljon ihania asioita, mutta kyllä vain niitten kanssa on pakko tehdä paljon sellaista, mikä itseä ei lainkaan huvita. Yleisemmät syyt tähän vastentahtoiseen tekemiseen ovat A) lapsi tulee siitä onnelliseksi ja B) se tekeminen on lapsen terveyden ja kehityksen kannalta tärkeää ja olennaista.
Miten olet itse onnistunut kasvattamaan lapsesi niin, että olet välttynyt Hevisaurukselta, hiekkalaatikolta tai oksennustaudilta?
En tietenkään väitä, että vanhemmuus olisi täysin päinvastaista, vaan yritän näyttää vähän realistisemmin, minkälaista se voisi olla ihan omien valintojen kautta. Vanhemmuus voi joskus olla raskasta, kuten muukin elämä. Vauva voi olla koliikkitapaus ja itkeä sen 4kk vaikka, mutta joskus lapsettomien "sitten kaikki on vaan pelkkää itkua, rumuutta, köyhyyttä ja hirveyttä, pelkkää leikkipuistoa ja puuhamaata ja pimppikin repeää eikä mies halua, tuulipuvut päällä rumina ja masentuneina laahustellaan" ehkä hieman voisi palautella...
Oksennustaudeilta ei totta tosiaan olla voitu välttyä, mutta en nyt ehkä sen oksennuskipon vessanpänttöön viemistä ole kokenut niin kokonaisvaltaiseksi elämänpilaajaksi, että ajattelisin sitä edes osana vanhemmuuttani. :D Häihin ei ole lapsia pakko ottaa mukaan, sehän on oiva paikka laittaa lapset hoitoon ja mennä miehen kanssa kahdestaan nauttimaan juhlista aikuisten kesken! :) Varmistin ennen lapsia, että meillä on niin hyvä tukiverkosto, että päästään välillä lapsivapaalle. Tiesin itseni tuntien, että se on minulle tärkeää.
Jotkut asiat on niitä, joita ei voi välttää toki. Jos se oksennustauti tarttuu niin sitten se tarttuu, mutta HYVIN HYVIN moneen asiaan voi itse vaikuttaa ja puolison kanssa kannattaa aivan ehdottomasti myös vuorotella niin, että pääsee tekemään niitä omia juttuja, näin saa elämästä tavallaan kaksi puolta.
En tietenkään ajattele, että kaikkien tulisi haluta lapsia. Jollekin se ajatuskin pelkästä raskaudesta tai kerran kesässä lintsille voi tuntua niin vastenmielisen vaikealta, ettei perheellisyys tule kuuloonkaan, mutta realistisemmat käsitykset minkälaista vanhemmuus voi myös olla omilla valinnoilla, olisi hyvä olla jos yhtään pohtii asiaa.
Mä koen saaneeni entisen _lisäksi_ toisen upean puolen elämääni ja yks kaks lapsenikin vaan kasvavat isoiksi, ja taas ollaan pääsääntöisesti kahdestaan! Hassu ajatus. :D Entisestä hävisi vain tylsä siivu, joka näyttäisi olevan aika vakio monella lapsettomalla, eikä siinä siis ole mitään pahaa ja mielipidekin tulee vain makueroista. Me nautitaan ja arvostetaan niin erilaisia asioita elämässä. Enkä kyllä valitsisi monen toisen perheellisenkään elämää, mutta omani koen tietoisesti valinneeni ja olen saanut pitkälti juuri sen, mitä halusinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvoinhan varsinkaan naiset sanovat haluavansa sitä mitä oikeasti haluavat. Onpa kyse pahoista pojista tai "prismaperheestä". En tiedä miksi on näin?
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhe-elämäkeskustelussa keskitytään suurin piirtein siihen aikaan kun lapsi on 0-5v. Se värittää käsityksiä. Elämä on isompien lasten kanssa niin paljon relampaa ja kivempaa.
Elämä isompien lasten kanssa kivaa? Ootko sä ikinä tavannut teini-ikäistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Elänyt molempia ja ihan rehellisesti sanottuna elämä on paljon parempaa, antoisampaa ja rikkaampaa prismaperheen äitinä. Lastenkin kanssa voi matkustaa ja aikuisten juhlat tuntuvat taas joltakin. Lisänä ihanat, fiksut ja suloiset lapset, jotka toki tuovat sitä huolta, mutta niin paljon enemmän iloa ja naurua.
Ei, et ole elänyt molempia, en minäkään väitä tietäväni mitä perhe-elämä on, kun olen sellaisessa (lapsena) elänyt! Ja lasten kanssa voi matkustaa -lasten ehdoilla. Minä nyt en vaan halua"nauttia lasten riemusta". Mutta sinä olet tyytyväinen valintaasi, hyvä sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Elänyt molempia ja ihan rehellisesti sanottuna elämä on paljon parempaa, antoisampaa ja rikkaampaa prismaperheen äitinä. Lastenkin kanssa voi matkustaa ja aikuisten juhlat tuntuvat taas joltakin. Lisänä ihanat, fiksut ja suloiset lapset, jotka toki tuovat sitä huolta, mutta niin paljon enemmän iloa ja naurua.
Näin minäkin ajattelen, koen saavani oikeastaan nyt molemmat puolet elämästä, entisen yhden lisäksi myös perheellisen elämän. Mulla onkin sellainen puoliso, joka oikeasti arvostaa minua naisena ja äitinä erittäin paljon, hänelle on tärkeää, että saan tehdä edelleen myös niitä omia asioitani ja sama tietenkin toiseenkin suuntaan. Jotkut taas istuvat marttyyrina kotona, kun "mies ei kuitenkaan pärjää". Kannattaa miettiä tätä pariutuessa, jos lapsia haluaa... :D Olin tosi tarkka siitä, millaisen elämän haluan, ja puhuttiin nämä arvot puhki ennen lapsia.
Tämä ei ole hyökkäys sinua vastaan Pin, vaan olet erinomainen esimerkki kommenttiini. Olen lukenut blogiasi ja nähnyt kuviasi Instassa. Sinulla on kaunis koti ja söpöt lapset, ja näytät todella onnelliselta. Silti pelkkä ajatuskin tuollaisesta elämästä omalla kohdalla pelkästään puistattaa. Tuollainen elämä on kaikkea sitä, mitä itse kammoan. Sanon tämän siksi, että keskustelijat ymmärtäisivät, että emme me lapsettomat ajattele, että kaikkien lapsiperheiden arjen täytyy olla paskaa. Ei se varmastikaan ole. Sen sijaan meille lapsettomille se teille kaikkein paras olisi juurikin sitä -- pahinta painajaista. Vaikka se lapsiperhe-elämä olisi siis sitä maailman ihaninta ja upeinta teille, se ei ole sitä meille, vaikka kuinka kehuisitte sitä. Eivät kaikki sovi samaan muottiin, ja perustelut kumman tahansa valinnan absoluuttisesta paremmuudesta ovat yhtä tyhjän kanssa.
Olet katsonut mun instaa ja blogia xDDD Tajuatko miten paljon sen antamaa kuvaa on muokattu tietynalaiseksi meidän elämästä. :D Me vähän väliä naureskellaan ystävien kanssa sille, miten erilaisen kuvan moni voi meistä saadakin somen perusteella, kuten aika monen muunkin jos somea tuijottaa. Tuo on oikeasti aika karu esimerkki siitä, miten jotkut kuvittelevatkin somen vastaavan niin voimakkaasti totuutta.
No.. itse pääasiaan: En missään nimessä edelleenkään väitä, että oli elämäni minkälaista tahansa, sinun tulisi sitä ihailla ja yrittää saavuttaa. Ymmärrät nyt ihan väärin, mitään absoluuttista paremmuutta ei mielestäni ole, kuten olen tässäkin ketjussa jankuttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Elänyt molempia ja ihan rehellisesti sanottuna elämä on paljon parempaa, antoisampaa ja rikkaampaa prismaperheen äitinä. Lastenkin kanssa voi matkustaa ja aikuisten juhlat tuntuvat taas joltakin. Lisänä ihanat, fiksut ja suloiset lapset, jotka toki tuovat sitä huolta, mutta niin paljon enemmän iloa ja naurua.
Näin minäkin ajattelen, koen saavani oikeastaan nyt molemmat puolet elämästä, entisen yhden lisäksi myös perheellisen elämän. Mulla onkin sellainen puoliso, joka oikeasti arvostaa minua naisena ja äitinä erittäin paljon, hänelle on tärkeää, että saan tehdä edelleen myös niitä omia asioitani ja sama tietenkin toiseenkin suuntaan. Jotkut taas istuvat marttyyrina kotona, kun "mies ei kuitenkaan pärjää". Kannattaa miettiä tätä pariutuessa, jos lapsia haluaa... :D Olin tosi tarkka siitä, millaisen elämän haluan, ja puhuttiin nämä arvot puhki ennen lapsia.
Tämä ei ole hyökkäys sinua vastaan Pin, vaan olet erinomainen esimerkki kommenttiini. Olen lukenut blogiasi ja nähnyt kuviasi Instassa. Sinulla on kaunis koti ja söpöt lapset, ja näytät todella onnelliselta. Silti pelkkä ajatuskin tuollaisesta elämästä omalla kohdalla pelkästään puistattaa. Tuollainen elämä on kaikkea sitä, mitä itse kammoan. Sanon tämän siksi, että keskustelijat ymmärtäisivät, että emme me lapsettomat ajattele, että kaikkien lapsiperheiden arjen täytyy olla paskaa. Ei se varmastikaan ole. Sen sijaan meille lapsettomille se teille kaikkein paras olisi juurikin sitä -- pahinta painajaista. Vaikka se lapsiperhe-elämä olisi siis sitä maailman ihaninta ja upeinta teille, se ei ole sitä meille, vaikka kuinka kehuisitte sitä. Eivät kaikki sovi samaan muottiin, ja perustelut kumman tahansa valinnan absoluuttisesta paremmuudesta ovat yhtä tyhjän kanssa.
Olet katsonut mun instaa ja blogia xDDD Tajuatko miten paljon sen antamaa kuvaa on muokattu tietynalaiseksi meidän elämästä. :D Me vähän väliä naureskellaan ystävien kanssa sille, miten erilaisen kuvan moni voi meistä saadakin somen perusteella, kuten aika monen muunkin jos somea tuijottaa. Tuo on oikeasti aika karu esimerkki siitä, miten jotkut kuvittelevatkin somen vastaavan niin voimakkaasti totuutta.
No.. itse pääasiaan: En missään nimessä edelleenkään väitä, että oli elämäni minkälaista tahansa, sinun tulisi sitä ihailla ja yrittää saavuttaa. Ymmärrät nyt ihan väärin, mitään absoluuttista paremmuutta ei mielestäni ole, kuten olen tässäkin ketjussa jankuttanut.
Dude, kukaan ei kehunut sun elämää vaan sano sitä painajaiseks xD
Vierailija kirjoitti:
"Taajamassa sijaitseva iso omakotitalo, pihassa seisovat Volvo ja kultainennoutaja, samanlaisiin tuulipukuihin pukeutunut nelihenkinen ”prismaperhe”, joka suhaa automarketissa metsästämässä alennusjauhelihaa.
Tällaisia mielikuvia nuoret aikuiset liittävät lapsiperheisiin – ja muun muassa tällaiset mielikuvat heikentävät heidän perheellistymishalujaan, kertoo tuore Väestöliiton perhebarometri."
En voi kuin vastata omasta puolestani. Ei tuollaisessa elämän tyylissä tai tavoitteessa ole mitään erinomaisen pahaa. - Toki sitä voi arvostella kliseiseltä ja melkein suoraa jatkumolta siitä, mitä se on ollut viime vuosikymmenet.
Lama-aikana varhaisemman nuoruuteni eläneenä minulle vain on kai jonkun kallonmkutistajan antamin käsittein syntynyt trauma. Se trauma tai ehkä alitajuinen pelko on, että voinko oikeasti ikinä päästä edes keskiluokkaan.
Haluanko saada lapsia, jos en voi olla varma, että mitä seuraava kuukausi tuo tullessaan. Tiedän kyllä, että elän tai Suomessa eletään monin tavoin -erityisesti materiaalisesti rikkaampaa ja vauraampaa elämää kuin koskaan historiamme aikana. Mutta miten minä voin taata tämän "onnen" jatkuvan osana lapsieni elämää. - Kun itseni lisäksi haluaisin lapsien suojaksi ja turvaksi myös toisen vanhemman. Sellaisen jonka kanssa saattaisin ainakin toisinaan ilon sekä onnen hetket tuplata että ilon tai harmin hetket murentaa ja puolittaa. Sellaisen kumppanin, jonka kanssa minun lisäkseni myös lapsien olisi hyvä ja turvallinen olla. Hänellä olisi suunnilleen samoja tuntemuksia meistä muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Elänyt molempia ja ihan rehellisesti sanottuna elämä on paljon parempaa, antoisampaa ja rikkaampaa prismaperheen äitinä. Lastenkin kanssa voi matkustaa ja aikuisten juhlat tuntuvat taas joltakin. Lisänä ihanat, fiksut ja suloiset lapset, jotka toki tuovat sitä huolta, mutta niin paljon enemmän iloa ja naurua.
Näin minäkin ajattelen, koen saavani oikeastaan nyt molemmat puolet elämästä, entisen yhden lisäksi myös perheellisen elämän. Mulla onkin sellainen puoliso, joka oikeasti arvostaa minua naisena ja äitinä erittäin paljon, hänelle on tärkeää, että saan tehdä edelleen myös niitä omia asioitani ja sama tietenkin toiseenkin suuntaan. Jotkut taas istuvat marttyyrina kotona, kun "mies ei kuitenkaan pärjää". Kannattaa miettiä tätä pariutuessa, jos lapsia haluaa... :D Olin tosi tarkka siitä, millaisen elämän haluan, ja puhuttiin nämä arvot puhki ennen lapsia.
Tämä ei ole hyökkäys sinua vastaan Pin, vaan olet erinomainen esimerkki kommenttiini. Olen lukenut blogiasi ja nähnyt kuviasi Instassa. Sinulla on kaunis koti ja söpöt lapset, ja näytät todella onnelliselta. Silti pelkkä ajatuskin tuollaisesta elämästä omalla kohdalla pelkästään puistattaa. Tuollainen elämä on kaikkea sitä, mitä itse kammoan. Sanon tämän siksi, että keskustelijat ymmärtäisivät, että emme me lapsettomat ajattele, että kaikkien lapsiperheiden arjen täytyy olla paskaa. Ei se varmastikaan ole. Sen sijaan meille lapsettomille se teille kaikkein paras olisi juurikin sitä -- pahinta painajaista. Vaikka se lapsiperhe-elämä olisi siis sitä maailman ihaninta ja upeinta teille, se ei ole sitä meille, vaikka kuinka kehuisitte sitä. Eivät kaikki sovi samaan muottiin, ja perustelut kumman tahansa valinnan absoluuttisesta paremmuudesta ovat yhtä tyhjän kanssa.
Olet katsonut mun instaa ja blogia xDDD Tajuatko miten paljon sen antamaa kuvaa on muokattu tietynalaiseksi meidän elämästä. :D Me vähän väliä naureskellaan ystävien kanssa sille, miten erilaisen kuvan moni voi meistä saadakin somen perusteella, kuten aika monen muunkin jos somea tuijottaa. Tuo on oikeasti aika karu esimerkki siitä, miten jotkut kuvittelevatkin somen vastaavan niin voimakkaasti totuutta.
No.. itse pääasiaan: En missään nimessä edelleenkään väitä, että oli elämäni minkälaista tahansa, sinun tulisi sitä ihailla ja yrittää saavuttaa. Ymmärrät nyt ihan väärin, mitään absoluuttista paremmuutta ei mielestäni ole, kuten olen tässäkin ketjussa jankuttanut.
Dude, kukaan ei kehunut sun elämää vaan sano sitä painajaiseks xD
Niin? Ei jäänyt epäselväksi, some-elämäni näyttää kommentoijalle painajaismaiselta, koska hän ei satu sopimaan samaan muottiin. Mitä osaa sinä et käsittänyt?
Pin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Elänyt molempia ja ihan rehellisesti sanottuna elämä on paljon parempaa, antoisampaa ja rikkaampaa prismaperheen äitinä. Lastenkin kanssa voi matkustaa ja aikuisten juhlat tuntuvat taas joltakin. Lisänä ihanat, fiksut ja suloiset lapset, jotka toki tuovat sitä huolta, mutta niin paljon enemmän iloa ja naurua.
Näin minäkin ajattelen, koen saavani oikeastaan nyt molemmat puolet elämästä, entisen yhden lisäksi myös perheellisen elämän. Mulla onkin sellainen puoliso, joka oikeasti arvostaa minua naisena ja äitinä erittäin paljon, hänelle on tärkeää, että saan tehdä edelleen myös niitä omia asioitani ja sama tietenkin toiseenkin suuntaan. Jotkut taas istuvat marttyyrina kotona, kun "mies ei kuitenkaan pärjää". Kannattaa miettiä tätä pariutuessa, jos lapsia haluaa... :D Olin tosi tarkka siitä, millaisen elämän haluan, ja puhuttiin nämä arvot puhki ennen lapsia.
Tämä ei ole hyökkäys sinua vastaan Pin, vaan olet erinomainen esimerkki kommenttiini. Olen lukenut blogiasi ja nähnyt kuviasi Instassa. Sinulla on kaunis koti ja söpöt lapset, ja näytät todella onnelliselta. Silti pelkkä ajatuskin tuollaisesta elämästä omalla kohdalla pelkästään puistattaa. Tuollainen elämä on kaikkea sitä, mitä itse kammoan. Sanon tämän siksi, että keskustelijat ymmärtäisivät, että emme me lapsettomat ajattele, että kaikkien lapsiperheiden arjen täytyy olla paskaa. Ei se varmastikaan ole. Sen sijaan meille lapsettomille se teille kaikkein paras olisi juurikin sitä -- pahinta painajaista. Vaikka se lapsiperhe-elämä olisi siis sitä maailman ihaninta ja upeinta teille, se ei ole sitä meille, vaikka kuinka kehuisitte sitä. Eivät kaikki sovi samaan muottiin, ja perustelut kumman tahansa valinnan absoluuttisesta paremmuudesta ovat yhtä tyhjän kanssa.
Olet katsonut mun instaa ja blogia xDDD Tajuatko miten paljon sen antamaa kuvaa on muokattu tietynalaiseksi meidän elämästä. :D Me vähän väliä naureskellaan ystävien kanssa sille, miten erilaisen kuvan moni voi meistä saadakin somen perusteella, kuten aika monen muunkin jos somea tuijottaa. Tuo on oikeasti aika karu esimerkki siitä, miten jotkut kuvittelevatkin somen vastaavan niin voimakkaasti totuutta.
No.. itse pääasiaan: En missään nimessä edelleenkään väitä, että oli elämäni minkälaista tahansa, sinun tulisi sitä ihailla ja yrittää saavuttaa. Ymmärrät nyt ihan väärin, mitään absoluuttista paremmuutta ei mielestäni ole, kuten olen tässäkin ketjussa jankuttanut.
Ei tietenkään vastaa totuutta, mutta vaikka elämä lapsiperheessä olisikin noin siistin ja glamoröösin näköistä, en haluaisi sitä siltikään, koska kuvassa ovat lapset, äitiys, omakotitalo ym. ym., jotka eivät omiin haaveisiini istu millään muotoa. Ja vaikka sinun kommenteistasi saa kuvan, että lapsiperhearki voi olla muutakin kuin yhteensointuvia tuulipukuja, puklua ja Prismaa, se ei edelleenkään ole meidän lapsettomien juttu, vaikka jotkut sitä rakastavat. Se oli pointtini. ☺
Enkä tarkoittanut myöskään, että sinä puolustaisit omaa valintaasi absoluuttisesti parhaana, vaan otin sinut esimerkiksi niille, jotka niin tekevät. Siis sinun elämäsi julkisivu näyttää, mitä lapsiperhearki voisi teoriassa parhaimmillaan olla, mutta siltikään se ei ole alkuunkaan sitä, mitä itse elämältä haluaisin. Toivoisin, että nämä jotkut mustavalkoisesti ajattelevat ihmiset ymmärtäisivät sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
– aloitin liikunnan harrastamisen vasta lapsen (nyt 4 v.) syntymän jälkeen
* No minäpä harrastan jo nyt, ja lajeja joihin lapsi ei voi millään tavalla osallistua ja joissa lapsiparkkeha ei tunneta. Vaikken kilpaile tms niin en kuitenkaan halua heittää lajeihin käyttämiäni vuosia hukkaan ja vaihtaa hölkkäämiseen tai elixiatouhuun.
– lauantai-iltana voi sekä koota legoja että (lapsen mentyä nukkumaan) katsoa esim. leffaa
*Eli mainitsemistani asioista 1 ainoa on mahdollisesti toteuttavissa
– meidän lapsella on erittäin hyvä musiikkimaku, ja lastenmusiikkia ei kuunnella käytännössä yhtään
*Tämä on minusta vähän outoa jopa. Toki lapsi voi tykätä aikuismusiikista, mutta eikö teidän lapsenne ole kuullut esim. päiväkodissa, kavereilla tms lastenmusiikkia tai edes muuta musiikkia, josta hän pitää mutta vanhemmat eivät?
– ollaan tehty lapsen kanssa lukuisia ulkomaanmatkoja, mukaan lukien 3 (pian 4) kaukomatkaa; Muumimaailmassa ollaan käyty kerran ja se oli aikuisellekin kiva paikka
*Kyllä, mutta olette toki tehneet lomalla ihan eri asioita kuin lapsettomana. Lue yläpuolelta kommenttini Malediiveista.
– lapsensaanti ei millään tapaa velvoita kääntämään anopin perunamaata tai leikittämään lapsen serkkuja!
*Minusta suvun riistäminen lapselta on aika julmaa. Itselleni mummut ja papat ja monet serkut olivat lapsena todella tärkeitä. En haluaisi evätä lapseltani näitä asioita vaan sinnittelisin, lapsen tähden.
– lapsenkin kanssa voi käydä rannalla ja kahviloissa (ollaan viety lasta vauvasta asti kahviloihin ja ravintoloihin, joten hän osaa käyttäytyä niissä varsin mallikelpoisesti)
*Taas mennään lapsen ehdoilla eikä tehdä sitä mitä oikeasti haluttaisiin. Kyllä mä mieluummin istun hyvän kaverin kanssa ja puhutaan tunteja ja otetaan pari siideriä kuin istun vartiksi syömään jäätelön (minkä jälkeen pyyhin jäätelöä erilaisilta pinnoilta, talutan lapsen vessaan, pyyhin, pakotan pesemään kädet jne). Kyllä lapsen kanssa voi tehdä, mutta tekeminen on järjestettävä lasta aina ajatellen. Esim. Tarantinon uusin ei käy, mutta seksistinen ja typerä korviavihlovilla äänitehosteilla ruuditettu prinsessaleffa käy. Ratsastustunti sulle ei käy, mutta maneesin laidalla värjötteleminen kun lapsi ratsastaa käy. Festarit ei käy, mutta käyskentely päiväaikaan lasten musatapahtumassa käy. Rannalle voi mennä, mutta et voi lukea ja rentoutua ja uida vaan vahdit haukkana kusesta lämmenneessä rantavedessä pentua ettei se huku tai kylmety tai kakkaa tai pala. Yksin lähdet rannalle vetäisemällä biksut, shortsit ja topin päälle ja pyyhe ja kirja ja vesipullo mukaan. Lapsen kanssa on käytävä pisulla ja kakilla ja puettava se uv-pukuun ja missä hellehattu ja kylmälaukku on oltava ja sinne evästä ja viltti ja kaikki uimahärpäkkeet ja ämpäri ja lapio ja vitusti aurinkorasvaa ja kun saa kaiken rontattua autoon niin jo se kiljuu kun kuuma ja renklaa turvavyötä auki vaikka molemmat ettei saa ja sitten tehdäänkin uukkari ja painutaan kotiin koska lasta on kasvatettava ja sitten ei voikaan loppupäivänä tehdä mitään kivaa ja kylmälaukku on purettava ja uv-puku riisuttava ja lapsi huutaa kuin hinaaja sohvanreunaan kuolaten kun ei päässyt rannalle jajaja...
– töistä lähden samaan aikaan kuin ennen lapsensaantia, kotona laitan ruokaa mutta sitäkin tein jo ennen lapsensaantia; illemmalla saatan rötköttää sohvalla, kun lapsi esim. piirtää tai lukee kirjaa vieressäni taikka sitten lähden salille.
*Kaikkien työ ei ole säännöllistä päivätyötä eikä kaikista töistä voi lähteä tietyllä kellonlyömällä. Sohvalla rötköttäessäkin joudut olemaan välittömässä valmiudessa vastaamaan lapsen tarpeisiin etkä voi esim. torkahtaa ellei lapsi ole jo iso
Vierailija kirjoitti:
No eikö se sitten ole keskiluokkaista kun vuosikymmen toisensa perään nautitaan niistä vtun brunsseista ja illanistujaisista? Minusta ainakin alkaa olla tosi puuduttavaa ja tylsää ja itseään toistavaa sillai kymmenen vuoden jälkeen. Eletään niinku tosi siistii ja spontaanii elämää. Pyöritään oman navan ympärillä ja loputtomassa elämysten ja hedonismin pyörteessä. Tämähän on just sitä lammasmaista keskiluokkaista elämää jota meille tyrkytetään. Kaikki samanlaisia tylsimyksiä vaikka jokainen esittää olevansa oman elämän supertähtiä. Tämä on massaa nykypäivänä.
En käy brunsseilla, ehkä vielä joskus, elämäntilanteet muuttuvat vaikka ei lapsia hankikaan. Tätä osa perheellisistä ei ymmärrä: lapsettomat eivät jumiudu siihen vaiheeseen, missä te olitte ennen lapsia, vaan muutumme ja kehitymme myös.
Itsekäskään en ole, maailma pärjää ilman minun geenejäni (vaikka niissä ei mitään vikaa todellakaan ole), minä voin huolehtia lähimmäisistäni ja nauttia elämästäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Elänyt molempia ja ihan rehellisesti sanottuna elämä on paljon parempaa, antoisampaa ja rikkaampaa prismaperheen äitinä. Lastenkin kanssa voi matkustaa ja aikuisten juhlat tuntuvat taas joltakin. Lisänä ihanat, fiksut ja suloiset lapset, jotka toki tuovat sitä huolta, mutta niin paljon enemmän iloa ja naurua.
Näin minäkin ajattelen, koen saavani oikeastaan nyt molemmat puolet elämästä, entisen yhden lisäksi myös perheellisen elämän. Mulla onkin sellainen puoliso, joka oikeasti arvostaa minua naisena ja äitinä erittäin paljon, hänelle on tärkeää, että saan tehdä edelleen myös niitä omia asioitani ja sama tietenkin toiseenkin suuntaan. Jotkut taas istuvat marttyyrina kotona, kun "mies ei kuitenkaan pärjää". Kannattaa miettiä tätä pariutuessa, jos lapsia haluaa... :D Olin tosi tarkka siitä, millaisen elämän haluan, ja puhuttiin nämä arvot puhki ennen lapsia.
Tämä ei ole hyökkäys sinua vastaan Pin, vaan olet erinomainen esimerkki kommenttiini. Olen lukenut blogiasi ja nähnyt kuviasi Instassa. Sinulla on kaunis koti ja söpöt lapset, ja näytät todella onnelliselta. Silti pelkkä ajatuskin tuollaisesta elämästä omalla kohdalla pelkästään puistattaa. Tuollainen elämä on kaikkea sitä, mitä itse kammoan. Sanon tämän siksi, että keskustelijat ymmärtäisivät, että emme me lapsettomat ajattele, että kaikkien lapsiperheiden arjen täytyy olla paskaa. Ei se varmastikaan ole. Sen sijaan meille lapsettomille se teille kaikkein paras olisi juurikin sitä -- pahinta painajaista. Vaikka se lapsiperhe-elämä olisi siis sitä maailman ihaninta ja upeinta teille, se ei ole sitä meille, vaikka kuinka kehuisitte sitä. Eivät kaikki sovi samaan muottiin, ja perustelut kumman tahansa valinnan absoluuttisesta paremmuudesta ovat yhtä tyhjän kanssa.
Olet katsonut mun instaa ja blogia xDDD Tajuatko miten paljon sen antamaa kuvaa on muokattu tietynalaiseksi meidän elämästä. :D Me vähän väliä naureskellaan ystävien kanssa sille, miten erilaisen kuvan moni voi meistä saadakin somen perusteella, kuten aika monen muunkin jos somea tuijottaa. Tuo on oikeasti aika karu esimerkki siitä, miten jotkut kuvittelevatkin somen vastaavan niin voimakkaasti totuutta.
No.. itse pääasiaan: En missään nimessä edelleenkään väitä, että oli elämäni minkälaista tahansa, sinun tulisi sitä ihailla ja yrittää saavuttaa. Ymmärrät nyt ihan väärin, mitään absoluuttista paremmuutta ei mielestäni ole, kuten olen tässäkin ketjussa jankuttanut.
Ei tietenkään vastaa totuutta, mutta vaikka elämä lapsiperheessä olisikin noin siistin ja glamoröösin näköistä, en haluaisi sitä siltikään, koska kuvassa ovat lapset, äitiys, omakotitalo ym. ym., jotka eivät omiin haaveisiini istu millään muotoa. Ja vaikka sinun kommenteistasi saa kuvan, että lapsiperhearki voi olla muutakin kuin yhteensointuvia tuulipukuja, puklua ja Prismaa, se ei edelleenkään ole meidän lapsettomien juttu, vaikka jotkut sitä rakastavat. Se oli pointtini. ☺
Enkä tarkoittanut myöskään, että sinä puolustaisit omaa valintaasi absoluuttisesti parhaana, vaan otin sinut esimerkiksi niille, jotka niin tekevät. Siis sinun elämäsi julkisivu näyttää, mitä lapsiperhearki voisi teoriassa parhaimmillaan olla, mutta siltikään se ei ole alkuunkaan sitä, mitä itse elämältä haluaisin. Toivoisin, että nämä jotkut mustavalkoisesti ajattelevat ihmiset ymmärtäisivät sen.
Tästä me olemme ihan samaa mieltä.
No se lapsiperheelämä on ihan sellaista mitä siitä tekee. Toki lapsen persoonakin vaikuttaa, mutta jos on leppoisat vanhemmat niin yleensä lapsikin on. Me matkustellaan perheenä ja miehen kanssa kahdestaan. Kerran vuodessa koko perheen kahden viikon rantaloma ja toisen kerran vuodessa miehen kanssa kahdestaan viikoksi etelään tai pidennetty viikonloppu kivassa kaupungissa. Kerran vuodessa koko perhe kotimaassa kylpylään jo toinen kerta miehen kanssa kahdestaan. Meillä on mahtavat tukiverkot ja ilman niitä ei elämämme olisi näin mukavaa. Mies kantaa vastuun puoliksi lapsista ja kotitöistä. Ei riidellä ajankäytöstä eikä paljon muustakaan.
Välillä sitten kavereiden kanssa illanistujaisia ja romanttisia ravintolaillallisia joita varten saatetaan palkata lapsenvahti.
Palkatonta töistä että ei mene kaikki aika töissä, vuosilomat ei riitä meidän haluaamamme elämään.
Omakotitalo suunnitteilla ja saan sinne toivomani kuntosalin, ei ole enää urheileminenkaan vaikeaa. Ei ollut kyllä ennenkään, sillä tein treenin helposti vaikka leikkipuistossa.
Asenne vaikuttaa ja ihan se millainen ihminen on, kokeeko lapset rasitteena ja miten sietää stressiä. Itsellä on ollut elämässä kovia koettelemuksia joiden ansiosta olen oppinut elämään haluamanlaistani elämää ja teen asiat juuri niin kuin itselleni ja perheelleni on parasta ja mikä tuntuu hyvältä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmastonmuutoksen tuomat uhat jäädyttää ainakin mun lapsihaaveet. En halua tuoda pientä uutta elämää maailmaan, jonka olemassa olevaa elämää tuhotaan jo vauhdilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan älytöntä väittää, että "nuorten" ainut kokemus lapsiperheistä on jostain prismasta. Minun paras kokemus lapsiperheestä on oma lapsuuden perheeni. Ei ollut töitä, oli lama ja rahatonta. Stressiä, stressaantunutta kuristusta, liian paljon huolta pienille ja isoille kannettavaksi.
Vasta kun tulin aikuiseksi, sain vapautuksen kaikesta taakasta. Nyt kun alkaisi olla "aika", en työttömänä ja rahattoman jukopliut varmasti toista vanhempieni virheitä!
Musta näitä lapsettomien motiivien naiivistamisia ja vähättelyjä voitas jo pikkusen suitsia.
Piti sanoa *kuritusta. Kuristanut ei kukaan, mutta korvatillikkaa ja tukkapöllyä ja raivoamista riitti vanhemmilta kyllä.
Mutta ihan turha hölpöttää siitä, kun lapsettomat ei YHTÄÄN TIIÄ miten IHANAA on kun on PERHE. Ne on niin keskenkasvusia, ettei tajua että se on vaan yhtä hattaraa ja pusipusia. Ne, jotka noin ajattelee on niitä jotka täälläkin huutaa kun on niin vaikeeta eikä yhtään osannu aatella että olis niin vaikeeta. Siis kuka ei muka osaa, jos on normaalijärkinen? Kysyn vaan.
Ne on varmaan niitä, jotka on leikkinyt niitä nukkeleikkejä ja "haaveillut perheestä". Mulla oli tämmönen kaveri lapsena, tapeltiin aina siitä, kun en halunnut leikkiä mitään perheleikkejä, vaan esim. eläimiä tai astronautteja. Sillä tais olla eka muksu jo 20v, eikä vissiin niin ihQa kun jo kolmas avioukko kierrossa. On vaan niin erilaisia ihmisiä alunperinkin olemassa.
Tutkimusten mukaan nuoret kyllä haluaisivat muuttaa omakotitaloon ja perustaa perheen. Pikemminkin se estää Prisma-perheiden muodostumista, ettei nuorilla enää ole varaa autoihin ja omakotitaloihin siellä, missä työt ovat eli kasvukeskuksissa! Lapsia halutaan tehdä vain sellaiseen elintasoon, minkä itse lapsena koki.
Vasta lapset saatuani olen alkanut ajatella, että olisin voinut elää lapsettomanakin. Aiemmin mulle oli selvää, että haluan lapsia, mutta vasta sellaisen henkilön kanssa, joka kantaa selkeästi vastuunsa perheen toisena aikuisena. Ja näin onneksi kävi. Itse asiassa mun työhön kuuluu paljon reissaamista, niin mies kantaa jopa isomman vastuun arjesta kuin minä.
Mutta kyllä lapsiperheen elämä on juuri sellaista, minkälaiseksi sen itse tekee. Seikkailla voi ympäri maailmaa lastenkin kanssa, jos kokee sen tärkeäksi. Mutta jos kokee sen seikkailun tärkeimmäksi asiaksi, niin sitten kannattaa varmaan pohtia, onko lapset sellaisessa roolissa, että itselleen niitä haluaisi.
Me on seikkailtu. Itse asiassa lasten syntymän jälkeen vasta, kun alettiin lapsentekopuuhiin lähes välittömästi, kun alettiin seurustella. Voi olla, että ilman lapsia ei olisi tullutkaan lähdettyä, mutta nyt haluamme muksuille tarjota mahdollisuuksia nähdä maailmaa ja avartaa maailmankuvaa mahdollisimman paljon. Eli kaikessa on puolensa. Prismassa ei edelleenkään käydä. Eikä väsyneenä riekuta missään, vaan ollaan kotona. Kun se ei olisi kellekään kivaa.
Oma vika kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syyt miksi lasten hankinta on vaikeaa tai epähaluttua:
-kouluttautumisessa kestää kauan
-tulevaisuudessa jos et kirjota E tai L papereita turha edes haaveilla yliopistoon pääsystä varsinkin aloille joista työllistyisi
-työllistyminen vaikeaa
-jos ei kouluttaudu, saa paskaa palkkaa, rahat eivät riitä elättämiseen
-vanhemmalta vaaditaan täydellisyyttä
-yhteiskunta määrittää ja painostaa liikaa yksilöäOma tilanne esimerkkinä: Jos pääsen keväänä kouluun niin olen 28 v kun valmistun, vakituinen työpaikka pitää olla, avioliitto, säästöjä jne. Ja omaa elämäää ei edes ole kerennyt elää kun on pyörinyt oravanpyörässä!
Nyt ikää 23 ja itsemurha pyörii kun ei jaksa elää niinku "pitäisi"... tekis mieli ottaa hatkat ja lähteä ulkomaille tekemään jotain maanläheisempää..
Olet jo neljä vuotta myöhässä.
Olen sairastanut leukemian joten ehkä mulla on saatana syy olla "myöhässä" ... luoja mikä idiootti. On myös ihmisiä jotka käyvät vaikka eka ammattikoulun ja menevätkin sitten vaikka iltalukioon onko nämäkin sitten "myöhässä"
Just sun tapaset ihmiset saa mut haluamaan poislähtöä täältä. Aina on epäonnistunut oli sitten miten
Vierailija kirjoitti:
Ilmastonmuutoksen tuomat uhat jäädyttää ainakin mun lapsihaaveet. En halua tuoda pientä uutta elämää maailmaan, jonka olemassa olevaa elämää tuhotaan jo vauhdilla.
Ihmisten oma syy kun syövät eläintuotteita. Eläintuoteteollisuus on pääsyy ilmastonmuutokseen. 91% sademetsien tuhosta on eläintalouden syytä. Jossain se niiden tuotantoeläintenkin muunneltu safka pitää kasvattaa ja siihen meneekin niin helvetisti tilaa että kaadetaan kaikki puut vaan pois. Kun hiilidioksidi ei voi enää sitoutua puihin se sitoutuu veteen, veteen sitoutuessa siitä muuttuu hiilihappoa joka tuhoa koralliriutat ja pilaa vesistöt. Koralliriutoilla elää 1/3 kaikista kalalajeista ja näistä kalalajeista saa ravintonsa 1/8 maapallon väestöstä. Ja tämä on vain pieni osa. Meret kuolevat, mekin kuolemme.
Ps. Tämä kaikki löytyy lukion 2016 vuoden oppisuunnitelman mukaisesta maantiedon kirjasta.
Terveisin vegaani.
Yllättävän hyvin tunnut lapsettomana tietävän, millaista lapsiperhearki on.
Meillä ainakin harrastetaan ja tehdään edelleen muutakin kuin hoidetaan lasta. Ei ehkä niin usein kuin ennen, mutta tarpeeksi usein. Ja monen mielestä lapsen kanssa oleminen on mukavaa ja palkitsevaa.