Lue keskustelun säännöt.
Mielikuvat "Prismaperheestä" laskee lapsentekohaluja? Mikä keskiluokkaisessa ydinperheessä on niin kamalaa?
"Taajamassa sijaitseva iso omakotitalo, pihassa seisovat Volvo ja kultainennoutaja, samanlaisiin tuulipukuihin pukeutunut nelihenkinen ”prismaperhe”, joka suhaa automarketissa metsästämässä alennusjauhelihaa.
Tällaisia mielikuvia nuoret aikuiset liittävät lapsiperheisiin – ja muun muassa tällaiset mielikuvat heikentävät heidän perheellistymishalujaan, kertoo tuore Väestöliiton perhebarometri."
Kommentit (478)
Tuo mielikuva "prismaperheestä" oli hauska.
En kyllä hetkeäkään usko, että tämä tai mikään pelkkä mielikuva on syynä siihen, että nykynuorista osa ei halua lapsia tai halua niitä montaa / nuorena.
Vaikka lapsiperheellisten ei tarvitsekaan käydä juuri Prismassa tai hankkia kultaistanoutajaa tai syödä jauhelihaa, kyllä se lapsiperhe-elämä silti vie tietynlaiseen arjenpyöritysrumbaan, jota tuo "prismaelämäntyyli" kuvaa kieltämättä aika hyvin.
Se rumba edellyttää myös voimia ja luonteenpiirteitä, joita kaikilla ei ole. Nykyään ihmiset alkavat jo nuorina tiedostaa, millainen elämä sopii juuri heille, ja sehän on vain hyvä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ostaa ruuat mistään muualta kuin Prismasta? Se on halvin ja valikoimat ovat hyvät. Citymarketista voi sitten hakea mitä ei Prismasta löydy.
Mä oon usein miettinyt miten mun olis köynyt jos en olis tullut "vahingossa" raskaaksi (joo, ihan omaa humalaista typeryyttä ja naivia uskoa ettei kerrasta nyt mitään satu ja jälkiehkäisy pelastaa). Mutta en siis ikinä ollut vauvakuumeillut, ikääkin oli vasta 23 joten en ehkä ollut edes ehtinyt haaveilla perheestä, en ikinä ollut ajatellut häitä tai ok-taloa tai mitään, nautin vaan nuoruudesta.
Mutta yhtäkkiä olin raskaana jahhvin vastuuntunnottomasti päätettiin sen yhden illan jutun kanssa pitää lapsi ja katsoa mihin homma vie.
26-vuotiaana rakennettiin talo, mentiin naimisiin ja nyt esikoinen on jo 16v. Onnellisia ollaan ja eletään hyvinkin keskiluokkaisesti, ulkomailla käydään 3-4 kertaavuodessa, käydäään teatterissa, nautitaan brunsseista ja illoista ystäväpariskunnan luona, on oma mökki ja vene, mutta ei koiraa eikä tule.
Harrastusrumbaa on kuopuksen kanssa, mut mulle lapset on parasta mitä oon saanut.
Ehkä tää on sitten paskaa elämää, mutta paremmasta en tiedä kun en sitä aikuisuutta ilman lasta oikein ehtinyt elää.
Toiset bilettää mun iässä vielä sanoin kun itse silloin parikymppisenä, kai se sitten on kuvaa vuosikymmenestä toiseen. Ja itsekin tykkään joskus baareissa käydä, mutta vähän sellainen eläää tuntuu tyhjältä.
Ja kumma yhtälö mielestäni on myös se että mun kaikki lapsettomat bilettäjä kaverini ovat aina rahattomia, asuvat vuokralla, ei omaisuutta, eikä ulkomaanmatkoja... välillä mietin miten ne tekee sen, kun ei edes lapsiin mene rahaa... pelkästään omas itseen.
Että itse en sillee näe kovin hohdokasta lapsetonta elämää ikäisilläni, mutta kenties mulla on suppea otanta.
Vierailija kirjoitti:
Syyt miksi lasten hankinta on vaikeaa tai epähaluttua:
-kouluttautumisessa kestää kauan
-tulevaisuudessa jos et kirjota E tai L papereita turha edes haaveilla yliopistoon pääsystä varsinkin aloille joista työllistyisi
-työllistyminen vaikeaa
-jos ei kouluttaudu, saa paskaa palkkaa, rahat eivät riitä elättämiseen
-vanhemmalta vaaditaan täydellisyyttä
-yhteiskunta määrittää ja painostaa liikaa yksilöäOma tilanne esimerkkinä: Jos pääsen keväänä kouluun niin olen 28 v kun valmistun, vakituinen työpaikka pitää olla, avioliitto, säästöjä jne. Ja omaa elämäää ei edes ole kerennyt elää kun on pyörinyt oravanpyörässä!
Nyt ikää 23 ja itsemurha pyörii kun ei jaksa elää niinku "pitäisi"... tekis mieli ottaa hatkat ja lähteä ulkomaille tekemään jotain maanläheisempää..
Olet jo neljä vuotta myöhässä.
Tämä keskiluokkainen perhe-elämä on typerin juttu mihin koskaan ryhtynyt. Kun eka muksu syntyi, ymmärsin ettei paluuta ole - siitä eteenpäin olen kaiken maksaja ja mahdollistaja, eikä minulla ollut enää mitään mahdollisuutta pakittaa tilanteesta. Että osaa olla typerä.
Veljeni onneksi tajusi jättää nämä jutut väliin ja on tosi tyytyväinen elämäänsä - kiitos kertomusteni koskien tätä perseilyä. Sen lisäksi tuttavapiirissäni moni lapseton mies on "mystisesti" jäämässä lapsettomaksi, jopa eron uhalla.
Jos en itse ollut tarpeeksi fiksu jäämään lapsettomaksi, ainakin voin auttaa muita tekemään sen päätöksen. Saan jopa perverssiä mielihyvää siitä kun kuulen jonkun tutun dumpanneen naisensa, kun nainen on alkanut vaatia "aikuistumista" tai "seuraavaa askelta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maitseena kirjoitti:
Mä oon usein miettinyt miten mun olis köynyt jos en olis tullut "vahingossa" raskaaksi (joo, ihan omaa humalaista typeryyttä ja naivia uskoa ettei kerrasta nyt mitään satu ja jälkiehkäisy pelastaa). Mutta en siis ikinä ollut vauvakuumeillut, ikääkin oli vasta 23 joten en ehkä ollut edes ehtinyt haaveilla perheestä, en ikinä ollut ajatellut häitä tai ok-taloa tai mitään, nautin vaan nuoruudesta.
Mutta yhtäkkiä olin raskaana jahhvin vastuuntunnottomasti päätettiin sen yhden illan jutun kanssa pitää lapsi ja katsoa mihin homma vie.
26-vuotiaana rakennettiin talo, mentiin naimisiin ja nyt esikoinen on jo 16v. Onnellisia ollaan ja eletään hyvinkin keskiluokkaisesti, ulkomailla käydään 3-4 kertaavuodessa, käydäään teatterissa, nautitaan brunsseista ja illoista ystäväpariskunnan luona, on oma mökki ja vene, mutta ei koiraa eikä tule.
Harrastusrumbaa on kuopuksen kanssa, mut mulle lapset on parasta mitä oon saanut.Ehkä tää on sitten paskaa elämää, mutta paremmasta en tiedä kun en sitä aikuisuutta ilman lasta oikein ehtinyt elää.
Toiset bilettää mun iässä vielä sanoin kun itse silloin parikymppisenä, kai se sitten on kuvaa vuosikymmenestä toiseen. Ja itsekin tykkään joskus baareissa käydä, mutta vähän sellainen eläää tuntuu tyhjältä.
Ja kumma yhtälö mielestäni on myös se että mun kaikki lapsettomat bilettäjä kaverini ovat aina rahattomia, asuvat vuokralla, ei omaisuutta, eikä ulkomaanmatkoja... välillä mietin miten ne tekee sen, kun ei edes lapsiin mene rahaa... pelkästään omas itseen.Että itse en sillee näe kovin hohdokasta lapsetonta elämää ikäisilläni, mutta kenties mulla on suppea otanta.
Minullakin suunnilleen noin, tosin lapsi oli harkittu ja talon rakensimme vähän nuorempina. Mutta ymmärrän silti hyvin monia läheisiäni jotka ovat tehneet asiat eri tavalla ja eläneet hyvin menestyvinä elämää toisella tavalla ja täysin erilaisessa järjestyksessä mitä itse tein. Lapseni on nyt 19 ja on ainakin tällä hetkellä sitä mieltä, että ei meidän tapamme ole se mitä hän elämältään toivoo.
Vierailija kirjoitti:
No pelkkä Prisma tai tuulipuvut tuskin ovat se suurin ongelma. Uskoisin, että aika monella on karuja kokemuksia perhe-elämän raskaudesta ja riitaisuudestakin, esim. omasta lapsuudenperheestä tai perheytyneistä kavereista. Nykyihmiset eivät välttämättä halua lähteä tällaiseen uuvuttavaan kuvioon, jossa velvoitteita riittää ja hyvät hetket ovat vähissä..
Jep, avioerotilastot kertoo kanssa jotain. Riitainen ero jättää jälkiä...
1988->
http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/tila…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Plääh.Itse olen saanut paljon onnea, rakkautta ja iloa kolmesta lapsestani.Elämä ei pyöri oman navan ympärillä turhanpäiväisyyksiä analysoidessa ja saa paljon aikaan asioita.Olisi aivan kammottava aukko elämässä lapsettomana.
Sä olet siis tehnyt vain omaksi iloksesi tänne jo valmiiksi ylikansoitetulle maapallolle kolme lasta, joiden koko tulevaisuus on hyvin kyseenalainen ja epävarma mm. lukuisten ympäristöuhkien takia, mutta tietenkin juuri lapsettomat on tässä itsekeskeisiä.
Niin no jos ei oikeasti keksi muita vaihtoehtoja elämään kuin jokapäiväinen biletys 80 v ajan tai lapset niin toki on terveellisempää valita lapset. Mutta ei kaikilla ole niin huono mielikuvitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Elänyt molempia ja ihan rehellisesti sanottuna elämä on paljon parempaa, antoisampaa ja rikkaampaa prismaperheen äitinä. Lastenkin kanssa voi matkustaa ja aikuisten juhlat tuntuvat taas joltakin. Lisänä ihanat, fiksut ja suloiset lapset, jotka toki tuovat sitä huolta, mutta niin paljon enemmän iloa ja naurua.
Pin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa ja kamalaa...No, en minä ainakaan halua luopua edes harrastuksistani, vaikka olen tosiaan ihan tavisharrastelija, en ollenkaan huippu/tavoitteellinen.
Ja kun naisia aina parjataan niin kuinka moni 20-40-vuotias mieskään on kiinnostunut lopettamaan futiksen/lumilautailun/salilla käymisen/juoksun/golfin/tenniksen ja vaihtamaan tämän päivittäiseen vaunutteluun lähipuistossa? Lauantai-illan leffan/illanistujaisten/keikan/matsin/pelisession/saunomisen tilalle legolinnan rakentaminen ja purku, siivousta ja iltasatua? Töistä pois kotitöitä tekemään vähintään vuodeksi? Oman Spotify-listan vaihtaminen hevisaurukseen ja fröbelin palikoihin? Lomalla Valioliigan matsin tai Malediivien sijaan autoreissu Puuhamaahan ha Muumimaailmaan? Kavereitten synttäreiden ja tupareiden sijaan viikonlopuksi anoppilaan perunamaata kääntämään ja nurmikkoa leikkaamaan ja leikittämään lapsen serkkuja? Kavereiden häihin autolla vaippalaukku kainalossa ja kotiinlähtö viimeistään klo 19? Kesäpäivänä rannan ja terassin sijaan ohjelmassa hiekkalaatikolla istuminen, keinulle vauhdin antaminen ja oksennuksen siivoaminen auton takapenkiltä? Töistä ei lepäämään/harrastuksiin vaan kaasu pohjassa päiväkodille ja kokkaamaan?
Se on just tuollaista, jos teet siitä sellaista. :D
Miten vältät puoletkaan noista asioista, jos on lapsia? Vaipat on otettava mukaan häihin, keinulle on annettava vauhtia, hiekkalaatikolla on istuttava ja taputeltava kakkuja, koska se tekee lapsen onnelliseksi, oksennukset on siivottava, töistä on kotiin usein kiire, Fröbelin palikat soi ja jos sinne saunaankin pääsee, niin joko komentelet siellä kinastelevia sisaruksia tai vähintäänkin se taapero tulee huutelemaan "äiti, äiti".
Lapsissa on paljon ihania asioita, mutta kyllä vain niitten kanssa on pakko tehdä paljon sellaista, mikä itseä ei lainkaan huvita. Yleisemmät syyt tähän vastentahtoiseen tekemiseen ovat A) lapsi tulee siitä onnelliseksi ja B) se tekeminen on lapsen terveyden ja kehityksen kannalta tärkeää ja olennaista.
Miten olet itse onnistunut kasvattamaan lapsesi niin, että olet välttynyt Hevisaurukselta, hiekkalaatikolta tai oksennustaudilta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maitseena kirjoitti:
Mä oon usein miettinyt miten mun olis köynyt jos en olis tullut "vahingossa" raskaaksi (joo, ihan omaa humalaista typeryyttä ja naivia uskoa ettei kerrasta nyt mitään satu ja jälkiehkäisy pelastaa). Mutta en siis ikinä ollut vauvakuumeillut, ikääkin oli vasta 23 joten en ehkä ollut edes ehtinyt haaveilla perheestä, en ikinä ollut ajatellut häitä tai ok-taloa tai mitään, nautin vaan nuoruudesta.
Mutta yhtäkkiä olin raskaana jahhvin vastuuntunnottomasti päätettiin sen yhden illan jutun kanssa pitää lapsi ja katsoa mihin homma vie.
26-vuotiaana rakennettiin talo, mentiin naimisiin ja nyt esikoinen on jo 16v. Onnellisia ollaan ja eletään hyvinkin keskiluokkaisesti, ulkomailla käydään 3-4 kertaavuodessa, käydäään teatterissa, nautitaan brunsseista ja illoista ystäväpariskunnan luona, on oma mökki ja vene, mutta ei koiraa eikä tule.
Harrastusrumbaa on kuopuksen kanssa, mut mulle lapset on parasta mitä oon saanut.Ehkä tää on sitten paskaa elämää, mutta paremmasta en tiedä kun en sitä aikuisuutta ilman lasta oikein ehtinyt elää.
Toiset bilettää mun iässä vielä sanoin kun itse silloin parikymppisenä, kai se sitten on kuvaa vuosikymmenestä toiseen. Ja itsekin tykkään joskus baareissa käydä, mutta vähän sellainen eläää tuntuu tyhjältä.
Ja kumma yhtälö mielestäni on myös se että mun kaikki lapsettomat bilettäjä kaverini ovat aina rahattomia, asuvat vuokralla, ei omaisuutta, eikä ulkomaanmatkoja... välillä mietin miten ne tekee sen, kun ei edes lapsiin mene rahaa... pelkästään omas itseen.Että itse en sillee näe kovin hohdokasta lapsetonta elämää ikäisilläni, mutta kenties mulla on suppea otanta.
No vähän vaikuttaa suppealta otannalta, kun itse (olen 32) ja kaikki muutkin lapsettomat kaverit on ihan päivätöissä, joskus illanistujaisia ja baareilua, ulkomaanmatkoja. Normaalia elämää ilman lapsia, en tiedä missä vaiheessa sitä kerkeäisi jotain tyhjyyttä tuntea :D Sulla ei itelläsi taida olla kovin kiireinen/haastava työ ja mies maksaa kaiken?
Ei ole kyllä kenelläkään lapsellisilla kavereillakaan mökkejä tai veneitä. Että omituinen on asetelmasi.
Jos nuo sinun aikuiset ystäväsi bilettelee rahattomina vuokralla, niin suosittelen hankkimaan parempia ystäviä ja lisäksi ehkä tarkastamaan ajatusmaailmaa siltä osin, että kenen tappio edes on ettei tuollaiset hanki lapsia? Hyvä vain.
Maitseena kirjoitti:
Mä oon usein miettinyt miten mun olis köynyt jos en olis tullut "vahingossa" raskaaksi (joo, ihan omaa humalaista typeryyttä ja naivia uskoa ettei kerrasta nyt mitään satu ja jälkiehkäisy pelastaa). Mutta en siis ikinä ollut vauvakuumeillut, ikääkin oli vasta 23 joten en ehkä ollut edes ehtinyt haaveilla perheestä, en ikinä ollut ajatellut häitä tai ok-taloa tai mitään, nautin vaan nuoruudesta.
Mutta yhtäkkiä olin raskaana jahhvin vastuuntunnottomasti päätettiin sen yhden illan jutun kanssa pitää lapsi ja katsoa mihin homma vie.
26-vuotiaana rakennettiin talo, mentiin naimisiin ja nyt esikoinen on jo 16v. Onnellisia ollaan ja eletään hyvinkin keskiluokkaisesti, ulkomailla käydään 3-4 kertaavuodessa, käydäään teatterissa, nautitaan brunsseista ja illoista ystäväpariskunnan luona, on oma mökki ja vene, mutta ei koiraa eikä tule.
Harrastusrumbaa on kuopuksen kanssa, mut mulle lapset on parasta mitä oon saanut.Ehkä tää on sitten paskaa elämää, mutta paremmasta en tiedä kun en sitä aikuisuutta ilman lasta oikein ehtinyt elää.
Toiset bilettää mun iässä vielä sanoin kun itse silloin parikymppisenä, kai se sitten on kuvaa vuosikymmenestä toiseen. Ja itsekin tykkään joskus baareissa käydä, mutta vähän sellainen eläää tuntuu tyhjältä.
Ja kumma yhtälö mielestäni on myös se että mun kaikki lapsettomat bilettäjä kaverini ovat aina rahattomia, asuvat vuokralla, ei omaisuutta, eikä ulkomaanmatkoja... välillä mietin miten ne tekee sen, kun ei edes lapsiin mene rahaa... pelkästään omas itseen.Että itse en sillee näe kovin hohdokasta lapsetonta elämää ikäisilläni, mutta kenties mulla on suppea otanta.
Meissä on se ero, että kuvailemasi lapsiperhe-elämä kuulostaa meistä lapsettomista kaikkea muuta kuin hohdokkaalta. Minusta lapsiperhearkea hohdokkaampaa on elää vuokralla (vapaus mennä ja tulla), tavata viikonloppuisin uusia ihmisiä yöelämässä ja hemmotella itseä ja miestä lahjoilla ja matkoilla. Sen vuoksi me olemmekin lapsettomia, että meidän mielestämme sellainen elämä on hohdokasta. Ongelma ei ole siis suppeassa otannassa, vaan erilaisissa mieltymyksissä ja näkökulmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Elänyt molempia ja ihan rehellisesti sanottuna elämä on paljon parempaa, antoisampaa ja rikkaampaa prismaperheen äitinä. Lastenkin kanssa voi matkustaa ja aikuisten juhlat tuntuvat taas joltakin. Lisänä ihanat, fiksut ja suloiset lapset, jotka toki tuovat sitä huolta, mutta niin paljon enemmän iloa ja naurua.
Näin minäkin ajattelen, koen saavani oikeastaan nyt molemmat puolet elämästä, entisen yhden lisäksi myös perheellisen elämän. Mulla onkin sellainen puoliso, joka oikeasti arvostaa minua naisena ja äitinä erittäin paljon, hänelle on tärkeää, että saan tehdä edelleen myös niitä omia asioitani ja sama tietenkin toiseenkin suuntaan. Jotkut taas istuvat marttyyrina kotona, kun "mies ei kuitenkaan pärjää". Kannattaa miettiä tätä pariutuessa, jos lapsia haluaa... :D Olin tosi tarkka siitä, millaisen elämän haluan, ja puhuttiin nämä arvot puhki ennen lapsia.
Itse haaveilen lemmikeistä. Oma lapsuus oli kurja, hyh en tosiaan osaa ajatella mitään hyvää perhe-elämästä. Mutta eläimistä on hyviä muistoja siellä kurjuudenkin keskellä :)
Minusta pelottavinta on ehkä se, että muutun sitten juuri sellaiseksi ihmiseksi joka vaan tulkuttaa omaa näkemystään " No, kun minä olen tehnyt näin, niin sitten tämän on pakko olla se ainaa oikea malli elää".
Vierailija kirjoitti:
Kuten aiempi kirjoittaja totesi, se kuulostaa tylsältä. Ja keskinkertaiselta. Ja kunnianhimottomalta. Ja pysähtyneeltä. Ja kulahtaneelta. Ja pakotetulta.
Minä ajattelen noin lapsettomista, niin se on makuasia se elämä. :)
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa ja kamalaa...No, en minä ainakaan halua luopua edes harrastuksistani, vaikka olen tosiaan ihan tavisharrastelija, en ollenkaan huippu/tavoitteellinen.
Ja kun naisia aina parjataan niin kuinka moni 20-40-vuotias mieskään on kiinnostunut lopettamaan futiksen/lumilautailun/salilla käymisen/juoksun/golfin/tenniksen ja vaihtamaan tämän päivittäiseen vaunutteluun lähipuistossa? Lauantai-illan leffan/illanistujaisten/keikan/matsin/pelisession/saunomisen tilalle legolinnan rakentaminen ja purku, siivousta ja iltasatua? Töistä pois kotitöitä tekemään vähintään vuodeksi? Oman Spotify-listan vaihtaminen hevisaurukseen ja fröbelin palikoihin? Lomalla Valioliigan matsin tai Malediivien sijaan autoreissu Puuhamaahan ha Muumimaailmaan? Kavereitten synttäreiden ja tupareiden sijaan viikonlopuksi anoppilaan perunamaata kääntämään ja nurmikkoa leikkaamaan ja leikittämään lapsen serkkuja? Kavereiden häihin autolla vaippalaukku kainalossa ja kotiinlähtö viimeistään klo 19? Kesäpäivänä rannan ja terassin sijaan ohjelmassa hiekkalaatikolla istuminen, keinulle vauhdin antaminen ja oksennuksen siivoaminen auton takapenkiltä? Töistä ei lepäämään/harrastuksiin vaan kaasu pohjassa päiväkodille ja kokkaamaan?
Se on just tuollaista, jos teet siitä sellaista. :D
Miten vältät puoletkaan noista asioista, jos on lapsia? Vaipat on otettava mukaan häihin, keinulle on annettava vauhtia, hiekkalaatikolla on istuttava ja taputeltava kakkuja, koska se tekee lapsen onnelliseksi, oksennukset on siivottava, töistä on kotiin usein kiire, Fröbelin palikat soi ja jos sinne saunaankin pääsee, niin joko komentelet siellä kinastelevia sisaruksia tai vähintäänkin se taapero tulee huutelemaan "äiti, äiti".
Lapsissa on paljon ihania asioita, mutta kyllä vain niitten kanssa on pakko tehdä paljon sellaista, mikä itseä ei lainkaan huvita. Yleisemmät syyt tähän vastentahtoiseen tekemiseen ovat A) lapsi tulee siitä onnelliseksi ja B) se tekeminen on lapsen terveyden ja kehityksen kannalta tärkeää ja olennaista.
Miten olet itse onnistunut kasvattamaan lapsesi niin, että olet välttynyt Hevisaurukselta, hiekkalaatikolta tai oksennustaudilta?
Kyllä minä olen kestänyt hiekkalaatikon ja Hevisauruksen ja jopa niistä nauttinut, koska lapsen into on aika mukaansa tempaavaa. En koe näiden asioiden omaa persoonaani latistaneen vaan avartaneen, muuten voisin olla snobi 😅 Rannalle ja terassille (jäätelölle) voi mennä lasten kanssa, ja muistot ovat kyllä kirkkaampia kuin nuoruuteni ranta- ja terassipäivistä... - ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa ja kamalaa...No, en minä ainakaan halua luopua edes harrastuksistani, vaikka olen tosiaan ihan tavisharrastelija, en ollenkaan huippu/tavoitteellinen.
Ja kun naisia aina parjataan niin kuinka moni 20-40-vuotias mieskään on kiinnostunut lopettamaan futiksen/lumilautailun/salilla käymisen/juoksun/golfin/tenniksen ja vaihtamaan tämän päivittäiseen vaunutteluun lähipuistossa? Lauantai-illan leffan/illanistujaisten/keikan/matsin/pelisession/saunomisen tilalle legolinnan rakentaminen ja purku, siivousta ja iltasatua? Töistä pois kotitöitä tekemään vähintään vuodeksi? Oman Spotify-listan vaihtaminen hevisaurukseen ja fröbelin palikoihin? Lomalla Valioliigan matsin tai Malediivien sijaan autoreissu Puuhamaahan ha Muumimaailmaan? Kavereitten synttäreiden ja tupareiden sijaan viikonlopuksi anoppilaan perunamaata kääntämään ja nurmikkoa leikkaamaan ja leikittämään lapsen serkkuja? Kavereiden häihin autolla vaippalaukku kainalossa ja kotiinlähtö viimeistään klo 19? Kesäpäivänä rannan ja terassin sijaan ohjelmassa hiekkalaatikolla istuminen, keinulle vauhdin antaminen ja oksennuksen siivoaminen auton takapenkiltä? Töistä ei lepäämään/harrastuksiin vaan kaasu pohjassa päiväkodille ja kokkaamaan?
Se on just tuollaista, jos teet siitä sellaista. :D
Miten vältät puoletkaan noista asioista, jos on lapsia? Vaipat on otettava mukaan häihin, keinulle on annettava vauhtia, hiekkalaatikolla on istuttava ja taputeltava kakkuja, koska se tekee lapsen onnelliseksi, oksennukset on siivottava, töistä on kotiin usein kiire, Fröbelin palikat soi ja jos sinne saunaankin pääsee, niin joko komentelet siellä kinastelevia sisaruksia tai vähintäänkin se taapero tulee huutelemaan "äiti, äiti".
Lapsissa on paljon ihania asioita, mutta kyllä vain niitten kanssa on pakko tehdä paljon sellaista, mikä itseä ei lainkaan huvita. Yleisemmät syyt tähän vastentahtoiseen tekemiseen ovat A) lapsi tulee siitä onnelliseksi ja B) se tekeminen on lapsen terveyden ja kehityksen kannalta tärkeää ja olennaista.
Miten olet itse onnistunut kasvattamaan lapsesi niin, että olet välttynyt Hevisaurukselta, hiekkalaatikolta tai oksennustaudilta?
Kyllä minä olen kestänyt hiekkalaatikon ja Hevisauruksen ja jopa niistä nauttinut, koska lapsen into on aika mukaansa tempaavaa. En koe näiden asioiden omaa persoonaani latistaneen vaan avartaneen, muuten voisin olla snobi 😅 Rannalle ja terassille (jäätelölle) voi mennä lasten kanssa, ja muistot ovat kyllä kirkkaampia kuin nuoruuteni ranta- ja terassipäivistä... - ohis
Kysymys ei ollutkaan tästä, vaan siitä, että kaikkia asioita ei voi lapsellisena ihmisenä välttää eikä vanhemmuutta voi muokata juuri sellaiseksi kuin itse haluaa. Siinä on se lapsi, ja sen tarpeet ja toiveet on otettava huomioon.
Sinä koet sen noin. Itse edustan näitä gallupiin vastanneita. Voin myöntää ihan rehellisesti, että minusta on ihanaa voida keskittyä itsekkäästi vain omiin tarpeisiini. Voin vapaasti tehdä niitä asioita, jotka tuottavat minulle iloa. Näitä asioita ovat esimerkiksi aamuun asti kestävät illanvietot ystävien kanssa, uppoutuminen mielenkiintoiseen työprojektiin, koko iltapäivän kestävä seksimaraton miehen kanssa silloin, kun siltä tuntuu, matkustelu ja yleisesti ottaen mahdollisuus vaihtaa työpaikkaa tai jättää kaikki siltä seisomalta ja muuttaa vaikka toiselle puolelle maapalloa, jos siltä tuntuu. Se on se vapaus, josta en luopuisi mistään hinnasta.