Mielikuvat "Prismaperheestä" laskee lapsentekohaluja? Mikä keskiluokkaisessa ydinperheessä on niin kamalaa?

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin ihmiset ovat nykyään niin laiskoja ja itsekeskeisiä.

Tunnustan olevani itsekeskeinen, mutta laiska en ole. Laiska ihminen ei pärjäisi esimerkiksi opinnoissa ja työelämässä, jotka ovat monelle lapsettomalle todella tärkeässä asemassa.

Kun palstaa selaa niin näkee yhteiskunnan kirjon. On hyvin masentuneita, elämäänsä kyllästyneitä, ahdistuneita jopa itsetuhoisia. Köyhiä joilla elämä on jokapäiväistä taistelua, rikkaita joiden ei tarvitse rahaa miettiä ja kaikkea siltä väliltä. Tulevaisuuteen hyvin pessimistisesti suhtautuvia ja erittäin positiivisia jotka odottavat tulevaisuutta mutta viihtyvät nykyisyydessäkin. Ihmisiä joille matkustelu kaukomaihin on mahdollista, tai arkea, osa työtä ja ihmisiä joille uo on utopiaa. Ihmisiä jotka rakastavat intohimoisesti kulttuuria tai urheilua ja niitä jotka eivät välitä noista eivätkä muistakaan harrasteista. Työssäkäyviä joilla on liikaakin mielekästä työtä ja työttömiä, tilanteeseen masentuvia. Onnellisessa tai onnettomassa parisuhteessa eläviä tai onnellisia tai onnettomia sinkkuja. Nuoria ja vanhoja. Ja joillakin näistä on lapsia, toisilla ei. Määrittääkö lapset eniten näitä ihmisiä, eikö siihen vaikuta aika monet noista muistakin asioista? Nämä stereotypiat ovat tylsiä eivätkä johda ainakaan minkäänlaiseen älylliseen keskusteluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan sit tämmöinen vähän alle 30v menevä pariskunta niin miten he sitten tottuu lapsi-arkeen, jossa koti ei pysy minuuttiakaan puhtaana, kaikki on vuoron perään kipeinä, räkä valuu ja oksennusta tulee, malediivien seikkailut muuttuu kiljunnan täyteisiksi automatkoiksi puuhamaahan ja mistään rauhallisesta netflix/kirja/lehti -tuokiosta on turha edes haaveilla. 

Tuleeko se automaattisesti, että kaikki nuo enitset halut katoaa ja tilalle tulee "antaa kämpän olla kuin pommin jäljiltä" "mitäs noista uusista vaatteista, verkkarit ja mammapaita päälle" "mitäs sitä söisi, no makaronilaatikkoa tietty". Luovuttaako sitä vaan sitten ja muumimammautuu, vai miten tuo käy :D

Mä mietin tätä samaa. Erotuksella että meillä on jo yksi 2,5v lapsi. Enkä keksi muuta loogista selitystä tilanteelleni kuin että ei vain jaksa. Olemme töissäja lapsi tarhassa. Pääei kestänyt olla reilua vuotta pidempää kotona. Nyt mietin että jaksankohan olla töissäkään. Kun lapsen saa illalla nukkumaan niin itse ei juuri muuhun kykene kuin helppoon ruokaan ja koomaamaan tvn tai palstan parissa. Tai nukkumaan jos ei kohdalle osu se yö kun ei saakaan unta. Arjessa ei jaksa laittaa ruokaa, joten se on mitä vain suht helposti saa eteensä. Ulkonäkö myös senmukainen, eipä siis kiinnosta ostaa uusia vaatteita kun ne pitäisi olla isompia kuin 4v sitten. Kotia yritän pitää suht siistinä mutta ei se ole samaa tasoa kuin aiemmin ja anoppi muistaa huomauttaa aina jostain käydessään. Kiitos, enpä itse tiennytkään olevani niin paska. Kaikki energia vaan menee jotenkin selviytymiseen. Päivä kerrallaan. Muiden tarpeiden täyttämiseen, ensisijassa lapsen, sitten nämä kaikki muut joilla on mielipide miten perhettä ja lasta hoidetaan.. Itse vain ajattelen että kenelle täällä pitää maksaa ettei elämä ois niin paskaa. En mä tätä tilannut. Ja samalla suren että näinkö nää pikkulapsivuodet menee - mulle ja varmaan lapsellekin jää ihan paskat muistot.

Pyydä sitä anoppia siivoamaan, jos sitä niin häiritsee. Hae muutenkin apua itsellesi ja perheellesi, vaikka neuvolasta.Lenkkeile. Sinuna lopettaisin muiden miellyttämisen, koska se on vain korvien välissä, ja keskittyisin siihen mikä on oikeasti itselleni ja perheelleni tärkeää. Aloittaisin ruokatottumusten perkaamisesta. Kunnon ruokaa saa helposti ja nopeasti ja se on henkisen jaksamisen perusta. Seuraavaksi yrittäisin nukkua kunnon unet aina kuin mahdollista, enkä jäisi valvomaan (se on vaikeaa, mutta oikeasti enemmän "omaa aikaa" kuin ylhäällä kukkuminen). Olet ylirasittunut ja masentunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon. 

Plääh.Itse olen saanut paljon onnea, rakkautta ja iloa kolmesta lapsestani.Elämä ei pyöri oman navan ympärillä turhanpäiväisyyksiä analysoidessa ja saa paljon aikaan asioita.Olisi aivan kammottava aukko elämässä lapsettomana.

Sinä koet sen noin. Itse edustan näitä gallupiin vastanneita. Voin myöntää ihan rehellisesti, että minusta on ihanaa voida keskittyä itsekkäästi vain omiin tarpeisiini. Voin vapaasti tehdä niitä asioita, jotka tuottavat minulle iloa. Näitä asioita ovat esimerkiksi aamuun asti kestävät illanvietot ystävien kanssa, uppoutuminen mielenkiintoiseen työprojektiin, koko iltapäivän kestävä seksimaraton miehen kanssa silloin, kun siltä tuntuu, matkustelu ja yleisesti ottaen mahdollisuus vaihtaa työpaikkaa tai jättää kaikki siltä seisomalta ja muuttaa vaikka toiselle puolelle maapalloa, jos siltä tuntuu. Se on se vapaus, josta en luopuisi mistään hinnasta.

Mistä päättelit, ettei lapsiperheellinen voi tehdä ainakin suurinta osaa noista? Vapautta on, kun sitä järjestää. Kuka oikeasti muuttaa kauas noin vain? Meillä oli päivä/impulsiseksiä enemmän kun lapsemme oli pieni ja toinenkin kotona kuin nyt, kun hän on melkein aikuinen ja toinen omillaan. Eikä kukaan voi aina elää ex tempore, jos ei ole lapsia on työ vaatimassa. Ja se ei kasva aikuiseksi, muuta kotoa ja muista sinua kun olet vanha ja vaipoissa. Mieluummin otan lapsen mukaan lomalle kuin työt!

Minä lähden lomalle mieluummin ilman kumpaakaan - töitä tai lasta. Enkä halua tehdä vain "ainakin suurinta osaa noista", vaan kaiken. Ja työtä voi aina vaihtaa. Lapsesta ei eroon pääse.

Eiä tarvitse päästä.Onneksi tyhmästä vanhemmasta pääsee.

Vaikka yhden lapsen perheet ovat perheitä siinä missä monilapsisetkin, on jotenkin hirveän vaikea verrata näitä kahta toisiinsa. Vähän kuin eläisi eri planeetalla. Useampi lapsi on ainakin omalla kohdallani rajoittanut elämää ja tuonut siihen ulottuvuuden, joka ylittää toisinaan sietokykyni rajat. Oma valinta tietenkin, mutta en vain osannut kuvitella, miten paljon vaikeampaa on useamman lapsen kanssa verrattuna yhteen. Ja tein vielä kolmannenkin uskoen, että joku päivä helpottaa. Sitä päivää odottelen yhä, vaikka lapset jo pieniä koululaisia. 

Yksi lapsi on ideaali. Voi poimia vähän kuin rusinat pullasta sekä lapsellisesta että lapsettomasta elämästä. Poikkeuksena tietenkin erityislapset. Uskon, että ainoat lapset voivat olla usein jopa onnellisempia kuin lapset, joilla on sisaruksia, koska ainoa lapsi saa enemmän huomiota. Toisaalta sisarukset ovat tuoneet turvaa toisilleen, joten olen iloinen, että tehtiin useampi kuin yksi lapsi. Sinne ne ovat jääneet päiväkotiin käsikkäin ja myös lähteneet kouluun käsi kädessä, varmistavat toinen toisiltaan, että avaimet ja kännykkä on mukana ja vaikka tappelevat usein, silti myös lohduttavat ja halaavat toisiaan, nukkuvat vierekkäin jos pelottaa jne. 

Äitinä olisin kuitenkin ollut parempi vain yhdelle lapselle. On todella repivää jakaa huomiota kolmeen suuntaan ja vielä miehelle. Samalla pitää yrittää elää omaakin elämää. Usealta ihmiseltä se varmasti onnistuu tuosta vain, mutta itse väsähdän helposti. Sen jälkeen kun olen täyttänyt lasten tarpeet, olen niin kuitti, etten jaksa tehdä enää mitään itseäni varten. Ja minulle se, että ottaa lapset mukaan harrastukseen tai tehdään sellaisia juttuja, joista itsekin nautin, ei oikein ole toiminut. En kestä häiriöitä enkä pysty keskittymään, jos on pienikin pelko siitä, että joku mahdollisesti häiritsee kohta.

Mitä tulee prismaan, niin kävimme tänään oikein ihanalla ja mukavalla koko perheen ostosreissulla kyseisessä kaupassa. Prisma on kätevä kauppa: löytyy kaikki tarvittava ja on lähellä. Olen aina kuljettanut lapsia kaupassa mukana, koska mies on paljon poissa työnsä puolesta. Lisäksi olen pitänyt tärkeänä, että lapset ymmärtävät ruuan ostamisen ja tekemisen vaivan, oppivat vertailemaan hintoja ja tietävät, mistä terveellistä ruokaa löytyy. Samasta syystä lapset osallistuivat pienestä asti ruuan laittamiseen, vaikka välillä siitä syntyi ihan järkyttävä sotku. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus haastaa ja vastuuttaa ihmisen niin kokonaisvaltaisesti, että sitä ei lapseton voi ymmärtää. Se on yleensä loppuelämän pituinen matka täynnä yllätyksiä jokaiselle päivälle. Se on peiliin katsomista ja kasvamista. Se on tunteita syvästä rakkaudesta ja kiintymyksestä äärimmäiseen suruun ja pelkoon. Se on täysillä elämistä ja rohkeaa riskinottoa. Se on sitä, että niitä brunsseja ja Euroopan viikonloppuja ei oikeasti vanhemmuuteen kasvamisen jälkeen yhtään kaipaa. Kaikki tärkein ja kaikki mitä lopulta tarvitsee ja haluaa vaalia on lähellä.

Ja höpsis! Kyllä minä olen kaivannut brunsseja, teatteri-iltoja ja Euroopan viikonloppuja koko lapsiperheajan. Nyt nautimme niistä taas täysillä miehen kanssa, kun lapset ovat jo aikuisia. Joskus lapsetkin tulevat mukaan noihin rientoihin puolisoineen. Minä olen nauttinut lasteni seurasta eniten nyt kun he ovat jo omillaan ja näen heitä harvemmin. Ja meillä on ollut onnellinen perhe, rakastan lapsiani kovasti. Mutta äitiys ei ole ollut minun elämäni suurin saavutus, eikä se määrittele minua ihmisenä.

Minusta sinun tekstisi on tekopyhää hurskastelua.

Vierailija kirjoitti:

Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon. 

Tässähän joku sen kiteyttää. Ajatellaan että elämä on mukavaa ja jännää vain, kun saa käydä brunsseilla ja matkustella, tarvitsee huolehtia vain itsestään. Ja että lapset tekevät elämästä jotenkin pelkkää kiirettä ja kaupassa käyntiä, eikä tilalle tule mitään positiivista. Itse saan paljon päivittäistä ja voimakasta iloa lapsista ja tyytyväisyyden tunnetta heidän hoitamisesta. Tuntuu, että tämä tyytyväisyys ja ilo perheestä on jotenkin pysyvämpää ja kestävämpää laatua kuin esim matkustelusta tai harrastuksista tullut mielihyvä. Arkisempaa. Ja arjessahan se onni asuu, ei viikonloppureissuissa tai sunnuntaibrunsseissa.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin ihmiset ovat nykyään niin laiskoja ja itsekeskeisiä.

Mä mietin lastenhankintaa (joo, lapsia ei hankita vaan saadaan) todella monelta kantilta, mut ilmeisesti sekin on itsekästä nykyään. Mietin, olisinko hyvä äiti, mietin omaa taloudellista tilannetta, parisuhteen tilannetta, tulevaisuutta tällä maapallolla jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon. 

Tässähän joku sen kiteyttää. Ajatellaan että elämä on mukavaa ja jännää vain, kun saa käydä brunsseilla ja matkustella, tarvitsee huolehtia vain itsestään. Ja että lapset tekevät elämästä jotenkin pelkkää kiirettä ja kaupassa käyntiä, eikä tilalle tule mitään positiivista. Itse saan paljon päivittäistä ja voimakasta iloa lapsista ja tyytyväisyyden tunnetta heidän hoitamisesta. Tuntuu, että tämä tyytyväisyys ja ilo perheestä on jotenkin pysyvämpää ja kestävämpää laatua kuin esim matkustelusta tai harrastuksista tullut mielihyvä. Arkisempaa. Ja arjessahan se onni asuu, ei viikonloppureissuissa tai sunnuntaibrunsseissa.

Varmaan tilalle tulee jotain positiivista, muttei tarpeeksi. Minun arkeni onni syntyy juuri niistä brunsseista ja mahdollisuudesta päättää vaikka torstai-iltana, että huomenna lähdemme viikonlopuksi ulkomaanreissuun. Muistot säilyvät kyllä hautaan asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus haastaa ja vastuuttaa ihmisen niin kokonaisvaltaisesti, että sitä ei lapseton voi ymmärtää. Se on yleensä loppuelämän pituinen matka täynnä yllätyksiä jokaiselle päivälle. Se on peiliin katsomista ja kasvamista. Se on tunteita syvästä rakkaudesta ja kiintymyksestä äärimmäiseen suruun ja pelkoon. Se on täysillä elämistä ja rohkeaa riskinottoa. Se on sitä, että niitä brunsseja ja Euroopan viikonloppuja ei oikeasti vanhemmuuteen kasvamisen jälkeen yhtään kaipaa. Kaikki tärkein ja kaikki mitä lopulta tarvitsee ja haluaa vaalia on lähellä.

Ja höpsis! Kyllä minä olen kaivannut brunsseja, teatteri-iltoja ja Euroopan viikonloppuja koko lapsiperheajan. Nyt nautimme niistä taas täysillä miehen kanssa, kun lapset ovat jo aikuisia. Joskus lapsetkin tulevat mukaan noihin rientoihin puolisoineen. Minä olen nauttinut lasteni seurasta eniten nyt kun he ovat jo omillaan ja näen heitä harvemmin. Ja meillä on ollut onnellinen perhe, rakastan lapsiani kovasti. Mutta äitiys ei ole ollut minun elämäni suurin saavutus, eikä se määrittele minua ihmisenä.

Minusta sinun tekstisi on tekopyhää hurskastelua.

Hän on vain eri elämänvaiheessa, jonka sinä olet jo ohittanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus haastaa ja vastuuttaa ihmisen niin kokonaisvaltaisesti, että sitä ei lapseton voi ymmärtää. Se on yleensä loppuelämän pituinen matka täynnä yllätyksiä jokaiselle päivälle. Se on peiliin katsomista ja kasvamista. Se on tunteita syvästä rakkaudesta ja kiintymyksestä äärimmäiseen suruun ja pelkoon. Se on täysillä elämistä ja rohkeaa riskinottoa. Se on sitä, että niitä brunsseja ja Euroopan viikonloppuja ei oikeasti vanhemmuuteen kasvamisen jälkeen yhtään kaipaa. Kaikki tärkein ja kaikki mitä lopulta tarvitsee ja haluaa vaalia on lähellä.

Ja höpsis! Kyllä minä olen kaivannut brunsseja, teatteri-iltoja ja Euroopan viikonloppuja koko lapsiperheajan. Nyt nautimme niistä taas täysillä miehen kanssa, kun lapset ovat jo aikuisia. Joskus lapsetkin tulevat mukaan noihin rientoihin puolisoineen. Minä olen nauttinut lasteni seurasta eniten nyt kun he ovat jo omillaan ja näen heitä harvemmin. Ja meillä on ollut onnellinen perhe, rakastan lapsiani kovasti. Mutta äitiys ei ole ollut minun elämäni suurin saavutus, eikä se määrittele minua ihmisenä.

Minusta sinun tekstisi on tekopyhää hurskastelua.

Hän on vain eri elämänvaiheessa, jonka sinä olet jo ohittanut.

Tämäpä juuri. Palstalla silloin tällöin kirjoittaa naisia jotka ovat olleet periaatteellisia veloja ja myöhemmällä iällä kuitenkin halunneet lapsen. kaikki eivät tietenkään näin halua, mutta ihmiset kokevat eri asiat tärkeiksi eri elämänvaiheissa, arvot muuttuvat. Ketjuissa kirjoittelevat hyvin voimakkaasti maailmantuskaiset ihmiset jotka eivät halua lapsia maailman ongelmien vuoksi. Vaikka huoli ympäröivästä maailmasta säilyy, tuo tuska lievenee monilla iän myötä, voi miettiä henkiläkohtaisia elämän ratkaisuja enemmän itsensä kautta. Ketjuihin valitusviestejä lähettävät unettomat äidit kokevat lapsen kanssa elämän rasittavaksi - samat naiset kunnolla nukuttuaan ja lasten hieman kasvettua ovat äärettömän onnellisia lapsistaan jotka silloin tuovat enemmän kuin vievät. Aikuistuvien lasten vanhemmat, ne viisaat, alkavat päästää irti lapsistaan, antavat heidän elää omaa elämäänsä ilman, että vanhemmat ripustautuvat taakaksi heihin. Silloin on hyväkin kiinnostua muussa elämässä, brunssit ja ulkomaan matkat tuovat lisää elämään ja parhaimmillaan noita voi harrastaa myös niiden aikuisten lastenkin kanssa. Lasten hankkiminen on epäreilu päätös tehtäväksi, joudut lyhyen ajanjakson aikana tekemään päätöksen joka kestää koko elämäsi, poliittista puoluetta, koulutusta, työpaikkaa tai parisuhdetta voit vaihtaa monta kertaa muuttuessasi elämän myötä. Toivottavasti ollaan tyytyväisiä tuohon suureen päätökseen, itse sain kaksi lasta ja näin aikuisten lasten äitinä, korkeakoulutuksen ja uran hankkineena päätös yrittää saada lapsia on ollut minun elämässä hyvä ja tuottanut paljon onnea ja syvää merkitystä elämään.

Vierailija kirjoitti:

Niin, suurin osa meistä on tullut prismaperheestä, jossa oli 2-3 lasta, itse rakennettu talo, farmariauto ja koira. Ja se lapsuus oli hyvä, täynnä rakkautta ja meistä tuli kunnon kansalaisia. Mutta samanlaisiksi emme halua?

Kapinaa

Hyvä, että nuoret saavat tietoa lapsienhankinnan huonoista puolista. Silti pitäisi kertoa myös hyvistä puolista. Lapsien tekeminen on rahallisesti kannattavaa. Tukia tulee ovista ja ikkunoista. Jopa sakoista saa alennusta, jos on lapsia. Kelan lehden mukaan pääkaupunkiseudun lähiöissä vuokralla asuva saa tukia käteen noin 2000e/kk. Se on huomattavasti enemmän kuin duunarinpalkalla tienaa. Työpaikat ovat nykyään hyvin epävarmoja, jos nyt yleensäkään töitä mistään saa. Yh:na sinulla on kuitenkin varmat tulot ainakin 18v ja ainahan voi tehdä lisää lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, suurin osa meistä on tullut prismaperheestä, jossa oli 2-3 lasta, itse rakennettu talo, farmariauto ja koira. Ja se lapsuus oli hyvä, täynnä rakkautta ja meistä tuli kunnon kansalaisia. Mutta samanlaisiksi emme halua?

Kapinaa

Ei. Lapsuuttaan voi arvostaa ja olla silti varma päätöksestään olla hankkimatta lapsia. Jos haluaisin lapsia, haluaisin heille samanlaisen lapsuuden kuin minulla oli. Ongelma on kuitenkin se, etten halua lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että nuoret saavat tietoa lapsienhankinnan huonoista puolista. Silti pitäisi kertoa myös hyvistä puolista. Lapsien tekeminen on rahallisesti kannattavaa. Tukia tulee ovista ja ikkunoista. Jopa sakoista saa alennusta, jos on lapsia. Kelan lehden mukaan pääkaupunkiseudun lähiöissä vuokralla asuva saa tukia käteen noin 2000e/kk. Se on huomattavasti enemmän kuin duunarinpalkalla tienaa. Työpaikat ovat nykyään hyvin epävarmoja, jos nyt yleensäkään töitä mistään saa. Yh:na sinulla on kuitenkin varmat tulot ainakin 18v ja ainahan voi tehdä lisää lapsia.

Korjaus: Siis vuokralla asuva YH saa tukia 2000e/kk

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, suurin osa meistä on tullut prismaperheestä, jossa oli 2-3 lasta, itse rakennettu talo, farmariauto ja koira. Ja se lapsuus oli hyvä, täynnä rakkautta ja meistä tuli kunnon kansalaisia. Mutta samanlaisiksi emme halua?

Kapinaa

Ei. Lapsuuttaan voi arvostaa ja olla silti varma päätöksestään olla hankkimatta lapsia. Jos haluaisin lapsia, haluaisin heille samanlaisen lapsuuden kuin minulla oli. Ongelma on kuitenkin se, etten halua lapsia.

Onko se ongelma?

Mun mielestä perhe-elämä on ihanaa! Mulla on kaksi pientä poikaa, jotka on mun elämän valo, ja lasten lisäksi hyvä mies vierellä.

Perustin perheen nuorena, oikeastaan heti kun siihen oli ammattiin valmistumisen jälkeen mahdollisuus. Ehdin opiskella rauhassa loppuun ja käydä töissä ennen lapsen syntymistä. Toinen lapsi saatiin melkein heti toisen jälkeen.

Toki välillä on ollut raskastakin, ja nuorena äitinä on joutunut jos jonkinlaista ennakkoluuloa kohtaamaan.

Enemmän silti lapset on tuoneet mun elämään enemmän sisältöä kuin mikään muu. On hauska katsoa kuinka lapset kehittyy ja muuttuu joka päivä. Lisäksi pieneltä on ihana kuulla "Rakastan sinua".

Ei mua Prisma elämä ahdista ollenkaan.

Siskoa ahdistaa kun se käy meillä, ei ikinä halua omia lapsia. Joka on siis ihan ok, mutta muistelin että mulla oli aika sama olo muiden lapsien seurassa ennen omien syntymää. Ja on ehkä edelleen niin, ettei toisten lapsien seurassa oikein osaa olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, suurin osa meistä on tullut prismaperheestä, jossa oli 2-3 lasta, itse rakennettu talo, farmariauto ja koira. Ja se lapsuus oli hyvä, täynnä rakkautta ja meistä tuli kunnon kansalaisia. Mutta samanlaisiksi emme halua?

Kapinaa

En usko, että kyse on kapinasta. Pikemminkin kyse on siitä, että yhä harvemmalla on varaa prismaperheen elämään. Vaikka käydäänkin töissä, palkka ei riitä tai työsuhteet eivät ole pysyviä, jotta saisi asuntolainaa. Tai ei ainakaan saada niin suurta lainaa, että sillä voisi ostaa omakotitalon. Nykyisin vielä vaaditaan tietty määrä säästöjä ensin, mutta millä säästät, kun vuokrat ovat niin korkeita? Jos vielä on lapsia, asuntolainaa varten säästäminen muuttuu entistäkin vaikeammaksi. Monet joutuvat jo nyt tekemään ostoksensa tarjousten mukaan ja sieltä, mistä edullisimmin saa. Jos niskassa olisi  vielä satojentuhansien eurojen asuntolaina, ei olisi varaa ostaa edes Prisman tarjousjauhelihaa. Lisäksi ajat, jolloin pankit myönsivät persaukisille suuria asuntolainoja, ovat jo ohi. 

Tästäkin ketjusta huomaa, että tyytyväisimpiä lasten hankintaan ovat ne, joilla on rahaa. Voidaan matkustella, harrastaa jne lapsista huolimatta. Vielä, jos on hyvät tukiverkostot, pääsee puolison kanssa kahdestaankin nauttimaan elämästä. Ketjusta puuttuvat kaikki ne, jotka joutuvat hakemaan Hopelta lapsilleen harrastustarvikkeet, Jouluapua-kampanjasta joululahjat ja jouluruuat jne. Kaikki ne, jotka joutuvat kouluikäisille lapsilleen sanomaan päivästä toiseen "ei", koska rahat nyt vaan eivät riitä asioihin, joita lasten kavereilla on. Kaikki ne, joiden ei viikoloppuisin tarvitse katsoa poliisisarjoja televisiosta, koska voi kurkata vuokrakasarmin ikkunasta ja äksöniä riittää livenä pihalla ja porraskäytävissäkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, suurin osa meistä on tullut prismaperheestä, jossa oli 2-3 lasta, itse rakennettu talo, farmariauto ja koira. Ja se lapsuus oli hyvä, täynnä rakkautta ja meistä tuli kunnon kansalaisia. Mutta samanlaisiksi emme halua?

Kapinaa

En usko, että kyse on kapinasta. Pikemminkin kyse on siitä, että yhä harvemmalla on varaa prismaperheen elämään. Vaikka käydäänkin töissä, palkka ei riitä tai työsuhteet eivät ole pysyviä, jotta saisi asuntolainaa. Tai ei ainakaan saada niin suurta lainaa, että sillä voisi ostaa omakotitalon. Nykyisin vielä vaaditaan tietty määrä säästöjä ensin, mutta millä säästät, kun vuokrat ovat niin korkeita? Jos vielä on lapsia, asuntolainaa varten säästäminen muuttuu entistäkin vaikeammaksi. Monet joutuvat jo nyt tekemään ostoksensa tarjousten mukaan ja sieltä, mistä edullisimmin saa. Jos niskassa olisi  vielä satojentuhansien eurojen asuntolaina, ei olisi varaa ostaa edes Prisman tarjousjauhelihaa. Lisäksi ajat, jolloin pankit myönsivät persaukisille suuria asuntolainoja, ovat jo ohi. 

Tästäkin ketjusta huomaa, että tyytyväisimpiä lasten hankintaan ovat ne, joilla on rahaa. Voidaan matkustella, harrastaa jne lapsista huolimatta. Vielä, jos on hyvät tukiverkostot, pääsee puolison kanssa kahdestaankin nauttimaan elämästä. Ketjusta puuttuvat kaikki ne, jotka joutuvat hakemaan Hopelta lapsilleen harrastustarvikkeet, Jouluapua-kampanjasta joululahjat ja jouluruuat jne. Kaikki ne, jotka joutuvat kouluikäisille lapsilleen sanomaan päivästä toiseen "ei", koska rahat nyt vaan eivät riitä asioihin, joita lasten kavereilla on. Kaikki ne, joiden ei viikoloppuisin tarvitse katsoa poliisisarjoja televisiosta, koska voi kurkata vuokrakasarmin ikkunasta ja äksöniä riittää livenä pihalla ja porraskäytävissäkin. 

Tuoreen tutkimuksen mukaan Suomessa joka neljäs mies jää lapsettomaksi ja naisistakin huomattava määrä, joskaan ei yhtä moni kuin miehistä. Kyse ei kuitenkaan ole vapaaehtoisesta lapsettomuudesta kun tarkastellaan koko hedelmällistä ikää. Vapaaehtoinen lapsettomuus on hyvin marginaalista kaikkialla muualla kuin saksankielisellä kielialueella, jossa sielläkään se ei ole mitään valtavirtaa. Pääasiassa kyse onkin siitä, että ei ole puolisoa eikä taloudellisia resursseja, jotta perheen pystyisi perustamaan. Lapsista onkin siis tulossa eräänlaisia statussymboleita. Hyvätuloiset ja koulutetut ihmiset hankkivat lapsia, joille pystyvät tarjoamaan aikaansa sillä kotihoidontukea käyttävät maksimaalisesti myös korkeakoulutetut naiset. Hyvätuloisilla on mahdollisuus järjestää lapsilleen kunnollinen hoito ja kotiinsa apua. Hyvätuloisten ei myöskään tarvitse karsia omista mukavuuksistaan kuten matkailusta mitenkään.

Voihan sitä saada molemmat. Itselläni elämä oli 35+-vuotiaaksi matkustelua, brunsseja, illanistujaisia, harrastamista ja uralla kiipimistä. Nyt 40+ kahden pikkulapsen äitinä kliseistä omakotitalossa asumista, kaksi muksua ja vähemmän omia menoja, mutta perheenä edelleen matkustelemme, myös pidemmälle. Äitiys on rakkainta ja raskainta, mitä tiedän. Miehen kanssa työnjako lastenhoidon suhteen 50/50. Kotiäitinä olosta en nauttinut, siinä ahdistavinta oli kotona olo/aivottomuus/intensiivisyys, ei lapset.