En ymmärrä aktiivimallia! Miksi työtöntä pitäisi rangaista siitä, että hänellä ei ole töitä? Sana 'työtön' tarkoittaa sitä, ettei ole töitä...
En siis ymmärrä tätä eduskunnan eilen käsittelyssään hyväksymää aktiivimallia lainkaan. Siinä siis rangaistaan työtöntä työttömyyskorvausta alentamalla, jos ei ole tehnyt tarpeeksi töitä työttömyysajalla (???) tai osallistunut esim. kursseille. Vapaaehtoistyötä tai vaikka tieteellisen artikkelin kirjoittamista ilman palkkaa ei tietenkään lasketa mukaan.
Minä kun olen tähän saakka kuvitellut, että jo se, ettei saa käydä töissä eikä saa palkkaa, on ihan riittävän suuri rangaistus työttömälle siitä, ettei tällä ole töitä. Ja jos olisi töitä, niin työtön ei olisi työtön.
Ihan oikeasti aivot nyrjähtää tästä aktiivimallista.
Kommentit (600)
Työtä pitää jakaa. Nyt jaamme työttömyyskorvauksen muodossa rahaa toisille ja ne toiset kärsivät ylitöiden muodossa stressistä.
Työssäkäyvät ovat vaan niin itsekkäitä että eivät halua luopua edes osata työtunneistaan.
Laki voisi olla sellainen että työttömyyden noustessa yli tietyn prosentin, niin silloin yleinen työmäärä viikossa laskisi vastaavasti.
Eli kun työttömyysprosentti on 10% niin viikkotuntimäärä laskisi myös 10%. Silloin viikkotuntimäärä olisikin nykyisen 37,5 tunnin sijaan noin 34 tuntia. Samalla palkka tietysti joutuisi joustamaan alaspäin mutta se kompensoituisi alhaisemmalla veroprosentilla ainakin osaksi.
Tämä olisi tasavertaisempi järjestely koska useammat voisivat pysyä työelämässä kiinni ja työssäkäyvät eivät joutuisi elättämään työttömiä.
Minä ainakin jakaisin mieluummin työaikaani jollekin työttömälle mielummin kuin maksamiani verorahoja.
Vierailija kirjoitti:
Kuten olen ennenkin tänne kirjoittanut, työttömien vihaajat ja tukien heikennyksiä peukuttavat eivät oikein tahdo ymmärtää, ettei homma todellakaan tule jäämään pelkkään työttömien kyykyttämiseen. Kunhan työttömyysturva on saatu romutettua, alkaa palkkojen polkeminen ja työehtojen tuntuva heikentäminen.
Tai oikeastaan se on jo käynnissä. Juuri juttelin yhden työkaverin kanssa, jolla on sopimus katkolla. Esimies oli tarjonnut jatkoa, mutta tietyin ehdoin. Nykyinen ma-pe -välille sijoittuva päivätyö muuttuisi ma-su -välillä tehtäväksi 2-vuorotyöksi ja työtehtäviin tulisi merkittävää lisäystä. Palkka toki ei nousisi senttiäkään...
Mulle työnantaja tarjosi kahta vaihtoehtoa: irtisanominen tai työehtojen reipas heikentäminen (mm. palkan puolitus).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valmistaudun saattelemaan pari virkaintoista sairauslomille. Syyllistäminen onnistuu toisinikin päin.
Jos ainoa asia mitä osaa tarjota työnkorvikkeena on rangaistukset ja syyllistäminen, mutta ei töitä, niin ansaitseekin vain riitaa ja paskaa niskaansa. Laki lisää siis riitelyä eikä mitään muuta.
Tälläkin palstalla se alkoi heti. Eli riitelyä ja haukkumista eikä, mitään rakentavaa. No sitä saa mitä tilaa.
Huippu älykkäiden keinot ratkaista työttömyys on kurittaminen. Todella filosofista ja rakentavaa kehitystä. Hakkaatteko muuten usein lapsianne ja lemmikejänne?
Pahoinpitelystä ei Suomessa rangaista tarpeeksi aktiivisesti eikä kovaa, siksi näitä ylilyöntejä tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten olen ennenkin tänne kirjoittanut, työttömien vihaajat ja tukien heikennyksiä peukuttavat eivät oikein tahdo ymmärtää, ettei homma todellakaan tule jäämään pelkkään työttömien kyykyttämiseen. Kunhan työttömyysturva on saatu romutettua, alkaa palkkojen polkeminen ja työehtojen tuntuva heikentäminen.
Tai oikeastaan se on jo käynnissä. Juuri juttelin yhden työkaverin kanssa, jolla on sopimus katkolla. Esimies oli tarjonnut jatkoa, mutta tietyin ehdoin. Nykyinen ma-pe -välille sijoittuva päivätyö muuttuisi ma-su -välillä tehtäväksi 2-vuorotyöksi ja työtehtäviin tulisi merkittävää lisäystä. Palkka toki ei nousisi senttiäkään...
Mulle työnantaja tarjosi kahta vaihtoehtoa: irtisanominen tai työehtojen reipas heikentäminen (mm. palkan puolitus).
Minulle tulee tuosta lähinnä mieleen se, että olet ollut jollain tuella siellä tähän asti, eli sinun siellä pitämisesi ei tuottavuuden kannalta ole ollut kannattavaa alun perinkään.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aktiivimallia! Miksi työtöntä pitäisi rangaista siitä, että hänellä ei ole töitä? Sana 'työtön' tarkoittaa sitä, ettei ole töitä....
Näin on tehtävä, jotta kukaan ei älyäisi syyllistää ja vaatia hallitusta tilille siitä, että valtion talouden ohjaamistoimia ei ole tehty riittävästi. Talouden ohjaamistoimet ovat mm. lainsäädäntöä, sääntelyä, verotusta, menoleikkauksia, kaikenlaisia toimia, joilla saadaan aikaan talouteen investointeja ja kysyntää työpaikoille.
Talouden ohjaamista EI sen sijaan ole se että hypätään markkinatoimijoiden sopimuspöytiin ja kummisetämäisesti aletaan uhkaamaan markkinan toimijoita (esim. työttömät) aseella päähän että saataisiin heidät laittamaan nimensä huonoon sopimuspaperiin.
Näin ollaan sitten menossa uudenlaista taloutta, jossa valtio toimijana on jo luomassa itselleen uudet valtaoikeudet päättääkseen ensin valtion alueella pelisäännöt ja sen lisäksi nyt alkaa päättämään myös yksityisten ihmisten puolesta heidän taloudelliset päätökset ja valinnat (laiminlyömällä em. kysynnän korjaamisen).
Tällä tavoin se vaan sitten koko valtion suuruinen tuolileikki rakennellaan, kiitos vaan teille siellä eduskunnassa jotka ette viitsi edes olla paikalla tekemässä töitänne.
Höhöö tähän se on menty. Varokaa vaan työntekijät kun alkaa palkat tippumaan kun seuraava kokoomuksen tavoite on liittojen höykkyyttäminen ;) ja kun kilpailu töistä vaan kiristyy ja sinne mennään pienemmillä korvauksilla.
Nipistetään, nipistetään! Kunnes ei kohta oo mitä nipistää
Kun työttömältä leikataan vähenee kulutus, ja mitä vähemmän kulutetaan sitä vähemmän yhteiskunta saa tuloja. Työttömyysturvan korotos olisi näkynyt piristysruiskeena suomalaisille yrityksille. Kun rikkaille annetaan eivät he kuluta nykyistä enempää, vaan rahat menevät sukanvarteen.
Tämä suuntaus sopii varmasti Halla-Ahollekin. Hänhän toivoo että sosiaaliturva olisi niin pieni ettei se houkuttelisi pakolaisia maahan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa työttömistä on ihan tyytyväisiä että saa maata laiskana kotona eivätkä tosissaan yritäkkään päästä töihin,tähän tulee nyt muutos ja hyvä niin.
Ammattityöttömistä on päästävä eroon.
Ammattityöttömiä toi ei hetkauta pätkääkään. He ovat jo muutenkin usein sellaisessa tilanteessa, että saavat toimeentulotukea jos työttömyyskorvausta lasketaan. Kustannuspaikka heidän tuelleen muuttuu, mutta maksettu raha ei pienene.
Tää rokottaa niitä, jotka todellakin haluaisivat töihin, ovat esim. tehneet pitkän työuran, mutta eivät esim. ikänsä puolesta ole enää työmarkkinoilla kuumaa valuuttaa (45 + vuotiaat <- = sairasta, mutta näin se vaan on). Heillä esim. työssäkäyvä puoliso ja tai asuntolainaa, he eivät saa asumistukia tai toimeentulotukia. Hakevat hulluna töihin, mutta eivät pääse mihinkään. Ovat joko liian kokeneita ja koulutettuja tai sitten se työttömyyden leima (joka vaan lisääntyy näillä kaikilla hallituksen leimakirveillä) tuottaa haastatteluista niitä kakkossijoja, kun työpaikan vaihtaja vie paikan. Työttömyys on syönyt säästöt ja eletään jo nyt veitsenterällä.
Johtaa vaan siihen , että noi aktiivisetkin lyö pyyhkeen kehään ja alistuu leikkimään piirissä ponileikkejä tai mitä hallitus nyt ikinä aktivointikeinoksi keksiikin. Hyvin harva tässä aktivoinnissa mitään parin päivän työkeikkoja saa tai he ovat jo muutenkin niitä tekemässä, koska heillä löytyy koulutus ja luvat niihin (esim. terveydenhoitoala, ravintola-ala, raksa-ala).
Tämä! Ja tämän seuraus osuu kyllä sitten lapsiin ja teineihin, jos sellaisia perheessä on.
En ymmärrä, kuinka monet ajattelevat, että työtön automaattisesti saisi sitten muuta tukea. Ei saa. Puolison tulot jos ovat aivan minimipalkan ylittävät ja asuu omistusasunnossa, mitään tukea ei saa, jos lapsia ei sitten ole todella monta.
Toki asunnon voisi laittaa lihoiksi, mutta onko tässäkään järkeä, asumiskustannukset nousisivat pilviin vuokralle muuttaessa, ainakin pk-seudulla.
Kävin viikonloppuna postissa ja jonot oli aivan järkyttävät. Tiskillä oli neljä asiakaspalvelupaikkaa mutta töissä oli ainoastaan kaksi ihmistä ja näistä toisen aika meni pakettien hyllyttämiseen. Tuollakin oli siis täyttämättä (ainakin) kolme työpaikkaa mutta silti aktiivimalli sanktioineen kohdistuu työnantajien sijaan työttömiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten olen ennenkin tänne kirjoittanut, työttömien vihaajat ja tukien heikennyksiä peukuttavat eivät oikein tahdo ymmärtää, ettei homma todellakaan tule jäämään pelkkään työttömien kyykyttämiseen. Kunhan työttömyysturva on saatu romutettua, alkaa palkkojen polkeminen ja työehtojen tuntuva heikentäminen.
Tai oikeastaan se on jo käynnissä. Juuri juttelin yhden työkaverin kanssa, jolla on sopimus katkolla. Esimies oli tarjonnut jatkoa, mutta tietyin ehdoin. Nykyinen ma-pe -välille sijoittuva päivätyö muuttuisi ma-su -välillä tehtäväksi 2-vuorotyöksi ja työtehtäviin tulisi merkittävää lisäystä. Palkka toki ei nousisi senttiäkään...
Mulle työnantaja tarjosi kahta vaihtoehtoa: irtisanominen tai työehtojen reipas heikentäminen (mm. palkan puolitus).
Italiassa nämä asiat osataan: suostu ehtoihin, mutta tee puolet vähemmän ja niin paskaa laatua, että työnantaja menee konkurssiin.
Tässä vain kannustetaan amerikan malliin ottamaan se oikeudenkin asioista omiin käsiin, kun töitä ei ole. Tällainen politiikka ei kuulu pohjoismaisiin demokratioihin joiden moraali ja toimintatapa on kehityslähtöinen ja turvallisuteen tähtäävä. Tämä politiikka on puhtaasti idiotismia jolle ei ole sijaa Suomessa jossa olemme jo kehittyneet järjestelmässämme pidemmälle. Pitäisi jatkaa samaa phjoismaista hyvinvointi linjaa ja keskittyä oikeasti luomaan niitä työpaikkoja rankaisemisen sijaan.
Työnantajahan maksaa työntekijästä palkka kertaa 1,5, kun veroja yms sosiaalimaksuja ei voi ohittaa. Eli jos haluat työntekijän jolle sinulla olisi varaa maksaa 2000 egee/kk, saat varautua 4500 euron kustannuksiin/kk. Kyllä siinä jo moni puree hampaat yhteen ja hoitaa hommat itse.
Enkä ymmärrä, miksi aina työttömiltä ollaan leikkaamassa ja säästämässä perusturvasta, ei ne työttömyyskulut edes ole valtiokassassa niin suuret? Oisko vähän järkevämpää miettiä sen sijaan uudistuksia, joihin ollaan ilolla hassaamassa verorahoja: kuten paperittomien luxuspalvelut (täysin mielivaltainen päätös, kun omista kansalaisista ei pystytä tarpeeksi hyvin huolehtimaan).
Miten olisi, että valtio perustaisi esimerkiksi vanhustenkoteja, joissa järjestettäisiin työttömille töitä, voisi olla eripituisia työaikoja ja valtio voisi kikkailla verojen kanssa, että toiminta olisi kaikille kannattavaa?
mee_duuniin kirjoitti:
Miksi työttömääle pitäisi antaa lanttiakaan yhteisistä varoista? Alkaisi työllistyminen kiinnostaa, kun tulisi vilu ja nälkä. Nyt maksetaan vastikkeetonta rahaa loputtomana virtana ja sillä rahalla maataan kotona ja pelataan pleikkaa.
Jossain on mätää, kun yhteiskunta maksaa katon pään päälle, ruoat jääkaappiin, lämmöt pattereihin ja nettiliittymän pleikkaan. Miksi ihmeessä, aikuiselle ihmiselle? Eikö hävetä?
Olitpa simppeli tapaus. Eiväthän kaikki työttömät ole yksi iso vuosia kotona makaava syrjäytyneiden ryhmä, jolla ei ole mitään intoa mennä töihin. Toki on olemassa nämä elämäntapatyöttömät, mutta suurin osa varmasti ihan normia porukkaa, joillakin voi tietenkin olla takana vuosien työttömyys, mutta joillakin sitten vaikka viikkojen ja kuukausien.
Ja ei, en ole itse työtön, mutta minulla kuitenkin on elämän tosiasiat hallussa, jokaisella kun on se riski, että joutuu itsekin työttömäksi. Ja se nyt vain on karu fakta, että niitä töitä ei vain ole joka työhaluiselle vaikka miten siitä joku itseään täynnä oleva parkuukin.
Miksi ei anneta sanktioita yrityksille kun eivät palkkaa työntekijöitä. Yritystuen ehdoksi ainakin isommille yrityksille pitäis olla että palkkaavat väkeä.
Vierailija kirjoitti:
Kävin viikonloppuna postissa ja jonot oli aivan järkyttävät. Tiskillä oli neljä asiakaspalvelupaikkaa mutta töissä oli ainoastaan kaksi ihmistä ja näistä toisen aika meni pakettien hyllyttämiseen. Tuollakin oli siis täyttämättä (ainakin) kolme työpaikkaa mutta silti aktiivimalli sanktioineen kohdistuu työnantajien sijaan työttömiin.
Nämä esim. prismojen postit ovat järkyttäviä. Pienissä kopperoissa yritetään palvella yhdellä tai kahdella työntekijällä. Postin alasajo alkoi jo 90-luvulla kun liikelaitostettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rikkaimpien etuja ajavalta oikeistopuolueiden yhteiseltä hallitukselta puuttuu luonnollisesti inhimillisyys ja empatia. Sama kuvio "tulonsiirto pienituloiselta rikkaille" toistuu aina kun nämä puolueet ovat hallituksessa, .
Kapitalisti pitää paikastaa kynsin hampain kiinni eikä halau kilpailua tai kehitystä. Vain estämällä kehityksen oikeistolaisuus pitää monopolinsa pystyssä. Ongelma tässä tarkoituksella ylläpidetyssä tilanteessa on poliitikkojen sekä markkinoiden ahtauden syytä. K"Orjaksi pääset" T"no ei kiitos" K"no ei se mitään, voitan siinäkin tapauksessa"
Kuvio on sen verranyksinkertainen että tähän voi hyvin jatkaa... K= kapitalisti T=työtön P= poliitikko O=orja.
K, itkee"hei P ja O tuo tyhmä T ei halunnut orjaksi minulle" "Se on tyhmä laiska ja läski joka ei halua osallistua kuten te""se on teiltä pois". O "tyhmä ja laiska, tyhmä ja laiska". P "rangaistaan sitä, koska se on tyhmä ja laiska" K "voisiko sen jotenkin pakottaa tekemään vaikka ilmaiseksi?" O ja P yhdessä "hyvä idea".
K, hieroo käsiään yhteen"hyvä hyvä"
Tämä koko skene on suoraan jostain tarkkisluokan kiusaamisporukan kikoista, kun joku ei sovellu muottiin.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa työttömistä on ihan tyytyväisiä että saa maata laiskana kotona eivätkä tosissaan yritäkkään päästä töihin,tähän tulee nyt muutos ja hyvä niin.
Ammattityöttömistä on päästävä eroon.
Ne työttömät ketä itse tunnen/olen tuntenut eivät olleet elämäntapatyöttömiä ja ihan oikeasti kärsivät siitä ettei töitä ollut. Juuri tämän takia, että valtaosa on työttömänä vasten tahtoaan, tähän kaikkeen pitäisi löytyä jokin muu ratkaisu. On väärin rankaista niitä, jotka ovat työttöminä tahtonsa vastaisesti. Kyllä luulisi meidän maamme poliitikkojen tajuavan - osaavan laskea yksinkertaisen laskutoimituksen - että meillä on liian vähän vapaita työpaikkoja suhteessa työttömiin. Miten se voi olla niin helvetin vaikeaa tajuta?
Nuo työt loppuivat, kun maansiirtokoneet syrjäyttivät lapiomiehet. Sama juttu moottorisahan kanssa. Ei tarvita satojatuhansia hevosia ja miehiä metsätöihin.