En ymmärrä aktiivimallia! Miksi työtöntä pitäisi rangaista siitä, että hänellä ei ole töitä? Sana 'työtön' tarkoittaa sitä, ettei ole töitä...
En siis ymmärrä tätä eduskunnan eilen käsittelyssään hyväksymää aktiivimallia lainkaan. Siinä siis rangaistaan työtöntä työttömyyskorvausta alentamalla, jos ei ole tehnyt tarpeeksi töitä työttömyysajalla (???) tai osallistunut esim. kursseille. Vapaaehtoistyötä tai vaikka tieteellisen artikkelin kirjoittamista ilman palkkaa ei tietenkään lasketa mukaan.
Minä kun olen tähän saakka kuvitellut, että jo se, ettei saa käydä töissä eikä saa palkkaa, on ihan riittävän suuri rangaistus työttömälle siitä, ettei tällä ole töitä. Ja jos olisi töitä, niin työtön ei olisi työtön.
Ihan oikeasti aivot nyrjähtää tästä aktiivimallista.
Kommentit (600)
Kyllä, vangeillakin on perheitä ja lapsia. Vauvapalstaa luetaan vankiloissa. Joo.
Vierailija kirjoitti:
Ei työttömiä rangaista, vaan päinvastoin hehän saavat korvausta asiasta, joka ei ole korvauksen maksajien syy.
Itse ainakin näen asian niin, että kun sekä minä että työnantajani olemme nyt maksaneet työttömyysvakuutusmaksua 25 vuotta, niin mahdollisen työttömyyden osuessa kohdalleni olen kyllä ihan itse maksanut korvaukseni ennakkoon.
Hei. Työttömät.Olen 57v.,olen ollut työttömänä vuoden verran,siis mies,joka on tehnyt ikäsä töitä eri alalla.Mitä te itkette,hallittus on mikä on pitäisi panna turkin hihaan ja nussia uudelleen.Virkamiehet määrää ja tekee uusia lakeja työttömille,niiden pitäisi olla ilman palkkaa vuoden ,niin itku tulisi.Ei kaikki haluaisi olla työtön,mutta kun ei ole töitä.Kurssit opettele sanomaan päivää ja miten hait töitä.Työttömän alistamista.Herätkää puupäät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustakaa työttömät oma firma. Ellette perusta, lakatkaa määkimästä että haluatte töitä.
Firman voi kyllä perustaa, mutta olis oltava niin hyvä liikeidea että siitä työstä saa myös palkkaa.
Eipä se juuri pitseriaa kummempaa ideaa vaadi.
Joo, jos mä jään työttömäksi niin perustan pitserian, tässä ei ole vielä kun 7-8 pitseriaa alle kilometrin päässä. Plus 3 muuta paikkaa mistä saa ruokaa. Noissa pitserioissa, paria lukuunottamatta näkyy olevan aina välillä lappu luukulla että "olemme lopettaneet toiminnan" ja sitten se aukeaa kohta uudella nimellä, lopettaa taas jne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustakaa työttömät oma firma. Ellette perusta, lakatkaa määkimästä että haluatte töitä.
Firman voi kyllä perustaa, mutta olis oltava niin hyvä liikeidea että siitä työstä saa myös palkkaa.
Eipä se juuri pitseriaa kummempaa ideaa vaadi.
Ei oikein toimi. Suomalaiset harvemmin saavat puoli sukua pimeisiin palkattomiin hommiin omaan pitseriaansa ja pystyvät/haluavat jättää lakisääteiset velvoitteensa pääsääntöisesti hoitamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa työttömistä haluaa töitä. Koettakaa nyt pässinpäät tajuta, että meitä jossain vaiheessa työttömän olleita on työelämässä satojatuhansia, eikä luvussa ole edes yhtään liioittelua mukana. Ihan normaaleissa töissä. En olisi mennyt töihin, jos en olisi halunnut. Enkä kyllä työttömänäkään maannut sohvalla. Vain sellainen, joka itse ei osaa kuvitella tekevänsä vapaa-aikanaan mitään, ajattelee että työtön makaa laiskana sohvalla, koska hän itse työttömäksi jouduttuaan tekisi juuri niin, salaa haaveilee siitä. Asennevammat onkin suurin työllistymisen este. Täälläkin on ihmisiä, jotka sanovat, etteivät ota työttömänä olleita. Tiedän, että olen työssäni parempi kuin moni vastaavaa hommaa tekevä, joka ei ole ollut koskaan työttömänä. Se, joka jätti minut ottamatta silloin kun olin työtön työttömyyden takia, menetti hyvän tekijän. Nykyinen työnantajani sen sitten sai.
Mutta tekeekö työtön mitään hyödyllistä yhteiskunnalle? Näkeekö heitä laumoittain vapaaehtoistöissä, ei vaikka aikaakin olisi. Sen takia heitä pitää aktivoida.
'
No mikäs idea tuossa on että työttömän pitäisi mennä vapaaehtoistyöhön? Sen takia kai ihmiset käy töissä koska siitä maksetaan palkkaa. Tuskin sinäkään työtäsi ilmaiseksi tekisit?
Työttömällä on aikaa eikä hän tee mitään muuta yhteiskunnan hyväksi, sen takia hän voisi edes tehdä vapaaehtoistyötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustakaa työttömät oma firma. Ellette perusta, lakatkaa määkimästä että haluatte töitä.
Haistappa sinäkin pitkä paska! Perustaakseen yrityksen tarvitsee liikeidean ( toimivan sellaisen ) ja asiakkaita! Ihan kuin yrityksen perustaminen olisi aina ratkaisu kaikkeen... työelämässä tuntuu olevan vain idiootteja ja kusipäitä nykyään... ainakin tunnevammaisuus on melkoinen!
Kielitaidottomat maahanmuuttajatkin osaavat perustaa firman ja tuottaa palveluja. Sinä et edes pysty siihen. Rahaa vaan pitäisi saada tekemättä mitään.
Sinä se jaksat provota, kannattaisi lopettaa, muuten joku rikollinen voi pahoittaa mielensä.
Täysin totta kirjoitin. Maahanmuuttajakin ymmärtää sentään pitserian perustaa, mutta voimaannutettu työtön katsoo että muut ovat minulle elatuksen velkaa. Ei ole vaikea päättää kumpi antaitsee isomman arvostuksen. Turha vollottaa, että työttömiä mollataan.
Pitsamafia?
Vierailija kirjoitti:
Tässä käy niin että työttömät ampuvat omaan nilkkaansa. Työssäkäyvät ovat käärmeissään maksamistaan veroista ja eivät voi käsittää että työttömät valittavat jostain aktivointimallista. Työssäkäyvät eivät tule äänestämään puolueita jotka ovat työttömän puolella.
Tämän päivän työssä oleva voi olla jo huomenna työtön. Poissa on ne ajat jolloin sai olla samassa työpaikassa eläkeikään asti. Firma voidaan myydä ulkomaiseen omistukseen joka siirtää tehtaan maasta pois. Voi myös sairastua mutta kela ei päästä työkyvyttömyyseläkkeelle, jolloin voit joutua kitkuttelemaan työttömyysturvalla. Kuka palkkaa sairaan. Taitaa silloin moni toivoa että työttömyysturva olisi sillä tasolla että sillä tulisi edes joten kuten toimeen. Ihminen ei ole pelkästään oman onnensa seppä vaan myös muuttuvien olosuhteiden armoilla. Kukaan ei voi ohjata elämäänsä 100%.
En usko, että työttömiä syyllistävät ovat oikeassa. En myöskään usko, että kaikki työttömät ovat oikeasti valmiita menemään töihin.
Totuus on varmaan jossain kallellaan työllistymishaluun päin.
Työmarkkinat ovat kuitenkin muuttuneet aika paljon ja olen taipuvainen kannustamaan yrittäjyyteen. Moni ihan tavallinen työ tehdään nykyisin omiin nimiin alihankkijan roolissa. Tällaisia piilotyöpaikkoja saa yksinkertaisesti kauppaamalla osaamistaan sitä tarvitseville.
Tulevaisuudessa uskon yhä harvemman tekevän perinteistä palkkatyötä, koska työntekijät ovat niin järjettömän suuri kuluerä yrityksille. Aikaansaavat yrittäjät saavat aina työtä kauppaamalla nimenomaan pelkästään työpanoksensa tai muun tuottamansa palvelun tai hyödykkeen.
Kun ehdotetaan ja kannatetaan näitä ideoita työttömien aktivointiin ja muuhun, niin kannattaisi miettiä että olisko se järkevää ja mielekästä jos itse joskus sattuukin olemaan työtön? Moni sanoo että en minä työttömäksi jää tai jos niin huonosti käy niin haen uutta työtä, vaikka tilapäisesti prisman kassalle meen töihin. Mutta kun se ei mene niin että johonkin työhön vaan mennään.
Tässä on nyt sivukaupalla puhuttu aivan väärästä asiasta. Ei tällä ole mitään tekemistä työttömien aktivoinnin kanssa, eikä kukaan kuvittele että tällä saataisiin ihmisiä merkittävissä määrin työllistymään. Kyse ei ole mistään muusta kuin työttömyysmenojen leikkaamisesta.
Mikäs sen parempaa kuin potkia vakinaisia sitten pois kun työt oppii sitten muutamassa päivässä eräissäkin työpaikoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa työttömistä haluaa töitä. Koettakaa nyt pässinpäät tajuta, että meitä jossain vaiheessa työttömän olleita on työelämässä satojatuhansia, eikä luvussa ole edes yhtään liioittelua mukana. Ihan normaaleissa töissä. En olisi mennyt töihin, jos en olisi halunnut. Enkä kyllä työttömänäkään maannut sohvalla. Vain sellainen, joka itse ei osaa kuvitella tekevänsä vapaa-aikanaan mitään, ajattelee että työtön makaa laiskana sohvalla, koska hän itse työttömäksi jouduttuaan tekisi juuri niin, salaa haaveilee siitä. Asennevammat onkin suurin työllistymisen este. Täälläkin on ihmisiä, jotka sanovat, etteivät ota työttömänä olleita. Tiedän, että olen työssäni parempi kuin moni vastaavaa hommaa tekevä, joka ei ole ollut koskaan työttömänä. Se, joka jätti minut ottamatta silloin kun olin työtön työttömyyden takia, menetti hyvän tekijän. Nykyinen työnantajani sen sitten sai.
Mutta tekeekö työtön mitään hyödyllistä yhteiskunnalle? Näkeekö heitä laumoittain vapaaehtoistöissä, ei vaikka aikaakin olisi. Sen takia heitä pitää aktivoida.
'
No mikäs idea tuossa on että työttömän pitäisi mennä vapaaehtoistyöhön? Sen takia kai ihmiset käy töissä koska siitä maksetaan palkkaa. Tuskin sinäkään työtäsi ilmaiseksi tekisit?
Työttömällä on aikaa eikä hän tee mitään muuta yhteiskunnan hyväksi, sen takia hän voisi edes tehdä vapaaehtoistyötä.
Menisitkö itse vapaaehtoistyöhön jos jäisit työttömäksi?
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa työttömistä on ihan tyytyväisiä että saa maata laiskana kotona eivätkä tosissaan yritäkkään päästä töihin,tähän tulee nyt muutos ja hyvä niin.
Ammattityöttömistä on päästävä eroon.
Jos töitä oikeasti olisi niin luuletko, että työkkäri ei olisi työttömiä niihin "pakottanut"?
Vierailija kirjoitti:
En usko, että työttömiä syyllistävät ovat oikeassa. En myöskään usko, että kaikki työttömät ovat oikeasti valmiita menemään töihin.
Totuus on varmaan jossain kallellaan työllistymishaluun päin.
Työmarkkinat ovat kuitenkin muuttuneet aika paljon ja olen taipuvainen kannustamaan yrittäjyyteen. Moni ihan tavallinen työ tehdään nykyisin omiin nimiin alihankkijan roolissa. Tällaisia piilotyöpaikkoja saa yksinkertaisesti kauppaamalla osaamistaan sitä tarvitseville.
Tulevaisuudessa uskon yhä harvemman tekevän perinteistä palkkatyötä, koska työntekijät ovat niin järjettömän suuri kuluerä yrityksille. Aikaansaavat yrittäjät saavat aina työtä kauppaamalla nimenomaan pelkästään työpanoksensa tai muun tuottamansa palvelun tai hyödykkeen.
En epäile hetkeäkään etteikö olis työttömiä jotka ei edes halua töihin, mutta työttömistä varmasti suurin osa on ihmisiä jotka varmasti ottais vastaan mitä vaan palkkatyötä. Ja sit joitakin siinä välimaastossa, että joku helppo hyväpalkkainen työ kävisi. Mut jostain syystä kaikki työttömät on leimattu sen työtä vieroksuvan vähemmistön mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa työttömistä on ihan tyytyväisiä että saa maata laiskana kotona eivätkä tosissaan yritäkkään päästä töihin,tähän tulee nyt muutos ja hyvä niin.
Ammattityöttömistä on päästävä eroon.
Jos töitä oikeasti olisi niin luuletko, että työkkäri ei olisi työttömiä niihin "pakottanut"?
Minkähän takia, kun oon työkavereitten kanssa puhunut, niin moni on kertonut että on hakenut töitä useamman kuukauden tai jopa vuoden? On siitä puhuttu miten monta hakemusta on saanut lähettää ilman että on edes haastatteluun kutsuttu jne. Eivät ilmeisesti kuitenkaan työhaluttomia ole kun joka päivä töihin ilmestyvät?
Tietysti rahasta kiinni. Työttömät korjaavat valtion budjetin. Lindström on myös tuleva työtön. Hän on pettänyt meidät entiset työtoverit.
Ettekö te typerykset nyt oikeasti keksi miten tästä "aktiivisuudesta" selviää normaali työtön? Vähän nyt "out of the box" ajattelua! Itse keksin ratkaisun jo 6kk sitten kun tästä ensi kerran luin. Jos osaatte yhtään laskea niin suosittelen palkka.fi. Nolottaako nyt tyhmät työttömät?
Suomen perustuslain mukaan ihmisellä on oikeus saada korvausta siitä, että hänellä ei ole työtä (= työttömyyskorvaus).
TE-toimisto on tosi tarkka siitä että vain työtä vailla olevalla on oikeus työttömyyskorvaukseen -- nyt hallitus on määritellyt asian niin, että vain työssä oleva "työtön" voi saada työttömyyskorvausta.
Jos joku osaa selittää miten tuo on mitenkään älyllisesti saati juridisesti toimiva kuvio, niin olepa hyvä. Minä en ainakaan ymmärrä idean "logiikkaa".
No mikäs idea tuossa on että työttömän pitäisi mennä vapaaehtoistyöhön? Sen takia kai ihmiset käy töissä koska siitä maksetaan palkkaa. Tuskin sinäkään työtäsi ilmaiseksi tekisit?