Riitelevä työyhteisö - neuvoja?
Asiallisia neuvoja. Eli työpaikalla on aivan jatkuvaa riitelyä. Kun yksi asia ratkaistaan, niin sitten keksitään seuraava riidan aihe.
En ole varma, miksi tietyt ihmiset haluavat haastaa riitaa aivan kaikkien kanssa koko ajan. Osaksi he varmaan arvelevat sillä edistävänsä omaa uraansa. Yksi pahimmista riitelijöistä on suoraan niin sanonutkin, että tekee tätä sen takia, eli haluaa edistää omaa uraansa pyrkimällä saamaan tätä kautta lisää valtaa ja saavansa omat tehtävänsä tehtyä paremmin - yrittämällä pakottaa muut tekemään omia töitään.
Ja kun nämä eivät saa tahtoaan muuten läpi, niin sitten aloitetaan riitely koko ajan pahemmaksi menevillä tavoilla. Eli pyritään ottamaan siihen koko ajan enemmän ihmisiä mukaan "omalle puolelle" ja pahennetaan keinoja, ilmeisesti välillä jopa suoraan huutamiseen ja väkivallan uhkaan.
Toinen leimallinen ilmentymä näiden ihmisten riitelylle on jatkuva kantelu muista, jotka eivät tee kuten he haluavat. Eli kantelevat koko ajan esimiehille, että heitä on kohdeltu väärin ja he ovat loukkaantuneet aina ihan jokaisesta asiasta kun muut eivät tee heidän tahtonsa mukaan.
Ja nämä riitelijät ovat siis rivityöntekijöitä. Esimiehet joko haluavat pysytellä sivussa koko jutusta tai ovat näiden puolella ja uskovat suoraan mitä nämä sanovat.
Joten käytännössä joka päivä työyhteisö käsittelee riitoja, sitä kuka nyt sanoo loukkaantuneensa mistäkin, kuka on taas tehnyt mitä väärin .... Ja nyt tämä alkaa pahenemaan jo suoraksi huutamiseksi ja ilmeisesti jopa väkivallan uhaksi.
Siis eihän tällaista järkevä ihminen jaksa. Heti lähteminen ei todellakaan ole vaihtoehto, sillä tulot ovat välttämättömät. Joten jotenkin tämä pitää jonkin aikaa kestää.
Neuvoja?
Kommentit (2)
Kaksi avainsanaa, joilla voit etsiä itse jatkoa: AVI:n työsuojelu ja työnohjaus. Parempi tehdä kerralla kunnon asiallinen kantelu AVI:in kuin jatkuva turha kantelu kyvyttömille esimiehille.
Up