Lue keskustelun säännöt.
Sairastuin vakavammin, mies ei tullut katsomaan
Olenko kohtuuton?
07.12.2017 |
Nyt on kova avautumisen tarve. Työskentelen parhaillaan toisessa maassa Euroopassa, ja olen täällä parisuhteessa miehen kanssa. Perheeni ja suurin osa ystävistäni asuu Suomessa. Sairastuin pari päivää sitten akuutisti vakavampaan tulehdussairauteen, johon liittyy komplikaatioiden riski. Jouduin lähtemään keskellä yötä sairaalaan, josta minut kuitenkin kotiutettiin jo saman päivän aikana vahvan lääkityksen kanssa. Makasin kotona erittäin huonovointisena. Laitoin jo yöllä sairaalasta miehelle viestiä (olemme muuttamassa yhteen vuodenvaihteen jälkeen, mutta tällä hetkellä asumme vielä erillään). Mies asuu veljensä kanssa, ja heidän äitinsä on parhaillaan heidän luonaan viikon mittaisella vierailulla. Hän oli tietysti huolissaan. Mies kertoi olevansa pahoillaan siitä, ettei voisi tulla minua katsomaan, sillä hänestä tuntuisi pahalta jättää äitinsä yksin (hänen veljensä oli myös siellä).
Seuraavana päivänä mies kysyi, haluaisinko tulla hänen luokseen. Sanoin miehelle, että valitettavasti taidan olla liian heikossa kunnossa tulemaan. Minusta tuntui epämiellyttävältä tulla sairastamaan asuntoon, jossa oli myös hänen veljensä ja äitinsä. Minulla oli ongelmana se, ettei kaapissa ollut juuri mitään syötävää, mutta olin hyvin heikko, ja kauppaan lähteminen oli vaivalloista.
Mies kertoi olevansa pahoillaan, ettei voisi tulla käymään luonani, sillä hänen ja hänen veljensä piti huolehtia heidän äidistään. Miehen äiti oli samana päivänä ennen minun sairastumistani kaatunut kävelyllä ollessaan, mistä oli aiheutunut ilmeisesti jonkinlainen lihasrevähdys, joka vaikeutti hänen liikkumistaan sillä hetkellä.
Raahauduin sitten lopulta kauppaan ja apteekkiin, ja vaikka matka oli lyhyt, se vei voimani täysin.
En tiedä olenko kohtuuton, mutta minulle tuli paha mieli siitä, ettei mies voinut edes piipahtaa luonani. Mietin miten olisin itse toiminut kyseisessä tilanteessa, ja olisin varmasti tehnyt edes lyhyen visiitin, ja varmistanut että toisella on kaikki niin hyvin kuin hänellä siinä tilanteessa voi olla.
Ymmärrän kyllä, että hän on huolissaan äidistään, mutta minusta lihasrevähdys ja akuutti, voinnin totaalisesti romahduttava infektio, ovat eri kaliiberin asioita. Miehen äiti ei edes olisi ollut täysin yksin, sillä olihan veli siellä. Uskon, että jos minun äitini olisi luonani pidemmällä vierailulla, ja seurustelukumppanini sairastuisi, hän ymmärtäisi kyllä, jos kävisin piipahtamassa hänen luonaan.
En tiedä johtuuko tämä vain siitä, että olen jotenkin mieli herkillä sairastamisesta, mikä saa minut suurentelemaan asioita, mutta minulle tuli sellainen olo, että en ole miehen prioriteettilistalla kovin korkealla, ja tällä hetkellä kyseenalaistan jopa koko yhteenmuuton mielekkyyden. Olenko täysin kohtuuton?
Kiitos kun jaksoit lukea. <3
Kommentit (45)
Miksi luulet, ettet voi kertoa mikä infektio on kyseessä. Sähän olet anonyymi. En ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olenko kohtuuton? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääsit heti kotiin eli tilanne ihan tavallinen flunssa?
Hyvin jaksoit käydä kaupassa ja mies oli vielä huomioiva viesteissään.
Itse en ymmärrä miksi pitäisi tulla paasaamaanKyseessä ei ole tavallinen flunssa, enkä päässyt samantien kotiin, vaan saman vuorokauden puolella. En halua kirjoittaa tarkempaa diagnoosia yksityisyyssyistä, mutta siis kyse on perusflunssaa huomattavasti vakavammasta ja harvinaisemmasta tulehduksellisesta sairaudesta, joka voi olla hoitamattomana hengenvaarallinen tai vammauttava.
Keuhkokuumeen sairastaneena ymmärrän, että vointi voi olla todella heikko, vaikka sairaalaan ei otettaisikaan sisälle.
Tuollaisessa tapauksessa olisi varmasti ollut fiksuinta ottaa miehen tarjous vastaan ja mennä miehen luokse, jos tuntuu, että ei pärjää kotona yksin. Kai ulkomaillakin taksit kulkee?
Vai äiti, kyllä se mamma siellä pärjää. Munaton mammanpoika.
En nyt käske eroamaan tai mitään sellaista, mutta mitä jos ette muutakaan yhteen ihan heti? Katsokaa uudestaan sitten vaikka vuoden päästä jos suhde pysynyt vahvana.
Vierailija kirjoitti:
Olenko kohtuuton? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääsit heti kotiin eli tilanne ihan tavallinen flunssa?
Hyvin jaksoit käydä kaupassa ja mies oli vielä huomioiva viesteissään.
Itse en ymmärrä miksi pitäisi tulla paasaamaanKyseessä ei ole tavallinen flunssa, enkä päässyt samantien kotiin, vaan saman vuorokauden puolella. En halua kirjoittaa tarkempaa diagnoosia yksityisyyssyistä, mutta siis kyse on perusflunssaa huomattavasti vakavammasta ja harvinaisemmasta tulehduksellisesta sairaudesta, joka voi olla hoitamattomana hengenvaarallinen tai vammauttava.
Pääsit heti kotiin eli tilanne ok. Ei mitään mainittavaa
Ap, älä välitä näistä. Katkeria kiusaajia, joilla ei ole ketään eikä mitään.
Jokainen tajuaa, että olet sairas. Niille, joille tarvii selitellä ei kannata selitellä.
Ymmärrän sua just nyt harvinaisen hyvin, kun olen itsekin sairaana. Voimia.
Sen voin sanoa omasta mammanpoikaexästäni, että mamma oli ainaisesti hänen elämänsä ykkösnainen. Itsekäs, tyhmä, takertuva, ilkeä nainen, jolle salliittiin kaikki oikut ankean lapsuuden hyvitykseksi.
Mä olin se, jonka odotettiin aina pärjäävän.
Katsoin usein sairaalassa pariskuntia jotka istui kylki kyljessä odotushuoneessa jännittäen lääkärikäyntiä. Mun mies hihitteli vieressäni lukien jotain tyhjänpäiväistä nettisivua samalla kun mä odotin vuoroani ja tuomiotani.
Oli siitä se hyöty, että oli autokuski ja kokki. Mutta henkisesti se oli missä lie. Eron jälkeen terapeutti kysyi, eikö hän ollut huolissaan musta. Ei, ei ollut, koskaan. Jos autoon tuli naarmu, se oli huolissaan että se ruostuu.
Eli tahdon vain sanoa, että jos sä et ole miehelle ykkönen nyt, ei oikein kannata toivoa että myöhemmin olisit. Jos sen teoissa ei näy, että se on huolissaan, se ei ole huolissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veikkaan maaksi Italiaa. Siellä miehet ovat tuolla tavoin äitikiinniteisiä.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan maaksi Italiaa. Siellä miehet ovat tuolla tavoin äitikiinniteisiä.
Sama kävi mielessä, mutta pidin turpani kiinni aiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parrakas nainen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan maaksi Italiaa. Siellä miehet ovat tuolla tavoin äitikiinniteisiä.
Sama kävi mielessä, mutta pidin turpani kiinni aiheesta.
Minä en viitsinyt vaieta vaan ihan pokkana heitin keskusteluun mitä tuumasin.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan maaksi Italiaa. Siellä miehet ovat tuolla tavoin äitikiinniteisiä.
Kyllä noita briteissäkin riittää. Kannattaa miettiä todella tarkkaan, miksi haluaisi vieraalla maalla vaivakseen kaikista huonoista vaihtoehdoista nimenomaan miehen, jolle äiti on aina ykkönen. Siinä tulee tuntemaan itsensä todella yksinäiseksi. Kun vaikka yrittäisit selittää asioita, ne ei vain uppoa. Kun asenne on valmiiksi puolustuskannalla, vaikka äiti olisi niin kaheli itsekeskeisyydessään, että poika on ahdistuslääkkeillä ja silti tuskainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parrakas nainen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan maaksi Italiaa. Siellä miehet ovat tuolla tavoin äitikiinniteisiä.
Sama kävi mielessä, mutta pidin turpani kiinni aiheesta.
Minä en viitsinyt vaieta vaan ihan pokkana heitin keskusteluun mitä tuumasin.
Ei se huono ole.
Minä en koskaan voisi jättää kultaani tuollalailla hunningolle, vaikka olisikin pienempikin sairaus ja sulla taisi olla vähän pahempi. Ehdottomasti olisin ollut auttamassa ja tehnyt kaikkeni naiseni eteen. Mun kultani meneekin äitini edelle, kirkkaasti.
Kannattaa miettiä tarkasti, onko tuo hyvä suhde. Musta ei kuullosta siltä.
M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kulttuuri voi olla toinen mutta mies on silti mies.
Mikset sanonut suoraan, että sinulla on kurja olo ja halusit miehen tulevan käymään? Tai kertonut että tarvitset ruokaa/lääkkeitä ja pyytänyt tuomaan?
Meidän naisten vika on monesti tuo ettei osata puhua suoraan, kaikki miehet eivät ymmärrä että "ei mua mikään vaivaa" tarkoittaa oikeasti "kysy mikä mua vaivaa"...
Ehkä hän ajatteli, että yrität tahalaan saadahuomion itsellesi yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen töissä toisessa Euroopan maassa ja ikävä kyllä naimisissa ja lapsikin on, tuollaisen samanlaisen kylmäkallen kanssa.
Viime viikolla olin sairaalassa, iso leikkaus. Mies ei laittanut yhtäkään viestiä eikä soittanut. Enpä laittanut sitten itsekään. Vain omaisilleni Suomeen viestittelin, että olen hengissä ja leikkaus meni hyvin.
Exä oli ihan toisenlainen. Jos kovasti kipeä vaikkapa, niin melkein itki kun pelkäsi niin kovasti menettävänsä minut.
Eikö sulla ole yhtään ystävää siellä? Vain tuo 'mies'?
Vierailija kirjoitti:
Kulttuuri voi olla toinen mutta mies on silti mies.
Mikset sanonut suoraan, että sinulla on kurja olo ja halusit miehen tulevan käymään? Tai kertonut että tarvitset ruokaa/lääkkeitä ja pyytänyt tuomaan?
Meidän naisten vika on monesti tuo ettei osata puhua suoraan, kaikki miehet eivät ymmärrä että "ei mua mikään vaivaa" tarkoittaa oikeasti "kysy mikä mua vaivaa"...
Tämä: ymmärsihän mies varmasti, kuinka kipeä ja heikoilla olit?
Jos ymmärsi, niin suosittelen lykkäämään yhteenmuuttoa, kunnes mies ymmärtää jotakin edes empatian päälle.
Taisi siinä mamma testata, kuka nainen on ykkönen.
No ööö ehkä se ei halunnu tartuntaa ja tartuttaa samalla vanhaa äitiään, joka muutenkin huonossa kunnossa.
Kotonaan voi desinfioida tai kahvitella ulkona.
Maalaisjärkeä naiset vähä hei
En koe, että minun diagnoosillani olisi nyt itse keskustelun pääpointin kannalta merkitystä, ja vaikka kirjoitankin anonyymisti, minulla on silti oikeus päättää mitä jaan ja mitä en.
No, se siitä.
Nyt mies sanoo, että voisin tulla hänen luokseen. Kirjoitti tosin heti seuraavassa lauseessa, että "minun pitää sitten huolehtia äidistä, että ymmärräthän sen. Saatamme lähteä lääkäriin". Kun kysyin ovatko he siis lähdössä lääkäriin tänään, hän vastasi, ettei osaa sanoa. Sanoin olevani kovin uupunut, ja että en halua vaikuttaa epäkohteliaalta jos en jaksa olla hirveän sosiaalinen. Hän vastasi vain, että valinta on minun. Saan kuulemma tulla jos haluan, mutta hänen täytyy nyt olla äitinsä kanssa.
Minulle jäi sellainen fiilis, että hän ikään kuin kutsui minut velvollisuudesta sinne, mutta teki kuitenkin selväksi, että hänen tilansa ja aikansa kuuluvat nyt äidille. En tiedä menenkö. En odota mitään kuninkaalliskohtelua tietenkään, mutta en myöskään halua kokea olevani vaivana ja velvollisuutena. Tuntuisi kurjalta sairastaa toisen nurkissa periaatteessa vieraan asemassa, varsinkin jos koko ajan tuntuisi siltä, että en ole prioriteettilistalla kovin korkealla. Tuntuisi tavallaan siltä, että olen yksi "vaiva" miehen nurkissa.
Keuhkokuumeen sairastaneena ymmärrän, että vointi voi olla todella heikko, vaikka sairaalaan ei otettaisikaan sisälle.