Lue keskustelun säännöt.
Kummit eivät huomioi kummilastaan
07.12.2017 |
Tosi surullinen mieli pienen lapsemme puolesta. Isovanhemmat kuolleet ja suku muutenkin niin pieni, ettei taaperomme saa paketin pakettia jouluna muilta kuin meiltä vanhemmilta. Hänellä on kaksi kummia, joista toinen varmasti muistaa kyllä jouluna, mutta toinen kummipariskunta ei mitenkään. Eivät ole muistaneet häntä syntymäpäivänä, eivätkä aiempina jouluinakaan. Hulluinta tässä on mielestäni se, että olemme itse ostaneet sekä tälle pariskunnalle että heidän lapsilleen esim. viime jouluna joulupaketit, jotka he ovat tyyyväisinä ottaneet vastaan, mutta eivät ole millään muotoa itse edes kysyneet, että mitäköhän se kummilapsi itse haluaisi. En ymmärrä mistä on kyse, sillä kyseessä on hyvä ystäväni ja rahaa heillä on. Eikä ”ongelma” ole se, ettei lapsemme saa lahjaa, vaan se, että vanhempiensa lisäksi hänellä on vain yksi muu henkilö, joka muistaa tai huomioi häntä. Minulle riittäisi, jos kummit vaikka vain soittaisivat ja juttelisivat puhelimessa joulun aikaan. Olen yrittänyt olla ajattelematta tätä, mutta meinaa jopa itkettää, kun katson pientä lastamme ja mietin miten hän isompana alkaa kysellä, että miksi häntä ei muisteta. Pahinta tässä on se, että sain sattumien kautta juuri kuulla, että muille kummilapsille tämä pariskunta ostaa lahjat. Mitä itse tekisitte tässä tilanteessa?
Kommentit (25)
Itse olin nuori ja hölmö, kun suostuin kummiksi. Ei nimittäin kiinnosta tippaakaan. En ole muutenkaan juurikaan tekemisissä kummilapseni perheen kanssa ja nykyisin vain ahdistaa, kun lähestyy synttärit tai joulu, koska "pakko" ostaa lahja, vaikka ei kiinnostaisi yhtään. Jos olisin ollut vanhempi kummiksi kysyttäessä niin olisin ollut viisaampi ja uskaltanut sanoa ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omituista vaativaisuutta. Jos jollain ei ole rahkeita jossain elämäntilanteessa olla kummi kuin paperilla, ei se nyt ole niin vakava paikka. Kun itsellä pienet lapset, usein hyvä kun heidät saa hoidettua. Ystävyys kummilapsen vanhempiin ehkä väljähtänyt
Läheisiä ihmisiä lapselle voi löytää naapureista, tuttavaperheista, sukulaisista. Pakottamalla ei synny useinkaan mitään hyvää
Vastaavassa tilanteessa lopettaisin provoilun. Hyvä yritys kaatuu jo toisen virkkeen "(...) ettei taaperomme saa paketin pakettia jouluna" ja toiseksi viimeisen "(...) sattumien kautta juuri kuulla, että muille kummilapsille tämä pariskunta ostaa lahjan" yhdistelmään, vähän liian huolellista jälkeä.
Sen verran vielä, että tilanne ei todellakaan ole se, ettemme me mieheni kanssa pitäisi yhteyttä, eivätkä kummit meihin. Soittelemme toisillemme ja tapailemme sen mukaan, kun kerkeämme. Kummeilla on totta kai omat elämänsä: emme me odota, että heidän pitäisi jotenkin ottaa tämä kummilapsi elämäntyökseen. Olen itsekin kummi kuudelle lapselle, mutta en minäkään heitä koko ajan kuljeta tekemisiin tai ostele lahjoja. Mutta kummien elämänsä siis kiireistä, siisti syystä emme näe kovin usein. Synttäreillä ovat käyneet ja tuoneet lahjan. Mutta aivan kuten alussa kerroinkin, kyse EI OLE LAHJASTA, vaan ylipäänsä muistamisesta, joka mielestäni olisi vaikka edes se joulukortti, soitto tms. Jos he soittaisivat ja kysyisivät, että mitä ostamme, vastaisin että ”ei tarvitse mitään” tai tyyliin ”tarroja”, koska kyse ei ole siitä, että lapsemme tarvitsisi lahjan, vaan pienen nähdyksi tulemisen, että hänellekin on joku muu kuin vanhemmat, joka on kiinnostunut hänen elämästään.. Vielä tilanteessa ei ole sen dramaattisempaa, mutta kun mietin vuosia eteenpäin, niin lapsi voi tuntea itsensä tietyllä tavalla yksinäiseksi, kun ei ole a) yhtään isovanhempaa, b) setää, enoa, tätiä, serkkua tms. ja c) kohta kai kummejakaan, joka muistaisi häntä vaikkapa jouluna. No, onneksi hänellä on tämä mieheni serkku kummia, joka onkin kyllä ihana kummi. Täytynee vain ajatella, että yksikin lämmin ihminen lähellä riittää.
Joku kun ehdotti sitä, että nostaisin kissan pöydälle, niin sitä olen itsekin miettinyt, mutta jotenkin itseltä menee maku koko hommaan, jos minun lapsen äitinä pitää ryhtyä edes kyselemään tällaisia. Olen itsekin kummi ja useamman kummitettavan vanhemman kanssa on sovittu, ettei mitään lahjoja tarvitse antaa (varsinkin nuorempana kun oli tiukkaa rahallisesti), mutta itse olenkin sitten antanut kummilapsilleni aikaa lahjaksi: vienyt ihan vaan vaikka pulkkamäkeen tms. Tätä sanoin oman lapseni kummeillekin aikoinaan, että mieluummin aikaa kuin krääsää. Nyt kun olen tältä kummipariskunnalta jotain kysellyt, että ”lähdettäiskö puistoon” tms, niin aikaa ei heillä tunnu olevan.
aapeen asenne kun opetetaan lapselle, niin oppii kyllä vinkumaan kaikkea mitä ei saa. Ja lahjat kun jättää tuttavien tuttaville ostamatta, niin voi sitten omilleen ostaa mitä ne toivoo edes kerran vuodessa. Ei se uppo-oudon kummin huomio kerta vuoteen mitään merkitse lapselle. Jos ei oo oikeaa jatkuvaa kommunikaatiota niin sitten ei se suhde synny. Tapaatteko kummin perhettä kovin usein itsekään?