Häpeän itseäni

:(

Eikö kellään tosiaan mitään vastaavaa kokemusta? :(

<3

Älä häpeä itseäsi, se hidastaa paranemistasi. Kaikilla on joskus vaikeampia vaiheita. Silloin on oikeus olla heikko ja sairastaa.

Mä olen tänään syönyt 19 fazerin vihreää kuulaa, ruokien lisäksi. Puolen kilon pakkauksessa on enää 4 jäljellä.

Päätä särkee kovasti.

Elämä on helvettiä. T moneen kertaan häväisty

*halaus*

Voi hyvin. Paljon tsemiä ja voimaa!

Minulla oli samanlaista, mutta nyt psykoterapian käyneenä olen tajunnut ettei sillä ole mitään merkitystä mitä muut ajattelevat. Puhun myös avoimesti minua ahdistavista asioista. Suosittelen lämpimästi kognitiivista psykoterapiaa. :)

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tänään syönyt 19 fazerin vihreää kuulaa, ruokien lisäksi. Puolen kilon pakkauksessa on enää 4 jäljellä.

Päätä särkee kovasti.

Elämä on helvettiä. T moneen kertaan häväisty

Mä oon syöny pari suklaalevyä. Pahaa tekee.):

Hyvin monet ovat löytäneet avun psykoterapiasta, yritä sinnitellä sinne asti. Käy uudelleen omalääkärillä pyytämässä lähetettä eteenpäin.

Et ole niin hukassa kun voisit olla, koska tunnistat ja tunnustat ongelmasi.

Itselläni vastaavia ongelmia. Vielä on unelmia, innostusta pirskahdellen, mutta ne ovat henkisellä puolella. En jaksa tehdä mitään, vaikka haluaisin.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tänään syönyt 19 fazerin vihreää kuulaa, ruokien lisäksi. Puolen kilon pakkauksessa on enää 4 jäljellä.

Päätä särkee kovasti.

Elämä on helvettiä. T moneen kertaan häväisty

Mä oon syöny pari suklaalevyä. Pahaa tekee.):

Lähden vielä käymään kaupassa joka on auki. Voi itku.

Kiitos paljon kaikille ihanista, tsemppaavista kommenteista ja neuvoista. Ja te jotka kärsitte samanlaisista ongelmista, paljon tsemppiä. <3 -Ap

Vierailija kirjoitti:

Hyvin monet ovat löytäneet avun psykoterapiasta, yritä sinnitellä sinne asti. Käy uudelleen omalääkärillä pyytämässä lähetettä eteenpäin.

Et ole niin hukassa kun voisit olla, koska tunnistat ja tunnustat ongelmasi.

Itselläni vastaavia ongelmia. Vielä on unelmia, innostusta pirskahdellen, mutta ne ovat henkisellä puolella. En jaksa tehdä mitään, vaikka haluaisin.

 

Kiitos. Olen siis saanut jo lähetteen, mutta terapeutin löytäminen on osoittautunut haastavaksi. Tsemppiä sulle! -Ap

Vierailija kirjoitti:

Älä häpeä itseäsi, se hidastaa paranemistasi. Kaikilla on joskus vaikeampia vaiheita. Silloin on oikeus olla heikko ja sairastaa.

Olen yrittänyt kovasti toitottaa tätä itselleni, mutta välillä tunteita on ihan mahdoton kontrolloida... Se häpeä ja paha olo vaan tulee ja joskus sitä onnistuu sivuuttamaan sen, joskus se ottaa ihan kokonaan vallan. Pahinta on se, kun tapaa uuden ihmisen ja hän kysyy mitä teen ja en tahtoisi myöntää vain "makaavani kotona". Olen vieläpä niin nuori ja ihmiset olettavat että pitäisi tehdä niin paljon, opiskella ja olla töissä ja menestyä. -Ap

Haluaisitko ap kertoa miten se "vaikea masennus" helpotti siksi aikaa että ehti puolison löytää?

On se outoa että vaikka olisi millainen sängynpohjamasennus tai lamauttava sosiaalisten tilanteiden pelko niin silti onnistutaan se poikaystävä hankkimaan. Sitten on taas hyvä olla "masentunut" kun on se puoliso vierellä...

Vierailija kirjoitti:

Olen monta vuotta sairastanut vaikeaa masennusta ja syömishäiriötä. Tämän takia olen tällä hetkellä työkyvytön ja opinnot kesken. Hävettää, tuntuu ettei kukaan läheisistä ymmärrä sairauksiani tai tilannettani. Pelottaa, että puhuvat musta pahaa selkäni takana ja ajattelevat että olen vain aikaansaamaton. Olen useasti kuullutkin olevani vain heikko luuseri. Olin ennen itsevarma ihminen jolla oli haaveita ja tavoitteita, olin myös kunnianhimoinen. Nyt olen vain rippeitä entisestä itsestäni. En koskaan kuvitellut tai halunnut olla se tytär, joka pettää vanhempansa ja aiheuttaa vain häpeää ja surua ja murhetta. Nyt tuntuu, etten ole mitään ja aiheutan vain murhetta ja ahdistusta läheisilleni.

Mulla on myös ihana poikaystävä joka hyväksyy mut näin, mutta välillä pelkään että kyllästyy sairasteluuni ja siihen, että olen ongelmieni takia melko epävarma ja välillä syyttäkin mustasukkainen. En todellakaan halua olla tällainen enkä tunnista itseäni silloin, kun olen mustasukkainen syyttä. Olin ennen niin itsevarma ja mua ahdistaa olla tällainen epävarma, mustasukkainenkin ihminen joka kokee kaikki muut naiset ja ihmiset ylipäätään uhkana. Pelkään jatkuvasti että hän väsyy ja löytää jonkun paremman. Harvemmin teen numeroa mustasukkaisuudestani tai peloistani, useimmiten pidän kaiken vain itselläni koska häpeän. Järjellä tajuan ettei ole syytä olla mustasukkainen pienistäkin asioista, mutta se tunne on koko ajan läsnä.

Olen niin väsynyt olemaan tällainen. Olen väsynyt sairasteluun ja olenkin hakenut apua (terapia) mutta senkin saamisessa kestää. Matkaan on tullut paljon mutkia ja aina kun näyttää että voisi alkaa mennä paremmin, elämä potkii päähän ja altistun enemmän oireilulle. En sano etteikö vastuu olisi myös itselläni, koska se on, mutta olen vain hukassa. Pelkään, etten koskaan enää voi saada vanhaa, itsevarmaa, onnellista ja päämääriä omaavaa itseäni takaisin...

Tuohon kannattaa kiinnittää huomiota, jotta pääsee häpeästä eroon. Itsekin kuvittelin aina olevani se, joka ei ainakaan aiheuta muille murheita. Siihen tavallaan liittyy alitajuisesti sellainen ajatus, että kuvittelee olevansa parempi kuin muut: minä en voi aiheuttaa murheita, koska minä jaksan, pystyn, teen paremmin kuin muut. Minä en epäonnistu. Minä en petä odotuksia. Minä selviän aina ongelmista. Minusta ei ole vaivaa kenellekään.

Kukaan ei hitto vie ole tuollainen yli-ihminen. JOKAIKISELLE ihmiselle tapahtuu elämän varrella epäonnistumisia, pettää muiden odotukset jne. Kukaan ei ole muiden yläpuolella niin, etteivät vastoinkäymiset mitenkään vaikuttaisi, huojuttaisi, pysäyttäisi ja laittaisi kaikkia suunnitelmia uusiksi.

Minä vasta opettelen pääsemään omasta häpeästäni eroon. On vaikeaa myöntää, että ei tosiaan ole sen kummempi kuin muutkaan. On helppo olla myötätuntoinen muita kohtaan, mutta itseä kohtaan se on todella vaikeaa, koska on aina tottunut vaatimaan itseltään sitä, ettei vain mitenkään rasita ketään tai ole vaivalloinen ja harmia tuottava.

Mutta niin se nyt vain on. Minä tarvitsen apua siinä, missä muutkin ihmiset. Minä epäonnistun ihan samalla tavalla kuin muutkin ihmiset. Ja minulla itseasiassa on OIKEUS olla välillä vaivoiksi ja vaatia sitä apua, ihan niin kuin muillakin ihmisillä. Sitä opetellessa siis...

Vierailija kirjoitti:

Haluaisitko ap kertoa miten se "vaikea masennus" helpotti siksi aikaa että ehti puolison löytää?

On se outoa että vaikka olisi millainen sängynpohjamasennus tai lamauttava sosiaalisten tilanteiden pelko niin silti onnistutaan se poikaystävä hankkimaan. Sitten on taas hyvä olla "masentunut" kun on se puoliso vierellä...

Miksi koet tarpeelliseksi tulla vittuilemaan tähän ketjuun? Oletko katkera, eikö itselläsi ole ihmistä vierellä joka tukee ja rakastaa sua epätäydellisenä itsenäsi? 

Missään kohtaa tekstissäni en maininnut, että koska olen alkanut seurustelemaan, joten mistä tiedät ettei poikaystävä ollut kuvioissa jo ennen kuin sairastuin? Eihän hän ollut, mutta kommenttisi perusteella vaikutit tietäväsi mua paremmin asiani.

Masennushan on kaikille erilainen ja eivät kaikki masentuneet ainoastaan makaa sängynpohjalla. Minulla oli ystävä jonka masennus oireili juurikin tuolla tavalla, ettei hän kyennyt pitämään mitään yhteyttä kehenkään pitkään aikaan. Itse olen yrittänyt pitää edes jonkinlaisia sosiaalisia suhteita yllä aina silloin, kun minulla on masennuksen kanssa parempi kausi. Poikaystävä tuli elämääni ihan vahingossa, tuli itse tekemään tuttavuutta. Suhteemme alun jälkeen elämässäni on tapahtunut asioita, jotka ovat onnistuneet pahentamaan oirelua ajoittain. Miksi minä (tai kukaan) ajattelisi(n) että nyt on "hyvä olla masentunut" kun on kumppanin löytänyt? Ihan sairasta ajatella, että ihminen itse valitsee koska sairaus oireilee pahemmin ja koska on vähän helpompaa. -Ap 

Realisti kirjoitti:

Nyt kyllä kuulostaa siltä, että käytännössä kaikkien kannalta olisi parempi jos löytäisivät sinut köyden jatkona asunnostasi. Ei kannata enää yrittää ja tuhlata muiden aikaa tai hengitysilmaa. 

Mä haluaisin ihan oikeasti tietää, että millainen ihminen on niin sairas että edes vitsillä kirjoittelee jollekin ihmiselle tällaisia viestejä... Mitä sun päässä liikkuu sillä hetkellä kun painat "lähetä" kun olet tuollaisen viestin kirjoittanut? Ei kukaan, jolla on kaikki päässä kunnossa, sano toiselle noin. Saatko jotain sairasta mielihyvää siitä, että joku voi pahoin ja saattaa satuttaa itseään koska sinun idiootti kommenttisi?

Realisti kirjoitti:

Nyt kyllä kuulostaa siltä, että käytännössä kaikkien kannalta olisi parempi jos löytäisivät sinut köyden jatkona asunnostasi. Ei kannata enää yrittää ja tuhlata muiden aikaa tai hengitysilmaa. 

Olet kamala ihminen. Häpeä.

Ei se mitään, minäkin häpeän sinua! :)