Kuinka pitkään olette olleet mykkäkoulussa (pitkät parisuhteet)

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ennätys on 10 päivää. Itkin ja anelin puhumaan, muttei puhua pukahtanut. En edes tinnyt mistä oli suuttunut! Asutaan nykyään erillään, saa olla puhumatta rauhassa yksinäisinä iltoinaan.

Ja mikä mahtoi olla syy, sinun uskottomuutesi ( naisella on oikeus omiin tunteisiin ) ?

Oletteko koskaan opiskelleet väkivallattomasta vuorovaikutuksesta. 

Non violence communication. Opiskele ja ota oppia. 

Loppuu nuo mykkäkoulut. 

Huudetaan ja tiuskitaan, mutta mykkäkoulua ei pidetä. Tosin normaalia puhumattomammaksi mies heittäytyy, kun omn vihainen, mutta ei täysin mykäksi sentään.

Oisko jotain 20 minuuttia?

Ei pidetä mykkäkoulua. Seurustelumme alkuaikoina mies yritti sitä, mutta minusta se oli niin raakaa, ahdistavaa ja alistavaa vallankäyttöä, että en pystynyt sellaista käytöstä hyväksymään. Puhuttiin asiasta, ja sen jälkeen ei ole mykkäkoulua pidetty, avioliittoa takana yli kolmekymmentä vuotta.

Yli 20 vuotta yhdessä, ei vielä ole ollut mykkäkoulua.

Kaverin mies ei puhunut 3 viikkoa.. ei edes lapsille :(

11 v yhdessä, mies aloitti 3 kk mykkäkoulun ja halusi sen jälkeen erota. Sopi minulle oikein hyvin. 

Omalla kohdallani mykkäkoulussa ei ole kyse siitä, että tahallani haluaisin ärsyttää toista, tai olla ilkeä. Minua ei vaan pätkääkään huvita keskustella henkilön kanssa, jolle olen suutuksissa/loukkaantunut. Silloin haluan mielummin rauhoittua ja miettiä asioita omissa oloissani, ja jos joku rupeaa kyselemään jotakin niin se ärsyttää vain enemmän. Parempi antaa silloin olla jos toinen on mykkänä jostain, mutta jos tiedät itse olevasi asiaan syypää, niin sinulta odotetaan anteeksipyyntöä, tai selitystä miksi sanoit/teit jotain mikä sai mykkiksen pois tolaltaan.

Hienoa. Noin ne aikuiset toimii! :)

Vierailija kirjoitti:

Jos oletuksena on, että mykkäkoulun sijaan olisi rakentavaa keskustelua, niin totta kai mykkäkoulu kuulostaa tyhmältä. Mutta kun ei se välttämättä niin mene, että mykkäkoulun sijaan joka parisuhteessa olisi tarjolla fiksua ratkaisuhenkistä välienselvittelyä. Voi olla että se toinen osapuoli esinerkiksi vähättelee, eikä suostu sen enempää keskustelemaan rakentavasti.

Mulla ainakin tulee defenssinä hiljaisuus, kun toisen reaktio on aina lähinnä "älä viiti, älä ylireagoi, älä ole naurettava jne". Jos edes kerran kuulisi että "olen pahoillani, en tee noin enää" tms. Mutta ei.

Niin, mieluummin olen sitten hiljaa kuin henkisesti hakkaan päätä seinään ja kuuntelen kuinka mun mieleni pahoittamista vähätellään tai esittäisin iloista vaikka olen niin pahalla mielellä että oksettaa.

Ei, ei se mököttäminen tervettä ole. Mutta niin monta kertaa se vika ei ole pelkästään mököttäjässä, vaan pitäisi miettiä myös miksi se mökötys alkaa.

Ärsyttää aina sekin kun mökötystä verrataan perheväkivaltaan. Kyllä kyllä, samalla viivalla ollaan veristen nenien ja murtuneiden kylkiluiden kanssa.

Jep, minäkin olen meistä se murjottaja. Olen ollut pisimmillään 3 pvää puhumatta. Voisin olla vaikka miten pitkään, mutta mies murtuu ekana.

Syy käytökseeni on se, että mies ei osaa selvittää riitaa kuten aikuiset. Hän ei riitele asiasta, vaan alkaa haukkua ihmistä, minua. En halua kuunnella lapsellisesti ja loukkausmentaliteetilla sanottuja arvioita ulkonäöstäni, tilanteessani tai luonteestani, vaan olen mieluummin hiljaa.

t. Työtön, läski, ruma finninaama ja laiska paska luuseri (oikeasti: töitä aktiivisesti hakeva, 170 cm/57 kg, mallin töitä tehnyt, kaikki kotityöt hoitava ja korkeakoulututkinnon tehnyt nainen)

Mun mies on mykkäillyt itseksekseen ties kuinka kauan, en vain ole huomannut kun ei muutenkaan puhu.

Nyt ollaan riidoissa kun sai viimein suunsa auki, mutta sitten jatkoi mykkäilyään, itseä ahdistaa tälläinen. Mies on kusipää.

Mitenköhän luulee asian ratkeavan näin vai johtaako tämä lopulta eroon.

Mies on suuttunut kun pyydän sitä tekemään asioita kokoajan. Kuitenkaan se ei tee mitään omatoimisesti ja sysää kaiken vastuun minulle pyykinpesusta lasten hoitoon.

Mies on tyyppiä "kerää kiukkua" eli odottelee viikkoja ja sitten räjähtää ilman että edes yrittää ennen räjähdystä selvittää asiaa. Tekee lapsille samaa. Mulkoilee vihaisesti ja lopulta raivostuu.

Muille kuin perheenjäsenille on empaattinen, avulias, nöyrä ja naurattaa niin naisia kuin lapsiakin. Omaa perhettä kohdellaan sitten kuin jätettä.

Onko oikeasti olemassa kunnon miehiä ja mikä tota vaivaa?

Äitini on mykkäkoulujen kuningatar. Hänellä pitää aina olla jotain kähinää jonkun kanssa menossa ja kun ei osaa/pysty käsitellä/säädellä tunteitaan, pitää mykkäkouluja. Kotona asuessani meillä oli kuukausia puhumattomuutta. Koin hänen suuttumisensa epäreiluksi ja kieltäydyin itsekin puhumasta hänelle. Todellista henkistä väkivaltaa!

Mieheni kanssa yhteen mennessä toin tietysti lapsuuden parisuhteen mallin mukanani ja yritin mykkäkouluja. Mieheni ei antanut minun ryhtyä niihin ja monells tavalla hänen rakkautensa on korjannut tosi monta rikkinäistä kohtaa minussa. Olemme olleet yhdessä n. 22 vuotta emmekä pidä mykkäkouluja. Nykyään riitojakin on enää tosi vähän. Pahan mielen ja sen aiheuttajan kun kertoo heti, ei se jää painamaan eikä sen tarvitse paisua sisällä. Olen myös äärimmäisen onnellinen, ettei lastemme ole tarvinnut kasvaa jatkuvassa kireässä ilmapiirissä, kuin itse kasvoin. Minusta tulikin äärimmäisen hyvä vaistoamaan ihmisten tunnetiloja ja olen sosiaalialalla esimiehenä töissä :D

Yhdessä asuttu vuodesta 1988 lähtien. Pari kertaa ollut viiden minuutin mykkäkoulu.

Vanhempieni mykkäkoulu kesti VUOSIA. Siis yli 10 vuotta! Päättyi, kun toinen heistä pakkasi tavaransa. 

Minä valitsin miehen, joka osaa puhua.

Vierailija kirjoitti:

Hmmmm.... oliskohan 2 viikkoo meidän enkka, joskus muutama vuosi sitten.... Nyttemmin kestot lyhentyneet ehkä muutamiin tunteihin tai pariin päivään. :( En tykkää tavastani itsekään, mutta kotoa tullutta epätervettä tapaa on vaikea kitkeä. Pikkuhiljaa opettelen tavasta pois, kohti kypsää ja aikuista keskustelemista. Minun on vaan vaikea ilmaista itseäni vihaisena, kun en tykkää edes riitelystä. Kuitenkin, vaikka tämä tapa onkin varmasti helvetin ärsyttävä, niin on tämä kuitenkin "parempi" kuin se, että huudetaan kurkku suorana ja tavarat lentelee tai jopa käydä käsiksi toiseen. Onneksi meistä kumpikaan ei ole sellainen. Tuo erään kirjoittajan konsti että ottaa sen pienen aikalisän, on mielestäni hyvä. Olen itse alkanut harjoittaa samaa keinoa riitelytilanteissa ja mies on oppinut odottamaan rauhoittumistani ja antamaan minulle tilaa käsitellä suuttumukseni.

Sama kotoa opittu malli täälläkin. Suhteen alkuvaiheissa halusin kesken riidan mennä rauhoittumaan ja hakemaan omaa tilaa, minuuteiksi tai tunneiksi, tai vain poistua asunnosta. Miehellä oli taas päinvastainen malli opittuna. Hän seurasi minua makkariin tai ulos ja halusi selvittää asiat ennen kuin menin mykkäkouluun. :D Olin raivoissani tästä, sillä olin myöskin oppinut kotoa että ikäviä tilanteita kuten riitoja vältellään kun ne tuntuu epämiellyttäviltä ja ahdistavilta. Kiitos miehelle sinnikkyydestä, 10 vuotta nyt yhdessä ja olen jättänyt epäterveet toimintatavat.

Naimisissa 17 vuotta, yhtenäkään iltana ei olla menty vihaisena nukkumaan. Mykkäkoulua ei siis ole harrastettu ikinä vaan asiat on selvitetty keskustelemalla.

10 vuotta oltiin seurusteltu, siitä 8 vuotta asuttiin yhdessä ja saman verran oltiin kihloissa  ex-mieheni kanssa ja mykkäkoulua jatkui 2 kuukautta, kunnes minä kyllästyin, jätin hänet ja muutin pois. Asun nyt väliaikaisesti kadulla mutta parempi sekin kuin sen sian luona asuminen, joka oli koko ajan kähmimässä ja vaatimassa seksiä julkisilla paikoilla vaikka minä tein selväksi, että en sitä hyväksy.

Vihaan mykkäkoulua. Ihan tahallista toisen kiusaamista ja vallankäyttöä. 

Miehellä oli tapana lähteä ovet paukkuen ja olla vastaamatta puhelimeen n. viikon verran kerrallaan. 

Aluksi anelin ja pyytelin anteeksi, vaikkei olisi ollut edes mun syytä. 

Lopulta eräänä tällaisen viikon aamuna ilmoitin viestillä, että tulkitsen, että suhteemme on ohi, jos ei puhuta. Iltaan mennessä ei tullut vastausta, joten hain muuta seuraa baarista. 

En seksiseuraa kuitenkaan, ja olemme miehen kanssa yhä yhdessä. Mykkäkouluille mulla on nollatoleranssi nykyään. Jos mies ottaa puheeksi tuon illan seikkailuni, totean vain, että me olimme sillon eronneet. 

Vierailija kirjoitti:

4 vuotta yhdessä ja yhden kerran yli yön oltiin mykkäkoulua. Ja sen jälkeen päätettiin hoitaa asiat keskustelemalla kuten aikuiset tulevaisuudessa.

Miten aikuiset sen tulevaisuudessa tekevät?