Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita, joita ei lapsena juuri koskaan viety lääkäriin?
05.12.2017 |
Meillä tällainen oli tapana. Monet nielutulehdukset on sairastettu valuttamalla sylkeä paperiin, kun ei kertakaikkiaan pystynyt nielemään. Alle kouluikäisenä sairastettu pissatulehduskin parani lopulta itsestään. Korvatulehduksestakaan ei tarvinnut viedä lääkäriin, kun korva puhkesi ja kipu helpotti. Sisko vietiin kerran lääkäriin kun veisteli kunnon tikattavan haavan käteensä.
Vielä nuorena parikymppisenä opiskelijana ollessani kotona toipumassa gynekologisen leikkauksen jälkeen ja tulin tosi kipeäksi (sisäsynnytintulehdus), ei lääkäriin suostuttu viemään ennen kuin kolmen kivuliaan vuorokauden jälkeen olin taksia itselleni soittamassa.
Vanhemmat olivat ihan tavallisia duunareita, ei alkoholismia tms. perheessä.
Kommentit (272)
Olin 10 v. Veljeni, 16 v, tuli kotiin ja ensitöikseen kumautti kaikella raivolla iskun vasemmalle leukaan.
Leukaluu murtui. En pystynyt syömään pitkiin aikoihin mitään pureskeltavaa. Leuka työntyi eteenpäin, virheellinen purenta ja nenä vinossa.
Ei viety lääkäriin. Nyt aikuisena ymmärrän, että äiti suojeli veljeäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surkeita muistoja, osa pahoinpitelyn tunnusmerkit täyttäviä. Voimia teille. Olisipa lapsilla uskallusta kertoa edes jollekin aikuiselle, jos vanhemmat välinpitämättömiä.
Olen ajatellut, että taitaa olla niin, että vanhempi voi antaa lapselleen vain sitä, mitä itse on saanut. Jos ei ole huolehdittu ja viety lääkäriin, kun on ollut sairaana, niin ei älyä omaa lastakaan viedä. Meidän 70-luvulla syntyneiden vanhemmat olivat pula-ajan lapsia suurista perheistä. Varmasti moni heistä on jäänyt huonolle hoidolle ja se on heijastunut omien lasten hoitoon. Ihan älyttömän typeräähän se on, ettei vie lasta hoitoon, vaikka meidän lapsuudessa lääkärit on olleet maksuttomia.
Minä en ole joutunut kokemaan tuollaista, vaan lääkäriin on tarpeen vaatiessa viety. Olin kyllä lapsena hyvin terve. Sen sijaan isäni on nyt vanhana sellainen, ettei millään suostu lähtemään lääkäriin, vaikka olisi ilmiselvästi pahasti sairas. Kerran jo melkein kuoli hoitamattomaan sairauteen. Olen miettinyt, että onko taustalla jotain lapsena opittua omasta arvosta.
Vierailija kirjoitti:
Olin 10 v. Veljeni, 16 v, tuli kotiin ja ensitöikseen kumautti kaikella raivolla iskun vasemmalle leukaan.
Leukaluu murtui. En pystynyt syömään pitkiin aikoihin mitään pureskeltavaa. Leuka työntyi eteenpäin, virheellinen purenta ja nenä vinossa.
Ei viety lääkäriin. Nyt aikuisena ymmärrän, että äiti suojeli veljeäni.
Ja vieläkään ei ole myöhäistä käydä "moikkaamassa" samalla mitalla, mikäli veljesi ei nykyään kasva koiranputkea.
Meillä oli juuri näin. Mulla oli usein angiina , olin taas kerran sairastanu monta päivää ja nieleminen yhtä tuskaa,naapurin emäntä vei lääkäriin ,mulla oli nielupaise ja lyijykynän mentävä aukko kurkussa. Paise puhkaistiin ja samana kesänä leikattiin nielurisat. Myös korvakipuun puhallettiin tupakansavua ja kipeään hampaaseen piipunpikeä....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt 40-luvulla.En muista paljon sairastelleeni. Vesirokko ja sikotauti ja joskus vähän flunssaa.Ei koskaan käyty lääkärissä.Lääkkeenä muistan olleen kanferttia nuhaan,jota laitettiin nenän alle,että tukkoisuus aukesi. Valeriaanaa äiti otti joskus,jos uni ei tullut.Mikstuuraa laitettiin sokeripalaan ja otettiin kuumeeseen.Jotakin pulveria sain joskus,mutta en muista mihin vaivaan.
Vierailija kirjoitti:
Migreeni 6-vuotiaasta. Todettiin vasta yli 20-vuotiaana Yths:llä. Sitä ennen: otai asperiini/disperiini. Jep jep.
Jos ei ole vaikea migreeni, niin särkylääke riittää. Lapsella alkoi migreeni 6-vuotiaana. Lastenneurologilla käytiin ja lääkkeeksi tuli Panadol.
Itselläni migreeni alkoi 18-vuotiaana. Kävin lääkärissä, mutta lääkäri ei tunnistanut vaivaa migreeniksi, koska migreeni oireili alkuun vain näköoireina. Sama vaikken olisi käynyt lääkärissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syntynyt -85. Joo ei sinne lääkäriin menty kuin vasta henkihievereissä. Kerran kaaduin suoraan kantoon jossa törrötti puunpalanen joka meni suoraan polvesta läpi, ei muuta kuin laastaria päälle! Haava oli iso ja mätivä, lopulta sitten parani. Nyt on polvessa iso arpi ja jotain häikkää kun tuntuu välillä ”jumittuvan”
Sama juttu kun lasinen limullo lipesi kädestä ja lasinsiru viilsi ison haavan jalkaani, ei muuta kuin laastari päälle. Siitäkin kaunis arpi muistuttamassa.
Kerran mursin illalla jalkateräni. Vanhemmat totesivat, että ”katsellaan yön yli”. En pystynyt nukkumaan vaan itkin koko yön kun kipu oli niin järjetön. Seuraavana päivänä pääsin lääkäriin.
Kerran sain allergisen reaktion antibiootista. Heräsin aamulla siihen, että oksensin, raahauduin vessaan jatkamaan oksentelua (kukaan ei tullut katsomaan mikä hätänä vaikka olivat hereillä). Kun paha olo helpotti niin huomasin, että silmäni ovat verenpunaiset ja koko kroppa järkyttävän ihottuman peitossa. Raahauduin keittiöön missä vanhempani olivat kahvilla ja he totesivat vain ”oho” kerrottuani, että taidan olla allerginen antibiootille ja jatkoivat kahvittelua. Soitin sitten itse terveyskeskukseen, että mitäs nyt sitten.
Ja näitä riittäis vielä lisää.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oltais kyllä viety varmasti lääkäriin, jos olisi pitänyt, mutta ehkä siskon pöpökammon tai vanhempien reagtion takia huomaan vieläkin peitteleväni jos tunnen olevani sairas tai johonkin sattuu. Mies on ihmetellyt paljon miksi kerron vatsataudista tai migreenikohtauksesta vasta viime tipassa.
Kyseessä ei ole mieheni mutta ihan hämmästyin joskus parinkympin tienoilla kun valitin kaverille alkavaa päänsärkyä ja tämän vastaus ei ollutkaan vittuuntunut tuhahdus, vaan huolestunut "Ootko kunnossa? Tarviiko särkylääkettä?". Olin niin tottunut vanhempien välinpitämättömyyteen että tuo reaktio tuli ihan puskista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa korvatulehduksista paranee itsestään, siihen ei mitään lääkäriä tarvita. Kipulääkettä tarvittaessa.
Niin siis korvakäytävätulehdukseen ei tarvita antibioottia, mutta korvatulehdukseen tarvitaan.
Aikamoista luettava tää ketju...
Itse taas olen rampannut lääkärissä syntymästä asti ties kuinka. Syystäkin, kun syntyessä oli huulihalkio ja 5 vuotiaana havaittiin kuulonalenema ja keliakia. Kouluiässä sai sitten ravata vuositarkastuksissa kuulon ja keliakian takia sekä hampaita oiottiin lähemmäs 10 vuotta. Keliakianikin löytyi sen myötä että makasin tosi pahassa vatsakivussa sohvalla eräänä päivänä joten vietiin lääkäriin. Ajatella jos olisi jätetty siihen kivuissa kärsimään.
Uskomattomia nuo ettei ees pahassa korvien tulehtumisessa tmv lääkäriin ole viety o.o minulla kuulonalenemani syyksi epäillään pikkuisena olleita alituisia korvatulehduksia. Vaikka aktiivisesti sain hoitoa niihin niin silti kuulo kärsi kun niitä usein oli... kauhea että joku ottaa lapsensa kuulon suhteen riskin ja jättää hoitamatta. Saati nuo pissatulehdukset, sehän voi edetä munuaisiin asti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa korvatulehduksista paranee itsestään, siihen ei mitään lääkäriä tarvita. Kipulääkettä tarvittaessa.
Niin siis korvakäytävätulehdukseen ei tarvita antibioottia, mutta korvatulehdukseen tarvitaan.
Antibiootti tarvitaan vain jos korvatulehdus on bakteerin aiheuttama, suurin osa korvatulehduksista on viruksen aiheuttamia, paranevat siis ilman antibioottia.
Ei viety lääkäriin, kun en sairastellut. Ensimmäisen ja ainoan rokkoni sairastin teini-iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvemmin vietiin lääkäriin, yleensä "perhelääkäri" tuli kotiin, antoi alkulääkityksen ja joskus koko kuurin samalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 10 v. Veljeni, 16 v, tuli kotiin ja ensitöikseen kumautti kaikella raivolla iskun vasemmalle leukaan.
Leukaluu murtui. En pystynyt syömään pitkiin aikoihin mitään pureskeltavaa. Leuka työntyi eteenpäin, virheellinen purenta ja nenä vinossa.
Ei viety lääkäriin. Nyt aikuisena ymmärrän, että äiti suojeli veljeäni.Ja vieläkään ei ole myöhäistä käydä "moikkaamassa" samalla mitalla, mikäli veljesi ei nykyään kasva koiranputkea.[/quete]
Kiitos myötätunnosta. Isoveljeni kuoli alkoholin vuoksi.
En koskaan ole kertonut asiasta kenellekään ulkopuoliselle ja asia, näkyvä, vaiettiin kotona.
Hammaslääkärissä täällä Hesassa kerron kiltin tytön tavoin kaatuneena lapsena pyörällä.
Ehkä rohkaistun puhumaan suoraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä. Esimerkiksi yksi sormeni on vieläkin venkura ja rosoinen, koska kynnen alta levisi tulehdus. Siitä pursui vihreää mätää, mutta siihen sai vain harvoin laittaa jotain hyödytöntä "luonnonvoidetta". Aknea ei saanut hoitaa, koska "se menee ohi itsestään". Eli kosmetiikka oli suoraan stnasta. Just noi korvatulehdukset tms hoidettiin aspiriinilla, joka oli ihmelääke kaikkeen vähänkin vakavampaan eli sellaiseen, josta nousi kuume. Onneks ei koskaan tullut murtumaa, koska siihen varmaan olis tekaistu joku tuohikipsi.
Lul.. espanjalainen flunssa joka tappoi kymmeniä miljoonia olikin ihan tavallinen flunssa mutta ku ne hoidettiin siihen aikaan aspiriinilla niin tuli reippaasti uhreja. Aspiriini ja kuumeet ei sovi yhteen.
Se ei muuten ollut tavallinen flunssa, vaan influenssa.
Olen päässyt lääkäriin jos on ollut tarvis, mutta huutamista ja vittuilua tuli jos oli sairas. Nykyäänkin tuntuu että teen jotain väärää jos kerron jollekulle olevani kipeä tai varaan lääkäriaikaa.
Helpolla ei lääkäriin lähdetty, ensin yritettiin kotikonstein. Tai noh, kyllä korvakipuun lähdettiin samantien keskellä yötä päivystykseen ja jos nieluun tuli valkeaa peitettä käytiin myös lääkärissä. Siis silloin lääkäriin kun oli lähes varmaa, että lääkekuurihan se sieltä tulee.
Esimerkiksi isosta palovammasta (olkavarren mittainen) ei lääkäriin viety, päälle laitettiin vissiin voita ja side. Korvareiät (sain korvakorut ollessani 6v) saivat muistaakseni mätiä vuoden, ennen kuin asiaa otettiin missään puheeksi. Johtui kaiketi "kultakorun" nikkelistä ja parantuminen alkoi kun korut vaihdettiin - reagoin rihkamakoruihin jo muutaman minuutin käytön jälkeen. Kerran ajoin pyörällä sillalta alas, eikä minua käytetty lääkärissä tikattavana. Oksa meni ihosta läpi mutta "ainahan naamasta paljon verta tulee". Polvikipua sain valitella useamman vuoden ja kun en enää pystynyt kävelemään pääsin lääkäriin - löytyi ylimääräinen poimu polven sisältä, vaatisi leikkaushoitoa.
Vielä nykyäänkin on korkea kynnys lähteä lääkäriin tai valitella olotiloja esimerkiksi äitiysneuvolassa. Omat lapset kyllä käytän vähän herkemmin lääkärissä, googlailen oireita ja soitan terveyspalvelujen neuvontaan. Joka nuhasta ja yskästä ei kyllä lääkäriin lähdetä kuitenkaan.
Sairastin yläasteella syksyn jotain keuhkojutskaa. Yskin yöllä ja äiti hakkas seinää ja huusi että hiljaa siellä. Että saa kunnon ihmiset nukkua...
Eikä puhettakaan lääkäriinmenosta. Kun niin kovin kallista.
Onneksi muut äidin puolen sukua huolehtivaista ja mukavaa sakkia.
Kiitos kuuluu heille💖
No 60-luvulla lastentaudit oli yleisiä, ei niitä ihmetelty, joten muutkin vaivat hoidettiin samalla huolettomuudella.
Nykyisin monet lastentaudit, jotka olen sairastanut, ovat niitä, joita vastaan rokotetaan koska niitä pidetään niin vaarallisina.
Korvatulehdukseen en alle 6-vuotiaana saanut edes kipulääkettä. Piti vaan kärsiä. Selkävaivasta jos valitti sille ei tehty mitään, kumautettiin vaan selkää, että "pidä suorassa!" Kun 4-vuotiaana rakennusmateriaalia kaatui päälleni, ei viety sairaalaan vaikka koko käsivarsi oli mustana ja äärettömän kipeä.
Onko ihme että aikuisena olenkin sairastunut autoimmuuni- ja kipusairauksiin. Lisäksi se selkäkipu johtui skolioosista, joka äityi vuosien aikana pahemmaksi ja todettiin vasta sitten kun sille ei voitu enää tehdä mitään. Ja juu, se käsivarsi, omalääkärini mukaan osa lihaksesta on surkastunut eikä sille enää aikuisena voi tehdä mitään.