Naisia, jotka eivät enää halua miestä elämäänsä?

En kuulu nyt ihan kohderyhmään, mutta halusin vastata kuitenkin. 

Halusin aina parisuhteen, teininä haaveilin siitä oikeasta, ja elämänmittaisesta rakkaudesta ja perheestä. 

Menin naimisiin älykkään ja herkän ja kiltin  miehen kanssa, joka vuosien mittaan paljastui hyvin erilaiseksi kuin luulin. Koneneempi nainen olisi osannut varoa. Rauhallinen lapsiperhearki ei miehelle riittänyt, hän etsi aina lisää jännitystä. Päihteitä, sivusuhteita, milloin mitäkin. Erosin. 

Sen jälkeen yh-äitinä löysin itselleni sen tavallisen, kunnon miehen. Jatkuvaa halveksuntaa, mitätöintiä, vaatimuksia, valituksia. Ei mitään kauhean pahaa, mutta riittävästi, että vuosien mittaan menetin itsetuntoni ja elämäniloni. Erosin. 

Nyt vuosia yksin. Elämä on helppoa ja vapaata. Yritän tunnistaa ja korjata ne asiat itsessäni, jotka saivat minut valitsemaan huonosti. Elämä on hyvää, mutta joskus tunnen surua. Olisin oikeasti halunnut sen rakkauden. 

Näin vanhana sairauksien runtelemana on vain tyytyväinen ettei ole ketään passattavaa kotona. En kyllä nuorempanakaan halunnut uudestaan äidiksi aikuiselle miehelle. Eipä onneksi ollut tunkuakaan, luojan kiitos. Elämä on huomattavasti helpompaa ollut. Rahansa on saanut käyttää miten haluaa ja on voinut aikatauluttaa arkensa oman tahdon mukaan. Tuskallista katsoa sivusta kun oma lapsi kärsii despoottisen puolison kourissa, vain siksi että rakastaa lapsiaan.

"Älä anna yhden huonon suhteen määritellä elämääsi ja viedä uskoasi parisuhteeseen. On täysin mahdollista saada hyvä parisuhde. Minulla on hyvä parisuhde. Rakastamme, kunnioitamme ja arvostamme toisiamme. Tunnemme toisemme läpikotaisin ja meillä on hauskaa yhdessä. Olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta ja meillä on kaksi lasta."

Ethän sinä tuota voi luvata, että löytyy kyllä hyvä suhde kun annat vain mahdollisuuden.

Itse jaksoin jossain vaiheessa tähän vielä uskoa, mutta joka kerta heti ekan alku-vireaskoreuden jälkeen alkoikin ne puheet ja jutut, josta huomasi etten missään nimessä olisi ollut ykkösvalinta, jos olisi ollut muita saatavilla. En enää jaksa mennä sellaiseksi ok -suhteeksi, joka toisella on kun odottelee parempaa.

Vierailija kirjoitti:

En kuulu nyt ihan kohderyhmään, mutta halusin vastata kuitenkin. 

Halusin aina parisuhteen, teininä haaveilin siitä oikeasta, ja elämänmittaisesta rakkaudesta ja perheestä. 

Menin naimisiin älykkään ja herkän ja kiltin  miehen kanssa, joka vuosien mittaan paljastui hyvin erilaiseksi kuin luulin. Koneneempi nainen olisi osannut varoa. Rauhallinen lapsiperhearki ei miehelle riittänyt, hän etsi aina lisää jännitystä. Päihteitä, sivusuhteita, milloin mitäkin. Erosin. 

Sen jälkeen yh-äitinä löysin itselleni sen tavallisen, kunnon miehen. Jatkuvaa halveksuntaa, mitätöintiä, vaatimuksia, valituksia. Ei mitään kauhean pahaa, mutta riittävästi, että vuosien mittaan menetin itsetuntoni ja elämäniloni. Erosin. 

Nyt vuosia yksin. Elämä on helppoa ja vapaata. Yritän tunnistaa ja korjata ne asiat itsessäni, jotka saivat minut valitsemaan huonosti. Elämä on hyvää, mutta joskus tunnen surua. O

En tiedä, minkä ikäinen olet, mutta itse olen alkanut kadehtia monien yli 60-vuotiaiden parisuhteita. Olen itse nyt 40v eronnut nainen. Tiedän useita pareja, ketkä ovat tavanneet 50+ ikäisinä sekä heitä, joilla on mennyt tosi huonosti ruuhkavuosina, mutta sitten n. 60-vuotiaina parisuhde näyttää voivan paremmin. Tuossa iässä näyttäisi, että parisuhteissa olisi jonkinlainen rauha, ja ehkä toinen hyväksytään enemmän omana itsenään. Esim. ulkonäköpaineet loistaa poissaolollaan, ja nautitaan vaan yhdessä tekemisestä, reissaamisesta jne.

Ehkäpä minäkin vielä päädyn tuollaiseen tilanteeeseen jonkun kanssa sitten joskus, mutta nyt 40v tuntuu, että on ihan liikaa paineita joka suuntaan, että parisuhteessa saisi mitään tasapainoista tyytyväisyyttä (itseensä) aikaiseksi.

Näin viisikymppisenä en kaipaa yhtään hyysättävää tai huollettava paitse lemmikit. Jonkun fiksun aikuisen miehen kanssa seukkailu omissa asunnoissa asuen voisi vielä olla harkittavissa mutta saman katon alle, ei ikinä.

Aika outoa. Reilut 10 vuotta sitten kun vielä harrastelin nettideittailua, jos sanoin heti kättelyssä että en näin 45 vuotiaana miehenä muuta kanssasi koskaan yhteen.  Yhteydenpito loppui siihen. Ihan jokainen olisi halunnut alkaa leikkimään kotileikkejä. Lopetin deittailun.

En oo 32-vuotiaana ollut vieläkään parisuhteessa koska sopivaa tyyppiä ei vaan oo tullut vastaan. Mut nyt oon tajunnut et ehkä sitä ei just siksi tuukaan, jos en alitajunnassa halua edes parisuhdetta. Miehet ON ihania, mutta hlökohtaisesti en varmaan sitten vaan tarvii sitä omaa Leijonaa kotiin. Näin on just hyvä, oli se yhteiskunnan mielestä miten väärin tahansa. Kivaa vappua kaikille!

N32

Vierailija kirjoitti:

En oo 32-vuotiaana ollut vieläkään parisuhteessa koska sopivaa tyyppiä ei vaan oo tullut vastaan. Mut nyt oon tajunnut et ehkä sitä ei just siksi tuukaan, jos en alitajunnassa halua edes parisuhdetta. Miehet ON ihania, mutta hlökohtaisesti en varmaan sitten vaan tarvii sitä omaa Leijonaa kotiin. Näin on just hyvä, oli se yhteiskunnan mielestä miten väärin tahansa. Kivaa vappua kaikille!

N32

Säästyt paljolta kun et ota miestä elämääsi. Nautitaan ihanasta itsellisestä elämästä 🎉🥳

Tämän päivän Guardianissa on eronneen naisen kirjoitus "I've joined the sisterhood of divorced women. We are happier set free"

Nearly 70% of divorces are initiated by women. One 2013 Kingston University study that charted how people felt before and after major life events found that women who get divorced arent just happy with their choice, but happier than theyve been, on average, throughout their lives.

Paitsi että naiset ovat tyytyväisiä/onnellisia ottaessaan avioeron, ovat he eron jälkeen myös onnellisempia kuin koskaan aiemmin elämässään.

Arvostan vapauttani olla ja elää kuten haluan. Miehiä kyllä saa elämässä olla vastedeskin, mutta ei ikinä enää miestä saman katon alle.

Vierailija kirjoitti:

En oo 32-vuotiaana ollut vieläkään parisuhteessa koska sopivaa tyyppiä ei vaan oo tullut vastaan. Mut nyt oon tajunnut et ehkä sitä ei just siksi tuukaan, jos en alitajunnassa halua edes parisuhdetta. Miehet ON ihania, mutta hlökohtaisesti en varmaan sitten vaan tarvii sitä omaa Leijonaa kotiin. Näin on just hyvä, oli se yhteiskunnan mielestä miten väärin tahansa. Kivaa vappua kaikille!

N32

Oon saman ikäinen kuin sinä enkä myöskään ole koskaan seurustellut. Mietin että eikö teillä muilla ole koskaan syvää fyysisen ja henkisen läheisyyden tarvetta? Saispa kerran elämässä kokea että joku ihana mies pitäis edes sylissä ja silittelis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oo 32-vuotiaana ollut vieläkään parisuhteessa koska sopivaa tyyppiä ei vaan oo tullut vastaan. Mut nyt oon tajunnut et ehkä sitä ei just siksi tuukaan, jos en alitajunnassa halua edes parisuhdetta. Miehet ON ihania, mutta hlökohtaisesti en varmaan sitten vaan tarvii sitä omaa Leijonaa kotiin. Näin on just hyvä, oli se yhteiskunnan mielestä miten väärin tahansa. Kivaa vappua kaikille!

N32

Oon saman ikäinen kuin sinä enkä myöskään ole koskaan seurustellut. Mietin että eikö teillä muilla ole koskaan syvää fyysisen ja henkisen läheisyyden tarvetta? Saispa kerran elämässä kokea että joku ihana mies pitäis edes sylissä ja silittelis.

Tuo olisikin ihanaa, mutta älä liikoja haaveksi. Ei se mies jaksa kauaa silitellä kun arki tulee mukaan kuvioihin. Olen tämän itse kokenut. Vaikka itse pidin miestä hyvänä, häntä ei kiinnostanut pitää minua hyvänä alkuhuuman hiivuttua. Nyt sinkkuna kohta vuoden, enkä ole enää kiinnostunut parisuhteista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oo 32-vuotiaana ollut vieläkään parisuhteessa koska sopivaa tyyppiä ei vaan oo tullut vastaan. Mut nyt oon tajunnut et ehkä sitä ei just siksi tuukaan, jos en alitajunnassa halua edes parisuhdetta. Miehet ON ihania, mutta hlökohtaisesti en varmaan sitten vaan tarvii sitä omaa Leijonaa kotiin. Näin on just hyvä, oli se yhteiskunnan mielestä miten väärin tahansa. Kivaa vappua kaikille!

N32

Oon saman ikäinen kuin sinä enkä myöskään ole koskaan seurustellut. Mietin että eikö teillä muilla ole koskaan syvää fyysisen ja henkisen läheisyyden tarvetta? Saispa kerran elämässä kokea että joku ihana mies pitäis edes sylissä ja silittelis.

Fyysisen läheisyyden tarvetta joo, mut se menee kyllä onneksi nopeasti ohi 😅 Ja henkinen läheisyys, no oon itseasiassa "löytänyt" yhdestä deittiapista miehen, jonka kanssa meillä on kyllä ollut pitkään tosi hyvä keskusteluyhteys. Ei vaan olla (vielä) koskaan livenä nähty enkä usko että vaikka nähtäisiin että jutusta tulisi koskaan mitään vakavempaa useidenkin syiden takia.

N32

Miehillä on yleensä todella kiire suhteisiin. Minäkin nuorempana päädyin kahdesti kihloihin ihan kivan miehen kanssa. Oli sellaisia normijamppoja. Suhteet sitten miesten alkuinnostuksen jälkeen hiipuivat siinä kahden-kolmen vuoden jälkeen kädenlämpöisiksi kämppissuhteiksi. Huomio ja hellyys lakkasi ja itse kärvistelin sitten yksinäisyydessä. Molemmista suhteista lopulta lähdin ja nyt viimeksi tavarani omaan kotiin roudattuani päätin, että kolmatta kertaa ei enää tule. Olen aina nauttinut itsellisestä elämästä. Nyt haluan olla rauhassa. Jotenkin hairahduin suhteisiin, kun miehet oli niin pyörällä päästään rakkaudesta. Tiedä mitä se lopulta oli mistä olivat pyörällä päästään..

Mies ei sinällään tuonut mitään lisäarvoa elämään. Kiva kun oli lomamatkoilla seuraa ja laskut maksettiin puoliksi. Tosin en tiedä oliko yhdessä asumisessa lopulta lainkaan taloudellista hyötyä, miehet kun syövät paljon enemmän. 

Ei kai sitä kaipaa ennen kuin ihastuu, sitten sitä alkaa kaipaamaan.

Näinhän se menee. Tuohon on useita syitä, luettelen omalta kohdaltani miksi olen tehnyt tuon valinnan. Tai parempi ehkä sanoa miksi olen ollut pakotettu tekemään, sillä oikeastihan en ole voinut valita juuri tuota, vaan valinta on tapahtunut sen välillä hyväksynkö tilanteen ja menen eteenpäin vai jäänkö siihen epätoivossa lillumaan. No joka tapauksessa tässä:

- olen 53-vuotias, suht samanikäiset miehet jotka minua kiinnostaisivat, ovat lähes poikkeuksetta parisuhteessa ja siihen on syynsä

- jos joku sattuisi olemaan vapaa, olen hänelle liian vanha, ei +50 v mies halua suhteeseen itsensä ikäisen vaan ensisijaisesti itseään paljon nuoremman kanssa, ikävä fakta mutta en voi sille mitään, tämänikäinen nainen on miesten silmissä "rupsahtanut mummeli" tai "vaihdevuosikurppa" jonka kanssa ei makuuhuonetta niin pimeäksi saa, että miehellä eteen ottaisi (tämä kuultu yhden treffikumppanin suusta, kun mies pettyi ikääni joka oli kyllä treffipalvelun profiilissa mainittu...)

- miehet jotka ovat vapaina, ovat joko +70-vuotiaita, elämänhallintaongelmaisia, päihde- ja/tai mielenterveysongelmaisia, peliriippuvaisia, raha-asiansa moneen kertaan sössineitä tai jopa epärehellisiä rikollisia, jotka tarvitsevat jonkun pelastamaan itsensä. Ei voi olla sattumaa, että tarjolle on eron jälkeen (jep, ex lähti itseään esikoisemme ikäisen naisen  perään ja perusti uuden perheen) 5 vuoden aikana tullut vain näitä tapauksia, samaa ovat muut yksineläjänaiset kertoneet.

- okei, voisin tietysti kelpuuttaa sen hiukan öykkärimäisen möhömahan, joka ei kaksin käsin kittaa kaljaa vaan ainoastaan yhdellä kädellä, jos noi mainitut olis ainoa lipsumiset odotuksista. Miksi en sitten kelpuuta? No, sama syy kuin miehillä "vaihdevuosikurpan" kanssa, ei sytytä fyysisesti eikä muutenkaan. Arvostan miehessä älyä ja iloa, mutta melkoinen Einstein saisi heppu olla, jotta sellainen 180-kiloinen olemus nollaantuisi. Mutta ääneenhän tätä ei nainen saa sanoa tai on nirppanokka ja nirso kusipää.

- käyn keskivertoa hiukan parempipalkkaisessa työssä, täysi-ikäiset lapseni 2 kpl ovat omillaan muualla opiskelemassa, minulla ei ole enää asunto- tai muutakaan velkaa, harrastan kestävyysliikuntaa ja olen normaalin nätti, hoikka ja kaikinpuolinen tavallinen, luonteeltani toimelias ja optimistinen. Elämässäni on kyllä ollut myös vaikeuksia, köyhyyttä seurauksineen ja surua ihan riittämiin, joten en ole mikään "sunnuntailapsi". Tuo varmaan kertoo, että arvostan suht tasaista elämää, jossa voin tehdä arvojeni mukaisia asioita ja minulla on siihen myös taloudelliset mahdollisuudet ainakin toistaiseksi. Kaipaan parisuhdetta, mutta en ole kenenkään pikavippipankki tai vanhuusvuosien elättäjä tai hätäapumajoituksen tarjoaja. Tämä tarkoittaa, että samojen arvojen miehiä ei vain ole - kyllä he noilla spekseillä ovat parisuhteessa.

Summa summarum: tapailemani miehet ovat osoittautuneet pikemminkin kuorman ja ongelmien aiheuttajiksi kuin elämää elähdyttäviksi kanssakulkijoiksi. Yksi esimerkiksi olisi halunnut lainata minulta 5000 € heti toisilla treffeillä, jäi tapailu siihen. Yksi olisi halunnut minun muuttavan luokseen ja auttavan iäkkään äitinsä hoidossa.

Olenkin havainnut mahdollisen parisuhteen hakemisen niin työlääksi ja kuormittavaksi, ettei enää maksa vaivaa tietoisesti hakea sitä. Voin riittävän hyvin yksin niin että voin olla tukena ja apuna lapsilleni ja tehdä työtäni ja harrastaa haluamiani asioita. Se on hurjan vapauttavaa ja tuottaa ihmeen paljon iloa. Seksiä tietysti kaipaan, mutta olen hyväksynyt senkin että sitä ei nyt sitten saa. Se on muuten viimeinen asia johon ihminen kuolee.

Yksin olemisessa on mielestäni paljon enemmän hyviä puolia kuin miehen kanssa olemisessa. Vaikka monet miehet on hyviä tyyppejä, on monet miehistä myös ikäviä tyyppejä joiden seuraa on syytä välttää. Tilastotkin puoltavat tätä.

Kun viettää hyvää ja tasapainoista elämää itsekseen, ei ala suhteeseen siksi, että elämänlaatu ehkä nousee. Elämänlaatu voi yhtä hyvin laskea. 50-50 mahdollisuus ei houkuttele.

Mies saattaa tuoda elämään iloa ja turvaa, fyysistä nautintoa ja seuraa. Mies saattaa kuormittaa henkisesti ja fyysisesti. Miehen myötä tulee vähintään velvollisuuksia kalenteriin, jopa sukulointeja yms. On kerrottava toiselle menemisistään ja suunnitelmistaan, elämä ei ole enää vain oma vaan se on jaettu.

Voi olla miehen puolelta ilkeilyä, painostusta, vähättelyä. Mies voi olla myös itsekäs, niin seksissä kuin muutoinkin. Mies voi pettää, voi tuoda sukupuolitauteja. Pahimmillaan voi elämään tulla väkivaltaa. En koe tällaista riskinottoa järkeväksi, nyt kun on taloudellisesti ja henkisesti tasapainoinen elämä ja tärkeitä, läheisiä ihmissuhteita ja mielenkiintoisia harrastuksia. Olen onnellinen.