Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tulenko katumaan jos emme tee lapsellemme sisarusta?
04.12.2017 |
Meillä on siis yksi lapsi, pian 2-vuotias. Mummot, papat, kaverit ja kaikki tutut ovat kyselleet kohta vuoden verran että jokos on toinen tulossa. No ei ole enkä tiedä tuleeko! Tästä on tullut nyt stressin aihe, koska nyt alkaisi olemaan viimeinen aika alkaa yrittää toista lasta jos sellaisen aiomme vielä saada. Mies olisi valmis toiseen mutta minä en ole asiasta kovin innoissani.
Kun katsoo ystävien lapsia miten heillä on sisaruksesta aina seuraa leikkeihin ja muistelee miten oman siskon kanssa oli kiva leikkiä, niin ihanahan se sisarus lapselle varmasti olisi. Mutta täytyykö tosiaan sen syyn takia tässä yrittää toista lasta vääntämään?
Lapsemme on ollut kaikinpuolin aika helppo lapsi, ei sairasteluja, ei yöheräämisiä, allergioita yms. Viihtyy omissa leikeissään ja on pääosin tyytyväinen. Mutta koen yhden lapsenkin kanssa elämän välillä tosi raskaana! Kaipaan sitä omaa aikaa niin paljon, haluaisin töiden jälkeen vaan löhötä sohvalla, lukea kirjaa rauhassa tai käydä jumpassa. Ajattelen koko ajan sitä miten tästä alkaa asiat helpottamaan eikä mene montaa vuotta kun sitä omaa aikaa on taas. Odotan että lapsi olisi sen verran iso että pärjäisi vaikka viikon mummolassa hoidossa että päästäisiin miehen kanssa välimeren risteilylle! Yksi lapsi on helpompi saada hoitoon kuin kaksi.
Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja sain 15kg lisää painoa, mitkä olen melkein kaikki saanut onneksi pudotettua pois ja masennuksestakin olen toipunut. Näitäkään asioita en haluaisi kokea enää uudestaan!
Sitten vielä raha-asiat. Tykätään matkustella, ja toisen lapsen kanssa olisi selvää, että matkustelua joutuisi vähentämään, koska siihen ei samalla tavalla olisi varaa. Matkustelu on omassa tärkeysjärjestyksessä korkealla. Haaveillaan myös isommasta talosta, mikä tarkottaisi enemmän lainaa, ja sitten kun miettii kahden lapsen päiväkotimaksut ja muut kulut, niin jostakin joutuisi karsimaan. Enkä haluaisi elää tästä kovin paljon enempää tiukemmalla.
Tulenko katumaan myöhemmin jos emme yritä toista lasta? Pitäisikö tässä vaan ajatella että nopeasti se pikkulapsiaika on ohi ja pian on molemmat lapset isoja ja viihtyvät keskenään. Sureeko ainut lapsi myöhemmin sitä jos jäi ainoaksi lapseksi? Järki sanoo että tämä yksi riittää meille, mutta miten perustelen asian miehelle?
Miten te kenellä on vain yksi lapsi, oletteko tyytyväisiä vain yhteen vai olisitteko sittenkin halunneet toisen lapsen?
Kommentit (132)
Lapsesi jää kyllä todella isosta elämän mittaisesta asiasta paitsi. Ettehän välttämättä saa toista lasta mutta asian olisi helpompi hyväksyä jos edes yrittäisitte. Tiedät tämän asian itsekkin kun sinulla on sisarus. Voimia tulevaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että tulet katumaan. Älä ainakaan velvollisuuden tunnosta toista lasta yritä.
Parasta, mitä lapselle voi antaa, on sisarus
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi jää kyllä todella isosta elämän mittaisesta asiasta paitsi. Ettehän välttämättä saa toista lasta mutta asian olisi helpompi hyväksyä jos edes yrittäisitte. Tiedät tämän asian itsekkin kun sinulla on sisarus. Voimia tulevaan.
Mutta osaako lapsi toisaalta kaivata asiaa mitä ei ole kokenut? Tieysti voi vertailla itseään muihin lapsiin joilla sisaruksia, mutta ehkä hyvät ystävyyssuhteet voisi korvata sisaruksen. Tuntuu jotenkin hurjalta että lapsen takia täytyisi toinen lapsi tehdä, kun tuntuu että itsellä ei pää kestäisi.
Jää kyllä paitsi. En osaisi kuvitella kuinka tylsää ja yksinäistä elämäni olisi ilman isoveljeäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyttävää toi kysely ja melkein vaatiminen, että tappelukaveri pitää tehdä.
Meillä on yksi aikuinen lapsi ja tyytyväisiä ollaan.
Vastaa niinkuin minä, että olemme kykenemättömiä, menee kyllä hiljaiseksi tämä vauvantekoon painostava.
Niin no velvollisuuden tunnosta tällä hetkellä ainoastaan lähtisin toista lasta yrittämään. Itselläni ei ole pienintäkään vauvakuumetta vaikka lähipiiriin tupsahtelee vauvoja jatkuvasti. Ystävä sai kolmannen lapsen ja on väsymyksensä kanssa äärirajoilla ja katson järkyttyneenä sitä menoa mitä jo kaksi lapsisissa perheissä on ja mietin vaan että en jaksaisi.. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisarus-suhde on todennäköisesti lapsesi pisin läheinen suhde hänen elämässään. Sisarukset jäävät yhdessä jäljelle, kun vanhemmat ovat jo poissa. Sisaruksista on tukea ja turvaa. Sisarus on todennäköisesti aina se ihminen, johon voi täysin luottaa elämässä.
Onnea yritykseen ❤
T. Neljäs tulossa
Vaikea sanoa muuta kuin oma kokemus. Siskoni on lempannut minut sisaruskateuden takia elämästään lopullisesti. On sairas ihminen.
Veli taas on fiksu ja mukava, mutta peräkamaripoika, josta joutuu huolehtimaan, kun vanhemmista aika jättää. Et voi tietää, miten käy. Kokeile.
Itse tein yhden lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeasti pääset paljon helpommalla kun on kaksi lasta. Ja mitä pienemmällä ikäerolla, niin sen enemmän he viihtyvät keskenään. Toki on mahdollista että toinen lapsi on erityislapsi tai jostain syystä eivät tule keskenään toimeen.
Omalla kohdallani sain kaksi lasta hyvin pienellä ikäerolla, mutta todella nopeasti heistä oli seuraa toisistaan. Sitten tuli isommalla ikäerolla kolmas ja tämä on paljon raskaampaa kun ei ole sitä sisarusta seuraksi. Vasta nyt ymmärrän niiden ystävien murheita, joilla on se yksi lapsi. Yksinäinen lapsi on paljon enemmän kiinni vanhemmissaan.
Matkustelu kahden lapsen kanssa on tosi helppoa, kolmannen kanssa alkaa olemaan vaikeuksia löytää majoituksia ym. Jossain vaiheessa se ainoa lapsi alkaa myös kaivata reissuille kaveria ja kohta matkustatte silti neljän hengen porukassa. Tätä olen huomannut monissa tuttavaperheissä ja meilläkin nuorin on aina kaveria vailla.
Jos et halua lisää lapsia, et hanki lisää lapsia.
En ole koskaan tullut toimeen veljeni kanssa, enkä pidä yhteyttä aikuisenakaan.
Olisin mieluummin ollut ilman sisaruksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö tosiaan oman jakamisen kokemisella ole mitään merkitystä? Masennuksen uusimisellakin on riski, entäs jos masennun vakavammin ja pidemmäksi aikaa? eikö sekään ole peruste jättää lapsilukua yhteen? Ap
Olen ainoa. Olisin niin mielelläni sisaruksen halunnut. Olisi joku, joka jotenkin jakaa tiettyjä asioita.
Itselläni on lapsia nyt neljä. Halusin aina 2-3. Neljännen halusin ehdottomasti kolmannen jälkeen Hyvä, että he kaikki ovat! Mistään en ole joutunut luopumaan, paljon saanut lisääkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia saadaan jos saadaan. Moni haluaisi onnistua "tekemään" tai siis saamaan sen yhdenkin. Ei tähän ole van yhtä oikeaa ratkaisua,
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti pääset paljon helpommalla kun on kaksi lasta. Ja mitä pienemmällä ikäerolla, niin sen enemmän he viihtyvät keskenään. Toki on mahdollista että toinen lapsi on erityislapsi tai jostain syystä eivät tule keskenään toimeen.
Omalla kohdallani sain kaksi lasta hyvin pienellä ikäerolla, mutta todella nopeasti heistä oli seuraa toisistaan. Sitten tuli isommalla ikäerolla kolmas ja tämä on paljon raskaampaa kun ei ole sitä sisarusta seuraksi. Vasta nyt ymmärrän niiden ystävien murheita, joilla on se yksi lapsi. Yksinäinen lapsi on paljon enemmän kiinni vanhemmissaan.
Matkustelu kahden lapsen kanssa on tosi helppoa, kolmannen kanssa alkaa olemaan vaikeuksia löytää majoituksia ym. Jossain vaiheessa se ainoa lapsi alkaa myös kaivata reissuille kaveria ja kohta matkustatte silti neljän hengen porukassa. Tätä olen huomannut monissa tuttavaperheissä ja meilläkin nuorin on aina kaveria vailla.
Tää ällöttää! Seuraa toisilleen. Itse te ne lapsenne halusitte.
Ao, tee vain yksi ja ole onnellinen
Eikö lapsella ole oikeus syntyä toivottuna? Miettikää asiaa yhdessä, eikä sen mukaan, mitä muut ovat mieltä. En missään nimessä itse tekisi lasta velvollisuudesta. Koko elämän perspektiivissä pikkulapsiaika on lyhyt. Itsellä kaksi lasta, koska sisarukset ovat olleet itselleni tärkeitä ja rakkaita. Suurperhettä en halunnut juuri mainitsemistasi syistä johtuen.
Meillä on yksi lapsi. Hän kaipaa kyllä sisarusta, mutta en tiedä millä tasolla. Siis kyselee välillä pikkusiskon perään, mutta samalla tavalla haluaisi myös esim. koiran.
Itselläni ei ole mitään tarvetta toiseen. Miehelläni vielä vähemmän, sillä hän on teettänyt jo vasektomiankin.
En ole löytänyt vielä yhtään huonoa puolta yksilapsisuudesta. Lapsemme on siis nyt neljä. Meillä on kivaa yhdessä. Päiväkoti- ja harrastusrumba yhdistettynä minun opiskeluuni(vaihdan alaa) ja miehen pitkiin poissaoloihin työn vuoksi on välillä tosi rankkaa. En halua edes kuvitella mitä tämä kaikki olisi kahden lapsen kanssa.
Mielenterveysongelmat on ihan hyvä syy olla tekemättä lisää lapsia.
Se mihin huomioni aloituksessa kiinnittyi oli että puhuit korostetusti minä muodossa. Ainoa kommenttisi pitkässä tekstissä mieheesi oli että hänen puolestaan toinen lapsi saa tulla. Lapsien 'teko' pitäisi olla aina yhteinen päätös. Oletko aidosti kysynyt ja kuunnellut miehesi toiveita perheestänne ja hänen isyydestä? Keskusteletteko aiheesta? Tuleeko yksilapsisuus ajamaan teitä erilleen jos teillä on sisimmissään eri toiveet? Vai onko mies statistin roolissa perheessäsi eikä oikeasti osallistu perheeseen ja lapsen hoitoon?
Joskus näyttää että naiset on yksinhuoltajia avioliitossakin. Mies on käytännössä ulkojäsen perheessä vaikka yhdessä asutaankin. Näissä tilanteissa en myöskään suosittelisi lisää lapsia.
Kaikilla lapsilla on oikeus olla molempien vanhempien toivomia.
Mun mielestä lapsen tekoon tarvitaan kova vauvakuume, ja jos se puuttuu, älä tee.
Alue: Aihe vapaa
Aloitukseni hukkui jo ruuhkaan, saisiko täältä uusia näkökulmia asiaan?