En saa mitään tehtyä! Mikä neuvoksi? :( Olen jo nyt saikulla masennuksen takia, mikä ainoastaan pahensi tilannetta

Kuvailit juuri minut. Tosin olen vielä töissä ja se on ainoa asia mikä pitää minulla jotain rutiineja yllä arjessa. Mitään muuta en jaksa. Jos jäisin saikulle koko viikko menisi varmaan täysin mitään tehden. Niin menee nyt jo kaikki viikonloput. Kavereihin en ole jaksanut pitää enää aikoihin yhteyttä ja hädissäni yritän siivota sillon tällöin. Viime aikoina entistä harvemmin. Kuinka pitkän sairasloman sait? Miksi lääkäri piti sitä hyvänä?

Nyt annat itsellesi aikaa. Siinä vaiheessa kun ei enää tarvitse pakottaa itseään, tulee pysähdys. Ota rauhallisesti, olo helpottaa kun on sen aika. Voit vaikka päättää itsellesi joka päivälle yhden tai kaksi asiaa mitä on pakko tehdä, tyyliin vaihtaa yöpuku päivävaatteisiin ja avata ikkunaverhot. Seuraavan päivän tehtävä voi olla joku kotityö. Kierrä talo kun viet roskat. Pieniä asioita, jotka on helppo tehdä ilman paineita. Masennuksesi ei ole pahentunut, vaan olet nyt päässyt toipumisen alkuun.

Se on varmaan tarkoituskin, ethän ole tehnyt asioita siksi että olisit jaksanut, vaan siksi että oli pakko. Ei se ole normaalia.

Annat nyt itsellesi luvan. Luvan levätä. Nauti siitä, että jaksat tehdä vaikka kahvin. Nauti siitä, että ei tarvitse jos ei ole pakko. "Nauti" voi olla kaukainen ilmaus, mutta älä hyvä ihminen luule, etteikö pitkällä saikullasi olisi tarkoitusta.

Mikä sinut on masentanut? Osaatko ajatella asiaa niin päin, että voisit nyt oikeasti ajatella asiaa lomana - siis täytenä lomana kaikesta mikä tuntuu raskaalta? Voit ihan hyvin viettää sen päivän yöpuvussa, nyt on sinulla tilaisuus märehtiä kaikkea ahdistavaa luvan kanssa, koska sinun ei tarvitse jaksaa seuraavaksi taas mennä teeskentelemään hyvinvoivaa kenellekään.

Siivoamiset ja sen sellaiset vaikuttavat järkyttävältä merkiltä niin kauan kuin pelkäät pohjalle putoamista. Otat ne todisteena siitä, miten kelvoton ja kyvytön olet. Vasta kun irroitat itsesi tämän tuomitsevan katseen vallasta, pääset tarkastelemaan sitä, mitä kaikkea vahinkoa se katse tekee itsellesi, koska se kyylä tuijottaa yhtä kriittisesti ja täysin kohtuuttomasti jokaista kauneusvirhettäsi, sekä sisäistä että ulkoista.

Kukaan ei kuole siihen, että ei tule siivottua ja tiskattua normaalitasoisesti. Mieti tätä asiaa syvällisesti, ja alat ymmärtää, miten paljon sinulla on hyviä syitä irroittautua oravanpyörästä ja tutustua itseesi rakastavammin. Sitten voidaan alkaa puhua siitä, miten masennuksesta voi päästä eroon - kyllä se poistuu itsestään, kun lakkaat painamasta itseäsi alas etkä anna muidenkaan tehdä niin. Niin kauan kuin ruokit sisäistä myrkyllistä tuomariasi, pikasairasloman jälkeen töihin palaaminen vain pahentaa seuraavaa masennusjaksoasi. Lusi nyt vain, ja lopeta se suorittaminen. Huomaat, että pelkoa ei tarvitse pelätä, olo ei pahenekaan tietyn rajan yli. Tee niitä hyviä asioita vain sen verran, että oikeasti pystyt tekemään niitä rakkaudesta itseäsi ja maailmaa kohtaan. Heti kun alat suorittaa, pahennat vain tilaasi. Anna olla suorittamatta. Maailma saa odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuvailit juuri minut. Tosin olen vielä töissä ja se on ainoa asia mikä pitää minulla jotain rutiineja yllä arjessa. Mitään muuta en jaksa. Jos jäisin saikulle koko viikko menisi varmaan täysin mitään tehden. Niin menee nyt jo kaikki viikonloput. Kavereihin en ole jaksanut pitää enää aikoihin yhteyttä ja hädissäni yritän siivota sillon tällöin. Viime aikoina entistä harvemmin. Kuinka pitkän sairasloman sait? Miksi lääkäri piti sitä hyvänä?

Se on jännä, miten sitä ei edes itseään tunne sen vertaa, että olisin tajunnut työn pitävän minut edes hitusen kasassa. Luulin työpaineiden jäädessä pois masennukseni helpottavan ja alkavani huolehtimaan terveydestäni, kodistani ja ystävyyssuhteistani paljon paremmin, koska ne olivat melko huonolla tolalla vielä töissä ollessani. Muttta mitä vielä. Päinvastoin töissä ollessani jaksoin paljon paremmin tehdä asioita ja lähteä kodin ulkopuolelle, kun olin jo aamulla joutunut laittamaan itseni ja olin muutenkin paljon enemmän ns. tekemismoodissa kuin mitä nyt olen ollut missään vaiheessa saikun aikana.

En saa vaan tehtyä yhtään mitään nyt saikulla. Unirytmini on aivan hirveä. Nukun öisin todella pätkittäin ja saan itseni sängystä ylös vasta pimeän jo tultua. Yhdentekevää se onkin, koska en kuitenkaan saa itseäni ulos asunnostani. Häpeän koko sairaslomaani, joten en tahdo olla tekemisissä läheisiinikään ollenkaan.

Sain kolmen kuukauden saikun. Yritän saada itseni työkuntoon paljon aiemmin, koska eihän tästä tilanteesta tule mitään. Pelkään vaan, etten enää ikinä saa itseäni työkuntoon. Niin hirveä tämä tila tällä hetkellä on.

Ap

Kiitos viesteistänne. Lämmittivät mieltä. :)

Olen vaan niin järkyttynyt tästä, miten en saa tehtyä yhtään mitään. Kuinka pienimpienkin asioiden tekeminen tuntuu mahdottoman uuvuttavalta. Tämä on nyt uutta, jonka saikku on tuonut. Tietysti ennenkin oli vaikeaa saada asioita tehtyä. Mutta moni asia, jonka tein kuin itsestään töissä käydessäni, on nyt mahdottoman suorituksen takana. Esimerkkinä tuo yökkärin vaihtaminen, suihkussa käyminen, roskien vieminen, kaupassa käyminen. Kaupassa tuli käytyä suoraan töiden jälkeen ja töihin mennessä itsensä kuntoon laittaminen vaatteiden vaihtoa myöten ei tuntunut miltään suoritukselta vaan se oli itsestäänselvyys.

Tämä on jotenkin todella pelottavaa. Ihmettelen, miten huonoon kuntoon toimintakykyni on mennytkään. Fyysisesti terveellä ihmisellä! Mitä jos en ikinä enää saavuta työkuntoa? Mitä jos vaan kuolen tähän toimettomuuteeni, kun en saa aikaiseksi mennä kauppaan hankkimaan syötävää tmv?

Ap

Kuulostaa sellaiselta, jota minulla oli pari vuotta sitten viimeksi. Vaikka tein osa-aikatöitä pienellä tuntimäärällä, jaksoin hädin tuskin ne ja sitten saikulla en oikein mitään. Onneksi lapsesta huolehtiminen pakotti esim. käymään ruokakaupassa.

Luulen, että sulle on kuitenkin nyt hyvä se saikku. Löytyisikö saikun ajaksi jotain, mihin voisit pakottaa itsesi lähtemään? Kuntosali, kansalaisopiston taidekurssi... kaikenlaista toimintaa on päivisinkin, kunhan kestää sen että muut osallistujat ovat valtaosin eläkeikäisiä. Tai voisiko työhösi palata osa-aikaisesti ja jatkaa osa-aikaisesti saikulla? Kysy ja vaadi sua hoitavalta taholta aktiivisesti apua. Riittävästi käyntejä hoitajalla nyt aluksi, sitten voisi miettiä terapiaa. Olisiko jotain päiväsairaalaa tai ryhmiä tai mitä vaan. Mulla on esim. aika lähellä mielenterveyskuntoutujille tarkoitettu talo, jossa on päivisin kaikenlaista toimintaa, mutta ei psykiatrian poliklinikalta ikinä ole mainittu mistään sellaisista mahdollisuuksista. Ainoastaan poliklinikan ilmoitustaululta saattaa bongata mielenterveysyhdistysten ja muiden mainoksia.

Ja mieti, voisiko sun uupumuksen takana olla jotain neurologista, AD(H)D, asperger tmv. Ne voivat ilmetä niin, että uupuu työssä ja elämässä muutenkin, koska joutuu koko ajan kompensoimaan niitä puuttuvia taitoja. Minä olen vihdoin saanut AD(H)D-diagnoosin, jota en nuorempana osannut yhtään epäillä edes. Siitä kun aloin kysellä, voisiko sen mahdollisuutta selvittää, meni noin kolme vuotta diagnoosin saamiseen. Ilmenee mm. niin, että kaikki järjestelmällisyyttä ja säännöllisyyttä vaativa vaatii niin paljon tsemppaamista, että uuvun pienestäkin määrästä. Yhdellä kaverilla on vastaavaa aspergerin kanssa, työ uuvuttaa kohtuuttoman paljon, vaikkakin tietty eri asiat työssä kuin mulla.

Suosittelen että pyrit käymään ulkona pyörähtämässä kerran päivässä. Ensin vaikka vaan kortteli ympäri, ja pidempiä kävelyitä kun jaksaminen paranee. Heti kun jaksat siis, vaikka vähän väkisin.

Se on ihan vihoviimeistä jos saikulla jää kotiin makamaan, kokemusta on. Ulkona käynti parantaa unta ja auttaa pysymään järjissään, ja hiljalleen se toimintakykykin vetreytyy. Jos parveke löytyy niin nuuhki ulkoilmaa edes sitä kautta.

Vaikea tuosta on yksin olemalla toipua. Viikoittaista terapiaa tarvisit.

Tuo on juuri se noidankehä, masennus vie voimat, tulee huono omatunto kun ei jaksa tehdä mitään ja vielä pahempi kun kämppä alkaa sotkeentua. Masentaa vielä enemmän eikä kestä ja kohta pitää alkaa ryyppäämään. Katastrofi valmis. Näin mulla.

Nyt käyn viikoittain terapiassa ja alan tajuta, että mun pitää ajatella kivoja asioita eikä vain arvostella itseäni. Pieni ruudinkeksijän oivallus, mutta jostain on lähdettävä..

Minulla alkoi helpottaa noin kuukauden jälkeen. Tosin olin poissa älylaitteilta sen ajan, en tiedä paljonko tämäkin imee sinusta vai antaako jotain.

Stressi elimistössä imee antioksidantit ja muitakin ravinteita tyhjiksi. Käy hankkimassa myyjän ohjaamana riittävän laadukkaat b-monivitamiini, vahva c, antioksidantteja ja ubikinonia/unikinolia (vahva annostus alkuun, jopa yli ohjeen tarvittaessa).

Masennus on kehittynyt evoluutiossa siksi, että ihminen pysähtyisi ja ajattelisi mikä meni pieleen.

Masennukseen liittyvä eristäytyminen on kehittynyt suojaamaan laumaa esimerkiksi siinä tilanteessa, että ihminen sairastuu bakteeritautiin.  Eristäytynyt ihminen ei sairastuta toisia.

Mikäli keho on väsynyt, kannattaa levätä. Mikäli lepo ei auta parissa viikossa, niin sitten on hyvä pyrkiä pakottamaan itseään ulos luontoon. Luonto voi auttaa yllättävän paljon.

Mikäli "mikä meni pieleen" ei onnistu itsenäisesti, kannattaa pohtia terapiaa. Esimerkkinä interpersoonallinen psykoterapia on kovin suosittu, koska siihen voi helposti yhdistää lääkkeet.

Lääkkeiden käyttöä kannattaa kuitenkin pohtia hyvin tarkkaan, sillä jos hoitaa noin seitsemää potilasta masennuslääkkeillä, saadaan yksi remissio enemmän kuin lumelääkkeellä. Hyötyjen ja haittojen näkökulmasta terapia vie aina voiton lääkkeistä.

En oikeasti ymmärrä teitä jotka jättävät työn kokonaan kun masentuu. Eikö voisi neuvotella vaikka parin päivän työviikkoa? Mä ainakin masentuisin kuoliaaksi kotona seiniä tuijotellen ja kellon raksutusta kuunnellen. Yövaatteissa.

Olen ollut masentunut ja erittäinkin hankalasti syömishäiriöinen, mutta juuri työ ja se "pakotus" lähteä ihmisten ilmoille piti minut hengissä. Toinen pelastava tekijä oli koira. Se pakotti minut ulos ja pukemaan päälleni vaikka en olisi jaksanut.

Älkää vaan lähtekö siihen masennuslääke rumbaan. Ne pilaa teidän aivot ja turruttaa tunteet, ajatukset, lamaa ja passivoittaa entistä enemmän. Joka siihen lähtee eikä tajua ajoissa lopettaa, saa olla mt-potilas lopun elämäänsä. Niitäkin hetken kokeillut olen. Onneksi lopetin. Siitä alkoi oma patantumiseni. Tuntui että ajoi vain pimeämpään ne lääkkeet.

Mulla sama. Olen saikulla ruumiillisen vaivan takia, mutta aloitekyky on nolla. Roikun koneella koko päivän. Kun mies tulee töistä, olen lukevinani vaikka lehteä, ettei näyttäisi siltä, että istun vain koneella. Ruokaa tai kotitöitä en pysty sairauteni takia juuri tekemään. Mies hoitaa kaiken. Lapset ovat onneksi jo opiskelemassa muualla.

Olin ennen kova lenkkeilemään, ihan päivittäin. Soitin erilaisia soittimia omaksi ilokseni. Tein käsitöitä. Nytkin pystyisin lenkkeilemään, mutten saa itsestäni irti. Tiedän, että pakolla ulosmenoa uttaisi paljon, mutta en vaan saa lähdettyä.

Sairaslomasta poden huonoa omatuntoa, koska en jaksa huonoa työilmapiiriä vaikka työtäni rakastankin.

Mulla on tyypin 2 kaksisuuntainen, enkä jää mielelläni sairaslomalle koska rutiinittomuus huonontaa mun mielialaani reilusti. Ajaudun jopa lomalla masennukseen, ellen noudata itse tekemiäni rutiineja. Teen myös itselleni päivä- ja viikkokohtaiset tavoitteet etten tosiaan vaan makaisi peseytymättömänä ja yöpuku päällä sohvan pohjalla.

Mun strategiani on tällainen:

- joka ilta on PAKKO peseytyä, pestä hampaat, vaihtaa yöpuku ja mennä omaan sänkyyn sen sijaan että vaan makaisi sohvalla tuijottamassa telkkaria/selaamassa nettiä. Nukkumaan vaikka nukahtamislääkkeen voimin jos ei muuten onnistu.

- aamulla herätys viimeistään 9:30, silloin myös hammaspesut, vaatteidenvaihdot, tukanharjaus, aamupala ym. Ehdottomasti päivävaatteet päälle ja mielellään meikkausta tms rutiinia!

- joka päivä on pakko astua ovesta ulos, vaikka edes lähikauppaan tai kiertämään kortteli ympäri

- joka päivä on pakko tehdä jokin pieni kotityö, vaikka tiskikoneen tyhjennys ja täyttö

- yhtenä päivänä viikosta jokin isompi kotityö, vaikka imurointi

- vähintään kerran viikossa tavattava ystäviä

- vähintään kerran viikossa harrastettava jotain liikuntaa, vaikka pidempi kävelylenkki

Vaikka tuo kuulostaa itsensä turhalta käskyttämiseltä, niin olen huomannut että mun mielialani pysyy parempana ja pysyn toimintakykyisempänä kun noudatan sääntöjäni.

Tämän takia olen onnellinen, että työterveyslääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että pitkä sairasloma ei kannata.

Vierailija kirjoitti:

Tämän takia olen onnellinen, että työterveyslääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että pitkä sairasloma ei kannata.

Niinpä!! Ketä se hyödyttää?? Töihin vaan niin alkaa asiat rullaamaan. Mitä sitä miettimään maailman murheita? Avoimuus ja reippaus esiin alkuun vaikka väkisin. Kotiin ei kannata jäädä murehtimaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän takia olen onnellinen, että työterveyslääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että pitkä sairasloma ei kannata.

Niinpä!! Ketä se hyödyttää?? Töihin vaan niin alkaa asiat rullaamaan. Mitä sitä miettimään maailman murheita? Avoimuus ja reippaus esiin alkuun vaikka väkisin. Kotiin ei kannata jäädä murehtimaan!

Mutta mitäpä teet jos ei ole työpaikkaa johon mennä? Avoimesti ja reippaasti lähibaariin? Minne?

Kokeile vaikka että pakotat itsesi tekemään joka päivä esim. 15 minuuttia kotitöitä (vaikka keräät roskat kämpästä ja viet ne ulos asti), ihan jotain pientä. Kun olet tehnyt edes jotain niin saat hyvän mielen ja sitä myötä ehkä jaksat myöhemmin tai seuraavana päivänä tehdä jotain enemmän.

Ennen kämpän kuntoon saamista kannattaa kuitenkin keskittyä itsensä hoitamiseen. Pese hampaat joka päivä ja käy suihkussa ainakin joka toinen päivä. Puhtaus virkistää, likaisena ainakin minulla on tukkoinen ja ällöttävä olo, ihan kuin olisi krapulassa. Pue kivat vaatteet, ei tartte olla hienot kunhan tuntuu hyvältä päällä ja itsestäsi näytät siedettävältä. Turha pahentaa oloa pitämällä vaatteita joista et pidä yhtään ja jotka esim. puristavat tms. Kun seuraavan kerran käyt kaupassa niin osta vaikka hedelmiä, ovat terveellisiä ja ei tarvitse kuin pestä tai kuoria. Nosta olkkariin tai missä nyt oleskeletkin eniten kuppiin esim. banaaneja, klementiinejä, pestyjä viinirypäleitä ja kotimaisia omenoita ja syöt niitä samalla kun katsot tv:tä tai olet netissä. Tulee syötyä ainakin jotain terveellistä, ruoka vaikuttaa tosi paljon oloon ihan välittömästi, jonkun karkkipussin kun vetäisee niin alkaa väsyttämään saman tien, hedelmistä ja kasviksista tulee raikas olo. Siitä sitten vähitellen alat miettiä miten teet ruokavaliostasi paremman helposti, on tosi iso juttu jos edes kerran päivässä jaksat laittaa kunnon aterian. Minusta koko päivä alkaa toiveikkaan hyvin kun aamulla syö puuroa pakastemarjoilla tai hedelmien kanssa ja juo teetä tai kahvia. Jos taas raahautuu suoraan television ääreen makaamaan syömättä on koko päivästä taatusti tulossa saamaton.

Aloitat nyt vaan jostain pienestä ja muista ettei onnellisuuteen tarvita täydellisyyttä. Nauti vaikka siitä että nyt saat rauhassa lukea lehtiä tai olla netissä ja vain olla.

Tilanteesi viestii erityisesti siitä, että olet yrittänyt sinnitellä liian pitkään. Itse menin yli kuukauden täydessä sumussa sen jälkeen, kun romahdin töissä pukuhuoneen lattialle itkemään ja sain pitkän saikun. Tärkeintä on nyt, ettet tunne tilanteesta syyllisyyttä, vaan annat itsellesi luvan levätä. Onhan sinulla tukiverkostoa, jolle voit puhua tilanteesta ja jos siltä tuntuu, pyytää myös ihan konkreettista apua? Onko hoitokontaktia muihinkin kuin lääkäriin?

Pois netistä.

Viime päivinä olen lukenut useammastakin lehdestä että netti aiheuttaa osalle masennusta.

Se vaikuttaa aivoihin sillä tavalla että altistaa masennukselle.

En muista mitä siitä tarkalleen sanotaan, mutta kyse ei ole asenteesta vaa aivoissa tapahtuvista muutoksista liittyen nettiriippuvuuteen.

Kannattaa ainakin kokeilla auttaako nettipaasto.