Miten pysyn lopettamaan lapsille huutamisen ja riehumisen??

Homma vaan huononi kun kävin laitattamassa kierukan. PMS on kamala ja kuukautiset kestää 11 päivää, joten olen puolet kuukaudesta kuin persuksiin ammuttu karhu. Ei kiva :(

Olen uhmannut vanhempieni tahtoa niin kauan kuin muistan. Elämänasenteemme on erilaiset. Nykyäänkin. Olen kai omallalaillani yhtä ehdoton omassa kasvatustyylissäni kuin vanhempani. Sieltä peritty paha olo jatkaa kulkuaan... On vaikea tehdä toisin, kun on saanut vain yhdenlaisen mallin toimia kotoaan?

Onko stressiä tai masennusta? Onko sinulla omaa aikaa tai ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa?



Minä käyttäydyin tuolla tavalla, kun olin masentunut. Huutaminen aiheutti lisää masennusta ja kierrettä oli vaikea katkaista. Kuvittelin, että riittää jos meillä kuitenkin halaillaan ja suukotellaan paljon muulloin, mutta jossain vaiheessa tajusin että suurin osa halailuista alkoi olla syyllisyydentunteen peittämistä. Lopulta tajusin hakea apua.



Lääkäri yritti suositella terapiaa, johon oli todella pitkät jonot ja mielialalääkitystä. Koin mielialalääkityksen aloittamisen ikäänkuin pohjasyöverinä, joten kieltäydyin siitä. Lopulta tämä lääkäri suositteli luontaistuotetta ja se tuntui ihan ok ajatukselta. Aloitin lääkkeen käytön ja jo viikon kuluttua huomasin lopettaneeni huutamisen ja pari viikkoa myöhemmin tajusin yhtäkkiä nauravani lasteni kanssa. En muistanut tehneeni sitä aikoihin.

Sitä myytiin silloin ainakin apteekeissa pillereinä ja ilmeisesti myös luontaistuoteliikkeissä. Luontaistuoteliikkeissä myynti kiellettiin kai jossain vaiheessa, koska mäkikuisma heikentää monen muun lääkkeen vaikutusta elimistöstä. Mutta apteekista sitä saa ilman reseptiä kai vieläkin.

Sitä saa luontaistuoteliikkeistä uutteena nykyään. Rajoituksia on vuoden alusta asti vähennetty.

Mihin sen kerrotaan vaikuttavan? Vauhkoihin äiteihin? ;) Että kun menee ostaan, niin " kärähtääkö" heti, että on tämmönen raivohullu...

en ehtinyt lokue koko ketjua, mutta vastaan omasta puolestani... Mulla oli joskus vuosia sitten ihan samanlainen tilanne, väsytti ja olin pinna kireällä koko ajan. Ja huusin pienelle lapselle joka asiasta. Ja aina kun huusin, mua alkoi harmittaa itseäni hirveästi, ja siitä pinna kiristyi vaan lisää ja huusin taas.



Sitten päätin etten yhteen päivään huuda mistään, vaikka mitä tapahtuisi. Ajattelin että yhden päivän pystyn kyllä olemaan huutamatta, ja niin pystyinkin. Komensin kyllä ja pidin muuten samaa linjaa, mutta huutamatta. Välillä laskin kymmeneen pariinkin kertaan, mutta päivä meni ihan hyvin. Illalla päätin että yritän samaa toisenakin päivänä, ja seuraavana päivänä päätin että yritän vielä muutaman päivän lisää. Jotenkin tämä neljän päivän suunniteltu huutamisbreikki auttoi, viidentenä päivänä mun ei edes tehnyt mieli huutaa kauheasti, ihan kun kierre olisi katkennut. Rauhoituin itsekin ja kun olin rauhallisempi en enää edes hermostunut niinkuin ennen.



Sen jälkeen olen huutanut kyllä monesti, mutta en enää koko ajan ja joka asiasta.

Lapsi alkoi hoitoon viedessäni kertomaan hoitotädille, että äiti löi, johon sitten valehtelin, että käännyin vain ja vahingossa siinä tönäisin, ettei siinä kuinkaan käynyt... Miten alhaalle olenkaan vajonnut! :(

Ei siellä apteekissa kukaan katso, vaikka ostaisikin mäkikuismaa. Voit kysyä ihan sillä nimellä, muistaakseni nimi oli joku Hyperiforce (nova?) tai vastaava.

Jos huolettaa, että katsovat pitkään, kerro että ostat sitä PMS oireisiin.

Vierailija:

Mihin sen kerrotaan vaikuttavan? Vauhkoihin äiteihin? ;) Että kun menee ostaan, niin " kärähtääkö" heti, että on tämmönen raivohullu...

Inhoon itteäni, kun toisinaan huudan lapselleni, joka on vasta 1-vuotias. Tosi järkyttävää! Ikään kuin noin pieni pystyisi käsittelemään tällaista äidin käytöstä. Mä oon myös huomannut tuon PMS:n vaikutuksen.

ainakin meillä 3-vuotias on ihan äitinsä peili, vaikka poika onkin. Lapsi puhuu kuten me aikuiset ja käyttäytyy samoin.



Mä ainakin huomaan, että mulla ei lasten kohteluun vaikuta ollenkaan niin paljon lasten oma käytös, vaan oma mielialani. Mikä lienee varsin luonnollista. Itse olen tässä pikkuhiljaa tehnyt itselleni selväksi, että minulla ei ole mitään oikeutta kohdella lapsiani mielivaltaisesti ja huonosti, jos minulla on paha olla. JA niinpä olen aika hyvin rauhoittunutkin. Varsinaisesti huutanut en ole koskaan, mutta sellasta riuhtomista ja tiuskimista on meilläkin ollut. Mutta eipä kyllä juurikaan ole enää. Olen onnellinen, kun olen pystynyt muuttamaan käytökseni, ja niin ovat lapsenikin.



Ja ihan oikeasti, ne anteeksipyynnöt kokevat aika pahan inflaation, jos ne ovat jokapäiväisiä ja aina samasta jutusta, siitä että äidillä meni hermo. Kyllähän me oletetaan lapsiemmekin oppivan ja kehittyvän ja kasvavan pois ei-toivotusta käytöksestä, miksi emme vaatisi itseltämme samaa? Kyllä meissä kaikissa on potentiaalia siihen.

Mulla on vahvasti epäilys, että olen masentunut. Pitääkin heti seuraavalla kauppareissulla hakea tuota mäkikuismaa, jos saisi siitä apua. Syyllisyys on musertavaa ja ei ainakaan auta masennukseen.

Mielialalääkkeet tasaavat tuollaista törkykäyttäytymistä. Itselläni on Sepram auttanut hyvin. Ja kyllä, syön ennemmin lääkkeitä kuin aiheutan lapsilleni murheita.

Meillä on koira, jolle olen aina ollut tosi lempeä ja kärsivällinen ja tykkään hauvelista ihan hirmusti. Jaksan hellitellä ja leikkiä sen kanssa. Muutenkin olla sellainen " hyvä emäntä" . Paitsi silloin, kun kilahtaa... Jos oon väsynyt ja koira ei tottele suunnilleen heti, kun mä ajattelenkaan, mitä sen pitäis tehdä... Kamalat raivarit. Tosi epäreilua koiralle. Ja osaan olla fyysisestikin silloin aika ankara. Nyt pelottaa, että kilahdan myös lapseni kanssa. Tyttö on vuoden ikäinen ja selkeästi koettelee joskus rajojaan, mitä saa tehdä ja mitä ei. Huomaan hermostuvani, jos joudun esim. kieltämään enemmän kuin kolme kertaa samasta asiasta. Ihan oikeasti, en mä halua olla mikään raivohullu äiti. Pitäis varmaan varata joku psykologiaika. Onneksi en ole yksin, kun teidän muiden juttuja lukee...

mulla oli ihan sama juttu. Ja se päivä tuli, että kilahdin lasten kanssa. Esikoinen taisi olla 1½-vuotias, kun se tapahtui eli 3 vuotta sitten. surullista.

Sinnittelen huomisen ja en korota ääntäni, jospa se tästä nyt lähtis.

Esimerkiksi Saksassa sitä määrätään yhtä usein masennukseen, kuin mitä tahansa muuta mielialalääkettä.

Vierailija:

Mielialalääkkeet tasaavat tuollaista törkykäyttäytymistä. Itselläni on Sepram auttanut hyvin. Ja kyllä, syön ennemmin lääkkeitä kuin aiheutan lapsilleni murheita.

Mä kerron myös oman " tarinani"

Mulla on pms oireita ja juuri tiettynä aikana kuukaudesta olen pahalla päällä kuin perkele!

Lapselle korotan ääntä,mutta korotan yleensä vain syystä. Jotenkin tuntui kuitenkin, että oma olo oli huono, aina vitutti, eikä mikään tuntunut miltään.

Nukuttamistilanteet oli mulla pahimmat,jos lapsi ei nukkunutkaan silloin kuin piti. Se sai mut aina räjähtämään ja silloin karjuin syyttä ja heittelin tavaroita jos jotain eteen sattui ja menin röökille.

Itsekin löysin apua luontaistuotteista, enkä enää räjähtele samalla lailla. En ole käyttänyt sitä enää moneen moneen kuukauteen, mutta rauhallinen olotila on säilynyt.

Jotenkin pyrin siihen,että nyt rauhotun,enkä suutu en vaikka lapsi ei nukkuis enää ikinä. Ja kas kummaa nyt en enää hermostu turhasta itkuista ja kitinöistä,opin ottamaan asiat huumorilla ja meillä kummallakin on mukavaa.

Minustakin järkyttävästä äidistä tuli ainakin suht hyvä äiti!

Mulla lapsi on ensimmäinen,niin en ole oppinut itsehillintää ennen kuin nyt kun lapsi on mua opettanut. Toisaalta en ole koskaan ennen joutunut tällaiseen tilanteeseen aikaisemmin, lapsi itkee ja vaatii koko ajan jotain,eikä saa hetken rauhaa,en ollut tottunut siihen. Mä opetan lastani ja lapseni opettaa mua.

Ehkä toisen lapsen kanssa on helpompaa, kun tietää minkälaista tämä äitinä olo on.

Tsemppiä kaikille äideille!!

Olen monesti vannonut lopettavani tuon typerän tavan, yrittänyt kaikenlaisia sataan laskemisia tai toiseen huoneeseen poistumisia, mutta se auttaa...noin 5 minuuttia.



Tuntuu, että tuon oman käytöksen muuttaminen on vaikeampaa kuin aikoinaan tupakkalakon tekeminen.



Kiinni en ole ikinä lapseen tarttunut, en edes tukistanut, mutta koen tuon huutamisen yhtä pahana. Eikä siitä edes ole enää mitään hyötyä, ovat raukat tottuneet siihen, että äiti kärtsää.



Kuka lähtee mukaan HUUTAMISLAKKOON? Aloitan (taas) per heti.

itselläni oli samoja ongelmia,eli purin omat parisuhdeongelmani lapsiin. kun meni miehen kanssa huonosti hermostuin lapsiinkin herkemmin. kun taas parisuhde kääntyi parempaan suuntaan aloin kestää lastenkin oikkuja paljon paremmin.

ikävää että lapset on usein tietämättäkin sijaiskärsijöitä...