Lue keskustelun säännöt.
Olisitte nähneet uraäitien ilmeet kun he saivat tietää, että tavisperheen lapsi on huippu koulussa...
03.12.2017 |
Oli kyllä jotenkin huvittavaa kun korkeasti koulutetut äidit saivat tietoonsa, että duunariperheen lapsi on paljon parempi kuin heidän lapsensa koulussa.
En jaksanut enää kuunnella näitä lapsinerojuttuja (kuinka meidän Antti on niin hyvä yms). Tämä duunariperheen lapsi on vielä nerokas, sillä pärjää ilman lukemista.
Kun taas nämä kerskujien lapset kuulemma lukevat ja lukevat. Mitä neroutta siinä on kun tuntitolkulla lukee? Eihän siinä mitata kuin perslihasten kestävyyttä...ei aivoja😀
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan totta täällä puhutaan, olen itse yksi niistä lapsineroista jotka pärjäsivät koulussa ilman minkäänlaisia ponnisteluja. Se on ansa.
Olisi kiva kuulla jonkun opettajan ohje, miten opettaa lapsi läksyjen lukuun kun kaikki jää liian helposti mieleen jo kouluitunnilta. Lopulta läksyjen määrän noustessa tulee raja vastaan ja pitäisi oikeasti lukea kokeisiin, mutta liian vähään lukemiseen tottuneelle tulee kynnys vastaan.
Osalle se raja tulee lukiossa ja osalle yliopistossa, itse jouduin jälkimmäisessä otta itseäni niskasta kiinni.´Yliopistossa tuli valitettavasti vastaan myös koulu-urani surkeimmat luennoisijat, itse joutui kaiken opettelemaan... proffille luennot olivat pakollinen paha, johon ei panostettu yhtään...
Ai tosiaan opettajalta ohje miten saa lapsen lukemaan läksyt? Entä jos vanhempana sanoo vaan omalle lapselleen että koulun jälkeen luetaan läksyt? Vai tuleeko opettaja koulun jälkeen käymään oppilaiden kotona katsomassa mitä lapset tekevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelumenestys on 20% aivoja ja 80% persettä. Tulee vaikeaa viimeistään yliopistossa, jos perse ei ole tarpeeksi hyvä
Näin se menee. Työnteon taito täytyy oppia jo peruskoulussa. Nopealla oppimiskyvyllä pärjää vielä ihan hyvin lukiossa, mutta yliopistossa se ei enää riitä.
Jos lapsi pärjää lukemattakin, opettajan ja vanhempien pitäisi antaa lisähaastetta, jotta lapsi joutuisi ponnistelemaan. Nyt lapsi oppii asenteen, että hyvät arvosanat ja kiitos tulevat ilman minkäänlaista panostusta.
Siinäpä se. Mitenpä sitä lisähaastetta saisi? Ekaluokkalainen saa läksyt nopeammin valmiiksi kuin minä ehdin huomata hänen aloittaneen niiden tekemisen. Erityisopettajakin pyörittelee silmiään, ettäkö enemmän läksyjä pitäisi saada? Ja jos sitten saisikin, niin se olisi enemmän sitä samaa. Jälkeläinen on jo huomannut asian ja turhautunut siihen. Lukee kolmannen luokan matematiikan kirjaa ja on jo alkanut piilotella taitojaan, koska on havainnut sen aiheuttavan silmien pyörittelyä.
Matematiikkaluokkia näkyy nykyisin olevan. Olin ajatellut, josko sellainen olisi tie eteenpäin. Pikaisella tutustumisella, siellä seurataan opetussuunnitelmaa vieläkin perusteellisemmin ja syventävämmin. Mutta tätä tehdään vieläpä useammalla tunnilla kuin tähän asti?!? Eikö paremminkin sitten pitäisi toimia niinpäin, että matemaattisesti lahjakkaita opetetaan vähemmän ja mennään vaikka potkimaan palloa vapautuvalla ajalla, jos kerran tarkoitus on vahtia, ettei kukaan etuile? Samalla löytyisi yksinkertainen motivointikeino laiskuripojille - lue läksys ja näytä taitos niin pääset muiden kanssa pelaamaan.
Joo, kyllä pistää miettimään. Peruskoulu oli ihan hyvä paikka nuoruudessani, tasokurssien aikaan. Nyt kun oma koulutukseni riittäisi joka aineessa opettamaan lapsen itse ja olen työttömänä, on vaikea motivoida itsenikin lähettämään lapseni kansakouluksi muuttuneeseen peruskouluun, josta vain puuttuu kansakoulun kuri ja järjestyskin. Sekä puuttuu opettajien motivoituneisuus, jolla nämä tyrkkivät lahjakkaaksi katsomiaan eteenpäin ja oppikouluun. Omien vanhempieni saama kannustus ja tuki kansakoulunopettajiltaan nostavat kulmakarvani hiusrajaan asti. Nykyoettajien työnä tuntuu olevan lasten taputteleminen pehmeästi ja sitkeästi takaisin riviin.
Peruskoulu ei tule kestämään tätä ristiriitaa enää kauaa.
Työttömän ajattelijan turahduksen kruunasi vakuuttava loppujyrähdys: maailmanloppu on lähellä.
Lapsesi on tavallinen. Alkuvaiheessa koulutaivalta erot ovat isoja. Älä huoli, et ole hautomassa neroa vaan ihan hyvä peruslasta.
Kylläpä olette katkeria korkeasti koulutetuille äideille. Olisitte itse suorittaneet tutkinnot. Ei kukaan itsestään varma aikuinen suhtaudu noin muihin äiteihin.
Onneksi meillä kasvaa uraäidin hyvin menestyviä lapsia jo toisessa polvessa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelumenestys on 20% aivoja ja 80% persettä. Tulee vaikeaa viimeistään yliopistossa, jos perse ei ole tarpeeksi hyvä
Näin se menee. Työnteon taito täytyy oppia jo peruskoulussa. Nopealla oppimiskyvyllä pärjää vielä ihan hyvin lukiossa, mutta yliopistossa se ei enää riitä.
Jos lapsi pärjää lukemattakin, opettajan ja vanhempien pitäisi antaa lisähaastetta, jotta lapsi joutuisi ponnistelemaan. Nyt lapsi oppii asenteen, että hyvät arvosanat ja kiitos tulevat ilman minkäänlaista panostusta.
Siinäpä se. Mitenpä sitä lisähaastetta saisi? Ekaluokkalainen saa läksyt nopeammin valmiiksi kuin minä ehdin huomata hänen aloittaneen niiden tekemisen. Erityisopettajakin pyörittelee silmiään, ettäkö enemmän läksyjä pitäisi saada? Ja jos sitten saisikin, niin se olisi enemmän sitä samaa. Jälkeläinen on jo huomannut asian ja turhautunut siihen. Lukee kolmannen luokan matematiikan kirjaa ja on jo alkanut piilotella taitojaan, koska on havainnut sen aiheuttavan silmien pyörittelyä.
Matematiikkaluokkia näkyy nykyisin olevan. Olin ajatellut, josko sellainen olisi tie eteenpäin. Pikaisella tutustumisella, siellä seurataan opetussuunnitelmaa vieläkin perusteellisemmin ja syventävämmin. Mutta tätä tehdään vieläpä useammalla tunnilla kuin tähän asti?!? Eikö paremminkin sitten pitäisi toimia niinpäin, että matemaattisesti lahjakkaita opetetaan vähemmän ja mennään vaikka potkimaan palloa vapautuvalla ajalla, jos kerran tarkoitus on vahtia, ettei kukaan etuile? Samalla löytyisi yksinkertainen motivointikeino laiskuripojille - lue läksys ja näytä taitos niin pääset muiden kanssa pelaamaan.
Joo, kyllä pistää miettimään. Peruskoulu oli ihan hyvä paikka nuoruudessani, tasokurssien aikaan. Nyt kun oma koulutukseni riittäisi joka aineessa opettamaan lapsen itse ja olen työttömänä, on vaikea motivoida itsenikin lähettämään lapseni kansakouluksi muuttuneeseen peruskouluun, josta vain puuttuu kansakoulun kuri ja järjestyskin. Sekä puuttuu opettajien motivoituneisuus, jolla nämä tyrkkivät lahjakkaaksi katsomiaan eteenpäin ja oppikouluun. Omien vanhempieni saama kannustus ja tuki kansakoulunopettajiltaan nostavat kulmakarvani hiusrajaan asti. Nykyoettajien työnä tuntuu olevan lasten taputteleminen pehmeästi ja sitkeästi takaisin riviin.
Peruskoulu ei tule kestämään tätä ristiriitaa enää kauaa.
Joka luokalla on useampia tällaisia lapsineroja, mutta aikuiseksi päästyään käytännössä kaikilla kyvyt ovat taantuneet taviksen tasolle. Ikävä juttu. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opiskelu alakoulussa on nykyään niin helppoa, että pitää olla oikeasti tyhmä jos joutuu paljon lukemaan hyvien arvosanojen eteen. Näin uskallan väittää kun olen seurannut omien lasteni koulunkäyntiä. Kirjat ovat helppoja, kokeet ovat helppoja. Joku tässä mättää, tuskinpa kersani neroja ovat.
Jotkut yrittävät päteä lapsillaan, kun eivät itse kouluaikanaan ole kyenneet mihinkään. Ovat katkeria korkeasti koulutetuille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko Suomessa vastaavaa palvelua kuin Ruotsissa eli läxhjälp. Läksyjen lukuapua tarjolla.
Meidän tavisperheen tytär kävi Etiksen ja valmistui yliopistosta 4,5 vuodessa. Mitä ihmeellistä? Ei ole kukaan kauhistellut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, kyllähän se näin menee. Rikkaiden nuoret kun voivat kolmekin kertaa käydä preppaus - kurrsseja
päästäkseen mm. lääkikseen.
Kun on "pakko" meidän likan päästä arvostettuun ammattiin .
Kyllähän kolmen kurssituksen jälkeen pääsee huonommillakin arvosanoilla lääkikseen.
Kun iskällä on hilloa millä maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan totta täällä puhutaan, olen itse yksi niistä lapsineroista jotka pärjäsivät koulussa ilman minkäänlaisia ponnisteluja. Se on ansa.
Olisi kiva kuulla jonkun opettajan ohje, miten opettaa lapsi läksyjen lukuun kun kaikki jää liian helposti mieleen jo kouluitunnilta. Lopulta läksyjen määrän noustessa tulee raja vastaan ja pitäisi oikeasti lukea kokeisiin, mutta liian vähään lukemiseen tottuneelle tulee kynnys vastaan.
Osalle se raja tulee lukiossa ja osalle yliopistossa, itse jouduin jälkimmäisessä otta itseäni niskasta kiinni.´Yliopistossa tuli valitettavasti vastaan myös koulu-urani surkeimmat luennoisijat, itse joutui kaiken opettelemaan... proffille luennot olivat pakollinen paha, johon ei panostettu yhtään...
Sama täällä. Lukiossa en tehnyt juuri mitään muuta kuin kuunnellut tunnilla ja kirjoitin pelkkää eximiaa ja laudaturia. Opettajat ja opinto-ohjaajat vain taputtelivat selkään, että sinulla kyllä menee niin hyvin. Yliopistossa nousi seinä vastaan ja opinnot meinasivat sen takia jäädä kokonaan kesken. Olin täysin hukassa pari ensimmäistä vuotta ja jouduin toisen vuoden jälkeen selittämään Kelalle, miksi en ollut saanut tarpeeksi noppia. Jäin vielä kokonaan omilleni, kun yliopistossa sen pahemmin luennoitsijat kuin opinto-ohjaajatkaan eivät patistele tai seuraa opiskelijoiden edistymistä kokonaisuutena. Onneksi sain otettua itseäni niskasta kiinni ja onnistuin valmistumaan 7 vuodessa.
Sama kokemus ja mitään opiskelutaitoa en niin mieluusti lapsilleni opettaisi kuin ahkeruutta & sinnikkyyttä (mm. juuri sitä persus penkissä lukemista tai laskemista).
Siinä on sekin, että tietyt oivallukset ovat mahdollisia vasta suuren tietomäärän omaksumisen jälkeen. Uusien tietojen oppiminen mahdollistaa laadullisen muutoksen ajattelussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko lapsi keskimääräistä huonommassa koulussa?
Jos on niin voi olla helppokin loistaa kun ympärillä kaverit tappelee haastavien elämäntilanteiden ja kannustuksen puutteen kanssa.
Opeta se lapsi tekemään töitä ja käyttämään perslihaksiaan, siitä on paljon enemmän hyötyä kuin "lahjakkuudesta".
T: entinen lahjakas lapsi, nykyinen alisuoriutuva aikuinen
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta pelkällä älykkyydellä tai hyvällä muistilla ei pärjää elämässä. Usein nämä helpolla koulussa päässeet ei pärjää myöhemmin elämässä erityisen hyvin, koska eivät ole tottuneet näkemään vaivaa saavutustensa eteen.
Kokemuksesta voin sanoa, että näin voi käydä. Mun oli yliopistoon päästyä ensin tosi vaikea tajuta, että nyt joutuu tekemäänkin jotain ja silti ei voi olla kaikessa paras. Oli loppua koko opiskelu siihen, mutta onneksi tajusin, mistä on kyse. Mutta aivan liian pitkään pääsin aivan liian helpolla, minkä lisäksi opin ajattelemaan, että vain täydellinen suoritus on riittävän hyvä.
Siinäpä se. Mitenpä sitä lisähaastetta saisi? Ekaluokkalainen saa läksyt nopeammin valmiiksi kuin minä ehdin huomata hänen aloittaneen niiden tekemisen. Erityisopettajakin pyörittelee silmiään, ettäkö enemmän läksyjä pitäisi saada? Ja jos sitten saisikin, niin se olisi enemmän sitä samaa. Jälkeläinen on jo huomannut asian ja turhautunut siihen. Lukee kolmannen luokan matematiikan kirjaa ja on jo alkanut piilotella taitojaan, koska on havainnut sen aiheuttavan silmien pyörittelyä.
Matematiikkaluokkia näkyy nykyisin olevan. Olin ajatellut, josko sellainen olisi tie eteenpäin. Pikaisella tutustumisella, siellä seurataan opetussuunnitelmaa vieläkin perusteellisemmin ja syventävämmin. Mutta tätä tehdään vieläpä useammalla tunnilla kuin tähän asti?!? Eikö paremminkin sitten pitäisi toimia niinpäin, että matemaattisesti lahjakkaita opetetaan vähemmän ja mennään vaikka potkimaan palloa vapautuvalla ajalla, jos kerran tarkoitus on vahtia, ettei kukaan etuile? Samalla löytyisi yksinkertainen motivointikeino laiskuripojille - lue läksys ja näytä taitos niin pääset muiden kanssa pelaamaan.
Joo, kyllä pistää miettimään. Peruskoulu oli ihan hyvä paikka nuoruudessani, tasokurssien aikaan. Nyt kun oma koulutukseni riittäisi joka aineessa opettamaan lapsen itse ja olen työttömänä, on vaikea motivoida itsenikin lähettämään lapseni kansakouluksi muuttuneeseen peruskouluun, josta vain puuttuu kansakoulun kuri ja järjestyskin. Sekä puuttuu opettajien motivoituneisuus, jolla nämä tyrkkivät lahjakkaaksi katsomiaan eteenpäin ja oppikouluun. Omien vanhempieni saama kannustus ja tuki kansakoulunopettajiltaan nostavat kulmakarvani hiusrajaan asti. Nykyoettajien työnä tuntuu olevan lasten taputteleminen pehmeästi ja sitkeästi takaisin riviin.
Peruskoulu ei tule kestämään tätä ristiriitaa enää kauaa.