Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

ihastuneen oloinen työkaveri torjui minut

Vierailija
03.12.2017 |

Minulla on reilusti nuorempi työkaveri (mies) joka on ollut hyvin ihastuneen oloinen minuun jo muutaman kuukauden, siis sillä tavalla että jopa muut työkaverit ovat kommentoineet asiaa, kun tämä "koiranpentu" seuraa minua kaikkialle ja katsoo minua avoimen ihastuneesti ja kaipaavasti vaikka kahvihuoneessa istuessamme.

Koska hän on nuorempi, en ole ollut kovin aktiivinen hänen suuntaansa, koska olen ajatellut että se on epäsopivaa - emme tosin työskentele samassa projektissa enkä ole esimiesasemassa hänen suhteensa, eli selkeää valta-asetelmaa ei välillämme ole. Olemme kuitenkin ystävystyneet, viestittelemme paljon joka päivä ja olemme hieman viettäneet aikaa yhdessä vapaa-ajallakin - esimerkiksi tällä viikolla kävin pienessä konsertissa hänen kanssaan, hänen aloitteestaan. Lisäksi viestittelymme on muuttuneet kovin flirttaileviksi ja suorastaan seksuaaliseksi. Eilen myöhään yöllä hän taas chättäsi minulle. Olin ollut aikeissa lähteä yksiin juhliin mutta skippasin ne sitten kuitenkin ja hän alkoi ehdotella että lähdettäisiin niihin kuitenkin yhdessä. Siinä kohtaa ajattelin etten jaksa enää tätä kissa-hiiri-leikkiä ja sanoin hänelle että minulla alkaa olla hieman tunteita häntä kohtaan, vaikka ymmärrän että hän on nuorempi ja en välttämättä ajattele että meidän välille voisi kehittyä mitään erityisen vakavaa. Mutta hän olikin aivan "äimänä", hän sanoi olevansa täysin ällikällä lyöty ja hämmentynyt. Minä sanoin että en ole tottunut tällaiseen yhteydenpitoon jos ollaan pelkkiä kavereita (lähettelemme jotain seksi- ja haligiffejä, sanoisin että hän on siinäkin ollut aktiivisempi) ja hän ei ymmärtänyt sitäkään. Vielä kysyin että "oletko siis täysin yllättynyt?" ja hän vastasi olevansa...

Auttakaa, mammaraati! Mitä tämä tällainen tarkoittaa?!?!? Tällaista sentään en ole vielä kokenut, että joku tuijottaa koiranpentumaisen rakastuneesti ja hakeutuu koko ajan seuraan ja suunnilleen punastelee ja hihittelee (tasolla jolla ulkopuolisetkin kummastelevat ja kommentoivat asiaa) ja sitten on "täysin" yllättynyt kun tositilanne tulee. Olen sen verran kokenut kyllä että ei tämä nyt kauheasti hetkauta, toki hieman pahalta tuntuu. Ja tiedän kokemuksesta että se ei ole yleensä hyvä merkki, että asiat alkavat mennä pieleen. Mutta jotain näkemyksiä kaipaisin aiheesta, minusta tämä on aivan käsittämätön tapaus. Olen varmaan ennenkin ollut ihastunut toiseen ihmiseen ilman että tämä on minuun, mutta silloin olen mielestäni lukenut paljon "pienempiä" merkkejä kuin konserttiin kutsuminen ja jatkuva flirttichättäys.

Kommentit (340)

Vierailija
61/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kevyttä seksiä ja ajanvietettä mies haki. Samoin ilmeisesti ap. Miksi siis ap:n piti mennä puhumaan heräilevistä tunteista? Jätkä säikähti niitä nousevia tunteita, kun haussa pelkkä seksi.

Jos haussa pelkkä seksi, miksi valmistaa teen?

Koska haussa seksi. Pitää olla kiva ja saada huomio, jotta voi saada seksiä.

Vai haluatko ajatella, että teen valmistaminen (pussi kuumaan veteen?) olisi romanttinen, suurimerkityksinen ele?

Mutta eihän se nyt halunnut sitä, niin miksi valmistaa se tee!!?

Miten niin ei halunnut? Sehän vain äimistyi ap:n tunteista, joista ei yhtään aavistanut.

Ei aavistanut, vaikka halusi niitä synnyttää, koska teki teen!!?

No niinhän se oli ap:lle vastannut, kun ap oli tunteistaan maininnut. :D

Niin no missä se halu siten oli?!

No esim. niissä seksuaalissävytteisissä viesteissä? Voisko olla?

Niin? Missä se oli siinä tilanteessa, jossa ap laittoi asiaa etenemään?

Vierailija
62/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies ei uskalla tunnustaa ihastustaan, vaan pelkää, että sun "avautuminen" on leikkimistä ja yritys saada hänet ansaan, jotta voit muiden työkavereiden kanssa nauraa hänelle. Olen minäkin ihan suorille seurusteluehdotuksille (pitkän tapailun jälkeen) joskus töksäyttänyt selvät eit ja keksinyt jos minkälaista syytä sille, että minua ei kiinnosta, vaikka oikeasti olen ollut hurjan kiinnostunut. Olen vain koettanut suojella sydäntäni ja itsetuntoani kovalla kuorella.

Miten muuten kehtaat loukata muita tapailemalla heitä, jos olet tuollainen minnihiiri?

Kyllä se yleensä noiden ei-reaktioidenkin jälkeen etenee seurusteluun jos on edetäkseen, kun toinen osoittaa, että tarkoitusperät ovat aidot ja rehelliset.

Luuletko, että enää sen jälkeen KIINNOSTAA kertoa, siis tässä ap:n tilanteessa, että yeah, mä todella tarkoitin sitä?

Mitä tarkoitat, kiinnostaa kertoa mitä? Sori en ymmärrä.

-Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveetä. Minusta tuo mies on sairas. On sairasta puhua seksistä, ellei se myös kiinnosta kyseisen ihmisen kanssa. Se on siis ollut seksuaalista häirintää, jos se ei ole tarkoittanut mitään, vaan sillä on ollut vain tarkoitus jakaa jotain omaa seksuaalisuuttaan ihmisen, jonka kumppani ei ole, kanssa. Kyllä tyhmempikin tajuaa, että siinä yleensä joko torjutaan ne seksiaiheet tai sitten jos ne hyväksytään, niin se myös tarkoittaa jotain. Tappaisin sen miehen itseni häpäisemisestä.

No juu, vähän joku tällainen tuli minunkin mieleeni, että vallankäyttöä sitten minua kohtaan. Mutta... jotenkin pidän tuota miestä aika "sinttinä", ei pysty vaikuttamaan minuun kuitenkaan sillä tavalla, vaikka pidänkin hänestä paljon. Muuten hän on "kiltti ja huomaavainen", tekee töissä pieniä palveluksia, jos pyydän ojentamaan minulle teekupin, hän valmistaa koko teen minulle.

-Ap

: / Voi ei :( Mä rakastuisin tuollaiseen päätäpahkaa, olen ollut niin vailla hoivaa koko elämäni ajan. Mitä vittua sitä olla ystävällinen jos se ei tarkoita mitään? Jos kysyn teekuppiani, aivan kuin en osaisi saada siihen itsekin teetä, mitä tuollaisten paskahousujen munissa oikein liikkuu?

On se kyllä ihan hirveää, jos toinen ihminen on ystävällinen ja huomaavainen, eikä ajattele sitä käytöstä vain tienä päästä pöksyihin.

No en mä koskaan ajattele, että joku tekee sitä päästäkseen harrastamaa seksiä, MUTTA jos joku on noin yliystävällinen, niin miksi ei halua seksiä? Ei normaali mies laittele teetä naiselle, josta ei välitä.

Ehkä olen sitten joku luonnonoikku. Tykkään auttaa ja ilahduttaa muita, mutta oma suhtautumiseni seksiin on jokseenkin konservatiivinen. En välitä harrastaa seksiä pelkästä harrastamisen ilosta, vaan tahdon kokea romanttisia tunteita partneriini.

Vierailija
64/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kokenutnainen kirjoitti:

Onko mahdollista, että mies on ajatellut jotenkin hyötyvänsä sinusta työssään ja siksi käyttäytynyt näin?Ajatellut saavansa sinut hyvälle mielelle ja saavansa siitä sinulta jotain vastapalveluksia. Kuulostaa muuten aika oudolta kuviolta. Ei normaaleissa kaverisuhteissa ole mitään seksuaalisia sävyjä mukana.

Minun ei tulisi mieleenkään alkaa viestittelemään työkaverieni tai vaikkapa lasteni kaverien isien kanssa mihinkään muuhun kuin viralliseen sävyyn. Yksi vanhempi mies työpaikallani on hakeutunut usein seuraani ja tehnyt minulle palveluksia. Hänestä olen saanut sellaisen vaikutelman, että pitää minusta paljon, mutta ei meilläkään mitään suoraa flirttiä ole koskaan ollut, sillä itse en ole hänestä kiinnostunut siinä mielessä.

No, mä olen vähän ylempänä hierarkiassa kuin hän, mutta tosiaan ollaan niin eri projekteissa ettei sinänsä pysty hyötymään minusta kauheasti. Olen toki hieman jelppinyt niin kuin kaikkia nuorempia tyyppejä, tarjonnut neuvoja ja ideoita, mutta tosiaan vain vähän. Ja mies on kuunnellut minun turhautumisenaiheitani ja huoliani.

-Ap

Mä en kestä..... siis niiiiiin sama. Tätä, ja flirttiä. Kaikkea, mikä on aina merkinnyt halua yms (vaikka mä en ois halunnut toista!) Ja sitten, "mitä, meilläkö jotain? En ole kiinnostunut."

Yleensähän toi nyt vaan on että seksiä halutaan ei muuta ja kun se nainen alkaakin jostain tunteista puhumaan niin se mielikuva mahtavaa seksiä antavasta puumasta (siis ehdottomasti ilman tunteita ja suhdetta) romahtaa sillä sekunnilla. Ei siinä sen kummempaa ole.

Nettipornosivustot on täynnänsä noita puumasivustoja, jotka nämä puumat täyttää nuoren miehen toiveet seksissä ja ilman sitoumuksia. Miesten unelmaa siis. Kun nuoret miehet kuluttavat siellä aikaansa niin alkaa kummasti tuntumaan että niitä puumia joka puolella vilahtelee vaikka todellisuus on jotain ihan muuta.

Vierailija
65/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies ei uskalla tunnustaa ihastustaan, vaan pelkää, että sun "avautuminen" on leikkimistä ja yritys saada hänet ansaan, jotta voit muiden työkavereiden kanssa nauraa hänelle. Olen minäkin ihan suorille seurusteluehdotuksille (pitkän tapailun jälkeen) joskus töksäyttänyt selvät eit ja keksinyt jos minkälaista syytä sille, että minua ei kiinnosta, vaikka oikeasti olen ollut hurjan kiinnostunut. Olen vain koettanut suojella sydäntäni ja itsetuntoani kovalla kuorella.

Miten muuten kehtaat loukata muita tapailemalla heitä, jos olet tuollainen minnihiiri?

Kyllä se yleensä noiden ei-reaktioidenkin jälkeen etenee seurusteluun jos on edetäkseen, kun toinen osoittaa, että tarkoitusperät ovat aidot ja rehelliset.

Aika jännä, että sinun sanottua, ettei kiinnosta, joku vielä haluaa nöyryyttää itseään vakuuttamalla, että sä kiinnostat silti.

Vierailija
66/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos laittelee teetä jollekin, jonka haluaisi sen myötä alkavan haluta itseään, mutta torjuukin toisen, kun niin käy, että se alkaa haluta, niin on pikkuisen pipi päästään.

Paitsi jos ei halua kummallekaan niitä v*tun tunteita. :D Jos toiselle niitä jostain teen laittelusta nousee, niin perääntyisin itsekin.

Mutta ei mulla siis sen kummempia tunteita ole! Ja yritin sen ilmaista... Ja että voitaisko jo edetä tässä kaveri-seksi-suhteessa hieman :D

-Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies ei uskalla tunnustaa ihastustaan, vaan pelkää, että sun "avautuminen" on leikkimistä ja yritys saada hänet ansaan, jotta voit muiden työkavereiden kanssa nauraa hänelle. Olen minäkin ihan suorille seurusteluehdotuksille (pitkän tapailun jälkeen) joskus töksäyttänyt selvät eit ja keksinyt jos minkälaista syytä sille, että minua ei kiinnosta, vaikka oikeasti olen ollut hurjan kiinnostunut. Olen vain koettanut suojella sydäntäni ja itsetuntoani kovalla kuorella.

Miten muuten kehtaat loukata muita tapailemalla heitä, jos olet tuollainen minnihiiri?

Kyllä se yleensä noiden ei-reaktioidenkin jälkeen etenee seurusteluun jos on edetäkseen, kun toinen osoittaa, että tarkoitusperät ovat aidot ja rehelliset.

Luuletko, että enää sen jälkeen KIINNOSTAA kertoa, siis tässä ap:n tilanteessa, että yeah, mä todella tarkoitin sitä?

Onko kenelläkään muulla lainkaan tapana tutustua ihmisiin myös ihan ihmisinä sen lisäksi, että tehdään jotain parisuhdekoeajoa? Kyllä musta olisi outoa katkaista välit toiseen kokonaan sen jälkeen, kun tämä on yhden kerran paniikissa sanonut ei - olettaen nyt kuitenkin, että se kieltäytyminen ei tule solvausten kera. Kun yhdessä viettää aikaa, niin kyllä ne aidot tunteet sieltä jotenkin tulee esiin molemmilla jossakin vaiheessa.

Vierailija
68/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveetä. Minusta tuo mies on sairas. On sairasta puhua seksistä, ellei se myös kiinnosta kyseisen ihmisen kanssa. Se on siis ollut seksuaalista häirintää, jos se ei ole tarkoittanut mitään, vaan sillä on ollut vain tarkoitus jakaa jotain omaa seksuaalisuuttaan ihmisen, jonka kumppani ei ole, kanssa. Kyllä tyhmempikin tajuaa, että siinä yleensä joko torjutaan ne seksiaiheet tai sitten jos ne hyväksytään, niin se myös tarkoittaa jotain. Tappaisin sen miehen itseni häpäisemisestä.

No juu, vähän joku tällainen tuli minunkin mieleeni, että vallankäyttöä sitten minua kohtaan. Mutta... jotenkin pidän tuota miestä aika "sinttinä", ei pysty vaikuttamaan minuun kuitenkaan sillä tavalla, vaikka pidänkin hänestä paljon. Muuten hän on "kiltti ja huomaavainen", tekee töissä pieniä palveluksia, jos pyydän ojentamaan minulle teekupin, hän valmistaa koko teen minulle.

-Ap

: / Voi ei :( Mä rakastuisin tuollaiseen päätäpahkaa, olen ollut niin vailla hoivaa koko elämäni ajan. Mitä vittua sitä olla ystävällinen jos se ei tarkoita mitään? Jos kysyn teekuppiani, aivan kuin en osaisi saada siihen itsekin teetä, mitä tuollaisten paskahousujen munissa oikein liikkuu?

On se kyllä ihan hirveää, jos toinen ihminen on ystävällinen ja huomaavainen, eikä ajattele sitä käytöstä vain tienä päästä pöksyihin.

No en mä koskaan ajattele, että joku tekee sitä päästäkseen harrastamaa seksiä, MUTTA jos joku on noin yliystävällinen, niin miksi ei halua seksiä? Ei normaali mies laittele teetä naiselle, josta ei välitä.

Ehkä olen sitten joku luonnonoikku. Tykkään auttaa ja ilahduttaa muita, mutta oma suhtautumiseni seksiin on jokseenkin konservatiivinen. En välitä harrastaa seksiä pelkästä harrastamisen ilosta, vaan tahdon kokea romanttisia tunteita partneriini.

Joo, sama, miten se, etten kaipaa keneltäkään työkaverilta teetä kuppiini, on epänormaalia? Se, miten se tehdä.n minusta huolehtivalla tavalla on sairasta, jos en ihmisenä kiinnostanutkaan ottaen tässä huomioon koko tilanne. En tietenkään rakastu kenenkään kertan tehtyä teen. Mutta siis jos mulle ollaan ystävälllisiä ilman syytä, oletan sen merkitsevän jotain.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies ei uskalla tunnustaa ihastustaan, vaan pelkää, että sun "avautuminen" on leikkimistä ja yritys saada hänet ansaan, jotta voit muiden työkavereiden kanssa nauraa hänelle. Olen minäkin ihan suorille seurusteluehdotuksille (pitkän tapailun jälkeen) joskus töksäyttänyt selvät eit ja keksinyt jos minkälaista syytä sille, että minua ei kiinnosta, vaikka oikeasti olen ollut hurjan kiinnostunut. Olen vain koettanut suojella sydäntäni ja itsetuntoani kovalla kuorella.

Miten muuten kehtaat loukata muita tapailemalla heitä, jos olet tuollainen minnihiiri?

Kyllä se yleensä noiden ei-reaktioidenkin jälkeen etenee seurusteluun jos on edetäkseen, kun toinen osoittaa, että tarkoitusperät ovat aidot ja rehelliset.

Luuletko, että enää sen jälkeen KIINNOSTAA kertoa, siis tässä ap:n tilanteessa, että yeah, mä todella tarkoitin sitä?

Onko kenelläkään muulla lainkaan tapana tutustua ihmisiin myös ihan ihmisinä sen lisäksi, että tehdään jotain parisuhdekoeajoa? Kyllä musta olisi outoa katkaista välit toiseen kokonaan sen jälkeen, kun tämä on yhden kerran paniikissa sanonut ei - olettaen nyt kuitenkin, että se kieltäytyminen ei tule solvausten kera. Kun yhdessä viettää aikaa, niin kyllä ne aidot tunteet sieltä jotenkin tulee esiin molemmilla jossakin vaiheessa.

"Kun yhdessä viettää aikaa". Mua ei kiinnosta viettää aikaa sellaisen kanssa, johon en ole ihastunut ja jos taas olen, en todellakaan halua ensin viettää kuukausia yhdessä aikaa kuullakseni, etten kiinnosta.

Vierailija
70/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisko kyseessä olla sellainen tilanne, että nuorelle miehelle on ollut turvallista ihastua ja liehitellä naista, johon hänellä ei omasta mielestään ollut koskaan realistisia mahdollisuuksia? Ja nyt kun jotain vastakaikua saa, menee miehellä pupu pöksyyn ja hän perääntyy - jos hän ei koskaan odottanut tilanteen etenevän näin pitkälle...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos laittelee teetä jollekin, jonka haluaisi sen myötä alkavan haluta itseään, mutta torjuukin toisen, kun niin käy, että se alkaa haluta, niin on pikkuisen pipi päästään.

Paitsi jos ei halua kummallekaan niitä v*tun tunteita. :D Jos toiselle niitä jostain teen laittelusta nousee, niin perääntyisin itsekin.

Mutta ei mulla siis sen kummempia tunteita ole! Ja yritin sen ilmaista... Ja että voitaisko jo edetä tässä kaveri-seksi-suhteessa hieman :D

-Ap

Ehkä sitä miestä ei kiinnosta mitkään kaveri-seksi-suhteet? Itselläni ainakin loppuisi välittömästi kiinnostus naista kohtaan.

Vierailija
72/340 |

Aika outoa, että sanot, ettei olis... :) ootko varma?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/340 |

Toki on mahdollista. Mulle kovin vieras ajatus! Itse olen aina lähestynyt niitä joiden kanssa olen aidosti halunnut jotain :) Mutta tosiaan ihmisten rohkeus elämässä eri asioiden suhteen näyttää vaihtelevan kovasti.

-Ap

Vierailija
74/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies ei uskalla tunnustaa ihastustaan, vaan pelkää, että sun "avautuminen" on leikkimistä ja yritys saada hänet ansaan, jotta voit muiden työkavereiden kanssa nauraa hänelle. Olen minäkin ihan suorille seurusteluehdotuksille (pitkän tapailun jälkeen) joskus töksäyttänyt selvät eit ja keksinyt jos minkälaista syytä sille, että minua ei kiinnosta, vaikka oikeasti olen ollut hurjan kiinnostunut. Olen vain koettanut suojella sydäntäni ja itsetuntoani kovalla kuorella.

Miten muuten kehtaat loukata muita tapailemalla heitä, jos olet tuollainen minnihiiri?

Kyllä se yleensä noiden ei-reaktioidenkin jälkeen etenee seurusteluun jos on edetäkseen, kun toinen osoittaa, että tarkoitusperät ovat aidot ja rehelliset.

Luuletko, että enää sen jälkeen KIINNOSTAA kertoa, siis tässä ap:n tilanteessa, että yeah, mä todella tarkoitin sitä?

Onko kenelläkään muulla lainkaan tapana tutustua ihmisiin myös ihan ihmisinä sen lisäksi, että tehdään jotain parisuhdekoeajoa? Kyllä musta olisi outoa katkaista välit toiseen kokonaan sen jälkeen, kun tämä on yhden kerran paniikissa sanonut ei - olettaen nyt kuitenkin, että se kieltäytyminen ei tule solvausten kera. Kun yhdessä viettää aikaa, niin kyllä ne aidot tunteet sieltä jotenkin tulee esiin molemmilla jossakin vaiheessa.

"Kun yhdessä viettää aikaa". Mua ei kiinnosta viettää aikaa sellaisen kanssa, johon en ole ihastunut ja jos taas olen, en todellakaan halua ensin viettää kuukausia yhdessä aikaa kuullakseni, etten kiinnosta.

Eihän ap:kaan minut käsitykseni mukaan sanonut, että EI KIINNOSTA, vaan että ei välttämättä osaa kuvitella heidän välilleen mitään vakavampaa. Ja tietysti vastaanottajaosapuoli voisi tulkita tämän myös niin, että ap koettaa ilmaista tunteensa hieman kevyemmin, ettei säikäyttäisi tätä pois olemalla liian kiinnostuneen oloinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos laittelee teetä jollekin, jonka haluaisi sen myötä alkavan haluta itseään, mutta torjuukin toisen, kun niin käy, että se alkaa haluta, niin on pikkuisen pipi päästään.

Paitsi jos ei halua kummallekaan niitä v*tun tunteita. :D Jos toiselle niitä jostain teen laittelusta nousee, niin perääntyisin itsekin.

Mutta ei mulla siis sen kummempia tunteita ole! Ja yritin sen ilmaista... Ja että voitaisko jo edetä tässä kaveri-seksi-suhteessa hieman :D

-Ap

Aika outoa, että sanot, ettei olis... :) ootko varma?

On mulla aitoja tunteita, olisin aivan rakastunut jos olisimme samanikäisiä. Mutta koska emme ole, mun on jotenkin "helppo" ottaa tämä kevyesti... Toki voin hieman kärsiä ja ikävöidä sitten kun tämä juttu loppuisi mutta se on jotenkin niin läsnä tässä alusta asti että tästä ei voi tulla mitään, niin olen onnistunut ottamaan rennosti. Outoa kyllä.

-Ap

Vierailija
76/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos laittelee teetä jollekin, jonka haluaisi sen myötä alkavan haluta itseään, mutta torjuukin toisen, kun niin käy, että se alkaa haluta, niin on pikkuisen pipi päästään.

Paitsi jos ei halua kummallekaan niitä v*tun tunteita. :D Jos toiselle niitä jostain teen laittelusta nousee, niin perääntyisin itsekin.

Mutta ei mulla siis sen kummempia tunteita ole! Ja yritin sen ilmaista... Ja että voitaisko jo edetä tässä kaveri-seksi-suhteessa hieman :D

-Ap

Ehkä sitä miestä ei kiinnosta mitkään kaveri-seksi-suhteet? Itselläni ainakin loppuisi välittömästi kiinnostus naista kohtaan.

Mutta siihen nähden aika ristiriitainen.... Eli hän saa olla silti kaveri, kunhan ap ei ole, vaan ap pysyy tunnetasolla all the time. Ja hän itse vitsailee kuin odottaisi saavansa lähinnä seksiä.

Vierailija
77/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies ei uskalla tunnustaa ihastustaan, vaan pelkää, että sun "avautuminen" on leikkimistä ja yritys saada hänet ansaan, jotta voit muiden työkavereiden kanssa nauraa hänelle. Olen minäkin ihan suorille seurusteluehdotuksille (pitkän tapailun jälkeen) joskus töksäyttänyt selvät eit ja keksinyt jos minkälaista syytä sille, että minua ei kiinnosta, vaikka oikeasti olen ollut hurjan kiinnostunut. Olen vain koettanut suojella sydäntäni ja itsetuntoani kovalla kuorella.

Miten muuten kehtaat loukata muita tapailemalla heitä, jos olet tuollainen minnihiiri?

Kyllä se yleensä noiden ei-reaktioidenkin jälkeen etenee seurusteluun jos on edetäkseen, kun toinen osoittaa, että tarkoitusperät ovat aidot ja rehelliset.

Luuletko, että enää sen jälkeen KIINNOSTAA kertoa, siis tässä ap:n tilanteessa, että yeah, mä todella tarkoitin sitä?

Onko kenelläkään muulla lainkaan tapana tutustua ihmisiin myös ihan ihmisinä sen lisäksi, että tehdään jotain parisuhdekoeajoa? Kyllä musta olisi outoa katkaista välit toiseen kokonaan sen jälkeen, kun tämä on yhden kerran paniikissa sanonut ei - olettaen nyt kuitenkin, että se kieltäytyminen ei tule solvausten kera. Kun yhdessä viettää aikaa, niin kyllä ne aidot tunteet sieltä jotenkin tulee esiin molemmilla jossakin vaiheessa.

"Kun yhdessä viettää aikaa". Mua ei kiinnosta viettää aikaa sellaisen kanssa, johon en ole ihastunut ja jos taas olen, en todellakaan halua ensin viettää kuukausia yhdessä aikaa kuullakseni, etten kiinnosta.

Eihän ap:kaan minut käsitykseni mukaan sanonut, että EI KIINNOSTA, vaan että ei välttämättä osaa kuvitella heidän välilleen mitään vakavampaa. Ja tietysti vastaanottajaosapuoli voisi tulkita tämän myös niin, että ap koettaa ilmaista tunteensa hieman kevyemmin, ettei säikäyttäisi tätä pois olemalla liian kiinnostuneen oloinen.

No sitä yritin! Metsään meni!!!

Ap

Vierailija
78/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos haluaa leikkiä ja epävarmana heijastella, kokeilla flirttiä ja tunteita niin raja vedetään pehmonallen kuviin. Muuten heppu heilahtaa antaa ymmärtää mutta ei ymmärrä antaa kategoriaan. Pehmonallekundit on ihan lutusia mutta ei niitä kauan jaksa. Ymmärtää antaa kundit taas jätetään yhdestä virheliikusta rauhaan.

Molemmat tyyppilajit ovat äärimmäisen epäkiinnostavia, häiritse työtä ja suosittelen vain max kuukauden hupia jos itsellä on toipilasaika kunnon sydänsurusta.

Vierailija
79/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies ei uskalla tunnustaa ihastustaan, vaan pelkää, että sun "avautuminen" on leikkimistä ja yritys saada hänet ansaan, jotta voit muiden työkavereiden kanssa nauraa hänelle. Olen minäkin ihan suorille seurusteluehdotuksille (pitkän tapailun jälkeen) joskus töksäyttänyt selvät eit ja keksinyt jos minkälaista syytä sille, että minua ei kiinnosta, vaikka oikeasti olen ollut hurjan kiinnostunut. Olen vain koettanut suojella sydäntäni ja itsetuntoani kovalla kuorella.

Miten muuten kehtaat loukata muita tapailemalla heitä, jos olet tuollainen minnihiiri?

Kyllä se yleensä noiden ei-reaktioidenkin jälkeen etenee seurusteluun jos on edetäkseen, kun toinen osoittaa, että tarkoitusperät ovat aidot ja rehelliset.

Luuletko, että enää sen jälkeen KIINNOSTAA kertoa, siis tässä ap:n tilanteessa, että yeah, mä todella tarkoitin sitä?

Onko kenelläkään muulla lainkaan tapana tutustua ihmisiin myös ihan ihmisinä sen lisäksi, että tehdään jotain parisuhdekoeajoa? Kyllä musta olisi outoa katkaista välit toiseen kokonaan sen jälkeen, kun tämä on yhden kerran paniikissa sanonut ei - olettaen nyt kuitenkin, että se kieltäytyminen ei tule solvausten kera. Kun yhdessä viettää aikaa, niin kyllä ne aidot tunteet sieltä jotenkin tulee esiin molemmilla jossakin vaiheessa.

"Kun yhdessä viettää aikaa". Mua ei kiinnosta viettää aikaa sellaisen kanssa, johon en ole ihastunut ja jos taas olen, en todellakaan halua ensin viettää kuukausia yhdessä aikaa kuullakseni, etten kiinnosta.

Eihän ap:kaan minut käsitykseni mukaan sanonut, että EI KIINNOSTA, vaan että ei välttämättä osaa kuvitella heidän välilleen mitään vakavampaa. Ja tietysti vastaanottajaosapuoli voisi tulkita tämän myös niin, että ap koettaa ilmaista tunteensa hieman kevyemmin, ettei säikäyttäisi tätä pois olemalla liian kiinnostuneen oloinen.

No hei haloo, miten voisi vielä tässä vaiheessa?

Vierailija
80/340 |

Niin siis kumpaa yritit sanoa?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kaksi neljä