Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

ihastuneen oloinen työkaveri torjui minut

Vierailija
03.12.2017 |

Minulla on reilusti nuorempi työkaveri (mies) joka on ollut hyvin ihastuneen oloinen minuun jo muutaman kuukauden, siis sillä tavalla että jopa muut työkaverit ovat kommentoineet asiaa, kun tämä "koiranpentu" seuraa minua kaikkialle ja katsoo minua avoimen ihastuneesti ja kaipaavasti vaikka kahvihuoneessa istuessamme.

Koska hän on nuorempi, en ole ollut kovin aktiivinen hänen suuntaansa, koska olen ajatellut että se on epäsopivaa - emme tosin työskentele samassa projektissa enkä ole esimiesasemassa hänen suhteensa, eli selkeää valta-asetelmaa ei välillämme ole. Olemme kuitenkin ystävystyneet, viestittelemme paljon joka päivä ja olemme hieman viettäneet aikaa yhdessä vapaa-ajallakin - esimerkiksi tällä viikolla kävin pienessä konsertissa hänen kanssaan, hänen aloitteestaan. Lisäksi viestittelymme on muuttuneet kovin flirttaileviksi ja suorastaan seksuaaliseksi. Eilen myöhään yöllä hän taas chättäsi minulle. Olin ollut aikeissa lähteä yksiin juhliin mutta skippasin ne sitten kuitenkin ja hän alkoi ehdotella että lähdettäisiin niihin kuitenkin yhdessä. Siinä kohtaa ajattelin etten jaksa enää tätä kissa-hiiri-leikkiä ja sanoin hänelle että minulla alkaa olla hieman tunteita häntä kohtaan, vaikka ymmärrän että hän on nuorempi ja en välttämättä ajattele että meidän välille voisi kehittyä mitään erityisen vakavaa. Mutta hän olikin aivan "äimänä", hän sanoi olevansa täysin ällikällä lyöty ja hämmentynyt. Minä sanoin että en ole tottunut tällaiseen yhteydenpitoon jos ollaan pelkkiä kavereita (lähettelemme jotain seksi- ja haligiffejä, sanoisin että hän on siinäkin ollut aktiivisempi) ja hän ei ymmärtänyt sitäkään. Vielä kysyin että "oletko siis täysin yllättynyt?" ja hän vastasi olevansa...

Auttakaa, mammaraati! Mitä tämä tällainen tarkoittaa?!?!? Tällaista sentään en ole vielä kokenut, että joku tuijottaa koiranpentumaisen rakastuneesti ja hakeutuu koko ajan seuraan ja suunnilleen punastelee ja hihittelee (tasolla jolla ulkopuolisetkin kummastelevat ja kommentoivat asiaa) ja sitten on "täysin" yllättynyt kun tositilanne tulee. Olen sen verran kokenut kyllä että ei tämä nyt kauheasti hetkauta, toki hieman pahalta tuntuu. Ja tiedän kokemuksesta että se ei ole yleensä hyvä merkki, että asiat alkavat mennä pieleen. Mutta jotain näkemyksiä kaipaisin aiheesta, minusta tämä on aivan käsittämätön tapaus. Olen varmaan ennenkin ollut ihastunut toiseen ihmiseen ilman että tämä on minuun, mutta silloin olen mielestäni lukenut paljon "pienempiä" merkkejä kuin konserttiin kutsuminen ja jatkuva flirttichättäys.

Kommentit (340)

Vierailija
41/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies ei uskalla tunnustaa ihastustaan, vaan pelkää, että sun "avautuminen" on leikkimistä ja yritys saada hänet ansaan, jotta voit muiden työkavereiden kanssa nauraa hänelle. Olen minäkin ihan suorille seurusteluehdotuksille (pitkän tapailun jälkeen) joskus töksäyttänyt selvät eit ja keksinyt jos minkälaista syytä sille, että minua ei kiinnosta, vaikka oikeasti olen ollut hurjan kiinnostunut. Olen vain koettanut suojella sydäntäni ja itsetuntoani kovalla kuorella.

Okei. Hyvä pointti. Mulle tämä on vierasta - olen kanssa omalla tavallani vammainen, mutta silti ainakin jossain mielessä "rohkea", menen päistikkaa kohti haasteita (ja kärsin sitten myöhemmin).

-Ap

Vierailija
42/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kevyttä seksiä ja ajanvietettä mies haki. Samoin ilmeisesti ap. Miksi siis ap:n piti mennä puhumaan heräilevistä tunteista? Jätkä säikähti niitä nousevia tunteita, kun haussa pelkkä seksi.

Jos haussa pelkkä seksi, miksi valmistaa teen?

Koska haussa seksi. Pitää olla kiva ja saada huomio, jotta voi saada seksiä.

Vai haluatko ajatella, että teen valmistaminen (pussi kuumaan veteen?) olisi romanttinen, suurimerkityksinen ele?

Mutta eihän se nyt halunnut sitä, niin miksi valmistaa se tee!!?

Miten niin ei halunnut? Sehän vain äimistyi ap:n tunteista, joista ei yhtään aavistanut.

Ei aavistanut, vaikka halusi niitä synnyttää, koska teki teen!!?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies ei uskalla tunnustaa ihastustaan, vaan pelkää, että sun "avautuminen" on leikkimistä ja yritys saada hänet ansaan, jotta voit muiden työkavereiden kanssa nauraa hänelle. Olen minäkin ihan suorille seurusteluehdotuksille (pitkän tapailun jälkeen) joskus töksäyttänyt selvät eit ja keksinyt jos minkälaista syytä sille, että minua ei kiinnosta, vaikka oikeasti olen ollut hurjan kiinnostunut. Olen vain koettanut suojella sydäntäni ja itsetuntoani kovalla kuorella.

Miten muuten kehtaat loukata muita tapailemalla heitä, jos olet tuollainen minnihiiri?

Vierailija
44/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaaha, olisko kyseessä kuitenkin homo , jolle niin helppoa ja luonnollista olla naisten seurassa. On vähän hakusessa seksuaalisuus eli vähän sekaisin mitä oikeesti haluaa ja kiinnostus kuitenkin miehiin päin joten ei osaa edes olettaa naisten tunteista ja kun olet vanhempi niin pitää just sua tosi turvallisena.

Miesten kanssa sitten niitä ongelmia mm. kaverisuhteissa joten helpompaa ja luontevampaa kaveerata naisten kanssa. Yleensähän homot on todella mukavia ja tulevat äärettömän hyvin toimeen naisten kanssa ja ihan kaiken ikäisten. Mutta siis vain ja ainoastaan kavereina.

Vierailija
45/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

kokenutnainen kirjoitti:

Onko mahdollista, että mies on ajatellut jotenkin hyötyvänsä sinusta työssään ja siksi käyttäytynyt näin?Ajatellut saavansa sinut hyvälle mielelle ja saavansa siitä sinulta jotain vastapalveluksia. Kuulostaa muuten aika oudolta kuviolta. Ei normaaleissa kaverisuhteissa ole mitään seksuaalisia sävyjä mukana.

Minun ei tulisi mieleenkään alkaa viestittelemään työkaverieni tai vaikkapa lasteni kaverien isien kanssa mihinkään muuhun kuin viralliseen sävyyn. Yksi vanhempi mies työpaikallani on hakeutunut usein seuraani ja tehnyt minulle palveluksia. Hänestä olen saanut sellaisen vaikutelman, että pitää minusta paljon, mutta ei meilläkään mitään suoraa flirttiä ole koskaan ollut, sillä itse en ole hänestä kiinnostunut siinä mielessä.

No, mä olen vähän ylempänä hierarkiassa kuin hän, mutta tosiaan ollaan niin eri projekteissa ettei sinänsä pysty hyötymään minusta kauheasti. Olen toki hieman jelppinyt niin kuin kaikkia nuorempia tyyppejä, tarjonnut neuvoja ja ideoita, mutta tosiaan vain vähän. Ja mies on kuunnellut minun turhautumisenaiheitani ja huoliani.

-Ap

Mä en kestä..... siis niiiiiin sama. Tätä, ja flirttiä. Kaikkea, mikä on aina merkinnyt halua yms (vaikka mä en ois halunnut toista!) Ja sitten, "mitä, meilläkö jotain? En ole kiinnostunut."

Vierailija
46/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jaaha, olisko kyseessä kuitenkin homo , jolle niin helppoa ja luonnollista olla naisten seurassa. On vähän hakusessa seksuaalisuus eli vähän sekaisin mitä oikeesti haluaa ja kiinnostus kuitenkin miehiin päin joten ei osaa edes olettaa naisten tunteista ja kun olet vanhempi niin pitää just sua tosi turvallisena.

Miesten kanssa sitten niitä ongelmia mm. kaverisuhteissa joten helpompaa ja luontevampaa kaveerata naisten kanssa. Yleensähän homot on todella mukavia ja tulevat äärettömän hyvin toimeen naisten kanssa ja ihan kaiken ikäisten. Mutta siis vain ja ainoastaan kavereina.

Voihan hän olla - tämä ihminen on vain täysin "epähomomainen", on sellainen salskea urheilijanuorukainen, insinöörimäinen, pukeutuu urheilullisesti. Hieman macho sillä tavalla että haluaa voittaa urheilussa ym kilpailuissa. On ihmisenä suht "vaatimaton" mutta kuitenkin sosiaalinen, osaa jutella mukavia mutta ei ole ylimpänä äänessä. Varmaan aika kokematon.

Tuollaisesta en itse saa mitään homovibaa?!?!

-Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jaaha, olisko kyseessä kuitenkin homo , jolle niin helppoa ja luonnollista olla naisten seurassa. On vähän hakusessa seksuaalisuus eli vähän sekaisin mitä oikeesti haluaa ja kiinnostus kuitenkin miehiin päin joten ei osaa edes olettaa naisten tunteista ja kun olet vanhempi niin pitää just sua tosi turvallisena.

Miesten kanssa sitten niitä ongelmia mm. kaverisuhteissa joten helpompaa ja luontevampaa kaveerata naisten kanssa. Yleensähän homot on todella mukavia ja tulevat äärettömän hyvin toimeen naisten kanssa ja ihan kaiken ikäisten. Mutta siis vain ja ainoastaan kavereina.

Ei ne ole homoja. Edes itselleen kaapissa olevia. Seksuaalisia estyneisyyksiä on muitakin. Tai siis homous ei sitä edes ole :D

Vierailija
48/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveetä. Minusta tuo mies on sairas. On sairasta puhua seksistä, ellei se myös kiinnosta kyseisen ihmisen kanssa. Se on siis ollut seksuaalista häirintää, jos se ei ole tarkoittanut mitään, vaan sillä on ollut vain tarkoitus jakaa jotain omaa seksuaalisuuttaan ihmisen, jonka kumppani ei ole, kanssa. Kyllä tyhmempikin tajuaa, että siinä yleensä joko torjutaan ne seksiaiheet tai sitten jos ne hyväksytään, niin se myös tarkoittaa jotain. Tappaisin sen miehen itseni häpäisemisestä.

No juu, vähän joku tällainen tuli minunkin mieleeni, että vallankäyttöä sitten minua kohtaan. Mutta... jotenkin pidän tuota miestä aika "sinttinä", ei pysty vaikuttamaan minuun kuitenkaan sillä tavalla, vaikka pidänkin hänestä paljon. Muuten hän on "kiltti ja huomaavainen", tekee töissä pieniä palveluksia, jos pyydän ojentamaan minulle teekupin, hän valmistaa koko teen minulle.

-Ap

: / Voi ei :( Mä rakastuisin tuollaiseen päätäpahkaa, olen ollut niin vailla hoivaa koko elämäni ajan. Mitä vittua sitä olla ystävällinen jos se ei tarkoita mitään? Jos kysyn teekuppiani, aivan kuin en osaisi saada siihen itsekin teetä, mitä tuollaisten paskahousujen munissa oikein liikkuu?

On se kyllä ihan hirveää, jos toinen ihminen on ystävällinen ja huomaavainen, eikä ajattele sitä käytöstä vain tienä päästä pöksyihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/340 |

Ja siis seksuaalinen esto nimenomaan henkisellä tasolla, esteinä edetä, jostain syystä, joka ei välttämättä liity seksistä suoriutumiseen.

Vierailija
50/340 |

No en mä koskaan ajattele, että joku tekee sitä päästäkseen harrastamaa seksiä, MUTTA jos joku on noin yliystävällinen, niin miksi ei halua seksiä? Ei normaali mies laittele teetä naiselle, josta ei välitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kevyttä seksiä ja ajanvietettä mies haki. Samoin ilmeisesti ap. Miksi siis ap:n piti mennä puhumaan heräilevistä tunteista? Jätkä säikähti niitä nousevia tunteita, kun haussa pelkkä seksi.

Jos haussa pelkkä seksi, miksi valmistaa teen?

Koska haussa seksi. Pitää olla kiva ja saada huomio, jotta voi saada seksiä.

Vai haluatko ajatella, että teen valmistaminen (pussi kuumaan veteen?) olisi romanttinen, suurimerkityksinen ele?

Mutta eihän se nyt halunnut sitä, niin miksi valmistaa se tee!!?

Miten niin ei halunnut? Sehän vain äimistyi ap:n tunteista, joista ei yhtään aavistanut.

Ei aavistanut, vaikka halusi niitä synnyttää, koska teki teen!!?

No niinhän se oli ap:lle vastannut, kun ap oli tunteistaan maininnut. :D

Vierailija
52/340 |

Niin no missä se halu siten oli?!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/340 |

Niin, ehkä tosiaan kyseessä jokin henkinen estyneisyys. Kiitos kaikille hyvistä kommenteista!

-Ap

Vierailija
54/340 |

No, laittelee. Pikku homma, jolla saa toiselle hyvän mielen. Eli ei teen huljuttelu mukissa vielä sen kummemmin välittämisestä kerro.

Meillä töissä keitellään jopa kahveja toisillemme ja tarjoillaan ne eteen. Vähänkö meillä sittten joka toinen on suorastaan rakastunut toiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos laittelee teetä jollekin, jonka haluaisi sen myötä alkavan haluta itseään, mutta torjuukin toisen, kun niin käy, että se alkaa haluta, niin on pikkuisen pipi päästään.

Vierailija
56/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kevyttä seksiä ja ajanvietettä mies haki. Samoin ilmeisesti ap. Miksi siis ap:n piti mennä puhumaan heräilevistä tunteista? Jätkä säikähti niitä nousevia tunteita, kun haussa pelkkä seksi.

Jos haussa pelkkä seksi, miksi valmistaa teen?

Koska haussa seksi. Pitää olla kiva ja saada huomio, jotta voi saada seksiä.

Vai haluatko ajatella, että teen valmistaminen (pussi kuumaan veteen?) olisi romanttinen, suurimerkityksinen ele?

Mutta eihän se nyt halunnut sitä, niin miksi valmistaa se tee!!?

Miten niin ei halunnut? Sehän vain äimistyi ap:n tunteista, joista ei yhtään aavistanut.

Ei aavistanut, vaikka halusi niitä synnyttää, koska teki teen!!?

No niinhän se oli ap:lle vastannut, kun ap oli tunteistaan maininnut. :D

Niin no missä se halu siten oli?!

No esim. niissä seksuaalissävytteisissä viesteissä? Voisko olla?

Vierailija
57/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies ei uskalla tunnustaa ihastustaan, vaan pelkää, että sun "avautuminen" on leikkimistä ja yritys saada hänet ansaan, jotta voit muiden työkavereiden kanssa nauraa hänelle. Olen minäkin ihan suorille seurusteluehdotuksille (pitkän tapailun jälkeen) joskus töksäyttänyt selvät eit ja keksinyt jos minkälaista syytä sille, että minua ei kiinnosta, vaikka oikeasti olen ollut hurjan kiinnostunut. Olen vain koettanut suojella sydäntäni ja itsetuntoani kovalla kuorella.

Miten muuten kehtaat loukata muita tapailemalla heitä, jos olet tuollainen minnihiiri?

Kyllä se yleensä noiden ei-reaktioidenkin jälkeen etenee seurusteluun jos on edetäkseen, kun toinen osoittaa, että tarkoitusperät ovat aidot ja rehelliset.

Vierailija
58/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveetä. Minusta tuo mies on sairas. On sairasta puhua seksistä, ellei se myös kiinnosta kyseisen ihmisen kanssa. Se on siis ollut seksuaalista häirintää, jos se ei ole tarkoittanut mitään, vaan sillä on ollut vain tarkoitus jakaa jotain omaa seksuaalisuuttaan ihmisen, jonka kumppani ei ole, kanssa. Kyllä tyhmempikin tajuaa, että siinä yleensä joko torjutaan ne seksiaiheet tai sitten jos ne hyväksytään, niin se myös tarkoittaa jotain. Tappaisin sen miehen itseni häpäisemisestä.

No juu, vähän joku tällainen tuli minunkin mieleeni, että vallankäyttöä sitten minua kohtaan. Mutta... jotenkin pidän tuota miestä aika "sinttinä", ei pysty vaikuttamaan minuun kuitenkaan sillä tavalla, vaikka pidänkin hänestä paljon. Muuten hän on "kiltti ja huomaavainen", tekee töissä pieniä palveluksia, jos pyydän ojentamaan minulle teekupin, hän valmistaa koko teen minulle.

-Ap

: / Voi ei :( Mä rakastuisin tuollaiseen päätäpahkaa, olen ollut niin vailla hoivaa koko elämäni ajan. Mitä vittua sitä olla ystävällinen jos se ei tarkoita mitään? Jos kysyn teekuppiani, aivan kuin en osaisi saada siihen itsekin teetä, mitä tuollaisten paskahousujen munissa oikein liikkuu?

On se kyllä ihan hirveää, jos toinen ihminen on ystävällinen ja huomaavainen, eikä ajattele sitä käytöstä vain tienä päästä pöksyihin.

No en mä koskaan ajattele, että joku tekee sitä päästäkseen harrastamaa seksiä, MUTTA jos joku on noin yliystävällinen, niin miksi ei halua seksiä? Ei normaali mies laittele teetä naiselle, josta ei välitä.

No, laittelee. Pikku homma, jolla saa toiselle hyvän mielen. Eli ei teen huljuttelu mukissa vielä sen kummemmin välittämisestä kerro.

Meillä töissä keitellään jopa kahveja toisillemme ja tarjoillaan ne eteen. Vähänkö meillä sittten joka toinen on suorastaan rakastunut toiseen.

Niin, mutta tässä olikin kysymys siitä, että tätä tapahtui vain aloittajan suuntaan, lisäksi ainakin omassa vastaavassa kokemuksessani kyse ei ollut vastapalveluksista, eli että minä olisin tarjoillut miehelle mitään. Ja se ois sitten ollut ele sille.

Vierailija
59/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies ei uskalla tunnustaa ihastustaan, vaan pelkää, että sun "avautuminen" on leikkimistä ja yritys saada hänet ansaan, jotta voit muiden työkavereiden kanssa nauraa hänelle. Olen minäkin ihan suorille seurusteluehdotuksille (pitkän tapailun jälkeen) joskus töksäyttänyt selvät eit ja keksinyt jos minkälaista syytä sille, että minua ei kiinnosta, vaikka oikeasti olen ollut hurjan kiinnostunut. Olen vain koettanut suojella sydäntäni ja itsetuntoani kovalla kuorella.

Miten muuten kehtaat loukata muita tapailemalla heitä, jos olet tuollainen minnihiiri?

Kyllä se yleensä noiden ei-reaktioidenkin jälkeen etenee seurusteluun jos on edetäkseen, kun toinen osoittaa, että tarkoitusperät ovat aidot ja rehelliset.

Luuletko, että enää sen jälkeen KIINNOSTAA kertoa, siis tässä ap:n tilanteessa, että yeah, mä todella tarkoitin sitä?

Vierailija
60/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos laittelee teetä jollekin, jonka haluaisi sen myötä alkavan haluta itseään, mutta torjuukin toisen, kun niin käy, että se alkaa haluta, niin on pikkuisen pipi päästään.

Paitsi jos ei halua kummallekaan niitä v*tun tunteita. :D Jos toiselle niitä jostain teen laittelusta nousee, niin perääntyisin itsekin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme seitsemän seitsemän