Lue keskustelun säännöt.
Tiedättekö, miten raskasta on olla tyhmä, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi tyhmä?
02.12.2017 |
Mä olen siis tyhmä. Mun aivot on hitaat, hahmotuskyky olematon, syiden ja seurausten analysointi älyttömän hidasta ja takkuavaa, matemaattiset taidot oikeasti huonommat kuin tokaluokkalaisella lapsellani. En osaa laskea päässä ja minkään isomman laskukaavan oppiminen on mahdotonta. Muisti on huono.
Puhumattakaan huonosta keskittymiskyvystä ja kykenemättömyydestä pitkäjänteiseen työhön. Niin ja suullinen ilmaisuni on niin kömpelöä, että ihmiset ihan oikeasti pitävät minua vähän yksinkertaisena. Tätä ei auta motorinen kömpelyyteni yhtään.
No, siinäpä se, en ole kuitenkaan ihan yksinkertainen. Minulla on laajat kiinnostuksen kohteet, yleistietoni on hyvä, osaan ajatella asioita mielestäni melko syvällisesti ja monelta kantilta. En siis koe pääni sisällä olevani tyhmä, jos yhtään ymmärrätte mitä tarkoitan? Näitä taitoja vaan en saa valjastettua hyötykäyttöön. Olen matalapalkkaisella duunarialalla, jossa pärjään jotenkuten.
Toivoisin olevani joko älykkäämpi tai sitten vielä tyhmempi, jotta en tajuaisi näin kipeästi omaa tyhmyyttäni!
Onko muita, jotka kärsivät samansuuntaisesta?
Kommentit (35)
Mä joudun kanssa päivittäin kamppailemaan tyhmyyteni kanssa. Jos olis tarpeeksi tyhmä ei tätä edes huomais ja selviäis vähemmällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla taas on pelkkä peruskoulu käytynä, olen mielenterveysongelmien takia ollut aina työkyvytön ja ihmissuhteet ovat olleet vähän sitä sun tätä. Koen että mulla on lapsen mieli, olen ärsyttävän naiivi monessa jutussa huonolla tavalla. Toissayönä en saanut unta, joten aloin miettimään maailman ongelmia ja sitä, että ehkä kukaan meistä ei tiedä asioista mitään ja että kaiken pitää vaan antaa tapahtua. Aiemmin sentään pohdin aktiivisesti näitä asioita, nyt nostin kädet pystyyn: minä en tiedä mitään, turha ajatella näitä juttuja.
Koen olevani tyhmempi ja huonompi kuin muut ihmiset. En osaa kuvitella eläväni ns. normaalia elämää työssäkäynteineen. Muut aikuiset tuntuvat aikuisilta, minä itse tunnun paljon nuoremmalta vaikka olenkin kolmekymppinen. Nolottaa kun en aina osaa käyttäytyä, lapsenomainen uteliaisuus ja innostuneisuus puskee pintaan väkisinkin joissakin tilanteissa.
Nuorempana luin paljon naistutkimusta, rajatietoa ym. ja kuvittelin olevani muita fiksumpi, koska en sekoillut kuten muut ikäiseni. Voi, miten väärässä olinkaan!
Mulla on erityisesti vaikeuksia suullisen puheen tuottamisessa.
23 vielä: minäkin synnyin keskosena ja oli epävarmaa, jäänkö henkiin ollenkaan. Hienomotoriikassa on jotain häikkää, en osaa esim. ommella ja hahmotuskyky joissakin asioissa on olematon, mm. geometriassa. Sitten taas päässä lasken nopeasti ja tarkasti vaivatta, ja kielitaito on hyvä.
Sama. Olen ihan perus tyhmä blondi. Olen sellainen hyväntahtoinen höpsö. Vaikeaa hahmottaa suuria kokonaisuuksia, takerrun pieniin yksityiskohtiin. Luen kuitenkin paljon, olen selvillä maailman tapahtumista ja keskusteluissa pärjään kun muistan ulkoa jotain lukemiani pätkiä jostain Hesarista. En osaa yhtään analysoida syitä ja seurauksia. Myös ihmisten välisissä suhteissa olen jotenkin tyhmä, en yhtään osaa juonitella tai vastaavaa. Uskon vaan sinisilmäisesti, että mitä minulle sanotaan on totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on jokin alemmuuskompleksi, ajattelen aina ensin kohtaamistani ihmisistä että kaikki muut ovat minua viisaampia. Vasta kun ihmisen ruma kielenkäyttö tai huonot käytöstavat saavat ajattelemaan toisin, vielä silloinkin kyseenalaistan omat ennakko-oletukseni. Ehkä tuo toinen vain uskaltaa olla aito? Ehkä hän rähjää syystäkin? Muut ovat oikeassa ja tietävät paremmin, niin se useimmiten menee.
Tästä juontuu myös se etten itse usko osaavani mitään. Sen näkee jo ihmisten ilmeistä, koska olen kaikeksi hyväksi tuskastuttavan infantiilin bambisilmäinen ja pyöreäkasvoinen; harmiton pikkutyttö siis vaikka ikää jo 30. Olen vain se söpö maskotti enkä kohta enää sitäkään kun vanhenen. Yritän korjata tilannetta opiskelemalla yliopistossa.
Vanhempani ovat jo luovuttaneet ja pitävät minua yksinkertaisena, olen aina saanut kuulla hämmästyneitä ja naurahduksin säestettyjä hymähdyksiä törppöihin kommentteihini koko perheeltä. Ja vasta sitten tajuan miten epäloogisesti tai lyhytnäköisesti ajattelin. Kaveripiirissäni olen kuullut arvuuttelua tyhmyydestäni kolmannelta osapuolelta.
Välillä minulla tulee ihan kummallisia ajatuspieruja. Olen varma että jotain häikkää on koska jos tajuan pysyä vaiti niin hetken päästä kummastelen että mitä ihmettä oikein meinasin sekoilla.
Olen saanut pienenä aikamoisen tällin otsaani, lohduttaudun sillä että etuaivolohkoni on kenties vaurioitunut.
Pärjään parhaiten kun profiloidun hiljaiseksi tyypiksi ja suojelen sillä itseäni, etten kajauta ilmoille naurettavuuksia.
Kuulostaa vähän minulta, mutta en silti koe olevani tyhmä. Logiikkani on yleensä erilainen kuin muilla, mutta olen oppinut näkemään sen positiivisena asiana. Vaikka en aina tajuakkaan kaikkea, keksin uusia erilaisia ratkaisuja (joita muut tosin eivät tajua vaikka olisivat ihan toimiviakin).
Olen myös hidas. Niin liikkeiltäni kuin ajatuksiltanikin. Luin joskus että toiset ihmiset vain ovat perusolemukseltaan hitaampia ja toiset nopeampia. Tämänkin näen ihan positiivisena piirteenä, sillä hötkyilymättömyydestä on usein hyötyä.
Kielellisesti koen olevani melko lahjakas ja opin uusia kieliä helposti. Matemaattiset taidot taas... no ihan perushyvä. Päässä en ole koskaan osannut laskea ja monet asiat teen vaikeamman kautta, mutta lukion lyhyt matikka oli kuitenkin 9-10. Avaruudellinen hahmotuskykyni on tosin melko huono.
Itse olen vain sitä mieltä että me ihmiset olemme erilaisia ihan syystä. Jos kaikki ajattelisivat ja toimisivat samalla tavalla, olisi luovuus varmaan aika kuollut yhteiskunnasta. Kehityskin voisi olla jämähtänyt jonnekin.
Älkää stressatko omaa "tyhmyyttänne" vaan olkaa omia itsejänne niin saatte vahvuutenne hyödynnettyä. :) Oikeasti tyhmät eivät edes mieti tällaisia, mitä tässäkin ketjussa on pohdittu ja analysoitu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi vitsi. Mä olen ihan samanlainen. Kaiken tuon lisäksi joudun prosessoimaan päässäni kaiken ennalta, kunnes voin nämä ajattelurakennelmani puhua toiselle ihmiselle. Käyn siis itseni kanssa keskustelua päässäni siitä, mitkä tulen kertomaan ulkopuolelle. Muuten lauseissani ei ole mitään, mihin toinen voi tarttua. Punainen lanka jää hämäriin.
Ihmiset nyt vaan voivat olla hyviä toisissa asioissa ja huonoja toisissa. Mä pidän itseäni yleensä ihan fiksuna ja mulla on hyvä kielipää, kirjoitin viisi ällää, olen aina osannut ottaa käyttöön kaikki elektroniset laitteet ym. Mutta sitten joissakin jutuissa olen aivan surkea, en esim. osannut koota pahvisia muuttolaatikoita oikein ja äitini kysyi, että onko mun aivoissa jotain vikaa... Ilmeisesti on. Mäkin olen syntynyt keskosena ja olen varma, että sain synnytyksessä jonkin vamman, koska mulla on ollut hahmotuksen lisäksi ongelmia aina myös tunne-elämän ja mielenterveyden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi vitsi. Mä olen ihan samanlainen. Kaiken tuon lisäksi joudun prosessoimaan päässäni kaiken ennalta, kunnes voin nämä ajattelurakennelmani puhua toiselle ihmiselle. Käyn siis itseni kanssa keskustelua päässäni siitä, mitkä tulen kertomaan ulkopuolelle. Muuten lauseissani ei ole mitään, mihin toinen voi tarttua. Punainen lanka jää hämäriin.
Sama jatkaa: Olen vielä töissä, jossa joudun toisinaan tekemään nopeita päätöksiä toiminnasta ja käytännöistä. Etukäteen kuin olen asiat suunnitellut, ei ongelmaa ole, mutta nopeissa tilanteissa en kykene prosessoimaan asiaa ja tekemään päätöksiä, vaikka sitä edellytetään.
Tunnistin itseni. Olen välillä epäillyt itse itselläni olevan jonkinlainen add tai jotain vastaavaa.
Tosin matemaattisesti en ikinä ole ollut sysipaska, mutta noin yleisesti tunnistan sen mistä puhut. Tosin matemaattisetkin taidot on jo hukassa ja ruosteessa, kun ei niitä ole tarvinnut mihinkään vuosiin.
Välillä mietin että mulla olis pitänyt olla kykyjä saavuttaa enemmän, pystyisin parempaan jos vain osaisin kanavoida oikein hyvät puoleni. Haaveilen edelleen korkeakouluopinnoista (kävin ammattikoulun aikuispuolella useamman vuoden haahuilun jälkeen). Toisaalta tuntuu myös että tyhmenen vuosi vuodelta ja matka siihen kun lopetti lukion on jo valovuoden mittainen. Välillä toivon että olisin sen verran tyhmempi, etten tajuaisi miten tyhmä loppujen lopuksi olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin tämän ketjun edellisyönä ja kaikki nää viestit herätti minussa sekä surun, ahdistuksen että helpotuksen tunteita. Olen oman kokemukseni mukaan tyhmä, kömpelö, hidas ajattelussa ja liikkeissä, porukassa aina se pilkattava, mietin liikaa mutta päätelmäni menevät pieleen tai turhia kiertopolkuja, koko kouluajan olin vaihtelevasti kiusattu ja perheeni naurunaihe...
Osa tästä on murskattua itseluottamusta, mutta yksinkään ollessani en vaan pysty ajattelemaan kovin hyvin. Voin oppia asioita ulkoa ja sillä pärjäsin koulussa, mutten osaa ratkaista oikeita ongelmia tai luoda uutta. Olin keskonen (syntyessä paino alle 900 g ja siitä kävi vielä alempana) JA löin pääni 11 vuotiaana pahasti ja jouduin sairaalaan viikoksi/pariksi. Äitini on juuri sen tyylinen, ettei kertoisi jos mulla jotain ongelmaa olisikin epäilty. En kuitenkaan ole ulkonäöltäni tyttömäinen kuten yksi aiempi vastaaja kuvaili itseään, vaan enemmän maskuliininen ja rujo, vaikka olenkin henkisesti kuin epävarma pikkutyttö ja tämä tunne kyllä välittyy muillekin. Tuntuu että tää yhdistelmä vituttaa etenkin joitain miespuolisia henkilöitä.
Niin paljon mt-ongelmia, tunne-elämän epävakautta, huonoja päätöksiä kummallisista syistä ja en edes ala kuvailemaan hahmotusongelmia... Mutta miettikää mitä se voi pahimmillaan olla kun käytännössä kaikki toiminta arjessa ja työssä perustuu hahmotuskykyyn.
Minä synnyin myös keskosena ja matemaattiset kyvyt aivan NOLLASSA
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitan vaan sen verran, että tunnistin itseni. Ja minä synnyin kaksi viikkoa YLIaikaisena.
En ole varsinaisesti tyhmä, mutta tuntuu, että logiikkani on pitkälti erilainen kuin muiden, enkä välttämättä tajua yksinkertaisiakaan asioita. En ole ikinä oppinut kymmenen tikkua laudalle -pelin säntöjä. Enkä pesäpallon. Teen monet asiat vaikeimman kautta. Kun mulle yrittää jotakin selittää, niin en tajua, mutta vielä kammottavampaa on, kun joku yrittää NÄYTTÄÄ miten jokin asia tehdään. En usko että mua pidetään idioottina, mutta omituisena varmaan. Rasittaa kamalasti, kun odotetaan, että toimisin kuin normaali ihminen, mutta KUN EN OSAA, tunnen olevani huono kaikessa. Mikä on kun ei taidot riitä.
Taustaa: synnyin pienenä keskosena ja mulla todettiin hahmotukseen liittyviä ongelmia varhaisessa teini-iässä. Niitä voi tietysti olla, vaikkei olisikaan keskonen. En ikävä kyllä ole tarpeeksi puutteellinen henkilö päästäkseni eläkkeelle.