Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Arvostele tarinani
30.11.2017 |
Keskiaika oli Ahvenanmaalla karua ja kolkkoa aikaa. Silloin kuin Tanskan ja Ruotsin sotilaat eivät tapelleet siellä tämän arvottoman maapläntin omistajuudesta, niin lepra jylläsi pitkin saarta.
Nytkin rannat ja kadut olivat täynnä irronneita käsiä ja jalkoja, Seppäsen pubikin oli tyhjentynyt erään asiakkaan löydettyä irronneen nenän oluttuopistaan. Edellisen viikon sunnuntaina taas papin sormi oli pudonnut kesken kaiken, kun tämä oli normaalin tuomiosaarnansa aikana heristellyt sormeaan syyttävästi pitkin kirkkokuntaa. Sormi oli lentänyt kaaressa kirkon takaosaan, jossa se oli tipahtanut poloisen Marja-muorin syliin. Tämä puolisokea mummu oli vanhuudenhöppänöissään luullut sitä kynttiläksi ja vienyt sen kotiin, joten kahden päivän ajan oli keskellä pöytää paraatipaikalla seissyt kynttilänjalassa pastoriraukan sormi.
Mutta palataan asiaan. Kuin jo sodat ja leprat eivät olisi riittäneet, niin koko Ahvenanmaan kurjin kohtalo oli ehdottomasti Maarianhaminalla ja sen kansalaisilla.
Siellä asui Karviaisten suvun viimeinen nainen, Tantta. Tantta oli täysin omaa laatuaan, hän oli lyhyenläntä ja pulska, kaula yli lähes olematon ja kasvojen katseenvangitsija oli suuri ja pyöreä perunanenä. Hiukset olivat harmaantuneet jo ajat sitten, vaikka hän oli vasta 26 –vuotias. Hän ei ollut sievä, mutta se ei Tanttaa haitannut, ei lainkaan!
Hän istui pitkin päiviä talonsa edustalla reteässä asennossa jalat haarallaan, jolloin vain vaivoin hänen hameensa helma peitti kriittisimmät paikat kylän poloisilta asukkailta. Joskus ollessaan oikein hyvällä päällä, Tantta saattoi nostaa helmaa juuri silloin, kun erittäin arvokkaan oloinen henkilö käveli hänen ohitseen.
Tämän takia moni korkea-arvoinen henkilö vältteli tuohon aikaan Maarianhaminaa. Vain kylän oma väki joutui sietämään tätä irvokasta näkyä, kun Tantta istui talonsa edessä pontikkaa hörppien ja törkeyksiä huudellen. Naispuolisille ohikulkijoille Tantta näytteli keskisormea ja huuteli, että näiden tulisi hukuttautua mereen.
Miehistä Tantta piti. Näille hän hymyili salaperäisesti, tai siis ainakin pyrki salaperäiseen hymyyn. Näiden miehien silmissä tuo hymy muistutti ennemminkin mielipuolista virnettä, joka paljasti joka ikisen Tantan mustuneen hampaan ja tulehtuneen ikenen. Mikäli tämä ei saanut ohikulkevaa miestä pakenemaan, pomppasi Tantta ylös tuoliltaan ja lähti miestä kohti raakkuen karhealla äänellään: ”Tule sisään, sinä komea mies! Tarjoan sinulle parasta, mitä nainen voi miehelle tarjota!”.
Mitä tämän jälkeen tapahtuisi, sitä ei tiennyt kukaan. Jokainen mies oli tuossa vaiheessa ottanut jalat alleen ja juossut hädissään pakoon.
Oikeastaan Tantta olisi ansainnut sotilasarvon ja mitalin kylänsä pelastamiselta, sillä hän oli se syy, minkä takia Tanskan armeijan sotilaat olivat kauhuissaan paenneet kylästä. Tantta oli jo kaukaa nähnyt komeiden sotilaiden lähestyvän, jolloin hän oli juossut mökkiinsä sen mitä oli töppöjaloistaan päässyt. Siellä hän oli nopeasti pessyt kainalonsa, pukenut päälleen sopimattoman lyhyen mekon, jonka yläosan kaula-aukon näkymä uhmasi painovoimaa.
Tuohon aikaan ei ollut tavanomaista, että naisen helma ulottui vain polviin, mutta kuten sanottu, Tantta oli omaa laatuaan. Niinpä siis itsevarmoina etenevät sotilaat saivat eteensä hämmästyttävän näyn, kun tietä edetessään Tantta hyppäsi heidän eteensä viekoitteleva irve rasvoittuneilla kasvoillaan. Toinen riippuva rinta oli pullahtanut ulos kaula-aukon kautta, ja se heilahteli Tantan liikkuessa kuin patalappu tuulessa. Mekko oli likainen ja haisi aivan hirvittävälle, mutta vielä enemmän katse kiinnittyi jalkoihin, jotka olivat kauttaaltaan karvaiset ja silsaiset.
Sotilaat olivat jähmettyneet, ja ensijärkytyksestä toivuttuaan olivat alkaneet vilkuilla toisiaan apua anoen. Oliko sopivaa ampua aseeton nainen?
Kommentit (76)
Ookei... Sellainen välihuomio, ettei niitä herneitä kannata vetää nenään fiktiivisen hahmon kuvauksesta. Relax.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tuosta tarinasta sinällään tykännyt, mutta mielestäni sinulla on silti sana hallussasi. Kirjoitat mielestäni elävästi. Tietenkään se ei useimmille täällä riitä. Sen huomaa noista "pitäisi kirjoittaa 'silloin kun' eikä 'silloin kuin'" -kritiikeistä. Jos se oli ainoa virheesi, niin sehän meni oikein hyvin. Joillekin tekstien arviointi on sitä, että yritetään vain löytää virheet.
Vierailija kirjoitti:
Jaksoin lukea kolme ensimmäistä lausetta. Mikään niissä ei houkutellut lukemaan pidemmälle. Silmäilin sitten tekstiä eteenpäin ja se näytti hyvin kömpelöltä vaikka juttu sinänsä näytti sisältävän ihan hauskan absurdeja aineksia. Myös monet tilannekuvaukset ("rannat täynnä irronneita käsiä" jne) olivat niin epäuskottavia että ne veivät pohjan koko tarinalta. Todelliseen ympäristöön sijoitetun tarinan pitäisi toimia ympäristössään tai olla puhtaasti fantasiaa. Leprapotilaat eivät suinkaan menetä jäseniään sitä tahtia että niitä olisivat rannat ja kadut täynnä.
Kirjoittajalla on siis mielikuvitusta mutta ei juuri ollenkaan kirjallista ilmaisutaitoa eikä tietopohjaa kirjoitustensa aiheista.
terv. ammattikirjoittaja.
Ne tyylilajit 😉
Sinä tykkäät selvästi enemmän realistisesta tyylistä. Minä taas hain tässä revittelevää ja todella liioiteltua, erittäin piristävää, suosittelen 😁
Toisessa keskustelussa tosiaan annettiin aiheeksi keskiaika, nainen ja noitavaino. Näistähän aineksista saa erittäin helposti tarinan, joko odotusarvoisesti on traaginen. Joten toinen suunta on jokin täysin ääripää. Ja jokainen pidempään palstaillut lienee vähintään kerran törmännyt siihen mitä mielikuvituksellisempaan ajatukseen av-mammasta, joka antoi tähän ison inspiraation.
Eli tarinan opetus on:
"Itsevarmuuskaan ei riitä, jos on vastenmielinen rumilus."
Av mammasta.. Tantallahan ei ollut lapsia tai miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
terv. ammattikirjoittaja.
Vau! Ihan ammattikirjoittaja! Tiedät varmasti kaiken kirjoittamisesta ja olet muita parempi. Ihanaa, että olet av:lla.
Vierailija kirjoitti:
En tuosta tarinasta sinällään tykännyt, mutta mielestäni sinulla on silti sana hallussasi. Kirjoitat mielestäni elävästi. Tietenkään se ei useimmille täällä riitä. Sen huomaa noista "pitäisi kirjoittaa 'silloin kun' eikä 'silloin kuin'" -kritiikeistä. Jos se oli ainoa virheesi, niin sehän meni oikein hyvin. Joillekin tekstien arviointi on sitä, että yritetään vain löytää virheet.
Kiitos 😊
Minä itse asiassa olen hyvä kirjoittaja, olen kirjoittanut ennenkin muissa yhteyksissä. Tämä oli erittäin hyvä kokeilu, jossa halusin täysillä revitellä yliampuvasti. Toisinaan asiallisemmissa tekstessä olen huomannur, että käytän liikaa anteeksipyytelevää tyyliä. Sellaista, jossa jokainen lause huutaa, että anteeksi kun sanoin näin ja noin. Niistä jää puuttumaan silloin tietty lataus.
Tantasta oli hauska kirjoittaa, ja pidin Tantasta heti hänen tultua mieleeni. Tätä Tantan viitoittamaa tietä jos saisin lisää rohkeutta nöihin asiallisempiin tarinoihini 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet hyvä kirjoittaja omasta mielestäs.
Vierailija kirjoitti:
Eli tarinan opetus on:
"Itsevarmuuskaan ei riitä, jos on vastenmielinen rumilus."
Ei välttämättä, se tarinan opetus tulee ihan siitä miten asiaa tarkastelee. Se voi yhtä hyvin olla, että elä omannäköistäsi elämää.
Jos mietit keskiaikaa, jolloin naisen asema oli hyvin rajattua, ja miten taas Tantan luonne tähän peilautuu. Hänhän ei suostunut elämään sillä tavalla, mikä olisi ollut yhteisön mielestä naiselle sopivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertoo kaiken sun ajatusmaailmasta, joka on: Ilkeä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli tarinan opetus on:
"Itsevarmuuskaan ei riitä, jos on vastenmielinen rumilus."
Ei välttämättä, se tarinan opetus tulee ihan siitä miten asiaa tarkastelee. Se voi yhtä hyvin olla, että elä omannäköistäsi elämää.
Jos mietit keskiaikaa, jolloin naisen asema oli hyvin rajattua, ja miten taas Tantan luonne tähän peilautuu. Hänhän ei suostunut elämään sillä tavalla, mikä olisi ollut yhteisön mielestä naiselle sopivaa.
Lisäyksenä, että Tantta kuoli tyytyväinen hymy huulillaan. Eli hän oli tyytyväinen elämäänsä aina sen viimeisille sekunteille asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli tarinan opetus on:
"Itsevarmuuskaan ei riitä, jos on vastenmielinen rumilus."
Ei välttämättä, se tarinan opetus tulee ihan siitä miten asiaa tarkastelee. Se voi yhtä hyvin olla, että elä omannäköistäsi elämää.
Jos mietit keskiaikaa, jolloin naisen asema oli hyvin rajattua, ja miten taas Tantan luonne tähän peilautuu. Hänhän ei suostunut elämään sillä tavalla, mikä olisi ollut yhteisön mielestä naiselle sopivaa.
Miksi kukaan haluaisi elää mielisairaalasta karanneen elämää? En ole koskaan elänyt, enkä tule koskaan elämään tuollaista elämää. Ryyppäsikinitsensä hengiltä. Monethan paheksuu jo nykynuorten naistenkin niletystä ja seksikumppanien määrää, mutta se on aivan normaalia verrattuna tuohon. Itsellä ei montaa kumppania ole ollut. Liekö sitten ulkoisesti muistutan vähän tanttaa ;)
Jännä, miten moni ottaa itseensä tarinan henkilön takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksoin lukea kolme ensimmäistä lausetta. Mikään niissä ei houkutellut lukemaan pidemmälle. Silmäilin sitten tekstiä eteenpäin ja se näytti hyvin kömpelöltä vaikka juttu sinänsä näytti sisältävän ihan hauskan absurdeja aineksia. Myös monet tilannekuvaukset ("rannat täynnä irronneita käsiä" jne) olivat niin epäuskottavia että ne veivät pohjan koko tarinalta. Todelliseen ympäristöön sijoitetun tarinan pitäisi toimia ympäristössään tai olla puhtaasti fantasiaa. Leprapotilaat eivät suinkaan menetä jäseniään sitä tahtia että niitä olisivat rannat ja kadut täynnä.
Kirjoittajalla on siis mielikuvitusta mutta ei juuri ollenkaan kirjallista ilmaisutaitoa eikä tietopohjaa kirjoitustensa aiheista.
terv. ammattikirjoittaja.
Ne tyylilajit 😉
Sinä tykkäät selvästi enemmän realistisesta tyylistä. Minä taas hain tässä revittelevää ja todella liioiteltua, erittäin piristävää, suosittelen 😁
Toisessa keskustelussa tosiaan annettiin aiheeksi keskiaika, nainen ja noitavaino. Näistähän aineksista saa erittäin helposti tarinan, joko odotusarvoisesti on traaginen. Joten toinen suunta on jokin täysin ääripää. Ja jokainen pidempään palstaillut lienee vähintään kerran törmännyt siihen mitä mielikuvituksellisempaan ajatukseen av-mammasta, joka antoi tähän ison inspiraation.
Kirjoitelmassa ei juuri puhuttu keskiajasta tai noitavainoista, ja naisistakin aika etäisesti. Sen sijaan siinä puhuttiin kirjoittajan mielikuvista niistä.
Todellisuutta ei tarvitse kuvata. Historiallisissa kertomuksissa todellisuus on kuitenkin työkalu, jota kirjoittaja käyttää mielikuvituksensa ja viestinsä muovaamiseen.
Lisäksi esim. tällaisissa perusasioissa kuten aikamuodoissa näytti olevan ongelmaa. Horjuvat aikamuodot (ilman tarkoitusta siihen) tekevät tekstistä rasittavan lukea ja seurata.
Hyvä teksti on soljuvaa ja vaivatonta vaikka se kuvailisikin absurdeja asioita. Jokaisen kirjailijaksi havittelevan pitäisi lukea Haiteksti -niminen romaani (Steven Hall, suom. Kaijamari Sivill). Se on villiä tajunnanvirtaa ja samalla hyvin selkeälukuista. Ja vaikka se lähtee liikkeelle niin tavattoman kliseisestä alkuasetelmasta kun muistinmenetys, onnistuu se silti pitämään otteessaan ensi sivulta alkaen loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
terv. ammattikirjoittaja.
Vau! Ihan ammattikirjoittaja! Tiedät varmasti kaiken kirjoittamisesta ja olet muita parempi. Ihanaa, että olet av:lla.
Mitä enemmän tietää, sen vähemmän tietää. Pätee kirjoittamisen ohella toki moneen muuhunkin asiaan.
Lisään vielä historiaa tutkineena (harrastuksena) että tuollainen ei olis kauaa vapaana tai elossakaan sen koommin heilunut..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksoin lukea kolme ensimmäistä lausetta. Mikään niissä ei houkutellut lukemaan pidemmälle. Silmäilin sitten tekstiä eteenpäin ja se näytti hyvin kömpelöltä vaikka juttu sinänsä näytti sisältävän ihan hauskan absurdeja aineksia. Myös monet tilannekuvaukset ("rannat täynnä irronneita käsiä" jne) olivat niin epäuskottavia että ne veivät pohjan koko tarinalta. Todelliseen ympäristöön sijoitetun tarinan pitäisi toimia ympäristössään tai olla puhtaasti fantasiaa. Leprapotilaat eivät suinkaan menetä jäseniään sitä tahtia että niitä olisivat rannat ja kadut täynnä.
Kirjoittajalla on siis mielikuvitusta mutta ei juuri ollenkaan kirjallista ilmaisutaitoa eikä tietopohjaa kirjoitustensa aiheista.
terv. ammattikirjoittaja.
Ne tyylilajit 😉
Sinä tykkäät selvästi enemmän realistisesta tyylistä. Minä taas hain tässä revittelevää ja todella liioiteltua, erittäin piristävää, suosittelen 😁
Toisessa keskustelussa tosiaan annettiin aiheeksi keskiaika, nainen ja noitavaino. Näistähän aineksista saa erittäin helposti tarinan, joko odotusarvoisesti on traaginen. Joten toinen suunta on jokin täysin ääripää. Ja jokainen pidempään palstaillut lienee vähintään kerran törmännyt siihen mitä mielikuvituksellisempaan ajatukseen av-mammasta, joka antoi tähän ison inspiraation.
Kirjoitelmassa ei juuri puhuttu keskiajasta tai noitavainoista, ja naisistakin aika etäisesti. Sen sijaan siinä puhuttiin kirjoittajan mielikuvista niistä.
Todellisuutta ei tarvitse kuvata. Historiallisissa kertomuksissa todellisuus on kuitenkin työkalu, jota kirjoittaja käyttää mielikuvituksensa ja viestinsä muovaamiseen.
Lisäksi esim. tällaisissa perusasioissa kuten aikamuodoissa näytti olevan ongelmaa. Horjuvat aikamuodot (ilman tarkoitusta siihen) tekevät tekstistä rasittavan lukea ja seurata.
Hyvä teksti on soljuvaa ja vaivatonta vaikka se kuvailisikin absurdeja asioita. Jokaisen kirjailijaksi havittelevan pitäisi lukea Haiteksti -niminen romaani (Steven Hall, suom. Kaijamari Sivill). Se on villiä tajunnanvirtaa ja samalla hyvin selkeälukuista. Ja vaikka se lähtee liikkeelle niin tavattoman kliseisestä alkuasetelmasta kun muistinmenetys, onnistuu se silti pitämään otteessaan ensi sivulta alkaen loppuun asti.
Pistetään korvan taakse 😊
Arvostelujahan minä pyysin, sillä niillä rakentavilla kritiikeillä kehittyy paremmaksi.
Aikamuodot tosiaan tuottavat joskus ongelmaa, kun esim siirrytään imperfektistä "oli ollut" -muotoon.
Kukaan ei ota varsinaisesti itseensä vaan tuo että edes fiktiivisesti kuvailet tuollaista henkilöä ja annatymmärtää, että siinä on jotain hauskaa, kertoo susta kaiken. Että olet ilkeä ihminen. Vai haaveiletko salaa tantan elämästä?
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ota varsinaisesti itseensä vaan tuo että edes fiktiivisesti kuvailet tuollaista henkilöä ja annatymmärtää, että siinä on jotain hauskaa, kertoo susta kaiken. Että olet ilkeä ihminen. Vai haaveiletko salaa tantan elämästä?
Voi kuule, on niitä pahempiakin hahmoja 😊
Alue: Aihe vapaa
No, ainakin henkilö on ollut toimiva, jos noin syvällisesti jäät pohtimaan 👌