Lue keskustelun säännöt.
Onko jonkun parisuhde elpynyt todella rankan ja epäreilun vauvavuoden jälkeen?
29.11.2017 |
Meillä on siis lähes yksivuotias lapsi, jolla oli vauvana refluksi. Hän nukkui lähinnä pienissä pätkissä ehkä 8-10 tuntia vuorokaudessa, eli äidin unet olivat usein vain parin - kolmen tunnin mittaisia ja mistään päiväunista oli turha haaveillakaan. Mies reagoi tähän tilanteeseen pakenemalla autotalliin tissuttelemaan ja jätti minut yksin selviämään järjettömässä univajeessa. Ensimmäiset puoli vuotta oli lähinnä yhtä kidutusta, sen jälkeen alkoi helpottaa huomattavasti.
Mies jäi kotiin vauvan ollessa yhdeksänkuinen, ja minä lähdin vuorostani töihin. Mies oli todella ehdoton siitä, että hän saa nukkua kaikki yönsä rauhassa töissä käydessään, joten oletin saman koskevan myös minua. No eipä koske, mies on todella kiukkuinen ja niiiin väsynyt, jos hoitaa yhdenkin yön, että hermot menee. Nykyään vauva kuitenkin nukkuu jo ihan järkeviä yöunia, heräilee tosin vaihtelevasti joitain kertoja yössä. Myös päiväunet ovat nykyään jo ihan mukavan pitkiä, tunnin - parin pituisia. Siitä huolimatta miehestä on ihan väärin, että hän joutuu edes välillä osallistumaan yöheräilyihin.
Minulle on tullut tästä älyttömästä epäreiluudesta ja jatkuvasta univelasta paha katkeruus ja halveksunta miestä kohtaan. Asutaan jo erillään, ja koen pääseväni paljon helpommalla nyt kuin miehen kanssa asuessani. Mietinkin tässä, että onko meillä enää mitään mahdollisuutta saada parisuhdetta toimimaan ja perhettä pysymään kasassa. Onko kukaan onnistunut pääsemään yli katkeruudestaan puolison jätettyä selviämään yksin rankoista ajoista?
Kommentit (393)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli kyse siitä, pitääkö pienen puhumattoman vauvan kanssa seurustella ja nyt kerrotaan siitä, että lapsille ei sössötetä ja kouluikäiselle opetetaan englantia.
Kyllä, sille ihan pienellekin vauvalle pitää puhua ja olla lähellä. Pieni vauva peilaa omia tunteitaan lähellä olevan aikuisen kasvonilmeisiin. Kun vauva nauraa, hän näkee nauravan aikuisen kasvot. Kun vauva itkee, hän näkee huolestuneen aikuisen kasvot. Vauva tarvitsee sylissä oloa ja ihokontaktia. Vauvalle pitää kertoa, että hän on rakas ja tärkeä. Mitä vauva oppii, jos hänet jätetään sänkyyn tai lattialle yksin ja hoivaa hän saa vain syöttämisen ja vaipanvaihdon ajan?
Ainakin yksi ketjuun vastannut mies on jäänyt kaikesta tuosta vaille varhaislapsuudessaan. Tunnekylmyys ja oikeastaan tunteiden puute näkyy tänne asti.
Ensin kannattaa ihan itselle määritellä että mitä rakkaus oikeastaan on, ja mitä se ei ole. Kun asia on edes itselle ensiksi selvä, niin sitten pystyy arvioimaan onko kysymys rakkaudesta vai sen puutteesta. Todellista rakkautta on mielestäni se että lapsen kasvatetaan kunnolla, eikä pidetä popcornissa ja hattaramaailmassa, Walt Disneyn satujen valhemaailmassa. Todellinen rakkaus ajattelee pitkänäköisesti, lapsen todellista etua, vaikka valinnat eivät aina niin hauskoja olisikaan. Todellinen rakkauden puute ajattelee vain sitä mikä on nyt maailman ihaninta, ja tarjoilee "suklaakakkua" ja "vanukasta" joka aterialla. Se näyttää siltä että, oih, kylläpä tuota lasta rakastetaan, mutta tosiasiassa suklaakakku vanhemmat vihaavat lastaan. Minun vanhemmat todella rakastivat minua, sillä he eivät miettineet että mikä on kivaan nyt, vaan sitä mikä on minulle oikeasti parhaaksi.
Edelleen toistan, että nyt kyse on vauvaikäisestä lapsesta. Pientä vauvaa ei kasvateta. Etkö sinä ole ollut yhtään vauvojen kanssa, kun et tunnu ymmärtävän asiaa yhtään?
Kyllä minun mielestäni "taimen" kasvattaminen alkaa siitä hetkestä, kun sairaalasta kotiin tullaan. Tämä on juurikin sitä kaukonäköisyyttä. Siihen kuuluu juurikin normaali yhdessä oleminen, ilman lässytyksiä, ja superlatiiveja. Näin sitä alkaa hyvät eväät täysin normaalille elämälle, jossa lapset eivät ole perheen napa ja epäjumala, vaikka heidän tarpeistaan huolehditaankin. Tämän päivän perheille toimii hyvin nyrkkisääntö, kaikkea vähemmän, on oikeasti enemmän. Pienen lapsen kohdalla se kasvattaminen lähtee ensimmäiseksi liikkeelle vanhempien asenteista, ja suhtautumisesta lapseen. Tämän oikean asenteen puute näkyy valitettavan usein perheissä siinä, että naama punaisena karjutaan kumppanille pienimmästäkin kuvitellusta "laiminlyönnistä" Eero-Petteriä kohtaan. Siitä vauvasta kasvaa juuri niin vaativa ja hankala perheen jäsen kun vanhemmat omalla toiminnallaan aikaansaavat.
Tiedätkö että se helliminen ja "lässytys" on vauvan perustarve? Pientä vauvaa ei voi helliä liikaa. Vauvaa ei kasvateta. Kannattaa perehtyä hieman aiheeseen, ennen kuin alkaa pätemään.
Yhdessä oleminen on tarpeellista, lässytys lähinnä vahingollista. Pientä vauvaa voi todellakin helliä liikaa, tämä näkyy puolison hylkäämisenä vauvan vuoksi, ja sen lopputulos erotilastoissa vauvavuoden aikana on hyvin raskas todiste asian olemassaolosta. Vauvan kasvattaminen alkaa pienin askelin heti siitä päivästä kuin kotiin tullaan. Askelet ovat hyvin pieniä alkuun, mutta siitä se tahti sitten alkaa reipastua. Eräs tuttavani aloitti lapsen kasvattamisen sillä tavalla että nukutti lapsensa mahansa päälle joka yö. Vauva tottui kuultuihin sydämenlyönteihin ja kyseiseen tapaan nukkua, ja helvetti oli valloillaan perheessä kun tavasta olisi pitänyt luopua vanhemman totaalisen väsymyksen vuoksi. Kyseinen vanhempi meinasi kuolla väsymykseen oman typerän valintansa tähden, eikä erokaan ollut väärän kasvatuksen vuoksi kaukana. Sinun pitäisi ehkä miettiä että mitä sana kasvattaminen tarkoittaa, niin pystyisit ottamaan kantaa asiaan paremmin.
Tuo "lässytys" on ihmisen vaistomainen tapa puhua vauvalle. Aluksi äänenpainoja ja -korkeuksia liioitellaan. Miksi? Koska se auttaa lasta oppimaan kieltä. Tämä on tutkimuksin todistettu. Se on lapsen parhaaksi. Kielen kehityksen viivästyminen taas on yhteydessä myöhempiin oppimisvaikeuksiin. Lässyttäkää siis niin paljon kuin sielu sietää.
Tässä kirjoittaa nyt mieslapsi joka näkee äidin antaman huomion lapselle kilpailutilanteena. Lasta EI voi pitää liikaa sylissä hänen ollessaan pieni. Mies voi mustasukkaisuuden sijasta olla vanhempi ja yhdessä äidin kanssa huolehtia sen läheisyyden ja rakastavan katseen ja läsnäolon antamisesta, joka on lapsen terveen kehityksen perusta. Parisuhdetta ei pidä laiminlyödä, mutta kun puhalletaan ns. yhteen hiileen vauvan hoidossa, parisuhdekin voi samalla jopa vahvistua.
En nyt ota vatsalla nukuttamikseen kantaa, se ei taida olla syystäkään tapana.
Onneksi lässytys ei ole tapa kaikilla, kasvaa edes osasta sukupolvea muutakin kuin lässyttäjiä. Parisuhdetta ei rakenneta koskaan kolmannen osapuolen kautta, parisuhdetta pystyy rakentamaan vain oman parin kanssa. Kolmas pyörä laittaa AINA kapuloita rattaisiin, oli kysymys sitten kaverista, parisuhteesta tai lapsesta. Aivan absurdi ajatus että lapsi jotenkin parantaisi parisuhdetta! Lähes 100% vastaus tulee kaikilta vanhemmilta, että lapsen tulo teki parisuhdetyytyväisyyden huonommaksi jos sitä kysyy. Jos haluat johonkin muuhun kysymykseen lähes 100% saman vastauksen, minkälainen kysymyksen tulisi olla. Minkä värinen taivas on kirkkaana pilvettömänä päivänä? Minkä on maan ainoan kiertolaisen nimi? Parantaako lapsi parisuhdetyytyväisyyttä? Kyllä sitä lasta voi pitää liikaa sylissä, jos parisuhde alkaa kärsiä sen tähden että vanhemmat tuijottavat vain lasta, jotain on syytä muuttaa, tai vanhemmat muuttavat erilleen.
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli kyse siitä, pitääkö pienen puhumattoman vauvan kanssa seurustella ja nyt kerrotaan siitä, että lapsille ei sössötetä ja kouluikäiselle opetetaan englantia.
Kyllä, sille ihan pienellekin vauvalle pitää puhua ja olla lähellä. Pieni vauva peilaa omia tunteitaan lähellä olevan aikuisen kasvonilmeisiin. Kun vauva nauraa, hän näkee nauravan aikuisen kasvot. Kun vauva itkee, hän näkee huolestuneen aikuisen kasvot. Vauva tarvitsee sylissä oloa ja ihokontaktia. Vauvalle pitää kertoa, että hän on rakas ja tärkeä. Mitä vauva oppii, jos hänet jätetään sänkyyn tai lattialle yksin ja hoivaa hän saa vain syöttämisen ja vaipanvaihdon ajan?
Ainakin yksi ketjuun vastannut mies on jäänyt kaikesta tuosta vaille varhaislapsuudessaan. Tunnekylmyys ja oikeastaan tunteiden puute näkyy tänne asti.
Ensin kannattaa ihan itselle määritellä että mitä rakkaus oikeastaan on, ja mitä se ei ole. Kun asia on edes itselle ensiksi selvä, niin sitten pystyy arvioimaan onko kysymys rakkaudesta vai sen puutteesta. Todellista rakkautta on mielestäni se että lapsen kasvatetaan kunnolla, eikä pidetä popcornissa ja hattaramaailmassa, Walt Disneyn satujen valhemaailmassa. Todellinen rakkaus ajattelee pitkänäköisesti, lapsen todellista etua, vaikka valinnat eivät aina niin hauskoja olisikaan. Todellinen rakkauden puute ajattelee vain sitä mikä on nyt maailman ihaninta, ja tarjoilee "suklaakakkua" ja "vanukasta" joka aterialla. Se näyttää siltä että, oih, kylläpä tuota lasta rakastetaan, mutta tosiasiassa suklaakakku vanhemmat vihaavat lastaan. Minun vanhemmat todella rakastivat minua, sillä he eivät miettineet että mikä on kivaan nyt, vaan sitä mikä on minulle oikeasti parhaaksi.
Edelleen toistan, että nyt kyse on vauvaikäisestä lapsesta. Pientä vauvaa ei kasvateta. Etkö sinä ole ollut yhtään vauvojen kanssa, kun et tunnu ymmärtävän asiaa yhtään?
Kyllä minun mielestäni "taimen" kasvattaminen alkaa siitä hetkestä, kun sairaalasta kotiin tullaan. Tämä on juurikin sitä kaukonäköisyyttä. Siihen kuuluu juurikin normaali yhdessä oleminen, ilman lässytyksiä, ja superlatiiveja. Näin sitä alkaa hyvät eväät täysin normaalille elämälle, jossa lapset eivät ole perheen napa ja epäjumala, vaikka heidän tarpeistaan huolehditaankin. Tämän päivän perheille toimii hyvin nyrkkisääntö, kaikkea vähemmän, on oikeasti enemmän. Pienen lapsen kohdalla se kasvattaminen lähtee ensimmäiseksi liikkeelle vanhempien asenteista, ja suhtautumisesta lapseen. Tämän oikean asenteen puute näkyy valitettavan usein perheissä siinä, että naama punaisena karjutaan kumppanille pienimmästäkin kuvitellusta "laiminlyönnistä" Eero-Petteriä kohtaan. Siitä vauvasta kasvaa juuri niin vaativa ja hankala perheen jäsen kun vanhemmat omalla toiminnallaan aikaansaavat.
Tiedätkö että se helliminen ja "lässytys" on vauvan perustarve? Pientä vauvaa ei voi helliä liikaa. Vauvaa ei kasvateta. Kannattaa perehtyä hieman aiheeseen, ennen kuin alkaa pätemään.
Yhdessä oleminen on tarpeellista, lässytys lähinnä vahingollista. Pientä vauvaa voi todellakin helliä liikaa, tämä näkyy puolison hylkäämisenä vauvan vuoksi, ja sen lopputulos erotilastoissa vauvavuoden aikana on hyvin raskas todiste asian olemassaolosta. Vauvan kasvattaminen alkaa pienin askelin heti siitä päivästä kuin kotiin tullaan. Askelet ovat hyvin pieniä alkuun, mutta siitä se tahti sitten alkaa reipastua. Eräs tuttavani aloitti lapsen kasvattamisen sillä tavalla että nukutti lapsensa mahansa päälle joka yö. Vauva tottui kuultuihin sydämenlyönteihin ja kyseiseen tapaan nukkua, ja helvetti oli valloillaan perheessä kun tavasta olisi pitänyt luopua vanhemman totaalisen väsymyksen vuoksi. Kyseinen vanhempi meinasi kuolla väsymykseen oman typerän valintansa tähden, eikä erokaan ollut väärän kasvatuksen vuoksi kaukana. Sinun pitäisi ehkä miettiä että mitä sana kasvattaminen tarkoittaa, niin pystyisit ottamaan kantaa asiaan paremmin.
Tuo "lässytys" on ihmisen vaistomainen tapa puhua vauvalle. Aluksi äänenpainoja ja -korkeuksia liioitellaan. Miksi? Koska se auttaa lasta oppimaan kieltä. Tämä on tutkimuksin todistettu. Se on lapsen parhaaksi. Kielen kehityksen viivästyminen taas on yhteydessä myöhempiin oppimisvaikeuksiin. Lässyttäkää siis niin paljon kuin sielu sietää.
Tässä kirjoittaa nyt mieslapsi joka näkee äidin antaman huomion lapselle kilpailutilanteena. Lasta EI voi pitää liikaa sylissä hänen ollessaan pieni. Mies voi mustasukkaisuuden sijasta olla vanhempi ja yhdessä äidin kanssa huolehtia sen läheisyyden ja rakastavan katseen ja läsnäolon antamisesta, joka on lapsen terveen kehityksen perusta. Parisuhdetta ei pidä laiminlyödä, mutta kun puhalletaan ns. yhteen hiileen vauvan hoidossa, parisuhdekin voi samalla jopa vahvistua.
En nyt ota vatsalla nukuttamikseen kantaa, se ei taida olla syystäkään tapana.
Onneksi lässytys ei ole tapa kaikilla, kasvaa edes osasta sukupolvea muutakin kuin lässyttäjiä. Parisuhdetta ei rakenneta koskaan kolmannen osapuolen kautta, parisuhdetta pystyy rakentamaan vain oman parin kanssa. Kolmas pyörä laittaa AINA kapuloita rattaisiin, oli kysymys sitten kaverista, parisuhteesta tai lapsesta. Aivan absurdi ajatus että lapsi jotenkin parantaisi parisuhdetta! Lähes 100% vastaus tulee kaikilta vanhemmilta, että lapsen tulo teki parisuhdetyytyväisyyden huonommaksi jos sitä kysyy. Jos haluat johonkin muuhun kysymykseen lähes 100% saman vastauksen, minkälainen kysymyksen tulisi olla. Minkä värinen taivas on kirkkaana pilvettömänä päivänä? Minkä on maan ainoan kiertolaisen nimi? Parantaako lapsi parisuhdetyytyväisyyttä? Kyllä sitä lasta voi pitää liikaa sylissä, jos parisuhde alkaa kärsiä sen tähden että vanhemmat tuijottavat vain lasta, jotain on syytä muuttaa, tai vanhemmat muuttavat erilleen.
Keskenkasvuisen itsekkään tyypin paskanjauhantaa. Muuta vastausta tämä kommentti ei ansaitse.
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli kyse siitä, pitääkö pienen puhumattoman vauvan kanssa seurustella ja nyt kerrotaan siitä, että lapsille ei sössötetä ja kouluikäiselle opetetaan englantia.
Kyllä, sille ihan pienellekin vauvalle pitää puhua ja olla lähellä. Pieni vauva peilaa omia tunteitaan lähellä olevan aikuisen kasvonilmeisiin. Kun vauva nauraa, hän näkee nauravan aikuisen kasvot. Kun vauva itkee, hän näkee huolestuneen aikuisen kasvot. Vauva tarvitsee sylissä oloa ja ihokontaktia. Vauvalle pitää kertoa, että hän on rakas ja tärkeä. Mitä vauva oppii, jos hänet jätetään sänkyyn tai lattialle yksin ja hoivaa hän saa vain syöttämisen ja vaipanvaihdon ajan?
Ainakin yksi ketjuun vastannut mies on jäänyt kaikesta tuosta vaille varhaislapsuudessaan. Tunnekylmyys ja oikeastaan tunteiden puute näkyy tänne asti.
Ensin kannattaa ihan itselle määritellä että mitä rakkaus oikeastaan on, ja mitä se ei ole. Kun asia on edes itselle ensiksi selvä, niin sitten pystyy arvioimaan onko kysymys rakkaudesta vai sen puutteesta. Todellista rakkautta on mielestäni se että lapsen kasvatetaan kunnolla, eikä pidetä popcornissa ja hattaramaailmassa, Walt Disneyn satujen valhemaailmassa. Todellinen rakkaus ajattelee pitkänäköisesti, lapsen todellista etua, vaikka valinnat eivät aina niin hauskoja olisikaan. Todellinen rakkauden puute ajattelee vain sitä mikä on nyt maailman ihaninta, ja tarjoilee "suklaakakkua" ja "vanukasta" joka aterialla. Se näyttää siltä että, oih, kylläpä tuota lasta rakastetaan, mutta tosiasiassa suklaakakku vanhemmat vihaavat lastaan. Minun vanhemmat todella rakastivat minua, sillä he eivät miettineet että mikä on kivaan nyt, vaan sitä mikä on minulle oikeasti parhaaksi.
Edelleen toistan, että nyt kyse on vauvaikäisestä lapsesta. Pientä vauvaa ei kasvateta. Etkö sinä ole ollut yhtään vauvojen kanssa, kun et tunnu ymmärtävän asiaa yhtään?
Kyllä minun mielestäni "taimen" kasvattaminen alkaa siitä hetkestä, kun sairaalasta kotiin tullaan. Tämä on juurikin sitä kaukonäköisyyttä. Siihen kuuluu juurikin normaali yhdessä oleminen, ilman lässytyksiä, ja superlatiiveja. Näin sitä alkaa hyvät eväät täysin normaalille elämälle, jossa lapset eivät ole perheen napa ja epäjumala, vaikka heidän tarpeistaan huolehditaankin. Tämän päivän perheille toimii hyvin nyrkkisääntö, kaikkea vähemmän, on oikeasti enemmän. Pienen lapsen kohdalla se kasvattaminen lähtee ensimmäiseksi liikkeelle vanhempien asenteista, ja suhtautumisesta lapseen. Tämän oikean asenteen puute näkyy valitettavan usein perheissä siinä, että naama punaisena karjutaan kumppanille pienimmästäkin kuvitellusta "laiminlyönnistä" Eero-Petteriä kohtaan. Siitä vauvasta kasvaa juuri niin vaativa ja hankala perheen jäsen kun vanhemmat omalla toiminnallaan aikaansaavat.
Tiedätkö että se helliminen ja "lässytys" on vauvan perustarve? Pientä vauvaa ei voi helliä liikaa. Vauvaa ei kasvateta. Kannattaa perehtyä hieman aiheeseen, ennen kuin alkaa pätemään.
Yhdessä oleminen on tarpeellista, lässytys lähinnä vahingollista. Pientä vauvaa voi todellakin helliä liikaa, tämä näkyy puolison hylkäämisenä vauvan vuoksi, ja sen lopputulos erotilastoissa vauvavuoden aikana on hyvin raskas todiste asian olemassaolosta. Vauvan kasvattaminen alkaa pienin askelin heti siitä päivästä kuin kotiin tullaan. Askelet ovat hyvin pieniä alkuun, mutta siitä se tahti sitten alkaa reipastua. Eräs tuttavani aloitti lapsen kasvattamisen sillä tavalla että nukutti lapsensa mahansa päälle joka yö. Vauva tottui kuultuihin sydämenlyönteihin ja kyseiseen tapaan nukkua, ja helvetti oli valloillaan perheessä kun tavasta olisi pitänyt luopua vanhemman totaalisen väsymyksen vuoksi. Kyseinen vanhempi meinasi kuolla väsymykseen oman typerän valintansa tähden, eikä erokaan ollut väärän kasvatuksen vuoksi kaukana. Sinun pitäisi ehkä miettiä että mitä sana kasvattaminen tarkoittaa, niin pystyisit ottamaan kantaa asiaan paremmin.
Tuo "lässytys" on ihmisen vaistomainen tapa puhua vauvalle. Aluksi äänenpainoja ja -korkeuksia liioitellaan. Miksi? Koska se auttaa lasta oppimaan kieltä. Tämä on tutkimuksin todistettu. Se on lapsen parhaaksi. Kielen kehityksen viivästyminen taas on yhteydessä myöhempiin oppimisvaikeuksiin. Lässyttäkää siis niin paljon kuin sielu sietää.
Tässä kirjoittaa nyt mieslapsi joka näkee äidin antaman huomion lapselle kilpailutilanteena. Lasta EI voi pitää liikaa sylissä hänen ollessaan pieni. Mies voi mustasukkaisuuden sijasta olla vanhempi ja yhdessä äidin kanssa huolehtia sen läheisyyden ja rakastavan katseen ja läsnäolon antamisesta, joka on lapsen terveen kehityksen perusta. Parisuhdetta ei pidä laiminlyödä, mutta kun puhalletaan ns. yhteen hiileen vauvan hoidossa, parisuhdekin voi samalla jopa vahvistua.
En nyt ota vatsalla nukuttamikseen kantaa, se ei taida olla syystäkään tapana.
Onneksi lässytys ei ole tapa kaikilla, kasvaa edes osasta sukupolvea muutakin kuin lässyttäjiä. Parisuhdetta ei rakenneta koskaan kolmannen osapuolen kautta, parisuhdetta pystyy rakentamaan vain oman parin kanssa. Kolmas pyörä laittaa AINA kapuloita rattaisiin, oli kysymys sitten kaverista, parisuhteesta tai lapsesta. Aivan absurdi ajatus että lapsi jotenkin parantaisi parisuhdetta! Lähes 100% vastaus tulee kaikilta vanhemmilta, että lapsen tulo teki parisuhdetyytyväisyyden huonommaksi jos sitä kysyy. Jos haluat johonkin muuhun kysymykseen lähes 100% saman vastauksen, minkälainen kysymyksen tulisi olla. Minkä värinen taivas on kirkkaana pilvettömänä päivänä? Minkä on maan ainoan kiertolaisen nimi? Parantaako lapsi parisuhdetyytyväisyyttä? Kyllä sitä lasta voi pitää liikaa sylissä, jos parisuhde alkaa kärsiä sen tähden että vanhemmat tuijottavat vain lasta, jotain on syytä muuttaa, tai vanhemmat muuttavat erilleen.
Keskenkasvuisen itsekkään tyypin paskanjauhantaa. Muuta vastausta tämä kommentti ei ansaitse.
Silloin kun "reppu" on tyhjä, sieltä ei maukkaita eväitä saa kaivamallakaan, vain hiekkaa ja havun neulasia. Mukavampi tuo on tietysti piiloittaa itse tehdyn päätöksen taakse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
....Itse hoidin lähes kaikki yöt kun olivat pieniä, takaisin olen ”vaivan” saanut, kun nyt isä touhuilee isompien lasten kanssa ja saa esim. Tappelut ja kiukuttelut loppumaan pelkällä katseella, kun minua ei lapset tottele vaikka kiljuisin kuinka. Näin kärjistetysti.
.
Minä hoidin lapset suuremmaksi osaksi itse, mutta meillä on toisin päin tämä komentamisasia. Teinit uskovat minua kerta katsomisella ja sanomisella, kun isänsä saa valittaa ja menettää hermonsa ennen kuin teinien takapuoli liikahtaakaan.
En ole huutanut lapsille tai kurittanut lapsia, mutta minulla on hyvin vahva auktoriteetti heihin ja jotenkin olen ajatellut, että se johtuu siitä, että olen ollut se huoltaja, ruuanantaja ja tuki ja siksi lapset leimautuneet minuun vahvasti. Toisaalta en myöskään valita tai komenna turhasta, ehkä senkin takia uskovat paremmin minua sen verran kun sanon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että miehellä on tosiaan aktivoitunut todella syvät virtaukset isäksi tulemisen myötä. Varmasti ainakin hankala suhde vanhempiin, varhaislapsuuden kokemuksia tarpeiden ohittamisesta jne. Ja ehkä se miehesi äiti yrittää nyt paikata omaa huonoa omatuntoaan omista äitiyden virheistään hoitamalla vauvaa kun asutte erillänne, vaikkei sitä tehnyt kun asuitte vielä yhdessä sillä olithan sinä paikan päällä, vaan tuli ainoastaan kahvittelemaan.
Minulla oli exä joka kuulostaa hieman samanlaiselta kuin miehesi. Hän sekosi väsymyksestä, muuttui hyvin aggressiiviseksi ja kohdisti henkistä väkivaltaa minuun. Löi kerran mutta onneksi säikähti itsekin sitä niin pahasti että se jäi yhteen kertaan. Mies ei osannut lainkaan käsitellä väsyneenä tekemiään virheitä vaan vaihtoehdot olivat joko totaalinen itsesäälissä rämpiminen, esim. solvasi ja haukkui minua kamalalla tavalla tai heitti minut ulos kodistani jotta saisi nukkua, mutta aamulla soitti epätoivoisia puheluita perääni kunnes jouduin palaamaan kotiin lohduttamaan miestä. Tai vaihtoehtoisesti totaalinen oman paskan käyttäytymisen kiistäminen eikä siihen mitkään ulkopuoliset objektiiviset arviot tai paperille kirjoittaminen auttanut lainkaan. Eli aivan sairaita käyttäytymismalleja. Aina taustalla oli joko stressin aiheuttama unettomuus ja joskus alkoholi. Miehellä oli vaikea lapsuus ja vaikka oli näennäisesti hyvissä väleissä kummankin vanhempansa kanssa, oli alkoholisti-isän hylätyksi tuleminen ja uhriutuvan narsismin piirteitä omaavan yh-äidin kanssa kasvaminen tehnyt miehestä tunne-elämältään aika vammautuneen. Lapsista en voinut edes haaveilla hänen kanssaan. Lopulta jätin miehen kuuden vuoden liiton jälkeen, sillä hän ei suostunut menemään terapiaan. Jälkeenpäin olen keskustellut yhden neuropsykologin kanssa joka kertoi että joillain ihmisillä väsymys tosiaan aiheuttaa aivoissa samanlaisia väärinreitityksiä kuin toisilla kova känni. Limbinen järjestelmä yrittää kaikin keinoin pitää kiinni siitä että ihminen saisi nukkua ja sitten mennään sellaiseen siilipuolustusmoodiin.
Minusta sinä et voi edes lapsen vuoksi palata yhteen miehen kanssa ja teidän pitää ottaa sosiaaliviranomaiset tähän kuvioon mukaan. Epäilen nimittäin että miehesi juo edelleen mutta salaa sen sinulta. Tuo ettei jaksa viedä lasta edes pihalle päivisin vaan toljottaa telkkaria voi olla merkki humalatilasta. Ja sitten kun lapsi oppii liikkumaan enemmän ja kaikenlaiset vaaratilanteet triplaantuvat, ei reaktiokyky riitä.
Äääh, jotenkin olen luottanut siihen, että mies ei juo, mutta enhän minä sitä tosiaan mistään varmaksi tiedä. En kyllä tiedä, ratkaisisiko ero ongelmaa, sillä sitten ainakin joudun antamaan lapsen isälleen ilman, että voin yhtään valvoa häntä. Nyt olen taas ihan hukassa, että mitä ihmettä tässä nyt tekisi.
Miksi sun pitäisi antaa lasta isälle, jos hän on päivittäin lipittävä ALKOHOLISTI.
Silloin sinä ET SAA antaa lasta. Vain valvotut tapaamiset tulee kyseeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että miehellä on tosiaan aktivoitunut todella syvät virtaukset isäksi tulemisen myötä. Varmasti ainakin hankala suhde vanhempiin, varhaislapsuuden kokemuksia tarpeiden ohittamisesta jne. Ja ehkä se miehesi äiti yrittää nyt paikata omaa huonoa omatuntoaan omista äitiyden virheistään hoitamalla vauvaa kun asutte erillänne, vaikkei sitä tehnyt kun asuitte vielä yhdessä sillä olithan sinä paikan päällä, vaan tuli ainoastaan kahvittelemaan.
Minulla oli exä joka kuulostaa hieman samanlaiselta kuin miehesi. Hän sekosi väsymyksestä, muuttui hyvin aggressiiviseksi ja kohdisti henkistä väkivaltaa minuun. Löi kerran mutta onneksi säikähti itsekin sitä niin pahasti että se jäi yhteen kertaan. Mies ei osannut lainkaan käsitellä väsyneenä tekemiään virheitä vaan vaihtoehdot olivat joko totaalinen itsesäälissä rämpiminen, esim. solvasi ja haukkui minua kamalalla tavalla tai heitti minut ulos kodistani jotta saisi nukkua, mutta aamulla soitti epätoivoisia puheluita perääni kunnes jouduin palaamaan kotiin lohduttamaan miestä. Tai vaihtoehtoisesti totaalinen oman paskan käyttäytymisen kiistäminen eikä siihen mitkään ulkopuoliset objektiiviset arviot tai paperille kirjoittaminen auttanut lainkaan. Eli aivan sairaita käyttäytymismalleja. Aina taustalla oli joko stressin aiheuttama unettomuus ja joskus alkoholi. Miehellä oli vaikea lapsuus ja vaikka oli näennäisesti hyvissä väleissä kummankin vanhempansa kanssa, oli alkoholisti-isän hylätyksi tuleminen ja uhriutuvan narsismin piirteitä omaavan yh-äidin kanssa kasvaminen tehnyt miehestä tunne-elämältään aika vammautuneen. Lapsista en voinut edes haaveilla hänen kanssaan. Lopulta jätin miehen kuuden vuoden liiton jälkeen, sillä hän ei suostunut menemään terapiaan. Jälkeenpäin olen keskustellut yhden neuropsykologin kanssa joka kertoi että joillain ihmisillä väsymys tosiaan aiheuttaa aivoissa samanlaisia väärinreitityksiä kuin toisilla kova känni. Limbinen järjestelmä yrittää kaikin keinoin pitää kiinni siitä että ihminen saisi nukkua ja sitten mennään sellaiseen siilipuolustusmoodiin.
Minusta sinä et voi edes lapsen vuoksi palata yhteen miehen kanssa ja teidän pitää ottaa sosiaaliviranomaiset tähän kuvioon mukaan. Epäilen nimittäin että miehesi juo edelleen mutta salaa sen sinulta. Tuo ettei jaksa viedä lasta edes pihalle päivisin vaan toljottaa telkkaria voi olla merkki humalatilasta. Ja sitten kun lapsi oppii liikkumaan enemmän ja kaikenlaiset vaaratilanteet triplaantuvat, ei reaktiokyky riitä.
Äääh, jotenkin olen luottanut siihen, että mies ei juo, mutta enhän minä sitä tosiaan mistään varmaksi tiedä. En kyllä tiedä, ratkaisisiko ero ongelmaa, sillä sitten ainakin joudun antamaan lapsen isälleen ilman, että voin yhtään valvoa häntä. Nyt olen taas ihan hukassa, että mitä ihmettä tässä nyt tekisi.
Miksi sun pitäisi antaa lasta isälle, jos hän on päivittäin lipittävä ALKOHOLISTI.
Silloin sinä ET SAA antaa lasta. Vain valvotut tapaamiset tulee kyseeseen.
Mies ei ole juonut muutamaan kuukauteen lainkaan. Ei kukaan ole antamassa lasta humalaiselle isälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että miehellä on tosiaan aktivoitunut todella syvät virtaukset isäksi tulemisen myötä. Varmasti ainakin hankala suhde vanhempiin, varhaislapsuuden kokemuksia tarpeiden ohittamisesta jne. Ja ehkä se miehesi äiti yrittää nyt paikata omaa huonoa omatuntoaan omista äitiyden virheistään hoitamalla vauvaa kun asutte erillänne, vaikkei sitä tehnyt kun asuitte vielä yhdessä sillä olithan sinä paikan päällä, vaan tuli ainoastaan kahvittelemaan.
Minulla oli exä joka kuulostaa hieman samanlaiselta kuin miehesi. Hän sekosi väsymyksestä, muuttui hyvin aggressiiviseksi ja kohdisti henkistä väkivaltaa minuun. Löi kerran mutta onneksi säikähti itsekin sitä niin pahasti että se jäi yhteen kertaan. Mies ei osannut lainkaan käsitellä väsyneenä tekemiään virheitä vaan vaihtoehdot olivat joko totaalinen itsesäälissä rämpiminen, esim. solvasi ja haukkui minua kamalalla tavalla tai heitti minut ulos kodistani jotta saisi nukkua, mutta aamulla soitti epätoivoisia puheluita perääni kunnes jouduin palaamaan kotiin lohduttamaan miestä. Tai vaihtoehtoisesti totaalinen oman paskan käyttäytymisen kiistäminen eikä siihen mitkään ulkopuoliset objektiiviset arviot tai paperille kirjoittaminen auttanut lainkaan. Eli aivan sairaita käyttäytymismalleja. Aina taustalla oli joko stressin aiheuttama unettomuus ja joskus alkoholi. Miehellä oli vaikea lapsuus ja vaikka oli näennäisesti hyvissä väleissä kummankin vanhempansa kanssa, oli alkoholisti-isän hylätyksi tuleminen ja uhriutuvan narsismin piirteitä omaavan yh-äidin kanssa kasvaminen tehnyt miehestä tunne-elämältään aika vammautuneen. Lapsista en voinut edes haaveilla hänen kanssaan. Lopulta jätin miehen kuuden vuoden liiton jälkeen, sillä hän ei suostunut menemään terapiaan. Jälkeenpäin olen keskustellut yhden neuropsykologin kanssa joka kertoi että joillain ihmisillä väsymys tosiaan aiheuttaa aivoissa samanlaisia väärinreitityksiä kuin toisilla kova känni. Limbinen järjestelmä yrittää kaikin keinoin pitää kiinni siitä että ihminen saisi nukkua ja sitten mennään sellaiseen siilipuolustusmoodiin.
Minusta sinä et voi edes lapsen vuoksi palata yhteen miehen kanssa ja teidän pitää ottaa sosiaaliviranomaiset tähän kuvioon mukaan. Epäilen nimittäin että miehesi juo edelleen mutta salaa sen sinulta. Tuo ettei jaksa viedä lasta edes pihalle päivisin vaan toljottaa telkkaria voi olla merkki humalatilasta. Ja sitten kun lapsi oppii liikkumaan enemmän ja kaikenlaiset vaaratilanteet triplaantuvat, ei reaktiokyky riitä.
Äääh, jotenkin olen luottanut siihen, että mies ei juo, mutta enhän minä sitä tosiaan mistään varmaksi tiedä. En kyllä tiedä, ratkaisisiko ero ongelmaa, sillä sitten ainakin joudun antamaan lapsen isälleen ilman, että voin yhtään valvoa häntä. Nyt olen taas ihan hukassa, että mitä ihmettä tässä nyt tekisi.
Harmi että hyvä aihe ja huolellisesti rakennettu stoori paljastuu tässä kohtaa provoksi. Eiköhän ole ihan selvää että jos on edes pieni epäilys siitä että isä on humalassa vauvan kanssa niin viranomaisia tarvitaan apuun. Kukaan järkevä äiti ei siinä kohtaa puhaltele aaveellä että mitähän ihmettä tässä tekisi.
En kyllä hetkeäkään epäröisi viedä lasta pois isältään, jos hän olisi humalassa hoitaessaan lasta. Tätä ennen olen luottanut miehen sanaan siitä, että hän ei juo, mutta kaikki nämä kommentit saivat minut hetkeksi epäilemään. Kysyin mieheltä tänään, että eihän hän ole alkanut uudestaan juomaan. Hän vannoi, että ei ole, ja luotan häneen niin hyvin kuin nyt voi luottaa ihmiseen, joka on pettänyt luottamuksen täysin. Tein samalla hyvin selväksi, että meidän suhteemme on lopullisesti ohi, jos hän ikinä alkaa juomaan uudestaan, ja että
lapsi tulee minun mukaani. Uskon siihen, että mies ei halua enää riskeerata suhdettaan lapseen.
Alkoholisti on alkoholisti eikä sana silloin paina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että miehellä on tosiaan aktivoitunut todella syvät virtaukset isäksi tulemisen myötä. Varmasti ainakin hankala suhde vanhempiin, varhaislapsuuden kokemuksia tarpeiden ohittamisesta jne. Ja ehkä se miehesi äiti yrittää nyt paikata omaa huonoa omatuntoaan omista äitiyden virheistään hoitamalla vauvaa kun asutte erillänne, vaikkei sitä tehnyt kun asuitte vielä yhdessä sillä olithan sinä paikan päällä, vaan tuli ainoastaan kahvittelemaan.
Minulla oli exä joka kuulostaa hieman samanlaiselta kuin miehesi. Hän sekosi väsymyksestä, muuttui hyvin aggressiiviseksi ja kohdisti henkistä väkivaltaa minuun. Löi kerran mutta onneksi säikähti itsekin sitä niin pahasti että se jäi yhteen kertaan. Mies ei osannut lainkaan käsitellä väsyneenä tekemiään virheitä vaan vaihtoehdot olivat joko totaalinen itsesäälissä rämpiminen, esim. solvasi ja haukkui minua kamalalla tavalla tai heitti minut ulos kodistani jotta saisi nukkua, mutta aamulla soitti epätoivoisia puheluita perääni kunnes jouduin palaamaan kotiin lohduttamaan miestä. Tai vaihtoehtoisesti totaalinen oman paskan käyttäytymisen kiistäminen eikä siihen mitkään ulkopuoliset objektiiviset arviot tai paperille kirjoittaminen auttanut lainkaan. Eli aivan sairaita käyttäytymismalleja. Aina taustalla oli joko stressin aiheuttama unettomuus ja joskus alkoholi. Miehellä oli vaikea lapsuus ja vaikka oli näennäisesti hyvissä väleissä kummankin vanhempansa kanssa, oli alkoholisti-isän hylätyksi tuleminen ja uhriutuvan narsismin piirteitä omaavan yh-äidin kanssa kasvaminen tehnyt miehestä tunne-elämältään aika vammautuneen. Lapsista en voinut edes haaveilla hänen kanssaan. Lopulta jätin miehen kuuden vuoden liiton jälkeen, sillä hän ei suostunut menemään terapiaan. Jälkeenpäin olen keskustellut yhden neuropsykologin kanssa joka kertoi että joillain ihmisillä väsymys tosiaan aiheuttaa aivoissa samanlaisia väärinreitityksiä kuin toisilla kova känni. Limbinen järjestelmä yrittää kaikin keinoin pitää kiinni siitä että ihminen saisi nukkua ja sitten mennään sellaiseen siilipuolustusmoodiin.
Minusta sinä et voi edes lapsen vuoksi palata yhteen miehen kanssa ja teidän pitää ottaa sosiaaliviranomaiset tähän kuvioon mukaan. Epäilen nimittäin että miehesi juo edelleen mutta salaa sen sinulta. Tuo ettei jaksa viedä lasta edes pihalle päivisin vaan toljottaa telkkaria voi olla merkki humalatilasta. Ja sitten kun lapsi oppii liikkumaan enemmän ja kaikenlaiset vaaratilanteet triplaantuvat, ei reaktiokyky riitä.
Äääh, jotenkin olen luottanut siihen, että mies ei juo, mutta enhän minä sitä tosiaan mistään varmaksi tiedä. En kyllä tiedä, ratkaisisiko ero ongelmaa, sillä sitten ainakin joudun antamaan lapsen isälleen ilman, että voin yhtään valvoa häntä. Nyt olen taas ihan hukassa, että mitä ihmettä tässä nyt tekisi.
Miksi sun pitäisi antaa lasta isälle, jos hän on päivittäin lipittävä ALKOHOLISTI.
Silloin sinä ET SAA antaa lasta. Vain valvotut tapaamiset tulee kyseeseen.
Mies ei ole juonut muutamaan kuukauteen lainkaan. Ei kukaan ole antamassa lasta humalaiselle isälle.
Etkö tiennyt että alkoholistit salaavat juomistaan? Sinisilmäistä sinun puoleltasi, jos uskot kaiken mitä hän sanoo. Jos on lipittänyt tuntikausia autotallissa sillä aikaa kun sinä hoidat vastasyntynyttä vauvaa, niin sehän kertoo jo kaiken; mies on alkoholisti. Ja jos ei kykene viemään lasta ulos päivän aikana, ei hän ole kykeneväinen lastenhoitaja. Silmät auki nyt!!!
Ap on hyvin naiivi, ei ymmärrä laisinkaan mitä alkoholismi on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli kyse siitä, pitääkö pienen puhumattoman vauvan kanssa seurustella ja nyt kerrotaan siitä, että lapsille ei sössötetä ja kouluikäiselle opetetaan englantia.
Kyllä, sille ihan pienellekin vauvalle pitää puhua ja olla lähellä. Pieni vauva peilaa omia tunteitaan lähellä olevan aikuisen kasvonilmeisiin. Kun vauva nauraa, hän näkee nauravan aikuisen kasvot. Kun vauva itkee, hän näkee huolestuneen aikuisen kasvot. Vauva tarvitsee sylissä oloa ja ihokontaktia. Vauvalle pitää kertoa, että hän on rakas ja tärkeä. Mitä vauva oppii, jos hänet jätetään sänkyyn tai lattialle yksin ja hoivaa hän saa vain syöttämisen ja vaipanvaihdon ajan?
Ainakin yksi ketjuun vastannut mies on jäänyt kaikesta tuosta vaille varhaislapsuudessaan. Tunnekylmyys ja oikeastaan tunteiden puute näkyy tänne asti.
Ensin kannattaa ihan itselle määritellä että mitä rakkaus oikeastaan on, ja mitä se ei ole. Kun asia on edes itselle ensiksi selvä, niin sitten pystyy arvioimaan onko kysymys rakkaudesta vai sen puutteesta. Todellista rakkautta on mielestäni se että lapsen kasvatetaan kunnolla, eikä pidetä popcornissa ja hattaramaailmassa, Walt Disneyn satujen valhemaailmassa. Todellinen rakkaus ajattelee pitkänäköisesti, lapsen todellista etua, vaikka valinnat eivät aina niin hauskoja olisikaan. Todellinen rakkauden puute ajattelee vain sitä mikä on nyt maailman ihaninta, ja tarjoilee "suklaakakkua" ja "vanukasta" joka aterialla. Se näyttää siltä että, oih, kylläpä tuota lasta rakastetaan, mutta tosiasiassa suklaakakku vanhemmat vihaavat lastaan. Minun vanhemmat todella rakastivat minua, sillä he eivät miettineet että mikä on kivaan nyt, vaan sitä mikä on minulle oikeasti parhaaksi.
Edelleen toistan, että nyt kyse on vauvaikäisestä lapsesta. Pientä vauvaa ei kasvateta. Etkö sinä ole ollut yhtään vauvojen kanssa, kun et tunnu ymmärtävän asiaa yhtään?
Ketjusta päätellen on lykännyt vauvan hoidon äidille, koska äidillehän se on niiin luontaista ja koska hormonit.
Vierailija kirjoitti:
Alkaa olla surkuhupaisia nuo Mies77:n kommentit. Noita ohjeita jos toteuttaisi, niin maailmassa ei olisi yhtään parisuhdetta eikä täysijärkistä ihmistä. Nuo luulot on ihan käsittämättömiä.
Mies77-hahmon kertojaminä on kyllä vimpan päälle kaiken vastuun naiselle sysäävä tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkaa olla surkuhupaisia nuo Mies77:n kommentit. Noita ohjeita jos toteuttaisi, niin maailmassa ei olisi yhtään parisuhdetta eikä täysijärkistä ihmistä. Nuo luulot on ihan käsittämättömiä.
Mies77-hahmon kertojaminä on kyllä vimpan päälle kaiken vastuun naiselle sysäävä tyyppi.
Vastuu sysätään sille, jolle se kulloinkin kuuluu, ei siinä sen kummempaa. Valehtelua se sellainen on, jos vastuu sysätään sellaiselle, jolle se ei kuulu.
Mies77 kirjoitti:
Onneksi lässytys ei ole tapa kaikilla, kasvaa edes osasta sukupolvea muutakin kuin lässyttäjiä.
Huolimatta mutu-jankkaamisestasi vauvoille lässyttäminen on hyödyllistä näiden kehityksen kannalta - paljon parempaa kuin suuresti ylistämäsi "normaalisti puhuminen".
Tuossa olisi (taas) linkkejä ihan tieteelliseen tutkimukseen. (Varmasti sinua ärsyttää olla väärässä, mutta sille ei nyt mahda mitään.)
Tutkimusta on tehty jo vuodesta 1997, mukana amerikkalaisia, venäläisiä ja ruotsalaisia äitejä:
"“In normal, everyday speech adults generally race along at a very fast pace,” Kuhl says. “But we know it is easier to understand a speaker when they stretch out sounds. That’s why we tend to speak more slowly and carefully to increase understanding when we teach in the classroom or talk to strangers. We also do this unconsciously with babies, giving them an improved verbal signal they can capitalize on by slowing down and over articulating.”
The mothers in the study were not aware of what they were doing, she says, and so parentese was produced unconsciously and automatically. “When women across three different cultures, speaking three different languages, show the same pattern when speaking to their infants, biology is telling us something about it’s necessity and value to their babies. It’s our job to figure out why they do it and what it’s good for,” Kuhl adds."
http://www.washington.edu/news/1997/07/31/it-may-be-baby-talk-but-paren…
376 jatkaa nimimerkille "mies77", suurelle lässytyksenvihaajalle:
Tutkimus jatkui myöhemmin, ja vuonna 2014 todettiin, että ne lapset, joille oli vauvoina puhuttu "vauvakieltä" eli lässytetty, hallitsivat kielen paremmin ja heillä oli laajempi sanavarasto.
"Twenty-six babies about 1 year of age wore vests containing audio recorders that collected sounds from the children’s auditory environment for eight hours a day for four days. The researchers used LENA (“language environment analysis”) software to examine 4,075 30-second intervals of recorded speech. Within those segments, the researchers identified who was talking in each segment, how many people were there, whether baby talk – also known as “parentese” – or regular voice was used, and other variables.
When the babies were 2 years old, parents filled out a questionnaire measuring how many words their children knew. Infants who had heard more baby talk knew more words. In the study, 2-year olds in families who spoke the most baby talk in a one-on-one social context knew 433 words, on average, compared with the 169 words recognized by 2-year olds in families who used the least babytalk in one-on-one situations."
"Previous studies have focused on the amount of language babies hear, without considering the social context. The new study shows that quality, not quantity, is what matters.
“What this study is adding is that how you talk to children matters. Parentese is much better at developing language than regular speech, and even better if it occurs in a one-on-one interaction,” Ramirez-Esparza said."
http://www.washington.edu/news/2014/01/06/babbling-babies-responding-to…
376 jatkaa vielä nimimerkille "mies77" :
Tässä lopuksi kuluvan vuoden lokakuulta tutkimus, jossa todettiin että kulttuurista ja kielestä riippumatta vauvoille lässytetään eli puhutaan "vauvakieltä", ja tässäkin todetaan että vauvoille lässyttäminen auttaa näitä kielellisessä kehityksessä, kuten esim. äänenpainojen merkityksen ymmärtämisessä (liittyy ilmeisesti herkkyyskausiin) :
"With their kids, mothers switch into a special communicative mode known as “motherese” or “baby talk” — an exaggerated and somewhat musical form of speech. While it may sound silly to adults, research has shown that it plays an important role in language learning, engaging infants’ emotions and highlighting the structure in language, to help babies decode the puzzle of syllables and sentences."
"Baby talk is not a new discovery, of course.
“We’ve known for a long time that adults change the way they speak when they are addressing babies,” said Jenny Saffran, a professor of psychology at the University of Wisconsin-Madison who was not involved in this research. “They speak more slowly, use shorter sentences, talk at a higher pitch and swoop their pitch up and down more often than when they are speaking to other adults.”
What sets this work apart, Saffran explained, was that “this is the first study to ask whether [mothers] also change the timbre of their voice, manipulating the kinds of features that differentiate musical instruments from one another. This is fascinating because clearly speakers are not aware of changing their timbre, and this new study shows that it is a highly reliable feature of the way we speak to babies.”"
https://www.princeton.edu/news/2017/10/12/uncovering-sound-motherese-ba…
Toivottavasti nyt ei mennyt viikonloppu ihan kokonaan pilalle, kun joudut nöyrtymään tieteellisen tutkimuksen edessä... Joillekin miehille (etenkin setäselitykseen taipuvaisille) on kova paikka olla väärässä. :p
-Nainen77
P.S.: nämä tutkimukset myös antavat erittäin painavan syyn lukea pikkulapsille ääneen. CD-kirjat ja kuunnelmat ja muut sellaiset eivät ole sama asia, kuin ottaa muksu kainaloon ja avata kirja. Ja lukea juuri niin kuin pikkulapsille luetaan: ääntä muutellen. :)
Vierailija kirjoitti:
376 jatkaa vielä nimimerkille "mies77" :
Tässä lopuksi kuluvan vuoden lokakuulta tutkimus, jossa todettiin että kulttuurista ja kielestä riippumatta vauvoille lässytetään eli puhutaan "vauvakieltä", ja tässäkin todetaan että vauvoille lässyttäminen auttaa näitä kielellisessä kehityksessä, kuten esim. äänenpainojen merkityksen ymmärtämisessä (liittyy ilmeisesti herkkyyskausiin) :
"With their kids, mothers switch into a special communicative mode known as “motherese” or “baby talk” — an exaggerated and somewhat musical form of speech. While it may sound silly to adults, research has shown that it plays an important role in language learning, engaging infants’ emotions and highlighting the structure in language, to help babies decode the puzzle of syllables and sentences."
"Baby talk is not a new discovery, of course.
“We’ve known for a long time that adults change the way they speak when they are addressing babies,” said Jenny Saffran, a professor of psychology at the University of Wisconsin-Madison who was not involved in this research. “They speak more slowly, use shorter sentences, talk at a higher pitch and swoop their pitch up and down more often than when they are speaking to other adults.”
What sets this work apart, Saffran explained, was that “this is the first study to ask whether [mothers] also change the timbre of their voice, manipulating the kinds of features that differentiate musical instruments from one another. This is fascinating because clearly speakers are not aware of changing their timbre, and this new study shows that it is a highly reliable feature of the way we speak to babies.”"
https://www.princeton.edu/news/2017/10/12/uncovering-sound-motherese-ba…
Toivottavasti nyt ei mennyt viikonloppu ihan kokonaan pilalle, kun joudut nöyrtymään tieteellisen tutkimuksen edessä... Joillekin miehille (etenkin setäselitykseen taipuvaisille) on kova paikka olla väärässä. :p
-Nainen77
P.S.: nämä tutkimukset myös antavat erittäin painavan syyn lukea pikkulapsille ääneen. CD-kirjat ja kuunnelmat ja muut sellaiset eivät ole sama asia, kuin ottaa muksu kainaloon ja avata kirja. Ja lukea juuri niin kuin pikkulapsille luetaan: ääntä muutellen. :)
Perustan artikuloimani asian ihan omiin henkilökohtaisiin kokemuksiini ja kokemuksiini oman jälkikasvuni kanssa, sekä ystävä, sukulais ja tuttavapiiriini kuuluvien ihmisten kanssa. Sinun linkittämät "tutkimukset" eivät ohita minun omaa henkilökohtaista näkö/kuulo/kokemusperäisiä havaintojani asiasta. Sinun tutkimus pitäisi ensin käydä perin pohjin läpi, että onko sillä yleensä minkäänlaista todenmukaista arvoa. Yleensa se joka maksaa, saa sellaisen tutkimuksen josta on maksanutkin. Näitä kaikenmaailman asiantuntijoita ja tutkijoita kun tuntuu mahtuvan 13 jokaiseen tusinaan. Terveellisen ruoan kanssa on sama juttu! Lähes joka "viikko" tulee tietoa että kananmuna on tutkimusten mukaan vaarallista, ja seuraava viikon tutkimus osoittaakin päinvastoin. Pelkästään lasten varhaiskasvatuksessa, ja asiantuntijoiden mielipiteissä, sana kulttuurimarxismi on sellainen juttu joka selvittää todella paljon, mistä asiassa todellisuudessa on kysymys. Se mitä sinä oksennat ulos kirjoituksesi lopussa, kertoo jonkun asian minun kirjoituksissa osuneen sinuun ja syvälle! Sitä se totuus tekee, se viiltää enemmän kuin mikään kaksiteräinen miekka.
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista upeista aviomiehista ei tule hyvaa isaa. Minun ex oli unelma. Todella huomioiva ja rakastava aviomies mutta lapsen synnyttya ei ollut huomioiva ja osallistuva. Eroonhan siita paadytiin.
Siinä varmaan kannattaisi ensin selvittää että haluaako tämä todella huomioiva ja rakastava aviomies lasta, vai tekeekö sen painostuksen alla tai jopa vain naisensa mieliksi. Naiset vain monesti alkavat koohottaa niin älyttömästi lasten hankkimisen ympärillä, että puolison mielipidettä ei oikeasti kuunnella. Moni mies sortuu väärään valintaan, jos vaihtoehtona on ero tai lapsentekeminen. Siinä on tuoreen äidin turhaa syytellä kuin itseään, jos väärillä keinoilla saattoi lapsen perheeseen, ja lapsen hoito on miehelle pakkopullaa. Ei huomioiva ja rakastava mies ilman syytä miksikään muutu, kaikille muutoksille on olemassa aivan selkeä syy/seuraus ketju, jos sen vain vaivautuu ottamaan selville, eikä vain keskity toisen syyttelemiseen.
Kuten kirjoitin jo heti alkuun, meillä ainakin mies halusi lasta yhtä paljon kuin minäkin. Käytiin jopa lapsettomuustutkimuksissa, kun raskaaksi tulemisessa kesti pitkään.
Tuohan nimenomaan on sitä toisen syyttelyä, että laitetaan lapsen hankkiminen naisen syyksi. Jos aikuinen mies ei osaa sanoa, että ei halua mullistaa koko elämäänsä lapsen hankkimisella, on varmaan parempi hankkia joku edunvalvoja, ettei tee vieläkin huonompia päätöksiä toisten halutessa niin.
Painostuksen alla, ja vaimon menettämisen pelosta, monet miehet osaavat peitellä haluttomuutensa lastensaantia kohtaa todella hyvin. Joissakin tapauksissa totuuden selvittäminen vaatii naiselta hieman enemmän kuin jokaisen lastenrattaan nähdessään, oih, eikö olisi mukavaa jos meilläkin olisi vauva? Monet miehet rakastavat naisiaan niin paljon että ovat valmiita tekemään lapsen vastoin tahtoaan, jotta eivät vain menettäisi naistaan toiselle miehelle, joka haluaa tehdä lapsia. Tämä on valitettava totuus, halusi sen myöntää tai ei. Naisten pitäisi oikeasti oppia kuuntelemaan ja lukemaan sitä mitä mies todella sanoo ja ajattelee.
Siis sen sijaan, että mies ottaisi vastuun omasta elämästään, hän valehtelee, ja edellyttää naisella olevan sen kristallipallon josta katsoa mitä mies oikeasti miettii. Eli nainen on taas vastuussa miehen elämän tärkeimmistä päätöksistä, miehestä ei ole sitä vastuuta itse kantamaan?
Tirsk! Hih hih!