Äitini ei kestä sitä, etten ole tohtori. Minä en ole tyytyväinen itseeni, kun en halua täyttää äitini toiveita.

Meidän suvussa (sekä isän että äidin puolella) ollaan akateemisesti kouluttautuneita. Isäni ja äitini ovat tohtoreita, kaikki sisarukseni ja serkkuni ovat vähintään maistereita ja varmaan viidesosa serkuistani on tohtoreita. Minä en.

Opiskelin itselleni AMK-tutkinnon haluamaltani alalta. Sain niin paljon nälvimistä siitä, että jatkoin vielä maisteriopintoihin yliopistoon ja olen nyt siis myös maisteri. Tein gradun niin, että pääsin juuri ja juuri läpi. Kurssit suoritin löysästi ja näin jälkikäteen ajatellen tein koko maisteritutkintoni vain äitini takia. Turhaan. En ole saanut parempia töitä tai isompaa palkkaa tuolla tutkinnolla.

Äiti jankuttaa jatkuvasti siitä, miten minun kannattaisi jatkaa opiskelua. Hän ei tiedä, miten huonoin arvosanoin valmistuin maisteriksi, eikä edes tiedä, ettei minua hyväksyttäisi jatko-opiskelijaksi. Ärsyttää.

Minun ei tarvitsisi olla kenellekään mieliksi ja voisin hyvin olla onnellinen tällaisena kuin olen - vaikken olisi edes maisteri. Silti, tuleva sukujoulu ahdistaa etukäteen.