Kaduttaako teitä koskaan lapsen hankinta

Vierailija kirjoitti:

Mua naurattaa nää kommentit ja neuvot, että kyllä se helpottaa kun lapsi vanhenee, uhmaikä on ohi jne. Joo, kuinka monta (ehkä jopa 2-3 ) "helppoa" vuotta siinä onkaan välissä ennenku alkaa esiteini-ikä loputtomine vaatimuksineen ja äksyilyineen. Ja sitten sitä ihanaa ja helppoa teini-ikää riittää taas vuositolkulla eteenpäin. Että kyllä kannattaa tehdä niitä lapsia, kun saa nauttia jossain välissä sen pari vuotta normaalista arjesta ja kaikki muu aika onkin tappelua, kinaamista, valvomista ja paimentamista. Siis sekä pikkulapsiaika että teini-ikäinen.

Tämä! Pikkulapsiaika oli minusta helpoin osuus tässä. 

Vierailija kirjoitti:

29 lapseton kirjoitti:

Tässä kolmenkympin kynnyksellä ja 10 vuotta hyvässä parisuhteessa olleena, kiinnostaa aihe myös. Tällä hetkellä en varsinaisesti halua lapsia, lähipiiriin vaan syntyy lapsia juuri nyt tosi kiivaasti ja ollaan miehen kanssa keskusteltu pitäiskö yrittää vai ei. Kiinnostaa myös, kaduttaako lasten tekemättä jättäminen? Katuisinko yli 40-vuotiaana etten edes yrittänyt hankkia lapsia? 

 

Älä missään tapauksessa hanki lapsia. Älä heitä hukkaan sitä elämää, mikä sinulla on, sitä, minkä olet lahjaksi saanut. Ajattele nyt, jos kadut joka päivä niitä lapsia. Ja oma elämähän päättyy siihen, kun tulee raskaaksi. Ota tämä neuvo todesta.

Meillä on kolme pientä lasta, vanhemmilla omat urat. Eikä minun elämä ole mitenkään päättynyt, päinvastoin. Nyt siihen omaan elämään on tullut vain ja ainoastaan huikeasti lisää sisältöä. Teen yhä vaativaa asiantuntijatyötä, harrastan, jne. Miten elämäni olisi lapsiin päättynyt? Ajatuskin on älytön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti perheelliset ystävät ainakin hetkittäin ovat minulle kateellisia. Kunnes taas muistavat miten rakkaita ne lapset ovat kaikesta paskasta huolimatta.

Ei kaduta lapsettomuus vielä ainakaan näin päälle nelikymppisenä. Vanhuudesta en tiedä. Lasten hankkiminenkaan ei takaa läheisiä vanhuudessa, niin paljon voi mennä elämässä pieleen. Tai kasvatuksessa, jos eivät haluakaan minua nähdä.

 

Sinulla on asiat todella hyvin. Onnittelut. Olen varma, että perheelliset ystäväsi ovat katkeria ja kateellisia sinulle, kun voit elää ilman lapsia. Perheellisillä on surullinen kohtalo.

Minulla on lapsia. Vähääkään en kadehdi lapsettomia. En siis vähääkään. Että älä väitä, että perheellisillä on surullinen  kohtalo. Miksi se olisi surullinen? Minun elämäni on kaikinpuolin elävää ja erittäin antoisaa. Lapsettomissa sen sijaan olen huomannut eräänlaista kompensaatiota; koiraa ja akvaariota ja henkistä juuttumista.

Itselle kävi klassikkotarina. Erkaannutus ja sitä seurannut katumus lapsen saamisesta.

Arvelin tehdä exitin etelän lämpöön. Myin jo kaiken arvokkaan pois. Arvatkaa mitä seuraavaksi :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti perheelliset ystävät ainakin hetkittäin ovat minulle kateellisia. Kunnes taas muistavat miten rakkaita ne lapset ovat kaikesta paskasta huolimatta.

Ei kaduta lapsettomuus vielä ainakaan näin päälle nelikymppisenä. Vanhuudesta en tiedä. Lasten hankkiminenkaan ei takaa läheisiä vanhuudessa, niin paljon voi mennä elämässä pieleen. Tai kasvatuksessa, jos eivät haluakaan minua nähdä.

 

Sinulla on asiat todella hyvin. Onnittelut. Olen varma, että perheelliset ystäväsi ovat katkeria ja kateellisia sinulle, kun voit elää ilman lapsia. Perheellisillä on surullinen kohtalo.

Minulla on lapsia. Vähääkään en kadehdi lapsettomia. En siis vähääkään. Että älä väitä, että perheellisillä on surullinen  kohtalo. Miksi se olisi surullinen? Minun elämäni on kaikinpuolin elä

Siinä taas parempi lapsellinen aikuinen tulee yleistämään,  munkin elämä on antoisaa ilman lapsia: voi matkustella, saa mennä ja tulla miten huvittaa, nukkua pitkään ilman että sairas lapsi valvottaa yms yms,moni perheellinen on kateellinen,katkera,väsynyt,aggressiivinen ja vihamielinen lapsettomia kohtaan sitten taantuvat elvistelemään kun ovat puskeneet alapäästään räävittömiä, kiukkuisia,haistattelevia muita terrorisoivia kakaroita.  Vain pieni osa soveltuu vanhemmiksi, pitäis olla pakollinen vanhemmuuskortti.

Vain silloin, kun lapsella on elämässä vaikeaa ja joutuu hyväksymään sen ettei voi vaan suojella lasta kaikelta. Kun on täysin aseeton ja vain seurattava ja tuettava vieressä. Kun pitää olla vahva ja ottaa ns.paskaa tuulettimeen, mutta esittää lapselle olevansa aina se vakaa kallio. Kaduttaa kun tuntuu etten pysty olemaan niin hyvä vanhempi kuin pitäisi.

Mutta lasta en ole koskaan katunut sen takia, että itsellä olisi helpompaa. En todellakaan kaipaa aikaa ilman häntä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

29 lapseton kirjoitti:

Tässä kolmenkympin kynnyksellä ja 10 vuotta hyvässä parisuhteessa olleena, kiinnostaa aihe myös. Tällä hetkellä en varsinaisesti halua lapsia, lähipiiriin vaan syntyy lapsia juuri nyt tosi kiivaasti ja ollaan miehen kanssa keskusteltu pitäiskö yrittää vai ei. Kiinnostaa myös, kaduttaako lasten tekemättä jättäminen? Katuisinko yli 40-vuotiaana etten edes yrittänyt hankkia lapsia? 

 

Älä missään tapauksessa hanki lapsia. Älä heitä hukkaan sitä elämää, mikä sinulla on, sitä, minkä olet lahjaksi saanut. Ajattele nyt, jos kadut joka päivä niitä lapsia. Ja oma elämähän päättyy siihen, kun tulee raskaaksi. Ota tämä neuvo todesta.

Meillä on kolme pientä lasta, vanhemmilla omat urat. Eikä minun elämä ole mitenkään päättynyt, päinvastoin. Nyt siihen oma

Niin kuvitella,  jos sulla ei olis lapsia, sun elämäs olis niiiin sisällötöntä joten pakko,ah aivan pakko oli hankkia lapsia koska muut ihmiset ja yhteiskunta olettaa että pakko olla lapsia, lapsirukat ne on hankittu vaan sen takia että vanhemmilla olis sisältöä elämässä!!

Ei kaduta koskaan ikinä lapsen itsensä vuoksi. Ainoastaan kaduttaa se minkälaisen isän lapselle valitsin.