Saako kaverin käytöstä kritisoida, jos kaverin käytös ärsyttää?

Ystävälle voisin sanoa suoraan, mutta kaverille/tutulle en.

mä oon ottanut etäisyyttä jokaiseen kritisoijaan. en jaksa arvostelua ihmissuhteissa.

Riippuu asiasta. Jos joku tilanne toistuu, esim. toinen myöhästelee aina tapaamisista, niin sanoisin kyllä. Yksittäisestä asiasta en alkaisi avautumaan. 

Korkeintaan silloin sanoisin, jos kaveri tekisi jotain ihan älytöntä. Tyyliin huolimattomuuden takia meinaisi ajaa kolarin, kun istun kyydissä tai antaisi lapsensa jatkaa jotain toimintaa kielloista huolimatta. Mistään pienestä asiasta en sanoisi.

Oma kokemus on, että käytännössä juuri koskaan se kritiikin saaja ei suhtaudu siihen sellaisella "oot kyllä ihan oikeassa, anteeksi huono käytökseni" asenteella. Osa ei ymmärrä saamaansa kritiikkiä ollenkaan tai pidä sitä aiheellisena ja osa puolustautuu. Ja olen siis itse ollut sekä kritiikin saajan että antajan roolissa. Näistä oppineena en mene avautumaan toiselle hänen käytöksestään. Jos menee oikein vaikeaksi, niin otan vain etäisyyttä.

Tosi paljon on kiinni siitä, miten asian sanoo:

"Oon muuten ollut tosi pettynyt suhun, kun susta ei ole aikoihin kuulunut mitään. Ei tunnu kivalta tulla tuolla tavalla hylätyksi ja etkö sä edes enää välitä, mitä mulle kuuluu?" vs. "Olisi kiva olla enemmän yhteyksissä niin kuin aiemmin. Oon huomannut, että nykyisin susta ei kuulu yhtä usein kuin ennen. Onko sulla ollu kiireistä/raskasta tai mitä sulle muuten kuuluu?" 

Jos menee jotenkin hyökkäävästi tai ilkeästi toiselle kommentoimaan, niin varmasti vastaus on samaa luokkaa.

Musta on myös eri asia sanoa toiselle heti jossain tilanteessa, jos joku asia harmittaa kuin se, että jälkikäteen laitellaan viestiä perään ja marmatetaan jostain. Yksi entinen kaverini oli tuollainen jälkikäteen viestittelijä. Aina sai jännittää, että tuleekohan tällä kertaa perästä jotain viestiä ja mikä tällä kertaa jäi ärsyttämään.

Mikään syyttely tai vaatiminen ei kaverisuhteessa vaan toimi. Jos haluaa että toinen pitäisi enemmän yhteyttä, ei kai siinä auta muu kuin itse kysellä tiiviimmin kuulumisia. Jos ei halua puhua jostain asiasta niin paljon, voi sanoa kohteliaasti että hei en jaksa nyt lomalla puhua töistä tms. Minulla yksi kaveri ei koskaan tule vastavuoroisesti minun luokseni. Syyttelemällä tai tivaamaalla en varmaan häntä saa tulemaan.

En itse sano koskaan. Miehelle saatan avautua, jos kaverin käytös nyppii, mutta nuo keskustelut jäävätkin vain minun ja miehen välisiksi.

Jos joku esiintyy terveysnatsina ja oma elämäntapansa antaa kyllä toivoa, niin kyllä totta helkutissa annan kyytiä että shtfkp

Saa sanoa, mutta nätisti pitää sanoa.

Ensimmäisen kaverin kommenttiin voi myös nätisti sanoa, että yhteydenpito on kaksisuuntaista ja että eipä hänestäkään ole kuulunut mitään. Ei voi aiheesta toista kritisoida jos on itse toiminut aivan samoin.

Toinen kaveri toimii sillä tavalla fiksusti, että jos jostain aiheesta ei halua keskustella, niin siitä kannattaa sanoa nätisti ääneen. Olen itse yhden kaverini kanssa todennut että meidän ei varmaan kannata keskustella uskonnosta, kun se menee helposti vänkäämiseksi ja ainakin toiselle tulee paha mieli. Sama näistä koronajankkauksista, parempi kun agree to disagree ja ei puhuta niistä jos ollaan kovin kärkkäästi aiheesta eri mieltä. Ja nämä siis ihan kunnioittaen kummankin mielipiteitä. Sama myös jos jokin aihe on liian kipeä, esim. Sairaus, läheisen kuolema, lapsettomuus.

Toki on myös fiksua olla ihan kaikesta nillittämättä. Mutta fiksua on myös tarvittaessa olla avoin.

Vierailija kirjoitti:

Mikään syyttely tai vaatiminen ei kaverisuhteessa vaan toimi. Jos haluaa että toinen pitäisi enemmän yhteyttä, ei kai siinä auta muu kuin itse kysellä tiiviimmin kuulumisia. Jos ei halua puhua jostain asiasta niin paljon, voi sanoa kohteliaasti että hei en jaksa nyt lomalla puhua töistä tms. Minulla yksi kaveri ei koskaan tule vastavuoroisesti minun luokseni. Syyttelemällä tai tivaamaalla en varmaan häntä saa tulemaan.

Tämä! Syyttelyllä ja vaatimalla ei saavuta mitään. Lisäisin myös listaan sen, että toista vastuuttamalla ei saavuta mitään. Yksi kaverini yritti aina vastuuttaa minua omien rajojensa pitämisestä. Minusta taas jokainen aikuinen huolehtii omista rajoistaan ja sanoo ne ääneen. Toisen tehtävä ei ole arvailla sitä, miltä toisesta tuntuu eikä yksin huolehtia molempiin suuntiin toimivasta kaverisuhteesta.

Aina myöhässä olijat ei arvosta muiden aikaa

Vierailija kirjoitti:

mä oon ottanut etäisyyttä jokaiseen kritisoijaan. en jaksa arvostelua ihmissuhteissa.

Ihan sama. Minusta jos joku ystävä alkaa ärsyttää, niin parempi ottaa hieman etäisyyttä, kuin alkaa pitämään jotain muka ilmaa puhdistavia puhutteluja.

Jos joku oikeasti häiritsee, parempi sanoa siitä ajoissa. Mun eräs ystävä laittoi meidän ystävyyden poikki kunnon dramaattisella huutokiljuntakonsertilla. Päästi kerralla ulos kaikki negatiiviset ajatuksensa minusta. Jälkikäteen olen onnellinen ettei olla enää ystäviä. Kyseisellä naisella oli melko narsistisia piirteitä, jotka hän oikeutti sillä, että toinen vanhempansa oli tehnyt itsarin aikoja sitten.

Vierailija kirjoitti:

Aina myöhässä olijat ei arvosta muiden aikaa

Tätähän kysyttiin

Vierailija kirjoitti:

mä oon ottanut etäisyyttä jokaiseen kritisoijaan. en jaksa arvostelua ihmissuhteissa.

Sama! Elämässä vaaditaan jo ihan tarpeeksi muutenkin, töissä on vaatimuksia, kotona perheen asiat jne. Ei kiinnosta vielä siihen päälle se, että joku kaveri tulee vaatimaan ja valittamaan. Kaverien näkemisen pitäisi olla mukava asia, eikä mikään suoritus.

Mielenkiintoista on se, että kun joillakin kavereilla on suruja/murheita/vaikeaa, niin he kyllä piävät yhteyttä. Mutta kun minulla on sitten vain omaisen kuolema, niin yhdestäkään "kaverista" ei kuulu yhtään mitään. Mitä minä siihen sanoisin?

Vierailija kirjoitti:

Mikään syyttely tai vaatiminen ei kaverisuhteessa vaan toimi. Jos haluaa että toinen pitäisi enemmän yhteyttä, ei kai siinä auta muu kuin itse kysellä tiiviimmin kuulumisia. Jos ei halua puhua jostain asiasta niin paljon, voi sanoa kohteliaasti että hei en jaksa nyt lomalla puhua töistä tms. Minulla yksi kaveri ei koskaan tule vastavuoroisesti minun luokseni. Syyttelemällä tai tivaamaalla en varmaan häntä saa tulemaan.

Joo näin sen myös näen. Ystävältä ei saa vaatia. Ehdottaa voi tapaamispaikkaa siten, että tasapuolisuus toimisi paremmin. Jollei se käy, vaan toinen aina odottaa sinun matkustavan hänen luo, niin pidemmän päälle se ei käy. Tai ainakin itselläni oli tällainen ystävä, joka odotti minun aina haluavan vierailla hänen luonaan, hän kun asuu niin hienolla alueella. Aikansa näin tehtiin, mutta lopulta aloin aina itse ehdottaa tapaamispaikkaa puolivälistä. En oikeastaan jättänyt valinnanvaraa tähän.

Nyt koen ystävyyden paremmaksi, eikä ole sellaista epäoikeudenmukaisuuden tunnetta kalvamassa.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista on se, että kun joillakin kavereilla on suruja/murheita/vaikeaa, niin he kyllä piävät yhteyttä. Mutta kun minulla on sitten vain omaisen kuolema, niin yhdestäkään "kaverista" ei kuulu yhtään mitään. Mitä minä siihen sanoisin?

He ottavat yhteyttä sinuun, kun heillä on tarvetta ystävälle.

Tee sinä samoin, kun kaipaat ystävän korvia ja olkapäätä, ole yhteydessä ystäviisi.

Jollei heille sovi, niin voit vetää johtopäätökset ystävyyden laadusta.