Lue keskustelun säännöt.
Kaduttaako teitä koskaan lapsen hankinta
26.11.2017 |
Tulee varmaan sata alapeukkua kun tää on niin kielletty aihe. Tai sitten muut ei vain oikeasti tunne näin. En tiedä.
Nuorempi lapsemme on jo 1v.10kk ja vaikka hän onkin mahtava tyyppi ja rakastan häntä niin ei mene varmaan päivääkään ettenkö katuisi toisen lapsen hankintaa. Luulin alussa että tämä tunne menisi ohi mutta ei. Ja vielä kun meillä oli pari vuotta lapsettomuutta ennen ensimmäistä lasta niin syyllisyyden tunne on kova.
Noh, nyt se tuli sanottua.
Kommentit (57)
Kuinka vanha se toinen lapsesi on ja mitä ajattelet, kun kadut hänen hankkimistaan? Että elämä olisi helpompaa ilman, vai mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kadut joka päivä, millaisissa tilanteissa se katuminen tulee? Onhan se varmaan paha tunne, koska lapsi on siinä kuitenkin koko elämän. Jos katuu joka päivä, se tekee aika monta päivää elämässä. Millaista elämäsi olisi ilman tuota toista lasta ja etkö siis kadu ensimmäistä lasta ollenkaan?
Ikävuosina 0, 6, 10 ja 12-16, kyllähän se kävi mielessä. Lapset ovat kuin suklaarasia, koskaan ei tiedä, mitä saa.
Kivaa että joku uskaltaa avautua tällaisista aiheista, kiitos rohkeudesta! Tsemppi' ap, Pikkulapsivaihe ei kestä sentään ikuisuutta. Ei niitä lapsia tekemättömiksi enää saa, mutta keskity hyviin puoliin. Toivottavasti saat vertaistukea täältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka vanha se toinen lapsesi on ja mitä ajattelet, kun kadut hänen hankkimistaan? Että elämä olisi helpompaa ilman, vai mitä?
Vanhempi on 5 vuotias. Kaikki on nykyään niin raskasta. Vanhempikin oli haasteellinen, allerginen koliikkivauva mutta nuoremman kanssa ikäkään ei ole tuonut helpotusta. Tuntuu että lapsetkaan eivät haluaisi enää minua äidikseen kun olen niin väsynyt ja usein kai korotan ääntäni sitten heille. Ap
Täällä kuopus on vasta 8kk ja toisinaan kaduttaa ettei tyydytty vain yhteen lapseen. Yhden kanssa oli /on niin helppoa ne vaikeatkin kiukkuhetket mutta kun parkujia on kaksi, ei siinä tahdo millään itse riittää.
Ehkä enemmänkin siis syvä riittämättömyyden tunne kuin varsinaisesti katumusta. On vaan hirmu hankalaa sovittaa esikoisen ja vauvan (ja omansa) rytmit kohdilleen, sikäli kun ne vauvalla alati muuttuvat. Taustalla vielä vuosien univelat, lasten terveyshuolet, rakoileva parisuhde, tekemättömät työt... Ja kaikesta on helppo syytä kuopusta, ilman häntä ei tarvitsisi enää öisin heräillä, terveyshuolia olisi puolet vähemmän, parisuhdekin ehkä voisi paremmin kun olisi mahdollisuuksia treffeille. Eiköhän tää joku vuosi helpota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kai nyt jokainen perheellinen joskus toivoisi olevansa lapseton. Lapset ovat ihania, mutta ilman lapsia elämä on helpompaa, rikkaampaa, monipuolisempaa ja kaikin puolin parempaa. Eihän siitä mihinkään pääse. Mutta kun lapset on hankkinut, niitä ei saa tekemättömiksi. Varmaan se katkeroittaa, jos sitä paljon alkaa miettimään.
En olisi huolissani jos tämä ajatus olisi päässäni vain joskus. Ap
Päivittäin mietin miksi en lauennut tyttiksen suuhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos kadut joka päivä, millaisissa tilanteissa se katuminen tulee? Onhan se varmaan paha tunne, koska lapsi on siinä kuitenkin koko elämän. Jos katuu joka päivä, se tekee aika monta päivää elämässä. Millaista elämäsi olisi ilman tuota toista lasta ja etkö siis kadu ensimmäistä lasta ollenkaan?
En kadu ensimmäistä lasta. Hmm..missä tilanteissa..kokoajan? Välillä ajattelen sitä ihan vitsillä ja välillä tosissani. Kauheeta mutta vaikka kuopus rakas onkin niin jos ajattelen että häntä ei olisikaan niin ajattelen sitä vain surullisena asiana esikoisellemme. He ovat parhaat kaverit. Ap
En tiedä miten yleinen tunne, mutta et ole yksin. Olen lähihuoltaja kahdelle lapselle ja olen kyllä katkerana miettinyt miten erilaista elämäni olisi jos olisin jättänyt lapset tekemättä. Mutta jos olisin jättänyt, olisin katkera ehkä siitä etten koskaan saanut perhettä. Suo siellä, vetelä täällä.
Elämä on lasten kanssa pitkä ja väsyttävä. Sun pitää AP miettiä miten teet sen itsellesi mahdollisimman helpoksi. Uskon että sullakin syyllisyyttä ja riittämättömyydentunnetta ns. turhaan, kun kerran lastasi rakastat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä kolmenkympin kynnyksellä ja 10 vuotta hyvässä parisuhteessa olleena, kiinnostaa aihe myös. Tällä hetkellä en varsinaisesti halua lapsia, lähipiiriin vaan syntyy lapsia juuri nyt tosi kiivaasti ja ollaan miehen kanssa keskusteltu pitäiskö yrittää vai ei. Kiinnostaa myös, kaduttaako lasten tekemättä jättäminen? Katuisinko yli 40-vuotiaana etten edes yrittänyt hankkia lapsia?
29 lapseton kirjoitti:
Tässä kolmenkympin kynnyksellä ja 10 vuotta hyvässä parisuhteessa olleena, kiinnostaa aihe myös. Tällä hetkellä en varsinaisesti halua lapsia, lähipiiriin vaan syntyy lapsia juuri nyt tosi kiivaasti ja ollaan miehen kanssa keskusteltu pitäiskö yrittää vai ei. Kiinnostaa myös, kaduttaako lasten tekemättä jättäminen? Katuisinko yli 40-vuotiaana etten edes yrittänyt hankkia lapsia?
Meillä oli oikeastaan hyvin samanlainen tilanne kuin sinulla ennen ensimmäistä lasta. Ja tiedän että jos emme olisi toista lasta tehneet niin olisin katunut sitä ja jatkuvasti miettinyt asiaa. Ja tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. En osaa neuvoa sinua. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kivaa että joku uskaltaa avautua tällaisista aiheista, kiitos rohkeudesta! Tsemppi' ap, Pikkulapsivaihe ei kestä sentään ikuisuutta. Ei niitä lapsia tekemättömiksi enää saa, mutta keskity hyviin puoliin. Toivottavasti saat vertaistukea täältä.
Kiitos. Vertaistuki kelpaisi kyllä. Ap
Ei kaduta vaikka en ikinä lasta halunnutkaan ja pahin on jo ohi,lapsi on 5v.
No eihän noita antais pois ja heikkoina uupumuksen ja riittämättömyyden hetkinä joskus toivoin, etten olisi hankkinut, mutta nyt kun ovat jo aikuisia, niin en enää mieti asiaa. Nautin heidän seurasta ja nyt siitä, että tuli tehtyä. Siinä väsymyksen ja uupumuksen rajamailla on minusta ihan sallittua katua hankintaa. Se menee sitten ohi, kun kuopus menee kouluun. Alkaa ihan uusi vaihe, josta minäkin aikanaan nautin. Tsemppiä!!
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miten yleinen tunne, mutta et ole yksin. Olen lähihuoltaja kahdelle lapselle ja olen kyllä katkerana miettinyt miten erilaista elämäni olisi jos olisin jättänyt lapset tekemättä. Mutta jos olisin jättänyt, olisin katkera ehkä siitä etten koskaan saanut perhettä. Suo siellä, vetelä täällä.
Elämä on lasten kanssa pitkä ja väsyttävä. Sun pitää AP miettiä miten teet sen itsellesi mahdollisimman helpoksi. Uskon että sullakin syyllisyyttä ja riittämättömyydentunnetta ns. turhaan, kun kerran lastasi rakastat.
Miksi ihmeessä olisit katkera siitä, ettet olisi saanut perhettä? Sehän on paras tilanne, mitä voi olla.
En toivoisi olevani lapseton mutta kyllä minua kaduttaa kolmannen lapsen hankinta. On kai jonkin sortin erityislapsi, ei diagnoosia mutta ihan täyttä helvettiä arki. Ekaluokkalainen Vaahteramäen Eemeli pähkinänkuoressa. Olen itse jo päälle nelikymppinen ja liian vanha seuhtomiseen opettajien ja rehtorin kanssa. Toivon todellakin että lapsilukuni olisi jäänyt kahteen. Enkä voi käsittää ihmisiä jotka päättävät pistää lapsen alulle minun iässäni nelikymppisenä, ei helvetti.. 🙄
29 lapseton kirjoitti:
Tässä kolmenkympin kynnyksellä ja 10 vuotta hyvässä parisuhteessa olleena, kiinnostaa aihe myös. Tällä hetkellä en varsinaisesti halua lapsia, lähipiiriin vaan syntyy lapsia juuri nyt tosi kiivaasti ja ollaan miehen kanssa keskusteltu pitäiskö yrittää vai ei. Kiinnostaa myös, kaduttaako lasten tekemättä jättäminen? Katuisinko yli 40-vuotiaana etten edes yrittänyt hankkia lapsia?
Älä missään tapauksessa hanki lapsia. Älä heitä hukkaan sitä elämää, mikä sinulla on, sitä, minkä olet lahjaksi saanut. Ajattele nyt, jos kadut joka päivä niitä lapsia. Ja oma elämähän päättyy siihen, kun tulee raskaaksi. Ota tämä neuvo todesta.
Kai nyt jokainen perheellinen joskus toivoisi olevansa lapseton. Lapset ovat ihania, mutta ilman lapsia elämä on helpompaa, rikkaampaa, monipuolisempaa ja kaikin puolin parempaa. Eihän siitä mihinkään pääse. Mutta kun lapset on hankkinut, niitä ei saa tekemättömiksi. Varmaan se katkeroittaa, jos sitä paljon alkaa miettimään.