Lue keskustelun säännöt.
Äitini suhtautuu niin nihkeästi lasten hoitoon ottamiseen, etten viitsi enää edes kysyä
26.11.2017 |
Alkaa kauhea naukuminen
"Kun musti stressaantuu ja pyrkii koko ajan ulos"
"Niille pitäisi sitten laittaa ruokaa vai?" "No mitäs teet sitten teette? "
Aina pitäisi olla hyvä peruste hoitoon tuomiselle , vaikka tahtoisimme vain esim. Käydä kaupassa & kahvilla kahdestaan!
Lapset ovat 9v ja 4v, noin kerran kuussa eli ei mitenkään liian usein , laittaisimme mummolaan pariksi tunniksi kun itsekin kaipaavat sinne, pelleilemään papan kanssa. Ja sitten pitää sanoa, ettei mummi tahdo teitä sinne :(
Hulluinta on, että kuitenkin äiti soittelee ja kertoo miten ikävä on mummin murusia!
Kommentit (210)
No meillä on tilanne se, että mieheni isä on ainoa joka haluaa tai ylipäätään hoitaa yön yli poikiamme 9v ja kohta 6v. Lapset ovat toki vilkkaita, mutta myös sen verran isoja että voivat touhuta ulkona kahdestaankin. Tämän on appiukkoni huomannut ja ulkoileekin poikien kanssa todella paljon.
Oma äitini hoitaa lapsia ehkä kerran vuodessa ja silloinkin maks. yhden yön kerrallaan mieluummin ottaisi kuulemma poikia yksitellen silloinkin. On kuulemma niin raskasta vaikka viikot makaa vain kotona työttömänä. Käy katsomassa poikia meillä kotona ehkä kerran kahdessa tai kolmessa kuukaudessa. Tänä vuonna ovat nähneet ehkä 4 kertaa, seuraavan kerran varmaan joulun aikaan jolloin meidän täytyy mennä hänen luokseen.
Anoppi taas on omaa luokkaansa tässä sarjassa. Aikoo hoitaa ja sitten peruu kun vanhimman poikansa lapset (tyttö ja poika) ovatkin tulossa ja heidän vanhempansa tarvitsevat aikaa kahden kesken. Mehän emme sitä tarvitsekkaan.
Esikoisen syntymän jälkeen emme ole olleet yhdessä reissussa vielä ollenkaan, mutta kyllä sitä jo 10 vuoden päästä varmaan uskaltaa moisiakin suunnitella.
Mummeista kumpikaan ei koskaan itse ehdota että voisi ottaa lapset ja kun kysytään on äänensävystä jo helppo tietää kuinka innokkaita ollaan hoitamaan. Mekään emme monesti ole lapsiamme heillä hoidattaneet.
Onneksi on appiukko joka viihtyy lastenlastensa kanssa,mutta hänkin käy töissä ja ikää päälle 60 niin ei viitsi aina häntäkään rasittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikähän siinä on, että nykyisin juuri isovanhempien pitäisi toimia lapsenvahteina? Omassa lapsuudessani en ollut koskaan isovanhemmillani hoidossa ja silti mulla oli erittäin läheiset välit isovanhempiini. Kun vanhempani tarvitsivat lapsenvahtia, mua ja siskoani hoitivat äitini sisko, isäni siskot (olivat meidän kummejamme) sekä naapurin rouva, jolla oli samanikäiset tytöt kuin mekin olimme. Omat lapseni ovat olleet jonkin verran isovanhemmillaan hoidossa, mutta vain sellaisissa tilanteissa, että ketään muuta ei ole saanut avuksi. Esim lapsen sairastuttua kesken päivän päiväkodissa äitini on joskus hakenut lapsen päiväkodista. Jopa silloin, kun olin synnyttämässä kuopusta, esikoinen oli siskollani hoidossa eikä vanhemmillani. Omille lapsilleni lapsenvahteina olivat siskoni, esikoiseni kummisetä, kuopuksen kummitäti ja muutama lasteni kaverin äiti. Onneksi lähipiirissäni edelleenkin lapsenvahdiksi kysytään nuoria, vanhempien ikäisiä ihmisiä ja vasta lopuksi, jos lapsia ei voi ottaa mukaan eikä menoa voi perua, kysytään isovanhemmilta tai heidän sisaruksiltaan lastenhoitoapua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis täh, onko tosiaan monen mielestä kerran kuussa pari tuntia 9v. ja 4v. hoitaminen liikaa isovanhemmille? Ruuat tai välipalan voi kyllä laittaa rasiassa mukaan lapsille kun pistää hodettavaksi, mutta että kerran kuussa liikaa? Onkohan kerran kuussa vanhempien auttaminen kun vanhenevat ja tarvivat jeesiä näiden samojen mielestä myös liian rasittavaa?
1. Ap ei laita eväitä mukaan vaan valittaa jopa mummon tarjoamisista.
2. Ikäihminen joka kieltäytyy hoitamasta lapsia siksi kun ei jaksa on eriasia kun hänen lapsensa joka kieltäytyy auttamasta vanhusta ihan vaan sen takia ettei hyödy siitä mitenkään.
Ihan oikeasti voi olla väsynyt vanhempiensa auttamisesta. Olen viimeiset 10 vuotta ollut vanhempieni apuna. Isälläni on Alzheimer ja onneksi on viimeiset pari vuotta ollut laitoksessa. 10 vuotta sitten lapseni olivat ala-asteikäisiä. Minun on pitänyt huolehtia vanhemmistani ja lapsistani. Joo on mies ollut huolehtimassa myös lapsistani, mutta äitinä sitä tahtoo olla mukana lastensa arjessa. Käytän viikossa työpäivän verran aikaa äitini asioihin, joskus enemmänkin. 24/7 olen hälytysvalmiudessa. Käyn töissä. Välillä olen ollut niin väsynyt, että tuntuu siltä että en kauaa elä. Välillä hartain toiveeni on ollut, että vanhempani kuolisivat. Jos jonkun tuttavani vanhemmat ovat kuolleet, niin ensimmäinen ajatukseni on ollut, että onneksi olkoon. Ja äitini ei ole hyväksynyt minkäänlaista ulkopuolista kotiapua. Jos jättäisin äitini oman onnensa nojaan niin hän varmaan kuolisi, mutta ulkopuoliselta apua ei oteta. Ja rahallisesti en ole hyötynyt mitään enkä tule edes perintöä juurikaan saamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tulee oma äiti mieleen, ei voinut esikoista katsoa että olisin pääsyt toista odottaessa yksin neuvolaan eikä tulla hoitoavuksi kun olin kuumeessa. Mies siis rekkakuski. Ja aina kylään mennessä äitini juoksi lasten perässä " ei älä koske siihen äläkä tuohon".. en muista tuollaista omasta lapsuudesta.
Lopulta en enää pyytänyt äidin apua lastenhoitoon, ja harvensin vierailuja lasten kanssa. Nyt äitini on 79 ja mukana jossain varamummo-toiminnassa kun omille lapsenlapsille 12 ja 10v ei enää kuulemma mummo kelpaa. Kun muistutin, että oli kyllä niin että lapsenlapset eivät kelvanneet mummolle veti herneet nenään.
Katkeraksi kyllä vetää, että ventovieraita kakaroita vie puistoon ja leffaan!
Ai kauhu:( No hyvä että olet sentään suoraan sanonut miten päin se menikään mutta onhan toi nyt ihan p*rseestä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti (48v) kyllä hoitaa lapsia usein, itse soittaa ja pyytää lapsia kylään ja hakeekin niitä välillä. Mutta hermot sillä menee nopeasti ja 20min kyläilyn alusta saattaa jo huutaa lapsille kiukkuisesti kun eivät aina reippaasti syö hänen erityisiä ruokia tai leiki leluilla niin kiltisti.
Mutta täytyy olla iloinen siitäkin, toisilla ei ole edes väsynyttä ja kiukkuista isoäitiä!!Tämä se suurin ongelma onkin, sillä ikäihmisten on vaikea arvioida voimavarojaan ja jaksamista, kun ne voi vaihdella jo tunnin parin sisällä. Ja ne alkavat tuossa viidenkympin iässä ja jatkuvat koko elin iän.
Parikymppisenä voi juhlia yön ja seuraavana päivänä lähteä kouluun, tuosta vain ja vielä 30v. mutta 40v. se harvoin onnistuu ja taas 50v. yön juhlimisen jälkeen voimien keräämiseen tarvitaan jo kokonainen päivä.
Väsymyksen oireita on juuri tiuskiminen ja äksyily.
Oon yli 50 ja pystyn juhlimaan yön yli eikä voimien keräämiseen tarvita koko päivää. Lapsenlapsia ei vielä ole. Ikärasisimia, etteikö 50 v. jaksaisi. En todellakaan käyttäydy kuin joku 100-v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis täh, onko tosiaan monen mielestä kerran kuussa pari tuntia 9v. ja 4v. hoitaminen liikaa isovanhemmille? Ruuat tai välipalan voi kyllä laittaa rasiassa mukaan lapsille kun pistää hodettavaksi, mutta että kerran kuussa liikaa? Onkohan kerran kuussa vanhempien auttaminen kun vanhenevat ja tarvivat jeesiä näiden samojen mielestä myös liian rasittavaa?
1. Ap ei laita eväitä mukaan vaan valittaa jopa mummon tarjoamisista.
2. Ikäihminen joka kieltäytyy hoitamasta lapsia siksi kun ei jaksa on eriasia kun hänen lapsensa joka kieltäytyy auttamasta vanhusta ihan vaan sen takia ettei hyödy siitä mitenkään.
Ihan oikeasti voi olla väsynyt vanhempiensa auttamisesta. Olen viimeiset 10 vuotta ollut vanhempieni apuna. Isälläni on Alzheimer ja onneksi on viimeiset pari vuotta ollut laitoksessa. 10 vuotta sitten lapseni olivat ala-asteikäisiä. Minun on pitänyt huolehtia vanhemmistani ja lapsistani. Joo on mies ollut huolehtimassa myös lapsistani, mutta äitinä sitä tahtoo olla mukana lastensa arjessa. Käytän viikossa työpäivän verran aikaa äitini asioihin, joskus enemmänkin. 24/7 olen hälytysvalmiudessa. Käyn töissä. Välillä olen ollut niin väsynyt, että tuntuu siltä että en kauaa elä. Välillä hartain toiveeni on ollut, että vanhempani kuolisivat. Jos jonkun tuttavani vanhemmat ovat kuolleet, niin ensimmäinen ajatukseni on ollut, että onneksi olkoon. Ja äitini ei ole hyväksynyt minkäänlaista ulkopuolista kotiapua. Jos jättäisin äitini oman onnensa nojaan niin hän varmaan kuolisi, mutta ulkopuoliselta apua ei oteta. Ja rahallisesti en ole hyötynyt mitään enkä tule edes perintöä juurikaan saamaan.
Mun mummu hoidatutti itsensä lapsillaan loppuun asti. Kun hänelle hankittiin kotiapu, niin eihän heidän apunsa kelvannut. Ainoa asia, jota saivat tehdä, oli tukisukkien laitto aamulla ja pois ottaminen illalla. Kolmesti päivässä kävivät, mummu lähinnä haukkui heitä sen ajan, kun kävivät. Omat lapset vuoroviikoin kävivät mummulle kaupassa, siivoamassa jne. Ja mummu tietysti marisi, kuinka kaikki tehtiin väärin. Kukaan sisarusparvesta ei ole sanonut mitään, mutta uskon, että kaikki olivat salaa helpottuneita mummun kuolemasta.
Eipä sillä, mä olen lapsena viettänyt mummulassa pitkiäkin aikoja hoidettavana, silloin mummu oli vielä ihan eri ihminen. Ja niin olivat kaikki serkkunikin. En tiedä miten isovanhemmat kokivat asian, mutta aina oli mummulassa kaikenlaista pientä kivaa puuhastelua ja käytiin vähän reissuillakin. Ihanat muistot jääneet. Nyt mun lapset saavat ihania muistoja mun vanhemmista. Ja toivottavasti sitten joskus mun lapsenlapset saavat ihania muistoja minun ja mieheni kanssa vietetystä ajasta.
Vierailija kirjoitti:
Äidistäni on vanhemmiten tullut tyytymätön valittaja, ruokaakaan lapsille ei tunnu osaavan laittaa vaan se on aina nakkeja ja keksejä.
Ennen äiti teki mm pitsaa ja keittoja, nyt ei tunnu enää haluavan tainjaksavan. .
Luulen, että suurin syy voi olla höntti isäni ja äidin vuosia jatkanut rooli talouden ainoana aikuisena, mutta on kurjaa kun tämä nyt heijastuu lapsiin ; (Ap
Ap
Miksi ihmeessä haluat äitisi tekevän lapsillesi ruokaa, jos ei selvästikään itse halua sitä tehdä? Sanoit lasten olevan kylässä mummolassa pari tuntia, kai sen ajan lapset hengissä pysyvät syömättäkin? Ruoki heidät jo kotona ennen lähtöä, niin nälkä eikä kiukku yllätä vierailun aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kuvitellut että lastenlasten hoitaminen olisi kunnia-asia mutta ei näköjään, tähän maahan on kasvanut itsekkäiden mummojen sukupolvi. Todella ikävää luettavaa tämä ketju.
Haluat näköjään provoilla! Tiedät hyvin, että monet isovanhemmat auttavat paljon lastensa perheitä.
Jotkut auttaa. Mutta valitettavasti on niitäkin isovanhempia, joita ei vaan kiinnosta.
Oma äitini on aikanaan hoitanut lapsiamme, mutta yllättävän varhain (n 65v) hänellekin tuli ’jaksamattomuus’ - sen jälkeen kun kerran olimme hänen luonaan ja hän lupasi katsoa lasten (olisivatko olleet 10, 7 ja 4?) perään sen ajan kun me käymme saunassa. Kun tulimme saunasta max tunnin kuluttua oli mummi mennyt nukkumaan !!! ja isosisko oli voidellut heille leipiä iltapalaksi ja leikitti nuorempiansa Mutta kokemus oli varsinkin hänelle hyvin hämmentävä.
Eli jos ’mummo ei jaksa’ niin se kannattaa kyllä uskoa. Syitä voi olla todella monia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No.. itsekäs ikäluokka on tullut mummoikään, ei sen kummempaa. Lyön vielä vetoa, että omat vanhempansa ovat olleet kyllä heille kovasti aikanaan apuna.
Oma äitini kuuluu ihan samaan sarjaan mistä luen täälläkin.
- Ei koskaan omatoimisesti
- Sisko perheineen aina ensin, sitten mulle kertoo kuinka oli raskasta heillä
- Kaksi kertaa vuodessa maksimit ja nekin niin, että oikein tuntee varmasti syyllisyyttä koko reissun ajan
- PUHELIMESSA AINA HARMITTELEE KUN NIIN HARVOIN PÄÄSEE KAITSEMAAN LAPSIA. "kerranhan ne vaan on pieniä"
- Lapset 9 ja 11v.
- Minä yksinhuoltaja.
Kadehdin joitain kavereitani ihan törkeästi, että heidän vanhemmat pitävät oman lapsen auttamista esim kuukausittain tapana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti (48v) kyllä hoitaa lapsia usein, itse soittaa ja pyytää lapsia kylään ja hakeekin niitä välillä. Mutta hermot sillä menee nopeasti ja 20min kyläilyn alusta saattaa jo huutaa lapsille kiukkuisesti kun eivät aina reippaasti syö hänen erityisiä ruokia tai leiki leluilla niin kiltisti.
Mutta täytyy olla iloinen siitäkin, toisilla ei ole edes väsynyttä ja kiukkuista isoäitiä!!Tämä se suurin ongelma onkin, sillä ikäihmisten on vaikea arvioida voimavarojaan ja jaksamista, kun ne voi vaihdella jo tunnin parin sisällä. Ja ne alkavat tuossa viidenkympin iässä ja jatkuvat koko elin iän.
Parikymppisenä voi juhlia yön ja seuraavana päivänä lähteä kouluun, tuosta vain ja vielä 30v. mutta 40v. se harvoin onnistuu ja taas 50v. yön juhlimisen jälkeen voimien keräämiseen tarvitaan jo kokonainen päivä.
Väsymyksen oireita on juuri tiuskiminen ja äksyily.
Oon yli 50 ja pystyn juhlimaan yön yli eikä voimien keräämiseen tarvita koko päivää. Lapsenlapsia ei vielä ole. Ikärasisimia, etteikö 50 v. jaksaisi. En todellakaan käyttäydy kuin joku 100-v.
Oletko terve? Minä en. Nyt 38-vuotiaana en enää vuosiin ole pystynyt juhlimaan koko yötä, ja voimien keräämiseen hälinäpäivän jälkeen menee monta päivää. Väliin käyttäydyn juuri kuin 100-v. Minun näkökulmastani yhtä lailla ikärasismia on väittää, että "kyllä sitä nuorena jaksaa." Oma lapseni on onneksi jo 16, en todellakaan jaksaisi enää pienten kanssa, en omien enkä toisten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän lasten mummolla, eli äidilläni, on myös tapana vaihtaa mieltä vähän väliä. Asuu monen sadan kilometrin päässä, joten näemme harvkseltaan. Aluksi kun kävimme mummolass, jäimme aina noin viikoksi, koska matka oli pitkä. Nyt vasta olen oppinut, että tämä ei kannata, koska mummo jaksaa olla iloinen vieraistaan noin 2-3 päivää ja sen jälkeen hän alkaa väsyneenä valittaa kaikesta ja haastaa riitaa kanssani, jolloin reissut päättyvät aina niin, että kaikilla on paha mieli. Nyt kun olen ottanut opikseni ja teemme vain viikonloppureissuja, saan kuulla narinaa siitä, miten vähän aikaa olemme. Jos muistutan millaista on jos olemme pitkään, hän suuttuu ja väittää, että kyllähän hän nyt jaksaa! Niin tai näin, aina väärinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Ei minunkaan äiti jaksa. Ehkä kerran vuodessa 30min. Onneksi on pikkusisko joka suostuu rahasta :D
Itsellä sama tilanne päällä.
M37
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kuvitellut että lastenlasten hoitaminen olisi kunnia-asia mutta ei näköjään, tähän maahan on kasvanut itsekkäiden mummojen sukupolvi. Todella ikävää luettavaa tämä ketju.
Haluat näköjään provoilla! Tiedät hyvin, että monet isovanhemmat auttavat paljon lastensa perheitä.
Jotkut auttaa. Mutta valitettavasti on niitäkin isovanhempia, joita ei vaan kiinnosta.
No aika monet auttaa, omassa mummotuttavissani kaikki, joilla lapset ovat lähellä auttavat. Itse autan viikottain, sisareni tekee ainakin joka kuukausi 200 km matkan lastenlastensa luokse. Välillä hän tulee useamminkin, jos lapset ovat sairaina. En edes tunne sellaisia isovanhempia, jotka eivät pitäisi lasten perheiden auttamista tärkeänä.
Ehkä tuttavapiiriin on sitten jotenkin valikoitunutta 😊?
Vierailija kirjoitti:
No.. itsekäs ikäluokka on tullut mummoikään, ei sen kummempaa. Lyön vielä vetoa, että omat vanhempansa ovat olleet kyllä heille kovasti aikanaan apuna.
Oma äitini kuuluu ihan samaan sarjaan mistä luen täälläkin.
- Ei koskaan omatoimisesti
- Sisko perheineen aina ensin, sitten mulle kertoo kuinka oli raskasta heillä
- Kaksi kertaa vuodessa maksimit ja nekin niin, että oikein tuntee varmasti syyllisyyttä koko reissun ajan
- PUHELIMESSA AINA HARMITTELEE KUN NIIN HARVOIN PÄÄSEE KAITSEMAAN LAPSIA. "kerranhan ne vaan on pieniä"
- Lapset 9 ja 11v.- Minä yksinhuoltaja.
Kadehdin joitain kavereitani ihan törkeästi, että heidän vanhemmat pitävät oman lapsen auttamista esim kuukausittain tapana.
Ei kannata tehdä yleistyksiä mistään ikäluokasta. Olen mummo ja minulla on monta lastenlasta, osa vielä alle kouluikäisiä. Kun omat lapseni olivat pieniä, asuimme paikkakunnalla, missä ei ollut sukulaisia eikä muutakaan turvaverkkoa. Mummot asuivat kaukana ja olivat sidottuja maatalon töihin. Yksiselviytyminen oli välillä aika rankkaa ja siitä oppineena, muutimme samalle paikkakunnalle, missä kaikki lapsemme asuvat. Nyt auttelemme lastemme perheitä aina tarvittaessa. Välillä monta kertaa viikossa.
Onko Ap. ja muut, jotka odottavat mummoilta ( missä muuten lasten isät ja isoisät) hoitoapua, että monen mummon voimavarat ja jaksaminen on iän myötä merkittävästi alentunut, muussa tapauksessa eläkeikä olisi tarpeeton, jos työkyky säilyisi.
Samoin ikäihmiset koetaan riskiksi liikenteessä, koska iän myötä ihmisen reagointikyky ja toiminnot alenevat. Jos haluaa säilyttää ajo-oikeuden on lääkärin määräajoin tarkistettava terveydentila. Lääkäri voi kieltää myös ajo-oikeuden.
Ja samaan aikaan monet mammat haluavat antaa lapsensa hoitoon, jotkut jopa pahoittavat siitä mielensä, jos mummo kieltäytyy, vaikka hoito saattaa altistaa isovanhempien hoidossa lapsen suureen vaaraan ja tapaturmaan, kun voimia ei enää ole ja reagointikyky on alentunut merkittävästi. Ja se ei ole mummojen syytä tai pahuutta, vaan lääketieteen.fakta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni siis ottaa lapset sinne mielellään ja tuntuu, että lapset pitävätkin enemmän papasta kuin mummista, joka puhisee ja huokailee keittiössä..
Ap
Mummona sanoisin, että tottahan papat haluavat lapsia hoitoon, kun palvelut pelaavat niin lapsille kuin papalle. Pappa seurustelee lasten kanssa, kun mummo raataa keittiössä, pyyhkii pyllyt, passaa kaikkea.
.
Etkö laske viihdyttämistä miksikään? Tuohan on aika tyypillinen kuvio mummulassa: isoisä on viihdytys-/leikkikeskus ja mummu pökää ruuat ja pyyhkii peput. Toisaalta monet mummut (kuten naiset ylipäätään) ei ole niin leikkisiä kuin miehet. Itse esimerkiksi teen mielummin ruokaa kuin leikin lapsen kanssa. Mies taas mielummin leikkii. Näin se menee meillä ja monissa tuntemissani perheissä.
Yksi juttu muuten naisten ikuisessa valituksessa miehistä unohtuu: Miehet viihdyttää lapsia usein enemmän kuin naiset. Leikkii hippaa, teippailee autoratoja, leikkii nukeilla, rakentaa legoja jne. Minusta se on arvokasta työtä, ihan yhtä arvokasta kuin muut kotityöt.
Meillä miniä ei tykkää, jos ei tehdä kotitöitä. Oikein ilolla mennään heille leikkimään lastenlasten kanssa, rakennellaan linnoja olohuoneeseen, tehdään pitkiä dominokuvioita, piirretään ja muovaillaan. Joka kerta miniä kotiin palatessaan huokaisee, että olisitte voineet lapsille edes ruokaa laittaa ja jälkenne siivota. Mutta kun ei malteta, on niin kiva leikkiä yhdessä.
Voi apua kun rupesi hävettämään tuon miniän puolesta! Tuohan on parasta ja arvokkainta mitä voi lapset saada, aivan järjetöntä nillittää jostain siivoiluista. Mutta meitä on niin monenlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Akaa vai?"
Hulluinta on, että kuitenkin äiti soittelee ja kertoo miten ikävä on mummin murusia!
No mitäs hullua tuossa on! Äitisi voi hyvin kaivata ja ikävöidä lapsiasi ilman että haluaa ottaa hoitovastuuta heistä! Meillä ainakin kutsutaan isovanhempia meille kylään lapsenlapsia ja meitä aikuisia tapaamaan. Näin saavat viettää aikaa yhdessä ilman hoitovastuuta, ruoanlaittoa ja siivoamista. Usein teen sunnuntaina esim. ison lasagnen tai muun suht helpon ja simppelin ruoan, josta riittää isommallekin porukalle ja kutsun omat vanhemmat ja/tai appivanhemmat syömään. Ei ole reilua käyttää säännöllisinä lastenvahteina jos ei isovanhemmat itse erikseen näin toivo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.... ja minä olen tähän syksyyn asti pitänyt kiinni siitä, että mummulassa käydään kerran viikossa....
Kerran viikossa on kyllä älyttömän usein. En ihmettele ettei appivanhempia jaksa kiinnostaa.
Siis mitä. Usein?
Kyllä mä muistan että itse lapsena käytiin äitin kanssa mummolassa ihan viikottain. Senkin takia että äiti halusi omia vanhempiaan nähdä.
Piipahdetaan käymässä (1-2 h) kerran viikossa, mutta ei olla jätetty hoitoon vuosikausiin. Ja toki 1xvko-säännöstä on paljon poikkeuksia. Esim. kesälomalla voi olla parinkin kk:n tauko. Tavallisella työvkolla käydään yleensä sunnuntaisin. Luulen tosin, että tapa nyt loppuu. Mua ei enää nappaa ja mies ei halua mennä ilman mua.
Tämä nyt on sama juttu, että kun lapset ronklaa ruuan kanssa, mikään ei oikein kelpaa. Lapselle voidaan sanoa, että syöhän nyt, Afrikassa on paljon lapsia, joilla ei ole ruokaa ollenkaan :).