Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olitko onnellisempi ennen lasten syntymää?
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokapäiväinen onnellisuus oli aivan eri lukemissa, siis korkeampi kuin lasten jälkeen. Kyllä ilman lapsia voi elää paljon rikkaampaa elämää kuin lasten kanssa. Se ei edes ole enää omaa elämää, vaan niiden lasten elämää. Surullista.
Siis selitä mulle se, että mihin sun oma elämä on hävinnyt? Kun olit lapsuuden perheessäsi, eikö vanhemmillasi ollut omaa elämää, vain sinun ja sisarustesi elämä? Todella omituista. Miten ihmeessä sinä elät jonkun pikkulapsen elämää etkä omaasi? Se lapsihan on riippuvainen sinusta eikä päinvastoin, sinä olet aikuinen ja määräät kaikesta?
Näitä puheita itsekin hämmästelen. Millaista on sellaisen ihmisen perhe-elämä, joka kirjoittaa noin? Joskus herää ilkeä epäilys, että onkohan hänellä oikeasti edes perhe-elämää... Olen itsekin perheellinen, enkä koe lainkaan noin, sillä ei minun elämäni mihinkään kadonnut lapsen saamisen jälkeen - päin vastoin se rikastui. Otankohan siis vanhemmuuden liian lepsusti? Pitäisikö tätä suorittaa sata lasissa jokaisena vuorokauden hetkenä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin onnellisempi sinkkuna ja etävanhempana, kun nyt naimisissa ja raskaana :(
Ja se on miehen vika se.
Ei paljoa tunnu kiinnostavan minun toiveiden huomioiminen eikä muutenkaan ottaa huomioon.
Tekisi mieli synnäriltä kotiuduttua jättää ukko ipanan kanssa ja lähteä vetämään pää täyteen ja nollata koko raskausaika kerralla :/
En. Ennen lasta olin nuori ja hukassa. Nyt lapsi on aikuistumassa. En tiedä, olenko nyt viisaampi, mutta vanhempi olen, ja sovussa itseni kanssa. Tuskin sillä kuitenkaan on tekemistä lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokapäiväinen onnellisuus oli aivan eri lukemissa, siis korkeampi kuin lasten jälkeen. Kyllä ilman lapsia voi elää paljon rikkaampaa elämää kuin lasten kanssa. Se ei edes ole enää omaa elämää, vaan niiden lasten elämää. Surullista.
Siis selitä mulle se, että mihin sun oma elämä on hävinnyt? Kun olit lapsuuden perheessäsi, eikö vanhemmillasi ollut omaa elämää, vain sinun ja sisarustesi elämä? Todella omituista. Miten ihmeessä sinä elät jonkun pikkulapsen elämää etkä omaasi? Se lapsihan on riippuvainen sinusta eikä päinvastoin, sinä olet aikuinen ja määräät kaikesta?
Ihminen menee lasten ehdoilla, lasta ei voi jättää hetkeksikään yksin, se määrää kaikesta. Minnekään ei pääse. Samat leikit lapsella päivästä päivään, niitäkin pitää kuunnella. Eikä lapsi lakkaa koskaan olemasta oma lapsi, siitä on vastuussa koko eliniän. Sitten pitää olla huolissaan, mitä sille tapahtuu kun itse kuolee. Aivan järkyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin onnellisempi sinkkuna ja etävanhempana, kun nyt naimisissa ja raskaana :(
Ja se on miehen vika se.
Ei paljoa tunnu kiinnostavan minun toiveiden huomioiminen eikä muutenkaan ottaa huomioon.
Tekisi mieli synnäriltä kotiuduttua jättää ukko ipanan kanssa ja lähteä vetämään pää täyteen ja nollata koko raskausaika kerralla :/
Ai, olet alkoholisti. Sitten ei myötätuntoa heru. Mietipä elämääsi lapsen äitinä, alkoholistiäitinä. Mitä se tekee lapselle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ollut niin onnellinen ennen lapsia. Nyt sama juttu ennen lapsenlapsia en ollut niin onnellinen kuin nyt. Lapseton sukulaiseni elää aivan toisenlaista elämää, mutta minä olen rikas juuri siksi, että minulla on lapset ja lapsenlapset. Sitä onnentunnetta, jonka saa vain heitä ajattelemalla, ei voi korvata mikään. Toki olen ollut väsynyt ja ymmälläni monesti, mutta varmasti olisin ollut muista syistä sitä lapsettomana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin onnellisempi sinkkuna ja etävanhempana, kun nyt naimisissa ja raskaana :(
Miksi menit naimisiin ja hankkiuduit raskaaksi jos ne eivät tee sinua onnelliseksi?
Voihan sitä luulla kaikenlaista. Koko lasten hankkiminen on biologialta suuri vedätys. Vauvavuoden takia sitoudutaan koko elämäksi uuteen ihmiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokapäiväinen onnellisuus oli aivan eri lukemissa, siis korkeampi kuin lasten jälkeen. Kyllä ilman lapsia voi elää paljon rikkaampaa elämää kuin lasten kanssa. Se ei edes ole enää omaa elämää, vaan niiden lasten elämää. Surullista.
Siis selitä mulle se, että mihin sun oma elämä on hävinnyt? Kun olit lapsuuden perheessäsi, eikö vanhemmillasi ollut omaa elämää, vain sinun ja sisarustesi elämä? Todella omituista. Miten ihmeessä sinä elät jonkun pikkulapsen elämää etkä omaasi? Se lapsihan on riippuvainen sinusta eikä päinvastoin, sinä olet aikuinen ja määräät kaikesta?
Näitä puheita itsekin hämmästelen. Millaista on sellaisen ihmisen perhe-elämä, joka kirjoittaa noin? Joskus herää ilkeä epäilys, että onkohan hänellä oikeasti edes perhe-elämää... Olen itsekin perheellinen, enkä koe lainkaan noin, sillä ei minun elämäni mihinkään kadonnut lapsen saamisen jälkeen - päin vastoin se rikastui. Otankohan siis vanhemmuuden liian lepsusti? Pitäisikö tätä suorittaa sata lasissa jokaisena vuorokauden hetkenä?
Lapset on perheenjäseniä, pienenä aika avuttomia, mutta kasvavat koko ajan ja tekevät itse ja itsenäistyvät henkisestikin. Ihme marttyyritouhua sanoa että "mulla ei ole enää omaa elämää". Ei se että joutuu vähän lapsia hoitamaan hävitä sitä loppuelämää, lasten hoitamiseen menee aluksi lähes koko päivä, mutta muutaman vuoden päästä ei juuri mitään aikaa, aika menee kotitöihin ehkä 1-2 h päivässä, mutta kotitöitä joutuu tekemään vaikka asuisi yksinkin ja siinä on yleensä se puolisokin, lasten toinen huoltaja, joka tekee puolet töistä. Jos marisee vielä koululaistenkin kanssa että ei ole omaa elämää, niin on kyllä 100% oma vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin onnellisempi sinkkuna ja etävanhempana, kun nyt naimisissa ja raskaana :(
Miksi menit naimisiin ja hankkiuduit raskaaksi jos ne eivät tee sinua onnelliseksi?
Voihan sitä luulla kaikenlaista. Koko lasten hankkiminen on biologialta suuri vedätys. Vauvavuoden takia sitoudutaan koko elämäksi uuteen ihmiseen.
Vauvavuoden takia? Eikö lapsia tehdä nimenomaan vauvavuodesta huolimatta, lusitaan se vaikein vaihe jotta saadaan nauttia sitten siitä lapsesta kun se on iso, tekee itse asioita ja puhuu hauskoja ja fiksuja juttuja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ja kyllä.
Olin tavallaan "onnellisempi", koska elämässäni oli aivan eri tavalla mahdollisuuksia toteuttaa itseä ennen lapsia kuin lasten jälkeen. Meillä oli suurempi liikkumisvapaus, taloudellinen vapaus, sosiaalinen vapaus jne.
Nyt elämämme on enemmän suorituskeskeistä, huolehtimista, enemmän töitä ja murheita.
Siitä huolimatta myös syviä onnenhetkiä, onnistumisen tunteita arjen pienistä asioista. Suurta rakkautta omiin lapsiin. Ylpeyttä omasta perheestä, meidän tiimistä. Vahvempaa rakkautta puolisoon, lasteni äitiin. Vähemmän itsekeskeisyyttä ja minä-minä-minun tarpeet -ajattelua. Onnea vaikka siitä, kun saa viettää vapaapäivän iloisen lapsen kanssa leikkien, tai vaikka Hoplopissa riehuen. Surua, pelkoa ja huolta, jos lapsi sairastuu. Ihania läheisyyden hetkiä illalla lukien satuja huovan alla taskulampun valossa. Ja se, miten ihanalta tuntuu raskaan mutta onnellisen päivän päätteeksi kantaa jo isoa ja painavaa, mutta silti omaa pikku lasta sylissä, hänen turvautuessaan minuun.
Tosiaan, tunneskaala on hirveän laaja, onnellisuus on mitattava eri tavalla. Ei itsekeskeisten elämysten ja kokemusten, vaan tunteiden, rakkauden ja arjen pienten asioiden onnistumisen kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin onnellisempi sinkkuna ja etävanhempana, kun nyt naimisissa ja raskaana :(
Miksi menit naimisiin ja hankkiuduit raskaaksi jos ne eivät tee sinua onnelliseksi?
Voihan sitä luulla kaikenlaista. Koko lasten hankkiminen on biologialta suuri vedätys. Vauvavuoden takia sitoudutaan koko elämäksi uuteen ihmiseen.
Vauvavuoden takia? Eikö lapsia tehdä nimenomaan vauvavuodesta huolimatta, lusitaan se vaikein vaihe jotta saadaan nauttia sitten siitä lapsesta kun se on iso, tekee itse asioita ja puhuu hauskoja ja fiksuja juttuja?
Näin mäkin olen tän jutun ymmärtänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin onnellisempi sinkkuna ja etävanhempana, kun nyt naimisissa ja raskaana :(
Miksi menit naimisiin ja hankkiuduit raskaaksi jos ne eivät tee sinua onnelliseksi?
Voihan sitä luulla kaikenlaista. Koko lasten hankkiminen on biologialta suuri vedätys. Vauvavuoden takia sitoudutaan koko elämäksi uuteen ihmiseen.
Vauvavuoden takia? Eikö lapsia tehdä nimenomaan vauvavuodesta huolimatta, lusitaan se vaikein vaihe jotta saadaan nauttia sitten siitä lapsesta kun se on iso, tekee itse asioita ja puhuu hauskoja ja fiksuja juttuja?
Ei, vaan vauvavuosi on se helpoin vuosi. Mitä isompi lapsi, sitä vaikeampi. Millaisia lapsia teillä oikein on...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan olin, koska olin paljon huolettomampi. Nyt elämässä on paljon enemmän murehtimista ja miettimistä. Lisäksi aika, jonka vietän kahdestaan maailman ihanimman miehen kanssa, on vähentynyt huomattavasti. Lapset ovat ihania, mutta on niissä työtä ja murhetta. Nykyisin jatkuvasti tulee tunne, etten ole riittävä ja omat voimat eivät kanna tarpeeksi pitkälle.
Jos siis onnellisuus on sitä, että saa elää huoletonta ja melko murheetonta aikaa, niin kyllä olin onnellisempi ennen lapsia.
Aika suuri osa lapsettomista ja sinkuista ei todellakaan ole huolettomia ja murheettomia. Ne jotka minä tunnen surevat kyllä yksinäisyyttään, ovat masentuneita, työttömiä, sairaita, köyhiä...
Villakoiran ydin on siinä, että sinkku / dinkku huolehtii ja murehtii lähinnä omasta kurjuudestaan, jos on köyhä, sairas, työtön ym.
Perheen vanhempi murehtii ensiksi sitä, miten lasten käy, jos en saa töitä / masennun / sairastun / kuolen. Ja sitten vasta toiseksi surkuttelee itseään.
Eli siinä mielessä sinkku pääsee vähemmillä murheilla, häneen ei ensimmäisenä iske huoli lapsista, pelko ja ahdistus lasten puolesta. "En minä itsestäni, mutta kun minulla on kolme lasta..." oli yleinen esim. sota- ja pula-aikoina tiukkaan tilanteeseen joutuneiden ihmisten huokaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokapäiväinen onnellisuus oli aivan eri lukemissa, siis korkeampi kuin lasten jälkeen. Kyllä ilman lapsia voi elää paljon rikkaampaa elämää kuin lasten kanssa. Se ei edes ole enää omaa elämää, vaan niiden lasten elämää. Surullista.
Siis selitä mulle se, että mihin sun oma elämä on hävinnyt? Kun olit lapsuuden perheessäsi, eikö vanhemmillasi ollut omaa elämää, vain sinun ja sisarustesi elämä? Todella omituista. Miten ihmeessä sinä elät jonkun pikkulapsen elämää etkä omaasi? Se lapsihan on riippuvainen sinusta eikä päinvastoin, sinä olet aikuinen ja määräät kaikesta?
Ihminen menee lasten ehdoilla, lasta ei voi jättää hetkeksikään yksin, se määrää kaikesta. Minnekään ei pääse. Samat leikit lapsella päivästä päivään, niitäkin pitää kuunnella. Eikä lapsi lakkaa koskaan olemasta oma lapsi, siitä on vastuussa koko eliniän. Sitten pitää olla huolissaan, mitä sille tapahtuu kun itse kuolee. Aivan järkyttävää.
Kyllä lapsen voi jättää jonkun toisen huolehdittavaksi välillä, miten olisi vaikka se lapsen toinen vanhempi? Näin niinkuin ensihätään? Ja kun lapsi on 6-7-vuotias, hän menee eskariin ja kouluun ja hän pärjää jonkun aikaa yksinkin kotona. Eikä seitsemän vuotias leiki samoja leikkejä kuin kaksivuotias, lapsi kehittyy koko ajan ja leikit muuttuu, ja viimeistään kymmenen korvilla leikit loppuu kokonaan. Sitten kun lapsi istuu huoneessaan ja pelaa kaikki illat ja menee kavereidensa kanssa ties missä, kaipaat niitä aikoja kun se edes leikki ja joskus tuli sullekin sanomaan jotain kivaa.
Ja se on toki totta, että se on sun lapsi lopun ikää, mutta kyllä siitä lapsesta vaan pitää päästää irti pikkuhiljaa enemmän ja enemmän kun hän itsenäistyy, ethän itsekään jäänyt vanhempiesi helmoihin vaan itsenäistyit, vai asutko vielä vanhempiesi luona ja he murhetivat sinua joka hetki? Kerrotko kaikki murheesi vanhempiesi murehdittavaksi? Minun esikoiseni on asunut jo pitkiäkin aikoja ulkomailla, ja vaikka se on surullista, niin siihen on ollut vaan tyytyminen, enpä minä juuri mitään voi jos hänelle siellä jotain sattuu, yhtä vähän kuin minun vanhempani jotka asuvat 170 km päässä, meillä jokaisella on oma elämä, ei voida elää toisen elämää mitenkään.
Minä muutin yläasteen jälkeen monen sadan kilometrin päähän, enkä todellakaan kertonut elämästäni kuin kaunistellun ja lyhennetyn version vanhemmille, heille ei kuulunut enää minun yksityiselämäni. Varmasti silti miettivät joskus että pärjäänköhän varmasti, ja mitä jos jotain pahaa sattuu, mutta ei se murhe heidän elämäänsä täyttänyt, heillä oli omat elämänsä ilot ja murheet elettävänä kuten meillä kaikilla. Nyt taas en puhu kaikkia asioitani aikuiselle lapselleni, tietyt asiat elämässäni koskevat vain minua ja miestäni.
Olin onnellisempi. Nyt joudun joka päivä tilanteeseen että meinaan humpsahtaa kokonaan äitiyteen. Ennen oli helpompi pitää omaa identiteettinsä nyt sen tilaa pitää koko ajan pitää ja äitiysidentiteettiä sovittaa siihen mukaan. Helpottaa kuitenkin joka päivä kun lapset kasvavat. Eikä tämä tarkoita sitä että en rakastaisi tai olisi halunnut lapsiani, ovat mitä rakkaimpia ja tulen oikein hyvin heidän kanssaan toimeen mutta kun ihmisellä on ja on ollut ennen lapsia muutakin identiteettiä kuin äiti, kotitöiden tekijä ja hoivaaja niin siitä haluaa pitää kiinni. Ettäs sen tiedätte.
Vaikka onnellisuuskäyrä pikkulapsivaiheessa useimmilla laskeekin niin kyllä lapset tuovat elämään sitten muuta perspektiiviä ja iloisia asioita. Lisäksi kyllähän hormonitoiminta ja vartalomuutokset olivat aika rajuja vuosiakin raskauksien ja synnytysten jälkeen. Nyt kun nuorimmainen on menossa kouluun niin olen päässyt siihen vaiheeseen että kunto alkaa olla ennallaan ja vatsan kiristäminen muutenkin kuin jumpalla alkaa olla ajankohtainen. Ajattelin ultraa kokeilla, ei varmaan korjaannu enää muuten kun ei ole tähän mennessäkään korjaantunut. Raskausarvet hoidatin silloin ihan tuoreeltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan olin, koska olin paljon huolettomampi. Nyt elämässä on paljon enemmän murehtimista ja miettimistä. Lisäksi aika, jonka vietän kahdestaan maailman ihanimman miehen kanssa, on vähentynyt huomattavasti. Lapset ovat ihania, mutta on niissä työtä ja murhetta. Nykyisin jatkuvasti tulee tunne, etten ole riittävä ja omat voimat eivät kanna tarpeeksi pitkälle.
Jos siis onnellisuus on sitä, että saa elää huoletonta ja melko murheetonta aikaa, niin kyllä olin onnellisempi ennen lapsia.
Aika suuri osa lapsettomista ja sinkuista ei todellakaan ole huolettomia ja murheettomia. Ne jotka minä tunnen surevat kyllä yksinäisyyttään, ovat masentuneita, työttömiä, sairaita, köyhiä...
Villakoiran ydin on siinä, että sinkku / dinkku huolehtii ja murehtii lähinnä omasta kurjuudestaan, jos on köyhä, sairas, työtön ym.
Perheen vanhempi murehtii ensiksi sitä, miten lasten käy, jos en saa töitä / masennun / sairastun / kuolen. Ja sitten vasta toiseksi surkuttelee itseään.
Eli siinä mielessä sinkku pääsee vähemmillä murheilla, häneen ei ensimmäisenä iske huoli lapsista, pelko ja ahdistus lasten puolesta. "En minä itsestäni, mutta kun minulla on kolme lasta..." oli yleinen esim. sota- ja pula-aikoina tiukkaan tilanteeseen joutuneiden ihmisten huokaus.
Niin, no se on asian toinen puoli. Ilo kaksinkertaistuu jaettuna, ja murhe puolittuu. Yksinäisellä ei ole mitään motivaatiota selviytyä verrattuna perheelliseen. Sehän on hyvä ettei ajattele aina ensin itseään ja omaa napaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan olin, koska olin paljon huolettomampi. Nyt elämässä on paljon enemmän murehtimista ja miettimistä. Lisäksi aika, jonka vietän kahdestaan maailman ihanimman miehen kanssa, on vähentynyt huomattavasti. Lapset ovat ihania, mutta on niissä työtä ja murhetta. Nykyisin jatkuvasti tulee tunne, etten ole riittävä ja omat voimat eivät kanna tarpeeksi pitkälle.
Jos siis onnellisuus on sitä, että saa elää huoletonta ja melko murheetonta aikaa, niin kyllä olin onnellisempi ennen lapsia.
Aika suuri osa lapsettomista ja sinkuista ei todellakaan ole huolettomia ja murheettomia. Ne jotka minä tunnen surevat kyllä yksinäisyyttään, ovat masentuneita, työttömiä, sairaita, köyhiä...
Villakoiran ydin on siinä, että sinkku / dinkku huolehtii ja murehtii lähinnä omasta kurjuudestaan, jos on köyhä, sairas, työtön ym.
Perheen vanhempi murehtii ensiksi sitä, miten lasten käy, jos en saa töitä / masennun / sairastun / kuolen. Ja sitten vasta toiseksi surkuttelee itseään.
Eli siinä mielessä sinkku pääsee vähemmillä murheilla, häneen ei ensimmäisenä iske huoli lapsista, pelko ja ahdistus lasten puolesta. "En minä itsestäni, mutta kun minulla on kolme lasta..." oli yleinen esim. sota- ja pula-aikoina tiukkaan tilanteeseen joutuneiden ihmisten huokaus.
Niinpä, ja tämä koskee jokaista päivää. Sinkun ei tarvitse huolehtia lapsen asioista, lapsen sairauksista tai sairaalakäynneistä. Usein lähellä asuu vielä joku sukulainen, jolla on lapsia, jolloin voi saada vähän sitä lapsiperhearkeakin joskus, mikäli kiinnostaa. Ja sitten voi lähteä heti kotiin, kun alkaa ärsyttämään. Eikä tarvitse laittaa heitä nukkumaan, ei ruokkia, ei mitään. Täydellistä.
How about a keksitty story? Why don't you tell the legend of flying frying pans to your children? It's a great day in Finland's history.
En. Mun elämään lapsi on tuonut tosi paljon lisää sisältöä, ystäviä, kokemuksia yms puhumattakaan siitä valtavasta rakkauden tunteesta, jota en osannut kuvitellakaan.
Alue: Aihe vapaa
Aika suuri osa lapsettomista ja sinkuista ei todellakaan ole huolettomia ja murheettomia. Ne jotka minä tunnen surevat kyllä yksinäisyyttään, ovat masentuneita, työttömiä, sairaita, köyhiä...