Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olitko onnellisempi ennen lasten syntymää?
Kommentit (50)
Pikakelauksella ketjun vilkaaissena: miksi ihmeessä tällaisista pitää riidellä? Ne jotka pelkäävät tunteita, iloja ja suruja ovat varmasti onnellisempia ilman lapsia. Taas ne, joiden mielestä elämä jossa yritetään kontrolloida kaikkea ja pysytään mahdollisimman pitkälle mukavuusaluella on elämän tuhlausta varmaankin tekevät lapsia. Itse elin pitkään aikuista elämää ilman lapsia, oli ihan rikasta henkisesti mutta jotain puuttui, halusin lapset. ja lapset ovat tuoneet lisää tunnetta elämään: niitä huolia ja tuskaa mutta hirmuisesti onnea, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja molemminpuolista välittämistä. Mut sori kirjoitusvirheet, vilkaisin vain ja kjatkan katraalleni ruuan laittamista. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin onnellisempi. Nyt joudun joka päivä tilanteeseen että meinaan humpsahtaa kokonaan äitiyteen. Ennen oli helpompi pitää omaa identiteettinsä nyt sen tilaa pitää koko ajan pitää ja äitiysidentiteettiä sovittaa siihen mukaan. Helpottaa kuitenkin joka päivä kun lapset kasvavat. Eikä tämä tarkoita sitä että en rakastaisi tai olisi halunnut lapsiani, ovat mitä rakkaimpia ja tulen oikein hyvin heidän kanssaan toimeen mutta kun ihmisellä on ja on ollut ennen lapsia muutakin identiteettiä kuin äiti, kotitöiden tekijä ja hoivaaja niin siitä haluaa pitää kiinni. Ettäs sen tiedätte.
Vaikka onnellisuuskäyrä pikkulapsivaiheessa useimmilla laskeekin niin kyllä lapset tuovat elämään sitten muuta perspektiiviä ja iloisia asioita. Lisäksi kyllähän hormonitoiminta ja vartalomuutokset olivat aika rajuja vuosiakin raskauksien ja synnytysten jälkeen. Nyt kun nuorimmainen on menossa kouluun niin olen päässyt siihen vaiheeseen että kunto alkaa olla ennallaan ja vatsan kiristäminen muutenkin kuin jumpalla alkaa olla ajankohtainen. Ajattelin ultraa kokeilla, ei varmaan korjaannu enää muuten kun ei ole tähän mennessäkään korjaantunut. Raskausarvet hoidatin silloin ihan tuoreeltaan.
Ihan uteliaisuudesta, mikä se sun lapseton identiteetti sitten oli/on? Kyllä mun identiteetti muodostuu monista asioista, ei mulla ole mitään erillistä "äitiysidentiteettiä" olen oma itseni myös äitinä, siinä kuin poliitikkona, työntekijänä, esimiehenä, harrastusten kurssilaisena, ystävänä, sukulaisena ym. Ei minua ole estänyt edes keskosena syntyneet kaksoset tekemästä mitä haluan, toki raskausaika oli hankala, mutta olin töissä vielä illalla kun lapset aamulla alkoivat syntyä, ja toipuminen kiireellisestä sektiosta vei pari kuukautta, mutta sitten elämä alkoi rullata taas melko normaalisti, ja menin takaisin harrastusteni pariin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin onnellisempi sinkkuna ja etävanhempana, kun nyt naimisissa ja raskaana :(
Tässä on se totuus.
Se on hänen totuutensa. Siis yhden ihmisen totuus. Voi pyhä sylvi näitä teiän juttuja!
En ollut.
Perhe ja lapset toivat eheyttä omaan elämääni. Kaikesta arjen tekemisestä ja kiireestäkin sai tarkoituksen ja merkityksen olemiseen.
Vähän naiivia puhetta, mutta niin totta kuin olla voi.
En!
Vaikka lapsi on yksin tehty. Koko maailma on laajentunut ihan toisiin ulottuvuuksiin. Ihan konkreettisesti ihmissuhteet ovat moninkertaiset ja monipuolisemmat.
Ennen lähinnä tapailin samassa tilanteessa olevia sinkkuja.
Sitten tietysti tunneskaala on jotain ihan toista luokkaa. Se ei yllä vain lapseen, vaan koko mielenmaailmani on muuttunut rakastavammaksi ja positiivisemmaksi koko ihmiskuntaa kohtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokapäiväinen onnellisuus oli aivan eri lukemissa, siis korkeampi kuin lasten jälkeen. Kyllä ilman lapsia voi elää paljon rikkaampaa elämää kuin lasten kanssa. Se ei edes ole enää omaa elämää, vaan niiden lasten elämää. Surullista.
Siis selitä mulle se, että mihin sun oma elämä on hävinnyt? Kun olit lapsuuden perheessäsi, eikö vanhemmillasi ollut omaa elämää, vain sinun ja sisarustesi elämä? Todella omituista. Miten ihmeessä sinä elät jonkun pikkulapsen elämää etkä omaasi? Se lapsihan on riippuvainen sinusta eikä päinvastoin, sinä olet aikuinen ja määräät kaikesta?
Ihminen menee lasten ehdoilla, lasta ei voi jättää hetkeksikään yksin, se määrää kaikesta. Minnekään ei pääse. Samat leikit lapsella päivästä päivään, niitäkin pitää kuunnella. Eikä lapsi lakkaa koskaan olemasta oma lapsi, siitä on vastuussa koko eliniän. Sitten pitää olla huolissaan, mitä sille tapahtuu kun itse kuolee. Aivan järkyttävää.
Kyllä lapsen voi jättää jonkun toisen huolehdittavaksi välillä, miten olisi vaikka se lapsen toinen vanhempi? Näin niinkuin ensihätään? Ja kun lapsi on 6-7-vuotias, hän menee eskariin ja kouluun ja hän pärjää jonkun aikaa yksinkin kotona. Eikä seitsemän vuotias leiki samoja leikkejä kuin kaksivuotias, lapsi kehittyy koko ajan ja leikit muuttuu, ja viimeistään kymmenen korvilla leikit loppuu kokonaan. Sitten kun lapsi istuu huoneessaan ja pelaa kaikki illat ja menee kavereidensa kanssa ties missä, kaipaat niitä aikoja kun se edes leikki ja joskus tuli sullekin sanomaan jotain kivaa.
Ja se on toki totta, että se on sun lapsi lopun ikää, mutta kyllä siitä lapsesta vaan pitää päästää irti pikkuhiljaa enemmän ja enemmän kun hän itsenäistyy, ethän itsekään jäänyt vanhempiesi helmoihin vaan itsenäistyit, vai asutko vielä vanhempiesi luona ja he murhetivat sinua joka hetki? Kerrotko kaikki murheesi vanhempiesi murehdittavaksi? Minun esikoiseni on asunut jo pitkiäkin aikoja ulkomailla, ja vaikka se on surullista, niin siihen on ollut vaan tyytyminen, enpä minä juuri mitään voi jos hänelle siellä jotain sattuu, yhtä vähän kuin minun vanhempani jotka asuvat 170 km päässä, meillä jokaisella on oma elämä, ei voida elää toisen elämää mitenkään.
Minä muutin yläasteen jälkeen monen sadan kilometrin päähän, enkä todellakaan kertonut elämästäni kuin kaunistellun ja lyhennetyn version vanhemmille, heille ei kuulunut enää minun yksityiselämäni. Varmasti silti miettivät joskus että pärjäänköhän varmasti, ja mitä jos jotain pahaa sattuu, mutta ei se murhe heidän elämäänsä täyttänyt, heillä oli omat elämänsä ilot ja murheet elettävänä kuten meillä kaikilla. Nyt taas en puhu kaikkia asioitani aikuiselle lapselleni, tietyt asiat elämässäni koskevat vain minua ja miestäni.
Tyypillinen normaalin lapsen vanhempi. Ei edes ymmärrä, että erilaisiakin lapsia on. Kehitysvammaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin onnellisempi sinkkuna ja etävanhempana, kun nyt naimisissa ja raskaana :(
Miksi menit naimisiin ja hankkiuduit raskaaksi jos ne eivät tee sinua onnelliseksi?
Voihan sitä luulla kaikenlaista. Koko lasten hankkiminen on biologialta suuri vedätys. Vauvavuoden takia sitoudutaan koko elämäksi uuteen ihmiseen.
Vauvavuoden takia? Eikö lapsia tehdä nimenomaan vauvavuodesta huolimatta, lusitaan se vaikein vaihe jotta saadaan nauttia sitten siitä lapsesta kun se on iso, tekee itse asioita ja puhuu hauskoja ja fiksuja juttuja?
Ei, vaan vauvavuosi on se helpoin vuosi. Mitä isompi lapsi, sitä vaikeampi. Millaisia lapsia teillä oikein on...
Normaaleja. Ei tarvi enää 8v. syöttää ja vaihtaa vaippaa. Mulla on kyllä ollut helpot lapset jo vauvana, vaikka kaksoset oli keskosia. En ole joutunut kovin pitkää aikaa valvomaan öisin, kaikki lapset ovat alkaneet nukkua yöt siinä 3kk ikäisinä kun on siirrytty antamaan myös kiinteämpää ruokaa kuin pelkkää maitoa. Esikoinen on jo vuosia asunut omillaan, ja hyvin helppo on, auttaa minuakin paljon, nyt lähti juuri pikkuveljien kanssa uimahalliin tultuaan töistä. Pojat siivosivat huoneensa ja laittoivat uimakamppeet valmiiksi, tekivät omat eväsleipänsäkin, kun isosisko sanoi illalla että mennään uimaan jos olette siivonneet huoneet kun tulen töistä. Mun ei ole tarvinnut tehdä yhtään mitään.
Niinpä. Normaaleja. Joillain ei ole normaaleja lapsia. Sitä eivät normaalien lasten vanhemmat voi ymmärtää. Pääsevät niin helpolla koko elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ollut. Lapsen kanssa elämä on toisinaan raskasta ja uuvuttavaakin, mutta kuitenkin paljon antoisampaa ja täydempää kuin ennen. Olen onnellinen siitä, että olen saanut elämääni tuon aivan upean pienen ihmisen ja persoonan, jota opin koko ajan tuntemaan paremmin. Teemme kivoja juttuja yhdessä koko perheenä ja nautimme paljon toisistamme. :) Mutta ei tämä tietenkään yhtä ruusuilla tanssimista ole. Ei kai mikään elämä ole.
Tässä kommentissa oli paljon sitä, mitä itse olisin halunnut pukea sanoiksi, mutta en osannut. Kaksi nyt jo aikuista lasta olen saanut, enkä missään vaiheessa ole katunut. Myös raskasta on ollut ja kaikenlaisesta ravasta on kuitenkin noustu edes jotenkin ylös.
Lapset ovat parasta, mitä olen saanut aikaiseksi. Vaikea mitata olinko ennen lapsien saantia onnellisempi. Voin vaan sano, että elämäni on ehdottomasti rikkaampaa. Omaan napaan tuijottelu väheni oleellisesti.
Alue: Aihe vapaa
Normaaleja. Ei tarvi enää 8v. syöttää ja vaihtaa vaippaa. Mulla on kyllä ollut helpot lapset jo vauvana, vaikka kaksoset oli keskosia. En ole joutunut kovin pitkää aikaa valvomaan öisin, kaikki lapset ovat alkaneet nukkua yöt siinä 3kk ikäisinä kun on siirrytty antamaan myös kiinteämpää ruokaa kuin pelkkää maitoa. Esikoinen on jo vuosia asunut omillaan, ja hyvin helppo on, auttaa minuakin paljon, nyt lähti juuri pikkuveljien kanssa uimahalliin tultuaan töistä. Pojat siivosivat huoneensa ja laittoivat uimakamppeet valmiiksi, tekivät omat eväsleipänsäkin, kun isosisko sanoi illalla että mennään uimaan jos olette siivonneet huoneet kun tulen töistä. Mun ei ole tarvinnut tehdä yhtään mitään.