Tuleeko kympin tytöistä onnellisia?

Vai miten heille käy? Löytävätkö kympin pojan ja jatkavat kympin ammattiin oltuaan kympin opiskelijoita? Sitten kympin talo ja kympin lapset? Niinkö siinä käy? Vai väsähtävätkö kesken? Miten kukaan voi jaksaa olla kympin ihminen?

En ole ikinä oikein käsittänyt näitä kympin tyttö keskusteluja. Stereotypiaa.

Yksi tuttavani on tällainen. Sai kymppejä lähes kaikesta. Fiksu. Hyvin on asiat elämässä. Ei silti ole stereotyyppinen nörtti.

Kympin tyttö voi kuolla vaikka huomenna.

Tuntemani kympin tytöt ovat menestyneet hyvin elämässään yhtä narsistista lääkisopiskelijaa lukuunottamatta.

Numerot ei kerro onnellisuudesta mitään

Olen kympin tyttö, sairastuin mielenterveysongelmiin, kiusattiin, kotiolot oli paskat jne. Olen rakas monille nykyään ja kiltti muille, mutta itselleni olen oma viholliseni.

Kouluun panostaminen ei muuta mitään. Paska olla. Suunnittelen päivittäin itsemurhaa.

Status, koulutus jne ei kerro MITÄÄN onnellisuudesta. Joku yh varaton lähihoitaja voi olla onnellinen ja joku rikas koulutettu ihminen täysin onneton

Vierailija kirjoitti:

Numerot ei kerro onnellisuudesta mitään

Olen kympin tyttö, sairastuin mielenterveysongelmiin, kiusattiin, kotiolot oli paskat jne. Olen rakas monille nykyään ja kiltti muille, mutta itselleni olen oma viholliseni.

Kouluun panostaminen ei muuta mitään. Paska olla. Suunnittelen päivittäin itsemurhaa.

Status, koulutus jne ei kerro MITÄÄN onnellisuudesta. Joku yh varaton lähihoitaja voi olla onnellinen ja joku rikas koulutettu ihminen täysin onneton

Tuota mietinkin, että aiheuttaako liika pingottaminen sitten mielenterveysongelmia tai romahtamisen. Että ovatko he pohjimmiltaan onnettomia. Ja miten siitä suosta nousee.

Sain lähes pelkkiä ysejä ja kymppejä, yleensä kymppejä. Tosin ne tuli helposti pänttäämättäkin. Suorittaminen jää helposti päälle, itse olen oppinut relaamaan ja hyväksymään itseni myös ilman suorittamista :) Eli olen onnellinen. 

Yksi kympin tyttö ja nykyinen tohtorisnainen kävi minua viikonloppuna polkemassa. Mielummin sellaiselle antaa kuin jollekin elämänkoululaiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Numerot ei kerro onnellisuudesta mitään

Olen kympin tyttö, sairastuin mielenterveysongelmiin, kiusattiin, kotiolot oli paskat jne. Olen rakas monille nykyään ja kiltti muille, mutta itselleni olen oma viholliseni.

Kouluun panostaminen ei muuta mitään. Paska olla. Suunnittelen päivittäin itsemurhaa.

Status, koulutus jne ei kerro MITÄÄN onnellisuudesta. Joku yh varaton lähihoitaja voi olla onnellinen ja joku rikas koulutettu ihminen täysin onneton

Tuota mietinkin, että aiheuttaako liika pingottaminen sitten mielenterveysongelmia tai romahtamisen. Että ovatko he pohjimmiltaan onnettomia. Ja miten siitä suosta nousee.

Riippuu pärjääkö siellä koulussa hyvin vaikka ei ottaiskaan kovia paineita. Itse olin keskiverto aluksi mutta sitten aloin panostamaan koska en halunnut toistaa omien vanhempieni virheitä. Oli burnout jo lukiossa. Mutta siis omat mt-ongelmat johtui huonoista kotioloista ja kiusaamisesta, koulu lähinnä vaan piristi kun siinä pärjäsi...

Jos saan täydet niin en koe mitään tunnetilaa siitä enää, itsetuhoisuus vaan pyörii ajatuksissa.

Minäkin olin kympin tyttö. Ja pakkomielteisen täydellisyydentavoittelun takia sairastuin masennukseen. Olin myös koulukiusattu. Viiltelin itseäni ja löin itseäni mustelmille. Kukaan vain ei tiennyt sitä, koska olin kiltti kympin tyttö eturivin pulpetista ja minusta ei ollut harmia koulussa kenellekään.

Nykyään menee hyvin, mutta en ole korkeakoulutettu, ei ole kympin puolisoa ja kympin taloa ja kympin työtä. Mielestäni olen kuitenkin onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Numerot ei kerro onnellisuudesta mitään

Olen kympin tyttö, sairastuin mielenterveysongelmiin, kiusattiin, kotiolot oli paskat jne. Olen rakas monille nykyään ja kiltti muille, mutta itselleni olen oma viholliseni.

Kouluun panostaminen ei muuta mitään. Paska olla. Suunnittelen päivittäin itsemurhaa.

Status, koulutus jne ei kerro MITÄÄN onnellisuudesta. Joku yh varaton lähihoitaja voi olla onnellinen ja joku rikas koulutettu ihminen täysin onneton

Tuota mietinkin, että aiheuttaako liika pingottaminen sitten mielenterveysongelmia tai romahtamisen. Että ovatko he pohjimmiltaan onnettomia. Ja miten siitä suosta nousee.

En minä ainakaan pingottanut. Oppiminen on helppoa edelleen, olen utelias ja kiinnostunut monista asioista ja olen myös onnellinen.

Kyllä. Kaikista ja aina.

Taitaa olla kova paikka joillekin ymmärtää, että ihmisillä on erilaiset lahjakkuudet. Älykäs ihminen ei pingota tai stressaa, vaan oppii helposti, on hyvä soveltamaan tietoja ja on kiinnostunut oppimaan koko ajan lisää.

Minusta koko hikipinkokeskustelun voisi vihdoinkin lopettaa. Toki on ihmisiä, jotka stressaavat koulunkäynnillä liikaa ja heille voisi tehdä selväksi, että elämässä on muutakin arvokasta.

Mutta hikipinko-keskustelun päätavoite on mollata ja pyrkiä mitätöimään lahjakkuuksia.

Minulle henkilökohtaisesti koulunkäynti oli ilo ja opiskelen koko ajan työnteon ohessa - omaksi ilokseni! Mitenkään erityisesti en päntännyt koulussa, kunhan olin hereillä ja kiinnostunut. Ainoa, johon vähän jouduin panostamaan, oli laaja matematiikka. Mutta keskimäärin tein lukiossa ehkä tunnin verran läksyjä päivässä, max (vaikka siis luin pitkää matematiikkaa ja neljää kieltä).

t. kuuden ällän yo ja nyt erikoistoimittaja ja YTM

Ei minusta ainakaan tullut. Enkä ollut kouluaikoinakaan. Ei liity mitenkään kymppeihin. Tai no, se hatuttaa että hyvin sujuneista opinnoista huolimatta tässä ollaan työttömänä taas. Että sellaista osaajapulaa.

ihmiset ovat yksilöitä, ihan arvosanoista riippumatta

Olin kympin tyttö ilman paineita. Koulukäynti vain oli helppoa. Hyvä muisti helpotti oppimista. Kirjoitin 6 laudaturia, y.todistuksen keskiarvo 9,8. Luin samaan aikaan ylioppilaskirjoituksiin ja valtiotieteellisen pääsykokeisiin. Pääsin sisään huippu pisteillä. Pari vuotta myöhemmin pyrin ja pääsin oikeustiedettä opiskelemaan. Kaks akateemista loppututkintoa, hyvä ja antoisa työ asianajajana. 3 lasta, aviomies ja kiva koti. Olen onnellinen ja ennen kaikkea tyytyväinen elämääni.

Kuka täällä nyt oikein jauhaa noista kympin tytöistä? Joku amis vai?

Itse olin/olen kympin tyttö ja olen onnellinen :) numeroiden eteen ei tarvitse nähdä valtavasti vaivaa mutta osaan tehdä töitä. Ja pitää riittävästi hauskaakin ;)

Vierailija kirjoitti:

Ei minusta ainakaan tullut. Enkä ollut kouluaikoinakaan. Ei liity mitenkään kymppeihin. Tai no, se hatuttaa että hyvin sujuneista opinnoista huolimatta tässä ollaan työttömänä taas. Että sellaista osaajapulaa.

Et varmaan ole mukava tyyppi.

Moni pikkupaikkakunnan kympin tyttö on tottunut olemaan ihailtu ja paras, mutta todellisuus romahtaa usein niskaan viimeistään siinä vaiheessa, kun tyttö muuttaa toiselle, isommalle paikkakunnalle opiskelemaan ja joutuu katkerana kokemaan, ettei hän olekaan niin erinomainen kuin on kuvitellut. Moni keskinkertaisuus saattaakin suoriutua tenteissä paremmin. Tästä minulla on kokemusta opiskeluajoilta. Ne kympin tytöt olivat aina tottuneet saamaan korkeimpia arvosanoja, ehkä välillä ansiottakin, mutta yliopistossa ei suosita ketään, vaan jokaisen on osoitettava osaamisensa tentissä. Muistan, miten nuo kympin tytöt itkivät järjen köyhyyttä, kun ei tullutkaan täysiä pisteitä, vaan keskinkertaisuudet ajoivat ohi liput liehuen.