MIksi ei kysytä laajassa tutkimuksessa suoraan pojilta,miksi koulu ei maistu ja mitä siellä pitäisi tehdä toisin?

Koulussa oli oikeasti tosi tylsää heti ekaluokasta lähtien. Osasin lukea ja ahmin paksuja kirjoja 7-vuotiaana ja sitten istuin pulpetissa kuuntelemassa kuinka joku tavasi hitaasti kirjain kerrallaan kun luettiin vuorotellen. Pöly leijui ilmassa, kello tikitti, yritin pysyä hereillä ja kestää.

Olin hyvin kiltti ja hiljainen lapsi, ja se hirveä metakka oli inhottavaa.

Tylsistyminen jatkui yläkoulussa ja lisäksi oli kaikki turhat aineet kuten juuri nämä liikunnat, joiden ansiosta kukaan ei kiinnostu liikunnasta, ne oli tarkoitettu hiihtäjätähdille ja yleisurheilijoille. He saivat siellä loistaa, muut lönkyttivät mukana kun oli pakko.

En pidä ajatuksesta, että koulussa pitäisi olla kova kuri ja jonkun mäiskiä kepillä sormille. Ei ne kaikki häirikötkään ole pahoja, heilläkin voi olla tylsää jostain muusta syystä. En pidä nykyisestä koulusta, missä ei ole mitään rakennetta ja luokassa pompitaan palloilla ja mölistään mitä sattuu. Jollekin se ympäristö jo voi aiheuttaa häiriötilanteen keskittymiskyvyssä.

Kouluissa voisi kokeilla yhdistää sekä hiljaista puurtamista, itseopiskelua, etäopiskelua ja väittelytaitoja ja keskustelua. Kouluhan on nyt kuin tehdastyötä: tulet klo se ja se, käyt syömässä puoli tuntia, menet ulos, sisään, lähdet klo se ja se, teet läksyt, toista. Ihan hyvin voisi joustaa ja ohjata porukat opiskelemaan itse, opettaa keskustelu- ja väittelytaitoja, ylläpitää järjestystä ja poistaa pahat häiriköt ja kiusaajat vaikka sitten niihin "tarkkailukouluihin" mitä ennen oli. Tai tarkkisluokkia. Näin muilla on rauha tehdä töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojat eivät pärjää nykymuotoisessa koulussa, vaan vanha koulumestari, karttakeppi & karsseri -menetelmä sopii heille noin yleisesti paremmin. Selvät vaatimukset ja rajat.

Ikävintä peruskoulussa on se, että pojat luokitellaan ainakin yläasteella automaattisesti pahoiksi. Oma poikani sai huutia kotitaloustinnilla opettajalta kun hän pedanttina luonteena kysyi kuinka monta grammaa suolaa reseptin teelusikan puolikas tarkalleen tarkoittaa.

Hän on innostunut ruoanlaitosta jo alakoulussa ja tekee kotona ruokaa sekä leipoo käyttäen aineiden mittauksen apuna digivaakaa. Hänen ja opettajan maailmat törmäsivät näköjään rajusti tuon kysymyksen vuoksi ja opettaja syytti poikaa opetuksen häiritsemisestä.

Poika oppi, että koulussa pääsee vähimmällä kun on mahdollisimman hiljaa ja tekee kaiken vasemmalla kädellä eikä kysele opettajilta tarkempaa informaatiota. Hän alkoi luottamaan enemmän netistä löytyvään tietoon kuin opettajien kertomaan tietoon. Eli toimii se näköjään henkinenkin karttakeppi oppilaan vaientamisessa mutta seuraako siitä sitten käytännössä mitään hyvää onkin asia erikseen. Kyllä opettajakin voi sanoa, ettei osaa sanoa tarkkaa grammamäärää koska teelusikoiden koko vaihtelee prosentuaalisesti paljon.

Juuri noin.

Monen opettajan silmissä pojat on pahoja ellei toisin todisteta.

Suuri ongelma nykyään on että suurin osa opettajista on naisia ja vielä sellaisia jolla ei ole omia lapsia. 

Mitä kokemusta heillä on pojista? 

Minusta on käsittämätöntä miten alle 30 vuotias voi edes opettajaksi päästä. Huono opettaja tuhoaa lasten tulevaisuuden pysyvästi. Kyllä opettajalla pitäisi olla elämänkokemusta ja pitkä työura takana ihmisten parissa ennen kuin koululuokkaan tulee.

Minä olen tyttö (nykyinen keski-ikäinen nainen) enkä kestänyt koulun tylsyyttä, pakkopullamaisuutta ja opettajien autoratiivisuutta. Toki kävin koulua 70- ja 80 -luvuilla ennen nykyistä ilmiöoppimista. Mutta ei ryhmätyöt olisi minun olemistani helpottaneet. Olen ihminen, joka tykkää tutkia - yksin. Olen kyllä sosiaalinen, mutta aivotyön haluan tehdä itsekseni ja omalähtöisesti. Olen luova ja kekseliäs. Opettajat eivät pitäneet minusta ja alisuoriuduin pahasti.

Koska olin kuitenkin kuunnellut koulussa pystyin kirjoittamaan neljä laudaturia ja pääsin siihen yliopistoon mihin halusin ja haluamalleni oppialalle. Koulu oli ahdistava ja turha säilytyspaikka minunkaltaiselleni ihmiselle.

Nyt minulla on kaksi yläasteikäistä lasta. Poika on aina inhonnut koulua. Olen sanonut, että kunhan koko ajan pysyy noin kasin tasolla, tekee läksyt, niin se riittää. Koulun loputtua voi sitten käyttää paukkunsa mihin haluaa. Tyttökään ei liiemmin pidä koulusta, mutta on silti sellainen kympin oppilas. Osittain johtuu varmaan hänen omasta luonteestaan ja osittain kaveripiiristä, jossa kaikki saavat hyviä numeroita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pleikan pelaaminen heikentää keskittymiskykyä ja aiheuttaa addiktoitumista. Toinen asia on se etteivät pojat lue kirjoja.

Kyllä luemme. Myös pelaaminen, niin kauan kuin se pysyy kohtuuden rajoissa, on vaativaa aivotreeniä. Suomen aivosäätiön tutkimuksen perusteella pelaavat nuoret suoriutuvat paremmin työmuistitehtävistä, reaktioajat ovat nopeammat ja he pystyvät helpommin vaihtamaan tarkkaavaisuutta näöstä kuuloon ja toisinpäin.

Aivan! Olen tukevasti keski-ikäinen (nainen), minulla on lievä add-tyyppinen tilanne, ts.  kapea työmuisti, keskittymisvaikeutta erityisesti hälyssä yms. Psykologi suositteli minulle kohtuullista pelaamista (en ollut koskaan aiemmin pelannut!). Sama ohje annetaan myös ihan tavallisille nuorille, ei kaikkea pelaamista pidä kieltää.

1. Koulua pyörittävät naiset. Pojilta puuttuu samaistumiskohteita koulussa. Jos joku uskaltaisi tutkia, onko poikien/tyttöjen koulumenestyksessä eroa sen mukaan, sattuuko heillä olemaan mies/naisopettaja, se saattaisi olla silmiä avaavaa. Mutta tällainen tutkimusasetelma tuomittaisiin luultavasti jo kättelyssä liian sukupuolittuneeksi.

2. Koulussa noudatetaan ihmisluonnolle vierasta "sukupuolineutraalisuuden" periaatetta. Jokainen, jolla on alakouluikäisiä lapsia, kuitenkin tietää, että tuossa iässä lapset pysyvät visusti sukupuolten mukaisissa ryhmissään. Pojat vertaavat itseään muihin poikiin ja tytöt tyttöihin. Ryhmätöissä pojat ja tytöt pakotetaan työskentelemään sekaryhmissä, missä käy niin, että tytöt yrittävät parhaansa, vallaten verbaalisesti lahjakkaina ilmatilan ja pojat alisuoriutuvat istuen hiljaisina ja odottaen välituntia.

3. Koulusta on poistettu kaikki kilpailuhenkisyys, koska se ei sovi siihen ideologiaan, jolla koulua kehitetään. Ensimmäiset numerot saadaan vasta sitten, kun asenteet koulua kohtaan ovat jo melko lukkiutuneet. Pojat ovat luonnostaan kilpailuhenkisiä ja vertaavat saavutuksiaan. Kuka on paras jalkapallossa? Kuka juoksee kovimmin? Kun kouluaineissa ei voi päteä olemalla parempi kuin muut, niistä menee mielenkiinto. 

Vierailija kirjoitti:

1. Koulua pyörittävät naiset. Pojilta puuttuu samaistumiskohteita koulussa. Jos joku uskaltaisi tutkia, onko poikien/tyttöjen koulumenestyksessä eroa sen mukaan, sattuuko heillä olemaan mies/naisopettaja, se saattaisi olla silmiä avaavaa. Mutta tällainen tutkimusasetelma tuomittaisiin luultavasti jo kättelyssä liian sukupuolittuneeksi.

2. Koulussa noudatetaan ihmisluonnolle vierasta "sukupuolineutraalisuuden" periaatetta. Jokainen, jolla on alakouluikäisiä lapsia, kuitenkin tietää, että tuossa iässä lapset pysyvät visusti sukupuolten mukaisissa ryhmissään. Pojat vertaavat itseään muihin poikiin ja tytöt tyttöihin. Ryhmätöissä pojat ja tytöt pakotetaan työskentelemään sekaryhmissä, missä käy niin, että tytöt yrittävät parhaansa, vallaten verbaalisesti lahjakkaina ilmatilan ja pojat alisuoriutuvat istuen hiljaisina ja odottaen välituntia.

3. Koulusta on poistettu kaikki kilpailuhenkisyys, koska se ei sovi siihen ideologiaan, jolla koulua kehitetään. Ensimmäiset numerot saadaan vasta sitten, kun asenteet koulua kohtaan ovat jo melko lukkiutuneet. Pojat ovat luonnostaan kilpailuhenkisiä ja vertaavat saavutuksiaan. Kuka on paras jalkapallossa? Kuka juoksee kovimmin? Kun kouluaineissa ei voi päteä olemalla parempi kuin muut, niistä menee mielenkiinto. 

Tämä on nyt puhdasta anekdoottia, mutta toisaalta, niin ovat sinunkin kolme kohtaasi: Merkittävä osa (hyvin koulussa suoriutuneista) miehistä, joiden kanssa olen puhunut, on sanonut etteivät pojat arvosta koulumenestystä, ja hyvillä arvosanoilla ei saa kavereita vaan osaksi tulee kiusaamista. Tää vastaa myös omaa kokemusta koulusta, eli pojat eivät todellakaan rehennelleet hyvillä arvosanoilla. Miten tämä menee yhteen tuon kolmoskohdan kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Koulua pyörittävät naiset. Pojilta puuttuu samaistumiskohteita koulussa. Jos joku uskaltaisi tutkia, onko poikien/tyttöjen koulumenestyksessä eroa sen mukaan, sattuuko heillä olemaan mies/naisopettaja, se saattaisi olla silmiä avaavaa. Mutta tällainen tutkimusasetelma tuomittaisiin luultavasti jo kättelyssä liian sukupuolittuneeksi.

2. Koulussa noudatetaan ihmisluonnolle vierasta "sukupuolineutraalisuuden" periaatetta. Jokainen, jolla on alakouluikäisiä lapsia, kuitenkin tietää, että tuossa iässä lapset pysyvät visusti sukupuolten mukaisissa ryhmissään. Pojat vertaavat itseään muihin poikiin ja tytöt tyttöihin. Ryhmätöissä pojat ja tytöt pakotetaan työskentelemään sekaryhmissä, missä käy niin, että tytöt yrittävät parhaansa, vallaten verbaalisesti lahjakkaina ilmatilan ja pojat alisuoriutuvat istuen hiljaisina ja odottaen välituntia.

3. Koulusta on poistettu kaikki kilpailuhenkisyys, koska se ei sovi siihen ideologiaan, jolla koulua kehitetään. Ensimmäiset numerot saadaan vasta sitten, kun asenteet koulua kohtaan ovat jo melko lukkiutuneet. Pojat ovat luonnostaan kilpailuhenkisiä ja vertaavat saavutuksiaan. Kuka on paras jalkapallossa? Kuka juoksee kovimmin? Kun kouluaineissa ei voi päteä olemalla parempi kuin muut, niistä menee mielenkiinto. 

Tämä on nyt puhdasta anekdoottia, mutta toisaalta, niin ovat sinunkin kolme kohtaasi: Merkittävä osa (hyvin koulussa suoriutuneista) miehistä, joiden kanssa olen puhunut, on sanonut etteivät pojat arvosta koulumenestystä, ja hyvillä arvosanoilla ei saa kavereita vaan osaksi tulee kiusaamista. Tää vastaa myös omaa kokemusta koulusta, eli pojat eivät todellakaan rehennelleet hyvillä arvosanoilla. Miten tämä menee yhteen tuon kolmoskohdan kanssa?

Se johtuu mm. kohdista 1 ja 2: Koulusta on tehty tyttöjen juttu, mitä naisvaltaisuus ja sekaryhmät vain vahvistavat. Sammalla tavalla poika voi olla vaikka kuinka hyvä ratsastuksessa, mutta ei sillä respektiä paljon heru omassa viiteryhmässä. 

Paljon riippuu isien panoksesta vs koulu. Äidit tekevät jo osansa, tekevätkö isät? Miten koulu voisi olla olematta naisten juttu, jos koulu ja siihen liittyvät arjen asiat ei kiinnosta isiä yhtään?

Vierailija kirjoitti:

poika 15v kirjoitti:

Ruotsin kielen opiskelu vie puolet opiskelu energiasta. Sen takia. Kieli jolla en tee mitään

Miten ne tytöt kuitenkin pärjää ruotsista huolimatta?

Koska tytöt ovat älykkäämpiä kuin pojat. Pojat ovat yksinkertaisesti tyhmiä, ei se totuus muuksi muutu, vaikka kuinka yritetään olla poliittisesti korrekteja.

Omalla pojalla ollut aivan pienestä asti ns. transitiovaikeuksia, eli tarvitsee oman aikansa keskittymiseen uuteen. Esimerkiksi hoidossa oli jo vaikeuksia "kesken" leikin siirtyä ulos ja niin edelleen. Koulussa tuo edelleen näkyy, että keskittyminen uuteen tarvitsee hetken, mutta uppoutuu sitten kokonaisvaltaisesti ja pärjää koulussa hyvin. Ja toisaalta voi olla että opettajan pitää "herättää", että nyt kirja sivuun ja välitunnille.

Poika kokee kahdenkeskisessä keskustelussa. että koulussa on kauheasti "poukkoilua" aiheesta toiseen. Tykitetään erilaisia teemaviikkoja ja muutoksia viikon perusrakenteeseen koko ajan. Tuntisi olonsa rauhallisemmaksi, kun koko ajan ei olisi muutoksia. Poika on luonteeltaan vilkas ja arvaan kyllä, että opettajalle muodostaa haastetta kun palaa välitunnilta.

 

Pitäisi tehostaa ja tiivistää jotenkin. Nyt opetellaan liikaa vielä sellaista KVG asiaa. Ei kaikkea tarvitse muistaa ulkoa, kunhan tietää tärkeimmät, jotka kerrotaan jo alakoulussa.

On tyhmää väittää, että pojille miesopettajat olisivat se juttu. Hyvä opettaja on hyvä opettaja sukupuolesta riippumatta. Muistan itsekin kouluvuosiltani niin hyviä mies- ja naisopettajia kuin myös huonoja mies- ja naisopettajia. Omat pojat kävivät saman lukion missä itsekin olin ollut ja heillä oli jopa samoja opettajia, jotka olivat opettaneet minuakin. Pojistakin yksi nainen matematiikan opettajana oli ihan huippu, mukava, sai kurin pysymään luokassa helposti ja osasi opettaa. Samat kokemukset pojilla oli yhdestä miehestä, joka opetti fysiikkaa. Tunnit oli yhtä hälinää vaikka opettaja huusi välillä eikä hän osannut selittää asioita niin, että niistä olisi ymmärtänyt mitään.

Meidän perheen kokemus koulusta oli myönteinen, kunnes nuorin lapsista sairastui krooniseen sairauteen ja joitui olemaan sen takia pois koulusta.

Koulussa perustettiin oppilashuoltoryhmä, lapsen ja perheen tueksi.

Aluksi sen kanssa meni hyvin, niin lapsen kuin vanhempien mielestä.

Mutta kun tämä krooninen sairaus ei parantunutkaan, alkoivat ongelmat. Tuli lasua ja painostusta tuoda lapsi kouluun kipeänä.

Lastensuojelu oli aika ihmeissään koulun asenteesta.

Kaiken painostuksen ja ylimielisen kohtelun seuraukset näkyvät kyllä lapsen asenteessa kouluun.

Tylsänä hän oli koulua aina pitänyt, mutta nykyään tunne on lähinnä viha.

Eikä minuakaan hirveästi enää kiinnosta käydä siellä koulussa kuuntelemassa mitään alentuvaa lässytystä.

Ihan selvästi meistä on tullut sellainen ongelmaperhe, jolle pitää puhua lässyttämällä opettajan ylhäisestä norsunluutornista. Ja sitä samaa lässytystä saa lapsikin koulussa kuunnella.

Niin, miksi lapsi ei viihdy koulussa?

Olisko vaikka siksi että häneltä vaaditaan mahdottomia (pitää tehdä koulutyöt normaalisti vaikka on vuodepotilaana eikä jaksa edes olla hereillä)

Ja sitten vielä opettaja suhtautuu kuin johonkin idioottiin, jolle ei voi edes puhua normaalisti.

Vierailija kirjoitti:

Nyt minulla on kaksi yläasteikäistä lasta. Poika on aina inhonnut koulua. Olen sanonut, että kunhan koko ajan pysyy noin kasin tasolla, tekee läksyt, niin se riittää. Koulun loputtua voi sitten käyttää paukkunsa mihin haluaa. Tyttökään ei liiemmin pidä koulusta, mutta on silti sellainen kympin oppilas. Osittain johtuu varmaan hänen omasta luonteestaan ja osittain kaveripiiristä, jossa kaikki saavat hyviä numeroita.

Eli annat pojalle luvan alisuoriutua. Poikasi olisi samalla työmäärällä myös kympin oppilas. Kasin todistuksella ei muuten nykyään pääse hyviin kouluihin toiselle asteelle!

Näin ne pojat syrjäytyvät!

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheen kokemus koulusta oli myönteinen, kunnes nuorin lapsista sairastui krooniseen sairauteen ja joitui olemaan sen takia pois koulusta.

Koulussa perustettiin oppilashuoltoryhmä, lapsen ja perheen tueksi.

Aluksi sen kanssa meni hyvin, niin lapsen kuin vanhempien mielestä.

Mutta kun tämä krooninen sairaus ei parantunutkaan, alkoivat ongelmat. Tuli lasua ja painostusta tuoda lapsi kouluun kipeänä.

Lastensuojelu oli aika ihmeissään koulun asenteesta.

Kaiken painostuksen ja ylimielisen kohtelun seuraukset näkyvät kyllä lapsen asenteessa kouluun.

Tylsänä hän oli koulua aina pitänyt, mutta nykyään tunne on lähinnä viha.

Eikä minuakaan hirveästi enää kiinnosta käydä siellä koulussa kuuntelemassa mitään alentuvaa lässytystä.

Ihan selvästi meistä on tullut sellainen ongelmaperhe, jolle pitää puhua lässyttämällä opettajan ylhäisestä norsunluutornista. Ja sitä samaa lässytystä saa lapsikin koulussa kuunnella.

Niin, miksi lapsi ei viihdy koulussa?

Olisko vaikka siksi että häneltä vaaditaan mahdottomia (pitää tehdä koulutyöt normaalisti vaikka on vuodepotilaana eikä jaksa edes olla hereillä)

Ja sitten vielä opettaja suhtautuu kuin johonkin idioottiin, jolle ei voi edes puhua normaalisti.

Valitettavasti koulujärjestelmää ei ole tehty sellaiseksi, että se sopisi kroonisesti sairaalle. Heitä on niin vähän. Koulun on lähdettävä siitä, että huoltaja hoitaa lapsen koulukuntoiseksi.

Ota lapsi kotikouluun, mutta huolehdi perusopetuksen suorittamsisesta oppivelvollisuusikään mennessä.

Poikien vastaus: "En halua tehdä mitään pakotettuna. Haluaisin itse asiassa vain pelata ja kaivaa nenää. Miksen saa tehdä niin? Tää on mun laiffii niiqu."

Vierailija kirjoitti:

Minulla on neljäsluokkalainen lapsi, poika, joka pärjää koulussa erinomaisesti. Saa kaikkien lukuaineiden kaikista kokeista kymppejä, on saanut ekaluokasta lähtien. On hyvä liikunnassa ja kuviksessa ja käsitöissä ja kaikessa. On ns painotetussa opetuksessa. Opettaja sanoo että poika on luokan suosituin poika, ja näin sanoi myös hänen edellinen opettajansa..

Silti, poika ei viihdy koulussa. Siellä on kuulemma tylsää, liian helppoa, pitkästyttävää, aika matelee, ei ikinä tutkita mitään tai tehdä mitään kiinnostavaa, ei pohdita asioita keskustelemalla ( kuten me kotona teemme, hän sanoo). Poika on itse sitä mieltä, ettei hän ole oppinut koulussa vielä mitään, vaan tietää kaiken tietämänsä muiden tietolähteiden ansiosta.

Ehkä tällainen kokemus on yleisempikin nykyajan poikalasten keskuudessa? Kaikilla ei tieto tartu päähän niin, että saa kymppejä vaikka koulu ei niin kiinnostakaan. Tuloksena joukko tylsistyneitä alisuoriutujia joista olisi paljon enempäänkin? Enkä tässä tarkoita heitä, joilta peruskoulun päättyessä ei suju kirjoittaminen sen paremmin kuin lukeminenkaan, vaan sitä massaa siinä keskitasolla jota koulu ei vain kiinnosta.

Miten tämä olisi vain poikien kokemus? Oma kokemukseni myös oli, että koulussa on pirun tylsää, ja parhaiten opin muista lähteistä koulun ulkopuolella. Vasta yliopistossa sitten kävi ilmi, että siihen asti olin onnistunut koulussa opettelematta oppimistekniikoita, joita piti sitten harjoitella yliopistossa. Sisäinen motivaationi koulussa menestymiseen oli alhainen, mutta koin niin vahvasti että minulta odotettiin koulumenestystä, että hoidin ne kympit todistuksiin vaikka välillä ei olisi muuten niin kiinnostanut. Veljeni sai samat kehut ja todistusrahat keskimäärin pari numeroa alhaisemmista keskiarvoista, niinpä mietin miten tämä häntä olisi motivoinut yrittämään enemmän.

T.parikymppinen nainen

Jotenkin tulee mieleen taas pojat ovat poikia ja he saavat alisuorittaa koska ovat poikia.

Miksi pojille ja tytöille pitää olla eri säännöt?

Tytöt joutuvat yhtä lailla istumaan pulpetissa tunnilla kuin pojat.

Tytöiltä odotetaan että he jaksavat keskittyä tunnilla. Miksi pojilta ei odoteta samaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojat eivät pärjää nykymuotoisessa koulussa, vaan vanha koulumestari, karttakeppi & karsseri -menetelmä sopii heille noin yleisesti paremmin. Selvät vaatimukset ja rajat.

Ikävintä peruskoulussa on se, että pojat luokitellaan ainakin yläasteella automaattisesti pahoiksi. Oma poikani sai huutia kotitaloustinnilla opettajalta kun hän pedanttina luonteena kysyi kuinka monta grammaa suolaa reseptin teelusikan puolikas tarkalleen tarkoittaa.

[...]

Poika oppi, että koulussa pääsee vähimmällä kun on mahdollisimman hiljaa ja tekee kaiken vasemmalla kädellä eikä kysele opettajilta tarkempaa informaatiota. Hän alkoi luottamaan enemmän netistä löytyvään tietoon kuin opettajien kertomaan tietoon. Eli toimii se näköjään henkinenkin karttakeppi oppilaan vaientamisessa mutta seuraako siitä sitten käytännössä mitään hyvää onkin asia erikseen. Kyllä opettajakin voi sanoa, ettei osaa sanoa tarkkaa grammamäärää koska teelusikoiden koko vaihtelee prosentuaalisesti paljon.

Ilmiöoppimista olisi voinut soveltaa hakemalla vaa'an ja mittaamalla painon. Tai jopa olisi voinut pyytää oppilaita tuomaan kotoa lusikat ja sitten olisi vertailtu paljonko määrät vaihtelee eri lusikoiden välillä ja mietitty onko sillä käytännön merkitystä maussa. Näin olisi opittu itse selvittämään asioita ja arvioimaan kuinka paljon jollain asialla on merkitystä käytännössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheen kokemus koulusta oli myönteinen, kunnes nuorin lapsista sairastui krooniseen sairauteen ja joitui olemaan sen takia pois koulusta.

Koulussa perustettiin oppilashuoltoryhmä, lapsen ja perheen tueksi.

Aluksi sen kanssa meni hyvin, niin lapsen kuin vanhempien mielestä.

Mutta kun tämä krooninen sairaus ei parantunutkaan, alkoivat ongelmat. Tuli lasua ja painostusta tuoda lapsi kouluun kipeänä.

Lastensuojelu oli aika ihmeissään koulun asenteesta.

Kaiken painostuksen ja ylimielisen kohtelun seuraukset näkyvät kyllä lapsen asenteessa kouluun.

Tylsänä hän oli koulua aina pitänyt, mutta nykyään tunne on lähinnä viha.

Eikä minuakaan hirveästi enää kiinnosta käydä siellä koulussa kuuntelemassa mitään alentuvaa lässytystä.

Ihan selvästi meistä on tullut sellainen ongelmaperhe, jolle pitää puhua lässyttämällä opettajan ylhäisestä norsunluutornista. Ja sitä samaa lässytystä saa lapsikin koulussa kuunnella.

Niin, miksi lapsi ei viihdy koulussa?

Olisko vaikka siksi että häneltä vaaditaan mahdottomia (pitää tehdä koulutyöt normaalisti vaikka on vuodepotilaana eikä jaksa edes olla hereillä)

Ja sitten vielä opettaja suhtautuu kuin johonkin idioottiin, jolle ei voi edes puhua normaalisti.

Valitettavasti koulujärjestelmää ei ole tehty sellaiseksi, että se sopisi kroonisesti sairaalle. Heitä on niin vähän. Koulun on lähdettävä siitä, että huoltaja hoitaa lapsen koulukuntoiseksi.

Ota lapsi kotikouluun, mutta huolehdi perusopetuksen suorittamsisesta oppivelvollisuusikään mennessä.

Ongelma tässä on se, että kaikkiin "ongelmatapauksiin" suhtaudutaan lässyttämällä ja alentuvasti.

Sellainen suhtautuminen aiheuttaa helposti inhoa ja aggressioita.

Vaikka minä ottaisin lapseni kotikouluun (millä rahalla? kuka sen maksaa? saako sairauden vuoksi asettaa eriarvoiseen asemaan?), niin silti se alentuva lässytys siellä koulussa jatkuu, ja siihen törmäävät kaikki ne pojat, jotka eivät osaa olla yhtä rauhallisia kuin tytöt.

Omat poikani osaavat olla sellaisia rauhallisia, mutta pääsin sitten valitettavasti näkemään sen toisenkin puolen.