Miksi jouluna ei saa olla rauhassa?
Taas se alkoi heti lokakuun vaihtuessa marraskuulle. Mites joulu? Haluaisin viettää vauvan ensimmäistä joulua rauhassa omassa kodissa miehen kanssa. Molempien sukulaiset kyselevät joulunviettoon eivätkä ymmärrä, että kaikki eivät jaksa ajella ympäri maakuntaa jouluna. Ollaan vietetty kuusi joulua yhdessä niin, että on käyty jossain välissä joulua molempien vanhemmilla. Aatto on vietetty kotona kahdestaan. Nyt vauvan tultua kyselyt yltyvät, vauvan takia pitäisi kuulemma ehdottomasti viettää joulua suvun kesken.
Pidän joulusta, mutta en jaksa ylimääräistä stressiä siitä. Oma äitini on aina tehnyt kaiken alusta alkaen itse ja lopulta itkenyt jouluna, kun kukaan ei auta koskaan missään. Yritettiin auttaa, mutta apu ei kelvannut. Jouluaatot oli lopulta kamalaa riitelyä. Monta joulua pyrin olemaan töissä, että on hyvä syy jättäytyä pois joulunvietosta.
Miehen suvussa joulunvietto tuntuu keskittyvän hänen veljensä kotiin, jossa lapset (joilla on jo kaikkea) saavat lahjoja useampia jätesäkillisiä. Vihaan nähdä niitä pettyneitä lasten ilmeitä, kun lahja ei taaskaan ollut mieluisa. Nyt väki oli keksinyt, että meille voisi tulla joulunviettoon, kun on vauvakin. En todellakaan ole mikään joulupiika ja ala kokkaamaan 20 hengelle, kun en muutenkaan paljon ruoanlaitosta välitä. Nyt ollaankin miehen kanssa mietitty, että onko röyhkeää lähteä vain hiljaa pakoon matkalle? Kaikille on ilmoitettu, että kotona ollaan keskenämme ja halutaan vietää oma rauhallinen joulu. Ongelma on, että kaikki ei ymmärrä asiaa, vaikka sitä tässä nyt jo kuukausi on toisteltu.
Onko rikollista, jos ei oikeasti vaan jaksa sukujouluja ja haluaa vaan olla ja rauhoittua?
Kommentit (137)
Norovirus on kätevä excuse, sen voi sairastaa jo viikkoa ennen joulua, koska se tarttuu tehokkaasti jopa 14 päivän ajan. Yksi "sairastunut" perheenjäsen riittää hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on, että osa sukulaisista soittelee läpi joulun ja voisin hyvin kuvitella heidän vain ilmestyvän ovelle kutsumatta. Ehkä täytyy istua lukkojen takana? Tätä samaa keskustelua on käyty joka vuosi, mutta ei vaan mene viesti perille. Itsellä jouluun toi ahdistuksen aikanaan myös työ kaupassa, joka vei joulun alla täysin mehut. Tästä kaikesta on seurannut se, että haluaisi vain olla jouluna rauhassa oman perheen kesken.
Puhelin kiinni ja hajurakoa moisiin törppöihin. Ilmoita myös että turha tulla ovella ja että jos teitä häiritään laitatte välit jäihin.
Ei suvun kanssa ole pakko olla tekemisissä.Punaista luuria vaan niille kun oma kanta on tehty tiettäväksi. Vauva on tänä jouluna ykkönen.
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan voi pakottaa sinua stressaamaan, siis vaikka ihmiset tulisivatkin teille viettämään joulua. Teet jotain ruokia jos haluat ja sanot että jos joku ehdottomasti haluaa jotain, tuokoon mukanaan. Näin me teemme ja vietämme rentoa joulua :)
Siis sä et tajunnu että ap haluaa olla rauhassa kotona eikä halua sinne ketään? Ei ketään ulkopuolisia? Et sä voi tuossa tapauksessa antaa moista neuvoa vaikka se teillä toimisikin. Comprende?
Minkä hiton takia ap:n pitäis tehdä yhtään mitään jouluruokia ulkopuoliselle jos kerran haluaa olla kotona vauvan ja miehen kanssa, ILMAN VIERAITA? Mikä tuossa meni yli sun ymmärryksen?
Ennen vanhaan Tapaninpäivänä saattoi käydä kylässä. Joulupäivänä rauhanr ikkojia lyötiin kuonoon.
Kummallisia ihmisiä nykyään. No sanokaa sama kuin sanotte miehellenne jos kinuaa b-rappua.
ei se sen kummempaa ole eläminen. Miten joku onkin ovinut kasvaa aikuiseksi asti hengissä kun ei osaa sanoa ei,,,,, ehkä hyvä vaan että silloin muut sanelee mitä tehdään ja milloin.
Nämä "pysykää poissa meiltä" ja vastaavat konstit, kuten oven taakse jättäminen, ovat vähemmän suositeltavia keinoja ihmisille, joihin ei luultavasti kokonaan halua välejä katkaista. Eri asia sitten, jos sukulaiset ovat niin jälkeenjääneitä, ettei heille riitä ystävällinen perusteltu selitys välttää vierailua vauvan takia. Joulun aikaan vakavahko flunssa on huipussaan, eikä ole syytä asettaa vauvaa sairastumiselle alttiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Norovirus on kätevä excuse, sen voi sairastaa jo viikkoa ennen joulua, koska se tarttuu tehokkaasti jopa 14 päivän ajan. Yksi "sairastunut" perheenjäsen riittää hyvin.
Ei mitään valehtelua eikä tekosyitä, muuten tämä on taas ensi jouluna edessä.
Kuten muutkin ovat jo sanoneet, niin nyt aloitatte teidän perheenne ihan omat jouluperinteet. Tämä on kaikista paras vuosi tehdä asia sukulaisille selväksi, koska on kyse ensimmäisen lapsenne ensimmäisestä joulusta. Jos nyt lipsutte ja joustatte, teidän on ensi vuonna paljon vaikeampaa kieltäytyä, koska sukulaiset vetoavat silloin "niin, mutta sopihan teille viime joulunakin....". Sanot siis vain selvästi, että teillä on pieni vauva, joten et halua etkä jaksa lähteä jouluna minnekään etkä myöskään kutsua ketään teille ja että teidän tarkoituksenne on nyt alkaa luomaan teidän perheenne yhteisiä jouluperinteitä.
Ihme porukkaa. Onko heistäkin ok, jos heidän asioihinsa puuttuu yhtä pontevasti?
Sano, ettet nyt jaksa laittaa isolle porukalle joulua, kun on vauva, joka on juuri nyt huonouninen ja siksi tänä vuonna kaipaatte ihan vaan rauhoittumista omalla porukalla.
Ovatko nämä sinun vai miehesi sukulaisia?
Jos sinun, ainahan voit sanoa, että olette menossa miehen vanhemmille, onhan sekin sukua. Joulun jälkeen sitten sanot, ettette jaksaneetkaan lähteä huonosti nukutun yön jälkeen ajamaan ja olitte ihan vaan kotosalla.
Suosittelen sanomaan suoraan. Joulun vietämme rauhassa keskenämme, mutta olette tervetulleita tapaninpäivänä kahville/ voimme tulla tapanina käymään.
Silloin tehdäään selväksi myös että välejä ei haluta katkaista vaikka aattona ei haluta vieraita.
Joulu on pakanallinen juhla jolla ei Jeesuksen syntymän kanssa ole mitään tekemistä. Kaupallista paskaa johon ihmiset ovat menneet täysillä mukaan. Unohtakaa koko joulu.
Jokaisen joulun alla ihmettelen näitä keskusteluja, että onko tosiaan olemassa ihmisiä, jotka oikeen tuppaavat jonkun luo joulun viettoon? Tai ainakin kahville/syömään? Ei voi käsittää.
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen joulun alla ihmettelen näitä keskusteluja, että onko tosiaan olemassa ihmisiä, jotka oikeen tuppaavat jonkun luo joulun viettoon? Tai ainakin kahville/syömään? Ei voi käsittää.
Ikävä kyllä on. Omat vanhempani ovat juuri sellaisia, että kun kerran on sisälle päästy, niin sitten ei lähdetä ei niin millään. Ja kylään ollaan tuppaamassa jatkuvasti. Vanhempiini ei auta mikään hienovarainen vihjailu tyyliin "nyt lapset iltapesulle ja nukkumaan" tai haukottelu ja "jaaha, huomenna on taas aikainen herätys". No, vastapainoksi appivanhemmat alkavat pahoitella aiheuttamaansa häiriötä jo eteisessä ja jos joku vaikka haukottelee, niin ovat jo suunnilleen menossa pois tieltä että päästää nukkumaan. En tiedä kumpi loppujen lopuksi on rasittavampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan voi pakottaa sinua stressaamaan, siis vaikka ihmiset tulisivatkin teille viettämään joulua. Teet jotain ruokia jos haluat ja sanot että jos joku ehdottomasti haluaa jotain, tuokoon mukanaan. Näin me teemme ja vietämme rentoa joulua :)
Siis sä et tajunnu että ap haluaa olla rauhassa kotona eikä halua sinne ketään? Ei ketään ulkopuolisia? Et sä voi tuossa tapauksessa antaa moista neuvoa vaikka se teillä toimisikin. Comprende?
Minkä hiton takia ap:n pitäis tehdä yhtään mitään jouluruokia ulkopuoliselle jos kerran haluaa olla kotona vauvan ja miehen kanssa, ILMAN VIERAITA? Mikä tuossa meni yli sun ymmärryksen?
Kyllä minä voin tehdä ihan mitä haluan. Tilulilu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan voi pakottaa sinua stressaamaan, siis vaikka ihmiset tulisivatkin teille viettämään joulua. Teet jotain ruokia jos haluat ja sanot että jos joku ehdottomasti haluaa jotain, tuokoon mukanaan. Näin me teemme ja vietämme rentoa joulua :)
Se ei ihan tosi ole noin yksinkertaista.
Miksi ei?

Jotain ruokaa on pakko tehdä itsellekin, eikä sitä nyt viitsi vieraita jättää ilman, vaan on tehtävä isompi määrä. Siinä ei taakkaa paljon helpota, jos joku tuo jotain mitä itse haluaa. Sitten on se ison porukan astioiden tiskaus, jonkun se on pakko tehdä. Ja kuinka rennosti kotona todella pystyy olemaan, jos siellä on vieraita? Ei siinä voi istuskella pitkään saunassa tai keskittyä kirjaan sohvannurkassa tai mennä nukkumaan heti kun siltä tuntuu tai käydä itsekseen keittiössä tekemässä suolapalaa yms yms yms. Mutta hei, jos tosissaan pystyt järjestämään rennon sukujoulun ilman että teet yhtään mitään muuta kuin oman perheen kesken ollessa, niin kaikin mokomin.

Kinkku uuniin ja laatikot ostetaan valmiina, samoin kalat. jotain pipareita ja torttuja aion leipoa, muut jouluruuat mitä haluamme on aika yksinkertaisia, lihapullaa ja kananmunia jne. Tiskikone löytyy myös ;) pystyy olemaan ihan rennosti vaikka on vieraita kylässä.. Ei kukaan odota mitään passaamista.

Minusta tuntuisi silti kiusalliselta jättää vieraat itsekseen ja istuskella sohvalla yöpaita päällä jalat pöydällä.
Kaikki tuosta koski sitä mitä sinä haluat. Entä mies?! Ja myöhemmin lapsikin voi haluta eri asioita...