Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi jouluna ei saa olla rauhassa?

Vierailija
21.11.2017 |

Taas se alkoi heti lokakuun vaihtuessa marraskuulle. Mites joulu? Haluaisin viettää vauvan ensimmäistä joulua rauhassa omassa kodissa miehen kanssa. Molempien sukulaiset kyselevät joulunviettoon eivätkä ymmärrä, että kaikki eivät jaksa ajella ympäri maakuntaa jouluna. Ollaan vietetty kuusi joulua yhdessä niin, että on käyty jossain välissä joulua molempien vanhemmilla. Aatto on vietetty kotona kahdestaan. Nyt vauvan tultua kyselyt yltyvät, vauvan takia pitäisi kuulemma ehdottomasti viettää joulua suvun kesken.
Pidän joulusta, mutta en jaksa ylimääräistä stressiä siitä. Oma äitini on aina tehnyt kaiken alusta alkaen itse ja lopulta itkenyt jouluna, kun kukaan ei auta koskaan missään. Yritettiin auttaa, mutta apu ei kelvannut. Jouluaatot oli lopulta kamalaa riitelyä. Monta joulua pyrin olemaan töissä, että on hyvä syy jättäytyä pois joulunvietosta.
Miehen suvussa joulunvietto tuntuu keskittyvän hänen veljensä kotiin, jossa lapset (joilla on jo kaikkea) saavat lahjoja useampia jätesäkillisiä. Vihaan nähdä niitä pettyneitä lasten ilmeitä, kun lahja ei taaskaan ollut mieluisa. Nyt väki oli keksinyt, että meille voisi tulla joulunviettoon, kun on vauvakin. En todellakaan ole mikään joulupiika ja ala kokkaamaan 20 hengelle, kun en muutenkaan paljon ruoanlaitosta välitä. Nyt ollaankin miehen kanssa mietitty, että onko röyhkeää lähteä vain hiljaa pakoon matkalle? Kaikille on ilmoitettu, että kotona ollaan keskenämme ja halutaan vietää oma rauhallinen joulu. Ongelma on, että kaikki ei ymmärrä asiaa, vaikka sitä tässä nyt jo kuukausi on toisteltu.
Onko rikollista, jos ei oikeasti vaan jaksa sukujouluja ja haluaa vaan olla ja rauhoittua?

Kommentit (137)

Vierailija
41/137 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hoh hoijaa, onko vaikea sanoa että EI käy, olemme oman perheen parissa! Itse inhoon kaikkia vieraita, kaikkina vuodenaikoina! En pelkästään jouluna. En jaksa kestitä ja rupatella ketään vieraita, en edes sukulaisia :D Ei kaikki tykkää sellaisesta, tykkään olla omissa oloissani ja ps.olen aikuinen nainen :) 

Vierailija
42/137 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muakin ahdistais. Mä varmaan tekisin niin, että sanoisin suoraan, että en jaksa nyt laittaa joulua, kun on vauvakin. Tai sitten varaisin jostakin valmiin joulun ja lähtisin matkalle. Jos olis rahaa, niin joskus voisin sitäkin kokeilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/137 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tuosta koski sitä mitä sinä haluat. Entä mies?! Ja myöhemmin lapsikin voi haluta eri asioita...

Miksei mieskin haluaisi rauhallista kotijoulua? 

Vierailija
44/137 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voin kuvitella tuon painajaismaisen tilanteen. Koko suku toljottamassaja arvostelemassa jokaista tuoreen äidin liikettä. Edes imetykselle ei anneta rauhaa.

Vaihtoehtoisesti vauva napataan äidiltään samantien saatesanoilla "me kyllä hoidetaan tää niin saat paremmin aherrettua keittiössä 😊😊".

Vierailija
45/137 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan voi pakottaa sinua stressaamaan, siis vaikka ihmiset tulisivatkin teille viettämään joulua. Teet jotain ruokia jos haluat ja sanot että jos joku ehdottomasti haluaa jotain, tuokoon mukanaan. Näin me teemme ja vietämme rentoa joulua :)

Se ei ihan tosi ole noin yksinkertaista.

Miksi ei?

Jotain ruokaa on pakko tehdä itsellekin, eikä sitä nyt viitsi vieraita jättää ilman, vaan on tehtävä isompi määrä. Siinä ei taakkaa paljon helpota, jos joku tuo jotain mitä itse haluaa. Sitten on se ison porukan astioiden tiskaus, jonkun se on pakko tehdä. Ja kuinka rennosti kotona todella pystyy olemaan, jos siellä on vieraita? Ei siinä voi istuskella pitkään saunassa tai keskittyä kirjaan sohvannurkassa tai mennä nukkumaan heti kun siltä tuntuu tai käydä itsekseen keittiössä tekemässä suolapalaa yms yms yms. Mutta hei, jos tosissaan pystyt järjestämään rennon sukujoulun ilman että teet yhtään mitään muuta kuin oman perheen kesken ollessa, niin kaikin mokomin.

Kinkku uuniin ja laatikot ostetaan valmiina, samoin kalat. jotain pipareita ja torttuja aion leipoa, muut jouluruuat mitä haluamme on aika yksinkertaisia, lihapullaa ja kananmunia jne. Tiskikone löytyy myös ;) pystyy olemaan ihan rennosti vaikka on vieraita kylässä.. Ei kukaan odota mitään passaamista.

Minusta tuntuisi silti kiusalliselta jättää vieraat itsekseen ja istuskella sohvalla yöpaita päällä jalat pöydällä.

Itsekseen? Meillä he istuvat myös siellä sohvalla.. Yöpaita päällä ei kyllä olla joulupöydässä eivätkä jää yöksi. Kaikesta saa näköjään ongelman.

Vierailija
46/137 |

Ainakin meillä vieraiden kanssa on tapana seurustella. Teillä sitten ehkä ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/137 |

Lukea kirjaa ja syödä ensimmäinen konvehtirasia tyhjäksi aikuiselle täysin sopimatonta pikavauhtia :)  Siinä olisi vierailla ihmettelemistä.

Vierailija
48/137 |

Ei meillä tarvitse istua virallisesti kahvipöydässä koko iltaa ja keskustella säästä. Joku katsoo telkkaria, joku syö suklaata ja lukee, lapset leikkivät, joku touhuilee keittiössä, jotkut puhuvat keskenään mistä puhuvatkaan.. Jääkaapilla käy itse kukin kun haluaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/137 |

Ihme tönöttämistä, kuulostaapa kamalalta joululta!

Vierailija
50/137 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tuosta koski sitä mitä sinä haluat. Entä mies?! Ja myöhemmin lapsikin voi haluta eri asioita...

Miksei mieskin haluaisi rauhallista kotijoulua? 

Voi halutakin, mut tässä ainakin ap puhuu vain itsestään. Todennäköisesti koko perheen ohjelma tulee aina pyörimään ap:n navan ympärillä. Lapsenkaan toiveilla ei tule olemaan merkitystä koska Ap:n Rauhallinen Joulu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/137 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma anoppi ja puolet suvusta asuu ulko-mailla ja joka vuosi ovat närkästyneitä koska tämä perhe haluaa viettää rauhaisan joulun kotona. Eivät ymmärrä kuinka paljon matkustaminen väsyttää. Pahinta on, kun joskus kun sinne sitten vaivautuu, ei saa vain "olla", vaan jokainen siskon kaiman serkun täti pitää käydä kättelemässä ja ruokapöydässä istutaan monta tuntia nätisti epämukavat vaatteet päällä.

En tiedä mitä tehdään kun lapsi kasvaa matkustusikäiseksi.

Vierailija
52/137 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tuosta koski sitä mitä sinä haluat. Entä mies?! Ja myöhemmin lapsikin voi haluta eri asioita...

Minä kyllä uskon että kotijouluja alusta asti viettäneistä lapsista 99% haluaa viettää sen joulun oman perheen kesken, oman perheen tahtiin. Ne parit sukujoulut mitä itse vietin lapsena olivat rasittavia. Ei saanut leikkiä uusilla leluilla rauhassa ilman mummon häirintää, ei pystynyt menemään pihalle äidin ja isän kanssa laskemaan uudella pulkalla, kun isovanhempia piti viihdyttää ja passata, ei saanut katsoa isän tai äidin sylissä rauhassa jouluohjelmia, kun mummo ja pappa halusivat seurustella meidän lasten kanssa, ja jos se ei onnistunut niin sitten ei annettu vanhemmille tilaisuutta olla meidän kanssa. No, minun mummoni oli muutenkin omivaa sorttia, halusi tavatessa aina että lasten huomio on hänessä esimerkiksi äidin sijaan. Monilla varmaan mukavempia mummoja

Uskon että monille sukujoulut ovat ihania, tavataan sukua ja ollaan yhdessä, mutta mielestäni kyse on tottumuksesta. Jos itselle syntyy jo varhaislapsuudessa joulun tunne siitä, että äiti keittää aamun pimeydessä riisipuurot kun itse katsot piirrettyjä/ ihailet joulukuusta ja ollaan ihan rauhassa omalla porukalla - antaen erityistä huomiota toisillemme, niin ei se sukujoulu vain nappaa. Ei ole sitä samaa tunnelmaa, mihin on tottunut ja mihin liittää mielessään joulutunnelman.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/137 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla ei ole enää kontakteja omaan sukuun. Se oli alunperinkin pieni, ja minä siihen adoptoitu, joten en saanut tulla niin läheikseksi toisten kanssa. Nyt kun on omia lapsia, joulut on alkaneet ahdistaa. En haluaisi nähdä jouluisin ketään, ainoastaan olla oman perheen kanssa. Joskus on oltukin, mutta se on tarkoittanut vain jouluaattoa. Muina päivinä on pitänyt käydä siellä ja täällä, ja rauhallisuudesta ei ole voinut puhuakaan. 

Useimmiten kuitenkin olen jouluaaton ja usean muunkin välipäivän miehen sukulaisten kanssa. En inhoa heistä ketään, mutta olen alkanut tuntea oloni todella ulkopuoliseksi. Kaipaan "omia ihmisiä", joiden luokse mennä ja paeta kiirettä, mutta ainoa vaihtoehto on olla menemättä miehen mukaan (eli olla yksin kotona). Jos olemme olleet aaton kotona, poen huonoa omaatunto että nyt vien mieheltä ja lapsilta sukujoulun. 

Tämä joulu ollaan lämpimässä. Se on lähes tulkoon onnistunut joulupako, mutta menivät sitten miehen sukulaiset keksimään, että juhlitaan pikkujouluja ennen meidän matkaa. Se siitä sitten ... 

Vierailija
54/137 |

Kysyttiinkö teiltä, että mitä olisitte mieltä tämmöisistä pikkujouluista? Vai tuliko ihan ilmoitusluontoisena? Jos ei kysytty niin siinä vaiheessa sanoisin jo aika painavasti, että emme ole ajatelleet sitäkään tehdä vaan tosiaan viettää joulu keskenämme kuten tahdomme.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/137 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan voi pakottaa sinua stressaamaan, siis vaikka ihmiset tulisivatkin teille viettämään joulua. Teet jotain ruokia jos haluat ja sanot että jos joku ehdottomasti haluaa jotain, tuokoon mukanaan. Näin me teemme ja vietämme rentoa joulua :)

Se ei ihan tosi ole noin yksinkertaista.

Miksi ei?

Jotain ruokaa on pakko tehdä itsellekin, eikä sitä nyt viitsi vieraita jättää ilman, vaan on tehtävä isompi määrä. Siinä ei taakkaa paljon helpota, jos joku tuo jotain mitä itse haluaa. Sitten on se ison porukan astioiden tiskaus, jonkun se on pakko tehdä. Ja kuinka rennosti kotona todella pystyy olemaan, jos siellä on vieraita? Ei siinä voi istuskella pitkään saunassa tai keskittyä kirjaan sohvannurkassa tai mennä nukkumaan heti kun siltä tuntuu tai käydä itsekseen keittiössä tekemässä suolapalaa yms yms yms. Mutta hei, jos tosissaan pystyt järjestämään rennon sukujoulun ilman että teet yhtään mitään muuta kuin oman perheen kesken ollessa, niin kaikin mokomin.

Kinkku uuniin ja laatikot ostetaan valmiina, samoin kalat. jotain pipareita ja torttuja aion leipoa, muut jouluruuat mitä haluamme on aika yksinkertaisia, lihapullaa ja kananmunia jne. Tiskikone löytyy myös ;) pystyy olemaan ihan rennosti vaikka on vieraita kylässä.. Ei kukaan odota mitään passaamista.

Minusta tuntuisi silti kiusalliselta jättää vieraat itsekseen ja istuskella sohvalla yöpaita päällä jalat pöydällä.

Itsekseen? Meillä he istuvat myös siellä sohvalla.. Yöpaita päällä ei kyllä olla joulupöydässä eivätkä jää yöksi. Kaikesta saa näköjään ongelman.

Ainakin meillä vieraiden kanssa on tapana seurustella. Teillä sitten ehkä ei.

Ei meillä tarvitse istua virallisesti kahvipöydässä koko iltaa ja keskustella säästä. Joku katsoo telkkaria, joku syö suklaata ja lukee, lapset leikkivät, joku touhuilee keittiössä, jotkut puhuvat keskenään mistä puhuvatkaan.. Jääkaapilla käy itse kukin kun haluaa.

Vierailen kyllä harvoin kenenkään perheessä. Mutta kokisin oloni kyllä vaivautuneeksi, jos menisin vierailulle ja joutuisin itse kaivamaan jääkaapista evästä ja isäntäväki tuijottaisi telkkaria ja joku tai itse joutuisin touhuilemaan keittiötä, kun emäntä makaisi sohvalla ja lukisi ja söisi suklaata.

Kyllä meille tuleville vieraille katetaan ruoka pöytään ja seurustellaan heidän kanssaan. Ei heidänkään tarvitse kaivella apetta jääkaapista ja tuijottaa minua, kun tollotan tuppisuuna telkkaria.

Vierailija
56/137 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tuosta koski sitä mitä sinä haluat. Entä mies?! Ja myöhemmin lapsikin voi haluta eri asioita...

Miksei mieskin haluaisi rauhallista kotijoulua? 

Voi halutakin, mut tässä ainakin ap puhuu vain itsestään. Todennäköisesti koko perheen ohjelma tulee aina pyörimään ap:n navan ympärillä. Lapsenkaan toiveilla ei tule olemaan merkitystä koska Ap:n Rauhallinen Joulu

No miksei ne lapsi ja mies voi mennä esim. tapaninpäivänä vierailemaan anoppilassa.

Vierailija
57/137 |
23.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan voi pakottaa sinua stressaamaan, siis vaikka ihmiset tulisivatkin teille viettämään joulua. Teet jotain ruokia jos haluat ja sanot että jos joku ehdottomasti haluaa jotain, tuokoon mukanaan. Näin me teemme ja vietämme rentoa joulua :)

Se ei ihan tosi ole noin yksinkertaista.

Miksi ei?

Jotain ruokaa on pakko tehdä itsellekin, eikä sitä nyt viitsi vieraita jättää ilman, vaan on tehtävä isompi määrä. Siinä ei taakkaa paljon helpota, jos joku tuo jotain mitä itse haluaa. Sitten on se ison porukan astioiden tiskaus, jonkun se on pakko tehdä. Ja kuinka rennosti kotona todella pystyy olemaan, jos siellä on vieraita? Ei siinä voi istuskella pitkään saunassa tai keskittyä kirjaan sohvannurkassa tai mennä nukkumaan heti kun siltä tuntuu tai käydä itsekseen keittiössä tekemässä suolapalaa yms yms yms. Mutta hei, jos tosissaan pystyt järjestämään rennon sukujoulun ilman että teet yhtään mitään muuta kuin oman perheen kesken ollessa, niin kaikin mokomin.

Kinkku uuniin ja laatikot ostetaan valmiina, samoin kalat. jotain pipareita ja torttuja aion leipoa, muut jouluruuat mitä haluamme on aika yksinkertaisia, lihapullaa ja kananmunia jne. Tiskikone löytyy myös ;) pystyy olemaan ihan rennosti vaikka on vieraita kylässä.. Ei kukaan odota mitään passaamista.

Minusta tuntuisi silti kiusalliselta jättää vieraat itsekseen ja istuskella sohvalla yöpaita päällä jalat pöydällä.

Itsekseen? Meillä he istuvat myös siellä sohvalla.. Yöpaita päällä ei kyllä olla joulupöydässä eivätkä jää yöksi. Kaikesta saa näköjään ongelman.

Ainakin meillä vieraiden kanssa on tapana seurustella. Teillä sitten ehkä ei.

Ei meillä tarvitse istua virallisesti kahvipöydässä koko iltaa ja keskustella säästä. Joku katsoo telkkaria, joku syö suklaata ja lukee, lapset leikkivät, joku touhuilee keittiössä, jotkut puhuvat keskenään mistä puhuvatkaan.. Jääkaapilla käy itse kukin kun haluaa.

Vierailen kyllä harvoin kenenkään perheessä. Mutta kokisin oloni kyllä vaivautuneeksi, jos menisin vierailulle ja joutuisin itse kaivamaan jääkaapista evästä ja isäntäväki tuijottaisi telkkaria ja joku tai itse joutuisin touhuilemaan keittiötä, kun emäntä makaisi sohvalla ja lukisi ja söisi suklaata.

Kyllä meille tuleville vieraille katetaan ruoka pöytään ja seurustellaan heidän kanssaan. Ei heidänkään tarvitse kaivella apetta jääkaapista ja tuijottaa minua, kun tollotan tuppisuuna telkkaria.

Eivät minun vanhempani ja sisarukseni koe sitä mitenkään vaivautuneeksi, toki juttelemme toistemme kanssa, en tiedä mistä revitty tuon että istun vain hiljaa ja katson telkkaria? :D pointti oli että kaikki olemme kuin kotonamme rennosti, eikä emännän tarvitse stressata ja passata erityisesti.

Vierailija
58/137 |
24.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkäpä se veljesi perhe kohteliaisuuttaan ehdottaa joulua teille. Kun teillä on se pikku perhe vihdoinkin.

Ehkä eivät jaksa katsoa erakkoluonteista veljenvaimoa ja hänen sohville ja matoille oksentelevaa vauvaansa, kun ovat omat lapsensa jo saaneet yli vauva iän. Eivät enään sotke ruualla ja paskalla/oksennuksella koko kotia.

Voin vaan kuvitella, että veljen perhe helpottuu, jos jouluperinteitä muutetaan. Ottakaa te anopit ja mummot välillä teille, niin ei tarvitse veljen vaimon yksin jaksaa.

Vai mahdattekohan koskaan edes oikeasti yhdessä ennen viettänyt joulua, jos kerran olet töihin ja äitisi kattiloille aina paennut. Anna vauva miehelles ja pakene töihin ja jätä veljen perhe, jos et heitä teille halua.

Lapsellinen itsekäs ainut lapsi perheessä olet! Minä minä minä

Kyllä huomaa, ettet ole tainnut koskaan kysellyt veljesi lasten kuulumisia.

Vierailija
59/137 |
24.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua stressaa myös tuleva joulu ihan suunnattomasti näiden "pakkovierailujen" vuoksi. Synnytin esikoiseni kaksi viikkoa sitten, ja nyt sekä minun, että miehen suvut vaativat että pitäisi tuoda vauva näytille jouluna. Meiltä on matkaa omille vanhemmilleni lähes 500 km, sieltä miehen vanhemmille n. 400 km, ja miehen vanhemmilta takaisin meille myöskin lähes 400 km, eli pitäisi ajella 1300 km ympäri Suomea vastasyntyneen kanssa, ja kaiken tämän pitäisi tapahtua 23.-26. päivä, koska mies ei saanut välipäiviä töistä vapaaksi, eli jouduttaisiin olemaan tien päällä koko joulu. Ollaan yritetty sanoa, että voisivatko molempien vanhemmat tulla kylään, mutta ei kuulemma käy, loukkaamme heitä mikäli emme itse tule. Tällä hetkellä haluaisimme vaan viettää joulun keskenämme, ja hoitaa vierailut myöhemmin väljemmällä aikataululla.

Vierailija
60/137 |

Kumpi on tärkeämpää, teidän vauvan hyvä olo, vai isovanhempien miellyttäminen? Tuossa ajassa se 500km pitäisi ajaa putkeen, ja paljon lienee mummoloiden väli. Minä nimittäin kolmen lapsen kokemuksella uskallan väittää, että vajaa 2kk imetettävän vauvan kanssa tuollainen kolmen päivän superajelu on vanhemmille kamalaa ja liikaa täysin rinnalla olevalta vauvalta vaadittu. Lapsentahtinen ajelu tuon ikäisen kanssa voi tarkoittaa 10min väkein pysähtymistä!

En ikinä laittaisi noin räikeästi aikuisten etua vastasyntyneen edelle. On erittäin törkeää heiltä uhkailla loukkaantumisella, jos joidenkin pitäisi olla loukkaantunut, niin teidän, kun vauvaperhettä kehdataan noin pompotella.

Nyt olisi aika laittaa rajat kuntoon ja näpäyttää kunnolla isovanhempia. Vietätte kotona joulun, ja jos loukkaantuvat, niin ilmoitatte että teidän kasvatusperiaatteisiin kuuluu laittaa vauvan viihtyvyys isovanhempien miellyttämisen edelle. Sanoisin samaan syssyyn, että koska vaatimukset ovat niin kohtuuttomia ja mummolat eri paikoissa, niin pidätte tästä lähtien oman perheen joulun. Ja ihan voin rehellisesti sanoa, että näin tekisin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kahdeksan neljä