Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi jouluna ei saa olla rauhassa?

Vierailija
21.11.2017 |

Taas se alkoi heti lokakuun vaihtuessa marraskuulle. Mites joulu? Haluaisin viettää vauvan ensimmäistä joulua rauhassa omassa kodissa miehen kanssa. Molempien sukulaiset kyselevät joulunviettoon eivätkä ymmärrä, että kaikki eivät jaksa ajella ympäri maakuntaa jouluna. Ollaan vietetty kuusi joulua yhdessä niin, että on käyty jossain välissä joulua molempien vanhemmilla. Aatto on vietetty kotona kahdestaan. Nyt vauvan tultua kyselyt yltyvät, vauvan takia pitäisi kuulemma ehdottomasti viettää joulua suvun kesken.
Pidän joulusta, mutta en jaksa ylimääräistä stressiä siitä. Oma äitini on aina tehnyt kaiken alusta alkaen itse ja lopulta itkenyt jouluna, kun kukaan ei auta koskaan missään. Yritettiin auttaa, mutta apu ei kelvannut. Jouluaatot oli lopulta kamalaa riitelyä. Monta joulua pyrin olemaan töissä, että on hyvä syy jättäytyä pois joulunvietosta.
Miehen suvussa joulunvietto tuntuu keskittyvän hänen veljensä kotiin, jossa lapset (joilla on jo kaikkea) saavat lahjoja useampia jätesäkillisiä. Vihaan nähdä niitä pettyneitä lasten ilmeitä, kun lahja ei taaskaan ollut mieluisa. Nyt väki oli keksinyt, että meille voisi tulla joulunviettoon, kun on vauvakin. En todellakaan ole mikään joulupiika ja ala kokkaamaan 20 hengelle, kun en muutenkaan paljon ruoanlaitosta välitä. Nyt ollaankin miehen kanssa mietitty, että onko röyhkeää lähteä vain hiljaa pakoon matkalle? Kaikille on ilmoitettu, että kotona ollaan keskenämme ja halutaan vietää oma rauhallinen joulu. Ongelma on, että kaikki ei ymmärrä asiaa, vaikka sitä tässä nyt jo kuukausi on toisteltu.
Onko rikollista, jos ei oikeasti vaan jaksa sukujouluja ja haluaa vaan olla ja rauhoittua?

Kommentit (137)

Vierailija
81/137 |
27.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan tarkennuksena, en ole erakko eikä mieskään ole tossun alla. Tästä on puhuttu jo pitkään, että kotona vietetään jatkossa joulut. Hän oli jo kertaalleen omalle suvulleen sanonut ei. Kahdestaan ollaan oltu jo useampi vuosi, mutta jossain vaiheessa joulua saatettu vierailla molempien vanhemmilla. Jäin miettimään, että osa neuvoi opettelemaan vain sanan ei. Osaan sanoa ei, mutta en halua olla ilkeä. Molempien sukulaisissa on herkästi loukkaantuvia ihmisiä ja sellaisia, jotka ovat tottuneet yhdenlaiseen tapaan elää elämää ja viettää joulua, tekemään asiat perinteisellä tavalla. Välillä tuntuu, että vauvaa käytetään suvun puolelta myös syynä "nythän teidän on ehdottomasti tultava kun on se pienikin". Näissä tilanteissa itselle tulee se olo, että minä olen se ilkeä noita joka vieraannuttaa vauvan sukulaisistaan. Ja edelleen se, että itsellä on jouluista myös ikäviä kokemuksia. Kiirettä, stressiä töissä, asiakkaat huutavat ja sukujouluissa riitoja, oma äiti vetänyt itsensä aivan äärirajoille vaikka kuinka yritettiin auttaa. Ei siitä ole jäänyt sellaista muistoa, että haluaisin itse järjestää jouluja isolle joukolle. Miehen suvussa taas se lasten lahjominen on lähtenyt joillain aivan käsistä, en vaan halua osallistua siihen muovisen krääsän levitykseen. Ehkä olen jotenkin tiukka joidenkin mielestä, mutta se on myös elämäntapa, vähemmälläkin pärjää. Miehen kanssa on puhuttu, että vietetään joulua rauhassa syöden, leväten, ulkoillaan paljon ja vietetään aikaa kolmistaan, kun siihen kerrankin on mahdollisuus. Tsemppiä kaikille vauvan saaneille, aivan pienen kanssa ei tulisi mieleenkään lähteä ajelemaan satoja kilometrejä. Toivottavasti jokainen löytää oman tapansa viettää joulua ja nauttii joulusta, millainen se sitten onkin. :)

AP 

Kun kerran jaksaa olla tiukkana, se on seuraavana vuonna paljon helpompaa :)

Vierailija
82/137 |
28.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä tyttö syntyi marraskuun lopulla. Ilmoitin anopille että koska viime jouluna oltiin meillä niin tänä jouluna ollaan omalla porukalla kotona (myös siksi että tein yksin kaiken eikä kukaan vienyt edes omia astioitaan pois pöydästä) vaan anoppi päätti toisin. Vaikka useaan otteeseen sanoin että en jaksa passata, tehdä ruokia ruokia siivota niin silti he ilmoittivat tulevansa meille. Mies ei sanonut mitään. miehen siskokin oli päättänyt että koska oli meidän lapsille tärkeää niin tullaan ja koska isomummokin pääsisi meidän rappuset paremmin ylös.. (sama määrä rappuja ja aattona sitten kannettiin mummoa) Anoppi tuli "tekemään ruoat" mutta oli aattona töissä ja loppupeleissä minä nuhaisen ja itkevän vauvan kanssa tein kaiken yksin esikoisen roikkuessa puntissa. Aattona anoppi totesi että syökää nyt kun mä oon nää tehny.. itkin ja päätin ettei ikinä enää. Tämä vuonna menemme äitini luo koska emme saa kotona olla rauhassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/137 |
28.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Molempien sukulaisissa on herkästi loukkaantuvia ihmisiä ja sellaisia, jotka ovat tottuneet yhdenlaiseen tapaan elää elämää... "

Mulle ei kyllä tuottaisi mitään vaikeuksia pistää välejä poikki tuollaisiin ihmisiin, vaikka kuinka olisivat sukulaisia (siis jos ne välit tuosta teidän joulunvietosta poikki menisivät). Meillä kaikilla on vain tämä yksi elämä.

Vierailija
84/137 |
28.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en tajua 

a) tuollaisia sukulaisia, jotka väkisin änkee 

b) tuollaisia lampaita, jotka ei osaa pitää ovea kiinni

Vierailija
85/137 |
28.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuttavani synnytti vauvan viikko ennen jouluaattoa. Anoppi ja appi päätti mennä heille joulunviettoon, että saisivat tutustua uuteen tulokkaaseen. Mutta miniä olikin kipakka ja heitti apen ja anopin pihalle :)

Nostin hattua tuttavalleni.

Vierailija
86/137 |
28.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuhatonttu kirjoitti:

Meillä tyttö syntyi marraskuun lopulla. Ilmoitin anopille että koska viime jouluna oltiin meillä niin tänä jouluna ollaan omalla porukalla kotona (myös siksi että tein yksin kaiken eikä kukaan vienyt edes omia astioitaan pois pöydästä) vaan anoppi päätti toisin. Vaikka useaan otteeseen sanoin että en jaksa passata, tehdä ruokia ruokia siivota niin silti he ilmoittivat tulevansa meille. Mies ei sanonut mitään. miehen siskokin oli päättänyt että koska oli meidän lapsille tärkeää niin tullaan ja koska isomummokin pääsisi meidän rappuset paremmin ylös.. (sama määrä rappuja ja aattona sitten kannettiin mummoa) Anoppi tuli "tekemään ruoat" mutta oli aattona töissä ja loppupeleissä minä nuhaisen ja itkevän vauvan kanssa tein kaiken yksin esikoisen roikkuessa puntissa. Aattona anoppi totesi että syökää nyt kun mä oon nää tehny.. itkin ja päätin ettei ikinä enää. Tämä vuonna menemme äitini luo koska emme saa kotona olla rauhassa.

Mitä hemmettiä miehesi oli tekemässä jos sinä jouduit hoitamaan kaiken?!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/137 |
28.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tunnen joka vuosi sääliä heitä kohtaan jotka eivät osaa kieltäytyä muiden jouluvaatimuksilta. Mitään stressiä ja ärsytystä siitä päivästä ei olisi, jos jokainen tekisi sitä mitä itse tahtoo. Ihmettelen aina miksi ihmiset valittavat kun ongelma olisi niin helposti poistettavissa?

Itseasiassa tässä tapauksessa symppaan vähän, kun lähtökohta on että sukulaiset eivät ymmärrä puhetta.

Vierailija
88/137 |

Siinä niitä ongelmia juuri tulee, kun kaikki tekevät mitä itse haluavat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/137 |
28.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisin haluta sukuloida jouluna. Mutta oletteko ajatelleet mitä maksaa vr joulun aikaan 4hlö perheeltä, autoa ei ole. Se maksaa 200e ja käytän mieluummin sen summan ruokaan ja muutamaan lahjaan kuin siihen että saisin siettää 9h matkustaen lomallani.

Vierailija
90/137 |
28.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen joka vuosi sääliä heitä kohtaan jotka eivät osaa kieltäytyä muiden jouluvaatimuksilta. Mitään stressiä ja ärsytystä siitä päivästä ei olisi, jos jokainen tekisi sitä mitä itse tahtoo. Ihmettelen aina miksi ihmiset valittavat kun ongelma olisi niin helposti poistettavissa?

Itseasiassa tässä tapauksessa symppaan vähän, kun lähtökohta on että sukulaiset eivät ymmärrä puhetta.

Siinä niitä ongelmia juuri tulee, kun kaikki tekevät mitä itse haluavat.

Joulu on vain kerran vuodessa, ja minulle on todella tärkeää että saan viettää sen juuri niinkuin itse tahdon. Vuodessa on muitakin päiviä jolloin ehtii sitten niitä sukulaisia tavata. Jos tuo on todellakin jollekin ongelma, niin omapahan on häpeänsä.. En ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa joillekin tajuta että ihmiset ovat erilaisia. Omaa rauhaa haluavalle ihmiselle sukujoulut ovat todella raskaita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/137 |

Siinä se ongelma juuri onkin, että ihmiset ovat erilaisia. Yksi haluaa viettää joulun yksin, toinen haluaa ehdottomasti hänet paikalle. Olen ilman muuta sitä mieltä, että omalta kohdaltaan jokainen saa päättää itse, mutta kun ensimmäinen päättää, toinen jää ilman haluamaansa.

Vierailija
92/137 |
28.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minua stressaa myös tuleva joulu ihan suunnattomasti näiden "pakkovierailujen" vuoksi. Synnytin esikoiseni kaksi viikkoa sitten, ja nyt sekä minun, että miehen suvut vaativat että pitäisi tuoda vauva näytille jouluna. Meiltä on matkaa omille vanhemmilleni lähes 500 km, sieltä miehen vanhemmille n. 400 km, ja miehen vanhemmilta takaisin meille myöskin lähes 400 km, eli pitäisi ajella 1300 km ympäri Suomea vastasyntyneen kanssa, ja kaiken tämän pitäisi tapahtua 23.-26. päivä, koska mies ei saanut välipäiviä töistä vapaaksi, eli jouduttaisiin olemaan tien päällä koko joulu. Ollaan yritetty sanoa, että voisivatko molempien vanhemmat tulla kylään, mutta ei kuulemma käy, loukkaamme heitä mikäli emme itse tule. Tällä hetkellä haluaisimme vaan viettää joulun keskenämme, ja hoitaa vierailut myöhemmin väljemmällä aikataululla.

Jos suostutte tuohon ajorumbaan jouluna flunssa-aikaan noin pienen kanssa niin mun mielestä teistä pitää tehdä lastensuojeluilmoitus. Kukaan täyspäinen ei raahaa noin pientä tuollaiselle reissulle...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/137 |
28.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen joka vuosi sääliä heitä kohtaan jotka eivät osaa kieltäytyä muiden jouluvaatimuksilta. Mitään stressiä ja ärsytystä siitä päivästä ei olisi, jos jokainen tekisi sitä mitä itse tahtoo. Ihmettelen aina miksi ihmiset valittavat kun ongelma olisi niin helposti poistettavissa?

Itseasiassa tässä tapauksessa symppaan vähän, kun lähtökohta on että sukulaiset eivät ymmärrä puhetta.

Siinä niitä ongelmia juuri tulee, kun kaikki tekevät mitä itse haluavat.

Joulu on vain kerran vuodessa, ja minulle on todella tärkeää että saan viettää sen juuri niinkuin itse tahdon. Vuodessa on muitakin päiviä jolloin ehtii sitten niitä sukulaisia tavata. Jos tuo on todellakin jollekin ongelma, niin omapahan on häpeänsä.. En ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa joillekin tajuta että ihmiset ovat erilaisia. Omaa rauhaa haluavalle ihmiselle sukujoulut ovat todella raskaita.

Siinä se ongelma juuri onkin, että ihmiset ovat erilaisia. Yksi haluaa viettää joulun yksin, toinen haluaa ehdottomasti hänet paikalle. Olen ilman muuta sitä mieltä, että omalta kohdaltaan jokainen saa päättää itse, mutta kun ensimmäinen päättää, toinen jää ilman haluamaansa.

Kuitenkin tuo jälkimmäinen lause on minusta oleellisempi, että "omaa rauhaa haluavalle ihmiselle sukujoulut ovat todella raskaita". Miksi sille osalle joka haluaa viettää sukujoulua, on täysin vaikea ymmärtää tätä? Haluatko että ihminen kokee ahdistusta siitä että joutuu viettämään joulun kanssasi vastentahtoisesti?

Vierailija
94/137 |
28.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jep. Koko lyhyt joululoma menee siihen että hypitään joka sukulaisella kylässä koska ilmeisesti se on jokin pakko.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/137 |
28.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En vaan jaksa ymmärtää. Ihan kuin se vauva olisi tehty isovanhemmille nukeksi, kun ei ymmärretä tuoreen perheen tarvetta omaan tilaan ja omien perinteiden luomiseen.

Meillä toiset isovanhemmat ajattelevat näin vieläkin, vaikka lapsi on jo neljä. Lapsi ei viihdy yhtään näillä isovanhemmillaan, mutta silti sinne pitäisi saada lapsi YKSIN yökylään jatkuvasti, koska mummu haluaa(lapsi ei ja ei tod pakoteta). Samoin joulut ja muut pyhät pitäisi saada viettää lapsen kanssa heillä. Joka vuosi hirveä draama edelleen, vaikka ei olla lapsen kanssa vietetty yhtään joulua tai muuta pyhää heillä.

Vierailija
96/137 |
28.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi joulua on pakko viettää niin suurellisesti. Äidit ja anopit raatavat niska hiessä, odotukset täydellisestä jouluidyllistä ovat tähtiäkin korkeammalla, kaiken on pakko olla viimeisen päälle, lapsiperheiden täytyy ajaa satoja kilometrejä paikasta toiseen sillä sukujen on kokoonnuttava yhteen tai muuten koko galaksi räjähtää. Päivä- ellei jopa viikkkausia ollaan viulunkieltäkin kireämmissä tunnelmissa, koska stressi on niin valtava ja odotukset korkealla. Ja annas olla, jos lapset ja heidän puolisonsa eivät halua osallistua tähän näytelmään, kaikki on pilalla ja lapset itsekkäitä. En vain ymmärrä. Siis totta kai jokainen saa tehdä joulusta juuri niin suuren spektaakkelin kuin haluaa, mutta ei muita voi vaatia siihen osallistumaan. Ei tulisi mieleenkään yrittää pakottaa ketään mukaan omaan joulunviettoon tai tunkeutua kenenkään kotiin jouluna, VARSINKAAN vauvaperheeseen, joka haluaa olla rauhassa ja luoda omat perinteensä ja jossa äitikin saattaa vielä toipua synnytyksestä. Kunpa ihmiset lopettaisivat kaiken hössöttämisen, ottaisivat rennosti ja lopettaisivat vaatimusten ja odotusten esittämisen muille ihmisille. Kylläpä kaikilla olisi niin paljon mukavampi joulu.

Vierailija
97/137 |
28.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen luullut olevani ainoa joka haluaisi viettää joulun kotona oman perheen kanssa eikä reissatessa sukulaisten luona. Monta joulua haaveillut reissuun lähdöstä. Kolmen lapsen kanssa ei vain jaksais joulua viettää kyläillen.

Lähtekää ihmeessä reissuun tai olette kotona oman perheen kesken, se on täysin sallittua. Joulun ei tarvitse olla stressaavaa aikaa. Joskus saa olla myös itsekäs. Hyvää joulua teidän perheelle.

Vierailija
98/137 |
28.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi on niin vaikea kasvaa oikeasti aikuiseksi ja sanoa kiitos EI sukujouluille ja ympäri Suomea ajelulle jouluna??? Jos vaikka haluaa viettää joulun vauvan kanssa omassa kodissa niin sitten viettää sen joulun omassa kodissa. Jos joku vetää herneen nenuun niin sitten vetää.

Ja eihän niille isovanhemmillekaan kelpaa joulu vauvaperheen kotona...he saavat/osaavat sanoa EI.

Vierailija
99/137 |
29.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen joka vuosi sääliä heitä kohtaan jotka eivät osaa kieltäytyä muiden jouluvaatimuksilta. Mitään stressiä ja ärsytystä siitä päivästä ei olisi, jos jokainen tekisi sitä mitä itse tahtoo. Ihmettelen aina miksi ihmiset valittavat kun ongelma olisi niin helposti poistettavissa?

Itseasiassa tässä tapauksessa symppaan vähän, kun lähtökohta on että sukulaiset eivät ymmärrä puhetta.

Siinä niitä ongelmia juuri tulee, kun kaikki tekevät mitä itse haluavat.

Joulu on vain kerran vuodessa, ja minulle on todella tärkeää että saan viettää sen juuri niinkuin itse tahdon. Vuodessa on muitakin päiviä jolloin ehtii sitten niitä sukulaisia tavata. Jos tuo on todellakin jollekin ongelma, niin omapahan on häpeänsä.. En ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa joillekin tajuta että ihmiset ovat erilaisia. Omaa rauhaa haluavalle ihmiselle sukujoulut ovat todella raskaita.

Siinä se ongelma juuri onkin, että ihmiset ovat erilaisia. Yksi haluaa viettää joulun yksin, toinen haluaa ehdottomasti hänet paikalle. Olen ilman muuta sitä mieltä, että omalta kohdaltaan jokainen saa päättää itse, mutta kun ensimmäinen päättää, toinen jää ilman haluamaansa.

Kuitenkin tuo jälkimmäinen lause on minusta oleellisempi, että "omaa rauhaa haluavalle ihmiselle sukujoulut ovat todella raskaita". Miksi sille osalle joka haluaa viettää sukujoulua, on täysin vaikea ymmärtää tätä? Haluatko että ihminen kokee ahdistusta siitä että joutuu viettämään joulun kanssasi vastentahtoisesti?

Huomaathan, että mielestäni jokainen saa päättää omalta kohdaltaan ITSE miten tekee. Itsekin pitäisin suurta sukujoulua äärimmäisen ahdistavana. Mutta koska ihmiset ovat erilaisia, jokainen haluaa eri asioita, joten kaikki eivät voi tehdä niin kuin itse haluavat, joku joutuu aina joustamaan. Soisin kyllä mielelläni sen, että joustamaan joutuva on se, joka haluaa sanella mitä muiden pitää tehdä.

Vierailija
100/137 |
29.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joihinkin sukujouluihin taas sitten mahtuu vain osa lähisuvusta. Parempi olisi, että jokainen viettäisi omissa oloissaan, niin ei julman tahallisesti haluta sulkea osa pois. Joulu sux for many.

Ilkeyden ja itsekkyyden tiivistymä. Ja perheen sisäisen moneypuloinnin. Perintökiistat usein aiheuttajana.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kaksi kahdeksan