Te jotka olette saaneet lääkärin tekemässä masennustestissä 26-30pist, miten teillä alettiin oloa hoitamaan?

Sain lääkkeet ja puhelinajan kuukauden päähän

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo terapiassa ramppaamionen mietityttää myös, työni on klo8-16 välillä ja sellaista ettei siitä oikein pois voisi kesken kaiken olla ja matkoineen käynteihin menisi ainakin 2,5-3h/kerta. Ja sitten niiden tuntien takaisin tekeminen a.millä aikaa ja ennenkaikkea b.millä voimin, mietinpähän vain...

ap

Tässä on se sinun ongelmasi. Olet A-tyypin ihminen, joka pohtii suoriutumista https://en.wikipedia.org/wiki/Type_A_and_Type_B_personality_theory

Ohjeeksi voisi antaa sen, että ota elämä löysin rantein. Mikäli haluat elää työnantajaasi varten, etkä itsellesi, niin silloin voit toki yrittää sovitella aikataulujasi työnantajasi voittoja kasvattamaan tai mitä ikinä tekeekin. Pitkällä tähtäimellä joudut kuitenkin tilanteeseen, jossa sinun on opittava ottamaan aikaa myös itsellesi ja perheellesi.

En ole ap, mutta minun ainakin on pakko tehdä työtä elääkseni. En tee sitä sen vuoksi että haluaisin elää työnantajaani varten vaan sen vuoksi että  minulla ei ole ketään elättäjää jonka siivelle voisin heittäytyä. Aikuisen elämä kun nyt vaan on sellaista jollei ole sattunut syntymään johonkin rikkaaseen sukuun joilla on pääomatuloja niin ettei tarvitse tehdä töitä.

Köyhien on pakko tehdä töitä, se on totta. Mutta oletko valmis uhraamaan terveytesi työlle? Mahdatko katua  vanhempana? Työnantajan intresseissä ei ole sinun terveytesi, vaan sinusta saatavan hyödyn maksimointi. Sen vuoksi vanhemmat ihmiset pistetään pois ja nuoria (kokemattomia, vielä terveitä) otetaan tilalle sairastumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo terapiassa ramppaamionen mietityttää myös, työni on klo8-16 välillä ja sellaista ettei siitä oikein pois voisi kesken kaiken olla ja matkoineen käynteihin menisi ainakin 2,5-3h/kerta. Ja sitten niiden tuntien takaisin tekeminen a.millä aikaa ja ennenkaikkea b.millä voimin, mietinpähän vain...

ap

Tässä on se sinun ongelmasi. Olet A-tyypin ihminen, joka pohtii suoriutumista https://en.wikipedia.org/wiki/Type_A_and_Type_B_personality_theory

Ohjeeksi voisi antaa sen, että ota elämä löysin rantein. Mikäli haluat elää työnantajaasi varten, etkä itsellesi, niin silloin voit toki yrittää sovitella aikataulujasi työnantajasi voittoja kasvattamaan tai mitä ikinä tekeekin. Pitkällä tähtäimellä joudut kuitenkin tilanteeseen, jossa sinun on opittava ottamaan aikaa myös itsellesi ja perheellesi.

En ole ap, mutta minun ainakin on pakko tehdä työtä elääkseni. En tee sitä sen vuoksi että haluaisin elää työnantajaani varten vaan sen vuoksi että  minulla ei ole ketään elättäjää jonka siivelle voisin heittäytyä. Aikuisen elämä kun nyt vaan on sellaista jollei ole sattunut syntymään johonkin rikkaaseen sukuun joilla on pääomatuloja niin ettei tarvitse tehdä töitä.

Köyhien on pakko tehdä töitä, se on totta. Mutta oletko valmis uhraamaan terveytesi työlle? Mahdatko katua  vanhempana? Työnantajan intresseissä ei ole sinun terveytesi, vaan sinusta saatavan hyödyn maksimointi. Sen vuoksi vanhemmat ihmiset pistetään pois ja nuoria (kokemattomia, vielä terveitä) otetaan tilalle sairastumaan.

Toisaalta ei se välttämättä mihinkään uhraudu. Itselleni suositeltiin myös intensiivista terapiaa kun menin burnoutin takia lääkäriin. Kieltäydyin, samoin kuin sairaslomasta enempää kuin se viikko minkä sain jotta sen jälkeen pääsen psykiatrin evalutaatioon.  Siellä mulle tuli yhtäkkiä vahva tunne, kun se puhui siitä 2-3 kertaa syväterapiassa juoksemisesta ja kuukausien lomista, että EI, minä en halua.

Psykiatrin mielestä tämä ei ollut ollenkaan hyvä juttu vaan päinvastoin oire vääristyneestä uupuneen ja työnarkomaanin ajattelustani. Hän ennusti hyvin nopeaa paluuta hänen vastaanotolleen, mutta entistä surkeammassa jamassa ja pidemmän sairasloman tarpeessa, jos nyt kieltäydyn kaikesta hoidosta. No, 8 vuotta sitä on tuon jälkeen töissä oltu, ihan sillä sisulla että teen ihan mitä vaan kunhan vältän semmoiset terapiat ja kotona makailut. (Sen verran tuo kyllä pysäytti että olen sen jälkeen itse opetellut rajaamaan työaikaa ja sitä paljonko otan tehtäviä vastaan)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo terapiassa ramppaamionen mietityttää myös, työni on klo8-16 välillä ja sellaista ettei siitä oikein pois voisi kesken kaiken olla ja matkoineen käynteihin menisi ainakin 2,5-3h/kerta. Ja sitten niiden tuntien takaisin tekeminen a.millä aikaa ja ennenkaikkea b.millä voimin, mietinpähän vain...

ap

Tässä on se sinun ongelmasi. Olet A-tyypin ihminen, joka pohtii suoriutumista https://en.wikipedia.org/wiki/Type_A_and_Type_B_personality_theory

Ohjeeksi voisi antaa sen, että ota elämä löysin rantein. Mikäli haluat elää työnantajaasi varten, etkä itsellesi, niin silloin voit toki yrittää sovitella aikataulujasi työnantajasi voittoja kasvattamaan tai mitä ikinä tekeekin. Pitkällä tähtäimellä joudut kuitenkin tilanteeseen, jossa sinun on opittava ottamaan aikaa myös itsellesi ja perheellesi.

En ole ap, mutta minun ainakin on pakko tehdä työtä elääkseni. En tee sitä sen vuoksi että haluaisin elää työnantajaani varten vaan sen vuoksi että  minulla ei ole ketään elättäjää jonka siivelle voisin heittäytyä. Aikuisen elämä kun nyt vaan on sellaista jollei ole sattunut syntymään johonkin rikkaaseen sukuun joilla on pääomatuloja niin ettei tarvitse tehdä töitä.

Köyhien on pakko tehdä töitä, se on totta. Mutta oletko valmis uhraamaan terveytesi työlle? Mahdatko katua  vanhempana? Työnantajan intresseissä ei ole sinun terveytesi, vaan sinusta saatavan hyödyn maksimointi. Sen vuoksi vanhemmat ihmiset pistetään pois ja nuoria (kokemattomia, vielä terveitä) otetaan tilalle sairastumaan.

Luulen että katuisin jos tieten tahtoen hommaisin potkut itselleni. Arvelen että elämäni menisi sen seurauksena ojasta allikkoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo terapiassa ramppaamionen mietityttää myös, työni on klo8-16 välillä ja sellaista ettei siitä oikein pois voisi kesken kaiken olla ja matkoineen käynteihin menisi ainakin 2,5-3h/kerta. Ja sitten niiden tuntien takaisin tekeminen a.millä aikaa ja ennenkaikkea b.millä voimin, mietinpähän vain...

ap

Tässä on se sinun ongelmasi. Olet A-tyypin ihminen, joka pohtii suoriutumista https://en.wikipedia.org/wiki/Type_A_and_Type_B_personality_theory

Ohjeeksi voisi antaa sen, että ota elämä löysin rantein. Mikäli haluat elää työnantajaasi varten, etkä itsellesi, niin silloin voit toki yrittää sovitella aikataulujasi työnantajasi voittoja kasvattamaan tai mitä ikinä tekeekin. Pitkällä tähtäimellä joudut kuitenkin tilanteeseen, jossa sinun on opittava ottamaan aikaa myös itsellesi ja perheellesi.

En ole ap, mutta minun ainakin on pakko tehdä työtä elääkseni. En tee sitä sen vuoksi että haluaisin elää työnantajaani varten vaan sen vuoksi että  minulla ei ole ketään elättäjää jonka siivelle voisin heittäytyä. Aikuisen elämä kun nyt vaan on sellaista jollei ole sattunut syntymään johonkin rikkaaseen sukuun joilla on pääomatuloja niin ettei tarvitse tehdä töitä.

Köyhien on pakko tehdä töitä, se on totta. Mutta oletko valmis uhraamaan terveytesi työlle? Mahdatko katua  vanhempana? Työnantajan intresseissä ei ole sinun terveytesi, vaan sinusta saatavan hyödyn maksimointi. Sen vuoksi vanhemmat ihmiset pistetään pois ja nuoria (kokemattomia, vielä terveitä) otetaan tilalle sairastumaan.

Toisaalta ei se välttämättä mihinkään uhraudu. Itselleni suositeltiin myös intensiivista terapiaa kun menin burnoutin takia lääkäriin. Kieltäydyin, samoin kuin sairaslomasta enempää kuin se viikko minkä sain jotta sen jälkeen pääsen psykiatrin evalutaatioon.  Siellä mulle tuli yhtäkkiä vahva tunne, kun se puhui siitä 2-3 kertaa syväterapiassa juoksemisesta ja kuukausien lomista, että EI, minä en halua.

Psykiatrin mielestä tämä ei ollut ollenkaan hyvä juttu vaan päinvastoin oire vääristyneestä uupuneen ja työnarkomaanin ajattelustani. Hän ennusti hyvin nopeaa paluuta hänen vastaanotolleen, mutta entistä surkeammassa jamassa ja pidemmän sairasloman tarpeessa, jos nyt kieltäydyn kaikesta hoidosta. No, 8 vuotta sitä on tuon jälkeen töissä oltu, ihan sillä sisulla että teen ihan mitä vaan kunhan vältän semmoiset terapiat ja kotona makailut. (Sen verran tuo kyllä pysäytti että olen sen jälkeen itse opetellut rajaamaan työaikaa ja sitä paljonko otan tehtäviä vastaan)

Olet fiksu.

Ennen sanottiin, että jos tippuu hevosen selästä, paras tapa on mennä mahdollisimman pian ratsastamaan, muuten ratsastamisesta tulee niin suuri pelko, että et uskalla enää palata ratsastamaan.

Sinun coping-kykysi, tai resilienssi, on parantunut sillä, että psykiatri haastoi sinut. Halusit näyttää psykiatrille närhen munat ja olit oikeassa. Psykiatri teki sinulle siis palveluksen väärällä olettamuksellaan. Kokemuksesi käsittely on antanut sinulle mahdollisuuden kehittyä ja olet oppinut elämäsi hallintaa. Tässä mielessä kokemusasiantuntijat, kuten sinä, ovat niitä joita meidän tulisi kuunnella.

Psykiatrit ovat biomedikaalista, dualistista (psyyken ja sooman erottavaa) ajattelua noudattavia. Heille holismi, eli ihmisen psykofyysinen kokonaisuus on täyttä utopiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo terapiassa ramppaamionen mietityttää myös, työni on klo8-16 välillä ja sellaista ettei siitä oikein pois voisi kesken kaiken olla ja matkoineen käynteihin menisi ainakin 2,5-3h/kerta. Ja sitten niiden tuntien takaisin tekeminen a.millä aikaa ja ennenkaikkea b.millä voimin, mietinpähän vain...

ap

Tässä on se sinun ongelmasi. Olet A-tyypin ihminen, joka pohtii suoriutumista https://en.wikipedia.org/wiki/Type_A_and_Type_B_personality_theory

Ohjeeksi voisi antaa sen, että ota elämä löysin rantein. Mikäli haluat elää työnantajaasi varten, etkä itsellesi, niin silloin voit toki yrittää sovitella aikataulujasi työnantajasi voittoja kasvattamaan tai mitä ikinä tekeekin. Pitkällä tähtäimellä joudut kuitenkin tilanteeseen, jossa sinun on opittava ottamaan aikaa myös itsellesi ja perheellesi.

En ole ap, mutta minun ainakin on pakko tehdä työtä elääkseni. En tee sitä sen vuoksi että haluaisin elää työnantajaani varten vaan sen vuoksi että  minulla ei ole ketään elättäjää jonka siivelle voisin heittäytyä. Aikuisen elämä kun nyt vaan on sellaista jollei ole sattunut syntymään johonkin rikkaaseen sukuun joilla on pääomatuloja niin ettei tarvitse tehdä töitä.

Köyhien on pakko tehdä töitä, se on totta. Mutta oletko valmis uhraamaan terveytesi työlle? Mahdatko katua  vanhempana? Työnantajan intresseissä ei ole sinun terveytesi, vaan sinusta saatavan hyödyn maksimointi. Sen vuoksi vanhemmat ihmiset pistetään pois ja nuoria (kokemattomia, vielä terveitä) otetaan tilalle sairastumaan.

Luulen että katuisin jos tieten tahtoen hommaisin potkut itselleni. Arvelen että elämäni menisi sen seurauksena ojasta allikkoon.

Eli olet valmis uhraamaan terveytesi työlle. Mitä tämä kertoo yhteiskunnasta, jos et uskalla sairastaa, koska muuten saisit potkut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo terapiassa ramppaamionen mietityttää myös, työni on klo8-16 välillä ja sellaista ettei siitä oikein pois voisi kesken kaiken olla ja matkoineen käynteihin menisi ainakin 2,5-3h/kerta. Ja sitten niiden tuntien takaisin tekeminen a.millä aikaa ja ennenkaikkea b.millä voimin, mietinpähän vain...

ap

Tässä on se sinun ongelmasi. Olet A-tyypin ihminen, joka pohtii suoriutumista https://en.wikipedia.org/wiki/Type_A_and_Type_B_personality_theory

Ohjeeksi voisi antaa sen, että ota elämä löysin rantein. Mikäli haluat elää työnantajaasi varten, etkä itsellesi, niin silloin voit toki yrittää sovitella aikataulujasi työnantajasi voittoja kasvattamaan tai mitä ikinä tekeekin. Pitkällä tähtäimellä joudut kuitenkin tilanteeseen, jossa sinun on opittava ottamaan aikaa myös itsellesi ja perheellesi.

En ole ap, mutta minun ainakin on pakko tehdä työtä elääkseni. En tee sitä sen vuoksi että haluaisin elää työnantajaani varten vaan sen vuoksi että  minulla ei ole ketään elättäjää jonka siivelle voisin heittäytyä. Aikuisen elämä kun nyt vaan on sellaista jollei ole sattunut syntymään johonkin rikkaaseen sukuun joilla on pääomatuloja niin ettei tarvitse tehdä töitä.

Köyhien on pakko tehdä töitä, se on totta. Mutta oletko valmis uhraamaan terveytesi työlle? Mahdatko katua  vanhempana? Työnantajan intresseissä ei ole sinun terveytesi, vaan sinusta saatavan hyödyn maksimointi. Sen vuoksi vanhemmat ihmiset pistetään pois ja nuoria (kokemattomia, vielä terveitä) otetaan tilalle sairastumaan.

Luulen että katuisin jos tieten tahtoen hommaisin potkut itselleni. Arvelen että elämäni menisi sen seurauksena ojasta allikkoon.

Eli olet valmis uhraamaan terveytesi työlle. Mitä tämä kertoo yhteiskunnasta, jos et uskalla sairastaa, koska muuten saisit potkut?

Ei vaan en ole valmis uhraamaan koko elämääni. Olen tosin sitä mieltä että tuollaisessa tilanteessa pitäisi saada sairauslomaa. Jos ei sitä saa niin yhteiskunnassa on jotain vialla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo terapiassa ramppaamionen mietityttää myös, työni on klo8-16 välillä ja sellaista ettei siitä oikein pois voisi kesken kaiken olla ja matkoineen käynteihin menisi ainakin 2,5-3h/kerta. Ja sitten niiden tuntien takaisin tekeminen a.millä aikaa ja ennenkaikkea b.millä voimin, mietinpähän vain...

ap

Tässä on se sinun ongelmasi. Olet A-tyypin ihminen, joka pohtii suoriutumista https://en.wikipedia.org/wiki/Type_A_and_Type_B_personality_theory

Ohjeeksi voisi antaa sen, että ota elämä löysin rantein. Mikäli haluat elää työnantajaasi varten, etkä itsellesi, niin silloin voit toki yrittää sovitella aikataulujasi työnantajasi voittoja kasvattamaan tai mitä ikinä tekeekin. Pitkällä tähtäimellä joudut kuitenkin tilanteeseen, jossa sinun on opittava ottamaan aikaa myös itsellesi ja perheellesi.

En ole ap, mutta minun ainakin on pakko tehdä työtä elääkseni. En tee sitä sen vuoksi että haluaisin elää työnantajaani varten vaan sen vuoksi että  minulla ei ole ketään elättäjää jonka siivelle voisin heittäytyä. Aikuisen elämä kun nyt vaan on sellaista jollei ole sattunut syntymään johonkin rikkaaseen sukuun joilla on pääomatuloja niin ettei tarvitse tehdä töitä.

Köyhien on pakko tehdä töitä, se on totta. Mutta oletko valmis uhraamaan terveytesi työlle? Mahdatko katua  vanhempana? Työnantajan intresseissä ei ole sinun terveytesi, vaan sinusta saatavan hyödyn maksimointi. Sen vuoksi vanhemmat ihmiset pistetään pois ja nuoria (kokemattomia, vielä terveitä) otetaan tilalle sairastumaan.

Luulen että katuisin jos tieten tahtoen hommaisin potkut itselleni. Arvelen että elämäni menisi sen seurauksena ojasta allikkoon.

Eli olet valmis uhraamaan terveytesi työlle. Mitä tämä kertoo yhteiskunnasta, jos et uskalla sairastaa, koska muuten saisit potkut?

Ei vaan en ole valmis uhraamaan koko elämääni. Olen tosin sitä mieltä että tuollaisessa tilanteessa pitäisi saada sairauslomaa. Jos ei sitä saa niin yhteiskunnassa on jotain vialla.

Työ ja vapaa-aika ovat usein nivoutuneet yhteen. Ei ole varsinaisesti vapaa-aikaa, eikä toisaalta työpaikalla voi välttyä sitä, että kodin ongelmat näkyvät työssä.

Työantajien tulisi tukea ihmisten työterveyttä estämällä sairastumiset. Tämä on työterveyshuollon ajatus, mutta valitettavan usein ihmiset ajetaan loppuun ja pistetään seuraavissa YT-näytelmissä pihalle. 

Tämä jatkuu tällaisena niin pitkään kun työmarkkinoilla on ylitarjontaa tekijöistä. Toivottavasti "paskat" työnantajat osataan merkata ja sitten kun työmarkkinoilla tulee pulaa osaajista, osataan paskat työnantajat (historiaan perustuen) kiertää kaukaa. Töllöin työn maailma muuttuu automaattisesti inhimillisemmäksi.