Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin ehkä lapsen, mutta pelkään jo nyt teinivuosia
Ahdistaa, että lapsi tulee aikoinaan haukkumaan minua ja erillistymään. Tiedän, että lapsi on vanhemmillaan vain lainassa, mutta pahaltahan tuo varmasti tulee tuntumaan, kun oma rakas lapsi paiskoo ovia ja kapinoi. Sitten toisaalta, perhehän hankitaan juuri siksi, että olisi oma "heimo" siinä ympärillä. Miten sitä ollenkaan sitten käsittelee sen, että lapset tulevat teineiksi ja lopulta lähtevät kotoa?
Mitä sanoisitte teinin kasvatuksesta? Oliko hirveää?
Kommentit (61)
Kasvatus on siinä vaiheessa jo tehty.
Teini-iässä tärkeää on keskusteluyhteys.
Sinä et varmaan hanki lemmikkejäkään sen takia, kun ne kuitenkin joskus kuolee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teini-ikäisen vanhemmuus on rankkaa. Voi olla käytösongelmaa, rankkaa kapinointia, saati sitten jos tosissaan huonoille teille joutuu. Ja vaikka kaikki menisi hyvinkin, on se luopumisen tuska.
Vierailija kirjoitti:
Kasvatus on siinä vaiheessa jo tehty.
Teini-iässä tärkeää on keskusteluyhteys.
Sinä et varmaan hanki lemmikkejäkään sen takia, kun ne kuitenkin joskus kuolee?
Hyvä pointti muuten, mutta minulla on kissa, eikä sen kuolema pelota. On minulta koirakin joskus kuollut. ap
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäisen vanhemmuus on rankkaa. Voi olla käytösongelmaa, rankkaa kapinointia, saati sitten jos tosissaan huonoille teille joutuu. Ja vaikka kaikki menisi hyvinkin, on se luopumisen tuska.
Kiitos vastauksesta. Onko kuitenkin lapsen hankkimisen arvoista?
No, meillä ei ole ollut mitään ongelmia teinin kanssa. Ei ovien paiskomista, haistattelua, koulun laiminlyöntiä, ryyppäämistä tai tupakointia. Oikein mukava ja hieno tyyppi kaiken kaikkiaan, osallistuu ahkerasti koulun luottamustehtäviin ja harrastaa aktiivisesti 5-7 kertaa viikossa. On myös seurustellut jo pari vuotta ja koulu sujuu hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on 4 lasta ja viimeinen "pahimmassa" teini-iässä. Ei mitään ongelmia kenenkään kanssa.
Lapsille on pienestä saakka opetettu käytöstavat ja rajat esimerkillä ja läsnäololla, ei nalkuttamalla ja haukkumalla. Lisäksi nuo isommat pitävät jöötä tälle nuorimmalle vaikkeivat enää kotona ole vuosiin olleetkaan. Kapinointia ja murjotusta on ollut mutta kertaakaan kukaan ei ole hyppinyt silmille ja haistatellut. Ei ole ollut tarvetta. Olemme edelleen tosi läheisiä ja tapaamme muutaman kerran kuukaudessa, ei nuo mihinkään ole kadonneet meidän elämästä:) Ja nyt on jo lastenlapsiakin joista saa nauttia usein.
Jätätkö jugurtin syömättä vain siksi että se saattaa kupruta vatsassa? Tiedän, onneton vertaus mutta ihan yhtä turha kuin oma pelkosi. Eihän sitä voi tietää vaikka lapset olisivat ihania teineinä mutta sinä kiukkuinen ja stressaantunut äiti??
Lasten on tarkoituskin erillistyä ja löytää oma paikkansa. Anna juuret ja siivet - silloin olet onnistunut.
Ei kaikki teinit ole mahdottomia. Minun vanhempi poikani oli taaperona täystuho ja saatiin vääntää ihan kaikesta tuonne yläasteen alkuun asti. Pelkäsin puntti tutisten mitä teini-ikä tuo, mutta poika muuttui tasaiseksi, asiansa hoitavaksi nuoreksi, joka jäi juomisesta kiinni tasan kerran 16-vuotiaana ja otti opikseen. Nyt on parikymppinen upea nuori mies. Jo omillaan, mutta mamman lihapadat houkuttelevat niin, ettei kovin iso ikävä ehdi syntymään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostavia tarinoita. Lisää, kiitos! ap
Itse olen tällä hetkellä raskaana ja jännitän jo tulevaaa vauva-aikaa. Vauvat valvovat, itkevät ja kakkaavat yhtenään ja huolehdin jo oman jaksamisen puolesta. En ole mikään aamuvirkkukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paksuna kirjoitti:
Itse olen tällä hetkellä raskaana ja jännitän jo tulevaaa vauva-aikaa. Vauvat valvovat, itkevät ja kakkaavat yhtenään ja huolehdin jo oman jaksamisen puolesta. En ole mikään aamuvirkkukaan.
Onko sulla mies apuna?
Ei meillä ollut ongelmia teinien kanssa, ei huudettu eikä paiskottu ovia. Lapset nyt välillä nahistelivat keskenään, mutta niinhän kaikki sisarukset tekevät. Toinen pojista vastasi kaikkeen lähinnä murahtamalla tai yhden sanan vastauksilla, mutta hänestäkin kehkeytyi myöhemmin ihan puhelias nuori mies.
Lasten muuttoa jännitin vähän itsekin, mutta alkutotuttelun jälkeen se oli vaan hyvä asia. Oli kiva huomata, miten lapset pärjäävät omillaan. Miehenkin kanssa on juteltava riittänyt. Ei ne lapset mihinkään ole hävinneet vaikka välimatkaa on välillä maapallon toiselle puolelle.
Ehdottoman positiivinen asia lasten muutettua on ollut kotitöiden hurja väheneminen ja rahan säästyminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paksuna kirjoitti:
Itse olen tällä hetkellä raskaana ja jännitän jo tulevaaa vauva-aikaa. Vauvat valvovat, itkevät ja kakkaavat yhtenään ja huolehdin jo oman jaksamisen puolesta. En ole mikään aamuvirkkukaan.
Onko sulla mies apuna?
Mikä kysymys tää taas on?
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä ollut ongelmia teinien kanssa, ei huudettu eikä paiskottu ovia. Lapset nyt välillä nahistelivat keskenään, mutta niinhän kaikki sisarukset tekevät. Toinen pojista vastasi kaikkeen lähinnä murahtamalla tai yhden sanan vastauksilla, mutta hänestäkin kehkeytyi myöhemmin ihan puhelias nuori mies.
Lasten muuttoa jännitin vähän itsekin, mutta alkutotuttelun jälkeen se oli vaan hyvä asia. Oli kiva huomata, miten lapset pärjäävät omillaan. Miehenkin kanssa on juteltava riittänyt. Ei ne lapset mihinkään ole hävinneet vaikka välimatkaa on välillä maapallon toiselle puolelle.
Ehdottoman positiivinen asia lasten muutettua on ollut kotitöiden hurja väheneminen ja rahan säästyminen.
Samat kokemukset täälläkin. Yhteyttä pidetään puolin ja toisin, minä koitan olla hyysäämättä enää. Mutta saan kyllä olla tyytyväinen, ettei ollut kamalia teinejä meillä, ei se minun ansiotani ollut, vaan sen millaisia persoonia he olivat ja ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta se suurin luopumisen tunne tuli kun vauva ei ollut enää vauva, alkoi liikkua. Nuo teiniajan muutokset tulevat hitaammin, kerkeää tottua. Ilman muuta teiniaika voi olla rasittava, meillä kapinaa kyllä oli. Aina on puhuttu paljon, ja teiniaikaan hämäännykset tuli kyllä ulos huutona mutta myös hyvinä keskusteluina kun teini rauhoittui. On ollut todella kiinnostavaa seurata millaisia ihmisiä niistä pikkunyyteistä on kasvanut, omanlaisiaan. Eikä luopuminen ole totaalista, olemme vanhemmat heidän elämässä ja lapset meidän elämässä ihan säännöllisesti vaikka osittain eri paikkakunnilla asutaan.
Mulla on juuri 15 v täyttävä teinipoika kotona, eikä hän ole kertaakaan paiskannut ovea eikä puhutellut minua rumasti.
Tottakai hänellä alkaa olla oma tahto, oma elämä, omat rahat ja ystäväpiiri. Minä annan hänelle tilaa että hänellä tietenkin saa olla näitä, kyselen ja olen kiinnostunut, kommentoin kokeneemman näkökulmasta mutta en luennoi enkä väitä tietäväni oikeaa totuutta.
Oppiminen on jo kääntynyt toisin päin, minä opin häneltä kaikenlaista uutta.
Hän on fiksu, rauhallinen ja hyväkäytöksinen nuori mies ja olen hänestä todella ylpeä.
Olemme jo puhuneet ajatuksen tasolla kaikenlaista siitä kun hän lähtee opiskelemaan ja muuttaa pois kotoa. Hän toivoakseni tietää että hänellä on kotoa kaikki tuki mitä vaan pystytään antamaan, ja toisaalta mikään pakko ei ole lähteä minnekään ennen kuin itsestä siltä tuntuu
Mulla oli ihan hirveät ongelmat teinin kanssa. Mikään ei auttanut, ei järkevä puhe, ei huuto, ei viranomaisten puuttuminen, ei koulu, ei mikään. Takana vaikea ero lapsen ollessa pieni, ilmeisesti sitäkin kipuili. Teinillä oli ihan hirveitä "ystäviä": aikuisia miehiä, huumehörhöjä, luuseriperheiden luuserilapsia, m ustalaisia, kiusaajia jne. Enhän mä voinut vaan kehua ja kannustaa. Koulutkin loppuivat kesken, kun ei kiinnostanut, vaikka kuinka autoin koulutehtävissä ja kirjatkin kävin yksin ostamassa listan mukaan, kun lasta ei kiinnostanut edes tulla mukaan. Yritin saada teiniä kotiin milloin ruualla, milloin rahalla, milloin anomalla, milloin käskemällä. Toinen vaan sekoili itsekkäänä paskana. Oli ihan hirveätä. Toinen ei vastannut päiväkausiin puhelimeensa. Lohduttauduin ajattelemalla, että kaikki on hyvin kun ei kuulu soittoa poliisista eikä ruumishuoneelta. Teinin sijoitusaika oli vielä enemmän helvettiä, siellä ei katsottu sitäkään teinin perään mitä kotona. Teini karkaili ja kaikki ongelmakaverit saivat käydä vapaasti teiniä tapaamassa.
Mutta ihme tapahtui. Teini kasvoi aikuiseksi, työssäkäyväksi, äidiksi. Meillä on hyvät ja avoimet välit. Kaverit vaihtuivat kunnollisiin, ja poikaystävästä tuli aviomies. Oman kodin sisustaminen ja kokkailu kiinnostavat, ja käytös on aikuismaista.
Meillä on talossa neljäs teini, ja helpolla ollaan teinien kanssa päästy. Ei mitään pahempaa. Mutta vaikka teini-ikä olisi hankalakin, sehän on vain ohimenevä välivaihe.
No jos tämän palstan kirjoittelua seuraa, 99,9% teineistä on äärettömän hyväkäytöksisiä, harrastavat, laittavat ruokaa kotona, eivät koskaan kokeile päihteitä, eivät ole iltaisin ulkona, keskustelevat vanhempien kanssa rakentavasti joka päivä. Ja koulu menee loistavasti.
Eihän siinä ole mitään hätää!
Vaan ettei se sitten kuitenkaan ollut niin. Kamalaahan tämä teinin vanhemmuus on jos teini kokeilee rajojaan täysillä. Se on myös vanhemmille kasvamista siihen että lapsi muuttaa pois. Jos lapsi olisi aina ihana ja samanlainen kuin vauvana, ei pystyisi luopumaan, mutta luonto hoitaa tehtävänsä ja "pesäeroa" tulee.
Ja vaikka nämä pyhät äitihahmot korostavat, että kotona makaavat hyväkäytöksiset teinit ovat sellaisia koska he ovat ne hyvin kasvattaneet, on totuus siinäkin erilainen. Hyvä kasvatus antaa lapselle vahvuuden ja rohkeuden kokeilla niitä rajojaan. Jos on epävarma, ei teininä uskalla mitään tehdäkään.
Kolme teiniä olen saanut kasvatettua ilman ensimmäistäkään haistattelua tai ovien paiskomista. Lapset voi myös kasvattaa teini-iän läpi, eikä nostaa käsiä neuvottomana ylös lasten hormonimyllerryksessä.
Up