Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko lapsi olla paha syntyessään?
20.11.2017 |
Tutun lapsesta kyse. Jo alle vuoden ikäisenä teki paljon asioita, jotka pahoittivat toisten lasten tai äitinsä mielen, mutta silloin laitoin käytöksen iän piikkiin, kun eihän tuon ikäiset asioista oikein ymmärrä. Sama homma on jatkunut tähän päivään asti, kun lapsi on nelivuotias. Vanhempansa ovat aivan ihania ja yrittävät kasvattaa lasta kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta poika on kuin mikäkin pieni hirviö. Tekevät paljon asioita yhdessä ja vanhemmat ovat intensiivisesti läsnä leikeissä. Poika ei kuitenkaan tottele missään (uhmat yms eivät erityisesti näkyneet kun on ollut koko ajan ihan yhtä riiviö) ja näyttää jatkuvasti siltä kuin juonittelisi pahojaan. Hymyilee rauhassa samalla kun vaikka satuttaa muita, eli ei ole raivospäissään. Ei kuitenkaan keskittymisessä ongelmia, hyvin jaksaa ikätasonsa mukaan asioihin paneutua ja muuten kehittynyt normaalisti. Tuntuu vain siltä kuin joku demoni olisi vallannut tuon lapsen. En uskalla omaa poikaani päästää kahdestaan tämän kyseisen lapsen kanssa leikkimään, kun koko ajan saa olla valppaana estämään toista puremasta/potkimasta/tönimästä omaani. Tuo toinen on myös erittäin taitava käyttämään henkistä väkivaltaa muita lapsia kohtaan ja saa muut monesti itkemään julmilla säännöillään leikeissä. Ei tunnu kokevan minkäänlaista empatiaa tai harmitusta siitä että aiheuttaa muille pahaa mieltä.
Mitä mieltä olette, mikä pielessä?
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sillä lienee vain todella vaikea temperamentti. Itse olin samanlainen ja toinen meidän lapsista on. Siis ihan pikkuvauvasta asti negatiivinen, epäluottavainen, perustyytymätön, äkäinen.
Itse osaan suhtautua kun muistan millaista oli itselle kasvaa tuollaisen luonteen kanssa. Se on muuten sille lapselle itselleen vielä kamalampaa kuin ympäristölle, koska itsestään ei pääse eroon koskaan. Ainainen v*tutus, levottomuus, ahdistus, sellaiset asiat saavat lapsen oireilemaan noin. Ja jotkut on vaan sen luontoisia ihan temperamentiltaan ilman että on kasvatuksessa mitään vikaa. Esim. omassa lapsuudenkodissani 2 vuotta nuorempi veli oli ihan päinvastainen, oikein sellainen ihana aurinkoinen lapsi, vaikka samalla kasvatuksella.
Jotenkin haluaisi kuvitella, että vaikka olisi kuinka 'vaikea' temperamentti, niin oikeanlaisella herkkyydellä vanhempien puolesta voisi tämä 'vaikeakin' lapsi kasvaa onnellisena. Tosin onhan tuo tutkittu juttu, että toiset vaan ovat tyytymättömämpiä ja negatiivempia kuin muut perusluonteeltaan, ja sille ei ympäristö hirveästi mitään voi.. Harmittaa vaan kun poika tuntuu tosi fiksulta, mutta käyttäytyy ihan kamalalla tavalla ja pelkään, että tulevaisuudessa aiheuttaa vielä paljon harmaita hiuksia ympäristölleen:/
Aika usein aiheuttavat niitä vähemmän kasvaessaan, kun kyky käsitellä omia tunteita sisäisesti kehittyy. Tosin olin minäkin vielä ala-asteiässä melkoinen ihmishirviö, inhottaa edes muistella mitä tein esim. luonnoneläimille ja pikkuveljelleni :(
Omaa tilannettani pahensi se että minun vanhemmat eivät osanneet mitenkään suhtautua kaltaiseeni lapseen. Minut tosiaan leimattiin pahaksi eikä osattu muuten auttaa kuin kurittamalla. Siinä sivussa vertailtiin veljeen joka oli kiltti kuin taivaan enkeli. Ja minä keräsin lisää vihaa maailmaa kohtaan, maailmaa jossa sai vyönremmistä selkään siksi että oli paha olla, jossa minun annettiin koko ajan ymmärtää olevani vääränlainen, ei-toivottu hirviökakara joka tuotan kaikille häpeää.
Oma tytär on perinyt saman epäonnisen luonteenpiirteiden yhdistelmän, mutta minä sentään omasta kokemuksesta ymmärrän häntä. Sen sijaan että turvautuisin yhä kovempaan kuritukseen kun kerran pieni ei auta, lähestyn asiaa niin että miltä hänestä tuntuu, onko paha olla. Kyllähän siihenkin vastaus on uhmakas EI, MENE POIS koska meidän kaltaisillemme jo pikkulapsena kasvojen menetys ja heikkouden osoitus ihmisten edessä on jotain mitä ei voi sallia. Mutta niin kuin minäkin menin joskus sitten salaa itkemään, niin tekee tytärkin.
Mutta surullista se on miten vähän loppujen lopuksi voi auttaa millään, miten lapsi joutuu lopulta vain itse oppimaan elämään levottoman, kielteisen ja kärsimättömän mielensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en usko synnynnäiseen pahuuteen tai empatiakyvyttömyyteen. Kaikki lähtee kasvatuksesta ja kasvattivanhemmista.
Tekisi mieli itkeä kun lukee kommenttisi. Oikeasti, lue nyt edes yksi aihetta käsittelevä kirja. Siis sellainen kirja, joka on kirjoitettu alle 100 vuotta sitten. Joskus 1900-luvun alussa luultiin lapsen olevan tyhjä taulu. Jo pitkään on ollut yleisessä tiedossa, ettei niin ole. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1:lle: aspergeria itekin oon miettinyt, mutta koska poika tuntuu olevan jopa muita lapsia taitavampi muiden tunnetiloja lukiessa, ajattelin, ettei se tuo voi olla.
Psykopaatti kuulostaa lähinnä osuvimmalta vaihtoehdolta, mutta en tiedä voiko niin rajua termiä käyttää noin pienen lapsen kohdalla.
-ap
Voi käyttää. Psykopaattien psykopaattisuus on voimakkaimmillaan nimenomaan lapsena. Psykopaattivanhuksia ei ole olemassa juuri ollenkaan. Psykopaatit kuolevat nuorina, ja pitkään eläneilläkin psykopaattisuus on lieventynyt/poistunut vanhuusikään mennessä.
Jos lasta ei voisi sanoa psykopaatiksi, silloin aikuistakaan ei voisi sanoa psykopaatiksi.
En suosittele kenellekään palstamammalle, että alkaa oman diagnosointinsa pohjalta kutsumaan naapurin lasta psykopaatiksi, vaikka lapsikin voi olla psykopaatti. Tämä juuri siksi, että lapsen kohdalla ei-ammattilaisen on vieläkin vaikeampaa arvioida, onko kyse psykopaatista, kuin aikuisen käytöksen lukeminen. 4-vuotias on vielä niin kehitysvaiheessa, että huono käytös, itsekkyys, huomion hakeminen ym. ovat hyvin tavallisia. Lapsi VOI olla psykopaatti, mutta monesta lapsihirviöstä kuitenkin kasvaa aivan normaaleja aikuisia.
On aina huolestuttavaa kun lapsi on väkivaltainen toisia lapsia kohtaan varsinkin jos se on ihan lyömistä tai puremista. Mutta sinänsä uhmakkuus tai se että ei noudata sääntöjä ja pelleilee ei ole mitään pahuuteen viittaavaa käytöstä esim. oma lapseni on usein tuollainen. En tiedä miten vakavaa tuo on jos lapsi on valmis satuttamaan ketä tahansa vierastakin lasta. Meillä esim. niin että voi olla jonkin verran fyysinen sisaruksia kohtaan mutta ei ikinä vieraita lapsia kohtaan. Päinvastoin jää helposti alakynteen., joten en ole oman lapseni käytöksestä huolissani. Itsekin olisin huolissani jos lapsellani olisi tuollainen kaveri. Mutta tuon demoni sanan käyttö viittaa lähinnä siihen että itselläsi ap on jotain pahoja mt ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Asperger?
Asperger ei todellakaan ole mikään sellainen neurologinen ongelma joka tekisin lapsista empatiakyvyttömiä hirviöitä! Heillä on hyvinkin kehittynyt käsitys oikeasta ja väärästä ja säännöistä. Ja empatiaakin he tuntevat hyvin, mutta osin eri logiikalla kuin me normi-ihmiset.
Psykopatia sen sijaan voi olla synnynnäistä. Eri asia kumminkin kuin sosiaalisten taitojen heikkous (jota asperger siis on).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen voi olla perusluonteeltaan paha, empatiakyvytön jne., tavalla, ettei siinä pysty edes ympäristö auttamaan, eli tavallaan syntyjään paha. Tuota ei kuitenkaan voi vielä pikkulasten kohdalla arvioida. Kaikki lapset ovat syntyjään hyvin itsekkäitä ja impulsiivisia, eikä empatiakykykään ole erityisen hyvä. Noista ominaisuuksista vasta opetellaan pikkulapsiaikana eroon. Joistain parivuotiaista ei voi vetää oikein johtopäätöksiä aikuisuuden empatiakyvyn osalta, ja nelivuotiaallakin on siinä ja siinä, jatkuva "pahojen juoniminen" saattaa olla huomionhakuakin. Kouluikäisestä voisi ehkä vähän vetää johtopäätöksiä.
Psykopatian näkee jo parivuotiaasta. Normaali lapsi tuntee tutkitusti empatiaa jo alle vuoden ikäisenä.
Ainakaan vankilapsykiatri Hannu Lauerma ei kirjassaan ollut tätä mieltä. 3-4 vuotiaana on aikaisintaan nähtävissä korrelaatioita tiettyjen luonteenpiirteiden (tunnekylmyyttä, pelottomuutta, uhkarohkeutta, ehkä myöskin taipumusta valehteluun) ja myöhemmin havaittavan psykopatian kanssa. Mutta ei sitä psykopatiaa vielä noiden piirteiden perusteella lapselle diagnosoida, osa niitä omaavista ei kehity psykopaateiksi ilman hoitoakaan.
Voi olla kyseessä erityislapsi. Miksi vanhemmat eivät vie tutkimuksiin? Saattaa olla myös hullu, mutta tutkittava ois kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko pikkulapsen pahuuteen. Vaikka osa on ihan luonteessa ja syntymässä saatua, niin tietynlainen lapsen kohtaaminen pitää räätälöidä joidenkin kohdalla ihan erikseen.
Minulla on kaksi lasta. Herkempi on ymmärtänyt jo ihan pienestä pitäen pienestäkin vihjeestä, miten pitää käyttäytyä. Ja se toinen... ei korvaansa lotkauta, vaikka sille huutaa. Tämä siis sen puolesta, että miten minä saan viestin heille perille.
Se toinen ja tärkeämpi osa on opetella kuuntelemaan. Toinen kertoo asioita, toisesta ne pitää arvata. Toinen tunnistaa tunteensa, toiselle ne pitää avata. Joillekin lapsille vaaditaan vaan enemmän huomiota ja rautalankaa että niistä saadaan yhteiskuntakelpoisia.
Eikä se tarkoita jatkuvaa joustamista. Yksi hirveimmistä mukuloista minkä olen tavannut oli tietenkin ns. erikoislapsi. Oikeasti katsoin vierestä niiden vanhempien curlaamista vähän hämmentyneenä. He sanoittivat tietysti lapsen tunteita koko ajan ja ymmärsivät kaiken.
Ei pahaa tarvitse ymmärtää. Mutta pahalla sitä ei saa kitkettyä pois.
Kauhean vaikea sanoa, mitä tuossa aloittajan tapauksessa pitäisi tehdä tai mitä on tehty väärin, mutta alussa lapsi ei tunnista hyvän ja pahan eroa. Ainoastaan oman pahan olonsa ja sen, miten se poistuu. Tempperamentista riippuen sitten lapsi reagoi joku yhdellä, toinen toisella tavalla.
Oonkin miettinyt, oliskohan tässä tapauksessa vanhemmat jopa vähän liian joustavia lapsen käytöksen suhteen niin että rajat ovat pojalle epäselviä. Kerran, kun tuo poika tönäisi omani tahallaan kumoon, sen sijaan, että äiti olisi torunut lasta vihaisesti, kaappasi hän pojan syliinsä ja rupesi mukavalla äänensävyllä höpöttelemään pojalle miten tämä oli tehnyt väärin. Toki sanoittaminen yms ovat tärkeitä, mutta tässä tapauksessa näkisin, että muitakin 'kasvatuskeinoja' olisi käytettävä. Ei tietenkään väkivaltaa, mutta niin, että viesti menee perille, onhan lapsi kuitenkin jo 4. En oikein tiedä, miten kotioloissa pojan toilailuihin reagoidaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1:lle: aspergeria itekin oon miettinyt, mutta koska poika tuntuu olevan jopa muita lapsia taitavampi muiden tunnetiloja lukiessa, ajattelin, ettei se tuo voi olla.
Psykopaatti kuulostaa lähinnä osuvimmalta vaihtoehdolta, mutta en tiedä voiko niin rajua termiä käyttää noin pienen lapsen kohdalla.
-ap
Voi käyttää. Psykopaattien psykopaattisuus on voimakkaimmillaan nimenomaan lapsena. Psykopaattivanhuksia ei ole olemassa juuri ollenkaan. Psykopaatit kuolevat nuorina, ja pitkään eläneilläkin psykopaattisuus on lieventynyt/poistunut vanhuusikään mennessä.
Jos lasta ei voisi sanoa psykopaatiksi, silloin aikuistakaan ei voisi sanoa psykopaatiksi.
En suosittele kenellekään palstamammalle, että alkaa oman diagnosointinsa pohjalta kutsumaan naapurin lasta psykopaatiksi, vaikka lapsikin voi olla psykopaatti. Tämä juuri siksi, että lapsen kohdalla ei-ammattilaisen on vieläkin vaikeampaa arvioida, onko kyse psykopaatista, kuin aikuisen käytöksen lukeminen. 4-vuotias on vielä niin kehitysvaiheessa, että huono käytös, itsekkyys, huomion hakeminen ym. ovat hyvin tavallisia. Lapsi VOI olla psykopaatti, mutta monesta lapsihirviöstä kuitenkin kasvaa aivan normaaleja aikuisia.
Ei ketään pidä sitten sanoa aspergeriksikaan. Ammattilaisenkin on vaikea sanoa, onko lapsi tai aikuinen asperger vai ei. Miksi aloittaja kysyy neuvoa, jos hän ei niitä kaipaa?
Lapsihirviöistä ei kasva normaaleja aikuisia. Lähes kaikki lapsihirviöt ovat aikuisinakin psykopaatteja. Sinä vain luulet heidän olevan normaaleja ihmisiä. Sinulla tuntuu olevan aivan virheellinen käsitys psykopaateista. Et tunnistaisi aikuista psykopaattia, vaikka tapaisit sellaisen. Väittäisit hänen olevan normaali ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen voi olla perusluonteeltaan paha, empatiakyvytön jne., tavalla, ettei siinä pysty edes ympäristö auttamaan, eli tavallaan syntyjään paha. Tuota ei kuitenkaan voi vielä pikkulasten kohdalla arvioida. Kaikki lapset ovat syntyjään hyvin itsekkäitä ja impulsiivisia, eikä empatiakykykään ole erityisen hyvä. Noista ominaisuuksista vasta opetellaan pikkulapsiaikana eroon. Joistain parivuotiaista ei voi vetää oikein johtopäätöksiä aikuisuuden empatiakyvyn osalta, ja nelivuotiaallakin on siinä ja siinä, jatkuva "pahojen juoniminen" saattaa olla huomionhakuakin. Kouluikäisestä voisi ehkä vähän vetää johtopäätöksiä.
Psykopatian näkee jo parivuotiaasta. Normaali lapsi tuntee tutkitusti empatiaa jo alle vuoden ikäisenä.
Ainakaan vankilapsykiatri Hannu Lauerma ei kirjassaan ollut tätä mieltä. 3-4 vuotiaana on aikaisintaan nähtävissä korrelaatioita tiettyjen luonteenpiirteiden (tunnekylmyyttä, pelottomuutta, uhkarohkeutta, ehkä myöskin taipumusta valehteluun) ja myöhemmin havaittavan psykopatian kanssa. Mutta ei sitä psykopatiaa vielä noiden piirteiden perusteella lapselle diagnosoida, osa niitä omaavista ei kehity psykopaateiksi ilman hoitoakaan.
Näinpä. Diagnoosia ei tehdä kun persoonallisuuskaan ei ole vielä kehittynyt. Ympäristötekijöillä on myös suuri merkitys, ja hälyttäviin ennusmerkkeihin kannattaa puuttua. Epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön piirteet voi nähdä jo lapsissa, ja se oli muistaakseni jossain määrin periytyvääkin? Ei aina. Mutta näistäkään kaikki eivät ole toki psykopaatteja.
Vierailija kirjoitti:
On aina huolestuttavaa kun lapsi on väkivaltainen toisia lapsia kohtaan varsinkin jos se on ihan lyömistä tai puremista. Mutta sinänsä uhmakkuus tai se että ei noudata sääntöjä ja pelleilee ei ole mitään pahuuteen viittaavaa käytöstä esim. oma lapseni on usein tuollainen. En tiedä miten vakavaa tuo on jos lapsi on valmis satuttamaan ketä tahansa vierastakin lasta. Meillä esim. niin että voi olla jonkin verran fyysinen sisaruksia kohtaan mutta ei ikinä vieraita lapsia kohtaan. Päinvastoin jää helposti alakynteen., joten en ole oman lapseni käytöksestä huolissani. Itsekin olisin huolissani jos lapsellani olisi tuollainen kaveri. Mutta tuon demoni sanan käyttö viittaa lähinnä siihen että itselläsi ap on jotain pahoja mt ongelmia.
Sanaa 'demoni' käytin lähinnä vain havainnollistamaan pojan luonnetta.. Mutta joo, tämä tapaus on kyllä samanlainen ihan kaikille lapsille, tutuille ja vieraille, kotona ja päivähoidossa. Vanhemmat saavat joka käänteessä olla silmät selässä vahtimassa lastaan.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että on paha, on vain haastava temperamentti, ja kovakalloinen. leimaantuminen "pahaksi" vain pahentaa käytöstä, siitä tulee itseään toteuttava ennuste. Suurella osalla pikkulapsia on vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa, niitä taitojahan vasta opetellaan. On ihan tavallista että tenavat lyövät toisiaan lapiolla päähän, potkivat ja kiljuvat, kun tunteidensäätely ja ihmissuhdetaidot eivät ole kehittyneet. Lisäksi moni 4v. on vielä todella uhmakas, ja tekee mitä vain mikä saa vanhemmat pois tolaltaan. oppimisen valmiudet ovat kaikilla erilaiset, joten toisilla kestää pidempään kuin toisilla. jos lapsi kokee saavansa jonkin palkkion huonosta käytöksestään, eikä kunnon rangaistusta, niin kierre on valmis. on tietty ihan mahdollista, että lapsella on jokin oikea tunne-elämän vaikeus, mutta sehän ei ole pahuutta, vaan hän tarvitsee vain enemmän tukea. Varsinainen persoonallisuushäiriö syntyy sitten pitkän ajan kuluessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko pikkulapsen pahuuteen. Vaikka osa on ihan luonteessa ja syntymässä saatua, niin tietynlainen lapsen kohtaaminen pitää räätälöidä joidenkin kohdalla ihan erikseen.
Minulla on kaksi lasta. Herkempi on ymmärtänyt jo ihan pienestä pitäen pienestäkin vihjeestä, miten pitää käyttäytyä. Ja se toinen... ei korvaansa lotkauta, vaikka sille huutaa. Tämä siis sen puolesta, että miten minä saan viestin heille perille.
Se toinen ja tärkeämpi osa on opetella kuuntelemaan. Toinen kertoo asioita, toisesta ne pitää arvata. Toinen tunnistaa tunteensa, toiselle ne pitää avata. Joillekin lapsille vaaditaan vaan enemmän huomiota ja rautalankaa että niistä saadaan yhteiskuntakelpoisia.
Eikä se tarkoita jatkuvaa joustamista. Yksi hirveimmistä mukuloista minkä olen tavannut oli tietenkin ns. erikoislapsi. Oikeasti katsoin vierestä niiden vanhempien curlaamista vähän hämmentyneenä. He sanoittivat tietysti lapsen tunteita koko ajan ja ymmärsivät kaiken.
Ei pahaa tarvitse ymmärtää. Mutta pahalla sitä ei saa kitkettyä pois.
Kauhean vaikea sanoa, mitä tuossa aloittajan tapauksessa pitäisi tehdä tai mitä on tehty väärin, mutta alussa lapsi ei tunnista hyvän ja pahan eroa. Ainoastaan oman pahan olonsa ja sen, miten se poistuu. Tempperamentista riippuen sitten lapsi reagoi joku yhdellä, toinen toisella tavalla.
Oonkin miettinyt, oliskohan tässä tapauksessa vanhemmat jopa vähän liian joustavia lapsen käytöksen suhteen niin että rajat ovat pojalle epäselviä. Kerran, kun tuo poika tönäisi omani tahallaan kumoon, sen sijaan, että äiti olisi torunut lasta vihaisesti, kaappasi hän pojan syliinsä ja rupesi mukavalla äänensävyllä höpöttelemään pojalle miten tämä oli tehnyt väärin. Toki sanoittaminen yms ovat tärkeitä, mutta tässä tapauksessa näkisin, että muitakin 'kasvatuskeinoja' olisi käytettävä. Ei tietenkään väkivaltaa, mutta niin, että viesti menee perille, onhan lapsi kuitenkin jo 4. En oikein tiedä, miten kotioloissa pojan toilailuihin reagoidaan.
No sentään otti lapsen pois siitä tilanteesta. Kauheimmat tapaukset antaa jatkaa kiusaamista ja siinä sivussa lässyttävät vaan. Itse jouduin kerran leikkipuistossa yhdelle sanomaan että jos et itse ota sitä mukulaasi pois mun lapsen kimpusta niin minä otan, ja vähemmän lempeästi niska-pers-otteella. Hänen lapsi heitteli hiekkaa minun nuoremman päälle, kaatoi, potki, ja äiti vaan lässyttää "nyt mietitään miltä toisesta tuntuu, olisiko kiva jos toinen heittäisi hiekkaa sinun silmiin jne". Ja isä katsoo vierestä. Lapsi oli niin kiihtynyt leikistään että tuskin edes huomasi niitä äidin piipityksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asperger?
Asperger ei todellakaan ole mikään sellainen neurologinen ongelma joka tekisin lapsista empatiakyvyttömiä hirviöitä! Heillä on hyvinkin kehittynyt käsitys oikeasta ja väärästä ja säännöistä. Ja empatiaakin he tuntevat hyvin, mutta osin eri logiikalla kuin me normi-ihmiset.
Psykopatia sen sijaan voi olla synnynnäistä. Eri asia kumminkin kuin sosiaalisten taitojen heikkous (jota asperger siis on).
Jos siis lapsi ei näytä ollenkaan empatiaa oikeastaan ketään kohtaan missään tilanteessa olisin tuodella huolissani. Oma lapseni voi joskus vieraan silmissä käyttäytyä tosi ilkeästi esim. sisarustaan kohtaan mutta onneksi itse tiedän että hänellä on myös paljon empatiakykyä ja näyttääkin sen sisarusta ja muitakin kohtaan. Onko ap siis aivan varma että lapsi on aina kaikissa tilanteissa ja kaikille ihmisille täysin hirviö eikä mitään positiivisia tunteita ikinä ole ketään tai mitään kohtaan? Monesti temperamenttiset lapset voivat olla ihan ääripäitä kummassakin tuneessa eli siinä vihan tunteessa ja samoin sitten myös kiltteydessä. Samoin erityislapset esim. aspergerit ja adhd:t.
Niin, empatian puute jne voi johtua ihan geenivirheen aiheuttamasta muutoksesta aivoissa.
Se onko se varsinaisesti pahuutta onkin sitten filosofinen kysymys
Vierailija kirjoitti:
Voi olla kyseessä erityislapsi. Miksi vanhemmat eivät vie tutkimuksiin? Saattaa olla myös hullu, mutta tutkittava ois kuitenkin.
Poika ei vaikuta mitenkään muuten erityislapselta, kuin että tekee näitä pahojaan. Saattaa vaikka kehottaa toista lasta lyömään kolmatta. On siis fiksu, puhuu normaalisti, fyysiset taidot normaalit ja osaa kaikenlaista mitä tuon ikäinen nyt osaa. Eikä ole siis 'villi' tai keskittymishäiriöinen eli ei ole kyse siitä, etteikö saisi energiaa purettua päivän aikana. Touhuavat tosi sopivasti kaikkea viikon mittaan. En tiedä mitä lääkäri tms sanoisi, jos toisi lapsen tutkimuksiin vain koska toinen tekee ikäviä asioita.
Mä olin oikeasti paha lapsena. Sadistisuus oli minun hallitseva luonteenpiirteeni. Ihan pienestä asti kiusasin 2 vuotta nuorempaa veljeäni aina kun silmä vältti julmasti. Samoin perheen lemmikkieläimet saivat osansa, mm. saatoin laittaa marsun korviin pyykkipojat ja nauttia kun se juoksi paniikissa ympäriinsä. Kurittaminen jota vanhempani harrastivat pahensi vain ongelmaani, minusta tuli entistä vihaisempi ja vakuuttuneempi siitä että kaikki on vihattavaa paskaa.
Kouluiässä julmuuteni "jalostui" pääosin henkiseksi julmuudeksi. Siinä olinkin oikein mestari. Sain jopa oman äitini itkemään kun olin niin hyvä osumaan henkisesti arkoihin kohtiin, saati toiset lapset. Keksin ihan kummallisia juttuja kuten että eräällä tytöllä koulussa olisi kampurajalka. Ei sillä mitään ollut, mutta minä alkoin huudella sitä aina "kampurajalka, kampurajalka". Sitä kun kuukaudesta ja vuodesta toiseen jatkoin niin häntä alkoi se ahdistaa vaikka ensin aina sanoi että "eikä ole". Ja ai että kun minä nautin kun huomasin saaneeni jotenkin hänet murrettua, sen jälkeen kiusasin vielä lisää. Iskin jokaiseen piirteeseen: paksut huulet joten pilkkasin n**keriksi ja tein irvailevia heimotanssiliikkeitä hänen edessään jne.
Teini-iässä mulle sitten tuli masennus ja paniikkihäiriö. En enää pystynyt enkä jaksanut rääkätä ketään tai mitään, vaan se kaikki julmuus kääntyi omaa itseä kohtaan. 10 vuotta meni toipuessa, mutta sen jälkeen mulla ei onneksi ole enää ollut noita sadistisia piirteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko pikkulapsen pahuuteen. Vaikka osa on ihan luonteessa ja syntymässä saatua, niin tietynlainen lapsen kohtaaminen pitää räätälöidä joidenkin kohdalla ihan erikseen.
Minulla on kaksi lasta. Herkempi on ymmärtänyt jo ihan pienestä pitäen pienestäkin vihjeestä, miten pitää käyttäytyä. Ja se toinen... ei korvaansa lotkauta, vaikka sille huutaa. Tämä siis sen puolesta, että miten minä saan viestin heille perille.
Se toinen ja tärkeämpi osa on opetella kuuntelemaan. Toinen kertoo asioita, toisesta ne pitää arvata. Toinen tunnistaa tunteensa, toiselle ne pitää avata. Joillekin lapsille vaaditaan vaan enemmän huomiota ja rautalankaa että niistä saadaan yhteiskuntakelpoisia.
Eikä se tarkoita jatkuvaa joustamista. Yksi hirveimmistä mukuloista minkä olen tavannut oli tietenkin ns. erikoislapsi. Oikeasti katsoin vierestä niiden vanhempien curlaamista vähän hämmentyneenä. He sanoittivat tietysti lapsen tunteita koko ajan ja ymmärsivät kaiken.
Ei pahaa tarvitse ymmärtää. Mutta pahalla sitä ei saa kitkettyä pois.
Kauhean vaikea sanoa, mitä tuossa aloittajan tapauksessa pitäisi tehdä tai mitä on tehty väärin, mutta alussa lapsi ei tunnista hyvän ja pahan eroa. Ainoastaan oman pahan olonsa ja sen, miten se poistuu. Tempperamentista riippuen sitten lapsi reagoi joku yhdellä, toinen toisella tavalla.
Oonkin miettinyt, oliskohan tässä tapauksessa vanhemmat jopa vähän liian joustavia lapsen käytöksen suhteen niin että rajat ovat pojalle epäselviä. Kerran, kun tuo poika tönäisi omani tahallaan kumoon, sen sijaan, että äiti olisi torunut lasta vihaisesti, kaappasi hän pojan syliinsä ja rupesi mukavalla äänensävyllä höpöttelemään pojalle miten tämä oli tehnyt väärin. Toki sanoittaminen yms ovat tärkeitä, mutta tässä tapauksessa näkisin, että muitakin 'kasvatuskeinoja' olisi käytettävä. Ei tietenkään väkivaltaa, mutta niin, että viesti menee perille, onhan lapsi kuitenkin jo 4. En oikein tiedä, miten kotioloissa pojan toilailuihin reagoidaan.
Okei, kun olit todistamassa tuota tilannetta ja mielestäsi on siis toimittu väärin niin kyllähän sinulla pitäisi olla nyt jotain selkeää ehdotusta miten olisi vanhempien pitänyt toimia toisin. Ei väkivaltaa mutta niin että viesti menee perille eli tarkenna vielä miten? Näkemyksesi mukaan lapselle höpöteltiin liian mukavalla äänellä että teki väärin. Hmm... tuosta tulee väkisinkin sellainen mielikuva että sinun mielestäsi olisi siis pitänyt karjaista erittäin kovalla äänellä jotain vai oliko äänenpaino muuten vaan liian mukava.
Vierailija kirjoitti:
Niin, empatian puute jne voi johtua ihan geenivirheen aiheuttamasta muutoksesta aivoissa.
Se onko se varsinaisesti pahuutta onkin sitten filosofinen kysymys
Totta. Palstamammoille vain on mahdotonta hyväksyä sitä, että lapset ovat ihan yhtä pahoja kuin aikuisetkin. Viimeiseen asti yritetään syyttää kasvatusta ja olosuhteita. Eivät lapset ole mitään viattomia kedon kukkasia, vaan ihan oikeita ihmisiä siinä missä aikuisetkin.
Alue: Aihe vapaa
En usko pikkulapsen pahuuteen. Vaikka osa on ihan luonteessa ja syntymässä saatua, niin tietynlainen lapsen kohtaaminen pitää räätälöidä joidenkin kohdalla ihan erikseen.
Minulla on kaksi lasta. Herkempi on ymmärtänyt jo ihan pienestä pitäen pienestäkin vihjeestä, miten pitää käyttäytyä. Ja se toinen... ei korvaansa lotkauta, vaikka sille huutaa. Tämä siis sen puolesta, että miten minä saan viestin heille perille.
Se toinen ja tärkeämpi osa on opetella kuuntelemaan. Toinen kertoo asioita, toisesta ne pitää arvata. Toinen tunnistaa tunteensa, toiselle ne pitää avata. Joillekin lapsille vaaditaan vaan enemmän huomiota ja rautalankaa että niistä saadaan yhteiskuntakelpoisia.
Eikä se tarkoita jatkuvaa joustamista. Yksi hirveimmistä mukuloista minkä olen tavannut oli tietenkin ns. erikoislapsi. Oikeasti katsoin vierestä niiden vanhempien curlaamista vähän hämmentyneenä. He sanoittivat tietysti lapsen tunteita koko ajan ja ymmärsivät kaiken.
Ei pahaa tarvitse ymmärtää. Mutta pahalla sitä ei saa kitkettyä pois.
Kauhean vaikea sanoa, mitä tuossa aloittajan tapauksessa pitäisi tehdä tai mitä on tehty väärin, mutta alussa lapsi ei tunnista hyvän ja pahan eroa. Ainoastaan oman pahan olonsa ja sen, miten se poistuu. Tempperamentista riippuen sitten lapsi reagoi joku yhdellä, toinen toisella tavalla.