Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko lapsi olla paha syntyessään?
20.11.2017 |
Tutun lapsesta kyse. Jo alle vuoden ikäisenä teki paljon asioita, jotka pahoittivat toisten lasten tai äitinsä mielen, mutta silloin laitoin käytöksen iän piikkiin, kun eihän tuon ikäiset asioista oikein ymmärrä. Sama homma on jatkunut tähän päivään asti, kun lapsi on nelivuotias. Vanhempansa ovat aivan ihania ja yrittävät kasvattaa lasta kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta poika on kuin mikäkin pieni hirviö. Tekevät paljon asioita yhdessä ja vanhemmat ovat intensiivisesti läsnä leikeissä. Poika ei kuitenkaan tottele missään (uhmat yms eivät erityisesti näkyneet kun on ollut koko ajan ihan yhtä riiviö) ja näyttää jatkuvasti siltä kuin juonittelisi pahojaan. Hymyilee rauhassa samalla kun vaikka satuttaa muita, eli ei ole raivospäissään. Ei kuitenkaan keskittymisessä ongelmia, hyvin jaksaa ikätasonsa mukaan asioihin paneutua ja muuten kehittynyt normaalisti. Tuntuu vain siltä kuin joku demoni olisi vallannut tuon lapsen. En uskalla omaa poikaani päästää kahdestaan tämän kyseisen lapsen kanssa leikkimään, kun koko ajan saa olla valppaana estämään toista puremasta/potkimasta/tönimästä omaani. Tuo toinen on myös erittäin taitava käyttämään henkistä väkivaltaa muita lapsia kohtaan ja saa muut monesti itkemään julmilla säännöillään leikeissä. Ei tunnu kokevan minkäänlaista empatiaa tai harmitusta siitä että aiheuttaa muille pahaa mieltä.
Mitä mieltä olette, mikä pielessä?
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko pikkulapsen pahuuteen. Vaikka osa on ihan luonteessa ja syntymässä saatua, niin tietynlainen lapsen kohtaaminen pitää räätälöidä joidenkin kohdalla ihan erikseen.
Minulla on kaksi lasta. Herkempi on ymmärtänyt jo ihan pienestä pitäen pienestäkin vihjeestä, miten pitää käyttäytyä. Ja se toinen... ei korvaansa lotkauta, vaikka sille huutaa. Tämä siis sen puolesta, että miten minä saan viestin heille perille.
Se toinen ja tärkeämpi osa on opetella kuuntelemaan. Toinen kertoo asioita, toisesta ne pitää arvata. Toinen tunnistaa tunteensa, toiselle ne pitää avata. Joillekin lapsille vaaditaan vaan enemmän huomiota ja rautalankaa että niistä saadaan yhteiskuntakelpoisia.
Eikä se tarkoita jatkuvaa joustamista. Yksi hirveimmistä mukuloista minkä olen tavannut oli tietenkin ns. erikoislapsi. Oikeasti katsoin vierestä niiden vanhempien curlaamista vähän hämmentyneenä. He sanoittivat tietysti lapsen tunteita koko ajan ja ymmärsivät kaiken.
Ei pahaa tarvitse ymmärtää. Mutta pahalla sitä ei saa kitkettyä pois.
Kauhean vaikea sanoa, mitä tuossa aloittajan tapauksessa pitäisi tehdä tai mitä on tehty väärin, mutta alussa lapsi ei tunnista hyvän ja pahan eroa. Ainoastaan oman pahan olonsa ja sen, miten se poistuu. Tempperamentista riippuen sitten lapsi reagoi joku yhdellä, toinen toisella tavalla.
Oonkin miettinyt, oliskohan tässä tapauksessa vanhemmat jopa vähän liian joustavia lapsen käytöksen suhteen niin että rajat ovat pojalle epäselviä. Kerran, kun tuo poika tönäisi omani tahallaan kumoon, sen sijaan, että äiti olisi torunut lasta vihaisesti, kaappasi hän pojan syliinsä ja rupesi mukavalla äänensävyllä höpöttelemään pojalle miten tämä oli tehnyt väärin. Toki sanoittaminen yms ovat tärkeitä, mutta tässä tapauksessa näkisin, että muitakin 'kasvatuskeinoja' olisi käytettävä. Ei tietenkään väkivaltaa, mutta niin, että viesti menee perille, onhan lapsi kuitenkin jo 4. En oikein tiedä, miten kotioloissa pojan toilailuihin reagoidaan.
Okei, kun olit todistamassa tuota tilannetta ja mielestäsi on siis toimittu väärin niin kyllähän sinulla pitäisi olla nyt jotain selkeää ehdotusta miten olisi vanhempien pitänyt toimia toisin. Ei väkivaltaa mutta niin että viesti menee perille eli tarkenna vielä miten? Näkemyksesi mukaan lapselle höpöteltiin liian mukavalla äänellä että teki väärin. Hmm... tuosta tulee väkisinkin sellainen mielikuva että sinun mielestäsi olisi siis pitänyt karjaista erittäin kovalla äänellä jotain vai oliko äänenpaino muuten vaan liian mukava.
Kuinka moni oikeasti menee valistamaan tuttuaan paremmista kasvatusmetodeista kun tilanne on päällä? Tai muutenkaan? Äiti höpötteli pojalle tyyliin 'sä taidat olla tosi väsynyt kun menit tekemään tuollaista...' -tyyppisiä juttuja. Ja oikeasti tosi ihanalla äänensävyllä, ihankuin lepertelisi pojalle. Ei myöskään patistanut pyytämään anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varsinainen persoonallisuushäiriö syntyy sitten pitkän ajan kuluessa.
Psykopatia on synnynnäistä. Lievemmät persoonallisuushäiriöt syntyvät ajan kuluessa. Mutta niidenkin syntyyn vaaditaan tietynlainen geeniperimä.
Vierailija kirjoitti:
Se on muuten sille lapselle itselleen vielä kamalampaa kuin ympäristölle, koska itsestään ei pääse eroon koskaan.
Koulukiusatullekin kannattaa sanoa, että älä siinä valita, kun kiusatulla itsellään on vaikeampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko pikkulapsen pahuuteen. Vaikka osa on ihan luonteessa ja syntymässä saatua, niin tietynlainen lapsen kohtaaminen pitää räätälöidä joidenkin kohdalla ihan erikseen.
Minulla on kaksi lasta. Herkempi on ymmärtänyt jo ihan pienestä pitäen pienestäkin vihjeestä, miten pitää käyttäytyä. Ja se toinen... ei korvaansa lotkauta, vaikka sille huutaa. Tämä siis sen puolesta, että miten minä saan viestin heille perille.
Se toinen ja tärkeämpi osa on opetella kuuntelemaan. Toinen kertoo asioita, toisesta ne pitää arvata. Toinen tunnistaa tunteensa, toiselle ne pitää avata. Joillekin lapsille vaaditaan vaan enemmän huomiota ja rautalankaa että niistä saadaan yhteiskuntakelpoisia.
Eikä se tarkoita jatkuvaa joustamista. Yksi hirveimmistä mukuloista minkä olen tavannut oli tietenkin ns. erikoislapsi. Oikeasti katsoin vierestä niiden vanhempien curlaamista vähän hämmentyneenä. He sanoittivat tietysti lapsen tunteita koko ajan ja ymmärsivät kaiken.
Ei pahaa tarvitse ymmärtää. Mutta pahalla sitä ei saa kitkettyä pois.
Kauhean vaikea sanoa, mitä tuossa aloittajan tapauksessa pitäisi tehdä tai mitä on tehty väärin, mutta alussa lapsi ei tunnista hyvän ja pahan eroa. Ainoastaan oman pahan olonsa ja sen, miten se poistuu. Tempperamentista riippuen sitten lapsi reagoi joku yhdellä, toinen toisella tavalla.
Oonkin miettinyt, oliskohan tässä tapauksessa vanhemmat jopa vähän liian joustavia lapsen käytöksen suhteen niin että rajat ovat pojalle epäselviä. Kerran, kun tuo poika tönäisi omani tahallaan kumoon, sen sijaan, että äiti olisi torunut lasta vihaisesti, kaappasi hän pojan syliinsä ja rupesi mukavalla äänensävyllä höpöttelemään pojalle miten tämä oli tehnyt väärin. Toki sanoittaminen yms ovat tärkeitä, mutta tässä tapauksessa näkisin, että muitakin 'kasvatuskeinoja' olisi käytettävä. Ei tietenkään väkivaltaa, mutta niin, että viesti menee perille, onhan lapsi kuitenkin jo 4. En oikein tiedä, miten kotioloissa pojan toilailuihin reagoidaan.
Okei, kun olit todistamassa tuota tilannetta ja mielestäsi on siis toimittu väärin niin kyllähän sinulla pitäisi olla nyt jotain selkeää ehdotusta miten olisi vanhempien pitänyt toimia toisin. Ei väkivaltaa mutta niin että viesti menee perille eli tarkenna vielä miten? Näkemyksesi mukaan lapselle höpöteltiin liian mukavalla äänellä että teki väärin. Hmm... tuosta tulee väkisinkin sellainen mielikuva että sinun mielestäsi olisi siis pitänyt karjaista erittäin kovalla äänellä jotain vai oliko äänenpaino muuten vaan liian mukava.
Kuinka moni oikeasti menee valistamaan tuttuaan paremmista kasvatusmetodeista kun tilanne on päällä? Tai muutenkaan? Äiti höpötteli pojalle tyyliin 'sä taidat olla tosi väsynyt kun menit tekemään tuollaista...' -tyyppisiä juttuja. Ja oikeasti tosi ihanalla äänensävyllä, ihankuin lepertelisi pojalle. Ei myöskään patistanut pyytämään anteeksi.
Tarkoitin tässä ja nyt, sen arvostelun perään olisit laittanut myös sinun näkemyksesi miten olisi pitänyt toimia tai miten sinä toimisit. Laitoit lähinnä vain että jotenkin toisin olisi pitänyt toimia.
Vierailija kirjoitti:
https://www.vau.fi/Perhe/Kasvatus/Itsekeskeisesta-empaattiseksi/
Lapsen myöhempi kyky tuntea empaattisuutta muita kohtaan perustuu vauva-ajan kokemuksille.
”Empaattisuuden kehitys liittyy siihen, kuinka lapsi on kokenut turvallisuutta vauva-aikana ja miten hänen tarpeisiin on vastattu. Jos lapsi ei vauvana ole saanut perusturvaa, hänen voi olla vaikea suhtautua muihin empaattisesti myöhemmin elämässä”, Tuovinen kertoo.
Myös perheen ilmapiiri vaikuttaa lapsen empaattisuuteen.
”Pienestä lähtien vauva aistii, minkälainen ilmapiiri kotona on. Varsinkin kun lapsi alkaa varttua, hän huomaa, miten vanhemmat suhtautuvat toinen toistensa tunteisiin”, Tuovinen sanoo....
"Kylmä ja tiukka kasvatus voi myös estää empaattisuuden kehitystä", Tuovinen muistuttaa.
Jos lapsen empaattisuuden kehitys ottaa takapakkia, voi kyse olla lapsen kokonaisvaltaisesta pahasta olosta.
"Perheessä voi olla vaikea tilanne. Voi olla surua, muutosta tai muuta mullistavaa. Lapsen pahoinvointi voi purkautua niin, että hän lyö toista lasta esimerkiksi hoidossa", Tuovinen kertoo.
Olen myös huomannut että nykyään päiväkodeissa on paljon lapsia joilla näyttää olevan empaattisuus hukassa. Joukossa siis lapsia joilla ei mitään muuta poikkeavaa kun että ovat suoraan sanottuna ilkeitä muille lapsille. Aina kun näen tällaisia lapsia tulee mieleen että onnekesi oma lapseni ei ole tuollainen ilkeilija vaikka on hänelläkin omat käytösongelmansa. (hieman ylivilkas, temperanmenttinen ja ajoittain tottelematon) Kyllähän nuo lapset pitäisi pistää jollain tavalla ruotuun. Vallalla on ehkä liikaakiin sellainen metodi että lapset selvittävät keskenään riitansa. Se on huono metodi sillä esim. jo kuusivuotiaat voivat olla todella taitavia ja hirveitä manipuloijia ja ilkeilijöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla kyseessä erityislapsi. Miksi vanhemmat eivät vie tutkimuksiin? Saattaa olla myös hullu, mutta tutkittava ois kuitenkin.
Poika ei vaikuta mitenkään muuten erityislapselta, kuin että tekee näitä pahojaan. Saattaa vaikka kehottaa toista lasta lyömään kolmatta. On siis fiksu, puhuu normaalisti, fyysiset taidot normaalit ja osaa kaikenlaista mitä tuon ikäinen nyt osaa. Eikä ole siis 'villi' tai keskittymishäiriöinen eli ei ole kyse siitä, etteikö saisi energiaa purettua päivän aikana. Touhuavat tosi sopivasti kaikkea viikon mittaan. En tiedä mitä lääkäri tms sanoisi, jos toisi lapsen tutkimuksiin vain koska toinen tekee ikäviä asioita.
Kyllähän lapsi kannattaa aina tutkia jos on havaittavissa poikkeuksellista väkivaltaista käytöstä joka toistuu. Jos lapsi on päiväkodissa kyllä nuo seikat on varmaan jo siellä tulleet jo esiin jos kerran väkivaltaisuus kohdistuu juuri samanikäisiin kavereihin. Sieltä kyllä lähetetään aika äkkiä tutkimuksiin tuollaiset tapaukset.
Jos lapsi ei ole ollut tutkimuksissa kannattaisi varmaan viedä. Pelkkä väkivaltaisuus ei sinänsä tarkoita että olisi ns. erityislapsi vaikkakin se voi liittyä esim. ADHD oireisiin. Silti, poikkeuksellinen väkivaltainen käytös tarvitsee tutkimista ja jotain hoito- kasvatusneuvoja.
"Väärämieliset on harhateillä syntymästään saakka, äitinsä kohdusta asti on valehtelijat eksyksissä".
Psalmi58:4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei paha, mutta persoonallisuus häiriöinen, kaksisuuntainen tai kehitysvammainen, eikä pysty hallitsemaan itseään ja tunteitaan muiden tavoin.
Puhu vanhemmille, on lapsen etu aloittaa heti tutkimukset.
Eli yhteys neuvolaan ja lähete psygiatrialle tai käynti yksityisellä, on nopein tapa saada apua, mikäli vaan varaa on.
Jotkut lapset tarvitsevat lääkityksen selvityäkseen normaali arjesta.
Vierailija kirjoitti:
Ei paha, mutta persoonallisuus häiriöinen, kaksisuuntainen tai kehitysvammainen, eikä pysty hallitsemaan itseään ja tunteitaan muiden tavoin.
Puhu vanhemmille, on lapsen etu aloittaa heti tutkimukset.
Eli yhteys neuvolaan ja lähete psygiatrialle tai käynti yksityisellä, on nopein tapa saada apua, mikäli vaan varaa on.
Jotkut lapset tarvitsevat lääkityksen selvityäkseen normaali arjesta.
Lapset eivät tarvitse lääkitystä kuten rauhoittavia mielialalääkkeitä vaan vanhempien pitäisi oppia tunnistamaan kasvatusmetodinsa ja lapsen kotiolosuhteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsi ei saa tarvitsemaansa huomiota hyvällä niin hän ottaa sen pahalla. Siihen ei ole keinoista väliä. Minusta aivan turhaan vähätellään kasvatuksen merkitystä ja alleviivataan jotain geeneistä johtuvaa käytöstä.
Tietty osuus luonteesta toki periytyy geeneissä, mutta varmasti osa on myös kotikulttuuriperimää - juuri sitä kasvatusta joka "tuntuu luonnolliselta", mutta se on luonnollista vain siksi kun vanhemman omat vanhemmat ovat harjoittaneet sitä. Ja siinä voi olla haitallisia elementtejä vaikka se tuntuisikin "oikealta", ja harva viitsii kyseenalaistaa omaa tai vanhempien käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
https://www.vau.fi/Perhe/Kasvatus/Itsekeskeisesta-empaattiseksi/
Lapsen myöhempi kyky tuntea empaattisuutta muita kohtaan perustuu vauva-ajan kokemuksille.
”Empaattisuuden kehitys liittyy siihen, kuinka lapsi on kokenut turvallisuutta vauva-aikana ja miten hänen tarpeisiin on vastattu. Jos lapsi ei vauvana ole saanut perusturvaa, hänen voi olla vaikea suhtautua muihin empaattisesti myöhemmin elämässä”, Tuovinen kertoo.
Myös perheen ilmapiiri vaikuttaa lapsen empaattisuuteen.
”Pienestä lähtien vauva aistii, minkälainen ilmapiiri kotona on. Varsinkin kun lapsi alkaa varttua, hän huomaa, miten vanhemmat suhtautuvat toinen toistensa tunteisiin”, Tuovinen sanoo....
"Kylmä ja tiukka kasvatus voi myös estää empaattisuuden kehitystä", Tuovinen muistuttaa.
Jos lapsen empaattisuuden kehitys ottaa takapakkia, voi kyse olla lapsen kokonaisvaltaisesta pahasta olosta.
"Perheessä voi olla vaikea tilanne. Voi olla surua, muutosta tai muuta mullistavaa. Lapsen pahoinvointi voi purkautua niin, että hän lyö toista lasta esimerkiksi hoidossa", Tuovinen kertoo.
Vaikea erotilanne perheessä voi näkyä fyysisenä aggressiona muutenkin temperamentisen lapsen kohdalla. Jos isä lyö äitiä niin poika saa siitä mallin miten kohdellaan muita, erityisesti tyttöjä. Jos poika kiskoo tyttöjä hiuksista niin on mahdollista että hänen isänsä on tehnyt sitä hänen äidilleen.
Ristiriitainen tilanne lapselle on se, että miten se sama isä joka minua rakastaa voi satuttaa äitiä joka minua rakastaa!
Monessa kriisejä kokeneessa perheessä on myös voimaannuttavia ja suojaavia tekijöitä joiden vuoksi lapsi kestääkin yllättävän paljon ja pitkään. Voi olla että perheväkivaltaa kokenut äiti on tavallista aktiivisempi lapsensa kanssa. Hän pakenee kodin ilmapiiriä yhteisiin harrastuksiin antaakseen lapselle uusia elämyksiä. Ehkä lapsi osaa uida, luistella, potkulautailla, pyöräillä tai hänen kielensä on tavanomaista kehittyneempää koska hänelle on luettu paljon.
Joskus isän osallistumattomuus vauva-aikana on johtanut siihen että äiti on imettänyt lastaan tavanomaista pidempään, koska ei ole voinut jättää lastaan kenellekkään muulle hoitoon. Joskus ne pitkiä vaunulenkkejä tekevät äidit ovat juuri niitä joille pako lenkille on pako myös ahdistavasta ilmapiiristä.
Joskus kriisit ajautuvat liian pitkälle. Joskus sukupolvien ketjun katkaisu ei onnistu. Äiti oireilee tilanteeseen josta ei uskalla puhua, on äärettömän huolissaan pojastaan. Pakeneminen ei ole niin helppoa kuin kuvittelemme, sillä pelko on lamaannuttanut ihmisen.
Ja sen pojan isän sisällä on myös pohjimmiltaan se poika joka olisi tarvinnut apua jo lapsuudessaan. Niistä asioista puhuminen on vain hyvin vaikeaa.
Poikani on maailman kaunein pieni poika, maailman fiksuin poika, etevin, vahva, huumorintajuinen ja herkkäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika, susille!
Jätin, mutta luuletko että tilanteeni olisi siitä mennyt paremmaksi. Mitä enemmän erkanin, mitä tiukemmin vaadin hänen lähtöään, niin sitä pahemmin minua lyötiin jopa lapsen nähden. Itselääkitsin jopa pahaa pääkipua, koska en uskaltanut mennä lääkärille koska ex kiristi. Minä se yksin neuvolakäynnit hoitanut, rintaruokkinut, vaunukävellyt, iltasadut lukenut äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole asiantuntija mutta uskon kyllä, että lähtökohtaisesti jokainen ihminen haluaa tulla kohdelluksi hyvin, elää rauhassa ja rakastettuna - ja näiden toteutuessa oppisi myös kohtelemaan toisia samalla tavalla. Mutta lukemani ja kuulemani perusteella kuvittelisin, että voi syntyäkin "pahana", jos on empatiakyvyn kehittymistä vaikeuttavaa/estävää fyysistä vikaa tai jo syntyessä sietämättömiä tunne-elämän pettymyksiä.
Lapsella on jokin neurologinen ongelma. Meillä kaksi poikaa jotka demoneita ja yksi "normaali" tyttö välissä. Vanhimmalla pojalla jo dignoosina adhd. Heillä kehittyy tuo empatiapuoli myöhässä.
Aiheesta on tehty mielenkiintoinen, tositapahtumiin perustuva elokuva muutama vuosi sitten:
Let´s talk about Kevin ( poikani Kevin )
Suosittelen elokuvaa lämpimästi.
Pahuudesta niin tiedä mutta uskomatonta häijyyttä on kyllä esiintynyt narsistisesti.Juuri tuon takia yhtä poikaa lapsuudessa välteltiin ja tuota sitten suvussa esiintynyt.
Vierailija kirjoitti:
En usko, että kukaan ihminen on läpeensä paha. Sen sijaan esimerkiksi empatiakyvyssä voi olla puutteita jo lapsesta asti. Kuulostaa kieltämättä siltä, että lapsessa ei ole kaikki kohdallaan. Jos olisin hänen vanhempansa, veisin varmaan lastenpsykologille.
Nimiä mainitsematta vastaan, että muutama diktaattori viimeiseltä sadalta vuodelta esimerkiksi. Kirjoa löytyy oikealta vasemmalle ja vielä tänäkin päivänä. Väitän kirkkain silmin, että joukosta löytyy läpeensä pahoja ihmisiä, vaikka propagandakuvissa lapsia hellivätkin kauniisti hymyillen.
Alue: Aihe vapaa
https://www.vau.fi/Perhe/Kasvatus/Itsekeskeisesta-empaattiseksi/
Lapsen myöhempi kyky tuntea empaattisuutta muita kohtaan perustuu vauva-ajan kokemuksille.
”Empaattisuuden kehitys liittyy siihen, kuinka lapsi on kokenut turvallisuutta vauva-aikana ja miten hänen tarpeisiin on vastattu. Jos lapsi ei vauvana ole saanut perusturvaa, hänen voi olla vaikea suhtautua muihin empaattisesti myöhemmin elämässä”, Tuovinen kertoo.
Myös perheen ilmapiiri vaikuttaa lapsen empaattisuuteen.
”Pienestä lähtien vauva aistii, minkälainen ilmapiiri kotona on. Varsinkin kun lapsi alkaa varttua, hän huomaa, miten vanhemmat suhtautuvat toinen toistensa tunteisiin”, Tuovinen sanoo....
"Kylmä ja tiukka kasvatus voi myös estää empaattisuuden kehitystä", Tuovinen muistuttaa.
Jos lapsen empaattisuuden kehitys ottaa takapakkia, voi kyse olla lapsen kokonaisvaltaisesta pahasta olosta.
"Perheessä voi olla vaikea tilanne. Voi olla surua, muutosta tai muuta mullistavaa. Lapsen pahoinvointi voi purkautua niin, että hän lyö toista lasta esimerkiksi hoidossa", Tuovinen kertoo.